Tunnen itseni aina hyvin pieneksi ja mitättömäksi, kun olen ollut jollain tavalla tekemisissä vanhempani kanssa.

Ap, et ole tämän asian kanssa yksin. Ilkeitä vanhempia on paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Ap., osaatko sanoa, mikä siihen on syynä? Kohteleeko vanhempasi sinua huonosti vai nouseeko hänen tapaamisensa laukaisemana pintaan vaikeita tunnemuistoja lapsuudesta, nuoruudesta?

Noiden vaikeiden muistojen ei siis edes tarvitse liittyä vanhempien tekoihin ja kotioloihin, vaan vanhempien tapaaminen saattaa tuoda myös muistoja vaikka koulukiusaamisesta tms., koska he muistuttavat niistä ajoista.

Olen itse sitä "koulukuntaa", että perhesuhteiden ylläpitäminen on arvokasta ja hyvää kaikesta huolimatta. Jos vanhemmat ovat tehneet väärin, niin anteeksiannon kautta. Ajattelen myös, että suhteessa lähimpiin ihmisiin, erityisesti lapsuudenperheeseen jäseniin, jotka ovat olleet yleensä lähellä halki koko elämän, ihminen kasvaa ja oppii tärkeitä asioita itsestään ja ihmisistä yleensä.

Ajankohtia ja aikaa voi säännellä, ei tarvitse pitkiä aikoja viettää samojen seinien sisällä.

Anteeksianto on itseä varten. Anteeksiantamisen ei tarvitse tarkoittaa, että on enää tekemisissä väärintekijän kanssa, tai ainakaan sillä tiheydellä ja niillä ehdoilla kuin väärintekijä haluaa.

Hyvää pohdintaa. Vahingolliset ihmissuhteet on syytä pyrkiä katkaisemaan.

Lisään vaan sen, että anteeksianto onnistuu JOS tuhoisa käytös jäi lapsuuteen. Jos tuhoisa käytös vaan jatkuu edelleen, niin anteeksiannosta on kyllä vaan haittaa.

Esim mun lapsenhakkaajaisä ei lopettanut, eli väkivalta ei jäänyt lapsuuteen. On minun aikuisiällä käynyt kiinni kurkkuun, antanut tukkapöllyä ja luunapin otsaan (iso kuhmu). Ja tehnyt osan noista muiden sukulaisten nähden. Kokee että sillä on edelleen oikeus ojentaa ja kurittaa jos aikuinen lapsi ei alistu hänen tahtoonsa.

Omaa arvoa ei aikuisena enää kannata mitata omien vanhempien suhtautumisella. Pieni irtiotto aiheesta terapiassa voisi parantaa elämänlaatuasi. Ihan itse voi maksaa lyhytterapian, jossa noista aatoksista irroittautuu. Negatiiviset vanhemmat ovat sellaisia yleensä itsensä takia, eivät lasten ominaisuuksista johtuen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Ap., osaatko sanoa, mikä siihen on syynä? Kohteleeko vanhempasi sinua huonosti vai nouseeko hänen tapaamisensa laukaisemana pintaan vaikeita tunnemuistoja lapsuudesta, nuoruudesta?

Noiden vaikeiden muistojen ei siis edes tarvitse liittyä vanhempien tekoihin ja kotioloihin, vaan vanhempien tapaaminen saattaa tuoda myös muistoja vaikka koulukiusaamisesta tms., koska he muistuttavat niistä ajoista.

Olen itse sitä "koulukuntaa", että perhesuhteiden ylläpitäminen on arvokasta ja hyvää kaikesta huolimatta. Jos vanhemmat ovat tehneet väärin, niin anteeksiannon kautta. Ajattelen myös, että suhteessa lähimpiin ihmisiin, erityisesti lapsuudenperheeseen jäseniin, jotka ovat olleet yleensä lähellä halki koko elämän, ihminen kasvaa ja oppii tärkeitä asioita itsestään ja ihmisistä yleensä.

Ajankohtia ja aikaa voi säännellä, ei tarvitse pitkiä aikoja viettää samojen seinien sisällä.

Anteeksianto on itseä varten. Anteeksiantamisen ei tarvitse tarkoittaa, että on enää tekemisissä väärintekijän kanssa, tai ainakaan sillä tiheydellä ja niillä ehdoilla kuin väärintekijä haluaa.

Hyvää pohdintaa. Vahingolliset ihmissuhteet on syytä pyrkiä katkaisemaan.

Lisään vaan sen, että anteeksianto onnistuu JOS tuhoisa käytös jäi lapsuuteen. Jos tuhoisa käytös vaan jatkuu edelleen, niin anteeksiannosta on kyllä vaan haittaa.

Esim mun lapsenhakkaajaisä ei lopettanut, eli väkivalta ei jäänyt lapsuuteen. On minun aikuisiällä käynyt kiinni kurkkuun, antanut tukkapöllyä ja luunapin otsaan (iso kuhmu). Ja tehnyt osan noista muiden sukulaisten nähden. Kokee että sillä on edelleen oikeus ojentaa ja kurittaa jos aikuinen lapsi ei alistu hänen tahtoonsa.

Ensinnäkin, olen pahoillani että olet joutunut kokemaan tuollaista.

Toisekseen, isäsi kaltaisten kanssa ei mielestäni pitäisi olla lainkaan tekemisissä RIIPPUMATTA siitä onko hän pyytänyt anteeksi ja onko uhri antanut anteeksi. Hulluahan se olisi altistaa itsensä ja ehkä vielä viattomat lapsena vakavan väkivallan riskille, saati opettaa lapsille, että isä on turvallinen ihminen.

Kolmanneksi, aito anteeksianto on tunne, jota ei voi pakottaa. Se tulee kun ja jos on aidosti asioista yli. On asioita, joista ei edes voi päästä yli ja sekin on ihan ok.

Harvemmin se henkinen pahoinpitely lapsuuteen jää. Minulla on narsistinen rajaton äiti. Hän alkoi häiriköidä perhettäni ja rajoittaminen ei onnistunut. Pillastui täysin, lähetteli solvaustekstareita, hiippaili kotimme lähellä, haki toisen lapsen luvatta eskarista, ilmoitteli eri viranomaisille.

Haimme lähestymiskieltoa. Hän ei ymmärtänyt lainkaan ettei käytöksensä ollut hyväksyttävää. Hän selitti oikeudessa, että minä olin aina ollut hankala lapsi ja temppuilen nyt taas, kun en anna hänen tehdä kotonani mitä haluaa. Että olen  kuitenkin niin huono vanhempikin, että on parempi, että hän hoitaa kaiken. Sitä hän jauhoi, että minä olen hankala.

Vierailija kirjoitti:

Omaa arvoa ei aikuisena enää kannata mitata omien vanhempien suhtautumisella. Pieni irtiotto aiheesta terapiassa voisi parantaa elämänlaatuasi. Ihan itse voi maksaa lyhytterapian, jossa noista aatoksista irroittautuu. Negatiiviset vanhemmat ovat sellaisia yleensä itsensä takia, eivät lasten ominaisuuksista johtuen.

Keneltä onnistuu näistä ajatuksista irtautuminen lyhytterapiassa? Minulla ei ole vuosien terapiakaan auttanut näihin kuin osittain.

Vierailija kirjoitti:

Harvemmin se henkinen pahoinpitely lapsuuteen jää. Minulla on narsistinen rajaton äiti. Hän alkoi häiriköidä perhettäni ja rajoittaminen ei onnistunut. Pillastui täysin, lähetteli solvaustekstareita, hiippaili kotimme lähellä, haki toisen lapsen luvatta eskarista, ilmoitteli eri viranomaisille.

Haimme lähestymiskieltoa. Hän ei ymmärtänyt lainkaan ettei käytöksensä ollut hyväksyttävää. Hän selitti oikeudessa, että minä olin aina ollut hankala lapsi ja temppuilen nyt taas, kun en anna hänen tehdä kotonani mitä haluaa. Että olen  kuitenkin niin huono vanhempikin, että on parempi, että hän hoitaa kaiken. Sitä hän jauhoi, että minä olen hankala.

Apua. Tuollainen vanhempi on iso taakka lapsilleen.

Tällaisista voi irtautua fyysisesti (ei enää tapaa) mutta ei juuri henkisesto. Lapsi on aivopesty syyllistämällä ja aikuinen lapsi yhä yrittää ansaita vanhemniltaan rakkautta - turhaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harvemmin se henkinen pahoinpitely lapsuuteen jää. Minulla on narsistinen rajaton äiti. Hän alkoi häiriköidä perhettäni ja rajoittaminen ei onnistunut. Pillastui täysin, lähetteli solvaustekstareita, hiippaili kotimme lähellä, haki toisen lapsen luvatta eskarista, ilmoitteli eri viranomaisille.

Haimme lähestymiskieltoa. Hän ei ymmärtänyt lainkaan ettei käytöksensä ollut hyväksyttävää. Hän selitti oikeudessa, että minä olin aina ollut hankala lapsi ja temppuilen nyt taas, kun en anna hänen tehdä kotonani mitä haluaa. Että olen  kuitenkin niin huono vanhempikin, että on parempi, että hän hoitaa kaiken. Sitä hän jauhoi, että minä olen hankala.

Apua. Tuollainen vanhempi on iso taakka lapsilleen.

Siksipä nämä ääliömäiset kirjoittelut isovanhempien merkityksestä ja anteeksiannosta ja blääblää on täysin naurettavia. Jos ei ole kokemusta, ei tajua. Siksi voisi olla edes hiljaa.

Kolme vuoden kestävää laajennettua lähestymiskieltoa. Edelleenkään hän ei myönnä tehneensä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harvemmin se henkinen pahoinpitely lapsuuteen jää. Minulla on narsistinen rajaton äiti. Hän alkoi häiriköidä perhettäni ja rajoittaminen ei onnistunut. Pillastui täysin, lähetteli solvaustekstareita, hiippaili kotimme lähellä, haki toisen lapsen luvatta eskarista, ilmoitteli eri viranomaisille.

Haimme lähestymiskieltoa. Hän ei ymmärtänyt lainkaan ettei käytöksensä ollut hyväksyttävää. Hän selitti oikeudessa, että minä olin aina ollut hankala lapsi ja temppuilen nyt taas, kun en anna hänen tehdä kotonani mitä haluaa. Että olen  kuitenkin niin huono vanhempikin, että on parempi, että hän hoitaa kaiken. Sitä hän jauhoi, että minä olen hankala.

Apua. Tuollainen vanhempi on iso taakka lapsilleen.

Siksipä nämä ääliömäiset kirjoittelut isovanhempien merkityksestä ja anteeksiannosta ja blääblää on täysin naurettavia. Jos ei ole kokemusta, ei tajua. Siksi voisi olla edes hiljaa.

Kolme vuoden kestävää laajennettua lähestymiskieltoa. Edelleenkään hän ei myönnä tehneensä mitään.

Mä kyllä haluaisin antaa anteeksi, itseni talia, mutta ei oikein onnistu. Ensinnäkin lapsenhakkaaja kiistää kaiken tapahtuneen, jatkaa edelleen häiriköintiä ja hebkistä väkivaltaa, fyysisen väkivallan uhka leijuu ilmassa koko ajan ja lisäksi vielä ilkeästi loukkaa ja satuttaa tahallaan.

Eli henkilö on perseillyt, perseilee parhaillaan, ja tulee perseilemäön jatkossakin, kuolemaansa asti. Kaiken kiistää ja kieltää, anteeksi ei pyydä mitään vaan päin vastoin laittaa maantievaihdetta silmään ja perseilee entistä enemmän.

Joten miten tällaiselle nyt annetaan anteeksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harvemmin se henkinen pahoinpitely lapsuuteen jää. Minulla on narsistinen rajaton äiti. Hän alkoi häiriköidä perhettäni ja rajoittaminen ei onnistunut. Pillastui täysin, lähetteli solvaustekstareita, hiippaili kotimme lähellä, haki toisen lapsen luvatta eskarista, ilmoitteli eri viranomaisille.

Haimme lähestymiskieltoa. Hän ei ymmärtänyt lainkaan ettei käytöksensä ollut hyväksyttävää. Hän selitti oikeudessa, että minä olin aina ollut hankala lapsi ja temppuilen nyt taas, kun en anna hänen tehdä kotonani mitä haluaa. Että olen  kuitenkin niin huono vanhempikin, että on parempi, että hän hoitaa kaiken. Sitä hän jauhoi, että minä olen hankala.

Apua. Tuollainen vanhempi on iso taakka lapsilleen.

Siksipä nämä ääliömäiset kirjoittelut isovanhempien merkityksestä ja anteeksiannosta ja blääblää on täysin naurettavia. Jos ei ole kokemusta, ei tajua. Siksi voisi olla edes hiljaa.

Kolme vuoden kestävää laajennettua lähestymiskieltoa. Edelleenkään hän ei myönnä tehneensä mitään.

Mä kyllä haluaisin antaa anteeksi, itseni talia, mutta ei oikein onnistu. Ensinnäkin lapsenhakkaaja kiistää kaiken tapahtuneen, jatkaa edelleen häiriköintiä ja hebkistä väkivaltaa, fyysisen väkivallan uhka leijuu ilmassa koko ajan ja lisäksi vielä ilkeästi loukkaa ja satuttaa tahallaan.

Eli henkilö on perseillyt, perseilee parhaillaan, ja tulee perseilemäön jatkossakin, kuolemaansa asti. Kaiken kiistää ja kieltää, anteeksi ei pyydä mitään vaan päin vastoin laittaa maantievaihdetta silmään ja perseilee entistä enemmän.

Joten miten tällaiselle nyt annetaan anteeksi?

Joissain tapauksissa anteeksiannosta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä.

Vierailija kirjoitti:

Tällaisista voi irtautua fyysisesti (ei enää tapaa) mutta ei juuri henkisesto. Lapsi on aivopesty syyllistämällä ja aikuinen lapsi yhä yrittää ansaita vanhemniltaan rakkautta - turhaan.

Totta. Onnettomat perhesuhteet aiheuttavat paljon pahaa mieltä vaikkei olisikaan enää tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla juntti wt kouluttamattomat vanhemmat jotka oikeesti on tyhmät kuin saappaat. Elämänsisältö kauniit ja rohkeat -satja, 7-päivää lehti ja pahanpuhuminen. Olivat hirveitä vanhempia, latistivat ja haukkuivat, eli aina jutut luokkaa ”sinista ei tule yhtään mitään mokoma räkänokka”, ”naisista ei ole mihinkään muuta kuin miehiä palvelemaan”, ”sinä ruma kersa et pääse edes naimisiin kun olet noin hirveä”. Jne jne.

Olin kiltti kympin tyttö, tottelevainen ja lahjakas.

Nujertamisesta sisuunnuin ja päätin että mäytän vielä paskasakille mistä kana pissii. Kouluttauduin, maksoin itse työllä lukion, pääsin yliopistoon (jonne vanhemmat ei halunneet päästää lainkaan, kieltäytyivät auttamasta tai tukemasta mitenkään) ja menin ja tein tutkinnon hyvin arvosanoin. Pääsin töihin, puskin uralla, etenin johtotehtäviin ja olen nyt isohkon firman johtoryhmässä VP.

Tämä on sietämätöntä vanhemmilleni. Yrittävät arvostella ja vähätellä, suvulle kertovat tarinaa että olen vastaanottosihteeri tai aulaemäntä ja ”palvelen muita” työkseni. Ovat haukkuneet mieheni, taloni, lapseni, ihan kaiken.

Parhaita (siis ikimuistoisia) kommentteja ovat olleet mm ”sulle olis pitänyt tehdä abortti niin olisi maailma säästynyt paljolta” ja ”sinä kylä pilasit meidän hyvän elämän aivan täysin”.

Tällaisten vanhempien kanssa ei toimi keskustelu, niiden mielestä lapsen hakkaaminen, alistaminen, nujertaminen ja nöyryyttäminen on ainoa oikea tapa kasvattaa. Ja tätä samaa siis pitää tehdä läpi elämän vailla lapsi on aikuinen, menestynyt, hyvissä töissä, fiksu ja asiansa hyvin hoitanut.

Suomessa on oikeasti aivan umpihulluja sukuja joissa kasvatus- ja kommunikaatiotavat ovat yllä kuvatun kaltaisia.

Mitä kerrot töissä jouluna ja pyhinä ,kun kyselevät perheesi kuulumisia? :)

Minä olen tuttava piirissä ainoa ,jolla huono koti.

Jos kertoisin ihmisille totuuden..eivät uskoisi.

Jouluahdistus loppui vastta hiljan...vietän joulun miehen kanssa kaksin.

Aiemmin kaipasin sukujoulua..kun teeveestä näkyi ONNELLINEN perhe ahmimassa kinkkua.

nainen 50v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla juntti wt kouluttamattomat vanhemmat jotka oikeesti on tyhmät kuin saappaat. Elämänsisältö kauniit ja rohkeat -satja, 7-päivää lehti ja pahanpuhuminen. Olivat hirveitä vanhempia, latistivat ja haukkuivat, eli aina jutut luokkaa ”sinista ei tule yhtään mitään mokoma räkänokka”, ”naisista ei ole mihinkään muuta kuin miehiä palvelemaan”, ”sinä ruma kersa et pääse edes naimisiin kun olet noin hirveä”. Jne jne.

Olin kiltti kympin tyttö, tottelevainen ja lahjakas.

Nujertamisesta sisuunnuin ja päätin että mäytän vielä paskasakille mistä kana pissii. Kouluttauduin, maksoin itse työllä lukion, pääsin yliopistoon (jonne vanhemmat ei halunneet päästää lainkaan, kieltäytyivät auttamasta tai tukemasta mitenkään) ja menin ja tein tutkinnon hyvin arvosanoin. Pääsin töihin, puskin uralla, etenin johtotehtäviin ja olen nyt isohkon firman johtoryhmässä VP.

Tämä on sietämätöntä vanhemmilleni. Yrittävät arvostella ja vähätellä, suvulle kertovat tarinaa että olen vastaanottosihteeri tai aulaemäntä ja ”palvelen muita” työkseni. Ovat haukkuneet mieheni, taloni, lapseni, ihan kaiken.

Parhaita (siis ikimuistoisia) kommentteja ovat olleet mm ”sulle olis pitänyt tehdä abortti niin olisi maailma säästynyt paljolta” ja ”sinä kylä pilasit meidän hyvän elämän aivan täysin”.

Tällaisten vanhempien kanssa ei toimi keskustelu, niiden mielestä lapsen hakkaaminen, alistaminen, nujertaminen ja nöyryyttäminen on ainoa oikea tapa kasvattaa. Ja tätä samaa siis pitää tehdä läpi elämän vailla lapsi on aikuinen, menestynyt, hyvissä töissä, fiksu ja asiansa hyvin hoitanut.

Suomessa on oikeasti aivan umpihulluja sukuja joissa kasvatus- ja kommunikaatiotavat ovat yllä kuvatun kaltaisia.

Mitä kerrot töissä jouluna ja pyhinä ,kun kyselevät perheesi kuulumisia? :)

Minkä perheen? Eihän ne vanhemmat enää ole perhe sen jälkeen kun on muutettu pois kotoa. Ja missä töissä muka kysellään sukulaisista mitään? Ja senkö takia noita pitää sietää että joku joskus ehkä mahdollisesti kysyy?

Huonot vanhemmat kannattaa salata.

Ihmiset vain vaivaantuvat, jos saavat tietää.

Sanovat että kyllä sitä pitää äitiä käydä katsomassa ym..tyhmyyksiä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla juntti wt kouluttamattomat vanhemmat jotka oikeesti on tyhmät kuin saappaat. Elämänsisältö kauniit ja rohkeat -satja, 7-päivää lehti ja pahanpuhuminen. Olivat hirveitä vanhempia, latistivat ja haukkuivat, eli aina jutut luokkaa ”sinista ei tule yhtään mitään mokoma räkänokka”, ”naisista ei ole mihinkään muuta kuin miehiä palvelemaan”, ”sinä ruma kersa et pääse edes naimisiin kun olet noin hirveä”. Jne jne.

Olin kiltti kympin tyttö, tottelevainen ja lahjakas.

Nujertamisesta sisuunnuin ja päätin että mäytän vielä paskasakille mistä kana pissii. Kouluttauduin, maksoin itse työllä lukion, pääsin yliopistoon (jonne vanhemmat ei halunneet päästää lainkaan, kieltäytyivät auttamasta tai tukemasta mitenkään) ja menin ja tein tutkinnon hyvin arvosanoin. Pääsin töihin, puskin uralla, etenin johtotehtäviin ja olen nyt isohkon firman johtoryhmässä VP.

Tämä on sietämätöntä vanhemmilleni. Yrittävät arvostella ja vähätellä, suvulle kertovat tarinaa että olen vastaanottosihteeri tai aulaemäntä ja ”palvelen muita” työkseni. Ovat haukkuneet mieheni, taloni, lapseni, ihan kaiken.

Parhaita (siis ikimuistoisia) kommentteja ovat olleet mm ”sulle olis pitänyt tehdä abortti niin olisi maailma säästynyt paljolta” ja ”sinä kylä pilasit meidän hyvän elämän aivan täysin”.

Tällaisten vanhempien kanssa ei toimi keskustelu, niiden mielestä lapsen hakkaaminen, alistaminen, nujertaminen ja nöyryyttäminen on ainoa oikea tapa kasvattaa. Ja tätä samaa siis pitää tehdä läpi elämän vailla lapsi on aikuinen, menestynyt, hyvissä töissä, fiksu ja asiansa hyvin hoitanut.

Suomessa on oikeasti aivan umpihulluja sukuja joissa kasvatus- ja kommunikaatiotavat ovat yllä kuvatun kaltaisia.

Mitä kerrot töissä jouluna ja pyhinä ,kun kyselevät perheesi kuulumisia? :)

Totuuden tietenkin..että vanhempani ovat ilkeitä ja tyhmiä.:)

Sit vetästään kuoharit johtoryhmän bileissä ja kaikki ymmärtää mua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla juntti wt kouluttamattomat vanhemmat jotka oikeesti on tyhmät kuin saappaat. Elämänsisältö kauniit ja rohkeat -satja, 7-päivää lehti ja pahanpuhuminen. Olivat hirveitä vanhempia, latistivat ja haukkuivat, eli aina jutut luokkaa ”sinista ei tule yhtään mitään mokoma räkänokka”, ”naisista ei ole mihinkään muuta kuin miehiä palvelemaan”, ”sinä ruma kersa et pääse edes naimisiin kun olet noin hirveä”. Jne jne.

Olin kiltti kympin tyttö, tottelevainen ja lahjakas.

Nujertamisesta sisuunnuin ja päätin että mäytän vielä paskasakille mistä kana pissii. Kouluttauduin, maksoin itse työllä lukion, pääsin yliopistoon (jonne vanhemmat ei halunneet päästää lainkaan, kieltäytyivät auttamasta tai tukemasta mitenkään) ja menin ja tein tutkinnon hyvin arvosanoin. Pääsin töihin, puskin uralla, etenin johtotehtäviin ja olen nyt isohkon firman johtoryhmässä VP.

Tämä on sietämätöntä vanhemmilleni. Yrittävät arvostella ja vähätellä, suvulle kertovat tarinaa että olen vastaanottosihteeri tai aulaemäntä ja ”palvelen muita” työkseni. Ovat haukkuneet mieheni, taloni, lapseni, ihan kaiken.

Parhaita (siis ikimuistoisia) kommentteja ovat olleet mm ”sulle olis pitänyt tehdä abortti niin olisi maailma säästynyt paljolta” ja ”sinä kylä pilasit meidän hyvän elämän aivan täysin”.

Tällaisten vanhempien kanssa ei toimi keskustelu, niiden mielestä lapsen hakkaaminen, alistaminen, nujertaminen ja nöyryyttäminen on ainoa oikea tapa kasvattaa. Ja tätä samaa siis pitää tehdä läpi elämän vailla lapsi on aikuinen, menestynyt, hyvissä töissä, fiksu ja asiansa hyvin hoitanut.

Suomessa on oikeasti aivan umpihulluja sukuja joissa kasvatus- ja kommunikaatiotavat ovat yllä kuvatun kaltaisia.

Mitä kerrot töissä jouluna ja pyhinä ,kun kyselevät perheesi kuulumisia? :)

Minkä perheen? Eihän ne vanhemmat enää ole perhe sen jälkeen kun on muutettu pois kotoa. Ja missä töissä muka kysellään sukulaisista mitään? Ja senkö takia noita pitää sietää että joku joskus ehkä mahdollisesti kysyy?

kuule kyllä siellä hienossa firmassa kysytään : miten meni joulu ..etc..

Sit valehdellaan..kun hävetään omaa taustaa:)

rupusakin lapsi on aina silti rupusakin lapsi..ja yrittää salata asian...

Entäs kun kysytään mummusta ja papasta?

Mitäs lapsi kertoo kavereilleen?