Lue keskustelun säännöt.
Mielipiteitä miehen käytöksestä? Olen ihan loppu.
16.09.2019 |
Meillä vauva joka osaa kontata, ja asumme kaksikerroksisessa asunnossa, jossa yläkerrassa makuuhuoneet. Mies ei osaa laittaa portaiden porttia kiinni kun lähtee. Minun pitää vahtia sitä milloin hänen menee alakertaan juosta hänen perässään ja varmistaa että portti on mennyt kiinni. Vanhempi lapsi osaa laittaa portin aina huolellisesti kiinni, mutta mies ei. Viimeksi eilen oli tilanne kun vauva oli vähällä tippua portaat alas, kun mies lähti jättäen portin aivan auki.
Mies lähtee aamulla töihin, ja olen lukuisia kertoja pyytänyt häntä laittamaan vanhemman lapsen ja meidän makuuhuoneen oven kiinni, ettei herättäisi kolisteluun, ja muutenkin että ei esim tiskejä laittaisi aamulla, koska ehdin ne hyvin laittaa kun herään. Tämän olen sanonut useamman kerran. Vauva nukkuu huonosti kaikenkaikkiaan, mutta aamulla tykkää nukkua pitkään klo8 asti tai jopa pidempään. Taas tänäaamuna mies jätti meidän makkarin ja lastenhuoneen oven auki, ja alkoi kolistelemaan keittiössä kovaan ääneen (laittoi ilmeisesti tiskejä, vaikka en ymmärrä miten niitä oli laittamatta, kun laitoin ne illalla), sillä seurauksella että kaikki heräsivät, vaikka muuten olisivat voineet nukkua tunnin pidempään.
Kun miehelle sanoin esim portista eilen, niin enemmänkin hän tiuskaisi minulle siitä kun hänelle huolestuneeseen sävyyn sanoin asiasta, en edes vihaisesti. Ei mitään anteeksipyyntöä tai kauhistelua tms, miten nyt vaikka itse olisin reagoinut asiaan. Sama tänäaamuna suuttui minulle, kun sanoin hänelle kolistelusta, joskin olin kyllä jo vihainen, kun nyt lapset todennäköisesti väsyneitä ja koululaisia päivän, kun eivät saaneet nukkua tarpeeksi.
Mielipiteitä? Neuvoja? Muita kellä samanlaisia riitoja kotona?
Kommentit (377)
Vierailija kirjoitti:
Huomauttaisin, että kyse ei välttämättä siis mistään valtataistelusta tai siitä, että ei oikeasti välittäisi. Kyse voi olla ihan vain huono toimintakeino omien vaikeiden tunteiden ilmaisemiseen. Erityisen painavan jutun tästä tekee tietenkin se, että pahimmillaan kärsijäksi joutuu vauva.
Seuraavan kerran, kun mies jättää portin auki, älä sano siitä hänelle vaan sulje portti itse niin, että mies näkee tämän. Hetken päästä kysy, että huomasiko, mitä tällä kertaa tehtiin eri tavalla? Jos mies ei tajua, niin selitä ja kerro siitä, että olet sitä mieltä, että tämä tilanne on yksi esimerkki siitä, miten et ruoki miehen passiivis-aggressiivista käytöstä. Eli ette lähde toinen toisenne kanssa samaan tanssiin kerta toisensa jälkeen. Tämä ei poista sitä tosiasiaa, etteikö portin sulkeminen olisi tärkeää. Tarkoituksena on vain tehdä tilanteesta sellainen, että ette kumpikaan toteuta ikävää käytöstä. Mieskin lopulta heräisi sitten siihen, että se portti tosiaan kannattaa laittaa kiinni ja että hän voi ilmaista vaikeita tunteitaan jollain rakentavalla tavalla sen sijaan, että ärsuttää sinua ja ajaa muut vaaralliseen tilanteeseen.
Jos olet ensimmäisen vuoden psykologia-opiskelija tms, niin kerron, että vaikka teoria pohjalla onkin hyvä, niin aidoissa tapauksissa asiat eivät mene noin kivasti.
Ensinnäkin miehen tulisi ensin itse tiedostaa oma käytöksensä, sen jälkeen vasta voi alkaa korjaaminen.
Nuo voivat olla pitkiä prosesseja, eivätkä korjaannu sillä kun vaimo sutkauttaa muutaman lauseen psykologiasta. Tarvitaan ammattiterapeutti työskentelemään miehen/pariskunnan kanssa. Jos siis mies ylipäätään suostuu myöntämään, että tilanteessa on iso ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki miehet on tollasia valitettavasti.
No, ei todellakaan ole! Täällä av-palstalla niitä näkyy olevan, mutta harvoin irl tulee mitään noin välinpitämätöntä vastaan. Aivan käsittämätöntä touhua, jos vaan tuo ap:n ja lukuisten muiden ketjujen jutut ovat totta...
Mistäpä tuotakaan oikeasti tiedät? Ei sitä muiden perhe-elämän sisälle näe, ja harva nainen "kehtaisi" kertoa että oma mies on oikeasti ihan hirveä mieslapsi ja k*sipää. Kyllä siinä itse tuntee sen verran häpeää siitä, miten on tuollaiseen tilanteeseen suostunut, tuollaisen miehen ottanut ja pitänyt ja tehnyt lapsiakin sen kanssa, ja myötähäpeää myös toisen puolesta, että ei näitä välttämättä halua kovin monelle tutulle ihmiselle kertoa.
Kannattaa myös pitää mielessä, että netissä ei tarvitse ylläpitää niitä kulisseja mitkä pitävät elämää yllä reaalimaailmassa, ja täällä voi rauhassa puhua ilman mitään filtteriä. Luulenpa tosiaan, että oikeasti shokeeraava määrä miehiä ajattelee tismalleen niinkuin nämä palstal*ssukat mutta eivät sano näitä aatoksiaan ääneen niin kauan kun paikalla on naisia, koska se saattaisi vaarantaa sen oman mukavan elämän missä naiselta saa seksiä ja kotityöpalveluksia ja itse voi näppärästi "unohtaa" asioiden hoitamisen.
Tämä. Oikeasti varmasti totta. Mies tietää että pääsee helpommalla ja saa enemmän itse pitämällä mölyt mahassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Astioiden kolistelu on todennäköisesti vain ajattelemattomuutta. Mies ei osaa huomioida muita. Asiasta kannattaa sanoa, mutta ei pidä ajatella, että kolistelulla olisi syvempiä merkityksiä.
Mun mies ei myöskään tajua välttää aamuista kolistelua, jos joku on nukkumassa. Samoin jos illalla on telkkari päällä ja lapset ovat nukkumassa, niin hän ei tajua, että terkkaria voi hiljentää, jos siitä ei sano hänelle. Huvittavinta on se, että hänen mielestään minä olen itsekäs enkä huomioi muita, vaikka omasta mielestäni asia on päinvastoin. Nämä on näitä parisuhdekysymyksiä :)
Oma mieheni ole koskaan ollut kovin huomaavainen. Juurikin saattaa pitää TV:tä kovalla äänellä kun lapset nukkuu, tai katsella esim kovaan ääneen YouTube-videoita koneeltaan kun lapset vaikkapa yrittävät syödä. Yllättäen häiriintyvät tästä ja keskeyttävät syömisen. Pystyn sietämään asian, jos se kohdistuu itseeni. Ei esim missään vaiheessa ole kysynyt kun istuin tuntikausia imettämässä, kun vauva pienempi että tarvittaisisinko esim syötävää tai juotavaa. Myöskään raskaana ja erittäin pahoinvoivana, en muista että olisi huomioinut mitenkään. Oletti että yhtä lailla käyn kaupassa, laitan ruokaa, siivoan ja toki käyn vaativissa töissä myös.
Kyllä mies asioita tekee - pyydettäessä. Mutta esim itse hänen asemassaan ilman muuta automaattisesti auttaisin enemmän ja huomioisin. Olemme erilaisia. Ehkä tämä on myös aika tyypillinen ero miesten ja naisten välillä. Tiedän että kaikki miehet eivät ole sellaisia, mutta tiedän myös että monet ovat.
MUTTA kun huolimattomuus ja välinpitämättömyys kohdistuu suoraan lasten turvallisuuteen tai hyvinvointiin, niin sitä en vaan kestä. Olen aivan hajalla. Välillä tuntuu, että elämä miehen kanssa on ihan painajaista. Hän ei ole kuin yksi lapsista, vaan vielä pahempi (esimerkki portin jättäminen auki). Esikoinen on pahoillaan jos tekee jotain väärin ja yrittää parantaa tapansa ja yleensä vielä oppii tekemään asian oikein. Mies ei ole pahoillaan, eikä opi mitään. Tiskien laittamisesta aamulla olen sanonut lukuisat kerrat. Silti kolistelee niitä TÄYSIÄ, ei edes yritä laittaa hiljaa. Tässäkin tilanteessa olisi voinut esim todeta että ”hyvä on, älä sitten valita että en laita tiskejä”, vaikka en muista että olisin edes valittanut tästä asiasta nyt kun olen kotona, kun minulla oikeasti aikaa kyllä laittaa ne.
Jotenkin tuntuu että kaikki asiat on tosi vaikeita. Mistään ei saisi sanoa, kun sitten alkaa mykkäkoulu ja vihoittelu, eikä tehdä enää sitäkään vähää mitä ollaan aiemmin tehty. T. Ap
Te vaikutatte molemmat passiivis-aggressiivisilta ja siinä on luultavastikin teidän välisen kommunikaation suurin ongelma. Mies tekee asioita, jotka pahoittaa sinun mielesi, koska hän tietää, että närkästyt ja purkaa tällä tavalla itse sisällään olevaa vihaa, joka ei muuten pääsisi ulos. Riitelettekö ja oletteko rakentavasti eri mieltä eri asioista? Konfliktitilanteessa omien tunteiden ilmaisu on tärkeää ja viha ja suuttumus on myös ok. Mykkäkoulut ym. osoittavat, että vaikeat tunteet eivät pääse ulos / henkilö ei osaa itse ilmaista suuttumustaan rakentavasti.
Kun kaksi passiivis-aggressiivista ihmistä kohtaa konfliktin, alkaa tanssi, joka loppuu vain, jos käytöstä ei ruoki ja perkaa tilanteen. Esim. jos mies on myöhässä aina sovituista tapaamisista (passiivis-aggressiivista) ja sinä suutut siitä, saa mies purettua aggressionsa sinun kauttasi. Tilanteen tunnistaminen ja oman toiminnan muuttaminen on avain tässä. Eli ei reaktiota (sinun pitää olla myös käsitellyt tämä asia mielessäsi) ja myöhemmin jälkipyykki, jossa keskustelette asiasta.
Eli teidän on alettava puhumaan. Seuraavanlaiset kommentit eivät ole toimivia tai rakentavia: "Tilanteessa olisi voinut esim todeta että ”hyvä on, älä sitten valita että en laita tiskejä”"
Kun kohtaat passiivis-aggressiivista käytöstä, niin voit vaikka kysyä tilanteen laannuttua kysyä, että huomasitko, mitä juuri teit / että kyseinen käytös on passiivis-aggressiivista. Myös sen muistuttaminen on tärkeää, että vihaa ja suuttumusta ei tarvitse padota sisään. Voit tästä vaikka aloittaa miehen kanssa keskustelun, jonka tarkoituksena on herätellä ajatusta siitä, että olette molemmat toistenne tukena ja jos joku ärsyttää, voi nämä tunteet myös ilmaista. Teillä kummallakin on tässä varmasti työmaata. Parisuhteessa passiivis-aggressiivisuus kun usein on vihan kanavoimista toisen kautta, niin tälle pitää saada stoppi, sillä se ei ole tervettä. Mykkäkoululle pätee samat ratkaisut. Muistuta miehellesi, että hän voi kyllä seurassasi ilmaista pahaa oloaan vapaasti ja sitten kerrot, miltä mykkäkoulu sinulle tuntuu. Lopputuloksena tajuatte molemmat, että suoraan kommunikointi tekee teidän suhteellenne hyvää.
Miettikää myös lapsianne. Passiivis-ahgressiiviset kotiolot eivät ole otollisin kasvualusta kenellekään - puhumattakaan lapsista.
Kyllä olet oikeassa. Kommunikaatiossa on pahoja ongelmia. Mutta kuten sanoin, itse en harrasta mykkäkoulua tai tee tahalteen asioita mieheni vahingoittamiseksi tai varsinkaan lasten! Mielestäni en toimi passiivis-agressiivisesti. Meillä ei ole mitään päiviä kestäviä mykkäkouluja, koska itse käyttäydyn riitojen jälkeen täysin normaalisti. En ole ollenkaan pitkävihainen luonteeltani.
Sen sijaan olen aivan hukassa, että miten minun pitäisi toimia miehen kanssa. Jos en sano yhtään mistään, niin räjähdän. Lisäksi kokemuksesta tiedän että tilanteet eivät muutu muuta kuin korkeintaan pahemmiksi. Pakkohan tuollaisesta on sanoa!
Mutta eilenkään en suuttunut, tunsin enemmän järkytystä, mutta en siltikään ollut mitenkään ylidramaattinen. Oli ilta, olin väsynyt, enkä jaksanut tehdä asiasta kuitenkaan sen suurempaa numeroa, vaikka miehen suhtautuminen oli mielestäni kummallinen ja tilanne ahdisti minua. Mietin myös, että säikähtikö itsekin, mutta ei halunnut näyttää sitä? Tapana on aina vähätellä kaikkia töppäilyjään sillä seurauksella että itselleni tulee olo, että suurentelen asioita, olen neuroottinen, hössötän jne jne. Mies ikäänkuin kääntää asian niin, että minussa on se vika, jos tulee riitaa aiheesta. Ja riitaa yleensä tulee jos yritän saada miestä jotenkin reagoimaan.
Esim sanon: Olit jättänyt portin auki, kun lähdit. Vauva meinasi pudota.
Mies: Ai se jäi auki (katsoo esim puhelintaan tai konettaan, ei edes vaivaudu nostamaan katsettaan).
Minä: Niin siis vauva oli jo menossa portaisiin, oli aivan vähällä pudota ja säikähdin tosi pahasti.
Mies ei vastaa mitään.
Minä: Kuulitko ollenkaan mitä sanoin?!
Mies: Joojoo!!
Ja sitten alkaa murjotus.
T. Ap
Älä ap ala kuunnella tuota edellistä ”palstaterapeuttia” joka ei oikeasti tiedä tilanteestanne mitään. Mistä vetää kerrotun perusteella johtopäätökset, että ap on passiivis-agressiivinen?
Tunnut muutenkin pohtivan omia reaktioitasi liiaksikin asti, ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Astioiden kolistelu on todennäköisesti vain ajattelemattomuutta. Mies ei osaa huomioida muita. Asiasta kannattaa sanoa, mutta ei pidä ajatella, että kolistelulla olisi syvempiä merkityksiä.
Mun mies ei myöskään tajua välttää aamuista kolistelua, jos joku on nukkumassa. Samoin jos illalla on telkkari päällä ja lapset ovat nukkumassa, niin hän ei tajua, että terkkaria voi hiljentää, jos siitä ei sano hänelle. Huvittavinta on se, että hänen mielestään minä olen itsekäs enkä huomioi muita, vaikka omasta mielestäni asia on päinvastoin. Nämä on näitä parisuhdekysymyksiä :)
Oma mieheni ole koskaan ollut kovin huomaavainen. Juurikin saattaa pitää TV:tä kovalla äänellä kun lapset nukkuu, tai katsella esim kovaan ääneen YouTube-videoita koneeltaan kun lapset vaikkapa yrittävät syödä. Yllättäen häiriintyvät tästä ja keskeyttävät syömisen. Pystyn sietämään asian, jos se kohdistuu itseeni. Ei esim missään vaiheessa ole kysynyt kun istuin tuntikausia imettämässä, kun vauva pienempi että tarvittaisisinko esim syötävää tai juotavaa. Myöskään raskaana ja erittäin pahoinvoivana, en muista että olisi huomioinut mitenkään. Oletti että yhtä lailla käyn kaupassa, laitan ruokaa, siivoan ja toki käyn vaativissa töissä myös.
Kyllä mies asioita tekee - pyydettäessä. Mutta esim itse hänen asemassaan ilman muuta automaattisesti auttaisin enemmän ja huomioisin. Olemme erilaisia. Ehkä tämä on myös aika tyypillinen ero miesten ja naisten välillä. Tiedän että kaikki miehet eivät ole sellaisia, mutta tiedän myös että monet ovat.
MUTTA kun huolimattomuus ja välinpitämättömyys kohdistuu suoraan lasten turvallisuuteen tai hyvinvointiin, niin sitä en vaan kestä. Olen aivan hajalla. Välillä tuntuu, että elämä miehen kanssa on ihan painajaista. Hän ei ole kuin yksi lapsista, vaan vielä pahempi (esimerkki portin jättäminen auki). Esikoinen on pahoillaan jos tekee jotain väärin ja yrittää parantaa tapansa ja yleensä vielä oppii tekemään asian oikein. Mies ei ole pahoillaan, eikä opi mitään. Tiskien laittamisesta aamulla olen sanonut lukuisat kerrat. Silti kolistelee niitä TÄYSIÄ, ei edes yritä laittaa hiljaa. Tässäkin tilanteessa olisi voinut esim todeta että ”hyvä on, älä sitten valita että en laita tiskejä”, vaikka en muista että olisin edes valittanut tästä asiasta nyt kun olen kotona, kun minulla oikeasti aikaa kyllä laittaa ne.
Jotenkin tuntuu että kaikki asiat on tosi vaikeita. Mistään ei saisi sanoa, kun sitten alkaa mykkäkoulu ja vihoittelu, eikä tehdä enää sitäkään vähää mitä ollaan aiemmin tehty. T. Ap
Te vaikutatte molemmat passiivis-aggressiivisilta ja siinä on luultavastikin teidän välisen kommunikaation suurin ongelma. Mies tekee asioita, jotka pahoittaa sinun mielesi, koska hän tietää, että närkästyt ja purkaa tällä tavalla itse sisällään olevaa vihaa, joka ei muuten pääsisi ulos. Riitelettekö ja oletteko rakentavasti eri mieltä eri asioista? Konfliktitilanteessa omien tunteiden ilmaisu on tärkeää ja viha ja suuttumus on myös ok. Mykkäkoulut ym. osoittavat, että vaikeat tunteet eivät pääse ulos / henkilö ei osaa itse ilmaista suuttumustaan rakentavasti.
Kun kaksi passiivis-aggressiivista ihmistä kohtaa konfliktin, alkaa tanssi, joka loppuu vain, jos käytöstä ei ruoki ja perkaa tilanteen. Esim. jos mies on myöhässä aina sovituista tapaamisista (passiivis-aggressiivista) ja sinä suutut siitä, saa mies purettua aggressionsa sinun kauttasi. Tilanteen tunnistaminen ja oman toiminnan muuttaminen on avain tässä. Eli ei reaktiota (sinun pitää olla myös käsitellyt tämä asia mielessäsi) ja myöhemmin jälkipyykki, jossa keskustelette asiasta.
Eli teidän on alettava puhumaan. Seuraavanlaiset kommentit eivät ole toimivia tai rakentavia: "Tilanteessa olisi voinut esim todeta että ”hyvä on, älä sitten valita että en laita tiskejä”"
Kun kohtaat passiivis-aggressiivista käytöstä, niin voit vaikka kysyä tilanteen laannuttua kysyä, että huomasitko, mitä juuri teit / että kyseinen käytös on passiivis-aggressiivista. Myös sen muistuttaminen on tärkeää, että vihaa ja suuttumusta ei tarvitse padota sisään. Voit tästä vaikka aloittaa miehen kanssa keskustelun, jonka tarkoituksena on herätellä ajatusta siitä, että olette molemmat toistenne tukena ja jos joku ärsyttää, voi nämä tunteet myös ilmaista. Teillä kummallakin on tässä varmasti työmaata. Parisuhteessa passiivis-aggressiivisuus kun usein on vihan kanavoimista toisen kautta, niin tälle pitää saada stoppi, sillä se ei ole tervettä. Mykkäkoululle pätee samat ratkaisut. Muistuta miehellesi, että hän voi kyllä seurassasi ilmaista pahaa oloaan vapaasti ja sitten kerrot, miltä mykkäkoulu sinulle tuntuu. Lopputuloksena tajuatte molemmat, että suoraan kommunikointi tekee teidän suhteellenne hyvää.
Miettikää myös lapsianne. Passiivis-ahgressiiviset kotiolot eivät ole otollisin kasvualusta kenellekään - puhumattakaan lapsista.
Kyllä olet oikeassa. Kommunikaatiossa on pahoja ongelmia. Mutta kuten sanoin, itse en harrasta mykkäkoulua tai tee tahalteen asioita mieheni vahingoittamiseksi tai varsinkaan lasten! Mielestäni en toimi passiivis-agressiivisesti. Meillä ei ole mitään päiviä kestäviä mykkäkouluja, koska itse käyttäydyn riitojen jälkeen täysin normaalisti. En ole ollenkaan pitkävihainen luonteeltani.
Sen sijaan olen aivan hukassa, että miten minun pitäisi toimia miehen kanssa. Jos en sano yhtään mistään, niin räjähdän. Lisäksi kokemuksesta tiedän että tilanteet eivät muutu muuta kuin korkeintaan pahemmiksi. Pakkohan tuollaisesta on sanoa!
Mutta eilenkään en suuttunut, tunsin enemmän järkytystä, mutta en siltikään ollut mitenkään ylidramaattinen. Oli ilta, olin väsynyt, enkä jaksanut tehdä asiasta kuitenkaan sen suurempaa numeroa, vaikka miehen suhtautuminen oli mielestäni kummallinen ja tilanne ahdisti minua. Mietin myös, että
Selvää passiivis-aggressiivisuutta ja tahallisuutta miehen taholta. Mutta sinä päästät hänet liian helpolla. Sinun pitää jatkaa tuota keskustelua ja oikeasti pakottaa mies tilille toiminnastaan.
Lyöt nyrkin pöytään ja kysyt mieheltä tuon joojoon jälkeen, että "ymmärrätkö että vauva kuolee jos hän putoaa portaat. ymmärrätkö, että jos portti on auki niin vauva putoaa portaat ja kuolee?!". Mies varmaan sanoo että "joojoo" ja murjottaa. Mutta sinä jatkat: "miksi haluat että vauva kuolee kun jätät portin auki?!". Mies varmaan on siihen ihan hiljaa ja murjottaa. Sinä jatkat edelleen, että "ymmärränkö oikein, että sinä haluat että vauva kuolee?!". Mies varmaan on ihan hiljaa ja tuijottaa poispäin. Sinä menet lähemmäksi miestä, ja kysyt uudelleen, että "ymmärränkö oikein, että sinä haluat että vauva kuolee koska jätät portin auki?!". Mies on varmaan edelleen hiljaa ja murjottaa. Sinä karjaiset seuraavaksi, että "jätä vielä kerrankin portti auki ja vaaranna vauvan henki, olet todistanut, että todellakin haluat että oma lapsesi kuolee".
Varoittaisin kyllä, että tuo tilanne voi päättyä myös miehen raivoon, huutamiseen ja jopa fyysiseen väkivaltaan. On hyvin mahdollista, että se viha, jota mies on hautonut sisällään tähän asti, ryöpsähtää esiin. Mutta sen jälkeen ap ainakin näkee konkreettisesti, mistä on kyse.
Passiivis-aggressiivisuus on sitä samaa aggressiivisuutta kuin avoin aggressiivisuuskin, joka näkyy esim. lyömisenä, se on saman asian erilainen ilmenemismuoto. Ja fyysistä väkivsltaa edeltää sina henkinen väkivalta, vaikka jälkimmäinen ei aina muutukaan fyysiseksi.
pidä miehellesi vakava puhuttelu aiheesta "heitteillepano". Hän toistuvasti vaarantaa vastuullaan olevan vauvan turvallisuuden jättämällä portin auki.
Heitteillepano on astetta vakavampi rikos kuin heitteillejättö ja siitä voi saada jopa jotain 2 vuotta istumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki miehet on tollasia valitettavasti.
No ei varmasti ole. Omassa miehessä (niinkuin itsessänikin) on omat vikansa, mutta lastemme turvallisuudesta huolehtiminen on aina ollut hänelle ykkösasia. Osaa ajatella/nähdä mahdolliset vaaranpaikat ennakkoon jopa paremmin kuin minä.
Ap:n mieskään tuskin ajattelee vaarantavansa lastensa turvallisuuden. Toiminta on selvästi suunnattu ap:tä vastaan, mies luottaa että ap huolehtii hänen peräänsä portit kiinni ja on jatkuvassa valmiustilassa kulkemassa miehen perässä ja korjailemassa jäljet. Voisin lyödä vaikka mistä vetoa, että jos vauvalle kävisi portaissa huonosti, niin mies syyttäisi siitä ap:tä, kun tämä ei ollut huolehtinut porttia kiinni miehen jäljiltä. Ihan takuulla.
Jos olisin ap:n housuissa, niin sanoisin miehelle selväsanaisesti, mutta rauhallisesti ja kiihtymättä, että toimimalla näin ja näin, vaarannat lapset ja jos asiaan ei tule muutosta, niin se on ero. Ja että jos miestä risoo jokin asia, niin siitä on syytä kertoa, jotta asiasta voidaan keskustella, eikä käyttäytyä mielenosoituksellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Astioiden kolistelu on todennäköisesti vain ajattelemattomuutta. Mies ei osaa huomioida muita. Asiasta kannattaa sanoa, mutta ei pidä ajatella, että kolistelulla olisi syvempiä merkityksiä.
Mun mies ei myöskään tajua välttää aamuista kolistelua, jos joku on nukkumassa. Samoin jos illalla on telkkari päällä ja lapset ovat nukkumassa, niin hän ei tajua, että terkkaria voi hiljentää, jos siitä ei sano hänelle. Huvittavinta on se, että hänen mielestään minä olen itsekäs enkä huomioi muita, vaikka omasta mielestäni asia on päinvastoin. Nämä on näitä parisuhdekysymyksiä :)
Oma mieheni ole koskaan ollut kovin huomaavainen. Juurikin saattaa pitää TV:tä kovalla äänellä kun lapset nukkuu, tai katsella esim kovaan ääneen YouTube-videoita koneeltaan kun lapset vaikkapa yrittävät syödä. Yllättäen häiriintyvät tästä ja keskeyttävät syömisen. Pystyn sietämään asian, jos se kohdistuu itseeni. Ei esim missään vaiheessa ole kysynyt kun istuin tuntikausia imettämässä, kun vauva pienempi että tarvittaisisinko esim syötävää tai juotavaa. Myöskään raskaana ja erittäin pahoinvoivana, en muista että olisi huomioinut mitenkään. Oletti että yhtä lailla käyn kaupassa, laitan ruokaa, siivoan ja toki käyn vaativissa töissä myös.
Kyllä mies asioita tekee - pyydettäessä. Mutta esim itse hänen asemassaan ilman muuta automaattisesti auttaisin enemmän ja huomioisin. Olemme erilaisia. Ehkä tämä on myös aika tyypillinen ero miesten ja naisten välillä. Tiedän että kaikki miehet eivät ole sellaisia, mutta tiedän myös että monet ovat.
MUTTA kun huolimattomuus ja välinpitämättömyys kohdistuu suoraan lasten turvallisuuteen tai hyvinvointiin, niin sitä en vaan kestä. Olen aivan hajalla. Välillä tuntuu, että elämä miehen kanssa on ihan painajaista. Hän ei ole kuin yksi lapsista, vaan vielä pahempi (esimerkki portin jättäminen auki). Esikoinen on pahoillaan jos tekee jotain väärin ja yrittää parantaa tapansa ja yleensä vielä oppii tekemään asian oikein. Mies ei ole pahoillaan, eikä opi mitään. Tiskien laittamisesta aamulla olen sanonut lukuisat kerrat. Silti kolistelee niitä TÄYSIÄ, ei edes yritä laittaa hiljaa. Tässäkin tilanteessa olisi voinut esim todeta että ”hyvä on, älä sitten valita että en laita tiskejä”, vaikka en muista että olisin edes valittanut tästä asiasta nyt kun olen kotona, kun minulla oikeasti aikaa kyllä laittaa ne.
Jotenkin tuntuu että kaikki asiat on tosi vaikeita. Mistään ei saisi sanoa, kun sitten alkaa mykkäkoulu ja vihoittelu, eikä tehdä enää sitäkään vähää mitä ollaan aiemmin tehty. T. Ap
Te vaikutatte molemmat passiivis-aggressiivisilta ja siinä on luultavastikin teidän välisen kommunikaation suurin ongelma. Mies tekee asioita, jotka pahoittaa sinun mielesi, koska hän tietää, että närkästyt ja purkaa tällä tavalla itse sisällään olevaa vihaa, joka ei muuten pääsisi ulos. Riitelettekö ja oletteko rakentavasti eri mieltä eri asioista? Konfliktitilanteessa omien tunteiden ilmaisu on tärkeää ja viha ja suuttumus on myös ok. Mykkäkoulut ym. osoittavat, että vaikeat tunteet eivät pääse ulos / henkilö ei osaa itse ilmaista suuttumustaan rakentavasti.
Kun kaksi passiivis-aggressiivista ihmistä kohtaa konfliktin, alkaa tanssi, joka loppuu vain, jos käytöstä ei ruoki ja perkaa tilanteen. Esim. jos mies on myöhässä aina sovituista tapaamisista (passiivis-aggressiivista) ja sinä suutut siitä, saa mies purettua aggressionsa sinun kauttasi. Tilanteen tunnistaminen ja oman toiminnan muuttaminen on avain tässä. Eli ei reaktiota (sinun pitää olla myös käsitellyt tämä asia mielessäsi) ja myöhemmin jälkipyykki, jossa keskustelette asiasta.
Eli teidän on alettava puhumaan. Seuraavanlaiset kommentit eivät ole toimivia tai rakentavia: "Tilanteessa olisi voinut esim todeta että ”hyvä on, älä sitten valita että en laita tiskejä”"
Kun kohtaat passiivis-aggressiivista käytöstä, niin voit vaikka kysyä tilanteen laannuttua kysyä, että huomasitko, mitä juuri teit / että kyseinen käytös on passiivis-aggressiivista. Myös sen muistuttaminen on tärkeää, että vihaa ja suuttumusta ei tarvitse padota sisään. Voit tästä vaikka aloittaa miehen kanssa keskustelun, jonka tarkoituksena on herätellä ajatusta siitä, että olette molemmat toistenne tukena ja jos joku ärsyttää, voi nämä tunteet myös ilmaista. Teillä kummallakin on tässä varmasti työmaata. Parisuhteessa passiivis-aggressiivisuus kun usein on vihan kanavoimista toisen kautta, niin tälle pitää saada stoppi, sillä se ei ole tervettä. Mykkäkoululle pätee samat ratkaisut. Muistuta miehellesi, että hän voi kyllä seurassasi ilmaista pahaa oloaan vapaasti ja sitten kerrot, miltä mykkäkoulu sinulle tuntuu. Lopputuloksena tajuatte molemmat, että suoraan kommunikointi tekee teidän suhteellenne hyvää.
Miettikää myös lapsianne. Passiivis-ahgressiiviset kotiolot eivät ole otollisin kasvualusta kenellekään - puhumattakaan lapsista.
Kyllä olet oikeassa. Kommunikaatiossa on pahoja ongelmia. Mutta kuten sanoin, itse en harrasta mykkäkoulua tai tee tahalteen asioita mieheni vahingoittamiseksi tai varsinkaan lasten! Mielestäni en toimi passiivis-agressiivisesti. Meillä ei ole mitään päiviä kestäviä mykkäkouluja, koska itse käyttäydyn riitojen jälkeen täysin normaalisti. En ole ollenkaan pitkävihainen luonteeltani.
Sen sijaan olen aivan hukassa, että miten minun pitäisi toimia miehen kanssa. Jos en sano yhtään mistään, niin räjähdän. Lisäksi kokemuksesta tiedän että tilanteet eivät muutu muuta kuin korkeintaan pahemmiksi. Pakkohan tuollaisesta on sanoa!
Mutta eilenkään en suuttunut, tunsin enemmän järkytystä, mutta en siltikään ollut mitenkään ylidramaattinen. Oli ilta, olin väsynyt, enkä jaksanut tehdä asiasta kuitenkaan sen suurempaa numeroa, vaikka miehen suhtautuminen oli mielestäni kummallinen ja tilanne ahdisti minua. Mietin myös, että
Selvää passiivis-aggressiivisuutta ja tahallisuutta miehen taholta. Mutta sinä päästät hänet liian helpolla. Sinun pitää jatkaa tuota keskustelua ja oikeasti pakottaa mies tilille toiminnastaan.
Lyöt nyrkin pöytään ja kysyt mieheltä tuon joojoon jälkeen, että "ymmärrätkö että vauva kuolee jos hän putoaa portaat. ymmärrätkö, että jos portti on auki niin vauva putoaa portaat ja kuolee?!". Mies varmaan sanoo että "joojoo" ja murjottaa. Mutta sinä jatkat: "miksi haluat että vauva kuolee kun jätät portin auki?!". Mies varmaan on siihen ihan hiljaa ja murjottaa. Sinä jatkat edelleen, että "ymmärränkö oikein, että sinä haluat että vauva kuolee?!". Mies varmaan on ihan hiljaa ja tuijottaa poispäin. Sinä menet lähemmäksi miestä, ja kysyt uudelleen, että "ymmärränkö oikein, että sinä haluat että vauva kuolee koska jätät portin auki?!". Mies on varmaan edelleen hiljaa ja murjottaa. Sinä karjaiset seuraavaksi, että "jätä vielä kerrankin portti auki ja vaaranna vauvan henki, olet todistanut, että todellakin haluat että oma lapsesi kuolee".
Varoittaisin kyllä, että tuo tilanne voi päättyä myös miehen raivoon, huutamiseen ja jopa fyysiseen väkivaltaan. On hyvin mahdollista, että se viha, jota mies on hautonut sisällään tähän asti, ryöpsähtää esiin. Mutta sen jälkeen ap ainakin näkee konkreettisesti, mistä on kyse.
Passiivis-aggressiivisuus on sitä samaa aggressiivisuutta kuin avoin aggressiivisuuskin, joka näkyy esim. lyömisenä, se on saman asian erilainen ilmenemismuoto. Ja fyysistä väkivsltaa edeltää sina henkinen väkivalta, vaikka jälkimmäinen ei aina muutukaan fyysiseksi.
Voi ollakin että se päätyy miehen raivoon ja huutamiseen. Mutta siinäpä ap todellakin sitten näkee mikä mies on miehiään. Ap ei kuitenkaan voi jättää nyt tätä porttiasiaa sikseen ihan vain siksi, että pelkäisi että mies suuttuu tai huutaa. Jos tilanne päättyisi todella siihen, että mies yrittää lyödä ap:ta, niin ap':n tulee ottaa ero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Astioiden kolistelu on todennäköisesti vain ajattelemattomuutta. Mies ei osaa huomioida muita. Asiasta kannattaa sanoa, mutta ei pidä ajatella, että kolistelulla olisi syvempiä merkityksiä.
Mun mies ei myöskään tajua välttää aamuista kolistelua, jos joku on nukkumassa. Samoin jos illalla on telkkari päällä ja lapset ovat nukkumassa, niin hän ei tajua, että terkkaria voi hiljentää, jos siitä ei sano hänelle. Huvittavinta on se, että hänen mielestään minä olen itsekäs enkä huomioi muita, vaikka omasta mielestäni asia on päinvastoin. Nämä on näitä parisuhdekysymyksiä :)
Oma mieheni ole koskaan ollut kovin huomaavainen. Juurikin saattaa pitää TV:tä kovalla äänellä kun lapset nukkuu, tai katsella esim kovaan ääneen YouTube-videoita koneeltaan kun lapset vaikkapa yrittävät syödä. Yllättäen häiriintyvät tästä ja keskeyttävät syömisen. Pystyn sietämään asian, jos se kohdistuu itseeni. Ei esim missään vaiheessa ole kysynyt kun istuin tuntikausia imettämässä, kun vauva pienempi että tarvittaisisinko esim syötävää tai juotavaa. Myöskään raskaana ja erittäin pahoinvoivana, en muista että olisi huomioinut mitenkään. Oletti että yhtä lailla käyn kaupassa, laitan ruokaa, siivoan ja toki käyn vaativissa töissä myös.
Kyllä mies asioita tekee - pyydettäessä. Mutta esim itse hänen asemassaan ilman muuta automaattisesti auttaisin enemmän ja huomioisin. Olemme erilaisia. Ehkä tämä on myös aika tyypillinen ero miesten ja naisten välillä. Tiedän että kaikki miehet eivät ole sellaisia, mutta tiedän myös että monet ovat.
MUTTA kun huolimattomuus ja välinpitämättömyys kohdistuu suoraan lasten turvallisuuteen tai hyvinvointiin, niin sitä en vaan kestä. Olen aivan hajalla. Välillä tuntuu, että elämä miehen kanssa on ihan painajaista. Hän ei ole kuin yksi lapsista, vaan vielä pahempi (esimerkki portin jättäminen auki). Esikoinen on pahoillaan jos tekee jotain väärin ja yrittää parantaa tapansa ja yleensä vielä oppii tekemään asian oikein. Mies ei ole pahoillaan, eikä opi mitään. Tiskien laittamisesta aamulla olen sanonut lukuisat kerrat. Silti kolistelee niitä TÄYSIÄ, ei edes yritä laittaa hiljaa. Tässäkin tilanteessa olisi voinut esim todeta että ”hyvä on, älä sitten valita että en laita tiskejä”, vaikka en muista että olisin edes valittanut tästä asiasta nyt kun olen kotona, kun minulla oikeasti aikaa kyllä laittaa ne.
Jotenkin tuntuu että kaikki asiat on tosi vaikeita. Mistään ei saisi sanoa, kun sitten alkaa mykkäkoulu ja vihoittelu, eikä tehdä enää sitäkään vähää mitä ollaan aiemmin tehty. T. Ap
Te vaikutatte molemmat passiivis-aggressiivisilta ja siinä on luultavastikin teidän välisen kommunikaation suurin ongelma. Mies tekee asioita, jotka pahoittaa sinun mielesi, koska hän tietää, että närkästyt ja purkaa tällä tavalla itse sisällään olevaa vihaa, joka ei muuten pääsisi ulos. Riitelettekö ja oletteko rakentavasti eri mieltä eri asioista? Konfliktitilanteessa omien tunteiden ilmaisu on tärkeää ja viha ja suuttumus on myös ok. Mykkäkoulut ym. osoittavat, että vaikeat tunteet eivät pääse ulos / henkilö ei osaa itse ilmaista suuttumustaan rakentavasti.
Kun kaksi passiivis-aggressiivista ihmistä kohtaa konfliktin, alkaa tanssi, joka loppuu vain, jos käytöstä ei ruoki ja perkaa tilanteen. Esim. jos mies on myöhässä aina sovituista tapaamisista (passiivis-aggressiivista) ja sinä suutut siitä, saa mies purettua aggressionsa sinun kauttasi. Tilanteen tunnistaminen ja oman toiminnan muuttaminen on avain tässä. Eli ei reaktiota (sinun pitää olla myös käsitellyt tämä asia mielessäsi) ja myöhemmin jälkipyykki, jossa keskustelette asiasta.
Eli teidän on alettava puhumaan. Seuraavanlaiset kommentit eivät ole toimivia tai rakentavia: "Tilanteessa olisi voinut esim todeta että ”hyvä on, älä sitten valita että en laita tiskejä”"
Kun kohtaat passiivis-aggressiivista käytöstä, niin voit vaikka kysyä tilanteen laannuttua kysyä, että huomasitko, mitä juuri teit / että kyseinen käytös on passiivis-aggressiivista. Myös sen muistuttaminen on tärkeää, että vihaa ja suuttumusta ei tarvitse padota sisään. Voit tästä vaikka aloittaa miehen kanssa keskustelun, jonka tarkoituksena on herätellä ajatusta siitä, että olette molemmat toistenne tukena ja jos joku ärsyttää, voi nämä tunteet myös ilmaista. Teillä kummallakin on tässä varmasti työmaata. Parisuhteessa passiivis-aggressiivisuus kun usein on vihan kanavoimista toisen kautta, niin tälle pitää saada stoppi, sillä se ei ole tervettä. Mykkäkoululle pätee samat ratkaisut. Muistuta miehellesi, että hän voi kyllä seurassasi ilmaista pahaa oloaan vapaasti ja sitten kerrot, miltä mykkäkoulu sinulle tuntuu. Lopputuloksena tajuatte molemmat, että suoraan kommunikointi tekee teidän suhteellenne hyvää.
Miettikää myös lapsianne. Passiivis-ahgressiiviset kotiolot eivät ole otollisin kasvualusta kenellekään - puhumattakaan lapsista.
Kyllä olet oikeassa. Kommunikaatiossa on pahoja ongelmia. Mutta kuten sanoin, itse en harrasta mykkäkoulua tai tee tahalteen asioita mieheni vahingoittamiseksi tai varsinkaan lasten! Mielestäni en toimi passiivis-agressiivisesti. Meillä ei ole mitään päiviä kestäviä mykkäkouluja, koska itse käyttäydyn riitojen jälkeen täysin normaalisti. En ole ollenkaan pitkävihainen luonteeltani.
Sen sijaan olen aivan hukassa, että miten minun pitäisi toimia miehen kanssa. Jos en sano yhtään mistään, niin räjähdän. Lisäksi kokemuksesta tiedän että tilanteet eivät muutu muuta kuin korkeintaan pahemmiksi. Pakkohan tuollaisesta on sanoa!
Mutta eilenkään en suuttunut, tunsin enemmän järkytystä, mutta en siltikään ollut mitenkään ylidramaattinen. Oli ilta, olin väsynyt, enkä jaksanut tehdä asiasta kuitenkaan sen suurempaa numeroa, vaikka miehen suhtautuminen oli mielestäni kummallinen ja tilanne ahdisti minua. Mietin myös, että
Selvää passiivis-aggressiivisuutta ja tahallisuutta miehen taholta. Mutta sinä päästät hänet liian helpolla. Sinun pitää jatkaa tuota keskustelua ja oikeasti pakottaa mies tilille toiminnastaan.
Lyöt nyrkin pöytään ja kysyt mieheltä tuon joojoon jälkeen, että "ymmärrätkö että vauva kuolee jos hän putoaa portaat. ymmärrätkö, että jos portti on auki niin vauva putoaa portaat ja kuolee?!". Mies varmaan sanoo että "joojoo" ja murjottaa. Mutta sinä jatkat: "miksi haluat että vauva kuolee kun jätät portin auki?!". Mies varmaan on siihen ihan hiljaa ja murjottaa. Sinä jatkat edelleen, että "ymmärränkö oikein, että sinä haluat että vauva kuolee?!". Mies varmaan on ihan hiljaa ja tuijottaa poispäin. Sinä menet lähemmäksi miestä, ja kysyt uudelleen, että "ymmärränkö oikein, että sinä haluat että vauva kuolee koska jätät portin auki?!". Mies on varmaan edelleen hiljaa ja murjottaa. Sinä karjaiset seuraavaksi, että "jätä vielä kerrankin portti auki ja vaaranna vauvan henki, olet todistanut, että todellakin haluat että oma lapsesi kuolee".
Varoittaisin kyllä, että tuo tilanne voi päättyä myös miehen raivoon, huutamiseen ja jopa fyysiseen väkivaltaan. On hyvin mahdollista, että se viha, jota mies on hautonut sisällään tähän asti, ryöpsähtää esiin. Mutta sen jälkeen ap ainakin näkee konkreettisesti, mistä on kyse.
Passiivis-aggressiivisuus on sitä samaa aggressiivisuutta kuin avoin aggressiivisuuskin, joka näkyy esim. lyömisenä, se on saman asian erilainen ilmenemismuoto. Ja fyysistä väkivsltaa edeltää sina henkinen väkivalta, vaikka jälkimmäinen ei aina muutukaan fyysiseksi.
Jos minun tulisi pelätä mieheni reaktioita, niin en olisi mieheni kanssa.
Meilläkin oli vaikeaa vauva-aikana ja mies oli todella kiukkuinen, ärtynyt ja väsynyt. Tiuski minulle, uhkaili erolla ja vaikka mitä.
Vaan koskaan ei nimitellyt, haukkunut, eikä varsinkaan tarvinnut pelätä mitään käsiksi käymistä.
Eli jos kotona täytyy varoa sanomisiaan siksi, että toinen heittäytyisi väkivaltaiseksi, niin eletään jo todella sairaassa suhteessa, ja tällöin etenkin on laitettava iittalat jakoon jos perheessä lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kissa pöydälle, keskustele miehen kanssa rauhallisesti. Niin että ymmärtää vaarantavansa oman lapsensa. Jos ei ymmärrä ja homma jatkuu niin tee peti miehelle alakertaan.
Ei ap teemiehelle petiä, p*rkele!
Tehköön itse, toiseen osoitteeseen.
Mä uskon vahvasti ap:n miehen olevan sitä mieltä että "jos häiritsee niin lähde itse muualle". Ap pääsee helpommalla tekemällä miehelle pedin miehelle alakertaan. Antaa miehen olla rauhassa ja on provosoimatta tätä. Mies sitten voi rauhassa siellä olla passiivis-aggressiivinen ja rauhoittua. Joko sen verran että osaa muuttaa käytöstään tai tajuta itse että homma ei toimi ja kertoa ap:lle, jotta voivat yhdessä keksiä ratkaisun. Oli se sitten enemmän seksiä, parisuhdeaikaa, reissu kavereiden kanssa, ero.
Mistä näitä ainaisia miesten ymmärtäjiä ja paapojia tulee? Mitäpä, jos se äiti käyttäytyisi yhtä välinpitämättömästi ja VAARALLISESTI omaa lastaan kohtaan, niin tuleeko nämä samat ihmiset lässyttämään, kun miehen nyt pitää tehdä naiselle peti eri huoneeseen ja antaa enemmän munaa ja päästää tyttöporukalla reissuun?
Ei, kun tämä erityiskohtelu koskee vain miehiä tai "miehiä". Ihmettelen kyllä suuresti miksi joku edes haluaa provoilla sellaisella aiheella... Jokainen tervejärkinen ihminen sukupuolesta riippumatta tietää, että tuo ap:n miehen käytös ei todellakaan ole normaalia. Jos joku idiootti uskoo siihen, että lässyttämisellä ja piparilla pelastetaan tilanne, niin aika hakoteillä ollaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miettikää miehen kanssa yhdessä joku ratkaisu, jolla portti pysyy kiinni eikä unohdu auki. Aiemmin ehdotettu jousisysteemi tai vastaava voisi olla hyvä.
Onko muuten vaaraa, että vauva jossain vaiheessa pääsee kiipeämään portin yli?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kissa pöydälle, keskustele miehen kanssa rauhallisesti. Niin että ymmärtää vaarantavansa oman lapsensa. Jos ei ymmärrä ja homma jatkuu niin tee peti miehelle alakertaan.
Ei ap teemiehelle petiä, p*rkele!
Tehköön itse, toiseen osoitteeseen.
Mä uskon vahvasti ap:n miehen olevan sitä mieltä että "jos häiritsee niin lähde itse muualle". Ap pääsee helpommalla tekemällä miehelle pedin miehelle alakertaan. Antaa miehen olla rauhassa ja on provosoimatta tätä. Mies sitten voi rauhassa siellä olla passiivis-aggressiivinen ja rauhoittua. Joko sen verran että osaa muuttaa käytöstään tai tajuta itse että homma ei toimi ja kertoa ap:lle, jotta voivat yhdessä keksiä ratkaisun. Oli se sitten enemmän seksiä, parisuhdeaikaa, reissu kavereiden kanssa, ero.
Siis mitä? Seksin vähyyden, vähäisen parisuhdeajan ja kavereiden puutteen takia on ihan ok vaarantaa oman lapsen henki!? V*ttu en ole sitten hetkeen lukenut mitään näin sekopäistä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miettikää miehen kanssa yhdessä joku ratkaisu, jolla portti pysyy kiinni eikä unohdu auki. Aiemmin ehdotettu jousisysteemi tai vastaava voisi olla hyvä.
Onko muuten vaaraa, että vauva jossain vaiheessa pääsee kiipeämään portin yli?
Ei juma... Eiköhän se ole AIKUISEN IHMISEN eli tämän miehen tehtävä laittaa se portti kiinni juuri siitä syystä, ettei se lapsi sinne mene!? Helpointa olisi heivata mies mäkeen, niin ei tarvitse pohtia noin itsestään selviä asioita.
Vierailija kirjoitti:
Miettikää miehen kanssa yhdessä joku ratkaisu, jolla portti pysyy kiinni eikä unohdu auki. Aiemmin ehdotettu jousisysteemi tai vastaava voisi olla hyvä.
Onko muuten vaaraa, että vauva jossain vaiheessa pääsee kiipeämään portin yli?
Ei taida olla pelkästä jousesta kyse tässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Astioiden kolistelu on todennäköisesti vain ajattelemattomuutta. Mies ei osaa huomioida muita. Asiasta kannattaa sanoa, mutta ei pidä ajatella, että kolistelulla olisi syvempiä merkityksiä.
Mun mies ei myöskään tajua välttää aamuista kolistelua, jos joku on nukkumassa. Samoin jos illalla on telkkari päällä ja lapset ovat nukkumassa, niin hän ei tajua, että terkkaria voi hiljentää, jos siitä ei sano hänelle. Huvittavinta on se, että hänen mielestään minä olen itsekäs enkä huomioi muita, vaikka omasta mielestäni asia on päinvastoin. Nämä on näitä parisuhdekysymyksiä :)
Oma mieheni ole koskaan ollut kovin huomaavainen. Juurikin saattaa pitää TV:tä kovalla äänellä kun lapset nukkuu, tai katsella esim kovaan ääneen YouTube-videoita koneeltaan kun lapset vaikkapa yrittävät syödä. Yllättäen häiriintyvät tästä ja keskeyttävät syömisen. Pystyn sietämään asian, jos se kohdistuu itseeni. Ei esim missään vaiheessa ole kysynyt kun istuin tuntikausia imettämässä, kun vauva pienempi että tarvittaisisinko esim syötävää tai juotavaa. Myöskään raskaana ja erittäin pahoinvoivana, en muista että olisi huomioinut mitenkään. Oletti että yhtä lailla käyn kaupassa, laitan ruokaa, siivoan ja toki käyn vaativissa töissä myös.
Kyllä mies asioita tekee - pyydettäessä. Mutta esim itse hänen asemassaan ilman muuta automaattisesti auttaisin enemmän ja huomioisin. Olemme erilaisia. Ehkä tämä on myös aika tyypillinen ero miesten ja naisten välillä. Tiedän että kaikki miehet eivät ole sellaisia, mutta tiedän myös että monet ovat.
MUTTA kun huolimattomuus ja välinpitämättömyys kohdistuu suoraan lasten turvallisuuteen tai hyvinvointiin, niin sitä en vaan kestä. Olen aivan hajalla. Välillä tuntuu, että elämä miehen kanssa on ihan painajaista. Hän ei ole kuin yksi lapsista, vaan vielä pahempi (esimerkki portin jättäminen auki). Esikoinen on pahoillaan jos tekee jotain väärin ja yrittää parantaa tapansa ja yleensä vielä oppii tekemään asian oikein. Mies ei ole pahoillaan, eikä opi mitään. Tiskien laittamisesta aamulla olen sanonut lukuisat kerrat. Silti kolistelee niitä TÄYSIÄ, ei edes yritä laittaa hiljaa. Tässäkin tilanteessa olisi voinut esim todeta että ”hyvä on, älä sitten valita että en laita tiskejä”, vaikka en muista että olisin edes valittanut tästä asiasta nyt kun olen kotona, kun minulla oikeasti aikaa kyllä laittaa ne.
Jotenkin tuntuu että kaikki asiat on tosi vaikeita. Mistään ei saisi sanoa, kun sitten alkaa mykkäkoulu ja vihoittelu, eikä tehdä enää sitäkään vähää mitä ollaan aiemmin tehty. T. Ap
Te vaikutatte molemmat passiivis-aggressiivisilta ja siinä on luultavastikin teidän välisen kommunikaation suurin ongelma. Mies tekee asioita, jotka pahoittaa sinun mielesi, koska hän tietää, että närkästyt ja purkaa tällä tavalla itse sisällään olevaa vihaa, joka ei muuten pääsisi ulos. Riitelettekö ja oletteko rakentavasti eri mieltä eri asioista? Konfliktitilanteessa omien tunteiden ilmaisu on tärkeää ja viha ja suuttumus on myös ok. Mykkäkoulut ym. osoittavat, että vaikeat tunteet eivät pääse ulos / henkilö ei osaa itse ilmaista suuttumustaan rakentavasti.
Kun kaksi passiivis-aggressiivista ihmistä kohtaa konfliktin, alkaa tanssi, joka loppuu vain, jos käytöstä ei ruoki ja perkaa tilanteen. Esim. jos mies on myöhässä aina sovituista tapaamisista (passiivis-aggressiivista) ja sinä suutut siitä, saa mies purettua aggressionsa sinun kauttasi. Tilanteen tunnistaminen ja oman toiminnan muuttaminen on avain tässä. Eli ei reaktiota (sinun pitää olla myös käsitellyt tämä asia mielessäsi) ja myöhemmin jälkipyykki, jossa keskustelette asiasta.
Eli teidän on alettava puhumaan. Seuraavanlaiset kommentit eivät ole toimivia tai rakentavia: "Tilanteessa olisi voinut esim todeta että ”hyvä on, älä sitten valita että en laita tiskejä”"
Kun kohtaat passiivis-aggressiivista käytöstä, niin voit vaikka kysyä tilanteen laannuttua kysyä, että huomasitko, mitä juuri teit / että kyseinen käytös on passiivis-aggressiivista. Myös sen muistuttaminen on tärkeää, että vihaa ja suuttumusta ei tarvitse padota sisään. Voit tästä vaikka aloittaa miehen kanssa keskustelun, jonka tarkoituksena on herätellä ajatusta siitä, että olette molemmat toistenne tukena ja jos joku ärsyttää, voi nämä tunteet myös ilmaista. Teillä kummallakin on tässä varmasti työmaata. Parisuhteessa passiivis-aggressiivisuus kun usein on vihan kanavoimista toisen kautta, niin tälle pitää saada stoppi, sillä se ei ole tervettä. Mykkäkoululle pätee samat ratkaisut. Muistuta miehellesi, että hän voi kyllä seurassasi ilmaista pahaa oloaan vapaasti ja sitten kerrot, miltä mykkäkoulu sinulle tuntuu. Lopputuloksena tajuatte molemmat, että suoraan kommunikointi tekee teidän suhteellenne hyvää.
Miettikää myös lapsianne. Passiivis-ahgressiiviset kotiolot eivät ole otollisin kasvualusta kenellekään - puhumattakaan lapsista.
Kyllä olet oikeassa. Kommunikaatiossa on pahoja ongelmia. Mutta kuten sanoin, itse en harrasta mykkäkoulua tai tee tahalteen asioita mieheni vahingoittamiseksi tai varsinkaan lasten! Mielestäni en toimi passiivis-agressiivisesti. Meillä ei ole mitään päiviä kestäviä mykkäkouluja, koska itse käyttäydyn riitojen jälkeen täysin normaalisti. En ole ollenkaan pitkävihainen luonteeltani.
Sen sijaan olen aivan hukassa, että miten minun pitäisi toimia miehen kanssa. Jos en sano yhtään mistään, niin räjähdän. Lisäksi kokemuksesta tiedän että tilanteet eivät muutu muuta kuin korkeintaan pahemmiksi. Pakkohan tuollaisesta on sanoa!
Mutta eilenkään en suuttunut, tunsin enemmän järkytystä, mutta en siltikään ollut mitenkään ylidramaattinen. Oli ilta, olin väsynyt, enkä jaksanut tehdä asiasta kuitenkaan sen suurempaa numeroa, vaikka miehen suhtautuminen oli mielestäni kummallinen ja tilanne ahdisti minua. Mietin myös, että säikähtikö itsekin, mutta ei halunnut näyttää sitä? Tapana on aina vähätellä kaikkia töppäilyjään sillä seurauksella että itselleni tulee olo, että suurentelen asioita, olen neuroottinen, hössötän jne jne. Mies ikäänkuin kääntää asian niin, että minussa on se vika, jos tulee riitaa aiheesta. Ja riitaa yleensä tulee jos yritän saada miestä jotenkin reagoimaan.
Esim sanon: Olit jättänyt portin auki, kun lähdit. Vauva meinasi pudota.
Mies: Ai se jäi auki (katsoo esim puhelintaan tai konettaan, ei edes vaivaudu nostamaan katsettaan).
Minä: Niin siis vauva oli jo menossa portaisiin, oli aivan vähällä pudota ja säikähdin tosi pahasti.
Mies ei vastaa mitään.
Minä: Kuulitko ollenkaan mitä sanoin?!
Mies: Joojoo!!
Ja sitten alkaa murjotus.
T. Ap
Selvää passiivis-aggressiivisuutta ja tahallisuutta miehen taholta. Mutta sinä päästät hänet liian helpolla. Sinun pitää jatkaa tuota keskustelua ja oikeasti pakottaa mies tilille toiminnastaan.
Lyöt nyrkin pöytään ja kysyt mieheltä tuon joojoon jälkeen, että "ymmärrätkö että vauva kuolee jos hän putoaa portaat. ymmärrätkö, että jos portti on auki niin vauva putoaa portaat ja kuolee?!". Mies varmaan sanoo että "joojoo" ja murjottaa. Mutta sinä jatkat: "miksi haluat että vauva kuolee kun jätät portin auki?!". Mies varmaan on siihen ihan hiljaa ja murjottaa. Sinä jatkat edelleen, että "ymmärränkö oikein, että sinä haluat että vauva kuolee?!". Mies varmaan on ihan hiljaa ja tuijottaa poispäin. Sinä menet lähemmäksi miestä, ja kysyt uudelleen, että "ymmärränkö oikein, että sinä haluat että vauva kuolee koska jätät portin auki?!". Mies on varmaan edelleen hiljaa ja murjottaa. Sinä karjaiset seuraavaksi, että "jätä vielä kerrankin portti auki ja vaaranna vauvan henki, olet todistanut, että todellakin haluat että oma lapsesi kuolee".
Ei se vauva välttämättä kuole, vaan saattaa viettää seuraavat 80 vuotta neliraajahalvaantuneena kiukuttelussaan lapsen asteella taantuneen iskän takia. Sanoisin tuollaiselle ukolle heipat.
Kiitos kaikista asiallisista vastauksista. Täytyy perehtyä tuohon passiivis-agressiiviseen käytökseen. Tuntuu kyllä tosi pahalta että mies käyttäytyy noin perhettään kohtaan. Olen aina ajatellut enemmän niin että mies huolimaton/hajamielinen ja kärsii siitä itse, kun ei voi asialle mitään ja minä vielä moitin siitä... Siksi olen paljon ollut moittimattakin ja ”katsonut sormien läpi”. En myöskään tykkää siitä olosta, joka itselleni tulee kun ”motkotan” yksinkertaisista asioista kerta toisensa jälkeen. En vaan jaksa. Välillä mietin, että asioiden pitäisi olla näin, mutta mies myös aina vähätellyt näitä tällaisia tilanteita tyyliin ”miehet nyt vaan on tällaisia”, joten taas minä olen se, joka ylireagoi jne.
Olemme myös olleet yhdessä jo niin kauan (mieheni ensimmäinen ja ainoa mies kenen kanssa olen ollut pitkässä suhteessa), että olen tottunut siihen että huolehdin perheessä kaikesta - myös siitä että mies sulkee portin perässä. Mies tekee vähän mitä huvittaa, minä pyöritän arkea ja paikkailen hänen tekemisiään tai lähinnä tekemättä jättämisiä.
Perheneuvola on varmasti ihan ok vaihtoehto, olemme itse asiassa kerran aikaisemmin olleet siellä ihan muissa asioissa. Toki siellä myös parisuhdeasioita käytiin läpi, mutta aika pintapuolista sekin kyllä tuntui olevan. T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Astioiden kolistelu on todennäköisesti vain ajattelemattomuutta. Mies ei osaa huomioida muita. Asiasta kannattaa sanoa, mutta ei pidä ajatella, että kolistelulla olisi syvempiä merkityksiä.
Mun mies ei myöskään tajua välttää aamuista kolistelua, jos joku on nukkumassa. Samoin jos illalla on telkkari päällä ja lapset ovat nukkumassa, niin hän ei tajua, että terkkaria voi hiljentää, jos siitä ei sano hänelle. Huvittavinta on se, että hänen mielestään minä olen itsekäs enkä huomioi muita, vaikka omasta mielestäni asia on päinvastoin. Nämä on näitä parisuhdekysymyksiä :)
Oma mieheni ole koskaan ollut kovin huomaavainen. Juurikin saattaa pitää TV:tä kovalla äänellä kun lapset nukkuu, tai katsella esim kovaan ääneen YouTube-videoita koneeltaan kun lapset vaikkapa yrittävät syödä. Yllättäen häiriintyvät tästä ja keskeyttävät syömisen. Pystyn sietämään asian, jos se kohdistuu itseeni. Ei esim missään vaiheessa ole kysynyt kun istuin tuntikausia imettämässä, kun vauva pienempi että tarvittaisisinko esim syötävää tai juotavaa. Myöskään raskaana ja erittäin pahoinvoivana, en muista että olisi huomioinut mitenkään. Oletti että yhtä lailla käyn kaupassa, laitan ruokaa, siivoan ja toki käyn vaativissa töissä myös.
Kyllä mies asioita tekee - pyydettäessä. Mutta esim itse hänen asemassaan ilman muuta automaattisesti auttaisin enemmän ja huomioisin. Olemme erilaisia. Ehkä tämä on myös aika tyypillinen ero miesten ja naisten välillä. Tiedän että kaikki miehet eivät ole sellaisia, mutta tiedän myös että monet ovat.
MUTTA kun huolimattomuus ja välinpitämättömyys kohdistuu suoraan lasten turvallisuuteen tai hyvinvointiin, niin sitä en vaan kestä. Olen aivan hajalla. Välillä tuntuu, että elämä miehen kanssa on ihan painajaista. Hän ei ole kuin yksi lapsista, vaan vielä pahempi (esimerkki portin jättäminen auki). Esikoinen on pahoillaan jos tekee jotain väärin ja yrittää parantaa tapansa ja yleensä vielä oppii tekemään asian oikein. Mies ei ole pahoillaan, eikä opi mitään. Tiskien laittamisesta aamulla olen sanonut lukuisat kerrat. Silti kolistelee niitä TÄYSIÄ, ei edes yritä laittaa hiljaa. Tässäkin tilanteessa olisi voinut esim todeta että ”hyvä on, älä sitten valita että en laita tiskejä”, vaikka en muista että olisin edes valittanut tästä asiasta nyt kun olen kotona, kun minulla oikeasti aikaa kyllä laittaa ne.
Jotenkin tuntuu että kaikki asiat on tosi vaikeita. Mistään ei saisi sanoa, kun sitten alkaa mykkäkoulu ja vihoittelu, eikä tehdä enää sitäkään vähää mitä ollaan aiemmin tehty. T. Ap
Te vaikutatte molemmat passiivis-aggressiivisilta ja siinä on luultavastikin teidän välisen kommunikaation suurin ongelma. Mies tekee asioita, jotka pahoittaa sinun mielesi, koska hän tietää, että närkästyt ja purkaa tällä tavalla itse sisällään olevaa vihaa, joka ei muuten pääsisi ulos. Riitelettekö ja oletteko rakentavasti eri mieltä eri asioista? Konfliktitilanteessa omien tunteiden ilmaisu on tärkeää ja viha ja suuttumus on myös ok. Mykkäkoulut ym. osoittavat, että vaikeat tunteet eivät pääse ulos / henkilö ei osaa itse ilmaista suuttumustaan rakentavasti.
Kun kaksi passiivis-aggressiivista ihmistä kohtaa konfliktin, alkaa tanssi, joka loppuu vain, jos käytöstä ei ruoki ja perkaa tilanteen. Esim. jos mies on myöhässä aina sovituista tapaamisista (passiivis-aggressiivista) ja sinä suutut siitä, saa mies purettua aggressionsa sinun kauttasi. Tilanteen tunnistaminen ja oman toiminnan muuttaminen on avain tässä. Eli ei reaktiota (sinun pitää olla myös käsitellyt tämä asia mielessäsi) ja myöhemmin jälkipyykki, jossa keskustelette asiasta.
Eli teidän on alettava puhumaan. Seuraavanlaiset kommentit eivät ole toimivia tai rakentavia: "Tilanteessa olisi voinut esim todeta että ”hyvä on, älä sitten valita että en laita tiskejä”"
Kun kohtaat passiivis-aggressiivista käytöstä, niin voit vaikka kysyä tilanteen laannuttua kysyä, että huomasitko, mitä juuri teit / että kyseinen käytös on passiivis-aggressiivista. Myös sen muistuttaminen on tärkeää, että vihaa ja suuttumusta ei tarvitse padota sisään. Voit tästä vaikka aloittaa miehen kanssa keskustelun, jonka tarkoituksena on herätellä ajatusta siitä, että olette molemmat toistenne tukena ja jos joku ärsyttää, voi nämä tunteet myös ilmaista. Teillä kummallakin on tässä varmasti työmaata. Parisuhteessa passiivis-aggressiivisuus kun usein on vihan kanavoimista toisen kautta, niin tälle pitää saada stoppi, sillä se ei ole tervettä. Mykkäkoululle pätee samat ratkaisut. Muistuta miehellesi, että hän voi kyllä seurassasi ilmaista pahaa oloaan vapaasti ja sitten kerrot, miltä mykkäkoulu sinulle tuntuu. Lopputuloksena tajuatte molemmat, että suoraan kommunikointi tekee teidän suhteellenne hyvää.
Miettikää myös lapsianne. Passiivis-ahgressiiviset kotiolot eivät ole otollisin kasvualusta kenellekään - puhumattakaan lapsista.
Kyllä olet oikeassa. Kommunikaatiossa on pahoja ongelmia. Mutta kuten sanoin, itse en harrasta mykkäkoulua tai tee tahalteen asioita mieheni vahingoittamiseksi tai varsinkaan lasten! Mielestäni en toimi passiivis-agressiivisesti. Meillä ei ole mitään päiviä kestäviä mykkäkouluja, koska itse käyttäydyn riitojen jälkeen täysin normaalisti. En ole ollenkaan pitkävihainen luonteeltani.
Sen sijaan olen aivan hukassa, että miten minun pitäisi toimia miehen kanssa. Jos en sano yhtään mistään, niin räjähdän. Lisäksi kokemuksesta tiedän että tilanteet eivät muutu muuta kuin korkeintaan pahemmiksi. Pakkohan tuollaisesta on sanoa!
Mutta eilenkään en suuttunut, tunsin enemmän järkytystä, mutta en siltikään ollut mitenkään ylidramaattinen. Oli ilta, olin väsynyt, enkä jaksanut tehdä asiasta kuitenkaan sen suurempaa numeroa, vaikka miehen suhtautuminen oli mielestäni kummallinen ja tilanne ahdisti minua. Mietin myös, että säikähtikö itsekin, mutta ei halunnut näyttää sitä? Tapana on aina vähätellä kaikkia töppäilyjään sillä seurauksella että itselleni tulee olo, että suurentelen asioita, olen neuroottinen, hössötän jne jne. Mies ikäänkuin kääntää asian niin, että minussa on se vika, jos tulee riitaa aiheesta. Ja riitaa yleensä tulee jos yritän saada miestä jotenkin reagoimaan.
Esim sanon: Olit jättänyt portin auki, kun lähdit. Vauva meinasi pudota.
Mies: Ai se jäi auki (katsoo esim puhelintaan tai konettaan, ei edes vaivaudu nostamaan katsettaan).
Minä: Niin siis vauva oli jo menossa portaisiin, oli aivan vähällä pudota ja säikähdin tosi pahasti.
Mies ei vastaa mitään.
Minä: Kuulitko ollenkaan mitä sanoin?!
Mies: Joojoo!!
Ja sitten alkaa murjotus.
T. Ap
Selvää passiivis-aggressiivisuutta ja tahallisuutta miehen taholta. Mutta sinä päästät hänet liian helpolla. Sinun pitää jatkaa tuota keskustelua ja oikeasti pakottaa mies tilille toiminnastaan.
Lyöt nyrkin pöytään ja kysyt mieheltä tuon joojoon jälkeen, että "ymmärrätkö että vauva kuolee jos hän putoaa portaat. ymmärrätkö, että jos portti on auki niin vauva putoaa portaat ja kuolee?!". Mies varmaan sanoo että "joojoo" ja murjottaa. Mutta sinä jatkat: "miksi haluat että vauva kuolee kun jätät portin auki?!". Mies varmaan on siihen ihan hiljaa ja murjottaa. Sinä jatkat edelleen, että "ymmärränkö oikein, että sinä haluat että vauva kuolee?!". Mies varmaan on ihan hiljaa ja tuijottaa poispäin. Sinä menet lähemmäksi miestä, ja kysyt uudelleen, että "ymmärränkö oikein, että sinä haluat että vauva kuolee koska jätät portin auki?!". Mies on varmaan edelleen hiljaa ja murjottaa. Sinä karjaiset seuraavaksi, että "jätä vielä kerrankin portti auki ja vaaranna vauvan henki, olet todistanut, että todellakin haluat että oma lapsesi kuolee".
Ei se vauva välttämättä kuole, vaan saattaa viettää seuraavat 80 vuotta neliraajahalvaantuneena kiukuttelussaan lapsen asteella taantuneen iskän takia. Sanoisin tuollaiselle ukolle heipat.
Joo näinpä. Mutta pointtini olikin se, että ap ei saa olla se ylikiltti hissukka mikä nyt on ollut, vaan hänen tulee laittaa mies tilille miehen passiivis-aggressiivisesta käytöksestä. Ja osa sitä tilille laittamista on käyttää suoria voimakkaita sanoja kuten KUOLEE. Jos miehellä on yhtään järkeä päässä, niin vauvan kuolemisesta puhuminen herättää hänet.
Oletko ap kysynyt mieheltä miten hän varmistaa jatkossa ettei unohda porttia auki ja vaaranna vauvan henkeä. Tällä kysymyksellä siirrät vastuun miehelle. Jos mies ei ota vastuuta asiasta (sanoo esim että huolehdi sinä vauvasta ja portista tai kieltäytyy vastaamasta ym) niin kysy miten asia ratkaistaan? Jos miehellä ei ole järkeviä vaihtiehtoja niin ehdota sinä
- mies pysyy alakerrassa ja nukkuakin siellä niin ei joudu käyttämään enää porttia. Jos on joskus asiaa yläkertaan niin kysyy apn tai esikoisen mukaan auttamaan portin kanssa.
- mies oikeasti ottaa vastuun asiasta ja rupeaa käyttäytymään kunnolla
Tai sitten jos nämä vaihtoehdot ei kelpaa niin mirs muuttaa asumaan muualle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikää miehen kanssa yhdessä joku ratkaisu, jolla portti pysyy kiinni eikä unohdu auki. Aiemmin ehdotettu jousisysteemi tai vastaava voisi olla hyvä.
Onko muuten vaaraa, että vauva jossain vaiheessa pääsee kiipeämään portin yli?
Ei juma... Eiköhän se ole AIKUISEN IHMISEN eli tämän miehen tehtävä laittaa se portti kiinni juuri siitä syystä, ettei se lapsi sinne mene!? Helpointa olisi heivata mies mäkeen, niin ei tarvitse pohtia noin itsestään selviä asioita.
Jos portti on välillä auki ja välillä kiinni, niin unohtumisen riski on aina olemassa. Pahin tilanne on se, että ap olettaisi portin olevan kiinni, mutta joku päivä se olisi jäänyt auki. Syypää aukijättämiseen voisi olla kuka vain. Turvallisuutta ajatellen paras ratkaisu on aina varmistaa se, ettei inhimillinen erehdys tai tietämättömyys (esim vieras talosaa) ei aiheuta vaaraa.
Mutta ilmeisesti tässä ketjussa piti vain haukkua ap:n miestä eikä tehdä turvallista kotia?
Aika kivanisän mallin saa apn perheen lapset. Ap antaa omalla käytöksellään mallia lapsille että tuo isän käytös on miehelle ok. Pojat matkii sitä ja tytöt saattaa päätyä naimisiin samanlaisen miehen kanssa. Haluatko sitä ap?
Selvää passiivis-aggressiivisuutta ja tahallisuutta miehen taholta. Mutta sinä päästät hänet liian helpolla. Sinun pitää jatkaa tuota keskustelua ja oikeasti pakottaa mies tilille toiminnastaan.
Lyöt nyrkin pöytään ja kysyt mieheltä tuon joojoon jälkeen, että "ymmärrätkö että vauva kuolee jos hän putoaa portaat. ymmärrätkö, että jos portti on auki niin vauva putoaa portaat ja kuolee?!". Mies varmaan sanoo että "joojoo" ja murjottaa. Mutta sinä jatkat: "miksi haluat että vauva kuolee kun jätät portin auki?!". Mies varmaan on siihen ihan hiljaa ja murjottaa. Sinä jatkat edelleen, että "ymmärränkö oikein, että sinä haluat että vauva kuolee?!". Mies varmaan on ihan hiljaa ja tuijottaa poispäin. Sinä menet lähemmäksi miestä, ja kysyt uudelleen, että "ymmärränkö oikein, että sinä haluat että vauva kuolee koska jätät portin auki?!". Mies on varmaan edelleen hiljaa ja murjottaa. Sinä karjaiset seuraavaksi, että "jätä vielä kerrankin portti auki ja vaaranna vauvan henki, olet todistanut, että todellakin haluat että oma lapsesi kuolee".