Lue keskustelun säännöt.
Väitän, että uraperheiden lapset voivat entistä huonommin
22.09.2019 |
Ja uraperheillä tarkoitan perhettä, jossa molemmat tai toinen vanhempi keskittyy elämässään enemmän uraansa kuin lapsiinsa.
Ja vaikka he olisivat hyviä vanhempia niin työ vie liikaa aikaa.
Ja nyt voidaan kysyä MIKSI?
Koska elintaso on monelle niin tärkeä.
Voin sanoa, että uraihmisen lapsena (äitini nautti työstään ja se oli hänelle hyvä) niin lapsi jää aina paitsioon. Ja sulkeutuu. Mitään ei uskaltanut kotona puhua, sillä oli jatkuva kiire.
Ja sekin kummastutti, että kotona puhuttiin äidin työstä jatkuvasti. Isäni joutui terapeutiksi äidin työtaakan alla. Isälläni oli paljon vaativampi työ, mutta hän selvisi siitä paremmin kuin uraäitini.
Jotenkin huvittavaa, että nyt 89-vuotias äitini puhuu vieläkin rahasta. Eläkkeensä suuruudesta yms ja kuinka hänellä on talous niin hyvässä kunnossa.
Raha edellä mentiin. Ja sisaruksista yksi teki itsemurhan, sillä hänen työuransa koki tapapakkia. Osa syy kuolemaan oli epäonnistunut työura.
Että näin. Lapset ensin ja sitten vasta se mersu. Vanhana tuskin jaksat shoppailla etkä voi syödä jatkuvasti hanhenmaksapalleroita.
Itse aion äänestää vaaleissa ihmistä, joka on ollut myös perhevapailla. Ja voihan niistä kodinhoitoa tukevista sosiaalietuuksista myös luopua.
Kommentit (153)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kolmelta eri kirjoittajalta saanut sellaisen käsityksen ettei tämä (taaskaan) kosketa miehiä. Mikseivät miehet voisi jäädä kotiin siksi aikaa kun nainen on tekemässä uraa?
No mun mies on ollut neljän lapsemme kanssa kaikista hoitovapaalla ja nyt telee lyjennettyä työaikaa. Lapset saavat paljon huomiota ja aikaa.
Tästä huolimatta minua, naisjohtajaa, syytellään itsekkääksi ja kylmäksi kun olen ”hylännyt” lapseni ja aina palannut töihin kun lapsi 7-9kk (vaikka isä jäänyt kotiin!).
Minä olen se joka TIENAA perheen hyvän elintason. Palkkani paljon isompi kuin miehen.Mutta tämäkään ei kelpaa, aina ja kaikkialla nainen tekee aina VÄÄRIN.
Kai sä ymmärrät, että teidän perheen tilanne on poikkeus. Ylivoimaisesti suurin osa perheistä elää päinvastoin, mies tekee uraa ja tienaa enemmän.
Ja silti naista haukutaan, jos tekee uraa. Mites ne kaikki miehet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kolmelta eri kirjoittajalta saanut sellaisen käsityksen ettei tämä (taaskaan) kosketa miehiä. Mikseivät miehet voisi jäädä kotiin siksi aikaa kun nainen on tekemässä uraa?
No mun mies on ollut neljän lapsemme kanssa kaikista hoitovapaalla ja nyt telee lyjennettyä työaikaa. Lapset saavat paljon huomiota ja aikaa.
Tästä huolimatta minua, naisjohtajaa, syytellään itsekkääksi ja kylmäksi kun olen ”hylännyt” lapseni ja aina palannut töihin kun lapsi 7-9kk (vaikka isä jäänyt kotiin!).
Minä olen se joka TIENAA perheen hyvän elintason. Palkkani paljon isompi kuin miehen.Mutta tämäkään ei kelpaa, aina ja kaikkialla nainen tekee aina VÄÄRIN.
Noita syytöksiä ei kannata kuunnella. Itse tein uran ja kaksi lasta samalla kun mies myös teki uraa. Vuroteltiin vanhempaislomia, järjestettiin kotiin hoitaja jne. Onnistui ihan hyvin. Mies sai propseja kotiinjäämisestä, minua nuo hiekkalaatikkoäidit syyllistivät. No, toisaalta töissä alettiin kyselemän jo lapsen ristiäisen aikoihin koska tulen takaisin. Itse tehtiin pätökset perheenä, lapset oli keskiössä vaikka kaksi uraa tehtiinkin, kaikki onnistui sovittelemalla. Ja kun olen seurannut lasten ja lasten ikätovereiden aikuistumista voi allekirjoittaa nuo tutkimustulokset: vanhemmat, joilla omia ongelmia, joko taloudellisia tai mielenterveyssellaisia kykenivät olemaan vähemmän aidosti läsnä lastensa elämässä ja noilla lapsilla aikuistuessaan enemmän hankaluuksia löytää itseään ja paikkaansa. Sen sijaan kahdenkin uran perheissä lapsista kasvaa tasapainoisia, hyvän itsetunnon omaavia ihmisiä. Joku voi ahdistua "urastaan" unettomuuteen ja burn outtiin asti vaikka tekisi töitä kirjastossa, toinen kokee työnteon energiaatuovana, saa toteuttaa itseään eikä tarvitse omaa kunnianhimoa siirtää lasten kannettavaksi. Kuitenkin me vain kasvatamme lapset heidän omaa elämäänsä varten, ei tuottamaan meille iloa ja onnea suorituksillaan tai tuomaan elämänsisältöä meille meidän loppuelämäksi.
Vierailija kirjoitti:
Pienipalkkainen kuormittava vuorotyö sote-alalla on minun mielikuva perheen kannalta vaikeasta urasta. Tiedän lukuisia ihmisiä, jotka lapsen saatuaan tuskailee työtään ja katuu alavalintaa.
Yleensä korkea koulutus ja uravanhempien elämä antaa enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa työhön ja valinnanvaraa töiden suhteen.
Tämä juuri. Usein korkeastikoulutettujen uraihmisten työstä suuri osa tapahtuu pän sisässä, ja tuota voi tehdä etänä tietokoneella, pitää videopalaverejakin kotoa. Myös työnantaja on joustavampi jos ihmisellä oikeasti annettavaa talolle, saa vapautta jolla sovitella perhettä ja työtä.
Meillä molemmat vanhemmat käyvät töissä, molemmilla DI tutkinto. Molempien työaika liukuva eli voi menmä klo 6-9 välillä töihin ja työpäivän pituus on 8 h. Hyvin usein ollaan klo 8-16, hyvin ehditään olla myös lapsen kanssa, joka on nykyään jo teini-ikäinen, pph:lle meni 2 v. ikäisenä.
Tuollaisia ap: n kuvailemia on hyvin vähän työkavereissamme. Ehkä ylin johto ja heitä lähellä oleva tiimi on tuollaisia.
Työnarkomania vie perheeltä vanhemman, töissä voi käydä myös ihan normaalistikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kolmelta eri kirjoittajalta saanut sellaisen käsityksen ettei tämä (taaskaan) kosketa miehiä. Mikseivät miehet voisi jäädä kotiin siksi aikaa kun nainen on tekemässä uraa?
No mun mies on ollut neljän lapsemme kanssa kaikista hoitovapaalla ja nyt telee lyjennettyä työaikaa. Lapset saavat paljon huomiota ja aikaa.
Tästä huolimatta minua, naisjohtajaa, syytellään itsekkääksi ja kylmäksi kun olen ”hylännyt” lapseni ja aina palannut töihin kun lapsi 7-9kk (vaikka isä jäänyt kotiin!).
Minä olen se joka TIENAA perheen hyvän elintason. Palkkani paljon isompi kuin miehen.Mutta tämäkään ei kelpaa, aina ja kaikkialla nainen tekee aina VÄÄRIN.
Noita syytöksiä ei kannata kuunnella. Itse tein uran ja kaksi lasta samalla kun mies myös teki uraa. Vuroteltiin vanhempaislomia, järjestettiin kotiin hoitaja jne. Onnistui ihan hyvin. Mies sai propseja kotiinjäämisestä, minua nuo hiekkalaatikkoäidit syyllistivät. No, toisaalta töissä alettiin kyselemän jo lapsen ristiäisen aikoihin koska tulen takaisin. Itse tehtiin pätökset perheenä, lapset oli keskiössä vaikka kaksi uraa tehtiinkin, kaikki onnistui sovittelemalla. Ja kun olen seurannut lasten ja lasten ikätovereiden aikuistumista voi allekirjoittaa nuo tutkimustulokset: vanhemmat, joilla omia ongelmia, joko taloudellisia tai mielenterveyssellaisia kykenivät olemaan vähemmän aidosti läsnä lastensa elämässä ja noilla lapsilla aikuistuessaan enemmän hankaluuksia löytää itseään ja paikkaansa. Sen sijaan kahdenkin uran perheissä lapsista kasvaa tasapainoisia, hyvän itsetunnon omaavia ihmisiä. Joku voi ahdistua "urastaan" unettomuuteen ja burn outtiin asti vaikka tekisi töitä kirjastossa, toinen kokee työnteon energiaatuovana, saa toteuttaa itseään eikä tarvitse omaa kunnianhimoa siirtää lasten kannettavaksi. Kuitenkin me vain kasvatamme lapset heidän omaa elämäänsä varten, ei tuottamaan meille iloa ja onnea suorituksillaan tai tuomaan elämänsisältöä meille meidän loppuelämäksi.
Teetkö edelleen uraa vai oletko jo eläkkeellä? Miten sopeuduit työn jälkeiseen aikaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omakin äitini teki pitkiä päiviä töissä ja eteni urallaan. Iltaisin ei häntä hirveästi nähnyt. Viikonloppuisin ja lomilla kuitenkin vietettiin yhdessä aikaa, ja se oli aina kiireetöntä ja stressitöntä eikä työasiat olleet puheen aiheina. Isä teki tyypillistä 8-16 työpäivää ja huolehti meistä lapsista.
En ole traumatisoitunut, vaikka toki se varmasti olisi ollut rankkaa, jos isäkin olisi pitkiä päiviä tehnyt. Ei se tosin päiväkoti-ikäisten kanssa olisi tainnut olla mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väitä vaan, mutta tutkimusten mukaan köyhien perheiden lapset voivat huonoiten.
Mielestäsi ei ole mitään keskitietä? Köyhät ja sitten ihmiset joilla työ on kaikki kaikessa?
Keitä on ihmiset, joille työ on kaikki kaikessa? Ministeritkö? Kaikki ministerit, joilla on pieniä lapsia?
Mielestäni vanhemmat jotka palaavat töihin kun lapsi on alle vuoden, tekevät ylitöitä, eivät välttämättä pidä edes kaikkia mahdollisia lomia, tuovat töitä kotiin.. he.
Eli lähes kaikki työssäkäyvät isät, hehän palaavat yleensä töihin viimeistään kun lapsi on 3 kk?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kolmelta eri kirjoittajalta saanut sellaisen käsityksen ettei tämä (taaskaan) kosketa miehiä. Mikseivät miehet voisi jäädä kotiin siksi aikaa kun nainen on tekemässä uraa?
No mun mies on ollut neljän lapsemme kanssa kaikista hoitovapaalla ja nyt telee lyjennettyä työaikaa. Lapset saavat paljon huomiota ja aikaa.
Tästä huolimatta minua, naisjohtajaa, syytellään itsekkääksi ja kylmäksi kun olen ”hylännyt” lapseni ja aina palannut töihin kun lapsi 7-9kk (vaikka isä jäänyt kotiin!).
Minä olen se joka TIENAA perheen hyvän elintason. Palkkani paljon isompi kuin miehen.Mutta tämäkään ei kelpaa, aina ja kaikkialla nainen tekee aina VÄÄRIN.
Kai sä ymmärrät, että teidän perheen tilanne on poikkeus. Ylivoimaisesti suurin osa perheistä elää päinvastoin, mies tekee uraa ja tienaa enemmän.
Ai sekö on sinusta hyvä selitys haukkumiselle? Kun ei muutkaan naiset niin ei pidä sinunkaan..? Vai mikä sinun pointtisi oli?
Täytyy muistaa, ettei ne ole pelkät uravanhemmat jotka on poissa kotoa. Kyllä matalapalkka-aloillakin tehdään yli-, vuoro- ja reissutöitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kolmelta eri kirjoittajalta saanut sellaisen käsityksen ettei tämä (taaskaan) kosketa miehiä. Mikseivät miehet voisi jäädä kotiin siksi aikaa kun nainen on tekemässä uraa?
No mun mies on ollut neljän lapsemme kanssa kaikista hoitovapaalla ja nyt telee lyjennettyä työaikaa. Lapset saavat paljon huomiota ja aikaa.
Tästä huolimatta minua, naisjohtajaa, syytellään itsekkääksi ja kylmäksi kun olen ”hylännyt” lapseni ja aina palannut töihin kun lapsi 7-9kk (vaikka isä jäänyt kotiin!).
Minä olen se joka TIENAA perheen hyvän elintason. Palkkani paljon isompi kuin miehen.Mutta tämäkään ei kelpaa, aina ja kaikkialla nainen tekee aina VÄÄRIN.
Näinhän se aina menee, naista syytetään aina. Minuakin kauhisteltiin, kun menin töihin, kun lapsi oli vaikeasti sairas. Lapsi oli 3 vuotias ja olin hoitanut siihen asti kotona ja ollut omaishoitajana viimeisen puoli vuotta sairauden aikana. Masennuin kotona, kun pelkäsin lapsen kuolemaa (mahdollisuus oli sairauden takia, ei silloin ollut siihen viittaavaa) ja en lopulta jaksanut edes nousta sohvalta ja hoitaa lasta. Mies jäi omaishoitajaksi ja minä menin osa-aika töihin. Piristyin töissä, kun en vain murehtinut ja sain muuta ajateltavaa. Jaksoin töiden jälkeen hoitaa lasta ja leikkiä hänen kanssaa ja myös loppuviikosta, kun olin vapaalla 3-4 päivää. Mies myös stressaantui/ahdistui kotona, kun sairaan lapsen hoito oli rankkaa ja se henkinen kuormitus. Hoidettiin puoliksi seuraavat vuodet lasta. Mutta minä olin hirveän huono äiti, mies ei olut huono isä, joidenkin mielestä!
Uraa luovat vanhemmat eivät ole homogeeninen ryhmä, kuten ei mikään muukaan. Uraa luovista äideistä varmastikin suurin osaa laittaa lapsensa etusijalle ja joukkoon mahtuu aina muutama, joiden etusijalla on työ lasten sijaan.
Kuulun nykään itse 10 % parhaiten tienaaviin naisiin ja lapseni ovat etusijalla. Teen 8 tunnin päivää, paitsi vuoden alussa ja kuukauden vaihteessa, mutta otan nuo extra tunnit myöhemmin lyhyempinä työpäivinä tai vapaapäivinä, jolloin olen lasten kanssa. Viikonloppuisin en tee töitä, enkä iltaisin. Perheessämme näkyy urani taloudellisissa asioissa; on varaa lasten kalliisiin harrastuksiin ym, eli postiivisena asiana. Lapset eivät ole kärsineet urastani. Olen ollut lasten kanssa kotona vuosia yhteensä, kuten myös mieheni on ollut (vaikkakin selvästi vähemmän kuin minä). Kesäisin en voi pitää 4 viikkoa putkeen lomaa, mutta mieheni voi. Toisaalta lapset ovat olleet pidempään pois hoidosta, koska ovat 4 viikkoa putkeen, josta olemme koko perhe yhdessä 2-3 viikkoa ja sitten minun kanssani vielä 2 viikkoa kesäkuussa tai elokuussa. Koulun alettua olemme palkanneet tutun hoitamaan lapsia loput pari viikkoa meillä kotona.
Lapsien sairastuessa olemme molemmat hoitaneet lapsia, noin vuorotellen ja kummalla työ silloin joustaa paremmin.
Meidän perheessämme on meidän tapamme toiminut. Lapsilla on läheiset suhteet molempiin vanhempiin ja isä on yhtä perillä lasten asioita ja hoidosta kuin minäkin, mikä palstan mukaan on harvinaista (vaikka tosielämässä on paljon hyviä isiä, jotka ovat läheisiä ja vastuunkantavia vanhempia). Lapset ovat meille molemmille tärkeintä, ei työ (vaikka molemmat tykkäämmekin töistämme ja olemme "ura"ihmisiä ja hyvätuloisia).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kolmelta eri kirjoittajalta saanut sellaisen käsityksen ettei tämä (taaskaan) kosketa miehiä. Mikseivät miehet voisi jäädä kotiin siksi aikaa kun nainen on tekemässä uraa?
No mun mies on ollut neljän lapsemme kanssa kaikista hoitovapaalla ja nyt telee lyjennettyä työaikaa. Lapset saavat paljon huomiota ja aikaa.
Tästä huolimatta minua, naisjohtajaa, syytellään itsekkääksi ja kylmäksi kun olen ”hylännyt” lapseni ja aina palannut töihin kun lapsi 7-9kk (vaikka isä jäänyt kotiin!).
Minä olen se joka TIENAA perheen hyvän elintason. Palkkani paljon isompi kuin miehen.Mutta tämäkään ei kelpaa, aina ja kaikkialla nainen tekee aina VÄÄRIN.
Noita syytöksiä ei kannata kuunnella. Itse tein uran ja kaksi lasta samalla kun mies myös teki uraa. Vuroteltiin vanhempaislomia, järjestettiin kotiin hoitaja jne. Onnistui ihan hyvin. Mies sai propseja kotiinjäämisestä, minua nuo hiekkalaatikkoäidit syyllistivät. No, toisaalta töissä alettiin kyselemän jo lapsen ristiäisen aikoihin koska tulen takaisin. Itse tehtiin pätökset perheenä, lapset oli keskiössä vaikka kaksi uraa tehtiinkin, kaikki onnistui sovittelemalla. Ja kun olen seurannut lasten ja lasten ikätovereiden aikuistumista voi allekirjoittaa nuo tutkimustulokset: vanhemmat, joilla omia ongelmia, joko taloudellisia tai mielenterveyssellaisia kykenivät olemaan vähemmän aidosti läsnä lastensa elämässä ja noilla lapsilla aikuistuessaan enemmän hankaluuksia löytää itseään ja paikkaansa. Sen sijaan kahdenkin uran perheissä lapsista kasvaa tasapainoisia, hyvän itsetunnon omaavia ihmisiä. Joku voi ahdistua "urastaan" unettomuuteen ja burn outtiin asti vaikka tekisi töitä kirjastossa, toinen kokee työnteon energiaatuovana, saa toteuttaa itseään eikä tarvitse omaa kunnianhimoa siirtää lasten kannettavaksi. Kuitenkin me vain kasvatamme lapset heidän omaa elämäänsä varten, ei tuottamaan meille iloa ja onnea suorituksillaan tai tuomaan elämänsisältöä meille meidän loppuelämäksi.
Teetkö edelleen uraa vai oletko jo eläkkeellä? Miten sopeuduit työn jälkeiseen aikaan?
Olen vielä töissä mutta jään eläkkeelle piakkoin. En usko eläkkeellejäämisen olevan mikään katastrofi, on jo selkeät suunnitelmat mitä teen, ja niin on miehelläkin. Ei ura määritä minua ihmisenä, työ on ollut tapa toteuttaa itseä, samaa voi tehdä myös ei palkkatöissä monella lailla elämästään nauttien ja uutta oppien. Lapset ovat aina tärkeä osa elämääni, myös sen jälkeen kun muuttivat omilleen. Mutta tuo yhteys toimii nyt heidän ehdoillaan, he soittavat ja käyvät kun heillä on aikaa ja halua, onneksi halua tuntuu olevan useasti. Kun olivat pieniä kuuntelin usein Maaritin biisiä Lainaa vain, tuo ajatus, että lapset eivät ole omaisuutta vain lainassa olevia kultakimpaleita oli minulle tärkeä oivallus. Siksi en ole halunnut ripustautua vain äitiyteen vaan toteuttanut itseä myös muutenkin. Lapset eivät tunnu olevan katkeria vanhempien urista ja työstä, kokevat rikkautena mm ulkomailla asumisen ja vanhempien kansainväliset työkaverit (pääsivät puhumaan englantia pienestä) ja toisaalta tietävät saavansa tukea, niin henkistä kuin rahallista jos sitä tarvitsevat mutta saavat myös vapauden tehdä itse omasta elämästään omanlaista ilman tarvetta toteuttaa vanhempien kunnianhimoa koska me olemme saaneet toteuttaa itseämme jo omassa elämässämme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kolmelta eri kirjoittajalta saanut sellaisen käsityksen ettei tämä (taaskaan) kosketa miehiä. Mikseivät miehet voisi jäädä kotiin siksi aikaa kun nainen on tekemässä uraa?
No mun mies on ollut neljän lapsemme kanssa kaikista hoitovapaalla ja nyt telee lyjennettyä työaikaa. Lapset saavat paljon huomiota ja aikaa.
Tästä huolimatta minua, naisjohtajaa, syytellään itsekkääksi ja kylmäksi kun olen ”hylännyt” lapseni ja aina palannut töihin kun lapsi 7-9kk (vaikka isä jäänyt kotiin!).
Minä olen se joka TIENAA perheen hyvän elintason. Palkkani paljon isompi kuin miehen.Mutta tämäkään ei kelpaa, aina ja kaikkialla nainen tekee aina VÄÄRIN.
Noita syytöksiä ei kannata kuunnella. Itse tein uran ja kaksi lasta samalla kun mies myös teki uraa. Vuroteltiin vanhempaislomia, järjestettiin kotiin hoitaja jne. Onnistui ihan hyvin. Mies sai propseja kotiinjäämisestä, minua nuo hiekkalaatikkoäidit syyllistivät. No, toisaalta töissä alettiin kyselemän jo lapsen ristiäisen aikoihin koska tulen takaisin. Itse tehtiin pätökset perheenä, lapset oli keskiössä vaikka kaksi uraa tehtiinkin, kaikki onnistui sovittelemalla. Ja kun olen seurannut lasten ja lasten ikätovereiden aikuistumista voi allekirjoittaa nuo tutkimustulokset: vanhemmat, joilla omia ongelmia, joko taloudellisia tai mielenterveyssellaisia kykenivät olemaan vähemmän aidosti läsnä lastensa elämässä ja noilla lapsilla aikuistuessaan enemmän hankaluuksia löytää itseään ja paikkaansa. Sen sijaan kahdenkin uran perheissä lapsista kasvaa tasapainoisia, hyvän itsetunnon omaavia ihmisiä. Joku voi ahdistua "urastaan" unettomuuteen ja burn outtiin asti vaikka tekisi töitä kirjastossa, toinen kokee työnteon energiaatuovana, saa toteuttaa itseään eikä tarvitse omaa kunnianhimoa siirtää lasten kannettavaksi. Kuitenkin me vain kasvatamme lapset heidän omaa elämäänsä varten, ei tuottamaan meille iloa ja onnea suorituksillaan tai tuomaan elämänsisältöä meille meidän loppuelämäksi.
Tämän allekirjoitan.
Uraperheissä on se hyvä puoli lasten kasvun osalta, että vanhemmilla ei ole stressiä rahasta ja taloudesta. Itse kasvoin ei-uraperheessä, jossa oli tiukkaa rahasta ja köyhyys leimasi ja stressasi myös meitä lapsia. Siksi myös hakeuduin alalle, jossa voi ansaita hyvin, jos pääsee pitkälle. En halunnut, että omat lapset murehtivat, miten isä ja äiti saavat maksettua laskut ja ostettua ruokaa, kuten minä lapsena.
Hyvinä puolina on myös mahdollisuus vaikuttaa omiin työaikoihin ja työnsisältöön ym., mikä lisää työhyvinvointia ja heijastuu positiivisesti myös kotiin. Viihdyn työssäni, joten tulen hyvällä tuulella kotiin. Tämä toki on mahdollista monessa muussakin työssä, mutta matalasti koulutetuissa ja tiukan struktuurin töissä harvemmin on mahdollisuutta vaikuttaa omaan työhönsä.
T. 132 vastaaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmi, kun sinulla ei ole huipputyötä, mihin palata.
Ainako sitä pitää kateudella kaikki selittää? Minä olin ja olen lahjakas ihminen. Olen kahdelta alalta opiskellut maisterin paperit, ja kyllä olisin rehellisesti sanottuna voinut luoda vaikka minkälaisen uran.
Sen sijaan valitsin elämän, jossa olin täysin kotona kunnes kuopus oli n. 3-vuotias ja tämän jälkeen olen tehnyt vain puolikasta päivää - oman näköisellä urallani. Lapseni ovat saaneet käydä päivähoidot ja eskarit niin että kotiin ovat tulleet viimeistään klo 13. Koulusta kotiin tullessa olen ollut vastaanottamassa lapset ja kuuntelemassa heidän surut ja ilot. Mieheni on ihan menestynyt urallaan, mutta tekee normaalia 8h päivää, ja on pääsääntöisesti klo 17 eteenpäin läsnä perheemme arjessa. Tulemme toimeen ihan ok, mutta ei haittaisi elää pienemmilläkin tuloilla.
Tämä on ollut todellakin valinta, jota emme kadu. Olen viettänyt elämäni parhaat ajat tällaista elämää eläen. Tämä on sopinut koko perheemme hyvinvoinnille mainiosti. Onko se niin vaikeaa ymmärtää, että jotkut ihmiset todellakin näkevät elämänsä syvimmän merkityksen myös perheessään? Uskon että kuolinvuoteella perheen kanssa vietetty aika on viimeisiä asioita mitä kadutaan. Ja itse myös toteutan itseäni tämän lisäksi - minua ei haittaa yhtään lasten kasvu ja aikuistuminen. Nautin kuitenkin tästä perhe-elämä -ajasta täysillä. Ei kaikille ole tällainen mahdollista tietenkään, mutta on kyllä surullista, jos tehdään lapsia ja käytännössä siirretään heidän kasvatusvastuu täysin muille ihmisille (esim. päivähoito+isovanhemmat/lastenhoitaja). Jos haluaa tehdä 10-12h päiviä molemmat osapuolet, niin miksi pitää hankkia lapsia? Statukseksi? Että voi kertoa töissä olevansa perheenisä/äiti? Jotta olisi joku joka tulisi käymään vanhuuden päivinä kylässä? Sanokaa mitä sanotte, mutta minä en vain ymmärrä, miksi pitää hankkia lapsia, jos heille ei voi edes iltaisin olla läsnä äitinä/isänä.
Jopas on taas mustavalkoista ja "minun tapa on paras tapa" ajattelua. Ei ole muita vaihtoehtoja kuin alkaa tehdä puolikasta päivää tai olla 10-12h töissä. Sinun tapa on ainut tapa nauttia perheeltään.
Ei sitten kateutta mutta tosi ahdas ja yksimielinen kupla sinulla on missä elät. Sellainen kasvatus ei ole hyväksi lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole aloitusmoden tekemä. Huomioikaa jonkinlainen vilpittömyys.
Minä en halua moittia ketään. Mutta meillä mies yrittäjä ja itse olen työn takia poissa kotoa 7-17. Kyllä jää liian vähän aikaa lapsille ja mietin tosissani elämänmuutosta.
Pieleen voi mennä ilman uraakin, vai?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väitä vaan, mutta tutkimusten mukaan köyhien perheiden lapset voivat huonoiten.
Mielestäsi ei ole mitään keskitietä? Köyhät ja sitten ihmiset joilla työ on kaikki kaikessa?
Keitä on ihmiset, joille työ on kaikki kaikessa? Ministeritkö? Kaikki ministerit, joilla on pieniä lapsia?
Mielestäni vanhemmat jotka palaavat töihin kun lapsi on alle vuoden, tekevät ylitöitä, eivät välttämättä pidä edes kaikkia mahdollisia lomia, tuovat töitä kotiin.. he.
Eli lähes kaikki työssäkäyvät isät, hehän palaavat yleensä töihin viimeistään kun lapsi on 3 kk?
Tarkoitin jos molemmat vanhemmat toimivat näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väitä vaan, mutta tutkimusten mukaan köyhien perheiden lapset voivat huonoiten.
Mielestäsi ei ole mitään keskitietä? Köyhät ja sitten ihmiset joilla työ on kaikki kaikessa?
Keitä on ihmiset, joille työ on kaikki kaikessa? Ministeritkö? Kaikki ministerit, joilla on pieniä lapsia?
Mielestäni vanhemmat jotka palaavat töihin kun lapsi on alle vuoden, tekevät ylitöitä, eivät välttämättä pidä edes kaikkia mahdollisia lomia, tuovat töitä kotiin.. he.
Eli lähes kaikki työssäkäyvät isät, hehän palaavat yleensä töihin viimeistään kun lapsi on 3 kk?
Tarkoitin jos molemmat vanhemmat toimivat näin.
No näin tehtiin vielä 70-luvulla, ei niin kauan sitten, ainakin monissa akateemisissa perheissä. Tosin monilla oli lastenhoitaja kotona, mutta kuitenkin. Olisi kiva nähdä tutkimus miten paljon tasapainoisempia kotiäitien lapsista on tullut. Itse olen akateemisen äidin kasvatti samoin kuin sisarukseni, ja ainakin me olemme kaikki suht normaaleja ihmisiä, itsekin koulutukset hankkineita ja omat lapsemme suht tasapainoisiksi aikuisiksi kasvattaneita. Eikä kenenkään sisarusteni perheissä kumpikaan vanhemmista jäänyt vuosiksi kotiin, töihin kumpikin vanhempi palasi kun lapset nuorempia kuin 1,5 v. Näinkin onnistuu jos muuten perheessä elämä tasapainoista ja lapsia rakastavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väitä vaan, mutta tutkimusten mukaan köyhien perheiden lapset voivat huonoiten.
Mielestäsi ei ole mitään keskitietä? Köyhät ja sitten ihmiset joilla työ on kaikki kaikessa?
Keitä on ihmiset, joille työ on kaikki kaikessa? Ministeritkö? Kaikki ministerit, joilla on pieniä lapsia?
Mielestäni vanhemmat jotka palaavat töihin kun lapsi on alle vuoden, tekevät ylitöitä, eivät välttämättä pidä edes kaikkia mahdollisia lomia, tuovat töitä kotiin.. he.
Eli lähes kaikki työssäkäyvät isät, hehän palaavat yleensä töihin viimeistään kun lapsi on 3 kk?
Tarkoitin jos molemmat vanhemmat toimivat näin.
No näin tehtiin vielä 70-luvulla, ei niin kauan sitten, ainakin monissa akateemisissa perheissä. Tosin monilla oli lastenhoitaja kotona, mutta kuitenkin. Olisi kiva nähdä tutkimus miten paljon tasapainoisempia kotiäitien lapsista on tullut. Itse olen akateemisen äidin kasvatti samoin kuin sisarukseni, ja ainakin me olemme kaikki suht normaaleja ihmisiä, itsekin koulutukset hankkineita ja omat lapsemme suht tasapainoisiksi aikuisiksi kasvattaneita. Eikä kenenkään sisarusteni perheissä kumpikaan vanhemmista jäänyt vuosiksi kotiin, töihin kumpikin vanhempi palasi kun lapset nuorempia kuin 1,5 v. Näinkin onnistuu jos muuten perheessä elämä tasapainoista ja lapsia rakastavaa.
Mielestäni edellä mainitsemani ihmiset pistävät työn lasten edelle. Voit selitellä miten olet ihan normaali, mutta niin se nyt vaan on.
Kai sä ymmärrät, että teidän perheen tilanne on poikkeus. Ylivoimaisesti suurin osa perheistä elää päinvastoin, mies tekee uraa ja tienaa enemmän.