Lue keskustelun säännöt.
Lapsi hoidossa 7h päivä kun äiti haluaa omaa rauhaa. Ei voi käsittää... .
09.09.2019 |
Löysin tälläisen kirjoituksen:
https://www.huonoaiti.fi/haluan-omaa-rauhaa-ja-siksi-lapseni-kay-hoidos…
En siis vaan käsitä.. Äiti on "työttömänä" kotona ja lapsi 7h päivähoidossa, kun ei jaksa hoitaa ja sen lisäksi 3 päivää mummolassa.
Ymmärtäisin, jos kyse olisi aamupäivästä päiväkodissa, mutta koko päivä, että äiti saa lukea ja katsella telkkaria rauhassa..
Toisaalta myös ymmärrän sen, että ei välttämättä aina jaksaisi ja että kaipaa sitä omaa aikaa ja rauhaa. Itse olen töissä käyvä neljän lapsen yh ja tiedän hyvin kyllä tuon tunteen, kun haluaisi olla hetken rauhassa, mutta tuo menee omasta mielestäni hieman jo yli, kun ilmeisesti kyse ei ole edes mistään sairaudesta, ainakaan tekstissä ei mainittu.
Käsitykseni mukaan yleensä, kun lapset ovat päivähoidossa, vanhemmat ovat joko töissä tai kotona pienempien kanssa.
Miksi pitää tehdä niitä lapsia, jos heitä ei viitsitä hoitaa?? Käy sääliksi tuotakin lasta, koska todennäköisesti vaistoaa, että äiti ei todellakaan nauti hänen kanssa olemisesta..
Kommentit (380)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa ihmisistä on introverttejä, eli he tarvitsevat runsaasti omaa aikaa jaksaakseen olla toisten ihmisten kanssa. Tuskin lapset ovat siihen poikkeus, varsinkin kun lapset ovat usein aika rasittavia. Minusta on todella hyvä ratkaisu laittaa lapset päiväkotiin jos oma hyvinvointi sitä vaatii. Lapsetkin voivat paremmin, kun aikuisella on paremmin energiaa olla heidän kanssaan sitten illalla ja viikonloppuna. Ei tuossa jutussa sanottu, että lapset olisivat joka viikonloppu mummolassa.
Aika harmi jos lapsikin sattuu olemaan introvertti, jolle päivät suuressa lapsilaumassa eivät ole vaan mukavaa ajanvietettä...
Tämä ei ole puolustuspuhe linkin jutun äidille (jonka toimintaa en ihan ymmärrä), mutta introvertin lapsen kanssa kotona oleminen on huomattavasti vähemmän intensiivistä ja enemmän rauhassa olemista kuin toisenlaisen lapsen. Meiltä löytyy molemmat, ja nautin molempien kanssa olemisesta, mutta kuopusta en kyllä olisi pystynyt kotihoitamaan yli 3-vuotiaaksi koska hän on yltiöseurallinen pallosalama jonka sosiaalisen tarpeen täyttäminen on yhdelle ihmiselle tai itse asiassa kahdelle ihmisellekin aivan liian suuri tehtävä (vaikka käytiin avoimessa päiväkodissa ja perhekerhossa ja puistossa jne.). Tarkoitan sanoa, että vanhemman tarve laittaa lapsi hoitoon voi kummuta myös sen lapsen tarpeista.
Nyt meillä on 5-vuotias joka 8-tunnin hoitopäivän jälkeen (olen töissä) aloittaa puolen tunnin päästä ulinan kun ei ole ketään kaveria leikkimässä hänen kanssaan. Vaikka hän saa sekä sisaruksen että vanhempien seuraa ja huomiota iltaisin, mutta ei tietenkään ihan tauotta. Tylsistymisen sietämistä ja itsensä viihdyttämistä harjoitellaan edelleen.
Höpön höpön.
Minulla on ekstrovertti ja introvertti ja vallan mainiosti kykeni se ekstrovertti olemaan kotona kuusivuotiaaksi ja introvertti nelivuotiaaksi.
Se ekstrovertti ei todellakaan kaipaa lisäkierroksia pöivän jälkeen, vaan rauhoittumista.
Niin, minä sanoinkin että minä en olisi pystynyt kotihoitamaan, minä en olisi kyennyt vastaamaan siihen lapsen leikkiseuran ja läsnäolon tarpeeseen niin intensiivisesti kuin lapsi kaipasi koska se tarve oli niin suuri. Ehkä sinä pystyit, good for you. Mutta kysymys ei ole _vain_ vanhemman tarpeista, vaan vanhemman kyvystä vastata lapsen tarpeisiin. Kerhoissakaan ei enää ollut kuin pieni kourallinen hänen ikätovereitaan tai isompia lapsia, ja päiväkerhon lto sanoi että kun ei heillä kukaan oikein ole samassa leikin vaiheessa. Lapsi oli siis 3,5v asti kotona, sitten kun isosisarus meni eskariin niin pienempi lähti hoitoon ja minä töihin. Siitä olen samaa mieltä, että iltoihin kaivataan rauhoittumista, ja siksi sitä tylsistymistä harjoitellaankin nonstop viihdytyksen sijaan. Edelleen, ei ole mikään uusi juttu.
Olin 6,5 vuotta lasten kanssa kotona, ja olen pitkä(hkö)n kotihoidon kannattaja, mutta pitkin hampain jouduin töihin paluun jälkeen myöntämään että kyllä minun ja kuopuksen suhde parani päivähoidon aloituksen myötä, kun lapsi sai sitä ikäistään leikkiseuraa joka jakoi kiinnostuksenkohteita (minusta ei ole kovin innokkaaseen ritari- tai autoleikkiin pitkäksi aikaa) ja minä taas sain pissata muutaman kerran päivässä ilman että joku puhui minulle oven läpi.
Miksi ihmeessä opetit lapselle että sinua saa häiriköidä yötä päivää?
Rajojen opettaminen on sitä vanhemmuutta. Ei intensiivisen härdellin pyörittäminen 24/7.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa ihmisistä on introverttejä, eli he tarvitsevat runsaasti omaa aikaa jaksaakseen olla toisten ihmisten kanssa. Tuskin lapset ovat siihen poikkeus, varsinkin kun lapset ovat usein aika rasittavia. Minusta on todella hyvä ratkaisu laittaa lapset päiväkotiin jos oma hyvinvointi sitä vaatii. Lapsetkin voivat paremmin, kun aikuisella on paremmin energiaa olla heidän kanssaan sitten illalla ja viikonloppuna. Ei tuossa jutussa sanottu, että lapset olisivat joka viikonloppu mummolassa.
Aika harmi jos lapsikin sattuu olemaan introvertti, jolle päivät suuressa lapsilaumassa eivät ole vaan mukavaa ajanvietettä...
Tämä ei ole puolustuspuhe linkin jutun äidille (jonka toimintaa en ihan ymmärrä), mutta introvertin lapsen kanssa kotona oleminen on huomattavasti vähemmän intensiivistä ja enemmän rauhassa olemista kuin toisenlaisen lapsen. Meiltä löytyy molemmat, ja nautin molempien kanssa olemisesta, mutta kuopusta en kyllä olisi pystynyt kotihoitamaan yli 3-vuotiaaksi koska hän on yltiöseurallinen pallosalama jonka sosiaalisen tarpeen täyttäminen on yhdelle ihmiselle tai itse asiassa kahdelle ihmisellekin aivan liian suuri tehtävä (vaikka käytiin avoimessa päiväkodissa ja perhekerhossa ja puistossa jne.). Tarkoitan sanoa, että vanhemman tarve laittaa lapsi hoitoon voi kummuta myös sen lapsen tarpeista.
Nyt meillä on 5-vuotias joka 8-tunnin hoitopäivän jälkeen (olen töissä) aloittaa puolen tunnin päästä ulinan kun ei ole ketään kaveria leikkimässä hänen kanssaan. Vaikka hän saa sekä sisaruksen että vanhempien seuraa ja huomiota iltaisin, mutta ei tietenkään ihan tauotta. Tylsistymisen sietämistä ja itsensä viihdyttämistä harjoitellaan edelleen.
Höpön höpön.
Minulla on ekstrovertti ja introvertti ja vallan mainiosti kykeni se ekstrovertti olemaan kotona kuusivuotiaaksi ja introvertti nelivuotiaaksi.
Se ekstrovertti ei todellakaan kaipaa lisäkierroksia pöivän jälkeen, vaan rauhoittumista.
Niin, minä sanoinkin että minä en olisi pystynyt kotihoitamaan, minä en olisi kyennyt vastaamaan siihen lapsen leikkiseuran ja läsnäolon tarpeeseen niin intensiivisesti kuin lapsi kaipasi koska se tarve oli niin suuri. Ehkä sinä pystyit, good for you. Mutta kysymys ei ole _vain_ vanhemman tarpeista, vaan vanhemman kyvystä vastata lapsen tarpeisiin. Kerhoissakaan ei enää ollut kuin pieni kourallinen hänen ikätovereitaan tai isompia lapsia, ja päiväkerhon lto sanoi että kun ei heillä kukaan oikein ole samassa leikin vaiheessa. Lapsi oli siis 3,5v asti kotona, sitten kun isosisarus meni eskariin niin pienempi lähti hoitoon ja minä töihin. Siitä olen samaa mieltä, että iltoihin kaivataan rauhoittumista, ja siksi sitä tylsistymistä harjoitellaankin nonstop viihdytyksen sijaan. Edelleen, ei ole mikään uusi juttu.
Olin 6,5 vuotta lasten kanssa kotona, ja olen pitkä(hkö)n kotihoidon kannattaja, mutta pitkin hampain jouduin töihin paluun jälkeen myöntämään että kyllä minun ja kuopuksen suhde parani päivähoidon aloituksen myötä, kun lapsi sai sitä ikäistään leikkiseuraa joka jakoi kiinnostuksenkohteita (minusta ei ole kovin innokkaaseen ritari- tai autoleikkiin pitkäksi aikaa) ja minä taas sain pissata muutaman kerran päivässä ilman että joku puhui minulle oven läpi.
Miksi ihmeessä opetit lapselle että sinua saa häiriköidä yötä päivää?
Rajojen opettaminen on sitä vanhemmuutta. Ei intensiivisen härdellin pyörittäminen 24/7.
Kyllä, juuri niin minä opetin. Synnärillä jo aloitettiin, vessaan mennessäni selitin sänkyyn jäävälle vauvalle että "nyt ala itkeä kun minä tästä menen pöntölle".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa ihmisistä on introverttejä, eli he tarvitsevat runsaasti omaa aikaa jaksaakseen olla toisten ihmisten kanssa. Tuskin lapset ovat siihen poikkeus, varsinkin kun lapset ovat usein aika rasittavia. Minusta on todella hyvä ratkaisu laittaa lapset päiväkotiin jos oma hyvinvointi sitä vaatii. Lapsetkin voivat paremmin, kun aikuisella on paremmin energiaa olla heidän kanssaan sitten illalla ja viikonloppuna. Ei tuossa jutussa sanottu, että lapset olisivat joka viikonloppu mummolassa.
Aika harmi jos lapsikin sattuu olemaan introvertti, jolle päivät suuressa lapsilaumassa eivät ole vaan mukavaa ajanvietettä...
Tämä ei ole puolustuspuhe linkin jutun äidille (jonka toimintaa en ihan ymmärrä), mutta introvertin lapsen kanssa kotona oleminen on huomattavasti vähemmän intensiivistä ja enemmän rauhassa olemista kuin toisenlaisen lapsen. Meiltä löytyy molemmat, ja nautin molempien kanssa olemisesta, mutta kuopusta en kyllä olisi pystynyt kotihoitamaan yli 3-vuotiaaksi koska hän on yltiöseurallinen pallosalama jonka sosiaalisen tarpeen täyttäminen on yhdelle ihmiselle tai itse asiassa kahdelle ihmisellekin aivan liian suuri tehtävä (vaikka käytiin avoimessa päiväkodissa ja perhekerhossa ja puistossa jne.). Tarkoitan sanoa, että vanhemman tarve laittaa lapsi hoitoon voi kummuta myös sen lapsen tarpeista.
Nyt meillä on 5-vuotias joka 8-tunnin hoitopäivän jälkeen (olen töissä) aloittaa puolen tunnin päästä ulinan kun ei ole ketään kaveria leikkimässä hänen kanssaan. Vaikka hän saa sekä sisaruksen että vanhempien seuraa ja huomiota iltaisin, mutta ei tietenkään ihan tauotta. Tylsistymisen sietämistä ja itsensä viihdyttämistä harjoitellaan edelleen.
Höpön höpön.
Minulla on ekstrovertti ja introvertti ja vallan mainiosti kykeni se ekstrovertti olemaan kotona kuusivuotiaaksi ja introvertti nelivuotiaaksi.
Se ekstrovertti ei todellakaan kaipaa lisäkierroksia pöivän jälkeen, vaan rauhoittumista.
Niin, minä sanoinkin että minä en olisi pystynyt kotihoitamaan, minä en olisi kyennyt vastaamaan siihen lapsen leikkiseuran ja läsnäolon tarpeeseen niin intensiivisesti kuin lapsi kaipasi koska se tarve oli niin suuri. Ehkä sinä pystyit, good for you. Mutta kysymys ei ole _vain_ vanhemman tarpeista, vaan vanhemman kyvystä vastata lapsen tarpeisiin. Kerhoissakaan ei enää ollut kuin pieni kourallinen hänen ikätovereitaan tai isompia lapsia, ja päiväkerhon lto sanoi että kun ei heillä kukaan oikein ole samassa leikin vaiheessa. Lapsi oli siis 3,5v asti kotona, sitten kun isosisarus meni eskariin niin pienempi lähti hoitoon ja minä töihin. Siitä olen samaa mieltä, että iltoihin kaivataan rauhoittumista, ja siksi sitä tylsistymistä harjoitellaankin nonstop viihdytyksen sijaan. Edelleen, ei ole mikään uusi juttu.
Olin 6,5 vuotta lasten kanssa kotona, ja olen pitkä(hkö)n kotihoidon kannattaja, mutta pitkin hampain jouduin töihin paluun jälkeen myöntämään että kyllä minun ja kuopuksen suhde parani päivähoidon aloituksen myötä, kun lapsi sai sitä ikäistään leikkiseuraa joka jakoi kiinnostuksenkohteita (minusta ei ole kovin innokkaaseen ritari- tai autoleikkiin pitkäksi aikaa) ja minä taas sain pissata muutaman kerran päivässä ilman että joku puhui minulle oven läpi.
Miksi ihmeessä opetit lapselle että sinua saa häiriköidä yötä päivää?
Rajojen opettaminen on sitä vanhemmuutta. Ei intensiivisen härdellin pyörittäminen 24/7.
Kyllä, juuri niin minä opetin. Synnärillä jo aloitettiin, vessaan mennessäni selitin sänkyyn jäävälle vauvalle että "nyt ala itkeä kun minä tästä menen pöntölle".
Juuri niin sinä opetit. Että sinulla ei ole rajoja, eikä lapsen tarvitse kunnioittaa muita. Opetit että äiti on sama kuin tiskirätti tai kynnysmatto.
Siinä on tuleva miniä vielä innoissaan roolistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa ihmisistä on introverttejä, eli he tarvitsevat runsaasti omaa aikaa jaksaakseen olla toisten ihmisten kanssa. Tuskin lapset ovat siihen poikkeus, varsinkin kun lapset ovat usein aika rasittavia. Minusta on todella hyvä ratkaisu laittaa lapset päiväkotiin jos oma hyvinvointi sitä vaatii. Lapsetkin voivat paremmin, kun aikuisella on paremmin energiaa olla heidän kanssaan sitten illalla ja viikonloppuna. Ei tuossa jutussa sanottu, että lapset olisivat joka viikonloppu mummolassa.
Aika harmi jos lapsikin sattuu olemaan introvertti, jolle päivät suuressa lapsilaumassa eivät ole vaan mukavaa ajanvietettä...
Tämä ei ole puolustuspuhe linkin jutun äidille (jonka toimintaa en ihan ymmärrä), mutta introvertin lapsen kanssa kotona oleminen on huomattavasti vähemmän intensiivistä ja enemmän rauhassa olemista kuin toisenlaisen lapsen. Meiltä löytyy molemmat, ja nautin molempien kanssa olemisesta, mutta kuopusta en kyllä olisi pystynyt kotihoitamaan yli 3-vuotiaaksi koska hän on yltiöseurallinen pallosalama jonka sosiaalisen tarpeen täyttäminen on yhdelle ihmiselle tai itse asiassa kahdelle ihmisellekin aivan liian suuri tehtävä (vaikka käytiin avoimessa päiväkodissa ja perhekerhossa ja puistossa jne.). Tarkoitan sanoa, että vanhemman tarve laittaa lapsi hoitoon voi kummuta myös sen lapsen tarpeista.
Nyt meillä on 5-vuotias joka 8-tunnin hoitopäivän jälkeen (olen töissä) aloittaa puolen tunnin päästä ulinan kun ei ole ketään kaveria leikkimässä hänen kanssaan. Vaikka hän saa sekä sisaruksen että vanhempien seuraa ja huomiota iltaisin, mutta ei tietenkään ihan tauotta. Tylsistymisen sietämistä ja itsensä viihdyttämistä harjoitellaan edelleen.
Höpön höpön.
Minulla on ekstrovertti ja introvertti ja vallan mainiosti kykeni se ekstrovertti olemaan kotona kuusivuotiaaksi ja introvertti nelivuotiaaksi.
Se ekstrovertti ei todellakaan kaipaa lisäkierroksia pöivän jälkeen, vaan rauhoittumista.
Niin, minä sanoinkin että minä en olisi pystynyt kotihoitamaan, minä en olisi kyennyt vastaamaan siihen lapsen leikkiseuran ja läsnäolon tarpeeseen niin intensiivisesti kuin lapsi kaipasi koska se tarve oli niin suuri. Ehkä sinä pystyit, good for you. Mutta kysymys ei ole _vain_ vanhemman tarpeista, vaan vanhemman kyvystä vastata lapsen tarpeisiin. Kerhoissakaan ei enää ollut kuin pieni kourallinen hänen ikätovereitaan tai isompia lapsia, ja päiväkerhon lto sanoi että kun ei heillä kukaan oikein ole samassa leikin vaiheessa. Lapsi oli siis 3,5v asti kotona, sitten kun isosisarus meni eskariin niin pienempi lähti hoitoon ja minä töihin. Siitä olen samaa mieltä, että iltoihin kaivataan rauhoittumista, ja siksi sitä tylsistymistä harjoitellaankin nonstop viihdytyksen sijaan. Edelleen, ei ole mikään uusi juttu.
Olin 6,5 vuotta lasten kanssa kotona, ja olen pitkä(hkö)n kotihoidon kannattaja, mutta pitkin hampain jouduin töihin paluun jälkeen myöntämään että kyllä minun ja kuopuksen suhde parani päivähoidon aloituksen myötä, kun lapsi sai sitä ikäistään leikkiseuraa joka jakoi kiinnostuksenkohteita (minusta ei ole kovin innokkaaseen ritari- tai autoleikkiin pitkäksi aikaa) ja minä taas sain pissata muutaman kerran päivässä ilman että joku puhui minulle oven läpi.
Miksi ihmeessä opetit lapselle että sinua saa häiriköidä yötä päivää?
Rajojen opettaminen on sitä vanhemmuutta. Ei intensiivisen härdellin pyörittäminen 24/7.
Kyllä, juuri niin minä opetin. Synnärillä jo aloitettiin, vessaan mennessäni selitin sänkyyn jäävälle vauvalle että "nyt ala itkeä kun minä tästä menen pöntölle".
Juuri niin sinä opetit. Että sinulla ei ole rajoja, eikä lapsen tarvitse kunnioittaa muita. Opetit että äiti on sama kuin tiskirätti tai kynnysmatto.
Siinä on tuleva miniä vielä innoissaan roolistaan.
Kuka sinulle opetti tuon joustamattoman, mustavalkoisen ja tuomitsevan ajattelun? Ei pienen leikki-ikäisen impulsiivisuus ja heikosti hallittu energisyys tarkoita ettei lapselle olisi opetettu rajoja ja kunnioitusta, voi olla että on opetettu enemmänkin kuin sille hillitylle ikätoverille, mutta toiselle persoonallisten valmiuksien vuoksi vie enemmän aikaa oppia tietyt jutut. Monet meistä oppivat juttuja vielä yli 3-vuotiainakin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin vien lapset päiväkotiin vaikka olen kotona.
Syy tähän on osittain se että tarvitsen omaa aikaa ja osittain se että lapset ovat kielikylpy-päiväkodissa eli oppivat kieliä ja saavat sosiaalisia kontakteja sekä oppivat toimimaan ryhmässä siinä samassa.
Rakastan lapsiani mutta minulla on myös oma elämä ja väsyn jos joudun hengaamaan heidän kanssaan 24/7. Päivällä käyn lenkillä/salilla, kampaajalla/kosmetologilla, lounailla ystävien kanssa, shoppailemassa ja hoitelen juoksevia asioita. Nuo asiat olisivat tuskaa alle kouluikäisten kanssa. Illat ja viikonloput olemme sitten yhdessä perheenä.
Se 6-7 tuntia lapsi-vapaata on minulle henkireikä, koska en ole lapsi-ihminen. Tiedättekö sellainen, jonka koko elämän tarkoitus on aina ollut äidiksi tulo?
Ja ennen kuin joku älähtää, niin emme ole sossu-pummeja vaan minulla ja miehelläni on molemmilla reippaasti omaisuutta ja sijoituksia emmekkä nosta mitään sosiaalietuuksia, edes lapsilisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt jäisin työttömäksi en ottaisi 3-vuotiastani pois päiväkodista. Paikka hyvässä lähipäiväkodissa oli odotuksen, työn ja tuskan takana ja lapsi viihtyy pk:ssa. Käyttäisin "oman ajan" intensiiviseen työnhakuun ja/tai kouluttautumiseen ja pian lapsi olisi toivottavasti päiväkodissa taas ihan syystä.
Tuo on ihan ymmärrettävää että pitäisit lapsen hoidossa, kun hakisit töitä tai koulutusta. Näin itsekin toimisin, jos nyt jäisin työttömäksi, koska lapsia ei oikeen viitsi työhaastatteluun ottaa mukaan, jos haluaa töitä saada. Mutta tuota en ymmärrä, että äiti katselee elokuvia ja käy salilla eli vaan "hengailee" tekemättä mitään..
ApEtkö sinä tykkää katsella elokuvia ja hengaillaan tekemättä mitään? Tai rentoutua mitenkään?
Lapsia ei ole pakko hommata, jos elokuvie katselu ja hengailu on niin tärkeää, että on sen vuoksi valmis dumppaan pötkylänsä muiden hoidettavaksi hälinän keskelle.
Sinä kirjoitit ettet ymmärrä että äiti haluaa katsella rauhassa elokuvia. Outoa ettet ymmärrä jos itse kerran tykkäät myös rentoutua? Ihan ymmärrettävää. Ei sen lapsen tarvitse symbioosissa vanhempien kanssa kasvaa ja usko tai älä, on olemassa myös kivoja päiväkoteja joissa lapset tykkäävät olla :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi tehdä lapsia jos ei ole "lapsi-ihminen"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa ihmisistä on introverttejä, eli he tarvitsevat runsaasti omaa aikaa jaksaakseen olla toisten ihmisten kanssa. Tuskin lapset ovat siihen poikkeus, varsinkin kun lapset ovat usein aika rasittavia. Minusta on todella hyvä ratkaisu laittaa lapset päiväkotiin jos oma hyvinvointi sitä vaatii. Lapsetkin voivat paremmin, kun aikuisella on paremmin energiaa olla heidän kanssaan sitten illalla ja viikonloppuna. Ei tuossa jutussa sanottu, että lapset olisivat joka viikonloppu mummolassa.
Aika harmi jos lapsikin sattuu olemaan introvertti, jolle päivät suuressa lapsilaumassa eivät ole vaan mukavaa ajanvietettä...
Tämä ei ole puolustuspuhe linkin jutun äidille (jonka toimintaa en ihan ymmärrä), mutta introvertin lapsen kanssa kotona oleminen on huomattavasti vähemmän intensiivistä ja enemmän rauhassa olemista kuin toisenlaisen lapsen. Meiltä löytyy molemmat, ja nautin molempien kanssa olemisesta, mutta kuopusta en kyllä olisi pystynyt kotihoitamaan yli 3-vuotiaaksi koska hän on yltiöseurallinen pallosalama jonka sosiaalisen tarpeen täyttäminen on yhdelle ihmiselle tai itse asiassa kahdelle ihmisellekin aivan liian suuri tehtävä (vaikka käytiin avoimessa päiväkodissa ja perhekerhossa ja puistossa jne.). Tarkoitan sanoa, että vanhemman tarve laittaa lapsi hoitoon voi kummuta myös sen lapsen tarpeista.
Nyt meillä on 5-vuotias joka 8-tunnin hoitopäivän jälkeen (olen töissä) aloittaa puolen tunnin päästä ulinan kun ei ole ketään kaveria leikkimässä hänen kanssaan. Vaikka hän saa sekä sisaruksen että vanhempien seuraa ja huomiota iltaisin, mutta ei tietenkään ihan tauotta. Tylsistymisen sietämistä ja itsensä viihdyttämistä harjoitellaan edelleen.
Höpön höpön.
Minulla on ekstrovertti ja introvertti ja vallan mainiosti kykeni se ekstrovertti olemaan kotona kuusivuotiaaksi ja introvertti nelivuotiaaksi.
Se ekstrovertti ei todellakaan kaipaa lisäkierroksia pöivän jälkeen, vaan rauhoittumista.
Niin, minä sanoinkin että minä en olisi pystynyt kotihoitamaan, minä en olisi kyennyt vastaamaan siihen lapsen leikkiseuran ja läsnäolon tarpeeseen niin intensiivisesti kuin lapsi kaipasi koska se tarve oli niin suuri. Ehkä sinä pystyit, good for you. Mutta kysymys ei ole _vain_ vanhemman tarpeista, vaan vanhemman kyvystä vastata lapsen tarpeisiin. Kerhoissakaan ei enää ollut kuin pieni kourallinen hänen ikätovereitaan tai isompia lapsia, ja päiväkerhon lto sanoi että kun ei heillä kukaan oikein ole samassa leikin vaiheessa. Lapsi oli siis 3,5v asti kotona, sitten kun isosisarus meni eskariin niin pienempi lähti hoitoon ja minä töihin. Siitä olen samaa mieltä, että iltoihin kaivataan rauhoittumista, ja siksi sitä tylsistymistä harjoitellaankin nonstop viihdytyksen sijaan. Edelleen, ei ole mikään uusi juttu.
Olin 6,5 vuotta lasten kanssa kotona, ja olen pitkä(hkö)n kotihoidon kannattaja, mutta pitkin hampain jouduin töihin paluun jälkeen myöntämään että kyllä minun ja kuopuksen suhde parani päivähoidon aloituksen myötä, kun lapsi sai sitä ikäistään leikkiseuraa joka jakoi kiinnostuksenkohteita (minusta ei ole kovin innokkaaseen ritari- tai autoleikkiin pitkäksi aikaa) ja minä taas sain pissata muutaman kerran päivässä ilman että joku puhui minulle oven läpi.
Miksi ihmeessä opetit lapselle että sinua saa häiriköidä yötä päivää?
Rajojen opettaminen on sitä vanhemmuutta. Ei intensiivisen härdellin pyörittäminen 24/7.
Kyllä, juuri niin minä opetin. Synnärillä jo aloitettiin, vessaan mennessäni selitin sänkyyn jäävälle vauvalle että "nyt ala itkeä kun minä tästä menen pöntölle".
Juuri niin sinä opetit. Että sinulla ei ole rajoja, eikä lapsen tarvitse kunnioittaa muita. Opetit että äiti on sama kuin tiskirätti tai kynnysmatto.
Siinä on tuleva miniä vielä innoissaan roolistaan.
Kuka sinulle opetti tuon joustamattoman, mustavalkoisen ja tuomitsevan ajattelun? Ei pienen leikki-ikäisen impulsiivisuus ja heikosti hallittu energisyys tarkoita ettei lapselle olisi opetettu rajoja ja kunnioitusta, voi olla että on opetettu enemmänkin kuin sille hillitylle ikätoverille, mutta toiselle persoonallisten valmiuksien vuoksi vie enemmän aikaa oppia tietyt jutut. Monet meistä oppivat juttuja vielä yli 3-vuotiainakin!
Jotkin asiat on mustavalkoisia. Niin kuin tuollainen omituinen uhriutuva kynnysmatto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi tehdä lapsia jos ei ole "lapsi-ihminen"?
Voi kai sitä haluta omia lapsia vaikkei yleisesti lapsista pitäisikään tai hakeutuisi heidän seuraansa..? Minä en esim ole lapsi ihminen ollenkaan, en pidä vieraista lapsista, silti minulla on omia.
Monella on joku mieleenpinttymä vanhemmuudesta. Halutaan lapsia, kun mielessä on ruusuiset kuvitelmat. Ei mietitä, mitä se lapsiperhe-elämä on käytännössä.
Läheltä katselen, kuinka ekaluokkalaista kierrätetään aamu- ja iltapäiväkerhon kautta harrastuksiin. Viikonloput meneekin sitten isovanhemmilla. Eivätkö vanhemmat halua olla hänen kanssaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monella on joku mieleenpinttymä vanhemmuudesta. Halutaan lapsia, kun mielessä on ruusuiset kuvitelmat. Ei mietitä, mitä se lapsiperhe-elämä on käytännössä.
Läheltä katselen, kuinka ekaluokkalaista kierrätetään aamu- ja iltapäiväkerhon kautta harrastuksiin. Viikonloput meneekin sitten isovanhemmilla. Eivätkö vanhemmat halua olla hänen kanssaan?
Minä taas ihmettelen näitä jotka arvostelevat suureen ääneen toisten tapaa olla vanhempia. Joku tarvitsee enemmän omaa aikaa, toinen taas ei. Ihan kuin hyvä äiti olisi sellainen joka on väkisin lasten kanssa koko ajan vaikka ihan loppu ja hermona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monella on joku mieleenpinttymä vanhemmuudesta. Halutaan lapsia, kun mielessä on ruusuiset kuvitelmat. Ei mietitä, mitä se lapsiperhe-elämä on käytännössä.
Läheltä katselen, kuinka ekaluokkalaista kierrätetään aamu- ja iltapäiväkerhon kautta harrastuksiin. Viikonloput meneekin sitten isovanhemmilla. Eivätkö vanhemmat halua olla hänen kanssaan?
Minä taas ihmettelen näitä jotka arvostelevat suureen ääneen toisten tapaa olla vanhempia. Joku tarvitsee enemmän omaa aikaa, toinen taas ei. Ihan kuin hyvä äiti olisi sellainen joka on väkisin lasten kanssa koko ajan vaikka ihan loppu ja hermona.
Tarvitsen minäkin omaa aikaa. Ymmärrän sen oikein hyvin. Mutta jos tekee lapsen, sitoutuu hoitamaan häntä. Lapsihan rakastaa vanhempaansa. Niin ei se minusta ole häävin kuuloista, että lapsen kanssa ei olla kotona yhtään. Aamu- ja iltapalat, siinä ne.
Tiedän tämän siksi, että meilläkin lapsi on usein. Viikoittain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millaisia päivähoitoluvut ovat muualla Euroopassa? entä millaisia luvut ovat Suomessa? ja juuri subjektiivisen hoito-oikeuden käyttäjien luvut
Seuraan paljon keskustelua Ulkosuomalaiset-ryhmässä Facebookissa ja monessa maassa tuntuu olevan itsestäänselvyys, että lapset ovat päivähoidossa ( vaikka vanhempi olisi kotona) ja sitä jopa aletetaan vähän ihmetellä, kun lapsia ei ole viety heti kaksivuotiaana hoitoon.
On myös monia maita, joissa esikoulu alkaa kolmevuotiaana ja siihen osallistuvat käytännössä kaikki.
Enkä nyt tarkoita, että Suomen pitäisi tuollaista mallia noudattaa, vaan ihan kiinnostuksesta kyselen onko jollain teistä näistä tarkempaa tietoa.
Minusta on ihan hyvä viedä lapset päivähoitoon jos on sellainen luonne että tarvitsee omaa aikaa.
Lapset saavat sosiaalisia kontakteja ja onnellisemman, levänneen äidin.
Eivät nämä koti-äiditkään omaan silmään näytä hyvinvoivilta tai onnellisilta. Turpoavat kotona kuin pullataikina, lakkaavat huolehtimaan itsestään ja puheet pyörivät lapsen ulosteissa ja neuvolakäynneissä.
No minulle ainakin tuli yllätyksenä se, kuinka raskasta taaperon kanssa voi olla kotona. Lapsi meni päivähoitoon vajaa 2- vuotiaana kun palasin töihin. Kävikin niin, että minut irtisanottiin ja jäinkin työttömäksi. Aloitin toki heti aktiivisen työnhaun ja kävin myös työkkärin kursseilla, mutta välillä kyllä nautiskelun omasta ajasta kun lapsi oli hoidossa. Teinlyhyen työpätkän ja aloin odottaa vauvaa. Lapsi yhä 3 päivää viikossa hoidossa ja itse nyt äitiyslomalla.
Jotain häikkäähän tuossa on, jos ei jaksa lastaan hoitaa yhtään. Mutta kyllä minä voin auliisti myöntää, että taaperon kanssa on ollut raskaampaa kuin kuvittelin ja nautin kyllä omasta ajastani vaikka nyt äitiyslomalla voisinkin pitää esikoisen kotona.
Vierailija kirjoitti:
Sille lapselle on aivan sama missä äiti on sen seitsemän tunnin aikana, kun lapsi on hoidossa. Ihan sama sille on istuuko äiti neukkarissa palaverissa vai sohvalla kaukosäätimen kanssa.
Tekstin perusteella uskoisin, että kivempaa ja kehittävämpää lapsella on päivähoidossa, kuin väsyneen, ärtyisän, tympääntyneen ja kärsivän äidin kanssa kotona.
Äitihän tossa eniten menettää, lapsi on arjet päivähoidossa ja viikonloput mummilla. Ehkä myöhemmin valitsisi toisin, kun huomaa, ettei läheistä ja turvallista suhdetta lapseen ehkä ole, mutta tämähän on hänen valintansa.
Ai äiti tässä menettää eniten kun ei ole läheistä ja turvallista suhdetta lapseen? Olisko se kuitenkin lapsi joka tuollaisesta eniten kärsii? Jos varhainen vuorovaikutus- ja kiintymyssuhde vanhempaan on pielessä niin sillä on todella suuret ja kauaskantoiset vaikutukset lapsen perusluottamukseen, itsetuntoon, persoonan kehittymiseen ja myöhempiin ihmissuhteisiin. Lähteitä löytyy ihan googlaamalla vaikka kuinka paljon. Tuossa nyt esimerkiksi yksi.
https://www.duodecimlehti.fi/duo94437
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sille lapselle on aivan sama missä äiti on sen seitsemän tunnin aikana, kun lapsi on hoidossa. Ihan sama sille on istuuko äiti neukkarissa palaverissa vai sohvalla kaukosäätimen kanssa.
Tekstin perusteella uskoisin, että kivempaa ja kehittävämpää lapsella on päivähoidossa, kuin väsyneen, ärtyisän, tympääntyneen ja kärsivän äidin kanssa kotona.
Äitihän tossa eniten menettää, lapsi on arjet päivähoidossa ja viikonloput mummilla. Ehkä myöhemmin valitsisi toisin, kun huomaa, ettei läheistä ja turvallista suhdetta lapseen ehkä ole, mutta tämähän on hänen valintansa.
Itse asiassa ei ole sama. Kymmenisen vuotta sitten kirjastossa luin tutkimuksesta, jonka mukaan lapsen on paljon helpompi ymmärtää vanhempansa poissa olemista, kun vanhempi on töissä verrattuna siihen, että vanhempi laiskottelee tai on huvittelemassa. Uskon tämän täysin. Yllättävän pienikin lapsi ymmärtää sen, että ihmisellä on työ, jonne pitää mennä. Jos ei ymmärrä, tämän voi selittää lapselle, mutta se onkin vaikeampi selittää, että "äiti vain haluaa olla sinusta erossa". Tuosta jälkimmäisestä tulee varmasti lapselle (tarpeeton) paha mieli ja arvottomuuden tunne.
Mikähän tutkimus tämä on?
Ei kai kukaan lapselleen sano, että äiti täällä vain kotona laiskottelee. Toiset tekee kotona töitä tai opiskelee, ei kaikki ole missään työpaikalla eikä se pieni lapsi sitä eroa huomaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa ihmisistä on introverttejä, eli he tarvitsevat runsaasti omaa aikaa jaksaakseen olla toisten ihmisten kanssa. Tuskin lapset ovat siihen poikkeus, varsinkin kun lapset ovat usein aika rasittavia. Minusta on todella hyvä ratkaisu laittaa lapset päiväkotiin jos oma hyvinvointi sitä vaatii. Lapsetkin voivat paremmin, kun aikuisella on paremmin energiaa olla heidän kanssaan sitten illalla ja viikonloppuna. Ei tuossa jutussa sanottu, että lapset olisivat joka viikonloppu mummolassa.
Aika harmi jos lapsikin sattuu olemaan introvertti, jolle päivät suuressa lapsilaumassa eivät ole vaan mukavaa ajanvietettä...
Just olisin kirjoittanut tätä samaa. Mutta kyllä sen vanhemman pitää saada nauttia introverttiydestään, lapselta ei kysytä.
Niin, minä sanoinkin että minä en olisi pystynyt kotihoitamaan, minä en olisi kyennyt vastaamaan siihen lapsen leikkiseuran ja läsnäolon tarpeeseen niin intensiivisesti kuin lapsi kaipasi koska se tarve oli niin suuri. Ehkä sinä pystyit, good for you. Mutta kysymys ei ole _vain_ vanhemman tarpeista, vaan vanhemman kyvystä vastata lapsen tarpeisiin. Kerhoissakaan ei enää ollut kuin pieni kourallinen hänen ikätovereitaan tai isompia lapsia, ja päiväkerhon lto sanoi että kun ei heillä kukaan oikein ole samassa leikin vaiheessa. Lapsi oli siis 3,5v asti kotona, sitten kun isosisarus meni eskariin niin pienempi lähti hoitoon ja minä töihin. Siitä olen samaa mieltä, että iltoihin kaivataan rauhoittumista, ja siksi sitä tylsistymistä harjoitellaankin nonstop viihdytyksen sijaan. Edelleen, ei ole mikään uusi juttu.
Olin 6,5 vuotta lasten kanssa kotona, ja olen pitkä(hkö)n kotihoidon kannattaja, mutta pitkin hampain jouduin töihin paluun jälkeen myöntämään että kyllä minun ja kuopuksen suhde parani päivähoidon aloituksen myötä, kun lapsi sai sitä ikäistään leikkiseuraa joka jakoi kiinnostuksenkohteita (minusta ei ole kovin innokkaaseen ritari- tai autoleikkiin pitkäksi aikaa) ja minä taas sain pissata muutaman kerran päivässä ilman että joku puhui minulle oven läpi.