Lue keskustelun säännöt.
Suru kun mies ei halua uusperhettä
12.09.2019 |
Mitä tekisitte tilanteessani. Olen seurustellut tiiviisti kolme vuotta miehen kanssa jolla on lapsi, minulla on kaksi lasta. Asumme eri puolilla kaupunkia. Minä haluaisin yhden kodin ja perheen, miehelle tämä kahden osoitteen elämä toimii. Minusta tämä on sekavaa ja hankalaa ja aina kun tottuu olemaan lasten kanssa yksin, mies tulee lapsensa kanssa ”häiritsemään”. Sitten kun totun siihen, he taas häipyvät ja ikävöin. Tunteiden vuoristorata ärsyttää.
Kommentit (264)
Minä olen erolapsi. Ero on jättänyt minuun syvät haavat. Onni onnettomuudessa sain kasvaa ihan oikeassa uusperheessä, jossa oli saman katon alla isäpuoli ja velipuoli. Mitä minustakin olisi tullut, jos äiti ja isäpuoli olisivat alkaneet jonkin rusinatpullasta leikin, missä vältellään elämän haasteita ja yritetään luoda joku teennäinen turvakupla lapsen ympärille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen erolapsi. Ero on jättänyt minuun syvät haavat. Onni onnettomuudessa sain kasvaa ihan oikeassa uusperheessä, jossa oli saman katon alla isäpuoli ja velipuoli. Mitä minustakin olisi tullut, jos äiti ja isäpuoli olisivat alkaneet jonkin rusinatpullasta leikin, missä vältellään elämän haasteita ja yritetään luoda joku teennäinen turvakupla lapsen ympärille.
Tämä kommentti on selvästi provo. Ehkä jopa ap:n kirjoittama.
Epäreiluudesta selviää hengissä, jos se on se tilanne. Tuommoinen, ettei uskalleta edes lähtökohtaisesti kohdata sitä tai väistetään elämää, jonkin pelon kautta, ei ole terveellinen kasvuympäristö.
Vierailija kirjoitti:
Epäreiluudesta selviää hengissä, jos se on se tilanne. Tuommoinen, ettei uskalleta edes lähtökohtaisesti kohdata sitä tai väistetään elämää, jonkin pelon kautta, ei ole terveellinen kasvuympäristö.
Sinä voit tehdä ihan miten sinä haluat. Ja ap:n mies saa myöskin tehdä miten hän haluaa. Sinun ajatuksesi ei kun ole mitenkään oikeampi kuin mikään muukaan.
Miehes on fiksu. Hän haluaa suojella omaa lastaan mahdolliselta epäreilulta tilanteelta mikä väistämättä tulisi kun hänellä on vain yksi lapsi ja sinulla kaksi.
Äitipuolet ei yleensä huolehdi miehensä lapsista ollenkaan samalla innolla ja rakkaudella kuin omistaan. Sehän on ihan päivänselvää.
Asukaa erillään kunnes lapset muuttqavat omilleen, on munkin neuvo. Siten kukaan ei kärsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Epäreiluudesta selviää hengissä, jos se on se tilanne. Tuommoinen, ettei uskalleta edes lähtökohtaisesti kohdata sitä tai väistetään elämää, jonkin pelon kautta, ei ole terveellinen kasvuympäristö.
Jep. Monen kirjoittelijan kohdalla voi olla kyse siitä, että ei olla päästy yli siitä vanhasta erotraumasta. Uuteen kunnalliseen suhteeseen ei uskalleta, koska pelätään että epäonnistutaan taas.
Ap taas on menettänyt kumppanin kuolemalla. Silloin ei ehkä niin pelkää suhteen kaatumista ristiriitojen ja perhe-elämän toimimattomuuden vuoksi. Eikä osaa pelätä riitoja joista lapset kärsisivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen erolapsi. Ero on jättänyt minuun syvät haavat. Onni onnettomuudessa sain kasvaa ihan oikeassa uusperheessä, jossa oli saman katon alla isäpuoli ja velipuoli. Mitä minustakin olisi tullut, jos äiti ja isäpuoli olisivat alkaneet jonkin rusinatpullasta leikin, missä vältellään elämän haasteita ja yritetään luoda joku teennäinen turvakupla lapsen ympärille.
Tämä kommentti on selvästi provo. Ehkä jopa ap:n kirjoittama.
?? En ole ap, nro 107 olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko uusperhe lapsille aina kärsimystä? Ja nyt kiinnostaisi kuulla muiden kuin kynsin hampain omassa surkeassa ydinperhehelvetissä elävien äitien kantoja. Kiinnostaa kuulla sellaisten näkemyksiä, joilla on kokemusta. Ap
Mieheni lapsi käy meillä joka toinen viikonloppu, joka elää uusperheessä äitinsä kanssa ja lapsi on äärestä onnellinen, että pääseen meille välillä lepäämään. :D
Esim. edellisellä viikolla sisarpuolten toiseen kotiin hankittiin koira ja nyt miehen lapsenkin kotiin pitää sellainen hankkia. Yksi sisarpuolista kävi kampaajalla vaikka sovittiin, että äidin ja isäpuolen häissä kaikille laitetaan sama kampaus. Tyttö sai viime kesänä n 500e maksaneen puhelimen, mutta nyt pitäisi hankkia uusi kun yksi sisarpuolikin sai. Ja yksi sisarpuoli sotkee aina hänen huoneensa vaikka huone on yhteinen. Nämä nyt vaan pari esimerkkiä.
Tällaiset kiistat on meillä ainakin tuttuja ihan ydinperheessäkin. Kuka pääsee kalliille kampaajalle, kuka saa uuden puhelimen seuraavaksi jne, kaikki eläimet joita kavereilla on pitäisi saada..
Ydinperheessä pyritään tasapuolisuuteen kokonaisuudessa, uusioperheessä se ei ole mahdollista. Toisilla voi olla varakkaammat vanhemmat kuin toisilla, joten tästä riippuen elintasot ja mahdollisuudet ovat erilaiset tämän " perheen" kesken.
Mistä näin ajattelet? Siis toimitaanko teillä näin uusperheessä, jos toimitaan niin miksi?
Meillä lapset on saanut sen mitä tarvitsevat, niissä puitteissa mihin on varaa. Me emme ostele miehen lapsille tai yhteiselle tai minun lapselleni mitään timantteja, ei ostele miehen lasten äitikään miehen lapsille. Mies maksaa lasten äidin kanssa joitain hankintoja, sopivat esim osta sä talvitakki mä ostan kengät. Ei meillä hemmotella ketään vaan hankitaan normaalit elämään tarvittavat asiat lapsille.
Tähän tosin vaikuttaa kai se, että ollaan kaikki suurinpiirtein samaa tulotasoa eli 2000-3000/brutto töissä. Minun lapseni isä tienaa enemmän ja joskus vie lastani esim lomille ulkomaille, mutta niin miehenkin lapset käyvät äitinsä kanssa eikä minun lapseni koe sillon että häntä kohdellaan väärin.. miksi kokisi..
Luulen että jos lapselle opettaa vääryyden kokemuksen, sitä koetaan kokoajan. Meillä asiat menee luonnollisesti ja normaalisti. Esim jos yksi lapsi tarvitsee uudet kengät, ei me niitä taaapuolisuuden vuoksi kaikille osteta jos muut ei tarvitse.
T. Se jolla onnistunut uusperhe
Vierailija kirjoitti:
Epäreiluudesta selviää hengissä, jos se on se tilanne. Tuommoinen, ettei uskalleta edes lähtökohtaisesti kohdata sitä tai väistetään elämää, jonkin pelon kautta, ei ole terveellinen kasvuympäristö.
Minä olen samaa mieltä. Pelon takia ei koskaan saisi jättää asioita tekemättä. Syy tekemättömyyteen pitää olla jokin muu kuin pelko.
Uusperheellä on hyvät lähtökohdat toimia, jos
- molemmilla aikuisilla on asenne, että on monta tapaa elää. Uusperheily ei sovi nipottajille.
- asunto on tarpeeksi iso, että jokaisella on oma huone ja oma rauha.
- kenenkäön elämä ei huonone yhteenmuuton yhteydessä, korkeintaan paranee. Eli saavutettuja etuja ei saa poistaa.
- kumpikin kantaa vastuun omista lapsistaan, eikä sysää omia lapsia toisen hoidettavaksi tai viihdytettäväksi.
- kumpikaan ei päästä eksien (eikä anoppien) päästä määräilemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehes on fiksu. Hän haluaa suojella omaa lastaan mahdolliselta epäreilulta tilanteelta mikä väistämättä tulisi kun hänellä on vain yksi lapsi ja sinulla kaksi.
Äitipuolet ei yleensä huolehdi miehensä lapsista ollenkaan samalla innolla ja rakkaudella kuin omistaan. Sehän on ihan päivänselvää.
Asukaa erillään kunnes lapset muuttqavat omilleen, on munkin neuvo. Siten kukaan ei kärsi.
MIKSI äitipuolen pitäisi huolehtia miehensä lapsista?
Vierailija kirjoitti:
Miehes on fiksu. Hän haluaa suojella omaa lastaan mahdolliselta epäreilulta tilanteelta mikä väistämättä tulisi kun hänellä on vain yksi lapsi ja sinulla kaksi.
Äitipuolet ei yleensä huolehdi miehensä lapsista ollenkaan samalla innolla ja rakkaudella kuin omistaan. Sehän on ihan päivänselvää.
Asukaa erillään kunnes lapset muuttqavat omilleen, on munkin neuvo. Siten kukaan ei kärsi.
Lisäyksenä vielä tähän, että tietty mies ajattelee myös taloudellista puolta, jos kaikille pitäisi saman verran olla tasapuolisesti. Hän siinä maksumieheksi joutuu myös ap:n kahdelle lapselle, kun hänellä itsellä vaan yksi. Ihan on reilua, että ap edelleen maksaa oman asuntonsa ja lapsensa kulut ja mies omansa. Näin ei tarvitse riidellä rahasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko uusperhe lapsille aina kärsimystä? Ja nyt kiinnostaisi kuulla muiden kuin kynsin hampain omassa surkeassa ydinperhehelvetissä elävien äitien kantoja. Kiinnostaa kuulla sellaisten näkemyksiä, joilla on kokemusta. Ap
Mieheni lapsi käy meillä joka toinen viikonloppu, joka elää uusperheessä äitinsä kanssa ja lapsi on äärestä onnellinen, että pääseen meille välillä lepäämään. :D
Esim. edellisellä viikolla sisarpuolten toiseen kotiin hankittiin koira ja nyt miehen lapsenkin kotiin pitää sellainen hankkia. Yksi sisarpuolista kävi kampaajalla vaikka sovittiin, että äidin ja isäpuolen häissä kaikille laitetaan sama kampaus. Tyttö sai viime kesänä n 500e maksaneen puhelimen, mutta nyt pitäisi hankkia uusi kun yksi sisarpuolikin sai. Ja yksi sisarpuoli sotkee aina hänen huoneensa vaikka huone on yhteinen. Nämä nyt vaan pari esimerkkiä.
Tällaiset kiistat on meillä ainakin tuttuja ihan ydinperheessäkin. Kuka pääsee kalliille kampaajalle, kuka saa uuden puhelimen seuraavaksi jne, kaikki eläimet joita kavereilla on pitäisi saada..
Voin uusperheessä 11v ikäisestä saakka eläneenä sanoa, että se ydinperheessä tapahtuva vänkääminen on hyvin eri asia kun isäpuoli antaa joka välissä ymmärtää että olet pelkkä kuluerä. Vaikka omat vanhemmat olisivat ankeita niin heidät on kuitenkin tuntenut vauvasta saakka ja heidän kanssaan on yleensä jossain määrin turvallinen suhde, ja toisaalta tietää, että heillä on velvollisuus huolehtia. Jos -puoli valittaa lapsipuolten kalleudesta niin se on kyllä lapselle aika ahdistavaa.
No eikö tässäkin ole kyse siitä että isäpuoli on törkeä ja ajattelematon ihminen, eikä syynä ole uusperhe?
Itse en koskaan edes harkitsisi kumppaniksi tuollaista idioottia
Vierailija kirjoitti:
Epäreiluudesta selviää hengissä, jos se on se tilanne. Tuommoinen, ettei uskalleta edes lähtökohtaisesti kohdata sitä tai väistetään elämää, jonkin pelon kautta, ei ole terveellinen kasvuympäristö.
Se ettet tarkoituksella pilaa lastesi elämää uusioperhellä, ei tarkoita elämän väistämistä vaan sitä että tarjotaan lapselle hyvä ja turvallinen lapsuus
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen erolapsi. Ero on jättänyt minuun syvät haavat. Onni onnettomuudessa sain kasvaa ihan oikeassa uusperheessä, jossa oli saman katon alla isäpuoli ja velipuoli. Mitä minustakin olisi tullut, jos äiti ja isäpuoli olisivat alkaneet jonkin rusinatpullasta leikin, missä vältellään elämän haasteita ja yritetään luoda joku teennäinen turvakupla lapsen ympärille.
Tämä kommentti on selvästi provo. Ehkä jopa ap:n kirjoittama.
?? En ole ap, nro 107 olen.
Tuollainen ”rusinat pullasta”-kommentti kertoo sitten aika paljon sinusta miten ahdasmielinen olet.
Sillä on varmaan hyvä syy sille, ettei halua. Parempi sekin on kuin että teeskentelisi jotain muuta sinun mieliksesi ja sitten piilovittuilisi sinun lapsille. Uusperhe ei voi toimia pelkästään yhden vanhemman tahdosta.
Ei ne vaan toimi, nuo "uusperhekuviot."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehes on fiksu. Hän haluaa suojella omaa lastaan mahdolliselta epäreilulta tilanteelta mikä väistämättä tulisi kun hänellä on vain yksi lapsi ja sinulla kaksi.
Äitipuolet ei yleensä huolehdi miehensä lapsista ollenkaan samalla innolla ja rakkaudella kuin omistaan. Sehän on ihan päivänselvää.
Asukaa erillään kunnes lapset muuttqavat omilleen, on munkin neuvo. Siten kukaan ei kärsi.
MIKSI äitipuolen pitäisi huolehtia miehensä lapsista?
No eikö pitäisi? Jossakin määrin kyllä jos asuvat saman katon alla. Ideaali tilanne olisi, että lapset ovat kaikki samanarvoisessa asemassa ja kuin olisivat yhteisiä. Niin minä ainakin asian näen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäreiluudesta selviää hengissä, jos se on se tilanne. Tuommoinen, ettei uskalleta edes lähtökohtaisesti kohdata sitä tai väistetään elämää, jonkin pelon kautta, ei ole terveellinen kasvuympäristö.
Minä olen samaa mieltä. Pelon takia ei koskaan saisi jättää asioita tekemättä. Syy tekemättömyyteen pitää olla jokin muu kuin pelko.
Uusperheellä on hyvät lähtökohdat toimia, jos
- molemmilla aikuisilla on asenne, että on monta tapaa elää. Uusperheily ei sovi nipottajille.
- asunto on tarpeeksi iso, että jokaisella on oma huone ja oma rauha.
- kenenkäön elämä ei huonone yhteenmuuton yhteydessä, korkeintaan paranee. Eli saavutettuja etuja ei saa poistaa.
- kumpikin kantaa vastuun omista lapsistaan, eikä sysää omia lapsia toisen hoidettavaksi tai viihdytettäväksi.
- kumpikaan ei päästä eksien (eikä anoppien) päästä määräilemään.
Tottakai exillä on vaikutusvaltaa lasten vanhempina. Ei heitä voi pyyhkäistä pois uusiovirittelystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoista ajatella että uusperhe on aina hankala lapsille.. todella ikäviä kokemuksia ihmisillä ilmeisesti?
Te jotka sanotte että uusperhe on aina huono lapsille, minkälaisia kokemuksia ja vaikeuksia teillä on ollut uusperheessä? Mitkä asiat teidän mielestä on tuntunut teidän uusperheessä pahalta ja mikä ei ole toiminut?
Meillä oli miehellä 5- ja 7-vuotiaat ja minulla 10v tytär kun tavattiin. Yhteen muutettiin vuoden-kahden jälkeen isoon uuteen kotiin. Ollaan samalta pieneltä paikkakunnalta joten koulu ei muuttunut koska ei täällä ole kuin 1 koulu. Nyt meillä on taaperoikäinen yhteinen lapsi..
Kun miehen kanssa tavattiin lapset puhuivat ensimmäisen puoli vuotta usein äidistä ja isistä kun heillä oli vielä riitoja liittyen lasten tapaamisiin yms. 5v täräytti kerran riitatilanteessa : tämän takia äiti ja isi erosi. Kun miehen kanssa kinasteltiin kerran lasten edessä, alkoivat kysellä riidelläänkö me ja eihän riidellä niin kun isi ja äiti, ettei me erota myös.
Lapset tuntuvat olevan onnellisia isänsä kanssa ja pitävät minusta paljon. Oma tyttäreni on jo sen verran iso, että osasi suhtautua kypsästi uuteen pikkusisarukseen ja näihin miehen lapsiin joita kutsumme yhdessä perheenä sisarpuoliksi. Miehen lapset edelleen ovat meillä viikko-viikko-systeemillä. Tyttäreni tapaa omaa isäänsä muutamia kertoja vuodessa, isä ei ole aktiivisesti läsnä mutta ovat yhteydessä puhelimitse yms paljon.
Miehen lasten äidillä on ollut seurustelukumppaneita mutta ei ketään vakituista tällä hetkellä. Niitäkin juttuja kuullut miten äiti taas riitelee milloin ”Pekan ” , milloin ”Riston ” kanssa..
Meillä menee tällä poppoolla tosi hyvin, toisaalta ollaan kaikki ulospäinsuuntautuneita ja sosiaalisia persoonia, lapsilla on samantyyppisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita ja oma tytär oli mielissään saadessaan sisaruksia. Miehen lapset taas toivoivat meille vauvaa tyyliin ensi tapaamisesta lähtien 😆
Joten ei kaikki uusperhekuviot kamalia ole, ei meillä ainakaan 😊
Teidän mielestä. Kysypä asiaa erolapsilta.
Juurihan mä tässä kysyn!
Joku kertoi että isäpuoli sanonut suoraan lapsen olevan kuluerä.. pitää olla jotain vialla aikuisessa ihmisessä jos niin sanoo lapselle.
Meillä tosin miehen kanssa on myös hyvin samanlaiset arvot ja miehen omat vanhemmat ovat ottaneet minut ja lapseni avosylin vastaan. Myös mieheni veljellä on vaimo jolla oli lapsi edellisestä liitosta ja heillä nyt yksi yhteinen, naisen lapsi kutsuu mieheni veljeä nykyään isäksi (olleet yhdessä 10v)
Todella surullista kuulla, miten ikäviä kokemuksia ja haasteita ihmisillä on. Itse tulen perheestä jossa vanhemmat erosi vasta kun täytin 18 koska olivat lasten vuoksi yhdessä. Enemmän minua oksettaa ajatella kaikkia niitä riitoja jotka pystyn muistamaan ajalta 4-18-v . Minulla on mm hyvin yksityiskohtaista tietoa kaikista reissuista jolloin isäni petti äitiäni..
Tästä syystä ehkä itse rakastuin mieheen joka dumppasi minut lapsemme ollessa 3v. Mutta nautin yksinhuoltajuudesta aikani, sitten tapasin nykyisen mieheni ja se oli menoa. Kaikki tuntuu oikealta ja hyvältä ja lapset ainakin vaikuttavat onnellisilta eivätkä oireile. Toivon kaikille uusperheessä eläville voimia jaksamista, jos kotona on vaikea olla ja huonot oltavat ! Itse uskon eniten että se on aikuisista ja vanhemmista kiinni, millainen ympäristö uusperhe on lapsille. Jos on itsekäs ajattelematon vanhempi ympäristö ei ole hyvä, mutta ei se ole sitten hyvä ydinperheessäkään.
Jep. Aikuiset ei aina ajattele että lapsi voi kiintyä vanhemman seurustelukumppaniin.
Eräs sukulaiseni seurusteli erään miehen kanssa neljä vuotta. Miehen lapsi oli suhteen alkaessa 3-vuotias ja päättyessä 7-vuotias. Lapsi sitten kaipasi sukulaistani ja mies pyysikin sitten, että voisiko aina joskus käydä lapsen kanssa kylässä. Ilman lasta ei koskaan käynyt, vaan vain lapsen takia. Nyt lapsi on 20 ja edelleen silloin tällöin käy sukulaiseni luona.
Mutta aika harva vanhempi tuota tajuaisi ja näkisi vaivaa pitää yllä lapsen suhdetta ex seurustelukumppaniin. Ja harvaa ex seurustelukumppania enää kiinnostaisi nähdä lasta.