Lue keskustelun säännöt.
Nelikymppiset miehet ei enää halua aitoa suhdetta
22.08.2019 |
2 kk ne jaksaa ensin jahdata ja sitten tsempata, ja kun itse innostuu ja ihastuu niin jo loppuu flirtti, viestit ja puhelut. Ja alkaa selittelyt: edetään hitaasti, en osaa puhua tunteista, mihin meillä on kiire blaablaa, katsotaan rauhassa mihin tämä johtaa... Juuri sen verran yritetään pitää juttua yllä että seksiä saisi. Tämä viimeisin on alkanut laittaa viestit siihen aikaan kun tietää minun olevan joko työmatkalla tai nukkumassa ettei tarttisi sen enempää jutella. En ole naimisiin hinkumassa mutta olishan se ihan kiva vaikka saada avoimesti puhua tykkäämisestä sun muusta ilman että herra kiemurtaa kuin mato ongenkoukussa. Kyllä se vaan niin on että en taida enää tämän jälkeen vaivautua. Viisi vuotta erosta, kymmeniä treffejä, neljä ihan tavallista miestä joista itse innostui enemmän, ja melkein päivälleen samassa aikataulussa joka tyyppi alkaa vetää liinoja kiinni.
Kommentit (133)
Andymccoys kirjoitti:
yli 35 vuotiaalla miehellä ei ole enää tunteita, on vain läski ja kalja
yli 35 vuotiaalla naisella ei ole enää tunteita, vain viini, kissat, katkeruus, poikamainen kampaus ja läskimakkarat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä mietin, että syynä on miesten olematon itsetunto, joka ei kestä pettymyksiä, torjuntaa ja epäonnistunutta aiempaa avioliittoa. Nelikymppinen mies on tullut jätetyksi, ehkä petetyksi, ehkä rakkaus vain kuoli, mutta mies ottaa sen liian raskaasti, liian henkilökohtaisesti eikä osaa toipua eikä uskalla enää koskaan avata sydäntään uudelle rakkaudelle. Kaiken tämän syynä on se, että pojille ei opeteta tunnetaitoja.
Andymccoys kirjoitti:
yli 35 vuotiaalla miehellä ei ole enää tunteita, on vain läski ja kalja
Komppaan.
M43
Vierailija kirjoitti:
Ap
Kuulostaa siltä, että nämä miehet joista puhut toimivat näin(suurin osa miehistä toimii näin):mahdollisimman monen naisen kanssa viestitellään, kun etsitään sitä "parasta", on vara ja varavara naiset.Paras tarkoittaa sitä kauneinta ja nuorinta naista.Varanaiset kelpaavat siis varalle.Sitten kun se paras löytyy, muut naiset saa mennä.Tämä on sitä :"haluan edetä hitaasti"
Eikä sitä parasta välttämättä löydy koskaan esim. siksi, koska sitä parasta ei kiinnosta ja sitten tullaan siihen, että joko tullaan epätoivoisiksi ja kokeillaan sitä toisiksi parasta tai sitten luovutetaan koko homman suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Mitenkö olen panostanut? Alkuvaiheessa olen ensin jutellut aktiivisesti deittisovelluksessa. Kun siirrymme whatsappiin vastaan aktiivisesti miehen viesteihin, joita tulee sen verran usein että en oikeastaan koskaan ehdi lähettää viestiä ensin, koska on työt ja muu elämä hoidettavana. Mies saattaa soittaa aamukuudelta, lähetellä kuvia ja viestejäties mistä random-asioistaan pitkin päivää ja illalla soittaa kahdesti. Minusta niin tiivis rytmi ei vielä tunnu luontevalta koska emme tunne toisiamme enkä tiedä hänestä juuri mitään. Suostun treffeille, olen innolla mukana ja suostun toisillekin kun mies ehdottaa. Hän pursuu ideoita ja ehdotuksia. Jatkamme tapailua molempien ollessa aktiivisia, tosin mies ehtii jatkuvasti suunnitella ensin. Hän on kiinnostava ja alan ihastua. Hän soittaa joka päivä ainakin kerran.
Alan miettiä häntä enemmän ja enemmän, odottaa hänen viestejään. Tuntuu hyvältä jakaa asioita, lähetän itsekin kuvia ja arjen tapahtumia. Olemme tavanneet jo usean viikon ajan, ja yhdessä on ihanaa. Tuntuu luontevalta pitää yhteyttä, alan itsekin soitella hänelle aktiivisesti. Sitten yhtäkkiä havahdun siihen, ettei hän enää flirttaile tai osoita mitään lämpimiä tunteita, viestit ovat varsin asiallisia. Tulevien tapaamisten suunnittelut loppuvat.Olen soittanut hänelle edellisenä iltana, ja pidän itsestään selvänä että hän soittaa. Mutta puhelua ei tulekaan. Eikä toisena tai kolmantenakaan päivänä. Tulee ehkä jokin viesti, "ollut kiirettä tai nukuin koko illan". Näin se vaan joka kerta menee. Ja ehkä vika tosiaan on minussa, mutta kyllä näiden kokemusten jälkeen on vaikea innostua vaikka alkuun olisi miten kiinnostuneen oloinen mies. Ap
Mulle on käynyt juuri näin useamman miehen kanssa, oikeastaan kaikkien, joita olen viime vuosina tapaillut. Kun olen miehiltä kysynyt, että tarkoittaako yhteydenpidon väheneminen sitä, etteivät ole enää kiinnostuneita, niin vastaus on aina ollut "ei missään nimessä". Aina valitellaan kiireitä, väsymystä, mitä milloinkin. Ilmeisesti jaksavat sen alun tsempata ja olla innokkaita ja antaa itsestään mahdollisimman hyvän kuvan, mutta heti kun huomaavat, että nainen on ihastunut, niin kaikki tämä tsemppaaminen loppuu kuin seinään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitenkö olen panostanut? Alkuvaiheessa olen ensin jutellut aktiivisesti deittisovelluksessa. Kun siirrymme whatsappiin vastaan aktiivisesti miehen viesteihin, joita tulee sen verran usein että en oikeastaan koskaan ehdi lähettää viestiä ensin, koska on työt ja muu elämä hoidettavana. Mies saattaa soittaa aamukuudelta, lähetellä kuvia ja viestejäties mistä random-asioistaan pitkin päivää ja illalla soittaa kahdesti. Minusta niin tiivis rytmi ei vielä tunnu luontevalta koska emme tunne toisiamme enkä tiedä hänestä juuri mitään. Suostun treffeille, olen innolla mukana ja suostun toisillekin kun mies ehdottaa. Hän pursuu ideoita ja ehdotuksia. Jatkamme tapailua molempien ollessa aktiivisia, tosin mies ehtii jatkuvasti suunnitella ensin. Hän on kiinnostava ja alan ihastua. Hän soittaa joka päivä ainakin kerran.
Alan miettiä häntä enemmän ja enemmän, odottaa hänen viestejään. Tuntuu hyvältä jakaa asioita, lähetän itsekin kuvia ja arjen tapahtumia. Olemme tavanneet jo usean viikon ajan, ja yhdessä on ihanaa. Tuntuu luontevalta pitää yhteyttä, alan itsekin soitella hänelle aktiivisesti. Sitten yhtäkkiä havahdun siihen, ettei hän enää flirttaile tai osoita mitään lämpimiä tunteita, viestit ovat varsin asiallisia. Tulevien tapaamisten suunnittelut loppuvat.Olen soittanut hänelle edellisenä iltana, ja pidän itsestään selvänä että hän soittaa. Mutta puhelua ei tulekaan. Eikä toisena tai kolmantenakaan päivänä. Tulee ehkä jokin viesti, "ollut kiirettä tai nukuin koko illan". Näin se vaan joka kerta menee. Ja ehkä vika tosiaan on minussa, mutta kyllä näiden kokemusten jälkeen on vaikea innostua vaikka alkuun olisi miten kiinnostuneen oloinen mies. Ap
Sinä haet kirjeenvaihtokaveria, et suhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurimmalla osalla yli 30-vuotiaista naisista on agendalla taloudellisen turvan ja parisuhdestatuksen hakeminen ennen omaa totaalista rupsahtamista ja lapsettomilla kilkattaa biologinen kello niin, ettei järjen ääni kuulu. Miehelle vakava parisuhde tarkoittaa todennäköisesti merkittävää rahanmenoa, naisen agendan eteen työskentelyä ja omista vapauksista luopumista. Palkaksi saa puukkoja selkään näillä uusfeminismiä ja miesvihaa tihkuvilla foorumeilla, jos ei toimi naisen mieleisellä tavalla.
Vain sinisilmäinen, masokisti tai seinähullu mies lähtee vielä vuonna 2019 vakavaan parisuhteeseen saman katon alle puhumattakaan lisääntymisestä suomalaisen naisen kanssa.
Hahhah, jopas vitsin murjaisit. Olin tinderissä ja treffisivustolla viime talvena ja minut yllätti se, kuinka moni yli nelikymppinen mies halusi perustaa perheen. Siinä iässä pitäisi olla jälkikasvun jo isoa, eikä vasta alkaa miettimään vauvojen hankintaa. onnekseni löysin näiden vauvakuumeilijoiden joukosta hyvän miehen, jonka lapsi on jo teini-ikäinen (samaa ikäluokkaa omieni kanssa). Saman katon alle minä en aio muuttaa loisijamiesten kanssa enää ikinä. Se on jo nähty. Miehet törsäävät rahansa turhuuksiin. Suuri osa vetää kurkusta alas ja savuna ilmaan ja harrastusmenot ovat lähes jokaisella ylimitoitetut. Sitten vingutaan, kun ei ole rahaa elämiseen, eikä isyyslomallekaan voi jäädä, kun ei ole rahaa. En ala elättämään enää yhtäkään miestä. Omillani pärjään oikein mainiosti.
Tämä 1000%
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä mietin, että syynä on miesten olematon itsetunto, joka ei kestä pettymyksiä, torjuntaa ja epäonnistunutta aiempaa avioliittoa. Nelikymppinen mies on tullut jätetyksi, ehkä petetyksi, ehkä rakkaus vain kuoli, mutta mies ottaa sen liian raskaasti, liian henkilökohtaisesti eikä osaa toipua eikä uskalla enää koskaan avata sydäntään uudelle rakkaudelle. Kaiken tämän syynä on se, että pojille ei opeteta tunnetaitoja.
Tai sitten ne miehet ovat löytäneet sen itsetuntonsa sen jälkeen kun heille on opetettu tunnetaitoja useamman naisen taholta. Jos tunnetaidoiksi lasketaan se, että osaa pettää ja jättää, niin olen mieluusti ilman niitä taitoja. Nämä tunneoppikokemukset kyllä varmasti tekevät monista miehistä kyynisiä parisuhteita kohtaan. Jos olet jo kerran tai kaksi sijoittanut 100% itsestäsi pitkään suhteeseen ja ne loppuvat tylyyn tunneoppikokemukseen, niin jossain vaiheessa pitää miettiä itseään ja montako kertaa kannattaa itseään rikkoa. Jostain syystä nämä kokemukset ovat melko henkilökohtaisia, eivätkä kaikki niistä toivu oikeasti koskaan.
En ymmärrä miksi miehet pitää tällaista? Ei ne edes sitä pimperoa saa, kun ei ole haluja enää sopia tapaamisia. Hiveleekö se jotenkin egoa, että saa kivoja viestejä ja elämä on vain sitä viestittelyä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työpaikalla kun ollaan aiheesta joskus puhuttu, niin miehet aika ykskantaan ovat sanoneet, etteivät halua enää parisuhteeseen neljänkympin jälkeen. Tämä on siis otanta meidän työpaikan yli nelikymppisten miesten suusta. On elämä kuulemma huoletonta ja mukavaa ilman parisuhdetta.
Seksiä hekin toki tarvitsevat, ja jos eivät muuten saa, niin sitten rahalla. Miehille tämä tuntuu olevan aika yksinkertaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä mietin, että syynä on miesten olematon itsetunto, joka ei kestä pettymyksiä, torjuntaa ja epäonnistunutta aiempaa avioliittoa. Nelikymppinen mies on tullut jätetyksi, ehkä petetyksi, ehkä rakkaus vain kuoli, mutta mies ottaa sen liian raskaasti, liian henkilökohtaisesti eikä osaa toipua eikä uskalla enää koskaan avata sydäntään uudelle rakkaudelle. Kaiken tämän syynä on se, että pojille ei opeteta tunnetaitoja.
Jos tunnetaidoiksi lasketaan se, että osaa pettää ja jättää, niin olen mieluusti ilman niitä taitoja.
Ei lasketa. Pointti, joka mulla ilmeisesti jäi sanomatta, oli se että pahoja asioita voi sattua, se on elämää, mutta niistä voi toipua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi miehet pitää tällaista? Ei ne edes sitä pimperoa saa, kun ei ole haluja enää sopia tapaamisia
Sanoo nainen. Huutonaurua
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi miehet pitää tällaista? Ei ne edes sitä pimperoa saa, kun ei ole haluja enää sopia tapaamisia
Sanoo nainen. Huutonaurua
Niin. Mitä hyötyä on roikottaa ns. turhia ihmisiä elämässä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi miehet pitää tällaista? Ei ne edes sitä pimperoa saa, kun ei ole haluja enää sopia tapaamisia
Sanoo nainen. Huutonaurua
Niin. Mitä hyötyä on roikottaa ns. turhia ihmisiä elämässä?
Vastasit juuri koko ketjun perimmäiseen kysymykseen. Miksi mies roikkuisi jossain kirjeenvaihtokaverissa?
Miksi naiset ovat niin pakkomielisiä parisuhteista ja perhe-elämästä? Ottakaa chillisti, kerran me vain eletään.
Itse olen totaalisen kyllästynyt yhden illan juttuihin ja FWB/p*nosuhteisiin. Kahden aikuisen ihmisen parisuhde on ainoa asia, mitä tällä hetkellä enää kaipailen. Seksi ja läheisyys on tärkeää tietenkin, mutta haluaisin kokea ne molemmat vain yhden, sen minulle tärkeimmän ihmisen kanssa.
Harmikseni en ole vielä kohdannut eri sovelluksien kautta naista, joka haluaisi oikean parisuhteen. Kaikkea muuta on toki ollut tarjolla, joista olen kauniisti sitten lopulta kieltäytynyt. Minulla ei ole lapsia, enkä enää tässä iässä halua perhettä perustaa. Naisella lapsia saa olla, minulle ei ole väliä onko perheellinen tai perheetön. Saman katon allekaan ei tarvitse välttämättä muuttaa, voidaan pitää ihan hyvin omat kodit.
Yllättävän tiukassa tuntuvat parisuhdetta etsivät naiset hakemassani ikäluokassa (40-46 vuotta) olevan. Mutta uskon vielä siihen, että elämä kuljettaa sopivan ihmisen kohdalle, kun sen aika on. Oli se sitten sovellusten kautta tai "ulkomaailmassa"..
M43
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkö olen panostanut? Alkuvaiheessa olen ensin jutellut aktiivisesti deittisovelluksessa. Kun siirrymme whatsappiin vastaan aktiivisesti miehen viesteihin, joita tulee sen verran usein että en oikeastaan koskaan ehdi lähettää viestiä ensin, koska on työt ja muu elämä hoidettavana. Mies saattaa soittaa aamukuudelta, lähetellä kuvia ja viestejäties mistä random-asioistaan pitkin päivää ja illalla soittaa kahdesti. Minusta niin tiivis rytmi ei vielä tunnu luontevalta koska emme tunne toisiamme enkä tiedä hänestä juuri mitään. Suostun treffeille, olen innolla mukana ja suostun toisillekin kun mies ehdottaa. Hän pursuu ideoita ja ehdotuksia. Jatkamme tapailua molempien ollessa aktiivisia, tosin mies ehtii jatkuvasti suunnitella ensin. Hän on kiinnostava ja alan ihastua. Hän soittaa joka päivä ainakin kerran.
Alan miettiä häntä enemmän ja enemmän, odottaa hänen viestejään. Tuntuu hyvältä jakaa asioita, lähetän itsekin kuvia ja arjen tapahtumia. Olemme tavanneet jo usean viikon ajan, ja yhdessä on ihanaa. Tuntuu luontevalta pitää yhteyttä, alan itsekin soitella hänelle aktiivisesti. Sitten yhtäkkiä havahdun siihen, ettei hän enää flirttaile tai osoita mitään lämpimiä tunteita, viestit ovat varsin asiallisia. Tulevien tapaamisten suunnittelut loppuvat.Olen soittanut hänelle edellisenä iltana, ja pidän itsestään selvänä että hän soittaa. Mutta puhelua ei tulekaan. Eikä toisena tai kolmantenakaan päivänä. Tulee ehkä jokin viesti, "ollut kiirettä tai nukuin koko illan". Näin se vaan joka kerta menee. Ja ehkä vika tosiaan on minussa, mutta kyllä näiden kokemusten jälkeen on vaikea innostua vaikka alkuun olisi miten kiinnostuneen oloinen mies. Ap
Sinä haet kirjeenvaihtokaveria, et suhdetta.
Ööö, miten niin? Olemme tavanneet monta kertaa viikossa ja viikonloppuisin. Mutta puhelimitsehan niitä tapaamisia olisi sovittava kun ei yhdessä asuta. Ja olenkohan sitten liian arka, mutta kyllä itsestä suhde tai mikä säätö lieneekään menee jotenkin hankalaksi kun toisesta aistii selkeän jarruttelun. Ei tee mieli itsekään ottaa kontaktia, kun itse olisi juuri päässyt siihen kuumimpaan ikävöintivaiheeseen. Ja kun mieheltä tulee ne muodolliset rutiiniviestit pari kertaa viikossa, niin pitäisikö sitä teeskentelyä pitää yllä vai ei. En tiedä. Viimeisimmän kanssa oli viimeisellä tapaamisella todella kivaa ja läheistä, mutta siihen se sitten jäi. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi miehet pitää tällaista? Ei ne edes sitä pimperoa saa, kun ei ole haluja enää sopia tapaamisia
Sanoo nainen. Huutonaurua
Niin. Mitä hyötyä on roikottaa ns. turhia ihmisiä elämässä?
Vastasit juuri koko ketjun perimmäiseen kysymykseen. Miksi mies roikkuisi jossain kirjeenvaihtokaverissa?
Niinpä ja miksi mies roikottaa jotain kirjeenvaihtokaveria perässään? Sanoisi sitten suoraan, että ei kiinnosta enää.
Vierailija kirjoitti:
Andymccoys kirjoitti:
yli 35 vuotiaalla miehellä ei ole enää tunteita, on vain läski ja kalja
yli 35 vuotiaalla naisella ei ole enää tunteita, vain viini, kissat, katkeruus, poikamainen kampaus ja läskimakkarat
Terveisin katkera katkera mies, joka ei saa minkään ikäistä naista
Ootko sä minä? :-)