Lue keskustelun säännöt.
Suru kun mies ei halua uusperhettä
12.09.2019 |
Mitä tekisitte tilanteessani. Olen seurustellut tiiviisti kolme vuotta miehen kanssa jolla on lapsi, minulla on kaksi lasta. Asumme eri puolilla kaupunkia. Minä haluaisin yhden kodin ja perheen, miehelle tämä kahden osoitteen elämä toimii. Minusta tämä on sekavaa ja hankalaa ja aina kun tottuu olemaan lasten kanssa yksin, mies tulee lapsensa kanssa ”häiritsemään”. Sitten kun totun siihen, he taas häipyvät ja ikävöin. Tunteiden vuoristorata ärsyttää.
Kommentit (264)
Vierailija kirjoitti:
Ap, tule facebookin uusperhetyhmiin. Paljon järkevämpää keskustelua kuin täällä.
:D ryhmiin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mitä tekisitte tilanteessani?" Hyväksyisin sen tai eroaisin, jos asumismalli on tärkeämpi kuin kumppanisi.
Pakottaminen yhteiseen kotiin on aika varma ero. Itse olen naisena se osapuoli, joka haluaa elää vain omien lastensa kanssa. Yhteisen asumisen aika on sitten, kun molempien lapset ovat lähteneet kotoa.
Vastaavastihan asumismalli tässä on miehelle kumppania tärkeäpi. Ihan hyvä syy ap:llekin miettiä, tahtooko elää sellaisen miehen kanssa vai erota.
Nykyinen asumismalli voi olla miehen lasten kannalta parempi ja mies ajattelee ensisijaisesti lapsiaan. Näin vastuuntuntoisen vanhemman kuuluukin tehdä.
Niin? Mutta ei ap: n ole pakko haluta elää samoin. Tai edes tyytyä siihen. Jotkut ihmiset saa myös uusperheet toimimaan.
Niin? Ap voi aivan vapaasti etsiä jonkun toisen miehen.
Kyllä ja apn nykyinen mies lapsineen on taatusti voittaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli sama tilanne. Totesin miehelle, että muut eronneet ympärilläni menevät muuttavat yhteen ja menevät naimisiin. Minäkin haluan sitä. Totesin, että yhteiset tulevaisuuden tavoitteet ovat tärkeitä. Sanoin, etten ole halukas asumaan erillään kunnes lapset muuttavat pois ja mikäli ratkaisua ei löydy, joudumme eroamaan, koska katkeroidun. Mies tuumaili asiaa ja nyt on yhteinen koti etsinnässä.
Miten kestävän onnen ajattelet saavasi pllun saannilla kiristämällä?
Ei ole kiristetty pillulla. On todettu vaan tosiasiat. Ei kannata olla suhteessa, jossa ei koe saavansa tarpeeksi. Samalla laillahan mies olisi voinut sanoa, ettei käy, erotaan.
Naiset usein valittaa, että mies ei tee sitä ja tätä. Tai että muut rikkoo rajoja. Se johtuu siitä, että iso osa naisista ei osaa sanoa suoraan mitä haluaa tai asettaa jämäkästi rajoja. Tämän takia naisia on vähemmän johtopaikoillakin.
Onneni ajattelen kestävän loppuelämän.
Tuo ”jos ei tehdä niin kuin sanon, joudumme eroamaan” on ihan ehtymätön taikasana. Pääset käyttämään sitä vielä monet kerrat kun olette muuttaneet yhteen. Onnea vaan. Kyllä sinusta olisi varmasti tullut loistava johtajakin jonnekkin, vai ettetkö jopa jo olisi? Sanojen tehokkuutta voi lisätä polkemalla jalkaa maahan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tule facebookin uusperhetyhmiin. Paljon järkevämpää keskustelua kuin täällä.
:D ryhmiin
Sinulta taisi lipsahtaa totuus ensimmäiseen viestiisi! 😂
Ottaisin uuden ukon. Itse ainakin haluan asua yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, tule facebookin uusperhetyhmiin. Paljon järkevämpää keskustelua kuin täällä.
Freudilainen lipsahdus
meillä on helppo ja kivuton uusperhe. Eksät on hiljaa, asunnossa niin paljon tilaa, että kaikilla oma soppi, meistä kumpikaan ei ole ihminen jonka mielestä on vain yksi ainoa tapa tehdä asioita, eli pysty me joustamaan. Vaikeinta on se, kun lapsilla on toinen elämä toisen vanhemman luona.
Pystymme siis omassa taloudessamme sopimaan pelisäännöt. Toisinaan nekin ovat vaatineet sovittelemista, kun rahankäyttö on erilaista. Mutta emme voi vaikuttaa siihen, mitä lapsi saa toisen vanhemman luona. Minun lasteni isä on pihi ja miehen lasten äiti levittelee rahojaan. Siinä on lapsillani kateudessa pitelemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mitä tekisitte tilanteessani?" Hyväksyisin sen tai eroaisin, jos asumismalli on tärkeämpi kuin kumppanisi.
Pakottaminen yhteiseen kotiin on aika varma ero. Itse olen naisena se osapuoli, joka haluaa elää vain omien lastensa kanssa. Yhteisen asumisen aika on sitten, kun molempien lapset ovat lähteneet kotoa.
Vastaavastihan asumismalli tässä on miehelle kumppania tärkeäpi. Ihan hyvä syy ap:llekin miettiä, tahtooko elää sellaisen miehen kanssa vai erota.
Nykyinen asumismalli voi olla miehen lasten kannalta parempi ja mies ajattelee ensisijaisesti lapsiaan. Näin vastuuntuntoisen vanhemman kuuluukin tehdä.
Niin? Mutta ei ap: n ole pakko haluta elää samoin. Tai edes tyytyä siihen. Jotkut ihmiset saa myös uusperheet toimimaan.
Niin? Ap voi aivan vapaasti etsiä jonkun toisen miehen.
Sitäpä minäkin tarkoitin. Ei tarvitse tyytyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli sama tilanne. Totesin miehelle, että muut eronneet ympärilläni menevät muuttavat yhteen ja menevät naimisiin. Minäkin haluan sitä. Totesin, että yhteiset tulevaisuuden tavoitteet ovat tärkeitä. Sanoin, etten ole halukas asumaan erillään kunnes lapset muuttavat pois ja mikäli ratkaisua ei löydy, joudumme eroamaan, koska katkeroidun. Mies tuumaili asiaa ja nyt on yhteinen koti etsinnässä.
Miten kestävän onnen ajattelet saavasi pllun saannilla kiristämällä?
Ei ole kiristetty pillulla. On todettu vaan tosiasiat. Ei kannata olla suhteessa, jossa ei koe saavansa tarpeeksi. Samalla laillahan mies olisi voinut sanoa, ettei käy, erotaan.
Naiset usein valittaa, että mies ei tee sitä ja tätä. Tai että muut rikkoo rajoja. Se johtuu siitä, että iso osa naisista ei osaa sanoa suoraan mitä haluaa tai asettaa jämäkästi rajoja. Tämän takia naisia on vähemmän johtopaikoillakin.
Onneni ajattelen kestävän loppuelämän.
Tuo ”jos ei tehdä niin kuin sanon, joudumme eroamaan” on ihan ehtymätön taikasana. Pääset käyttämään sitä vielä monet kerrat kun olette muuttaneet yhteen. Onnea vaan. Kyllä sinusta olisi varmasti tullut loistava johtajakin jonnekkin, vai ettetkö jopa jo olisi? Sanojen tehokkuutta voi lisätä polkemalla jalkaa maahan.
No jos jokin asia on itselle kynnyskysymys, miten se pitäisi ilmaista? Lähteä vain? Siinä sitten toinen voisi olla katkera siitä ettei saanut mahdollisuutta valita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mitä tekisitte tilanteessani?" Hyväksyisin sen tai eroaisin, jos asumismalli on tärkeämpi kuin kumppanisi.
Pakottaminen yhteiseen kotiin on aika varma ero. Itse olen naisena se osapuoli, joka haluaa elää vain omien lastensa kanssa. Yhteisen asumisen aika on sitten, kun molempien lapset ovat lähteneet kotoa.
Vastaavastihan asumismalli tässä on miehelle kumppania tärkeäpi. Ihan hyvä syy ap:llekin miettiä, tahtooko elää sellaisen miehen kanssa vai erota.
Nykyinen asumismalli voi olla miehen lasten kannalta parempi ja mies ajattelee ensisijaisesti lapsiaan. Näin vastuuntuntoisen vanhemman kuuluukin tehdä.
Niin? Mutta ei ap: n ole pakko haluta elää samoin. Tai edes tyytyä siihen. Jotkut ihmiset saa myös uusperheet toimimaan.
Joo, varmaan aikuisten mielestä uusperhe saadaan toimimaan. Tai niiden "sisaruspuolten" mielestä, jotka asuvat jatkuvasti samassa paikassa, koska bio-isät ei osallistu lasten elämään. Mutta enpä ole kai koskaan kuullut kenenkään sanoneen että reissulapsen osa olisi toimiva. Itse ainakin menin aina isän luokse vieraaksi ja toivoin vain että pääsisin kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko uusperhe lapsille aina kärsimystä? Ja nyt kiinnostaisi kuulla muiden kuin kynsin hampain omassa surkeassa ydinperhehelvetissä elävien äitien kantoja. Kiinnostaa kuulla sellaisten näkemyksiä, joilla on kokemusta. Ap
Toki tänne aikuiset voivat kirjoittaa mitä vain uusperheiden puolesta ja vastaan. Mutta mites lapset? Kuka kertoisi miten lapsi asiat kokee? Ei tänne kirjoita lapsia.
Aikuisethan tänne kirjoittelee siitäkin että lapset kärsisivät. Nämäkään eivät tiedä miltä lapsista tuntuu. Heillä myös voi oma aiempi epäonnistuminen perhe-elämässä värittää käsityksen negatiiviseksi. Ap ei ole samalla tavoin epäonnistunut vaan leski.
Kyllä tänne monet uusioperheissä kasvaneet ja siitä kärsineet ovat myös kirjoittaneet. Vanhemmat vaan tahtovat ignoirata ne lasten tarpeet, koska lasten kielteisiä tunteita ei kestetä ja niiden ei haluta antaa estää omaa " onnea".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli sama tilanne. Totesin miehelle, että muut eronneet ympärilläni menevät muuttavat yhteen ja menevät naimisiin. Minäkin haluan sitä. Totesin, että yhteiset tulevaisuuden tavoitteet ovat tärkeitä. Sanoin, etten ole halukas asumaan erillään kunnes lapset muuttavat pois ja mikäli ratkaisua ei löydy, joudumme eroamaan, koska katkeroidun. Mies tuumaili asiaa ja nyt on yhteinen koti etsinnässä.
Miten kestävän onnen ajattelet saavasi pllun saannilla kiristämällä?
Ei ole kiristetty pillulla. On todettu vaan tosiasiat. Ei kannata olla suhteessa, jossa ei koe saavansa tarpeeksi. Samalla laillahan mies olisi voinut sanoa, ettei käy, erotaan.
Naiset usein valittaa, että mies ei tee sitä ja tätä. Tai että muut rikkoo rajoja. Se johtuu siitä, että iso osa naisista ei osaa sanoa suoraan mitä haluaa tai asettaa jämäkästi rajoja. Tämän takia naisia on vähemmän johtopaikoillakin.
Onneni ajattelen kestävän loppuelämän.
Tuo ”jos ei tehdä niin kuin sanon, joudumme eroamaan” on ihan ehtymätön taikasana. Pääset käyttämään sitä vielä monet kerrat kun olette muuttaneet yhteen. Onnea vaan. Kyllä sinusta olisi varmasti tullut loistava johtajakin jonnekkin, vai ettetkö jopa jo olisi? Sanojen tehokkuutta voi lisätä polkemalla jalkaa maahan.
No jos jokin asia on itselle kynnyskysymys, miten se pitäisi ilmaista? Lähteä vain? Siinä sitten toinen voisi olla katkera siitä ettei saanut mahdollisuutta valita.
Olen eri ja ymmärrän sinua kyllä. Omat rajat pitää asettaa ja ne pitää pystyä sanomaan. Mutta toisaalta rajojen asettamisen ja kiristyksen väli on veteen piirretty viiva.
Vierailija kirjoitti:
Aika jännää että minua haukutaan itsekkääksi pelkästään siitä, että totean omat tunteeni. En ole kenenkään elämää ja osoitetta muuttanut. Ap
No selitäpäs miten muutto sujuisi, eli mihin muuttasitte, jotta lasten kaverit säilyisivät kummassakin perheessä? Kuinka pitkä välimatka teillä on? Koulut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mitä tekisitte tilanteessani?" Hyväksyisin sen tai eroaisin, jos asumismalli on tärkeämpi kuin kumppanisi.
Pakottaminen yhteiseen kotiin on aika varma ero. Itse olen naisena se osapuoli, joka haluaa elää vain omien lastensa kanssa. Yhteisen asumisen aika on sitten, kun molempien lapset ovat lähteneet kotoa.
Vastaavastihan asumismalli tässä on miehelle kumppania tärkeäpi. Ihan hyvä syy ap:llekin miettiä, tahtooko elää sellaisen miehen kanssa vai erota.
Nykyinen asumismalli voi olla miehen lasten kannalta parempi ja mies ajattelee ensisijaisesti lapsiaan. Näin vastuuntuntoisen vanhemman kuuluukin tehdä.
Niin? Mutta ei ap: n ole pakko haluta elää samoin. Tai edes tyytyä siihen. Jotkut ihmiset saa myös uusperheet toimimaan.
Joo, varmaan aikuisten mielestä uusperhe saadaan toimimaan. Tai niiden "sisaruspuolten" mielestä, jotka asuvat jatkuvasti samassa paikassa, koska bio-isät ei osallistu lasten elämään. Mutta enpä ole kai koskaan kuullut kenenkään sanoneen että reissulapsen osa olisi toimiva. Itse ainakin menin aina isän luokse vieraaksi ja toivoin vain että pääsisin kotiin.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, miten isän luokse vieraaksi meneminen oli tylsempää kuin muihin sukulaisiin vierailu? Ainakin sosiaaliset lapset tykkäävät yökyläilyistä. Minä ainakin lapsena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli sama tilanne. Totesin miehelle, että muut eronneet ympärilläni menevät muuttavat yhteen ja menevät naimisiin. Minäkin haluan sitä. Totesin, että yhteiset tulevaisuuden tavoitteet ovat tärkeitä. Sanoin, etten ole halukas asumaan erillään kunnes lapset muuttavat pois ja mikäli ratkaisua ei löydy, joudumme eroamaan, koska katkeroidun. Mies tuumaili asiaa ja nyt on yhteinen koti etsinnässä.
Miten kestävän onnen ajattelet saavasi pllun saannilla kiristämällä?[/quote
Onneni ajattelen kestävän loppuelämän.
Millä perusteella? Pakotit toisen myöntymään uhkaamalla erolla. Edellinenkään suhteesi ja onnesi ei kestänyt, vaikka varmasti niin luulit aluksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko uusperhe lapsille aina kärsimystä? Ja nyt kiinnostaisi kuulla muiden kuin kynsin hampain omassa surkeassa ydinperhehelvetissä elävien äitien kantoja. Kiinnostaa kuulla sellaisten näkemyksiä, joilla on kokemusta. Ap
Meillä ehti olla uusperhe 14 vuotta ennen lapsen (minun, ei yhteisiä) lähtöä maailmalle. Tällä kokemuksella sanoisin, että ne tunteiden vuoristoradat eivät millään lailla vähene saman katon alla. Lapsi on näin aikuisena ok taustansa kanssa, aina -etenkään teini-iän myrskyissä- ei ole ollut.
4Jotenkin hassua, että uusperhe-elämää käytetään (teko)syynä vähän kaikkeen. Jos ydinperheen teini kapinoi tai perseilee, niin kuin nyt lähes kaikki teinit tekee, kukaan ei väitä sen johtuvan ydinperheestä. Ydinperheissäkin on huumekoileiluja, kännissä sekoilua, varastelua yms. Ehkä ydinperheet pitäisi lakkauttaa, niin loppuisi ongelmat ;). Näin se ajattelu tuntuu uusperheiden kohdalla menevän.
Itselläni on toimiva uusperhe, samoin exälläni. Ollaan ihan järkeviä ihmisiä, mutta ei vaan sovittu enää toisillemme. Ihmiset muuttuu 15 vuodessa. Teinimme eivät juuri perseile ja ovat monesti sanoneet, että hyvä, että erositte, nyt on paremmin.
Meillä teinin kanssa suurimmat vaikeudet liittyivät kyseenalaistamiseen. En ole koskaan kertonut todellisia syitä minun ja isänsä eroon (exmies oli ja on hyvä isä, vaikka puolisoina oltiinkin tuhoontuomittuja). Aikanaan ne eivät sopineet lapsen korville ja nyt niillä ei enää ole merkitystä. Teinille ympäripyöreys ei meinannut kelvata.
Uusperheessä joutuu olemaan lojaali moneen suuntaan, siitä ne omat vuoristoradat. Aikanaan kipuilin paljon paitsi sitä, ettei lapsi saanut onnellista ydinperhettä, ja sitä välikättä, jossa itse olin: rakastin ja rakastan edelleen vilpittömästi sekä lastani että nykyistä puolisoani, mutta heidän välilleen ei samankaltaista tunnesidettä koskaan syntynyt, eikä sitä toki voi odottaakaan. -ed.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mitä tekisitte tilanteessani?" Hyväksyisin sen tai eroaisin, jos asumismalli on tärkeämpi kuin kumppanisi.
Pakottaminen yhteiseen kotiin on aika varma ero. Itse olen naisena se osapuoli, joka haluaa elää vain omien lastensa kanssa. Yhteisen asumisen aika on sitten, kun molempien lapset ovat lähteneet kotoa.
Vastaavastihan asumismalli tässä on miehelle kumppania tärkeäpi. Ihan hyvä syy ap:llekin miettiä, tahtooko elää sellaisen miehen kanssa vai erota.
Nykyinen asumismalli voi olla miehen lasten kannalta parempi ja mies ajattelee ensisijaisesti lapsiaan. Näin vastuuntuntoisen vanhemman kuuluukin tehdä.
Niin? Mutta ei ap: n ole pakko haluta elää samoin. Tai edes tyytyä siihen. Jotkut ihmiset saa myös uusperheet toimimaan.
Joo, varmaan aikuisten mielestä uusperhe saadaan toimimaan. Tai niiden "sisaruspuolten" mielestä, jotka asuvat jatkuvasti samassa paikassa, koska bio-isät ei osallistu lasten elämään. Mutta enpä ole kai koskaan kuullut kenenkään sanoneen että reissulapsen osa olisi toimiva. Itse ainakin menin aina isän luokse vieraaksi ja toivoin vain että pääsisin kotiin.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, miten isän luokse vieraaksi meneminen oli tylsempää kuin muihin sukulaisiin vierailu? Ainakin sosiaaliset lapset tykkäävät yökyläilyistä. Minä ainakin lapsena.
Pointti varmaan on siinä, että isään pitäisi olla läheisempi suhde kuin muihin sukulaisiin. Isän luona pitäisi voida olla kotonaan. Kun se tuntuu vastenmieliseltä vierailulta ja äitipuoli kohtelee epämieluisana vieraana eikä isä ole sen parempi niin en ihmettele yhtään ettei lapsella ole hyvä olla.-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko uusperhe lapsille aina kärsimystä? Ja nyt kiinnostaisi kuulla muiden kuin kynsin hampain omassa surkeassa ydinperhehelvetissä elävien äitien kantoja. Kiinnostaa kuulla sellaisten näkemyksiä, joilla on kokemusta. Ap
Toki tänne aikuiset voivat kirjoittaa mitä vain uusperheiden puolesta ja vastaan. Mutta mites lapset? Kuka kertoisi miten lapsi asiat kokee? Ei tänne kirjoita lapsia.
Aikuisethan tänne kirjoittelee siitäkin että lapset kärsisivät. Nämäkään eivät tiedä miltä lapsista tuntuu. Heillä myös voi oma aiempi epäonnistuminen perhe-elämässä värittää käsityksen negatiiviseksi. Ap ei ole samalla tavoin epäonnistunut vaan leski.
Kyllä tänne monet uusioperheissä kasvaneet ja siitä kärsineet ovat myös kirjoittaneet. Vanhemmat vaan tahtovat ignoirata ne lasten tarpeet, koska lasten kielteisiä tunteita ei kestetä ja niiden ei haluta antaa estää omaa " onnea".
No mä olen uusperheisovanhempien lapsenlapsi. Isäni oli ollut lapsi tuossa perheessä ja välit isänsä uuteen vaimoon lämpimät.
Toki uusperheen taustalla oli ukin jääminen leskeksi. Ap:lla vastaava tilanne ja siksi ajattelinkin että voisi saada parempaa kuin mitä tää eronnut mies pystyy ja haluaa tarjota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko uusperhe lapsille aina kärsimystä? Ja nyt kiinnostaisi kuulla muiden kuin kynsin hampain omassa surkeassa ydinperhehelvetissä elävien äitien kantoja. Kiinnostaa kuulla sellaisten näkemyksiä, joilla on kokemusta. Ap
Toki tänne aikuiset voivat kirjoittaa mitä vain uusperheiden puolesta ja vastaan. Mutta mites lapset? Kuka kertoisi miten lapsi asiat kokee? Ei tänne kirjoita lapsia.
Aikuisethan tänne kirjoittelee siitäkin että lapset kärsisivät. Nämäkään eivät tiedä miltä lapsista tuntuu. Heillä myös voi oma aiempi epäonnistuminen perhe-elämässä värittää käsityksen negatiiviseksi. Ap ei ole samalla tavoin epäonnistunut vaan leski.
Kyllä tänne monet uusioperheissä kasvaneet ja siitä kärsineet ovat myös kirjoittaneet. Vanhemmat vaan tahtovat ignoirata ne lasten tarpeet, koska lasten kielteisiä tunteita ei kestetä ja niiden ei haluta antaa estää omaa " onnea".
No mä olen uusperheisovanhempien lapsenlapsi. Isäni oli ollut lapsi tuossa perheessä ja välit isänsä uuteen vaimoon lämpimät.
Toki uusperheen taustalla oli ukin jääminen leskeksi. Ap:lla vastaava tilanne ja siksi ajattelinkin että voisi saada parempaa kuin mitä tää eronnut mies pystyy ja haluaa tarjota.
Oliko isoisäsi uudella vaimolla valmiita lapsia heidän mennessään yhteen? Miten he ovat/ olisivat tämän uusiovirityksen kokeneet?
Kun puoliso on kuollut , tämä exä ei ole enää " häiritsemässä" . Apnkin tapauksessa miehen lapsilla on jo äiti ja AP haaveilee paluusta ydinperheeseen. Ei tule onnistumaan.
Aikuisethan tänne kirjoittelee siitäkin että lapset kärsisivät. Nämäkään eivät tiedä miltä lapsista tuntuu. Heillä myös voi oma aiempi epäonnistuminen perhe-elämässä värittää käsityksen negatiiviseksi. Ap ei ole samalla tavoin epäonnistunut vaan leski.