Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Suru kun mies ei halua uusperhettä
12.09.2019 |
Mitä tekisitte tilanteessani. Olen seurustellut tiiviisti kolme vuotta miehen kanssa jolla on lapsi, minulla on kaksi lasta. Asumme eri puolilla kaupunkia. Minä haluaisin yhden kodin ja perheen, miehelle tämä kahden osoitteen elämä toimii. Minusta tämä on sekavaa ja hankalaa ja aina kun tottuu olemaan lasten kanssa yksin, mies tulee lapsensa kanssa ”häiritsemään”. Sitten kun totun siihen, he taas häipyvät ja ikävöin. Tunteiden vuoristorata ärsyttää.
Kommentit (264)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko uusperhe lapsille aina kärsimystä? Ja nyt kiinnostaisi kuulla muiden kuin kynsin hampain omassa surkeassa ydinperhehelvetissä elävien äitien kantoja. Kiinnostaa kuulla sellaisten näkemyksiä, joilla on kokemusta. Ap
Toki tänne aikuiset voivat kirjoittaa mitä vain uusperheiden puolesta ja vastaan. Mutta mites lapset? Kuka kertoisi miten lapsi asiat kokee? Ei tänne kirjoita lapsia.
Aikuisethan tänne kirjoittelee siitäkin että lapset kärsisivät. Nämäkään eivät tiedä miltä lapsista tuntuu. Heillä myös voi oma aiempi epäonnistuminen perhe-elämässä värittää käsityksen negatiiviseksi. Ap ei ole samalla tavoin epäonnistunut vaan leski.
Kyllä tänne monet uusioperheissä kasvaneet ja siitä kärsineet ovat myös kirjoittaneet. Vanhemmat vaan tahtovat ignoirata ne lasten tarpeet, koska lasten kielteisiä tunteita ei kestetä ja niiden ei haluta antaa estää omaa " onnea".
No mä olen uusperheisovanhempien lapsenlapsi. Isäni oli ollut lapsi tuossa perheessä ja välit isänsä uuteen vaimoon lämpimät.
Toki uusperheen taustalla oli ukin jääminen leskeksi. Ap:lla vastaava tilanne ja siksi ajattelinkin että voisi saada parempaa kuin mitä tää eronnut mies pystyy ja haluaa tarjota.
Oliko isoisäsi uudella vaimolla valmiita lapsia heidän mennessään yhteen? Miten he ovat/ olisivat tämän uusiovirityksen kokeneet?
Kun puoliso on kuollut , tämä exä ei ole enää " häiritsemässä" . Apnkin tapauksessa miehen lapsilla on jo äiti ja AP haaveilee paluusta ydinperheeseen. Ei tule onnistumaan.
Vaimolla ei ollut lapsia ennestään eikä heille tullut yhteisiä isoisäni kanssa. Sikäli tilanne helpompi .
Ja siispä ajattelinkin että jonkun muun miehen kanssa ap voisi saada sen mitä kaipaa. Eronneiden kanssa nämä kuviot on aina hankalampia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaa nyt ap tuohon, että kumman lasten nykyisen elinpiirin lähelle muuttaisitte? Kumman lapsi/lapset joutuisivat vaihtamaan koulua ja kaveripiiriä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mitä tekisitte tilanteessani?" Hyväksyisin sen tai eroaisin, jos asumismalli on tärkeämpi kuin kumppanisi.
Pakottaminen yhteiseen kotiin on aika varma ero. Itse olen naisena se osapuoli, joka haluaa elää vain omien lastensa kanssa. Yhteisen asumisen aika on sitten, kun molempien lapset ovat lähteneet kotoa.
Vastaavastihan asumismalli tässä on miehelle kumppania tärkeäpi. Ihan hyvä syy ap:llekin miettiä, tahtooko elää sellaisen miehen kanssa vai erota.
Nykyinen asumismalli voi olla miehen lasten kannalta parempi ja mies ajattelee ensisijaisesti lapsiaan. Näin vastuuntuntoisen vanhemman kuuluukin tehdä.
Niin? Mutta ei ap: n ole pakko haluta elää samoin. Tai edes tyytyä siihen. Jotkut ihmiset saa myös uusperheet toimimaan.
Joo, varmaan aikuisten mielestä uusperhe saadaan toimimaan. Tai niiden "sisaruspuolten" mielestä, jotka asuvat jatkuvasti samassa paikassa, koska bio-isät ei osallistu lasten elämään. Mutta enpä ole kai koskaan kuullut kenenkään sanoneen että reissulapsen osa olisi toimiva. Itse ainakin menin aina isän luokse vieraaksi ja toivoin vain että pääsisin kotiin.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, miten isän luokse vieraaksi meneminen oli tylsempää kuin muihin sukulaisiin vierailu? Ainakin sosiaaliset lapset tykkäävät yökyläilyistä. Minä ainakin lapsena.
Pointti varmaan on siinä, että isään pitäisi olla läheisempi suhde kuin muihin sukulaisiin. Isän luona pitäisi voida olla kotonaan. Kun se tuntuu vastenmieliseltä vierailulta ja äitipuoli kohtelee epämieluisana vieraana eikä isä ole sen parempi niin en ihmettele yhtään ettei lapsella ole hyvä olla.-eri
Minä en usko, että lapsella voi olla kaksi kotia. Minun lapseni elivät 6-7 vuotta vuoroviikkoelämää ja teineinä halusivat muuttaa kokonaan luokseni. Aikuisina sitten sanoivat, että koti oli kaikki ne vuodet minun luonani. Isän luona ei ollut kotia. Ja isä on oikea isähahmo, siitä ei ollut kiinni.
Ylläoleva ei sanonut, että isän luona olisi ollut ilkeä äitipuoli tms. Siksi kysyin, miksi ei tykännyt olla.
Koska muka oltiin "kotona" vaikka ei koskaan tuntunut siltä. En kyllä pitänyt äitipuolestakaan. Mummin luona oli kiva käydä yökylässä pari kertaa vuodessa kun oltiin nimenomaan vieraita eikä pitänyt esittää mitään kotileikkejä.
En oikein osaa selittää tätä, mutta ehkä jotenkin kotona voi olla rennosti mutta isän luona ei koskaan ollut samanlaista rentoutta. Sama kun aikuisena täytyisi 50% reissata ajasta, kai se tuntuisi raskaalta vieläkin.
Vierailija kirjoitti:
Vastaa nyt ap tuohon, että kumman lasten nykyisen elinpiirin lähelle muuttaisitte? Kumman lapsi/lapset joutuisivat vaihtamaan koulua ja kaveripiiriä?
En ole ap, mutta mä ainakin teen niin että ensin teen päätöksen ja sitten ratkon miten se käytännössä hoituu.
Luulen että aika monet isot päätökset elämässäni olisivat jääneet tekemättä jos ekana olisin miettinyt käytännön asioita. Toisinpäin helpompi.
Voi ne lapset antaa aina huostaan sen oman onnen tieltä, jos lapset ei sopeudu. Sillä näin näyttää olevan tapana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaa nyt ap tuohon, että kumman lasten nykyisen elinpiirin lähelle muuttaisitte? Kumman lapsi/lapset joutuisivat vaihtamaan koulua ja kaveripiiriä?
En ole ap, mutta mä ainakin teen niin että ensin teen päätöksen ja sitten ratkon miten se käytännössä hoituu.
Luulen että aika monet isot päätökset elämässäni olisivat jääneet tekemättä jos ekana olisin miettinyt käytännön asioita. Toisinpäin helpompi.
No sehän on ok jos päätöksen seuraukset koskevat vain sinua. Mutta lapsille koulun vaihdos ja ystävien luota muuttaminen on useimmiten kamala kokemus. En itse olisi valmis pistämään lapsiani sen läpi kuin ihan pakkotilanteessa (esim työttömyys, töitä toisella paikkakunnalla), enkä kenenkään muunkaan lapsia sen puoleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaa nyt ap tuohon, että kumman lasten nykyisen elinpiirin lähelle muuttaisitte? Kumman lapsi/lapset joutuisivat vaihtamaan koulua ja kaveripiiriä?
En ole ap, mutta mä ainakin teen niin että ensin teen päätöksen ja sitten ratkon miten se käytännössä hoituu.
Luulen että aika monet isot päätökset elämässäni olisivat jääneet tekemättä jos ekana olisin miettinyt käytännön asioita. Toisinpäin helpompi.
No on tietty helppo miettiä ensin päätös, mutta kun ap:nkin tapauksessa on toinen iso päätöksentekijä. Vai meinaatko, että kun ap vaan päättää, että nyt lapset muutetaan miehen luo, niin mies on siellä sitten avosylin vastassa ovella, kun ensin on kieltäytynyt muuttamasta yhteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaa nyt ap tuohon, että kumman lasten nykyisen elinpiirin lähelle muuttaisitte? Kumman lapsi/lapset joutuisivat vaihtamaan koulua ja kaveripiiriä?
En ole ap, mutta mä ainakin teen niin että ensin teen päätöksen ja sitten ratkon miten se käytännössä hoituu.
Luulen että aika monet isot päätökset elämässäni olisivat jääneet tekemättä jos ekana olisin miettinyt käytännön asioita. Toisinpäin helpompi.
Joo tuurillahan ne laivatkin seilaa. Vanhemmuudessa tuo nyt kuitenkin on aivan äärimmäisen väärä tapa toimia. Huonoin mahdollinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli sama tilanne. Totesin miehelle, että muut eronneet ympärilläni menevät muuttavat yhteen ja menevät naimisiin. Minäkin haluan sitä. Totesin, että yhteiset tulevaisuuden tavoitteet ovat tärkeitä. Sanoin, etten ole halukas asumaan erillään kunnes lapset muuttavat pois ja mikäli ratkaisua ei löydy, joudumme eroamaan, koska katkeroidun. Mies tuumaili asiaa ja nyt on yhteinen koti etsinnässä.
Miten kestävän onnen ajattelet saavasi pllun saannilla kiristämällä?
Ei ole kiristetty pillulla. On todettu vaan tosiasiat. Ei kannata olla suhteessa, jossa ei koe saavansa tarpeeksi. Samalla laillahan mies olisi voinut sanoa, ettei käy, erotaan.
Naiset usein valittaa, että mies ei tee sitä ja tätä. Tai että muut rikkoo rajoja. Se johtuu siitä, että iso osa naisista ei osaa sanoa suoraan mitä haluaa tai asettaa jämäkästi rajoja. Tämän takia naisia on vähemmän johtopaikoillakin.
Onneni ajattelen kestävän loppuelämän.
Tuo ”jos ei tehdä niin kuin sanon, joudumme eroamaan” on ihan ehtymätön taikasana. Pääset käyttämään sitä vielä monet kerrat kun olette muuttaneet yhteen. Onnea vaan. Kyllä sinusta olisi varmasti tullut loistava johtajakin jonnekkin, vai ettetkö jopa jo olisi? Sanojen tehokkuutta voi lisätä polkemalla jalkaa maahan.
No jos jokin asia on itselle kynnyskysymys, miten se pitäisi ilmaista? Lähteä vain? Siinä sitten toinen voisi olla katkera siitä ettei saanut mahdollisuutta valita.
Mikä valinta se on, jonka tekee pakotettuna uhkavaatimukseen edessä? Varmaan tuokin mies tulee järkiinsä ennenpitkää. Joutua nyt yhteen vain koska kaikki muutkin niin tekee. Hyvä pohja yhteiselämälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
meillä on helppo ja kivuton uusperhe. Eksät on hiljaa, asunnossa niin paljon tilaa, että kaikilla oma soppi, meistä kumpikaan ei ole ihminen jonka mielestä on vain yksi ainoa tapa tehdä asioita, eli pysty me joustamaan. Vaikeinta on se, kun lapsilla on toinen elämä toisen vanhemman luona.
Pystymme siis omassa taloudessamme sopimaan pelisäännöt. Toisinaan nekin ovat vaatineet sovittelemista, kun rahankäyttö on erilaista. Mutta emme voi vaikuttaa siihen, mitä lapsi saa toisen vanhemman luona. Minun lasteni isä on pihi ja miehen lasten äiti levittelee rahojaan. Siinä on lapsillani kateudessa pitelemistä.
Lapset pitää opettaa ymmärtämään ja hyväksymään, että kun on eri vanhemmat ja eri suvut, elämä ei voi olla täsmälleen samanlaista. Ei kannata kadehtia, että toinen on syntynyt erilaiseen sukuun kuin itse on. Mun ja lapseni elämä ja elintaso jatkui aivan samanlaisena kuin ennenkin, vaikka exäni perustikin uusperheen. En voi sille mitään, jos exäni uusperheessä asia aiheuttaa kateutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaa nyt ap tuohon, että kumman lasten nykyisen elinpiirin lähelle muuttaisitte? Kumman lapsi/lapset joutuisivat vaihtamaan koulua ja kaveripiiriä?
En ole ap, mutta mä ainakin teen niin että ensin teen päätöksen ja sitten ratkon miten se käytännössä hoituu.
Luulen että aika monet isot päätökset elämässäni olisivat jääneet tekemättä jos ekana olisin miettinyt käytännön asioita. Toisinpäin helpompi.
No on tietty helppo miettiä ensin päätös, mutta kun ap:nkin tapauksessa on toinen iso päätöksentekijä. Vai meinaatko, että kun ap vaan päättää, että nyt lapset muutetaan miehen luo, niin mies on siellä sitten avosylin vastassa ovella, kun ensin on kieltäytynyt muuttamasta yhteen?
Eikun ensin tehdään yhdessä päätös siitä miten edetään. Sitten mietitään miten se käytännössä hoidetaan niin että se lasten kannalta olisi mahdollisimman hyvä.
Sama koskee muuten myös tilannetta jos ap ja mies nyt päättäisivät erota. Lapset on jo viettäneet aikaa vanhemman uuden kumppanin kanssa ja selittää se sekin tilanne pitäisi.
Oon nähnyt tilanteita joissa aikuinen eroaa aikuisen silmin lyhyestä suhteesta ja lapsi tuntee surua kun menettää elämäänsä omasta mielestään miltei aina kuuluneen ihmisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän tuo ole parasta kaikille, että on kaksi asuntoa. Lapset saavat olla rauhassa OMIEN kavereiden kanssa ja saavat myös jakamattoman huomion silloin, kun isä/äitipuoli on poissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaa nyt ap tuohon, että kumman lasten nykyisen elinpiirin lähelle muuttaisitte? Kumman lapsi/lapset joutuisivat vaihtamaan koulua ja kaveripiiriä?
En ole ap, mutta mä ainakin teen niin että ensin teen päätöksen ja sitten ratkon miten se käytännössä hoituu.
Luulen että aika monet isot päätökset elämässäni olisivat jääneet tekemättä jos ekana olisin miettinyt käytännön asioita. Toisinpäin helpompi.
Joo tuurillahan ne laivatkin seilaa. Vanhemmuudessa tuo nyt kuitenkin on aivan äärimmäisen väärä tapa toimia. Huonoin mahdollinen.
Ei kun päätöksen teko antaa sen tahtotilan jonka avulla vaikeudet voitetaan. Se antaa motivaation ratkoa eteen tulevat pulmat. Kun taas ihmiset jotka miettii ekana käytäntöä elää mutkun-elämåä. Mutkun en voi kun sitä, tätä ja tuota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
meillä on helppo ja kivuton uusperhe. Eksät on hiljaa, asunnossa niin paljon tilaa, että kaikilla oma soppi, meistä kumpikaan ei ole ihminen jonka mielestä on vain yksi ainoa tapa tehdä asioita, eli pysty me joustamaan. Vaikeinta on se, kun lapsilla on toinen elämä toisen vanhemman luona.
Pystymme siis omassa taloudessamme sopimaan pelisäännöt. Toisinaan nekin ovat vaatineet sovittelemista, kun rahankäyttö on erilaista. Mutta emme voi vaikuttaa siihen, mitä lapsi saa toisen vanhemman luona. Minun lasteni isä on pihi ja miehen lasten äiti levittelee rahojaan. Siinä on lapsillani kateudessa pitelemistä.
Lapset pitää opettaa ymmärtämään ja hyväksymään, että kun on eri vanhemmat ja eri suvut, elämä ei voi olla täsmälleen samanlaista. Ei kannata kadehtia, että toinen on syntynyt erilaiseen sukuun kuin itse on. Mun ja lapseni elämä ja elintaso jatkui aivan samanlaisena kuin ennenkin, vaikka exäni perustikin uusperheen. En voi sille mitään, jos exäni uusperheessä asia aiheuttaa kateutta.
Juu, olen samaa mieltä. Lasten on vain pitänyt oppia siihen, että kun itse on iloinen uudesta läppäristä - se kun maksoi 800 e, - niin sitten toisella on 2000 e läppäri.... sellaista se elämä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaa nyt ap tuohon, että kumman lasten nykyisen elinpiirin lähelle muuttaisitte? Kumman lapsi/lapset joutuisivat vaihtamaan koulua ja kaveripiiriä?
En ole ap, mutta mä ainakin teen niin että ensin teen päätöksen ja sitten ratkon miten se käytännössä hoituu.
Luulen että aika monet isot päätökset elämässäni olisivat jääneet tekemättä jos ekana olisin miettinyt käytännön asioita. Toisinpäin helpompi.
Joo tuurillahan ne laivatkin seilaa. Vanhemmuudessa tuo nyt kuitenkin on aivan äärimmäisen väärä tapa toimia. Huonoin mahdollinen.
Ei kun päätöksen teko antaa sen tahtotilan jonka avulla vaikeudet voitetaan. Se antaa motivaation ratkoa eteen tulevat pulmat. Kun taas ihmiset jotka miettii ekana käytäntöä elää mutkun-elämåä. Mutkun en voi kun sitä, tätä ja tuota.
Eikös mies ole jo kuitenkin päätöksensä asian suhteen tehnyt. Hän ei halua muuttaa yhteen. Sellaisessa kun nyt ei mitään kompromisseja voi tehdä. Joten nyt ap sitten miettii, miten hän ratkaisee asian joko jäämällä suhteeseen, joka jatkuu samalla tavalla tai eroamalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli sama tilanne. Totesin miehelle, että muut eronneet ympärilläni menevät muuttavat yhteen ja menevät naimisiin. Minäkin haluan sitä. Totesin, että yhteiset tulevaisuuden tavoitteet ovat tärkeitä. Sanoin, etten ole halukas asumaan erillään kunnes lapset muuttavat pois ja mikäli ratkaisua ei löydy, joudumme eroamaan, koska katkeroidun. Mies tuumaili asiaa ja nyt on yhteinen koti etsinnässä.
Miten kestävän onnen ajattelet saavasi pllun saannilla kiristämällä?
Ei ole kiristetty pillulla. On todettu vaan tosiasiat. Ei kannata olla suhteessa, jossa ei koe saavansa tarpeeksi. Samalla laillahan mies olisi voinut sanoa, ettei käy, erotaan.
Naiset usein valittaa, että mies ei tee sitä ja tätä. Tai että muut rikkoo rajoja. Se johtuu siitä, että iso osa naisista ei osaa sanoa suoraan mitä haluaa tai asettaa jämäkästi rajoja. Tämän takia naisia on vähemmän johtopaikoillakin.
Onneni ajattelen kestävän loppuelämän.
Tuo ”jos ei tehdä niin kuin sanon, joudumme eroamaan” on ihan ehtymätön taikasana. Pääset käyttämään sitä vielä monet kerrat kun olette muuttaneet yhteen. Onnea vaan. Kyllä sinusta olisi varmasti tullut loistava johtajakin jonnekkin, vai ettetkö jopa jo olisi? Sanojen tehokkuutta voi lisätä polkemalla jalkaa maahan.
No jos jokin asia on itselle kynnyskysymys, miten se pitäisi ilmaista? Lähteä vain? Siinä sitten toinen voisi olla katkera siitä ettei saanut mahdollisuutta valita.
Mikä valinta se on, jonka tekee pakotettuna uhkavaatimukseen edessä? Varmaan tuokin mies tulee järkiinsä ennenpitkää. Joutua nyt yhteen vain koska kaikki muutkin niin tekee. Hyvä pohja yhteiselämälle.
No mutta sehän on hyvä ratkaisu tuolle naisellekin . Jos hän kerran on sitä mieltä itsekin että eroaa mieluummin kuin elää kevytseurustelusuhteessa.
Onpas täynnä ydinperheeseensä katkeroituneita trolleja tämä keskustelu. Ihan vaan vinkkinä: siitä suhteesta voi myös lähteä, eikä elämäänsä tarvitse pilata.
Ja aloittajalle: etsi toinen mies.
Fakta on, että järkevämpää se on muuttaa yhteen rakentamaan yhteistä elämää kuin asua erillään. Lapsille se on usein erinomainen ratkaisu. Vaikka vanhemmat ovat heille tärkeitä, ja he usein toivovat näiden paluuta yhteen, on uusperhe erinomainen mahdollisuus osoittaa lapsille, että terve, rakastava parisuhde on mahdollinen. Lisäksi siinä opitaan paljon muitakin tärkeitä sosiaalisia taitoja. Elinpiirit ja ystäväpiirit laajenevat.
Kaikissa perheissä on omat ongelmansa. Myös ydinperheissä, joten ongelmia on turha pelätä. Toki jos pelkää ihmisenä kasvamista, niin katkera kiukuttelu ja hampaat irvessä epäterveessä ydinperheessä pysyminen on vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli sama tilanne. Totesin miehelle, että muut eronneet ympärilläni menevät muuttavat yhteen ja menevät naimisiin. Minäkin haluan sitä. Totesin, että yhteiset tulevaisuuden tavoitteet ovat tärkeitä. Sanoin, etten ole halukas asumaan erillään kunnes lapset muuttavat pois ja mikäli ratkaisua ei löydy, joudumme eroamaan, koska katkeroidun. Mies tuumaili asiaa ja nyt on yhteinen koti etsinnässä.
Miten kestävän onnen ajattelet saavasi pllun saannilla kiristämällä?
Ei ole kiristetty pillulla. On todettu vaan tosiasiat. Ei kannata olla suhteessa, jossa ei koe saavansa tarpeeksi. Samalla laillahan mies olisi voinut sanoa, ettei käy, erotaan.
Naiset usein valittaa, että mies ei tee sitä ja tätä. Tai että muut rikkoo rajoja. Se johtuu siitä, että iso osa naisista ei osaa sanoa suoraan mitä haluaa tai asettaa jämäkästi rajoja. Tämän takia naisia on vähemmän johtopaikoillakin.
Onneni ajattelen kestävän loppuelämän.
Tuo ”jos ei tehdä niin kuin sanon, joudumme eroamaan” on ihan ehtymätön taikasana. Pääset käyttämään sitä vielä monet kerrat kun olette muuttaneet yhteen. Onnea vaan. Kyllä sinusta olisi varmasti tullut loistava johtajakin jonnekkin, vai ettetkö jopa jo olisi? Sanojen tehokkuutta voi lisätä polkemalla jalkaa maahan.
No jos jokin asia on itselle kynnyskysymys, miten se pitäisi ilmaista? Lähteä vain? Siinä sitten toinen voisi olla katkera siitä ettei saanut mahdollisuutta valita.
Mikä valinta se on, jonka tekee pakotettuna uhkavaatimukseen edessä? Varmaan tuokin mies tulee järkiinsä ennenpitkää. Joutua nyt yhteen vain koska kaikki muutkin niin tekee. Hyvä pohja yhteiselämälle.
No mutta sehän on hyvä ratkaisu tuolle naisellekin . Jos hän kerran on sitä mieltä itsekin että eroaa mieluummin kuin elää kevytseurustelusuhteessa.
Nimenomaan näin. Teidän mielestä olisi pitänyt erota suoraan eikä puhua ja neuvotella ja antaa miehelle varaa valita.
Vierailija kirjoitti:
"Mutku mä haluuuuuun!!!"
On ihan normaalia haluta asua yhdessä kumppaninsa kanssa.
Alue: Aihe vapaa
Minä en usko, että lapsella voi olla kaksi kotia. Minun lapseni elivät 6-7 vuotta vuoroviikkoelämää ja teineinä halusivat muuttaa kokonaan luokseni. Aikuisina sitten sanoivat, että koti oli kaikki ne vuodet minun luonani. Isän luona ei ollut kotia. Ja isä on oikea isähahmo, siitä ei ollut kiinni.
Ylläoleva ei sanonut, että isän luona olisi ollut ilkeä äitipuoli tms. Siksi kysyin, miksi ei tykännyt olla.