Lue keskustelun säännöt.
Tunnen itseni aina hyvin pieneksi ja mitättömäksi, kun olen ollut jollain tavalla tekemisissä vanhempani kanssa.
Onneton
30.08.2019 |
Onko tämä miten tavallista? Nykyään välttelen kontaktinottoa vanhenpaani, kun siitä toipuminen kestää useita päiviä. Viestittelyn jälkeenkin olo on todella stressaantunut. Ikää minulla on reilut 30 vuotta.
Kommentit (88)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katkaise napanuora. Jos et itse osaa ottaa aikuisen roolia, ei vanhempasikaan tule sitä sinulle tyrkyttämään. Tee heille selväksi miten haluat itseäsi kohdeltavan.
Mikä helvetin napanuora? Olen lapsesta asti joutunut olemaan se perheen aikuinen ja vastuunkantaja vanhempien säätäessä. Enää en jaksa sitä enkä siksi juurikaan ole tekemisissä.
No älä ole tekemisissä ollenkaan. Ei siihen ole mitään pakkoa.
Kertoisitko miltä kokemuspohjalta jakelet neuvojasi?
Ja millä tavalla olet onnistunut estämään narsistisia vanhempiasi olemaan ottamatta yhteyttä sinuun?
En vastaa heidän puheluihinsa tai viesteihinsä. En käy kylässä enkä vastaa jos he yrittävät tulla minun luokseni. Emme ole puhuneet 7 vuoteen.
Eipä tuo riitä kunnolla hullujen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Faith kirjoitti:
Ap., osaatko sanoa, mikä siihen on syynä? Kohteleeko vanhempasi sinua huonosti vai nouseeko hänen tapaamisensa laukaisemana pintaan vaikeita tunnemuistoja lapsuudesta, nuoruudesta?
Noiden vaikeiden muistojen ei siis edes tarvitse liittyä vanhempien tekoihin ja kotioloihin, vaan vanhempien tapaaminen saattaa tuoda myös muistoja vaikka koulukiusaamisesta tms., koska he muistuttavat niistä ajoista.
Olen itse sitä "koulukuntaa", että perhesuhteiden ylläpitäminen on arvokasta ja hyvää kaikesta huolimatta. Jos vanhemmat ovat tehneet väärin, niin anteeksiannon kautta. Ajattelen myös, että suhteessa lähimpiin ihmisiin, erityisesti lapsuudenperheeseen jäseniin, jotka ovat olleet yleensä lähellä halki koko elämän, ihminen kasvaa ja oppii tärkeitä asioita itsestään ja ihmisistä yleensä.
Ajankohtia ja aikaa voi säännellä, ei tarvitse pitkiä aikoja viettää samojen seinien sisällä.
Millaisia asioita olet antanut perheenjäsenillesi anteeksi?
Faith kirjoitti:
Ap., osaatko sanoa, mikä siihen on syynä? Kohteleeko vanhempasi sinua huonosti vai nouseeko hänen tapaamisensa laukaisemana pintaan vaikeita tunnemuistoja lapsuudesta, nuoruudesta?
Noiden vaikeiden muistojen ei siis edes tarvitse liittyä vanhempien tekoihin ja kotioloihin, vaan vanhempien tapaaminen saattaa tuoda myös muistoja vaikka koulukiusaamisesta tms., koska he muistuttavat niistä ajoista.
Olen itse sitä "koulukuntaa", että perhesuhteiden ylläpitäminen on arvokasta ja hyvää kaikesta huolimatta. Jos vanhemmat ovat tehneet väärin, niin anteeksiannon kautta. Ajattelen myös, että suhteessa lähimpiin ihmisiin, erityisesti lapsuudenperheeseen jäseniin, jotka ovat olleet yleensä lähellä halki koko elämän, ihminen kasvaa ja oppii tärkeitä asioita itsestään ja ihmisistä yleensä.
Ajankohtia ja aikaa voi säännellä, ei tarvitse pitkiä aikoja viettää samojen seinien sisällä.
Ja tässä oikein malliesimerkki ääliöstä, jonka takia tällaisesta ei voi edes missään keskustella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katkaise napanuora. Jos et itse osaa ottaa aikuisen roolia, ei vanhempasikaan tule sitä sinulle tyrkyttämään. Tee heille selväksi miten haluat itseäsi kohdeltavan.
Mikä helvetin napanuora? Olen lapsesta asti joutunut olemaan se perheen aikuinen ja vastuunkantaja vanhempien säätäessä. Enää en jaksa sitä enkä siksi juurikaan ole tekemisissä.
No älä ole tekemisissä ollenkaan. Ei siihen ole mitään pakkoa.
Kertoisitko miltä kokemuspohjalta jakelet neuvojasi?
Ja millä tavalla olet onnistunut estämään narsistisia vanhempiasi olemaan ottamatta yhteyttä sinuun?
En vastaa heidän puheluihinsa tai viesteihinsä. En käy kylässä enkä vastaa jos he yrittävät tulla minun luokseni. Emme ole puhuneet 7 vuoteen.
Eipä tuo riitä kunnolla hullujen kanssa.
Miten muka ei riitä? Ei kai ne kirveellä oven läpi tule? Ja jos tulee niin silloin soitetaan poliisi, ja haetaan niille lähestymiskielto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katkaise napanuora. Jos et itse osaa ottaa aikuisen roolia, ei vanhempasikaan tule sitä sinulle tyrkyttämään. Tee heille selväksi miten haluat itseäsi kohdeltavan.
Mikä helvetin napanuora? Olen lapsesta asti joutunut olemaan se perheen aikuinen ja vastuunkantaja vanhempien säätäessä. Enää en jaksa sitä enkä siksi juurikaan ole tekemisissä.
No älä ole tekemisissä ollenkaan. Ei siihen ole mitään pakkoa.
Kertoisitko miltä kokemuspohjalta jakelet neuvojasi?
Ja millä tavalla olet onnistunut estämään narsistisia vanhempiasi olemaan ottamatta yhteyttä sinuun?
En vastaa heidän puheluihinsa tai viesteihinsä. En käy kylässä enkä vastaa jos he yrittävät tulla minun luokseni. Emme ole puhuneet 7 vuoteen.
Eipä tuo riitä kunnolla hullujen kanssa.
Miten muka ei riitä? Ei kai ne kirveellä oven läpi tule? Ja jos tulee niin silloin soitetaan poliisi, ja haetaan niille lähestymiskielto.
Pystyvät tekemään monen moista kiusaa halutessaan. Ei siinä mitkään lähestymiskiellot auta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Faith kirjoitti:
Ap., osaatko sanoa, mikä siihen on syynä? Kohteleeko vanhempasi sinua huonosti vai nouseeko hänen tapaamisensa laukaisemana pintaan vaikeita tunnemuistoja lapsuudesta, nuoruudesta?
Noiden vaikeiden muistojen ei siis edes tarvitse liittyä vanhempien tekoihin ja kotioloihin, vaan vanhempien tapaaminen saattaa tuoda myös muistoja vaikka koulukiusaamisesta tms., koska he muistuttavat niistä ajoista.
Olen itse sitä "koulukuntaa", että perhesuhteiden ylläpitäminen on arvokasta ja hyvää kaikesta huolimatta. Jos vanhemmat ovat tehneet väärin, niin anteeksiannon kautta. Ajattelen myös, että suhteessa lähimpiin ihmisiin, erityisesti lapsuudenperheeseen jäseniin, jotka ovat olleet yleensä lähellä halki koko elämän, ihminen kasvaa ja oppii tärkeitä asioita itsestään ja ihmisistä yleensä.
Ajankohtia ja aikaa voi säännellä, ei tarvitse pitkiä aikoja viettää samojen seinien sisällä.
En halua kertoa mitään tunnistettavaa, koska toinen vanhemmistani rakastaa netissä trollaamista.
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Ap., osaatko sanoa, mikä siihen on syynä? Kohteleeko vanhempasi sinua huonosti vai nouseeko hänen tapaamisensa laukaisemana pintaan vaikeita tunnemuistoja lapsuudesta, nuoruudesta?
Noiden vaikeiden muistojen ei siis edes tarvitse liittyä vanhempien tekoihin ja kotioloihin, vaan vanhempien tapaaminen saattaa tuoda myös muistoja vaikka koulukiusaamisesta tms., koska he muistuttavat niistä ajoista.
Olen itse sitä "koulukuntaa", että perhesuhteiden ylläpitäminen on arvokasta ja hyvää kaikesta huolimatta. Jos vanhemmat ovat tehneet väärin, niin anteeksiannon kautta. Ajattelen myös, että suhteessa lähimpiin ihmisiin, erityisesti lapsuudenperheeseen jäseniin, jotka ovat olleet yleensä lähellä halki koko elämän, ihminen kasvaa ja oppii tärkeitä asioita itsestään ja ihmisistä yleensä.
Ajankohtia ja aikaa voi säännellä, ei tarvitse pitkiä aikoja viettää samojen seinien sisällä.
Millaisia asioita olet antanut perheenjäsenillesi anteeksi?
Niin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla juntti wt kouluttamattomat vanhemmat jotka oikeesti on tyhmät kuin saappaat. Elämänsisältö kauniit ja rohkeat -satja, 7-päivää lehti ja pahanpuhuminen. Olivat hirveitä vanhempia, latistivat ja haukkuivat, eli aina jutut luokkaa ”sinista ei tule yhtään mitään mokoma räkänokka”, ”naisista ei ole mihinkään muuta kuin miehiä palvelemaan”, ”sinä ruma kersa et pääse edes naimisiin kun olet noin hirveä”. Jne jne.
Olin kiltti kympin tyttö, tottelevainen ja lahjakas.
Nujertamisesta sisuunnuin ja päätin että mäytän vielä paskasakille mistä kana pissii. Kouluttauduin, maksoin itse työllä lukion, pääsin yliopistoon (jonne vanhemmat ei halunneet päästää lainkaan, kieltäytyivät auttamasta tai tukemasta mitenkään) ja menin ja tein tutkinnon hyvin arvosanoin. Pääsin töihin, puskin uralla, etenin johtotehtäviin ja olen nyt isohkon firman johtoryhmässä VP.Tämä on sietämätöntä vanhemmilleni. Yrittävät arvostella ja vähätellä, suvulle kertovat tarinaa että olen vastaanottosihteeri tai aulaemäntä ja ”palvelen muita” työkseni. Ovat haukkuneet mieheni, taloni, lapseni, ihan kaiken.
Parhaita (siis ikimuistoisia) kommentteja ovat olleet mm ”sulle olis pitänyt tehdä abortti niin olisi maailma säästynyt paljolta” ja ”sinä kylä pilasit meidän hyvän elämän aivan täysin”.
Tällaisten vanhempien kanssa ei toimi keskustelu, niiden mielestä lapsen hakkaaminen, alistaminen, nujertaminen ja nöyryyttäminen on ainoa oikea tapa kasvattaa. Ja tätä samaa siis pitää tehdä läpi elämän vailla lapsi on aikuinen, menestynyt, hyvissä töissä, fiksu ja asiansa hyvin hoitanut.
Suomessa on oikeasti aivan umpihulluja sukuja joissa kasvatus- ja kommunikaatiotavat ovat yllä kuvatun kaltaisia.
Olet kuitenkin tekemisissä vanhempiesi kanssa? Miksi?
MINÄ en ole tekemisissä mutta sepä ei estä heitä olemasta. On hiippailtu pihalla, laitettu haukkumakirjeitä, soitettu uhkailupuheluita. Sinun tulee nyt huomata että nämä vanhempani eivät ole ns normaaleita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katkaise napanuora. Jos et itse osaa ottaa aikuisen roolia, ei vanhempasikaan tule sitä sinulle tyrkyttämään. Tee heille selväksi miten haluat itseäsi kohdeltavan.
Mikä helvetin napanuora? Olen lapsesta asti joutunut olemaan se perheen aikuinen ja vastuunkantaja vanhempien säätäessä. Enää en jaksa sitä enkä siksi juurikaan ole tekemisissä.
Älä ota itse yhteyttä, jos soittavat ja ovat asiallisia keskustele, jos ovat asiattomia, päätä puhelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erittäin monet varsinkin suurten ikäluokkien vanhemmista ja appivanhemmista ovat okkeasti pahasti häirrintyneitä, trauamtisoituneita tai mt-ongelmaisia. Lisäksi tämä myls oikeasti kulkee vähän geeneissä, esim omassa suvussa toisella puolen liki kaikki jotka ovat suurta ikäluokkaa oireilevat jotenkin. Siis on pers.häiriötä, itsetuho-masennusta, psykoosia ym. Voi toki johtua huonoista olosuhteista myös - ja nämä huonot olosuhteet lapsen hakkaamisen kautta toki siirrettiin omiin lapsiin ja taas viattomat kärsii...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Välit poikki vaan.
Helpommin sanottu kuin tehty jos vanhemmat eivät käsitä ettei heidän kanssaan tahdota olla tekemisissä.
Faith kirjoitti:
Ap., osaatko sanoa, mikä siihen on syynä? Kohteleeko vanhempasi sinua huonosti vai nouseeko hänen tapaamisensa laukaisemana pintaan vaikeita tunnemuistoja lapsuudesta, nuoruudesta?
Noiden vaikeiden muistojen ei siis edes tarvitse liittyä vanhempien tekoihin ja kotioloihin, vaan vanhempien tapaaminen saattaa tuoda myös muistoja vaikka koulukiusaamisesta tms., koska he muistuttavat niistä ajoista.
Olen itse sitä "koulukuntaa", että perhesuhteiden ylläpitäminen on arvokasta ja hyvää kaikesta huolimatta. Jos vanhemmat ovat tehneet väärin, niin anteeksiannon kautta. Ajattelen myös, että suhteessa lähimpiin ihmisiin, erityisesti lapsuudenperheeseen jäseniin, jotka ovat olleet yleensä lähellä halki koko elämän, ihminen kasvaa ja oppii tärkeitä asioita itsestään ja ihmisistä yleensä.
Ajankohtia ja aikaa voi säännellä, ei tarvitse pitkiä aikoja viettää samojen seinien sisällä.
Mitä myönteisiä asioita yhteydenpito vanhempiin on elämääsi tuonut esimerkiksi viimeisen vuoden sisällä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katkaise napanuora. Jos et itse osaa ottaa aikuisen roolia, ei vanhempasikaan tule sitä sinulle tyrkyttämään. Tee heille selväksi miten haluat itseäsi kohdeltavan.
Mikä helvetin napanuora? Olen lapsesta asti joutunut olemaan se perheen aikuinen ja vastuunkantaja vanhempien säätäessä. Enää en jaksa sitä enkä siksi juurikaan ole tekemisissä.
No älä ole tekemisissä ollenkaan. Ei siihen ole mitään pakkoa.
Kertoisitko miltä kokemuspohjalta jakelet neuvojasi?
Ja millä tavalla olet onnistunut estämään narsistisia vanhempiasi olemaan ottamatta yhteyttä sinuun?
En ole edellinen, mutta
-ilmoita, että "käytöksesi takia otan taukoa suhteestamme. Älä ota yhteyttä minuun, minä otan yhteyttä jos/kun katson sen mahdolliseksi" (tms)
-blokkaa häneltä numero, s-posti, facebook ym.
-kun lähettävät sukulaisia valittamaan puolestaan, ilmoita ystävällisesti, että meidän välit eivät ole sinun asiasi, ole hyvä ja lakkaa puhumasta hänestä. Jos eivät usko , blokkaa heidätkin
-varaudu aiheettomiin lastensuojeluilmoituksiin ym kiusaan
-pidä ovi lukossa äläkä avaa jos tulevat koputtelemaan
-muista, että mahdolliset syyllisyyden kokemukset johtuvat siitä, että vanhempasi ovat syyllistäneet ja manipuloineet sinua koko ikäsi. Ne eivät tarkoita, että sinun pitäisi tehdä kuten he haluavat.
-on normaalia olla haluamatta kanssakäymistä ilkeiden ihmisten kanssa
-hakeudu psykoterapiaan
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Ap., osaatko sanoa, mikä siihen on syynä? Kohteleeko vanhempasi sinua huonosti vai nouseeko hänen tapaamisensa laukaisemana pintaan vaikeita tunnemuistoja lapsuudesta, nuoruudesta?
Noiden vaikeiden muistojen ei siis edes tarvitse liittyä vanhempien tekoihin ja kotioloihin, vaan vanhempien tapaaminen saattaa tuoda myös muistoja vaikka koulukiusaamisesta tms., koska he muistuttavat niistä ajoista.
Olen itse sitä "koulukuntaa", että perhesuhteiden ylläpitäminen on arvokasta ja hyvää kaikesta huolimatta. Jos vanhemmat ovat tehneet väärin, niin anteeksiannon kautta. Ajattelen myös, että suhteessa lähimpiin ihmisiin, erityisesti lapsuudenperheeseen jäseniin, jotka ovat olleet yleensä lähellä halki koko elämän, ihminen kasvaa ja oppii tärkeitä asioita itsestään ja ihmisistä yleensä.
Ajankohtia ja aikaa voi säännellä, ei tarvitse pitkiä aikoja viettää samojen seinien sisällä.
Mitä myönteisiä asioita yhteydenpito vanhempiin on elämääsi tuonut esimerkiksi viimeisen vuoden sisällä?
En ole ap mutta omien vanhempien kohdalta voin sanoa että EI MITÄÄN HYVÄÄ. Siis ei einsimmäistäkn pisitiivista asiaa. Vain pettymystä, surua, itkua ja pahaa mieltä. Jotkut eivät muuta tee kun tahallaan loukkaavat toisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla juntti wt kouluttamattomat vanhemmat jotka oikeesti on tyhmät kuin saappaat. Elämänsisältö kauniit ja rohkeat -satja, 7-päivää lehti ja pahanpuhuminen. Olivat hirveitä vanhempia, latistivat ja haukkuivat, eli aina jutut luokkaa ”sinista ei tule yhtään mitään mokoma räkänokka”, ”naisista ei ole mihinkään muuta kuin miehiä palvelemaan”, ”sinä ruma kersa et pääse edes naimisiin kun olet noin hirveä”. Jne jne.
Olin kiltti kympin tyttö, tottelevainen ja lahjakas.
Nujertamisesta sisuunnuin ja päätin että mäytän vielä paskasakille mistä kana pissii. Kouluttauduin, maksoin itse työllä lukion, pääsin yliopistoon (jonne vanhemmat ei halunneet päästää lainkaan, kieltäytyivät auttamasta tai tukemasta mitenkään) ja menin ja tein tutkinnon hyvin arvosanoin. Pääsin töihin, puskin uralla, etenin johtotehtäviin ja olen nyt isohkon firman johtoryhmässä VP.Tämä on sietämätöntä vanhemmilleni. Yrittävät arvostella ja vähätellä, suvulle kertovat tarinaa että olen vastaanottosihteeri tai aulaemäntä ja ”palvelen muita” työkseni. Ovat haukkuneet mieheni, taloni, lapseni, ihan kaiken.
Parhaita (siis ikimuistoisia) kommentteja ovat olleet mm ”sulle olis pitänyt tehdä abortti niin olisi maailma säästynyt paljolta” ja ”sinä kylä pilasit meidän hyvän elämän aivan täysin”.
Tällaisten vanhempien kanssa ei toimi keskustelu, niiden mielestä lapsen hakkaaminen, alistaminen, nujertaminen ja nöyryyttäminen on ainoa oikea tapa kasvattaa. Ja tätä samaa siis pitää tehdä läpi elämän vailla lapsi on aikuinen, menestynyt, hyvissä töissä, fiksu ja asiansa hyvin hoitanut.
Suomessa on oikeasti aivan umpihulluja sukuja joissa kasvatus- ja kommunikaatiotavat ovat yllä kuvatun kaltaisia.
Olet kuitenkin tekemisissä vanhempiesi kanssa? Miksi?
hiippailtu pihalla, laitettu haukkumakirjeitä, soitettu uhkailupuheluita.
Oletko tehnyt ilmoituksen poliisille? Hakenut lähestymiskieltoa?
Faith kirjoitti:
Ap., osaatko sanoa, mikä siihen on syynä? Kohteleeko vanhempasi sinua huonosti vai nouseeko hänen tapaamisensa laukaisemana pintaan vaikeita tunnemuistoja lapsuudesta, nuoruudesta?
Noiden vaikeiden muistojen ei siis edes tarvitse liittyä vanhempien tekoihin ja kotioloihin, vaan vanhempien tapaaminen saattaa tuoda myös muistoja vaikka koulukiusaamisesta tms., koska he muistuttavat niistä ajoista.
Olen itse sitä "koulukuntaa", että perhesuhteiden ylläpitäminen on arvokasta ja hyvää kaikesta huolimatta. Jos vanhemmat ovat tehneet väärin, niin anteeksiannon kautta. Ajattelen myös, että suhteessa lähimpiin ihmisiin, erityisesti lapsuudenperheeseen jäseniin, jotka ovat olleet yleensä lähellä halki koko elämän, ihminen kasvaa ja oppii tärkeitä asioita itsestään ja ihmisistä yleensä.
Ajankohtia ja aikaa voi säännellä, ei tarvitse pitkiä aikoja viettää samojen seinien sisällä.
Anteeksianto on itseä varten. Anteeksiantamisen ei tarvitse tarkoittaa, että on enää tekemisissä väärintekijän kanssa, tai ainakaan sillä tiheydellä ja niillä ehdoilla kuin väärintekijä haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla juntti wt kouluttamattomat vanhemmat jotka oikeesti on tyhmät kuin saappaat. Elämänsisältö kauniit ja rohkeat -satja, 7-päivää lehti ja pahanpuhuminen. Olivat hirveitä vanhempia, latistivat ja haukkuivat, eli aina jutut luokkaa ”sinista ei tule yhtään mitään mokoma räkänokka”, ”naisista ei ole mihinkään muuta kuin miehiä palvelemaan”, ”sinä ruma kersa et pääse edes naimisiin kun olet noin hirveä”. Jne jne.
Olin kiltti kympin tyttö, tottelevainen ja lahjakas.
Nujertamisesta sisuunnuin ja päätin että mäytän vielä paskasakille mistä kana pissii. Kouluttauduin, maksoin itse työllä lukion, pääsin yliopistoon (jonne vanhemmat ei halunneet päästää lainkaan, kieltäytyivät auttamasta tai tukemasta mitenkään) ja menin ja tein tutkinnon hyvin arvosanoin. Pääsin töihin, puskin uralla, etenin johtotehtäviin ja olen nyt isohkon firman johtoryhmässä VP.Tämä on sietämätöntä vanhemmilleni. Yrittävät arvostella ja vähätellä, suvulle kertovat tarinaa että olen vastaanottosihteeri tai aulaemäntä ja ”palvelen muita” työkseni. Ovat haukkuneet mieheni, taloni, lapseni, ihan kaiken.
Parhaita (siis ikimuistoisia) kommentteja ovat olleet mm ”sulle olis pitänyt tehdä abortti niin olisi maailma säästynyt paljolta” ja ”sinä kylä pilasit meidän hyvän elämän aivan täysin”.
Tällaisten vanhempien kanssa ei toimi keskustelu, niiden mielestä lapsen hakkaaminen, alistaminen, nujertaminen ja nöyryyttäminen on ainoa oikea tapa kasvattaa. Ja tätä samaa siis pitää tehdä läpi elämän vailla lapsi on aikuinen, menestynyt, hyvissä töissä, fiksu ja asiansa hyvin hoitanut.
Suomessa on oikeasti aivan umpihulluja sukuja joissa kasvatus- ja kommunikaatiotavat ovat yllä kuvatun kaltaisia.
Olet kuitenkin tekemisissä vanhempiesi kanssa? Miksi?
hiippailtu pihalla, laitettu haukkumakirjeitä, soitettu uhkailupuheluita.
Oletko tehnyt ilmoituksen poliisille? Hakenut lähestymiskieltoa?
Olen. Ei oikeuta vielä lähestymiskieltoon. Suomessa on vaikea saada sitä ja pitää tapahtua ensin jotain pahempaa.
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Ap., osaatko sanoa, mikä siihen on syynä? Kohteleeko vanhempasi sinua huonosti vai nouseeko hänen tapaamisensa laukaisemana pintaan vaikeita tunnemuistoja lapsuudesta, nuoruudesta?
Noiden vaikeiden muistojen ei siis edes tarvitse liittyä vanhempien tekoihin ja kotioloihin, vaan vanhempien tapaaminen saattaa tuoda myös muistoja vaikka koulukiusaamisesta tms., koska he muistuttavat niistä ajoista.
Olen itse sitä "koulukuntaa", että perhesuhteiden ylläpitäminen on arvokasta ja hyvää kaikesta huolimatta. Jos vanhemmat ovat tehneet väärin, niin anteeksiannon kautta. Ajattelen myös, että suhteessa lähimpiin ihmisiin, erityisesti lapsuudenperheeseen jäseniin, jotka ovat olleet yleensä lähellä halki koko elämän, ihminen kasvaa ja oppii tärkeitä asioita itsestään ja ihmisistä yleensä.
Ajankohtia ja aikaa voi säännellä, ei tarvitse pitkiä aikoja viettää samojen seinien sisällä.
Anteeksianto on itseä varten. Anteeksiantamisen ei tarvitse tarkoittaa, että on enää tekemisissä väärintekijän kanssa, tai ainakaan sillä tiheydellä ja niillä ehdoilla kuin väärintekijä haluaa.
Hyvää pohdintaa. Vahingolliset ihmissuhteet on syytä pyrkiä katkaisemaan.
Olet kuitenkin tekemisissä vanhempiesi kanssa? Miksi?