Hirveintä, mitä olet syönyt tai juonut kohteliaisuudesta?

Olin Englannissa aikonaan raflassa töissä ja paikallinen Vietnamista kotoisin ollut kyyppäri tarjos käärmeviinaa.

Pakko oli maistaa ettei mene suomalaisen miehen kunnia mutta oli kyllä karmeeta.

Sellanen jumalaton ammoniakin käry ja maku jäi päälimmäisenä mieleen.

Hyh he****i

Ankan suolta. Se oli jo itsessään aika pinkki ja etova kun tuotiin raakana hotpot-pöytään. Todella etovan siitä teki kun kiinalaiset kertoivat että se oli irroitettu ankasta sen vielä eläessä.

Eli ankalta maha auki ja suoli poikki.

Oli kuulemma todella kallista ja hienoa tarjottavaa.

Aasialainen naisystäväni tarjosi suurta herkkua omalta kotiseudultaan: Limanen hyytelöpallo, jonka sisällä on rapea ötökkä. Piti olla jälkkäriherkku oluen kanssa. En saanut sitä syötyä millään. Sain sen suusta käteen laitettua. Sen jälkeen paperin sisään piiloon. Lopulta hävitin sen vessanpönttöön veissareissulla.

Oli niin ylpeä siitä, että sain sen syötyä, että en koskaan kertonut totuutta. Sen ei ollutkaan tarkoitus olla hyvä ja helposti syötävä, vaan jokin 'perinne/ testi'.

Se tuntui ja maistui ihan hirveelle. Tiukka hyytelö, jonka seassa pyöri kovia ja teräviä hyönteisen paloja.

-Läskisoosi (käärin läskit nenäliinaan) päivähoidossa.

-VOIleipä, leipä joka tuputettiin ja voideltiin valmiiksi 2cm voilla.

-Vuohenjuustovoileipä.

Vierailija kirjoitti:

Jotain terveysmoothieta. Se oli väriltään vihreää, tai sinne päin , ja maistui kerran oksennetulta, en pystynyt ottamaan kuin sen yhden siemauksen ja sekin piti sylkeä pois, ei mennyt alas.. Hyi vitu, mitä paskaa jotku mättää kitusiinsa kun mukamas niin terveellistä. Mitenhän tuollaiset soossipirtelöt vaikuttaa vatsalaukun ja suolen hyvinvointiin, kun suun syljeneritys ei pääse kunnolla käynnistymään pureskelun puutteen johdosta, ja syljellähän on oma tärkeä tehtävänsä ruuan sulatuksen kannalta? Tekeekö nämä soossipirtelöiden imijät itselleen viime kädessä vain hallaa noilla?

Aloin juomaan näitä hampaanpoiston jälkeen ja omaan suuhuni ne oikeasti maistuivat alusta asti herkullisilta. Omani ovat tosin aika kesyjä, laitan joukkoon mm. lehtikaalta, minttua ja kurkkua + jotain hedelmää tai marjoja. 

Vierailija kirjoitti:

Kylmä riisi/appelsiini-jälkkäri. Normaalistihan se on hyvää, mutta nyt maku oli kumman kitkerä. 

En ole ikinä maistanut appelsiiniriisiä, joka ei olisi maistunut oksennukselta. Onneksi ko. jälkiruoka on jäänyt 80-luvulle.

En tosin syönyt, mutta buffet-pöydästä otin jotain salaattia. Salaatinlehtien sekaan oli piilotettu kylmiä mustekalanpaloja! Sain sen salaa pois suustani.

Vuohenjuustopiirakan kerran vahingossa otin. Pakkohan se oli syödä. Inhoan vuohenjuustoa.

kaverini vegaanityttöystävä trarjosi jotain vegaaniterveyssalaattia joka oli tosi kitkerää ja muka superterveellistä eikä tietenkään siinä ollut mitään salaattikastiketta, ei edes etikkaa tai sitruunaa

söin vä'hän ja sitten sanoin ulkona kavewrille että hirveetä paskaa joudut kyllä syömänä tuon vegaani -intoilijan kanssa, ja hän sanoi että niin, mutta salaa hän syö lihaa ulkona ettei loukkaa naista

Minä olen nirso, ja mulla on joitain tiettyjä inhokkeja joita osa ei varmasti ymmärrä. Suurin osa inhoamistani asioita liittyy ruuan suutuntumaan, mutta osa makuihin.

1. Kookoshiutaleet. En erityisesti pidä kookoksen mausta, mutta se menee kyllä alas. Se mikä ei mene, on siihen makuun yhdistettynä hampaissa rutisevat hiutaleet. Pelkkä ajatus niistä saa aikaiseksi kylmiä väreitä.

2. Marjajugurtit. Tykkään sileistä jugurteista, olkoonkin että ovat usein liian makeita. En kestä marjoja joukossa, menevät jugurtin seassa jotenkin limaisiksi ja aiheuttavat oksennusreaktion.

3. Sienet. En pidä mausta, ja limaiset sienenpalat -> oksennus

4. Kerran minulle oli tehty ihan oma gluteeniton voileipäkakku. Inhoan voileipäkakkuja, kolmioleipiä, ja muita vastaavia majoneesissa uitettuja juttuja. Lisäksi täytteessä ja kuorrutteessa oli käytetty valtavasti persiljaa, joka on myös yksi suurimmista inhokkimauista. Nieleskelin vettä hörppien pienen palan väkisin, viimeiset palat meinasivat jäädä pyörimään suuhun, kun tuntui ettei pysty nielaisemaan.

Naudanpihvin otan mieluummin kypsänä, jos on pelkoa että jää muuten kovinkin raa’aksi. On ollut ravintoloita joissa medium on ollut pinnalta noin millin syvyyteen paistettu 5cm paksu lihaköntti, sisältä hyllyvä ja kirkkaanpunainen.

Vierailija kirjoitti:

Sain kerran kylässä paistinpannulla tehtyjä kalapuikkoja, jotka oli sisältä jäässä ja pinnalta palaneet. Tekijänä vanhempi henkilö, enkä kehdannut jättää syömättä. Vieläkin muistan ja maistan sen oudon palaneen ja jäisen makuyhdistelmän suussani..

Tämä toi mieleen ajat kun muutin omaan kotiin ja opettelin tekemään ruokaa.. Tuttu juttu 😂

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Punajuurisosekeitto kylässä ollessa alkuruokana tavallista hienommalla aterialla. Joka lusikallisella meinasin oksentaa samalla kun muut vieraat ja isäntäpariskunta ylistivät että kuinka ihanan hyvää se oli. Samalla he ihmettelivät, että miksi minä en pitänyt siitä ihan kuin se olisi ollut suurikin ihme, että emme pidä samoista asioista. Olen lievästi autistinen enkä aina ymmärrä muita ihmisiä kovin hyvin mutta jopa minä tajuan että kaikki eivät voi pitää samoista asioista kuin minä enkä minä voi pitää aina samoista asioista kuin joku muu pitää. Minä pidän esimerkiksi kovasti kalaruoista ja voisin syödä kalaa joka aterialla mutta ymmärrän sen, jos joku toinen ei pidä kalasta.

Autismiin voi liittyä voimakas reaktio ruuan suutuntumaan. Lapsena yökkäilin hyvinkin helposti esim. vääränlaiselle perunamuusille.

Joku mainitsi pontikan.

Kerran yksi mies toi pientislaamon geneveriä yhteen harrastusporukkaan. 20 ukkoa joi sitä yhtä pulloa koko päivän ja illalla piti kysellä, eikö kukaan ota pullon pohjan tilkkaa....

Ja porukassa on viinalle persoja.

Uskomatonta, kuinka voi tislattu juoma hiivalle kärytä...

Mielenkiintoista. Itsellä ei mitään diagnoosia ole, mutta paljon samanlaisia piirteitä kuin tutuilla aspergereilla. Itsekin reagoin voimakkaasti ruuan suutuntumaan. Vahvistaa epäilyksiä siitä, että saattaisin kuulua johonkin autismin kirjoon, vaikkakin lievänä tapauksena.

Karpalokiisseli, niin hapanta, että suu kuivas. Hädin tuskin sain nieltyä kun lappasin saman verran kermavaahtoa päälle.

Rusinasoppaa.

Olin teini-ikäisenä tätini luona vierailulla. Ymmärsin, että hän oli nähnyt vaivaa ja tarjosi parasta, mitä itse tiesi: riisipuuroa ja rusinasoppaa! Ja paljon.

Siitä ei voinut kieltäytyä.

Söin sen puuron hitaasti ja rusinasopan kohdalla tahti hidastui. Aloin vilkuilla kelloa ja höpistä, että minulla onkin jo kiire bussille ja että pitäisi vielä käydä vessassakin.

Yhtäkkiä lusikoin rusinasopan vauhdilla. Kiittelin ja nousin pöydästä ja että onpas jo kiire. Niin olikin. Onneksi heillä oli silloin vielä ulkohuussi! Ehdin sinne ennenkuin rusinasoppaa syöksyi vauhdilla ulos.

Olisi ollut tosi noloa oksentaa tädin silmien alla, kun hän vilkutteli portailla.

Sylttyä.

Vuohenjuustopiirakka... hyi olkoon miten oksettavaa!

Nykyisen mieheni romanttinen ateria suhteemme alkuvaiheessa: Punajuurilihapullia joissa kovat punajuuren palat vain rouskui hampaissa, perunamuussia joka oli pikemminkin perunavelliä ja suklaavanukas josta sa lusikoida paloja. Nykyään mies on loistava kokki <3

Minulla on aina ollut voimakas aversio reikäjuustoa eli emmentalia kohtaan. Erään hyvin vanhan pariskunnan luona oli sitten tehty minulle kaksi voileipää valmiiksi. Täti oli vapisevin käsin ne askarrellut ja livauttanut paksut siivut tuota juustoa väliin. Söin leivät silmät vettä valuen. Ei siinä muutakaan voinut.

Mummon talkkunapuuro meni pyttyyn, kun mummo meni päivälevolle. Silliä olen yrittänyt syödä, yksinkertaisesti haju on jo niin etova, että syömättä on jäänyt. Madeiran tuliaisena tarjottu musta ja pahanmakuinen kakku jäi myös syömättä ensimmäisen suupalan jälkeen.

Koulussa mummonmuusi ja tomaattisilakat tökki ja pahasti. Otin ihan pienen annoksen ja yritin survoa suurimman osan siitä voinappirasiaan. Loput nenästä kiinnipitäen suuhun ja maitoa perään. Tämä kaikki niin, että opettaja ei huomannut. Kaikkea oli aina pakko maistaa.

Vierailija kirjoitti:

Koulussa mummonmuusi ja tomaattisilakat tökki ja pahasti. Otin ihan pienen annoksen ja yritin survoa suurimman osan siitä voinappirasiaan. Loput nenästä kiinnipitäen suuhun ja maitoa perään. Tämä kaikki niin, että opettaja ei huomannut. Kaikkea oli aina pakko maistaa.

Tuo kaikkea pakko maistaa on mielestäni kidutukseen verrattavissa. Äitini harrasti sitä myös, kunnes kerran kävi niin, että maistoin, ja juoksin vessaan oksentamaan. Silloin äitini päätti, että pakkomaistatus loppuu siihen. Koulussa kuitenkin oli pakko. Kerran koulussa oli jotain lihapullan tyyppisiä pyöryköitä, jotka olivat hirveän mausteisia ja pahanmakuisia. Suussa kirveli kun palan maistoi, ja yökkäilin. Ruuan määrää ei myöskään saanut itse kontrolloida, opettaja sen jakeli luokassa, ja kaikki oli pakko syödä. Yläasteella onneksi ei ollut pakko ottaa ruokaa, elinkin lähes koko yläasteen koulupäivät kahdella näkkärillä. Onneksi kotona sai ruokaa. Lukiossa perunat olivat järkyttäviä. Niissä oli aina sellainen nahkea kumimainen pinta, ja sisällä useimmissa jokin ”kiva” yllätys. En ole koskaan oikein tottunut laitoskeittiöiden ruokiin, mutta nykyään tarpeen vaatiessa pystyn sitä kuitenkin syömään.