Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Annoin lapsen kiireelliseen sijoitukseen ja nyt
21.08.2019 |
On tosi paha fiilis, saanko lasta enää takaisin. Tilanteeseen ei siis liittynyt päihteitä eikä väkivaltaa tai muuta vastaavaa. Kyse oli totaalisesta loppuunpalamisesta ja uupumisesta. Lapsi lopetti nukkumisen ja minun oli saatava levätä ja koota itseni. Kaikki turvaverkot pettivät. Olin pyytänyt vanhempiani ottamaan lapsen hoitoon pariksi päiväksi, että saisin levättyä, mutta eivät ottaneet, lapsen isä ei ole juuri ollut mukana elämässämme ja oli muutoinkin tuolloin ulkomailla reissussa eikä minulla ole yhtään ystävää/kaveria, kelle olisin voinut antaa lapsen hoitoon yöksi tai pariksi. Ainut jäljelle jäänyt ratkaisu oli, että soitin itse sosiaalipäivystykseen ja pyysin sijoitusta. Jokainen sos.työntekijä/virkailija, kenen kanssa olen ollut puheissa ovat kertoneet aivan eriä kuin edeltäjänsä. Sosiaalipäivystyksen työntekijät lupasivat, että lapsi saattaa palata hyvinkin nopeasti, alle 30. päivässä, kun olen saanut levättyä ja seuraavana päivänä soittanut virkailija taas puhui paljon pidemmästä ajasta kuin kuukaudesta. Tämä em. soittaja myös yritti estää minua pitämästä yhteyttä sijaisäitiin tai lapseen, jotta "tilanne saadaan rahoutoitettua", vaikka sijaisäidin kanssa olimme jo sopineet, että soittelemme päivittäin kuulumiset ja olen saanut myös lapsen kanssa puhua. Myös nämä virkailijat, jotka lapsen hakivat lupasivat, että saan tavata lasta jo samalla viikolla, mutta tämä viimeisin virkailija puhui siihen tyyliin, etten saisi nähdä lasta hyvään toviin. Huomenna tulossa joku palaveri tilanteeseen liittyen. Onko muilla kokemusta kiireellisestä sijotuksesta ja miten tilanne on lopulta ratkennut? Mitä minun tulisi ottaa huomioon ja miten käyttäytyä, jotta tilanne ratkeaisi vaikkapa niin, että kiireellinen sijoitus muuttuisi avohuollon sijoitukseksi? Tässä kohtaa minua johdettiin harhaan, sillä kun päivystysvirkailijat hakivat lapsen, he kysyivät minulta, että jos lapsi nyt lähtee niin muuttaisinko mieleni jo seraavana päivänä? Siinä mielentilassa en oikein ymmärtänyt kysymystä ja vastasin, että saattaisi muuttua. Tästä johtuen sijoitus tehtin kiireellisenä eikä avohuollon toimenpiteenä, jotten olisi yhden hyvin nukutun yön jälkeen jo hakemassa lasta takaisin ja tilanne toistuisi tulevaisuudessa. Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä ja kappalejaon puuttumista, mutta olen melkoisessa tunne myllerryksessä tällä hetkellä enkä jaksa miettiä oikeinkirjoittamista/asettelua. Toivottavasti joku ymmärtää.
Kommentit (328)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei ole ikinä nukkunut öitä putkeen, jotain muutamaa harvaa poikkeustapausta lukuunottamatta. Hänellä on atooppinen iho, joka kutisee. Herää siihen, kiukkuisena, alkaa huutaa ja saattaa huutaa tunnin puolitoista putkeen ja sitten raivokohtauksen mennessä ohi, jää valvomaan. Eipä tuollaset pikkuheräilyt minua loppuunajaneet, vaan nuo raivokohtaukset keskellä yötä. Naapurit tehneet lasuja öisistä huudoista, en tiedä, mitä oikein kuvittelevat. Kyllä todella paljon mielummin nukkuisin yöni rauhassa kuin olisin sydän syrjällään keskellä yötä, kun lapsi raivoaa ja herättää koko naapuruston. Herää siltikin vaikka iho olisi kunnossa, rasvattu ja sileä kuin vauvan pylly. Useamman viikon valvottujen öiden jälkeen varasin lääkäriajan ja lääkäri kirjoitti lapselle Ataraxia! Olin täysin varma, että nyt meidän tilanne paranee, kun yöt saadaan nukuttua, mutta ei. Ei auttanut Atarax pitämään lasta unessa. Lapsi kyllä simahti lääkkeen annon jälkeen kuin saunalamppu, mutta heräsi taas pari tuntia nukahtamisen jälkeen ja aloitti raivoamisen. Joku unihäiriö hänellä on, jota sairaalaolosuhteissa tulisi tutkia. -ap
Minun atoopikollani on myös aistiyliherkkyys. Aistii kaikki aistiärsykkeet moninkertaisina. Siis se iho on kipeä, hipaisu sattuu, äänet sattuu korviin, makuaisti on ylivirittynyt jne.
Yhdessä vaiheessa käytti viisi numeroa liian isoja kenkiä ja saumattomia vaatteita.
Onko sinun lapseltasi tutkittu aistiyliherkkyyttä? Se nimittäin myös selitttäisi nuo raivokohtaukset.
T. Refluksilapsen ja atoopikon äiti
Aistiyliherkkyyttä aloin itsekin epäillä. Tuo asia tulisi tutkia. Luin myös aistiyliherkkyydestä artikkelin, jossa kerrottiin, että kyseisestä tilasta kärsivät lapset eivät rauhoitu syliin, vaan syli saattaa tuntua heistä inhottavalta raivokohtauksen ollessa päällä ja huuto saattaa vain yltyä. Tämä täsmäisi todella hyvin lapseeni.
Mitä tulee näihin negatiivisiin kommentteihin, niin en jaksa edes vastata, koska eivät selvästikään ole olleet koskaan siinä katkeamispisteessä, jossa itse olin. Olen tässä ketjussa useamman kerran sanonut, että tuo sijoitus oli viimeinen vaihtoehto, kun tukiverkot pettivät eikä kukaan ottanut koppia, vaikka itkien soitin, että nyt olisi saatava nukkua yö tai pari. Lapsi meni ihan yhtä iloisena tukiperheeseen kuin menisi vaikka mummolaan. Ei hän ole traumatisoitunut. On saanut siellä hyvää hoitoa ja aktiviteettia. Ei ole koskaan ollut ripustautuvaa sorttia. Lapset ovat niin erilaisia. Joku pelkää ja ujostelee kaikkia, minun lapseni moikkailee lähes jokaista vastaantulijaa ja jää juttelemaan, jos vastaantulija alkaa lapselle jutella. Tuosta täytyy tietenkin opettaa pois, ettei jokaiselle tuntemattomalle ole hyvä jutella, mutta yleensä kaikki mummelit ilahtuu, kun lapsi menee heille juttelemaan. Enempää en aio kommentoida tästä aiheesta, koska kukaan täällä ei tunne lastani eikä se ollut edes aloituksen pointti, vaan lähinnä se, onko minulla mahdollisuuksia saada lasta takaisin sitten kun olen itse kerännyt voimani ja "kuntoutunut". Ja olen kiitollinen jokaisesta ihanasta tsemppaavasta kommentista, joita on tullut paljon ja myös asiallisista kommenteista, joissa olen saanut neuvoja.
Montako kertaa ajattelit hylätä lapsen ja ottaa lomaa äitiydestä?
Tuo ei ole ok. Jos ei ole äidin vastuuta kantamaan niin lapsi kokonaan pois. Ei ole mikään rakkaudenteko (kuten aiemmassa viestissä väitit) antaa lapsi huostaan silloin tällöin. Rakkaudenteko olisi antaa lapsi adoptoitavaksi jos ei kykene olla vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi et pyytänyt kiireellisesti tukiperhettä, vaan pyysit ihan sijoitusta?
Vierailija kirjoitti:
Miksi et pyytänyt kiireellisesti tukiperhettä, vaan pyysit ihan sijoitusta?
Jos ei ole tukiperheitä niin ei ole! Jeesus.
Vierailija kirjoitti:
Ap, miksi on niin vaikea sanoa, onko lapsi päivähoidossa? Ei ole vaikea eikä tungetteleva kysymys.
Koska jos lapsi olisi edes muutaman tunnin viikossa jossain hoidossa, niin silloinhan sinä voisit levätä.
Taitaa olla provo koko juttu...
Jos ap kertoo näitä asioita joku tuttu voi tunnistaa... Haluaa varmistaa anonyymiteetin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei ole ikinä nukkunut öitä putkeen, jotain muutamaa harvaa poikkeustapausta lukuunottamatta. Hänellä on atooppinen iho, joka kutisee. Herää siihen, kiukkuisena, alkaa huutaa ja saattaa huutaa tunnin puolitoista putkeen ja sitten raivokohtauksen mennessä ohi, jää valvomaan. Eipä tuollaset pikkuheräilyt minua loppuunajaneet, vaan nuo raivokohtaukset keskellä yötä. Naapurit tehneet lasuja öisistä huudoista, en tiedä, mitä oikein kuvittelevat. Kyllä todella paljon mielummin nukkuisin yöni rauhassa kuin olisin sydän syrjällään keskellä yötä, kun lapsi raivoaa ja herättää koko naapuruston. Herää siltikin vaikka iho olisi kunnossa, rasvattu ja sileä kuin vauvan pylly. Useamman viikon valvottujen öiden jälkeen varasin lääkäriajan ja lääkäri kirjoitti lapselle Ataraxia! Olin täysin varma, että nyt meidän tilanne paranee, kun yöt saadaan nukuttua, mutta ei. Ei auttanut Atarax pitämään lasta unessa. Lapsi kyllä simahti lääkkeen annon jälkeen kuin saunalamppu, mutta heräsi taas pari tuntia nukahtamisen jälkeen ja aloitti raivoamisen. Joku unihäiriö hänellä on, jota sairaalaolosuhteissa tulisi tutkia. -ap
Minun atoopikollani on myös aistiyliherkkyys. Aistii kaikki aistiärsykkeet moninkertaisina. Siis se iho on kipeä, hipaisu sattuu, äänet sattuu korviin, makuaisti on ylivirittynyt jne.
Yhdessä vaiheessa käytti viisi numeroa liian isoja kenkiä ja saumattomia vaatteita.
Onko sinun lapseltasi tutkittu aistiyliherkkyyttä? Se nimittäin myös selitttäisi nuo raivokohtaukset.
T. Refluksilapsen ja atoopikon äiti
Aistiyliherkkyyttä aloin itsekin epäillä. Tuo asia tulisi tutkia. Luin myös aistiyliherkkyydestä artikkelin, jossa kerrottiin, että kyseisestä tilasta kärsivät lapset eivät rauhoitu syliin, vaan syli saattaa tuntua heistä inhottavalta raivokohtauksen ollessa päällä ja huuto saattaa vain yltyä. Tämä täsmäisi todella hyvin lapseeni.
Mitä tulee näihin negatiivisiin kommentteihin, niin en jaksa edes vastata, koska eivät selvästikään ole olleet koskaan siinä katkeamispisteessä, jossa itse olin. Olen tässä ketjussa useamman kerran sanonut, että tuo sijoitus oli viimeinen vaihtoehto, kun tukiverkot pettivät eikä kukaan ottanut koppia, vaikka itkien soitin, että nyt olisi saatava nukkua yö tai pari. Lapsi meni ihan yhtä iloisena tukiperheeseen kuin menisi vaikka mummolaan. Ei hän ole traumatisoitunut. On saanut siellä hyvää hoitoa ja aktiviteettia. Ei ole koskaan ollut ripustautuvaa sorttia. Lapset ovat niin erilaisia. Joku pelkää ja ujostelee kaikkia, minun lapseni moikkailee lähes jokaista vastaantulijaa ja jää juttelemaan, jos vastaantulija alkaa lapselle jutella. Tuosta täytyy tietenkin opettaa pois, ettei jokaiselle tuntemattomalle ole hyvä jutella, mutta yleensä kaikki mummelit ilahtuu, kun lapsi menee heille juttelemaan. Enempää en aio kommentoida tästä aiheesta, koska kukaan täällä ei tunne lastani eikä se ollut edes aloituksen pointti, vaan lähinnä se, onko minulla mahdollisuuksia saada lasta takaisin sitten kun olen itse kerännyt voimani ja "kuntoutunut". Ja olen kiitollinen jokaisesta ihanasta tsemppaavasta kommentista, joita on tullut paljon ja myös asiallisista kommenteista, joissa olen saanut neuvoja.
Minun aistiyliherkkä lapseni inhoaa halailuja. Ja mitä tulee tuohon että ”isovanhempien ei kuulukaan auttaa ja plääplää”, minä olen toista mieltä. Minusta jokaisen kuuluisi auttaa.
Ei ole velvollisuus joka heille kuuluu eikä heille voi syyllisyyttä siirtää jos epäonnistuu, kun he eivät auta.
Apu on vapaaehtoista ja jokaisen joka apua saa lähimmäisiltä joskus jopa pyytämättä sietäisi olla äärimmäisen kiitollinen. Sillä ei ole väliä tekeekö joku niitä lapsenhoitohommia omaksi iloksi vai jotta näkee vanhemman tarvitsevan, se on kuitenkin aina ylimääräinen asia, palvelus josta monet ei tajua olla edes kiitollisia vaan pitävät itsestään selvyytenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei ole ikinä nukkunut öitä putkeen, jotain muutamaa harvaa poikkeustapausta lukuunottamatta. Hänellä on atooppinen iho, joka kutisee. Herää siihen, kiukkuisena, alkaa huutaa ja saattaa huutaa tunnin puolitoista putkeen ja sitten raivokohtauksen mennessä ohi, jää valvomaan. Eipä tuollaset pikkuheräilyt minua loppuunajaneet, vaan nuo raivokohtaukset keskellä yötä. Naapurit tehneet lasuja öisistä huudoista, en tiedä, mitä oikein kuvittelevat. Kyllä todella paljon mielummin nukkuisin yöni rauhassa kuin olisin sydän syrjällään keskellä yötä, kun lapsi raivoaa ja herättää koko naapuruston. Herää siltikin vaikka iho olisi kunnossa, rasvattu ja sileä kuin vauvan pylly. Useamman viikon valvottujen öiden jälkeen varasin lääkäriajan ja lääkäri kirjoitti lapselle Ataraxia! Olin täysin varma, että nyt meidän tilanne paranee, kun yöt saadaan nukuttua, mutta ei. Ei auttanut Atarax pitämään lasta unessa. Lapsi kyllä simahti lääkkeen annon jälkeen kuin saunalamppu, mutta heräsi taas pari tuntia nukahtamisen jälkeen ja aloitti raivoamisen. Joku unihäiriö hänellä on, jota sairaalaolosuhteissa tulisi tutkia. -ap
Minun atoopikollani on myös aistiyliherkkyys. Aistii kaikki aistiärsykkeet moninkertaisina. Siis se iho on kipeä, hipaisu sattuu, äänet sattuu korviin, makuaisti on ylivirittynyt jne.
Yhdessä vaiheessa käytti viisi numeroa liian isoja kenkiä ja saumattomia vaatteita.
Onko sinun lapseltasi tutkittu aistiyliherkkyyttä? Se nimittäin myös selitttäisi nuo raivokohtaukset.
T. Refluksilapsen ja atoopikon äiti
Aistiyliherkkyyttä aloin itsekin epäillä. Tuo asia tulisi tutkia. Luin myös aistiyliherkkyydestä artikkelin, jossa kerrottiin, että kyseisestä tilasta kärsivät lapset eivät rauhoitu syliin, vaan syli saattaa tuntua heistä inhottavalta raivokohtauksen ollessa päällä ja huuto saattaa vain yltyä. Tämä täsmäisi todella hyvin lapseeni.
Mitä tulee näihin negatiivisiin kommentteihin, niin en jaksa edes vastata, koska eivät selvästikään ole olleet koskaan siinä katkeamispisteessä, jossa itse olin. Olen tässä ketjussa useamman kerran sanonut, että tuo sijoitus oli viimeinen vaihtoehto, kun tukiverkot pettivät eikä kukaan ottanut koppia, vaikka itkien soitin, että nyt olisi saatava nukkua yö tai pari. Lapsi meni ihan yhtä iloisena tukiperheeseen kuin menisi vaikka mummolaan. Ei hän ole traumatisoitunut. On saanut siellä hyvää hoitoa ja aktiviteettia. Ei ole koskaan ollut ripustautuvaa sorttia. Lapset ovat niin erilaisia. Joku pelkää ja ujostelee kaikkia, minun lapseni moikkailee lähes jokaista vastaantulijaa ja jää juttelemaan, jos vastaantulija alkaa lapselle jutella. Tuosta täytyy tietenkin opettaa pois, ettei jokaiselle tuntemattomalle ole hyvä jutella, mutta yleensä kaikki mummelit ilahtuu, kun lapsi menee heille juttelemaan. Enempää en aio kommentoida tästä aiheesta, koska kukaan täällä ei tunne lastani eikä se ollut edes aloituksen pointti, vaan lähinnä se, onko minulla mahdollisuuksia saada lasta takaisin sitten kun olen itse kerännyt voimani ja "kuntoutunut". Ja olen kiitollinen jokaisesta ihanasta tsemppaavasta kommentista, joita on tullut paljon ja myös asiallisista kommenteista, joissa olen saanut neuvoja.
Minun aistiyliherkkä lapseni inhoaa halailuja. Ja mitä tulee tuohon että ”isovanhempien ei kuulukaan auttaa ja plääplää”, minä olen toista mieltä. Minusta jokaisen kuuluisi auttaa.
Ei ole velvollisuus joka heille kuuluu eikä heille voi syyllisyyttä siirtää jos epäonnistuu, kun he eivät auta.
Apu on vapaaehtoista ja jokaisen joka apua saa lähimmäisiltä joskus jopa pyytämättä sietäisi olla äärimmäisen kiitollinen. Sillä ei ole väliä tekeekö joku niitä lapsenhoitohommia omaksi iloksi vai jotta näkee vanhemman tarvitsevan, se on kuitenkin aina ylimääräinen asia, palvelus josta monet ei tajua olla edes kiitollisia vaan pitävät itsestään selvyytenä.
Tässä auttaa lasta. Ei itseä tai lapsen vanhempaa. Aina sn oman navan ja omien tarpeiden ei tarvitse tulla ensin.
Kamala kokemus lapselle tulla äitinsä hylkäämäksi.
Mutta pitemmällä ajatuksella lapsi toivottavasti saa uuden perheen, jossa hyvä ja turvallinen olla. Oma äiti unohtuu ajan mittaan, ja nuo huonot kokemukset. Ehkä,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen systeemi tuo on? Miksei järjestetä vaikka tukiperhettä? Onhan se huomattavasti kevyempi (lue halvempi) ja kaikille parempi vaihtoehto. Lapsi olisi aina silloin tällöin. Viikonlopun siellä. Itse tunnen sairaan yksinhuoltajan ja yhden hoitoalaly, joissa tukiperhe toimii hyvin. Hoitsu tekee öitä ja iltoja, kun lapsi on tukiperheessä. Sairaan lapsi on vaihtelevia aikoja tukiperheessä, äidin sairaudesta riippuen.
Mitä se tekee lapselle, jos hän on pois äidin luota "ilman syytä" pitkään?Ollaan oltu tukiperhe-jonossa pian vuosi. -ap
Kritisoin systeemiä jossa on varaa laittaa lapsi kalliiseen huostaan ja väheksyä ennaltaehkäiseviä toimia. Esim. Lisätä kotipalvelua. Tikiperheitä varmaan saisi, jos siihen satsattaisi.
Itse yhna hain tukiperhettä, mutta en koskaan saanut. Ymmärrän, etten ollut kiireellinen. Mutta tuossa olisu varmasti riittänyt tukitoimeksi äidille välillä unta palloon, eikä mitään pitkäaikaista huostaanottoa. Minulle 30 päivää on pitkäaikainen.
Itselläni oli kroonisesti sairas paljon oireilevat lapsi ja tuki olisi ollut tarpeen. Siis ihan sellainen tuki, jolla olisi tuettu minun päätöksentekoa. Vastuun kantaminen yksin, on raskasta ja niiden päätösten teko. Varsinkin, kun ei voi tietää seurauksia, ennen kuin ne on kohdalla.
Tsemppiä ja toivon, että saatte sitä tukea mitä oikeasti tarvitsette. Täsmätukea.
Vierailija kirjoitti:
Kamala kokemus lapselle tulla äitinsä hylkäämäksi.
Mutta pitemmällä ajatuksella lapsi toivottavasti saa uuden perheen, jossa hyvä ja turvallinen olla. Oma äiti unohtuu ajan mittaan, ja nuo huonot kokemukset. Ehkä,
Mitä ihmettä ajat tällä kommentilla takaa? Tulee mieleen pelkkä kiusaaminen ja lyö lyötyä fiilis. Ohis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt kun lastensuojelu on puuttunut teidän perheeseen, lapsi tulee saamaan apuja ihan eritavalla kuin yksin yritettäessä, se on plussaa. Jopa sinä tulet saamaan helpommin apua. Näillä osittaisilla tiedoilla sanoisin, ettei ole mitään pelkoa ettet saisi lastasi takaisin ekan tai tokan jakson jälkeen. Mutta koska et kerro kaikkea, voi olla, että avohuollonsijoitus muutetaan huostaanotoksi, jolloin prosessi pitenee huomattavasti.
Sanoit, ettei lapsi ole traumatisoitunut joutuessaan kriisiperheeseen. Haluaisin tietää, mistä tämän tiedät? Kun nämä traumat näkyvät vasta tulevaisuudessa, jos niitä tulee, ja epäilen vahvasti, että tulee. Harva pieni lapsi on niin tunteeton ja kone, ettei tällaisella olisi vaituksia kehittyvään psyykeeseen.
Kannattaa suostua tarjottuihin apuihin. Mikäli avohuollonsijoitusta ollaan muuttamassa huostaanotoksi, niin ehkä silloin kannattaa ottaa mukaan oikeusapua, mikäli sulla on tunne, ettei mene kuten pitäisi ja mikä lapselle olisi parasta.
Jos saat lapsen luoksesi takaisin, hommaa palkattua apua, että saat levättyä, ennemmin kuin vaadit taas lapsen sijoitusta. Siis jos ette vieläkään ole saaneet sitä tukiperhettä. Mielestäni tuo palkattu apu olisi nytkin ollut tärkeämpi sijoitus kuin sijoitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et pyytänyt kiireellisesti tukiperhettä, vaan pyysit ihan sijoitusta?
Jos ei ole tukiperheitä niin ei ole! Jeesus.
Sitä samaa huostaaottoperhettä olisi voinut käyttää tukioerheenä. Jos olisi haluttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei ole ikinä nukkunut öitä putkeen, jotain muutamaa harvaa poikkeustapausta lukuunottamatta. Hänellä on atooppinen iho, joka kutisee. Herää siihen, kiukkuisena, alkaa huutaa ja saattaa huutaa tunnin puolitoista putkeen ja sitten raivokohtauksen mennessä ohi, jää valvomaan. Eipä tuollaset pikkuheräilyt minua loppuunajaneet, vaan nuo raivokohtaukset keskellä yötä. Naapurit tehneet lasuja öisistä huudoista, en tiedä, mitä oikein kuvittelevat. Kyllä todella paljon mielummin nukkuisin yöni rauhassa kuin olisin sydän syrjällään keskellä yötä, kun lapsi raivoaa ja herättää koko naapuruston. Herää siltikin vaikka iho olisi kunnossa, rasvattu ja sileä kuin vauvan pylly. Useamman viikon valvottujen öiden jälkeen varasin lääkäriajan ja lääkäri kirjoitti lapselle Ataraxia! Olin täysin varma, että nyt meidän tilanne paranee, kun yöt saadaan nukuttua, mutta ei. Ei auttanut Atarax pitämään lasta unessa. Lapsi kyllä simahti lääkkeen annon jälkeen kuin saunalamppu, mutta heräsi taas pari tuntia nukahtamisen jälkeen ja aloitti raivoamisen. Joku unihäiriö hänellä on, jota sairaalaolosuhteissa tulisi tutkia. -ap
Minun atoopikollani on myös aistiyliherkkyys. Aistii kaikki aistiärsykkeet moninkertaisina. Siis se iho on kipeä, hipaisu sattuu, äänet sattuu korviin, makuaisti on ylivirittynyt jne.
Yhdessä vaiheessa käytti viisi numeroa liian isoja kenkiä ja saumattomia vaatteita.
Onko sinun lapseltasi tutkittu aistiyliherkkyyttä? Se nimittäin myös selitttäisi nuo raivokohtaukset.
T. Refluksilapsen ja atoopikon äiti
Aistiyliherkkyyttä aloin itsekin epäillä. Tuo asia tulisi tutkia. Luin myös aistiyliherkkyydestä artikkelin, jossa kerrottiin, että kyseisestä tilasta kärsivät lapset eivät rauhoitu syliin, vaan syli saattaa tuntua heistä inhottavalta raivokohtauksen ollessa päällä ja huuto saattaa vain yltyä. Tämä täsmäisi todella hyvin lapseeni.
Mitä tulee näihin negatiivisiin kommentteihin, niin en jaksa edes vastata, koska eivät selvästikään ole olleet koskaan siinä katkeamispisteessä, jossa itse olin. Olen tässä ketjussa useamman kerran sanonut, että tuo sijoitus oli viimeinen vaihtoehto, kun tukiverkot pettivät eikä kukaan ottanut koppia, vaikka itkien soitin, että nyt olisi saatava nukkua yö tai pari. Lapsi meni ihan yhtä iloisena tukiperheeseen kuin menisi vaikka mummolaan. Ei hän ole traumatisoitunut. On saanut siellä hyvää hoitoa ja aktiviteettia. Ei ole koskaan ollut ripustautuvaa sorttia. Lapset ovat niin erilaisia. Joku pelkää ja ujostelee kaikkia, minun lapseni moikkailee lähes jokaista vastaantulijaa ja jää juttelemaan, jos vastaantulija alkaa lapselle jutella. Tuosta täytyy tietenkin opettaa pois, ettei jokaiselle tuntemattomalle ole hyvä jutella, mutta yleensä kaikki mummelit ilahtuu, kun lapsi menee heille juttelemaan. Enempää en aio kommentoida tästä aiheesta, koska kukaan täällä ei tunne lastani eikä se ollut edes aloituksen pointti, vaan lähinnä se, onko minulla mahdollisuuksia saada lasta takaisin sitten kun olen itse kerännyt voimani ja "kuntoutunut". Ja olen kiitollinen jokaisesta ihanasta tsemppaavasta kommentista, joita on tullut paljon ja myös asiallisista kommenteista, joissa olen saanut neuvoja.
Montako kertaa ajattelit hylätä lapsen ja ottaa lomaa äitiydestä?
Tuo ei ole ok. Jos ei ole äidin vastuuta kantamaan niin lapsi kokonaan pois. Ei ole mikään rakkaudenteko (kuten aiemmassa viestissä väitit) antaa lapsi huostaan silloin tällöin. Rakkaudenteko olisi antaa lapsi adoptoitavaksi jos ei kykene olla vanhempi.
Voi luoja. Mene nyt jo purkamaan pahaa oloasi jonnekin muualle.
Nyt vaan menet tinderiin tms ja etsit jonkun kunnollisen miehen, hän voi olla sun tukiverkko. Ja teet sen kanssa uuden lapsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et pyytänyt kiireellisesti tukiperhettä, vaan pyysit ihan sijoitusta?
Jos ei ole tukiperheitä niin ei ole! Jeesus.
Sitä samaa huostaaottoperhettä olisi voinut käyttää tukioerheenä. Jos olisi haluttu.
Ehkä sitä ei kerrottu.
Voimia ap:lle! En illalla saanut kommentoitua, kun oli liian myöhä, enkä enää jaksa etsiä, mitä viestiä piti lainata. Joku neuvoi, ettei ihan heti kannata hankkia juristia, ettei vaikuta hankalalta. En minäkään ottaisi juristia mukaan tapaamiseen heti, jos homma näyttää etenevän asiallisesti, mutta ole valmiudessa antaa asia juristille, jos yhtään alkaa siltä vaikuttaa. Pyydä kaikki kirjaukset ja tiedot itsellesi luettavaksi. Ota selvää saatko julkista oikeusapua vai pitääkö ihan omalla rahalla hankkia juristi, etsi siis sopiva ja voit ottaa yhteyttä sopivan tuntuiseen jo valmiiksi. Sinulla on turvallisempi olo, kun on selkeä suunnitelma, keneen otat yhteyttä, jos tulee juristia vaativa tilanne.
Tosiaan 30 vrk voi kestää kiireellinen sijoitus ja se voidaan uusia kerran, mutta 60 vrk:n jälkeen tarvitaan huostaanotto. Todennäköisesti saat lapsesi takaisin jo sitä ennen. Mutta jos huostaanottoa päädytään käsittelemään, silloin sinulla on oikeus esittää kaikki mahdolliset dokumentit, mitä haluat. Juristisi osaa neuvoa, mutta ole itsekin aktiivinen miettimään, mistä voisi olla hyötyä. Sinun tapauksessasi kannattaisi varmaankin osoittaa, että 1) uupumus on selätetty 2) uupumukselle oli hyviä syitä 3) olet hakenut apua lapselle ja itsellesi ihan vapaaehtoisesti 4) ette ole saaneet esim. tukiperhettä tai muita tarvittavia avohuollon tukitoimia ennen sijoitusta 5) pyrit edelleen saamaan lapselle tutkimuksia/apua.
Hanki puhelimeen puhelujen nauhoitus/call recorder -sovellus (näitä on varmaan monia erilaisia), joka nauhoittaa puhelusi. Sen käytöstä ei tarvitse ilmoittaa, mutta jos tulee jotain että yksi sanoo toista ja toinen ihan muuta niin voit tarpeen tullen osoittaa, mitä on sanottu. Tai mitä olet itse sanonut. Myös kasvokkain keskustelut voi äänittää aika helposti puhelimen sovelluksella, mutta se voi olla hankalampaa salaa, kun puhelin pitää saada hyvälle paikalle, jotta äänet kuuluvat. En tiedä, antaako joillekin huonon kuvan äänittää keskustelut, mutta sen ei pitäisi vaikuttaa ja jotkut toivovat, että siitä ilmoitetaan avoimesti. Mitään pakkoa ei ole ilmoittaa nauhoituksesta ja sinulla on oikeus nauhoittaa omat keskustelusi. Äänitteet ovat ihan itsellesi, jotta voit halutessasi tarkistaa esim. onko joku asia kirjattu oikein. Tarvittaessa niitä voi tietenkin käyttää vaikka oikeudessa todisteina, mutta siihen tuskin tarvitsee mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, mutta itsekin 3 vuotiaan äitinä ihmettelen, että mitä se 3 vuotias tekee yöt jos ei nuku?
Kun vauvat huutavat heräilen nälkäänsä tms. ja muutenkin hakevat unirytmiään.
Mutta entä 3 vuotias?Ja ihan vilpittömästi kysyn, kun en ole tullut ajatelleksikaan, että 3 vuotias voisi vielä valvottaa.
Niin. Meillä kuopus valvotti kuusi vuotta. Refluksi ja astma.
Minulla kolme vuotias. Valvottaa minua edelleen joka yö. Milloin yrittää lähteä katsomaan telkkaria, milloin haluaa pissalle, milloin juomista jne. Joskus vain juoksee ympäri taloa, kun ei mukamas enää väsytä. Erittäin raivostuttavaa ja väsyttävää. Ja tämä tapahtuu vähintään kahdesti yössä. Joskus useammin. Ja ei, en ole ruokkinut/antanut tolloilla öisin ikinä, joten ei ole mikään, että tottunut sen olevan ok (vauva aikana tietenkin syötin). Joten en yhtään ihmettele että ap väsy, jos on edes yhtään samankaltaista. Uuvuttavaa, mutta itse katson eteenpäin, että kyllä minä vielä joskus saan nukkua kunnolla.
Meillä myös oli pieni yökukkuja. Alkoi oikeastaan vasta 4,5-vuotiaana nukkua kokonaisia öitä, ja silloinkin ihan sen ikäkauden mukaisen minimimäärän. Päiväunet myös jäi pois jo 2-vuotiaana, ei vaan nukkunut vaikka mikä olisi. Varsinaista aistiyliherkkyyttä ei ole löydetty, mutta epäilen, että lapsi on erityisherkkä kuten minäkin (joo tiedän että tämä on ns. muotisana, jota jotkut vierastavat, mutta kuvaus sopii itselleni kuin nenä päähän ja on auttanut ymmärtämään monia taipumuksia ja reaktioita). Sen lisäksi lapsen isä on aina ollut vähäuninen. Lapsella näyttäisi olevan nämä molemmat ominaisuudet, lisäksi atooppinen iho ja aina kuulemma joku paikka kutisee, vaikka varsinaista ihottumaa ei näkyisikään.
Tsemppiä ap:lle, pidät johdonmukaisen linjan, huolehdit elämänhallinnasta ja olet sitkeästi yhteydessä lapseen ja yhteistyössä viranomaisten kanssa, niin toivottavasti saat lapsen takaisin!
Onko kutinaan kokeiltu pesuaineen vaihtoa? Esim LV ja ei huuhteluainetta vaan pyykkietikka sen tilalle?
Ruokavalioon rasvoja jos ne puuttuu. Oliivi-, kookos- ja avokadoöljyä sekä voita esimerkiksi. Manteli-, jojoba tai kookosöljyä iholle kosteusvoiteen sijasta, kuivalle hyvä myös sheavoi.
Ap, mikä tilanne? Olen ajatellut sinua ja lasta koko yön. Kerro sitten miten plv meni. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et pyytänyt kiireellisesti tukiperhettä, vaan pyysit ihan sijoitusta?
Jos ei ole tukiperheitä niin ei ole! Jeesus.
Sitä samaa huostaaottoperhettä olisi voinut käyttää tukioerheenä. Jos olisi haluttu.
Ei voi, niin vaan ei nämä hommat mene.
Taitaa olla rahalliset korvaukset myös eri luokkaa ja tuskin tämä perhe haluaa tukilapsia. Tekee varmaan ihan työnä tuota hommaa.
Ei saanut tuttukaan tukiperhettä, sanottiin suoraa ettå ei ole tarpeeksi.
Harva tuohon hommaan lähtee ja se sitoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei ole ikinä nukkunut öitä putkeen, jotain muutamaa harvaa poikkeustapausta lukuunottamatta. Hänellä on atooppinen iho, joka kutisee. Herää siihen, kiukkuisena, alkaa huutaa ja saattaa huutaa tunnin puolitoista putkeen ja sitten raivokohtauksen mennessä ohi, jää valvomaan. Eipä tuollaset pikkuheräilyt minua loppuunajaneet, vaan nuo raivokohtaukset keskellä yötä. Naapurit tehneet lasuja öisistä huudoista, en tiedä, mitä oikein kuvittelevat. Kyllä todella paljon mielummin nukkuisin yöni rauhassa kuin olisin sydän syrjällään keskellä yötä, kun lapsi raivoaa ja herättää koko naapuruston. Herää siltikin vaikka iho olisi kunnossa, rasvattu ja sileä kuin vauvan pylly. Useamman viikon valvottujen öiden jälkeen varasin lääkäriajan ja lääkäri kirjoitti lapselle Ataraxia! Olin täysin varma, että nyt meidän tilanne paranee, kun yöt saadaan nukuttua, mutta ei. Ei auttanut Atarax pitämään lasta unessa. Lapsi kyllä simahti lääkkeen annon jälkeen kuin saunalamppu, mutta heräsi taas pari tuntia nukahtamisen jälkeen ja aloitti raivoamisen. Joku unihäiriö hänellä on, jota sairaalaolosuhteissa tulisi tutkia. -ap
Minun atoopikollani on myös aistiyliherkkyys. Aistii kaikki aistiärsykkeet moninkertaisina. Siis se iho on kipeä, hipaisu sattuu, äänet sattuu korviin, makuaisti on ylivirittynyt jne.
Yhdessä vaiheessa käytti viisi numeroa liian isoja kenkiä ja saumattomia vaatteita.
Onko sinun lapseltasi tutkittu aistiyliherkkyyttä? Se nimittäin myös selitttäisi nuo raivokohtaukset.
T. Refluksilapsen ja atoopikon äiti
Aistiyliherkkyyttä aloin itsekin epäillä. Tuo asia tulisi tutkia. Luin myös aistiyliherkkyydestä artikkelin, jossa kerrottiin, että kyseisestä tilasta kärsivät lapset eivät rauhoitu syliin, vaan syli saattaa tuntua heistä inhottavalta raivokohtauksen ollessa päällä ja huuto saattaa vain yltyä. Tämä täsmäisi todella hyvin lapseeni.
Mitä tulee näihin negatiivisiin kommentteihin, niin en jaksa edes vastata, koska eivät selvästikään ole olleet koskaan siinä katkeamispisteessä, jossa itse olin. Olen tässä ketjussa useamman kerran sanonut, että tuo sijoitus oli viimeinen vaihtoehto, kun tukiverkot pettivät eikä kukaan ottanut koppia, vaikka itkien soitin, että nyt olisi saatava nukkua yö tai pari. Lapsi meni ihan yhtä iloisena tukiperheeseen kuin menisi vaikka mummolaan. Ei hän ole traumatisoitunut. On saanut siellä hyvää hoitoa ja aktiviteettia. Ei ole koskaan ollut ripustautuvaa sorttia. Lapset ovat niin erilaisia. Joku pelkää ja ujostelee kaikkia, minun lapseni moikkailee lähes jokaista vastaantulijaa ja jää juttelemaan, jos vastaantulija alkaa lapselle jutella. Tuosta täytyy tietenkin opettaa pois, ettei jokaiselle tuntemattomalle ole hyvä jutella, mutta yleensä kaikki mummelit ilahtuu, kun lapsi menee heille juttelemaan. Enempää en aio kommentoida tästä aiheesta, koska kukaan täällä ei tunne lastani eikä se ollut edes aloituksen pointti, vaan lähinnä se, onko minulla mahdollisuuksia saada lasta takaisin sitten kun olen itse kerännyt voimani ja "kuntoutunut". Ja olen kiitollinen jokaisesta ihanasta tsemppaavasta kommentista, joita on tullut paljon ja myös asiallisista kommenteista, joissa olen saanut neuvoja.
Minun aistiyliherkkä lapseni inhoaa halailuja. Ja mitä tulee tuohon että ”isovanhempien ei kuulukaan auttaa ja plääplää”, minä olen toista mieltä. Minusta jokaisen kuuluisi auttaa.
Ei ole velvollisuus joka heille kuuluu eikä heille voi syyllisyyttä siirtää jos epäonnistuu, kun he eivät auta.
Apu on vapaaehtoista ja jokaisen joka apua saa lähimmäisiltä joskus jopa pyytämättä sietäisi olla äärimmäisen kiitollinen. Sillä ei ole väliä tekeekö joku niitä lapsenhoitohommia omaksi iloksi vai jotta näkee vanhemman tarvitsevan, se on kuitenkin aina ylimääräinen asia, palvelus josta monet ei tajua olla edes kiitollisia vaan pitävät itsestään selvyytenä.Tässä auttaa lasta. Ei itseä tai lapsen vanhempaa. Aina sn oman navan ja omien tarpeiden ei tarvitse tulla ensin.
Joo auttaa lastakin ehdottomasti, mutta myös vanhempaa ja jollekin voi olla omaksi iloksi vaikka ei kukaan mitään pyytäisikään. Ja joo, ei aina tarvitse tulla oman navan ja tarpeiden ensin, se on mukavaa jos tekee kivasti muille.
Kuitenkin se avunanto on vapaaehtoista ei velvollisuus. Siitä jos joku auttaa pitäisi olla kiitollinen, mutta jos joku ei auta, kun itse ei selviydy hommasta jonka itselleen on järjestänyt ei oikeuta sättimään ja kiukuttelemaan. Koita ymmärtää ero, velvollisuus huolehtia lapsesta on vain vanhemmalla (huoltajalla) ei isovanhemmilla, ellei näin erikseen sovita.
Alue: Aihe vapaa
Mulla oli viivästynyt unirytmi ja yölliset kauhukohtaukset. Kuulemma pystyi suunnilleen kellosta katsomaan milloin kauhukohtaus alkaa, toistui pitkään joka ikinen yö.
Lapsellakin voi olla unihäiriöitä. Varsinkin jos on jotain neurologista häikkää. Miten pullossa kasvanut pitää olla jos ei edes tällaista asiaa ymmärrä?