Teini ei ole saanut lukiostakaan kavereita

Mullakin on ollut vaikeuksia löytää ystäviä missään iässä, vaikka en ole mitenkään sulkeutunut. Mun jutut ei vain kiinnosta ihmisiä. En oikein kuulu mihinkään ryhmään. En ole kova jätkä, en ole poikamainen, en ole naisellinenkaan, olen kiinnostunut luonnosta, mutta en ole viherpiipertäjäkään. Olen liian tylsä ja mun kiinnostuksen aiheet ovat useimmille tylsiä. Yritän kyllä olla kiinnostunut muiden jutuista, mutta en kykene innostumaan. Vika on siinä. Harrastuksissa ja tapahtumissa juttelen eniten itseäni vanhempien mummeleiden kanssa. Nyt olen jo keski-iässä, mutta jo nuorempana oli näin. Kun kiinnostuksen aiheet on marjanpoiminta, käsityöt, lukeminen, lenkkeily yms. tylsät, on vaikea löytää ystäviä. Ikävä kyllä, eniten ystäviä saavat ne, jotka juoruilevat ja haukkuvat muita ihmisiä. Siitä väestä löytyy samanhenkistä väkeä aina. En ole mikään puhdas pulmunen juoruilun suhteen itsekään, mutta en kykene sellaiseen ilkeilyyn kuin useimmat. 

Antakaa asialle aikaa. Minun teinini oli lukion ekan syksyn vielä aika yksin, vähitellen ne ystävyyssuhteet syntyi. Sai lukiosta kaksi todella hyvää kaveria joiden kanssa edelleen ovat paljon tekemisissä. Nyt ne vasta tutustuu siellä lukiossa.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ollut 46v yksin. On mulla mies ja lapsi mutta ei yhtään kaveria. En saanut niitä lapsena enkä kouluista enkä nyt aikuisena. Tsemppiä ap, ei siihen mikään auta.

Ja mä olen miettinyt, mistä tämä johtuu. Tämä johtuu luultavasti siitä että olen töksäyttelevä keskustelija. En osaa jotenkaan jutella rennosti ja sujuvasti muiden kanssa. Pelkäsin aikanaan että "tartutan" tämän lapseeni mutta hänellä on paljon kavereita ja osaa olla heidän kanssaan kuten miehenikin.

Ei mullakaa ollu yyhyää kamua lukiossa

On kyllä ikävä tilanne. Toivon tosiaan että löytäisitte ratkaisun, mutta konkreettisia neuvoja en valitettavasti osaa antaa. Itsellä oli sama juttu, löysinkin sitten lukiosta yhden ystävän joka on ystävä vieläkin yli nelikymppisenä. Ei se tapahtunut mitenkään äkkiä, joten toivon ettei tyttäresi vielä menetä toivoaan, koulua on ollut vasta vähän aikaa.

Mulla on aina ollut muutama ystävä mutta huomannut aikanaan koulussakin, että jos ystäväni on poissa, niin muuta seuraa ei tahdo löytyä. Olen ujo, enkä osannut väkisin tuppautua, mutten mikään pelkästään omaan napaan tuijottajakaan ole. Jotenkin aina tuntunut siltä, että muut aloittaa small talkin ja se johtaa hyvään keskusteluun jne. ja siitä viriää ainakin kaveruussuhteita jos nyt ei heti bestiksiksi tulla. Jos itse toimin samoin, mun kanssa keskustellaan kyllä, mutta siihen se jää. Itse en huomaa tavassa mitään eroa, joten sen täytyy olla mun omassa olemuksessa. Muuta en keksi. En ilmeisesti ole kiinnostavaa ainesta.

Nyt aikuisena mulla on ihana perhe ja edelleen vain muutama hyvä ystävä. Työelämässä on mennyt ihan hyvin, mutta eipä sieltäkään ketään sydänystävää ole jäänyt. Sama juttu, toisten kanssa pidetään yhteyttä vuosikausia ja järkätään tapaamisia vaikka työkaveruus on päättynyt. Itsekin luulin kuuluvani porukkaan, mutta huomasin että tapaamiset peruuntuivat kun olin kutsussa mukana. Kun kutsua en saanut, some kertoi kivoista tapaamisista kyllä. (Enkä stalkkaa, ko. päivitykset tulee mulle normaalisti näkyviin, tämän huomatuksen laitan siksi, kun eräässä toisessa ketjussa mua haukuttiin stalkkaajaksi kun tästä joskus kerroin)

Joissain koulutuksissa on vaihdettu porukalla yhteystietoja ja ollut hyvä fiilis. Kuitenkin ne keneen olen sitten ottanut yhteyttä, eivät vastaa. Itse koulutuksessa on tultu juttuun hyvin. Enkä mä etsi sieltä ystäviä, vaan normaaleja kontakteja, mitä muillakin tulee. Nämä samat pitää kyllä toisten kanssa yhteyttä, mutta ilmeisesti en ole ammatillisestikaan kovinkaan kiinnostava.

Tsemppiä ap teille, tiedän tunteen ja toivoisin voivani auttaa, en tosiaan tiedä miten. Itse olen yrittänyt olla ajattelematta näitä tilanteita enää jälkeenpäin ja mennä vain eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaveritaidot eivät siis ole kehittyneet ja nyt nuoresi on sosiaalisesti kömpelö tai antaa kummallisen vaikutelman.

Rahalla saat lapsellesi terapiaa ja kuntoutusta. Hankit sellaista apua, jossa nuoresi kanssa käydään ihan konkreettisesti läpi, miten ihmisten kanssa ollaan.  Tämä kuntoutus olisi pitänyt järjestää jo kouluaikana.

Voit opettaa sosiaalisia taitoja myös itse, jos osaat itse toimia hyvin.

Entä sitten jos nuori ei myönnä, että mitään ongelmaa on, eikä suostu mihinkään terapiaan.

Silloin hän on introvertti. Yleensä perheensä kanssa nuori asuu ihan tyytyväisenä. Omilleen muuton jälkeen seuraa katastrofi, kun ei ole enää yhtään ketään!

Siksi sosiaalistaminen olisi hyvä tehdä jo viimeistään alakoulussa.

Nyt ei ole kahta viikkoakaan kulunut lukiota, että toivoa kannattaa pitää yllä! Ihmiset fiksuuntuu ja aikuistuu lukiossa nopeaa vauhtia ja antaa nörtimmässäkin maineessa oleville tsäänssin.

Itse olin lukion alussa yksinäinen, roikuin väkisin ilkeähkön tytön kanssa josta en tosiaan pitänyt. Mutta kakkosella ja kolmosella sain uusia kavereita kun jonkun kanssa huomattiinkin että meitä kiinnosti samat asiat, asuttiin samalla suunnalla, haluttiin samaan yliopistoon tms. Valinnaisaineiden ryhmissä tutustui hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Mullakin on ollut vaikeuksia löytää ystäviä missään iässä, vaikka en ole mitenkään sulkeutunut. Mun jutut ei vain kiinnosta ihmisiä. En oikein kuulu mihinkään ryhmään. En ole kova jätkä, en ole poikamainen, en ole naisellinenkaan, olen kiinnostunut luonnosta, mutta en ole viherpiipertäjäkään. Olen liian tylsä ja mun kiinnostuksen aiheet ovat useimmille tylsiä. Yritän kyllä olla kiinnostunut muiden jutuista, mutta en kykene innostumaan. Vika on siinä. Harrastuksissa ja tapahtumissa juttelen eniten itseäni vanhempien mummeleiden kanssa. Nyt olen jo keski-iässä, mutta jo nuorempana oli näin. Kun kiinnostuksen aiheet on marjanpoiminta, käsityöt, lukeminen, lenkkeily yms. tylsät, on vaikea löytää ystäviä. Ikävä kyllä, eniten ystäviä saavat ne, jotka juoruilevat ja haukkuvat muita ihmisiä. Siitä väestä löytyy samanhenkistä väkeä aina. En ole mikään puhdas pulmunen juoruilun suhteen itsekään, mutta en kykene sellaiseen ilkeilyyn kuin useimmat. 

Tää on muuten niiiiiin totta.

Ulkomuodon muutoksella ja reipastumisella saa ihmeitä aikaan hankkikaa iphone niin kuuluu joukkoon eikä käyttäydy kovin eroavaisesti muista

Ihan normi suomijuttua tuo.

Samaan aikaa aina kun soitetaan ympäri haluuko tutut tulla mukaan meidän kanssa hengaileen niin todella moni ei koskaan tule.

Just sellainen ei voisi vähemmän kiinnostaa olla sosiaalinen tää kansa.

Hakeeko teinisi liian "korkeatasoista" seuraa. Auttaisiko, jos menisi hakemaan seuraa siitä vähän tyhmemmästä ja ei niin muodin mukaisesta porukasta.

Jos on iso lukio, niin luulisi, että johonkin kaveriporukkaan mahtuisi sisään.

Kun ei olla enää luokittain koko ajan yhdessä, niin jos haluaa vieruskaverin tunneilla, sitä on pakko vaihtaa, kun ihmiset valitsevat erilaisia aineyhdistelmiä.

Ainakin myöhemmin tulee se tilanne, että viereen luokassa on kelpuutettava joku tuttu vaan. Ainakin omani stressaa, että kenet saa missäkin kurssissa viereensä. Että onko joku vähänkin tuttu luokassa.

Katso, että lapsellasi on muodinmukaiset vaatteet. Ei tarvitse olla kalliit. Mutta että mikään vaate ei ole tunnusomaisesti nolo. Ja sitten pitää varoa, ettei koskaan vahingossa tee mitään noloa. (kaiva nenää tms)

Oma lapseni oli ilman kavereita lähes koko alakoulun. Yläkoulu ja lukio helpompia, kun voi valita kavereita eri luokilta ja samanhenkisiä löytyy helpommin. Nyt lukiossa hän on suosittu ja suuri kaveripiiri. Ottaa siihen melkein kenet vaan, joka pyrkii.

Vierailija kirjoitti:

Mullakin on ollut vaikeuksia löytää ystäviä missään iässä, vaikka en ole mitenkään sulkeutunut. Mun jutut ei vain kiinnosta ihmisiä. En oikein kuulu mihinkään ryhmään. En ole kova jätkä, en ole poikamainen, en ole naisellinenkaan, olen kiinnostunut luonnosta, mutta en ole viherpiipertäjäkään. Olen liian tylsä ja mun kiinnostuksen aiheet ovat useimmille tylsiä. Yritän kyllä olla kiinnostunut muiden jutuista, mutta en kykene innostumaan. Vika on siinä. Harrastuksissa ja tapahtumissa juttelen eniten itseäni vanhempien mummeleiden kanssa. Nyt olen jo keski-iässä, mutta jo nuorempana oli näin. Kun kiinnostuksen aiheet on marjanpoiminta, käsityöt, lukeminen, lenkkeily yms. tylsät, on vaikea löytää ystäviä. Ikävä kyllä, eniten ystäviä saavat ne, jotka juoruilevat ja haukkuvat muita ihmisiä. Siitä väestä löytyy samanhenkistä väkeä aina. En ole mikään puhdas pulmunen juoruilun suhteen itsekään, mutta en kykene sellaiseen ilkeilyyn kuin useimmat. 

Postauksesi on ihan asiaa kunnes päätät leimata ne, jotka saavat kavereita, juoruilijoiksi ja haukkujiksi. Ihan puuta heinää tuollainen.

Vierailija kirjoitti:

Hakeeko teinisi liian "korkeatasoista" seuraa. Auttaisiko, jos menisi hakemaan seuraa siitä vähän tyhmemmästä ja ei niin muodin mukaisesta porukasta.

Jos on iso lukio, niin luulisi, että johonkin kaveriporukkaan mahtuisi sisään.

Kun ei olla enää luokittain koko ajan yhdessä, niin jos haluaa vieruskaverin tunneilla, sitä on pakko vaihtaa, kun ihmiset valitsevat erilaisia aineyhdistelmiä.

Ainakin myöhemmin tulee se tilanne, että viereen luokassa on kelpuutettava joku tuttu vaan. Ainakin omani stressaa, että kenet saa missäkin kurssissa viereensä. Että onko joku vähänkin tuttu luokassa.

Katso, että lapsellasi on muodinmukaiset vaatteet. Ei tarvitse olla kalliit. Mutta että mikään vaate ei ole tunnusomaisesti nolo. Ja sitten pitää varoa, ettei koskaan vahingossa tee mitään noloa. (kaiva nenää tms)

Oma lapseni oli ilman kavereita lähes koko alakoulun. Yläkoulu ja lukio helpompia, kun voi valita kavereita eri luokilta ja samanhenkisiä löytyy helpommin. Nyt lukiossa hän on suosittu ja suuri kaveripiiri. Ottaa siihen melkein kenet vaan, joka pyrkii.

Ei se vaatteista kiinni ole, mun lapset inhoaa kaikkea mitä muillakin on. Heille kelpaa ns. merkitön kun eivät halua kulkea muun massan perässä ja ystäviä on paljon. Ei ikinä ole ollut Jopoa vaan halpispyörät.

En itse haluais opettaa lapsille sitä että merkki tai tavara ratkaisee. Joillekin ehkä onkin tärkeitä, mutta onko ne just niitä kenen kanssa kannattaa olla kaveri?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullakin on ollut vaikeuksia löytää ystäviä missään iässä, vaikka en ole mitenkään sulkeutunut. Mun jutut ei vain kiinnosta ihmisiä. En oikein kuulu mihinkään ryhmään. En ole kova jätkä, en ole poikamainen, en ole naisellinenkaan, olen kiinnostunut luonnosta, mutta en ole viherpiipertäjäkään. Olen liian tylsä ja mun kiinnostuksen aiheet ovat useimmille tylsiä. Yritän kyllä olla kiinnostunut muiden jutuista, mutta en kykene innostumaan. Vika on siinä. Harrastuksissa ja tapahtumissa juttelen eniten itseäni vanhempien mummeleiden kanssa. Nyt olen jo keski-iässä, mutta jo nuorempana oli näin. Kun kiinnostuksen aiheet on marjanpoiminta, käsityöt, lukeminen, lenkkeily yms. tylsät, on vaikea löytää ystäviä. Ikävä kyllä, eniten ystäviä saavat ne, jotka juoruilevat ja haukkuvat muita ihmisiä. Siitä väestä löytyy samanhenkistä väkeä aina. En ole mikään puhdas pulmunen juoruilun suhteen itsekään, mutta en kykene sellaiseen ilkeilyyn kuin useimmat. 

Postauksesi on ihan asiaa kunnes päätät leimata ne, jotka saavat kavereita, juoruilijoiksi ja haukkujiksi. Ihan puuta heinää tuollainen.

No, ei ole. Nähnyt omassa nuoruudessani ja omien lasten kautta. Salaisuuksien pitäminen ei ole osalla kovinkaan korkeassa asemassa. Oma lapsi tuskaili parhaan ystävänsä vaatimuksia kertoa hänelle kolmannen tytön kertoma asia jonka oli luottamuksella kertonut. Peruste oli se, että ovat bestiksiä ja bestikset jakaa keskenään kaiken. Muuten joo, mutta pitää ymmärtää sana luottamuksellisuus.

Minä olen mielummin luotettava, kuin se epäluotettava jolle ei voi uskoutua mitään kun asia paljastetaan sen hetkiselle bestikselle sen enempää miettimättä. Niin oli lapsenikin ja nyt on ihan eri bestikset kuvioissa, luotettavat sellaiset.

Mitä ystävyyttä se on, jos vaatii julki toiselle luottamuksella kerrottuja asioita. Sehän kertoo vaan siitä, että tuolle ei koskaan kannata kertoa mitään yksityistä kun lähtee juttu jakoon samantien.

Näitä "kerro heti mulle kaikki nyt" tyyppejä on ollut aina ja tulee aina olemaan,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullakin on ollut vaikeuksia löytää ystäviä missään iässä, vaikka en ole mitenkään sulkeutunut. Mun jutut ei vain kiinnosta ihmisiä. En oikein kuulu mihinkään ryhmään. En ole kova jätkä, en ole poikamainen, en ole naisellinenkaan, olen kiinnostunut luonnosta, mutta en ole viherpiipertäjäkään. Olen liian tylsä ja mun kiinnostuksen aiheet ovat useimmille tylsiä. Yritän kyllä olla kiinnostunut muiden jutuista, mutta en kykene innostumaan. Vika on siinä. Harrastuksissa ja tapahtumissa juttelen eniten itseäni vanhempien mummeleiden kanssa. Nyt olen jo keski-iässä, mutta jo nuorempana oli näin. Kun kiinnostuksen aiheet on marjanpoiminta, käsityöt, lukeminen, lenkkeily yms. tylsät, on vaikea löytää ystäviä. Ikävä kyllä, eniten ystäviä saavat ne, jotka juoruilevat ja haukkuvat muita ihmisiä. Siitä väestä löytyy samanhenkistä väkeä aina. En ole mikään puhdas pulmunen juoruilun suhteen itsekään, mutta en kykene sellaiseen ilkeilyyn kuin useimmat. 

Postauksesi on ihan asiaa kunnes päätät leimata ne, jotka saavat kavereita, juoruilijoiksi ja haukkujiksi. Ihan puuta heinää tuollainen.

Onhan näitä nähty, mun yks entinen ystävä (jolla muuten iso liuta ystäviä) oli hyvää pataa tasan niin kauan kun kuuli minulta entisestä yhteisestä työpaikasta, mitä kenellekin kuuluu. Kyseli siis aina ja alkuun vastasinkin. Sitten tajusin ettei kiinnosta yhtään mitä mulle kuuluu. Jatkossa vastasin vain ympäripyöreästi tyyliin: ei mitään ihmeellistä. Eipä kiinnostanut seura enää hetken päästä, eikä mua kyllä haitannutkaan, oli äärimmäisen utelias ja pui jatkuvasti toisten asioita. Parempi pysyä kaukana tällaisista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullakin on ollut vaikeuksia löytää ystäviä missään iässä, vaikka en ole mitenkään sulkeutunut. Mun jutut ei vain kiinnosta ihmisiä. En oikein kuulu mihinkään ryhmään. En ole kova jätkä, en ole poikamainen, en ole naisellinenkaan, olen kiinnostunut luonnosta, mutta en ole viherpiipertäjäkään. Olen liian tylsä ja mun kiinnostuksen aiheet ovat useimmille tylsiä. Yritän kyllä olla kiinnostunut muiden jutuista, mutta en kykene innostumaan. Vika on siinä. Harrastuksissa ja tapahtumissa juttelen eniten itseäni vanhempien mummeleiden kanssa. Nyt olen jo keski-iässä, mutta jo nuorempana oli näin. Kun kiinnostuksen aiheet on marjanpoiminta, käsityöt, lukeminen, lenkkeily yms. tylsät, on vaikea löytää ystäviä. Ikävä kyllä, eniten ystäviä saavat ne, jotka juoruilevat ja haukkuvat muita ihmisiä. Siitä väestä löytyy samanhenkistä väkeä aina. En ole mikään puhdas pulmunen juoruilun suhteen itsekään, mutta en kykene sellaiseen ilkeilyyn kuin useimmat. 

Postauksesi on ihan asiaa kunnes päätät leimata ne, jotka saavat kavereita, juoruilijoiksi ja haukkujiksi. Ihan puuta heinää tuollainen.

No, ei ole. Nähnyt omassa nuoruudessani ja omien lasten kautta. Salaisuuksien pitäminen ei ole osalla kovinkaan korkeassa asemassa. Oma lapsi tuskaili parhaan ystävänsä vaatimuksia kertoa hänelle kolmannen tytön kertoma asia jonka oli luottamuksella kertonut. Peruste oli se, että ovat bestiksiä ja bestikset jakaa keskenään kaiken. Muuten joo, mutta pitää ymmärtää sana luottamuksellisuus.

Minä olen mielummin luotettava, kuin se epäluotettava jolle ei voi uskoutua mitään kun asia paljastetaan sen hetkiselle bestikselle sen enempää miettimättä. Niin oli lapsenikin ja nyt on ihan eri bestikset kuvioissa, luotettavat sellaiset.

Mitä ystävyyttä se on, jos vaatii julki toiselle luottamuksella kerrottuja asioita. Sehän kertoo vaan siitä, että tuolle ei koskaan kannata kertoa mitään yksityistä kun lähtee juttu jakoon samantien.

Näitä "kerro heti mulle kaikki nyt" tyyppejä on ollut aina ja tulee aina olemaan,

Lässynlää. Tuo on se syy, miksi kavereita ei saa. "minä olen luotettava", "minä olen parempi ihminen" jne on varsin vastenmielinen piirre ihmisessä. Valtaosa ihmisistä on luotettavia, kun tosi on kyseessä, ja juoruilu on enemmän harmittomien pikkujuttujen vatvomista. Joo, jokunen mätäpää aina löytyy, mutta isossa kuvassa näin. Mutta itsensä nostaminen jotenkin erinomaiseksi suhteessa muihin kyllä karkottaa potentiaaliset kaverit.

Ja tiedätkös, ihmisiin voi suhtautua niin, että on kavereita ja on muutama hyvä ystävä, joille sitten uskoutuu. Ei joka vastaantulijalle tarvitse kaikkia salaisuuksia toitottaa.

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin on kiinnostunut niistä tyypeistä ja mitä muille kuuluu. On iloinen ja positiivinen ja kannustava. Kysyy muilta mennäänkö syömään jne.

Kamut hankitaan ei niitä saada

Aika teennäiset vinkit. Ei tuolla saa ystäviä eikä edes kavereita. Hyvää päivää kirvesvartta-juttuja. Todennäköisesti Ap:n teini ei ole löytänyt sielunkumppaniaan. Asuisitteko jotenkin sellaisella alueella, joka on erillainen kuin te olette? Ihmisillä on taipumus lokeroitua mikä ei tietenkään ole hyvä asia mutta jos lokeroista pääsee ulos tai saa toiset tulemaan ulos lokeroistaan niin ihan hyviä ja tarpeellisia tuttavuussuhteita siitä syntyy. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullakin on ollut vaikeuksia löytää ystäviä missään iässä, vaikka en ole mitenkään sulkeutunut. Mun jutut ei vain kiinnosta ihmisiä. En oikein kuulu mihinkään ryhmään. En ole kova jätkä, en ole poikamainen, en ole naisellinenkaan, olen kiinnostunut luonnosta, mutta en ole viherpiipertäjäkään. Olen liian tylsä ja mun kiinnostuksen aiheet ovat useimmille tylsiä. Yritän kyllä olla kiinnostunut muiden jutuista, mutta en kykene innostumaan. Vika on siinä. Harrastuksissa ja tapahtumissa juttelen eniten itseäni vanhempien mummeleiden kanssa. Nyt olen jo keski-iässä, mutta jo nuorempana oli näin. Kun kiinnostuksen aiheet on marjanpoiminta, käsityöt, lukeminen, lenkkeily yms. tylsät, on vaikea löytää ystäviä. Ikävä kyllä, eniten ystäviä saavat ne, jotka juoruilevat ja haukkuvat muita ihmisiä. Siitä väestä löytyy samanhenkistä väkeä aina. En ole mikään puhdas pulmunen juoruilun suhteen itsekään, mutta en kykene sellaiseen ilkeilyyn kuin useimmat. 

Postauksesi on ihan asiaa kunnes päätät leimata ne, jotka saavat kavereita, juoruilijoiksi ja haukkujiksi. Ihan puuta heinää tuollainen.

No, ei ole. Nähnyt omassa nuoruudessani ja omien lasten kautta. Salaisuuksien pitäminen ei ole osalla kovinkaan korkeassa asemassa. Oma lapsi tuskaili parhaan ystävänsä vaatimuksia kertoa hänelle kolmannen tytön kertoma asia jonka oli luottamuksella kertonut. Peruste oli se, että ovat bestiksiä ja bestikset jakaa keskenään kaiken. Muuten joo, mutta pitää ymmärtää sana luottamuksellisuus.

Minä olen mielummin luotettava, kuin se epäluotettava jolle ei voi uskoutua mitään kun asia paljastetaan sen hetkiselle bestikselle sen enempää miettimättä. Niin oli lapsenikin ja nyt on ihan eri bestikset kuvioissa, luotettavat sellaiset.

Mitä ystävyyttä se on, jos vaatii julki toiselle luottamuksella kerrottuja asioita. Sehän kertoo vaan siitä, että tuolle ei koskaan kannata kertoa mitään yksityistä kun lähtee juttu jakoon samantien.

Näitä "kerro heti mulle kaikki nyt" tyyppejä on ollut aina ja tulee aina olemaan,

Lässynlää. Tuo on se syy, miksi kavereita ei saa. "minä olen luotettava", "minä olen parempi ihminen" jne on varsin vastenmielinen piirre ihmisessä. Valtaosa ihmisistä on luotettavia, kun tosi on kyseessä, ja juoruilu on enemmän harmittomien pikkujuttujen vatvomista. Joo, jokunen mätäpää aina löytyy, mutta isossa kuvassa näin. Mutta itsensä nostaminen jotenkin erinomaiseksi suhteessa muihin kyllä karkottaa potentiaaliset kaverit.

Ja tiedätkös, ihmisiin voi suhtautua niin, että on kavereita ja on muutama hyvä ystävä, joille sitten uskoutuu. Ei joka vastaantulijalle tarvitse kaikkia salaisuuksia toitottaa.

Siis olet sitä mieltä, että jos henkilö A tietää henkilöstä C luottamuksellista tietoa, jonka C on itse kertonut, niin hänen pitää kertoa se henkilölle B koska asia on kuitenkin pikku juttu ja koska B haluaa että se hänelle kerrotaan??

Jos A sanoo että asia on kerrottu luottamuksella, miksi se ei riitä B:lle? Mikä siinä saa A:n leveilemään paremmuudellaan? Asiahan on vaan faktaa, olen luvannut olla puhumatta, enkä puhu.

Sehän ei vain kuulu B:lle ollenkaan jos C ei itse sitä hänelle sano. A:n tehtävä se ei ole.

Myötätuntoa ja vertaistukea täältä ap sinulle ja lapsellesi! Meillä on kolme lasta, joista kahdella vanhimmalla on aina ollut haasteita kaverien saamisessa.

Vanhin (poika) on sillä tavalla sosiaalisesti kömpelö, että hänellä on omia vahvoja kiinnostuksen kohteita, joista hän innostuu puhumaan liikaa. Jos (kun) muut eivät jaa näitä kiinnostuksenkohteita, kyllästyvät tietysti. Pojalla on ollut pidempään yksi hyvä kaveri, jota kiinnostavat samat asiat, mutta nyt tämä kaveri meni muualle kouluun ja meidän poika lukioon. Uudesta lukiosta ei vielä ole löytynyt seuraa. Poika haluaisi enemmän kavereita, mutta tiedostaa, että ei ole samalla aaltopituudella useimpien kanssa. Kannustamme häntä toki laajentamaan kiinnostuksenkohteitaan ja osoittamaan mielenkiintoa kavereiden kiinnostuksenkohteita kohtaan, mutta kun tämä ei tule luonnostaan, niin tulokset ovat aika vähäisiä. Pojan kohdalla positiivista on, että joku kaveri on yleensä tästä huolimatta ollut rinnalla. Hyvä on myös se, että poika juttelee asiasta ja kertoo tunteistaan.

Tyttö (kasiluokkalainen) on hankalampi. Hänellä ei ollut alakoulussa ollenkaan kavereita ennen kuudetta luokkaa. Omat luokkakaverit kiusasivat vuoroin suoraan ja vuoroin jättämällä ulkopuolelle. Yritimme puuttua asiaan, mikä vain pahensi sitä ja sai varmaankin tytön sulkeutumaan myös kotona. Kutosella löytyi muutama kaveri rinnakkaisluokalta, se oli tähän saakka paras vuosi. Seiskalla kaveriporukka hajaantui eri kouluihin ja tyttö on taas ollut yksin. Hankalaa on se, että hän ei tosiaan puhu kotonakaan asiasta ja väittää, ettei mitään ongelmaa ole. Minusta hän on kuitenkin ihan kadottanut elämänilonsa ja laahustaa masentuneen oloisena päivästä toiseen :( Koen auttamisen tosi vaikeaksi, kun tyttö ei halua puhua. En tiedä, kuinka auttaa. Tyttö on kotioloissa sukulaisten ja perhetuttujen kanssa mielestäni sosiaalisesti ihan taitava, juttelee, osoittaa kiinnostusta, kohtelee ihmisiä ystävällisesti. En tiedä, miksi hän ei saa kavereita. Hän on hyvä koulussa, keskiarvo hipoo kymppiä, ehkä siinä on osasyy. Surettaa niin kovasti, mutta en tiedä mitä voin tehdä.

Halaus ap:lle ja toinen tytölle.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaveritaidot eivät siis ole kehittyneet ja nyt nuoresi on sosiaalisesti kömpelö tai antaa kummallisen vaikutelman.

Rahalla saat lapsellesi terapiaa ja kuntoutusta. Hankit sellaista apua, jossa nuoresi kanssa käydään ihan konkreettisesti läpi, miten ihmisten kanssa ollaan.  Tämä kuntoutus olisi pitänyt järjestää jo kouluaikana.

Voit opettaa sosiaalisia taitoja myös itse, jos osaat itse toimia hyvin.

Entä sitten jos nuori ei myönnä, että mitään ongelmaa on, eikä suostu mihinkään terapiaan.

Silloin hän on introvertti. Yleensä perheensä kanssa nuori asuu ihan tyytyväisenä. Omilleen muuton jälkeen seuraa katastrofi, kun ei ole enää yhtään ketään!

Siksi sosiaalistaminen olisi hyvä tehdä jo viimeistään alakoulussa.

Introvertti on kyl ihan fine omillaankin. Miksi on niin vaikea käsittää että joku ei kaipaa ketään? Monella nykynuorella taas saattaa olla interntissä niitä, joiden kanssa puhuu ja voi jutustella vaikeistakin asioista.

Ei ollut ystäviä ja yliopistoon mennessä jutustelin ainejäjestön kuuluvien kansssa, tein ryhmätöitä, järjestin tapahtumia, kävin baarissa. Kylässä ei käynyt kukaan enkä käynyt kenelläkän.

Valmistuin, menin töihin ja avioiduin.

APn tytöstä sen verran, että jos on ääneen yhtä negatiivinen itsestään niin ei sellaista jaksa kukaan kuunnella. Höystettynä jos vastat et no todellakaan ole ruma ja läski niin väittää että sanot vaan