Annoin lapsen kiireelliseen sijoitukseen ja nyt

Vierailija kirjoitti:

Avainasemassa on tässä nyt se sijaisäiti. Koska jos se lapsi valvottaa siellä sijaisperheessäkin ja siellä huomataan, että lapsella ei kaikki ole teveyden suhteen kunnossa, se painopiste siirtyy siihen, että lapsi tutkitaan ja hän saa hoitoa. Ja ap saa apua kotiin. Ja lapsen kotiin.

Sen sijaan että pyörä alkaa pyöriä siihen suuntaan, että se syyttely alkaa kohdistua ap:hen ja tämän huonoon hoitamiseen.

Yksi mahdollinen vaihtoehto on valitettavasti myös, että siellä nuo yölliset raivokohtaukset nähdään lapsen kotonansa kokemien traumaattisten kokemusten tuloksena. Vaikka tällä ei mitään tekemistä todellisuuden kanssa olisikaan. Lastensuojelu kuitenkin usein toimii omalla tavallansa ja näkee asiat omalla tavallansa, ja usein se ei ole kovin positiivinen.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on VIISI lasta 3...12v joita hoidan yksinhuoltajana. Kaksi on erityislasta. Minulla ei ole suojaverkostoa ja olen toissa. Lapset koulussa ja tarhassa.

Miten 3vn kanssa ei seivia.

Sä jaksat, sillä sun henkinen kapasiteetti on ns normaali ja kunnossa, osa ihmisistä vaan on heikompia, joille jaksaminen on vaikeampaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmevuotias jo ymmärtää kaivata äitiään, surullista.

Minkälaiset vanhemmat sinulla oikein on jos eivät voineet muutamaksi päiväksi ottaa lasta?

En minäkään ymmärrä, miten yhtään ketään voi tuollalailla jättää pulaan. Melko itsekkäitä ovat. Heille se olisi ollut päivä pari, nyt se on ehkä lapsen loppuelämä. -ap

Turha syyllistää ja sälyttää vastuuta tilanteesta isovanhempien niskaan. Sinä itse olet vastuussa lapsesi tilanteesta, sinä pyysit hakemaan lapsen pois.

Isovanhemmilla ei ole velvollisuutta huolehtia lapsestasi, jos hoitaisivat lasta joskus se olisi lahjaan verrattava asia, vapaaehtoinen apu jonka toiselle antaa tai sitten omaksi iloksi pyytää lasta hoitoon.

Vaikka isovanhemmat eivät hoitaisi ei se tarkoita, että olisi jotenkin pahoja. Mistä heidänkin syynsä tietää, voihan olla vaikka, että heidän jaksaminen ei riitä. Jokaisella omat syynsä ja vaikkei olisi niin ei ole velvollisuutta ottaa eikä näin ollen oikeutta pettyä heihin tai olla vihainen.

Siis mitä paskaa taas? Jos äiti on lopenuupunut ja romahtamispisteessä, ja pyytää hetken ajan apua lapsen isovanhemmilta, niin kyllä, se todellakin on isovanhempien velvollisuus isovanhempana ja ihan vain vaikka ihmisenä auttaa. Jos minulle kävisi noin, ettei oma vanhempi auttaisi noin epätoivoisessa tilanteessa, niin laittaisin kyllä välit poikki ikuisiksi ajoiksi. Lapsenlasta tuollaiset isovanhemmat eivät näkisi enää ikinä. 

Juuri näin! Perseisovanhemmat jotka ajattelee vain itseään saavat ajatella jatkossakin itseään ihan keskenään. Siis paskvaipoissa raihaisena ja avuntarpeisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi ei ole ikinä nukkunut öitä putkeen, jotain muutamaa harvaa poikkeustapausta lukuunottamatta. Hänellä on atooppinen iho, joka kutisee. Herää siihen, kiukkuisena, alkaa huutaa ja saattaa huutaa tunnin puolitoista putkeen ja sitten raivokohtauksen mennessä ohi, jää valvomaan. Eipä tuollaset pikkuheräilyt minua loppuunajaneet, vaan nuo raivokohtaukset keskellä yötä. Naapurit tehneet lasuja öisistä huudoista, en tiedä, mitä oikein kuvittelevat. Kyllä todella paljon mielummin nukkuisin yöni rauhassa kuin olisin sydän syrjällään keskellä yötä, kun lapsi raivoaa ja herättää koko naapuruston. Herää siltikin vaikka iho olisi kunnossa, rasvattu ja sileä kuin vauvan pylly. Useamman viikon valvottujen öiden jälkeen varasin lääkäriajan ja lääkäri kirjoitti lapselle Ataraxia! Olin täysin varma, että nyt meidän tilanne paranee, kun yöt saadaan nukuttua, mutta ei. Ei auttanut Atarax pitämään lasta unessa. Lapsi kyllä simahti lääkkeen annon jälkeen kuin saunalamppu, mutta heräsi taas pari tuntia nukahtamisen jälkeen ja aloitti raivoamisen. Joku unihäiriö hänellä on, jota sairaalaolosuhteissa tulisi tutkia. -ap

Minun atoopikollani on myös aistiyliherkkyys. Aistii kaikki aistiärsykkeet moninkertaisina. Siis se iho on kipeä, hipaisu sattuu, äänet sattuu korviin, makuaisti on ylivirittynyt jne.

Yhdessä vaiheessa käytti viisi numeroa liian isoja kenkiä ja saumattomia vaatteita.

Onko sinun lapseltasi tutkittu aistiyliherkkyyttä? Se nimittäin myös selitttäisi nuo raivokohtaukset.

T. Refluksilapsen ja atoopikon äiti

Aistiyliherkkyyttä aloin itsekin epäillä. Tuo asia tulisi tutkia. Luin myös aistiyliherkkyydestä artikkelin, jossa kerrottiin, että kyseisestä tilasta kärsivät lapset eivät rauhoitu syliin, vaan syli saattaa tuntua heistä inhottavalta raivokohtauksen ollessa päällä ja huuto saattaa vain yltyä. Tämä täsmäisi todella hyvin lapseeni.

Mitä tulee näihin negatiivisiin kommentteihin, niin en jaksa edes vastata, koska eivät selvästikään ole olleet koskaan siinä katkeamispisteessä, jossa itse olin. Olen tässä ketjussa useamman kerran sanonut, että tuo sijoitus oli viimeinen vaihtoehto, kun tukiverkot pettivät eikä kukaan ottanut koppia, vaikka itkien soitin, että nyt olisi saatava nukkua yö tai pari. Lapsi meni ihan yhtä iloisena tukiperheeseen kuin menisi vaikka mummolaan. Ei hän ole traumatisoitunut. On saanut siellä hyvää hoitoa ja aktiviteettia. Ei ole koskaan ollut ripustautuvaa sorttia. Lapset ovat niin erilaisia. Joku pelkää ja ujostelee kaikkia, minun lapseni moikkailee lähes jokaista vastaantulijaa ja jää juttelemaan, jos vastaantulija alkaa lapselle jutella. Tuosta täytyy tietenkin opettaa pois, ettei jokaiselle tuntemattomalle ole hyvä jutella, mutta yleensä kaikki mummelit ilahtuu, kun lapsi menee heille juttelemaan. Enempää en aio kommentoida tästä aiheesta, koska kukaan täällä ei tunne lastani eikä se ollut edes aloituksen pointti, vaan lähinnä se, onko minulla mahdollisuuksia saada lasta takaisin sitten kun olen itse kerännyt voimani ja "kuntoutunut". Ja olen kiitollinen jokaisesta ihanasta tsemppaavasta kommentista, joita on tullut paljon ja myös asiallisista kommenteista, joissa olen saanut neuvoja.

Montako kertaa ajattelit hylätä lapsen ja ottaa lomaa äitiydestä?

Tuo ei ole ok. Jos ei ole äidin vastuuta kantamaan niin lapsi kokonaan pois. Ei ole mikään rakkaudenteko (kuten aiemmassa viestissä väitit) antaa lapsi huostaan silloin tällöin. Rakkaudenteko olisi antaa lapsi adoptoitavaksi jos ei kykene olla vanhempi.

Ei ole rakkaudenteko antaa lapsi huostaan, kun on itse uupunut. Mutta en sanoisi, että AP:n nyt lasta adoptioonkaan missään nimessä pitäisi antaa. Lapsi hoitoon ja äiti lepää päivisin kotona. Jos tähän ei ole mahdollisuutta, niin sitten vain ottaa kotona mahdollisimman iisisti ilman stressiä ruoanlaitosta, siivouksesta ja aktiviteeteista jonkin aikaa. Lapsi ei siihen kuole tai mitenkään traumatisoidu, jos syö noutoruokaa tai voileipiä pari viikkoa, ja jos koti ei ole kiiltävän puhdas, ja jos katselee lasten ohjelmia vaikka aamusta iltaan jonkin aikaa. Kunhan saa olla turvallisen, joskin uupuneen äitinsä kanssa. Minusta on tunnekylmyyttä sanoa, että lapsen on parempi sijaisperheessä, kunhan vain ulkoisesti asiat ovat hienosti. Minne on unohtunut ihmisiltä perheen ja vanhempien ja sen kuuluisan rakkauden merkitys? Lapsella on turvallinen olo kotona oman äidin kanssa, vaikkei kaikki olisikaan aina ja koko ajan täysin 100% optimaalista.

Hei!

Olen aiemmin työskennellyt lastensuojelussa ja haluaisin oikaista muutaman kohdan täällä keskustelussa.

Ensinnäkin minusta olet osoittanut vastuullista vanhemmuutta, kun olet hakenut apua silloin, kun sitä olet tarvinnut. Kiireellinen sijoitus tehdään vain silloin, kun lapsi on välittömässä vaarassa ja tässä sosiaalityöntekijä on arvioinut, että tämä päätös on ollut lapsesi edun mukainen. Toivottavasti olet neuvottelussasi saanut selvyyttä sinua askarruttaviin asioihin. Tavoitteena on tietysti, että lapsesi pystyy palaamaan kotiin ja saisit tukea kotiisi. Olisikin hyvä miettiä minkälainen tuki voisi teitä tukea, kun tukiperhettä joutuu odottamaan.  

Lastensuojelun tavoitteena ei ole erottaa ja vieraannuttaa lasta omista vanhemmistaan. Kiireellinen sijoitus on voimassa tosiaan enintään 30 päivää, mutta se voidaan päättää jo sitä ennen, jos kiireellisen sijoituksen perusteet eivät enää täyty. 

Kannustan sinua avoimesti tuomaan esille oman vointisi, kuten olet jo tehnytkin ja toivon, että saat sellaista apua, että lapsesi voi palata kotiin kanssasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi ei ole ikinä nukkunut öitä putkeen, jotain muutamaa harvaa poikkeustapausta lukuunottamatta. Hänellä on atooppinen iho, joka kutisee. Herää siihen, kiukkuisena, alkaa huutaa ja saattaa huutaa tunnin puolitoista putkeen ja sitten raivokohtauksen mennessä ohi, jää valvomaan. Eipä tuollaset pikkuheräilyt minua loppuunajaneet, vaan nuo raivokohtaukset keskellä yötä. Naapurit tehneet lasuja öisistä huudoista, en tiedä, mitä oikein kuvittelevat. Kyllä todella paljon mielummin nukkuisin yöni rauhassa kuin olisin sydän syrjällään keskellä yötä, kun lapsi raivoaa ja herättää koko naapuruston. Herää siltikin vaikka iho olisi kunnossa, rasvattu ja sileä kuin vauvan pylly. Useamman viikon valvottujen öiden jälkeen varasin lääkäriajan ja lääkäri kirjoitti lapselle Ataraxia! Olin täysin varma, että nyt meidän tilanne paranee, kun yöt saadaan nukuttua, mutta ei. Ei auttanut Atarax pitämään lasta unessa. Lapsi kyllä simahti lääkkeen annon jälkeen kuin saunalamppu, mutta heräsi taas pari tuntia nukahtamisen jälkeen ja aloitti raivoamisen. Joku unihäiriö hänellä on, jota sairaalaolosuhteissa tulisi tutkia. -ap

Minun atoopikollani on myös aistiyliherkkyys. Aistii kaikki aistiärsykkeet moninkertaisina. Siis se iho on kipeä, hipaisu sattuu, äänet sattuu korviin, makuaisti on ylivirittynyt jne.

Yhdessä vaiheessa käytti viisi numeroa liian isoja kenkiä ja saumattomia vaatteita.

Onko sinun lapseltasi tutkittu aistiyliherkkyyttä? Se nimittäin myös selitttäisi nuo raivokohtaukset.

T. Refluksilapsen ja atoopikon äiti

Aistiyliherkkyyttä aloin itsekin epäillä. Tuo asia tulisi tutkia. Luin myös aistiyliherkkyydestä artikkelin, jossa kerrottiin, että kyseisestä tilasta kärsivät lapset eivät rauhoitu syliin, vaan syli saattaa tuntua heistä inhottavalta raivokohtauksen ollessa päällä ja huuto saattaa vain yltyä. Tämä täsmäisi todella hyvin lapseeni.

Mitä tulee näihin negatiivisiin kommentteihin, niin en jaksa edes vastata, koska eivät selvästikään ole olleet koskaan siinä katkeamispisteessä, jossa itse olin. Olen tässä ketjussa useamman kerran sanonut, että tuo sijoitus oli viimeinen vaihtoehto, kun tukiverkot pettivät eikä kukaan ottanut koppia, vaikka itkien soitin, että nyt olisi saatava nukkua yö tai pari. Lapsi meni ihan yhtä iloisena tukiperheeseen kuin menisi vaikka mummolaan. Ei hän ole traumatisoitunut. On saanut siellä hyvää hoitoa ja aktiviteettia. Ei ole koskaan ollut ripustautuvaa sorttia. Lapset ovat niin erilaisia. Joku pelkää ja ujostelee kaikkia, minun lapseni moikkailee lähes jokaista vastaantulijaa ja jää juttelemaan, jos vastaantulija alkaa lapselle jutella. Tuosta täytyy tietenkin opettaa pois, ettei jokaiselle tuntemattomalle ole hyvä jutella, mutta yleensä kaikki mummelit ilahtuu, kun lapsi menee heille juttelemaan. Enempää en aio kommentoida tästä aiheesta, koska kukaan täällä ei tunne lastani eikä se ollut edes aloituksen pointti, vaan lähinnä se, onko minulla mahdollisuuksia saada lasta takaisin sitten kun olen itse kerännyt voimani ja "kuntoutunut". Ja olen kiitollinen jokaisesta ihanasta tsemppaavasta kommentista, joita on tullut paljon ja myös asiallisista kommenteista, joissa olen saanut neuvoja.

Montako kertaa ajattelit hylätä lapsen ja ottaa lomaa äitiydestä?

Tuo ei ole ok. Jos ei ole äidin vastuuta kantamaan niin lapsi kokonaan pois. Ei ole mikään rakkaudenteko (kuten aiemmassa viestissä väitit) antaa lapsi huostaan silloin tällöin. Rakkaudenteko olisi antaa lapsi adoptoitavaksi jos ei kykene olla vanhempi.

Ei ole rakkaudenteko antaa lapsi huostaan, kun on itse uupunut. Mutta en sanoisi, että AP:n nyt lasta adoptioonkaan missään nimessä pitäisi antaa. Lapsi hoitoon ja äiti lepää päivisin kotona. Jos tähän ei ole mahdollisuutta, niin sitten vain ottaa kotona mahdollisimman iisisti ilman stressiä ruoanlaitosta, siivouksesta ja aktiviteeteista jonkin aikaa. Lapsi ei siihen kuole tai mitenkään traumatisoidu, jos syö noutoruokaa tai voileipiä pari viikkoa, ja jos koti ei ole kiiltävän puhdas, ja jos katselee lasten ohjelmia vaikka aamusta iltaan jonkin aikaa. Kunhan saa olla turvallisen, joskin uupuneen äitinsä kanssa. Minusta on tunnekylmyyttä sanoa, että lapsen on parempi sijaisperheessä, kunhan vain ulkoisesti asiat ovat hienosti. Minne on unohtunut ihmisiltä perheen ja vanhempien ja sen kuuluisan rakkauden merkitys? Lapsella on turvallinen olo kotona oman äidin kanssa, vaikkei kaikki olisikaan aina ja koko ajan täysin 100% optimaalista.

Ymmärsinkö oikein että sulla on siis lapsi joka herää yöllä ja huutaa monta tuntia ja sen jälkeen jatkaa valvomista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja en minä edes tiennyt, että sijaisperheyttä voi tehdä työkseen! olin todella sinisilmäinen ja ajattelin, että nämä ihmiset ottaa lapsia hyvää hyvyyttään. (toki saavat siitä rahaa, muttei niin, että se olisi työpaikka). Tämä asia valkeni minulle vasta, ku sijaisäiti sanoi, että "tähän numeroon voit soittaa, tämä on meidän työnumero". Minkä takia sijaisperhe haluaisi luopua lapsesta, jos saa siitä rahaa? Siis enemmän rahaa kuin äiti omasta lapsesta lapsen elämiseen. Sen takia olen hieman panikoinut tässä.. Onko se heille kannattavaa luopua lapsesta? Jos olen ihan väärässä, niin korjatkaa. Ei ole mitään syytä herjaamiseen tai nimittelyyn. Nämä ovat sellaisia asioita, joista minulla ei ole juuri tietoa eikä siis mielipidettäkään. On myös minusta outoa, miten sijaisperhe löytyy puolessa tunnissa, mutta tukiperhettä ei edes vuodessa? -ap

Tuo perhe on todennäköisesti kriisiperhe, eli toisen vanhemmista täytyy ihan sääntöjen mukaan olla kotona, ei töissä kodin ulkopuolella. Hänkin tarvitsee silti rahaa ihan elämiseensä, ruokaan ja vuokraan ja sellaiseen. Siksi hän saa palkkaa. Hän tekee taatusti silti sydämestään sitä mitä tekee. Eikö kuitenkin ole hyvä, että lapsestasi huolehtii sellainen ihminen, jolla on aikaa ja voimia olla läsnä, eikä joku, joka työpäivän jälkeen uuvuksissa yrittää jaksaa vielä lapsenhoidonkin?

Tukiperheet ovat ihan tavallisia perheitä, joilla on työt ja velvollisuudet, ja ihan tavallinen elämä on useimmille ihan riittävän raskasta. Siksi tukiperheitä on vaikea saada.

Tässäpä hieman tietoa sijaisperheiden palkasta ja korvauksista:

- n. 3000€ per lapsi "aloitusrahaa"

- vähintään 420€/kk per lapsi kulujenkorvausta, verotonta tuloa

- lapsen iästä ja "haastavuudesta" ja erityistarpeista riippuen palkka n. 1000-2000€/kk per lapsi

- lisäksi lastensuojelu kustantaa muita tarpeita, esim. lomamatkat, tarpeen vaatiessa osallistuu isomman auton hankkimiseen jne. Sijaisperheet saavat myös "lomaa" sijaislapsistaan, jotka sijoitetaan toiseen perheeseen, jotta sijaisperhe saa levättyä

Eli kyllähän tuolla ihan kivoihin tienesteihin pääsee, varsinkin jos haalii itsellensä jopa VIISI sijoituslasta. Luulisi tuolla ruoan ja vuokran maksavan juu. Ei ihme, että sijaislapsista pidetään kiinni kynsin ja hampain. 

Tuttava on ollut sijaisäiti ja ei siinä kuule helpolla pääse kun esim. perheeseen tulee isokokoinen pikkukoulainen poika jolla ei ole MITÄÄN elämäntaitoja. Ei osaa leikkiä, ei osaa pukea itseään järkevästi, syö holtittomasti koska on tottunut siihen että ruokaa on syötävä silloin kun sitä on, ei pysty noudattamaan mitään sääntöjä koska ei ole niistä kokemusta. Tuosta kun alat kasvattamaan pärjäävää ihmistä ihan nollapisteestä, niin ei ehkä kannata kadehtia ilman kokemusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun pitäisi rakentaa tukiverkot kuntoon ennenkuin lapsi voi palata. Muuten olet vuoden päästä samassa tilanteessa.

Mikset verkostoitunut muiden yh-mammojen kanssa että voisitte auttaa toinen toistanne. Esim. Vuorotellen yökylään että toinen saa nukkua.

Kyllä pitäisi ennakoiden pitää huolta itsestään. Onhan se lapsellekin aika iso muutos että yhtäkkiä sijoitetaan uuteen kotiin ja sitten palautetaan takaisin kotiin missä turvaverkostoa ei olla osattu muodostaa.

Tässä yksi joka on 10 vuotta yrittänyt luoda verkostoa. Onnistui vain niin että minä olen se joka hoitaa muiden lapsia, takaisin sitä apua ei itselle saa. Helppo sanoa että luo tukiverkko, toteutus on oikeasti vaikeaa. Tämän ohjeen antajat ovat AINA itse hyvän tukiverkon omaavia ja isovanhemmat apuna. Eivät osaa ajatellakaan millaista on kun ei voi soittaa isovanhemmille tai sukulaisille.

Paljon joutui kokemaan pettymystä ja hyväksikäyttöä kun yrittää verkostoa luoda, eikä aina onnistu sittenkään.

Minulla ei ole mitään tukiverkkoa koska asun ihan muualla kuin missä isovanhemmat, kaverit ja sukulaiset. Voihan sitä soitella mutta harva lähtisi varmaan tuhansia kilometrejä tulemaan paikanpäälle. Ihan rahalla ajattelin palkata apua jos väsyn tai en saa nukuttua. Jos ei olisi rahaa niin osaan verkostoitua kyllä. Suomessa on myös yksinhuoltajille yhdistyksiä missä voi tutustua toisiin yksinhuoltajiin. Ja mites nämä varamummo ym. palvelut? 

Jo ennen lasten hankintaa pitäisi miettiä mitä tekee jos jää yksin/väsyy/ei saa nukuttua. Ihminen ei ole robotti mikä kestää ilman unta. Itse hakisin myös lapselle apua mikäli se ei nuku yöllä. 

Lasulla on tasan kaksi toimintaperiaatetta.

1. Ei tehdä mitään, ei auteta mitenkään

2. Otetaan lapsi pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi ei ole ikinä nukkunut öitä putkeen, jotain muutamaa harvaa poikkeustapausta lukuunottamatta. Hänellä on atooppinen iho, joka kutisee. Herää siihen, kiukkuisena, alkaa huutaa ja saattaa huutaa tunnin puolitoista putkeen ja sitten raivokohtauksen mennessä ohi, jää valvomaan. Eipä tuollaset pikkuheräilyt minua loppuunajaneet, vaan nuo raivokohtaukset keskellä yötä. Naapurit tehneet lasuja öisistä huudoista, en tiedä, mitä oikein kuvittelevat. Kyllä todella paljon mielummin nukkuisin yöni rauhassa kuin olisin sydän syrjällään keskellä yötä, kun lapsi raivoaa ja herättää koko naapuruston. Herää siltikin vaikka iho olisi kunnossa, rasvattu ja sileä kuin vauvan pylly. Useamman viikon valvottujen öiden jälkeen varasin lääkäriajan ja lääkäri kirjoitti lapselle Ataraxia! Olin täysin varma, että nyt meidän tilanne paranee, kun yöt saadaan nukuttua, mutta ei. Ei auttanut Atarax pitämään lasta unessa. Lapsi kyllä simahti lääkkeen annon jälkeen kuin saunalamppu, mutta heräsi taas pari tuntia nukahtamisen jälkeen ja aloitti raivoamisen. Joku unihäiriö hänellä on, jota sairaalaolosuhteissa tulisi tutkia. -ap

Minun atoopikollani on myös aistiyliherkkyys. Aistii kaikki aistiärsykkeet moninkertaisina. Siis se iho on kipeä, hipaisu sattuu, äänet sattuu korviin, makuaisti on ylivirittynyt jne.

Yhdessä vaiheessa käytti viisi numeroa liian isoja kenkiä ja saumattomia vaatteita.

Onko sinun lapseltasi tutkittu aistiyliherkkyyttä? Se nimittäin myös selitttäisi nuo raivokohtaukset.

T. Refluksilapsen ja atoopikon äiti

Aistiyliherkkyyttä aloin itsekin epäillä. Tuo asia tulisi tutkia. Luin myös aistiyliherkkyydestä artikkelin, jossa kerrottiin, että kyseisestä tilasta kärsivät lapset eivät rauhoitu syliin, vaan syli saattaa tuntua heistä inhottavalta raivokohtauksen ollessa päällä ja huuto saattaa vain yltyä. Tämä täsmäisi todella hyvin lapseeni.

Mitä tulee näihin negatiivisiin kommentteihin, niin en jaksa edes vastata, koska eivät selvästikään ole olleet koskaan siinä katkeamispisteessä, jossa itse olin. Olen tässä ketjussa useamman kerran sanonut, että tuo sijoitus oli viimeinen vaihtoehto, kun tukiverkot pettivät eikä kukaan ottanut koppia, vaikka itkien soitin, että nyt olisi saatava nukkua yö tai pari. Lapsi meni ihan yhtä iloisena tukiperheeseen kuin menisi vaikka mummolaan. Ei hän ole traumatisoitunut. On saanut siellä hyvää hoitoa ja aktiviteettia. Ei ole koskaan ollut ripustautuvaa sorttia. Lapset ovat niin erilaisia. Joku pelkää ja ujostelee kaikkia, minun lapseni moikkailee lähes jokaista vastaantulijaa ja jää juttelemaan, jos vastaantulija alkaa lapselle jutella. Tuosta täytyy tietenkin opettaa pois, ettei jokaiselle tuntemattomalle ole hyvä jutella, mutta yleensä kaikki mummelit ilahtuu, kun lapsi menee heille juttelemaan. Enempää en aio kommentoida tästä aiheesta, koska kukaan täällä ei tunne lastani eikä se ollut edes aloituksen pointti, vaan lähinnä se, onko minulla mahdollisuuksia saada lasta takaisin sitten kun olen itse kerännyt voimani ja "kuntoutunut". Ja olen kiitollinen jokaisesta ihanasta tsemppaavasta kommentista, joita on tullut paljon ja myös asiallisista kommenteista, joissa olen saanut neuvoja.

Montako kertaa ajattelit hylätä lapsen ja ottaa lomaa äitiydestä?

Tuo ei ole ok. Jos ei ole äidin vastuuta kantamaan niin lapsi kokonaan pois. Ei ole mikään rakkaudenteko (kuten aiemmassa viestissä väitit) antaa lapsi huostaan silloin tällöin. Rakkaudenteko olisi antaa lapsi adoptoitavaksi jos ei kykene olla vanhempi.

Ei ole rakkaudenteko antaa lapsi huostaan, kun on itse uupunut. Mutta en sanoisi, että AP:n nyt lasta adoptioonkaan missään nimessä pitäisi antaa. Lapsi hoitoon ja äiti lepää päivisin kotona. Jos tähän ei ole mahdollisuutta, niin sitten vain ottaa kotona mahdollisimman iisisti ilman stressiä ruoanlaitosta, siivouksesta ja aktiviteeteista jonkin aikaa. Lapsi ei siihen kuole tai mitenkään traumatisoidu, jos syö noutoruokaa tai voileipiä pari viikkoa, ja jos koti ei ole kiiltävän puhdas, ja jos katselee lasten ohjelmia vaikka aamusta iltaan jonkin aikaa. Kunhan saa olla turvallisen, joskin uupuneen äitinsä kanssa. Minusta on tunnekylmyyttä sanoa, että lapsen on parempi sijaisperheessä, kunhan vain ulkoisesti asiat ovat hienosti. Minne on unohtunut ihmisiltä perheen ja vanhempien ja sen kuuluisan rakkauden merkitys? Lapsella on turvallinen olo kotona oman äidin kanssa, vaikkei kaikki olisikaan aina ja koko ajan täysin 100% optimaalista.

Ymmärsinkö oikein että sulla on siis lapsi joka herää yöllä ja huutaa monta tuntia ja sen jälkeen jatkaa valvomista?

Ei herää enää huutamaan, lopetti 4-vuotiaana. Nukkui ensimmäisen kerran yön kokonaan heräämättä myös 4-vuotiaana, mutta se oli harvinaista herkkua. Nyt melkein 6-vuotiaana nukkuu kokonaisia öitä (8-9 h), mutta edelleen ainoastaan äidin vieressä. Päädyttiin tähän, koska en yksinkertaisesti jaksanut enää muuten. Jep, olen paska äiti, kun lapsi nukkuu edelleen 6-vuotiaana samassa sängyssä, ei mene suositusten mukaan. Mutta sittenpä olen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun pitäisi rakentaa tukiverkot kuntoon ennenkuin lapsi voi palata. Muuten olet vuoden päästä samassa tilanteessa.

Mikset verkostoitunut muiden yh-mammojen kanssa että voisitte auttaa toinen toistanne. Esim. Vuorotellen yökylään että toinen saa nukkua.

Kyllä pitäisi ennakoiden pitää huolta itsestään. Onhan se lapsellekin aika iso muutos että yhtäkkiä sijoitetaan uuteen kotiin ja sitten palautetaan takaisin kotiin missä turvaverkostoa ei olla osattu muodostaa.

Tässä yksi joka on 10 vuotta yrittänyt luoda verkostoa. Onnistui vain niin että minä olen se joka hoitaa muiden lapsia, takaisin sitä apua ei itselle saa. Helppo sanoa että luo tukiverkko, toteutus on oikeasti vaikeaa. Tämän ohjeen antajat ovat AINA itse hyvän tukiverkon omaavia ja isovanhemmat apuna. Eivät osaa ajatellakaan millaista on kun ei voi soittaa isovanhemmille tai sukulaisille.

Paljon joutui kokemaan pettymystä ja hyväksikäyttöä kun yrittää verkostoa luoda, eikä aina onnistu sittenkään.

Minulla ei ole mitään tukiverkkoa koska asun ihan muualla kuin missä isovanhemmat, kaverit ja sukulaiset. Voihan sitä soitella mutta harva lähtisi varmaan tuhansia kilometrejä tulemaan paikanpäälle. Ihan rahalla ajattelin palkata apua jos väsyn tai en saa nukuttua. Jos ei olisi rahaa niin osaan verkostoitua kyllä. Suomessa on myös yksinhuoltajille yhdistyksiä missä voi tutustua toisiin yksinhuoltajiin. Ja mites nämä varamummo ym. palvelut? 

Jo ennen lasten hankintaa pitäisi miettiä mitä tekee jos jää yksin/väsyy/ei saa nukuttua. Ihminen ei ole robotti mikä kestää ilman unta. Itse hakisin myös lapselle apua mikäli se ei nuku yöllä. 

Ja sitten sulle sanottaisiin että ”kaikki lapsethan sitä nyt valvottaa” ja siinä se.

Ja mistä aattelit että sen yöhoitajan palkkaat tai kuka sen kolmevuotiaan ottaa yöksi?

Vanhemman voi saad kaverille mutta onhan toi nyt vielä liian pieni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja en minä edes tiennyt, että sijaisperheyttä voi tehdä työkseen! olin todella sinisilmäinen ja ajattelin, että nämä ihmiset ottaa lapsia hyvää hyvyyttään. (toki saavat siitä rahaa, muttei niin, että se olisi työpaikka). Tämä asia valkeni minulle vasta, ku sijaisäiti sanoi, että "tähän numeroon voit soittaa, tämä on meidän työnumero". Minkä takia sijaisperhe haluaisi luopua lapsesta, jos saa siitä rahaa? Siis enemmän rahaa kuin äiti omasta lapsesta lapsen elämiseen. Sen takia olen hieman panikoinut tässä.. Onko se heille kannattavaa luopua lapsesta? Jos olen ihan väärässä, niin korjatkaa. Ei ole mitään syytä herjaamiseen tai nimittelyyn. Nämä ovat sellaisia asioita, joista minulla ei ole juuri tietoa eikä siis mielipidettäkään. On myös minusta outoa, miten sijaisperhe löytyy puolessa tunnissa, mutta tukiperhettä ei edes vuodessa? -ap

Tuo perhe on todennäköisesti kriisiperhe, eli toisen vanhemmista täytyy ihan sääntöjen mukaan olla kotona, ei töissä kodin ulkopuolella. Hänkin tarvitsee silti rahaa ihan elämiseensä, ruokaan ja vuokraan ja sellaiseen. Siksi hän saa palkkaa. Hän tekee taatusti silti sydämestään sitä mitä tekee. Eikö kuitenkin ole hyvä, että lapsestasi huolehtii sellainen ihminen, jolla on aikaa ja voimia olla läsnä, eikä joku, joka työpäivän jälkeen uuvuksissa yrittää jaksaa vielä lapsenhoidonkin?

Tukiperheet ovat ihan tavallisia perheitä, joilla on työt ja velvollisuudet, ja ihan tavallinen elämä on useimmille ihan riittävän raskasta. Siksi tukiperheitä on vaikea saada.

Tässäpä hieman tietoa sijaisperheiden palkasta ja korvauksista:

- n. 3000€ per lapsi "aloitusrahaa"

- vähintään 420€/kk per lapsi kulujenkorvausta, verotonta tuloa

- lapsen iästä ja "haastavuudesta" ja erityistarpeista riippuen palkka n. 1000-2000€/kk per lapsi

- lisäksi lastensuojelu kustantaa muita tarpeita, esim. lomamatkat, tarpeen vaatiessa osallistuu isomman auton hankkimiseen jne. Sijaisperheet saavat myös "lomaa" sijaislapsistaan, jotka sijoitetaan toiseen perheeseen, jotta sijaisperhe saa levättyä

Eli kyllähän tuolla ihan kivoihin tienesteihin pääsee, varsinkin jos haalii itsellensä jopa VIISI sijoituslasta. Luulisi tuolla ruoan ja vuokran maksavan juu. Ei ihme, että sijaislapsista pidetään kiinni kynsin ja hampain. 

Tuttava on ollut sijaisäiti ja ei siinä kuule helpolla pääse kun esim. perheeseen tulee isokokoinen pikkukoulainen poika jolla ei ole MITÄÄN elämäntaitoja. Ei osaa leikkiä, ei osaa pukea itseään järkevästi, syö holtittomasti koska on tottunut siihen että ruokaa on syötävä silloin kun sitä on, ei pysty noudattamaan mitään sääntöjä koska ei ole niistä kokemusta. Tuosta kun alat kasvattamaan pärjäävää ihmistä ihan nollapisteestä, niin ei ehkä kannata kadehtia ilman kokemusta. 

Suurin osa lastensuojelun viemistä lapsista on ihan normaaleita lapsia normaaleista perheistä. Poikkeuksia toki on. En minä tuollaista kadehdi, ei ole millään tavalla unelmani osallistua lapsibisnekseen, se on moraalini vastaista. Jos kyse olisikin siitä, että ainoastaan oikeasti apua tarvitsevat lapset otetaan huostaan, niin asia olisi aivan eri.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on VIISI lasta 3...12v joita hoidan yksinhuoltajana. Kaksi on erityislasta. Minulla ei ole suojaverkostoa ja olen toissa. Lapset koulussa ja tarhassa.

Miten 3vn kanssa ei seivia.

Viisilapsisen perheen keskimmäisenä olisin todellakin toivonut että joku sossu olisi puuttunut jossain vaiheessa kotioloihimme... Kaksi erityislasta oli meidänkin perheessä. Käytännössä me lapset itse itsemme kasvatimme, koko ajan piti olla niitä nuorempia vahtimassa jne. Turha jeesustella, saatat itsekin olla oikeasti täysin sokea lapsiesi tarpeille, siinähän ne sivussa menee. Onneksi ap haki apua. Ja joo, meistä lapsista on useampi kärsinyt mielenterveysongelmista aikuisiässä. Äitimme ei näe että lapsuudessamme olisi ollut mitään vikaa, täysin sokea menneisyydelle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun pitäisi rakentaa tukiverkot kuntoon ennenkuin lapsi voi palata. Muuten olet vuoden päästä samassa tilanteessa.

Mikset verkostoitunut muiden yh-mammojen kanssa että voisitte auttaa toinen toistanne. Esim. Vuorotellen yökylään että toinen saa nukkua.

Kyllä pitäisi ennakoiden pitää huolta itsestään. Onhan se lapsellekin aika iso muutos että yhtäkkiä sijoitetaan uuteen kotiin ja sitten palautetaan takaisin kotiin missä turvaverkostoa ei olla osattu muodostaa.

Tässä yksi joka on 10 vuotta yrittänyt luoda verkostoa. Onnistui vain niin että minä olen se joka hoitaa muiden lapsia, takaisin sitä apua ei itselle saa. Helppo sanoa että luo tukiverkko, toteutus on oikeasti vaikeaa. Tämän ohjeen antajat ovat AINA itse hyvän tukiverkon omaavia ja isovanhemmat apuna. Eivät osaa ajatellakaan millaista on kun ei voi soittaa isovanhemmille tai sukulaisille.

Paljon joutui kokemaan pettymystä ja hyväksikäyttöä kun yrittää verkostoa luoda, eikä aina onnistu sittenkään.

Minulla ei ole mitään tukiverkkoa koska asun ihan muualla kuin missä isovanhemmat, kaverit ja sukulaiset. Voihan sitä soitella mutta harva lähtisi varmaan tuhansia kilometrejä tulemaan paikanpäälle. Ihan rahalla ajattelin palkata apua jos väsyn tai en saa nukuttua. Jos ei olisi rahaa niin osaan verkostoitua kyllä. Suomessa on myös yksinhuoltajille yhdistyksiä missä voi tutustua toisiin yksinhuoltajiin. Ja mites nämä varamummo ym. palvelut? 

Jo ennen lasten hankintaa pitäisi miettiä mitä tekee jos jää yksin/väsyy/ei saa nukuttua. Ihminen ei ole robotti mikä kestää ilman unta. Itse hakisin myös lapselle apua mikäli se ei nuku yöllä. 

Rahalla hankittu tukiverkko ei vaan aina toimi. Huomasin tän kun etsin hoitajaa synnytykseen. En saanut, joten piti synnyttää yksin. Ensinnäkään mikään hoitajapalvelu ei tule nonstop varoajalla vaan tilaus tulee tehdä 2-3 vrk ennakkoon. Aina ei voi ennakoida vaan tarve tulee äkkiä.

Lisäksk hoitaja laskuttaa varallaolosta. Kun en tiennyt tarkkaan minä päivänä synnytän, olisi pitänyt ottaa n. 2 viikon pätkä varallaoloa (viikko ennen ja viikko jälkeen la:n) ja tältä ajalta hoitaja olisi 24h valmiudess. Ja sitten siitä 24h:sta maksetaan palkka. Laskepa mitä maksaa 24h palkkaa 14 vrk ajalta. Monta TONNIA. Pelkästä varallaolosta.

Tukiverkottomia siis ollaan ja vaikka miten yritän verkostoitua niin ei onnistu, lähinnä sikso että kaikilla on ne isovanhemmat. En ne tarvi vaihtari-lastenhoitoa kun aina voi soittaa ne isovanhemmat. Pitäisi löytää toinen aidosti tukoverkoton perhe, sit vois toimia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on VIISI lasta 3...12v joita hoidan yksinhuoltajana. Kaksi on erityislasta. Minulla ei ole suojaverkostoa ja olen toissa. Lapset koulussa ja tarhassa.

Miten 3vn kanssa ei seivia.

Viisilapsisen perheen keskimmäisenä olisin todellakin toivonut että joku sossu olisi puuttunut jossain vaiheessa kotioloihimme... Kaksi erityislasta oli meidänkin perheessä. Käytännössä me lapset itse itsemme kasvatimme, koko ajan piti olla niitä nuorempia vahtimassa jne. Turha jeesustella, saatat itsekin olla oikeasti täysin sokea lapsiesi tarpeille, siinähän ne sivussa menee. Onneksi ap haki apua. Ja joo, meistä lapsista on useampi kärsinyt mielenterveysongelmista aikuisiässä. Äitimme ei näe että lapsuudessamme olisi ollut mitään vikaa, täysin sokea menneisyydelle. 

Olisiko sinun mielestäsi ollut parempi elää lapsuutesi lastensuojelutapauksena? Sinua olisi pompoteltu sijaisperheestä toiseen, sitten taas lastenkotiin ja lopuksi laitokseen. Olisiko se ollut parempi, kuin se, että jouduit vahtimaan pienempiä sisaruksia? Muualla päin maailmaa on ihan normaalia isompien sisarusten auttaa lastenhoidossa, eikä se missään nimessä ole mikään lastensuojeluasia, vaan ihan normaaleista perhesiteistä kyse. Et kertonut kovin paljon tai tarkkaan kotioloistasi lapsuudessasi, mutta tuon kirjoituksesi perusteella ei mielestäni mitään väärää.

Omat vanhempani ovat myös mätämunia, mutta luojan kiitos minulla on puoliso. Meilläkin valvottavat lapset, nukkuivat ekat täydet yöunet vasta 5-6 -vuotiaina. Eivät miehenkään vanhemmat tulleet apuun kun olisi tarvittu, mutta joten kuten läsnä isovanhempina lasten elämässä. Anoppi sanoi, että soita sosiaalitoimistoon, olet "sellainen tapaus" että sieltä autetaan sinua. Pyysin häntä katsomaan hetken lapsia kun olimme siellä kylässä, jotta olisin saanut nukuttua. Mieheni ei silloin ollut mukana.

Mies oli työmatkalla myös silloin, kun toinen vastasyntyneistä kaksosista joutui takaisin sairaalaan sinivalohoitoon. Minulle ja toiselle vauvalle ei ollut siellä tilaa, mutta valohoitovauvalle oli tärkeää että käyn imettämässä ja sylittelemässä edes pari kertaa päivässä. Valohoitoa ei kymmenen vuotta sitten annettu vielä kotona, ainakaan me emme saaneet. Välit omaan äitiini ovat aina olleet etäiset ja kalseat, mutta en keksinyt muuta kuin pyytää häneltä apua. Ennen sitä soitin isälleni, joka ei vastannut. Äitini alkoi verkkaisesti ja passiivisesti kertoa puhelimessa miten ikävä päivä hänellä on tänään ollut, tuli joku laskukin. Purskahdin itkuun hädissäni kun ymmärsin, ettei hän aio ottaa kantaa avuntarpeeseeni, ja mitä teki äiti? Se oli todella absurdia, nimittäin hänkin alkoi itkeä, ensin tekoitkua ja sitten oikeaa. Että kun HÄNEN elämänsä on niin kauhean vaikeaa. Suljin puhelimen ja sain jonkinlaisen paniikkikohtauksen. Meitä auttoi lopulta vieras äiti naapurustosta. En päässyt tapahtuneesta koskaan yli, minun oli pakko katkaista välit kokonaan suojellakseni mielenterventerveyttäni.

Mielestäni isovanhemmilla ei ole oikeutta olla narsistisia kylmiä ripulipaskoja. Tai jos ovat, luoja heitä auttakoon elämänsä ehtoopuolella.

Oho, onpas tänne tullut keskustelua, en ehdi nyt kaikkea lukea, mutta joillekin lupasin päivittää eli palaverissa käyty, mahtavat sosiaalityöntekijät ja perhetyöntekijä. Lapsi pääsee kotilomalle viikonloppuna, samoin seuraavana viikonloppuna yön yli lomalle ja sitten vielä koko viikonloppulomalle. Sitten on neuvottelu ja sijoitus päättyy! Olen niin onnellinen. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja en minä edes tiennyt, että sijaisperheyttä voi tehdä työkseen! olin todella sinisilmäinen ja ajattelin, että nämä ihmiset ottaa lapsia hyvää hyvyyttään. (toki saavat siitä rahaa, muttei niin, että se olisi työpaikka). Tämä asia valkeni minulle vasta, ku sijaisäiti sanoi, että "tähän numeroon voit soittaa, tämä on meidän työnumero". Minkä takia sijaisperhe haluaisi luopua lapsesta, jos saa siitä rahaa? Siis enemmän rahaa kuin äiti omasta lapsesta lapsen elämiseen. Sen takia olen hieman panikoinut tässä.. Onko se heille kannattavaa luopua lapsesta? Jos olen ihan väärässä, niin korjatkaa. Ei ole mitään syytä herjaamiseen tai nimittelyyn. Nämä ovat sellaisia asioita, joista minulla ei ole juuri tietoa eikä siis mielipidettäkään. On myös minusta outoa, miten sijaisperhe löytyy puolessa tunnissa, mutta tukiperhettä ei edes vuodessa? -ap

Tuo perhe on todennäköisesti kriisiperhe, eli toisen vanhemmista täytyy ihan sääntöjen mukaan olla kotona, ei töissä kodin ulkopuolella. Hänkin tarvitsee silti rahaa ihan elämiseensä, ruokaan ja vuokraan ja sellaiseen. Siksi hän saa palkkaa. Hän tekee taatusti silti sydämestään sitä mitä tekee. Eikö kuitenkin ole hyvä, että lapsestasi huolehtii sellainen ihminen, jolla on aikaa ja voimia olla läsnä, eikä joku, joka työpäivän jälkeen uuvuksissa yrittää jaksaa vielä lapsenhoidonkin?

Tukiperheet ovat ihan tavallisia perheitä, joilla on työt ja velvollisuudet, ja ihan tavallinen elämä on useimmille ihan riittävän raskasta. Siksi tukiperheitä on vaikea saada.

Tässäpä hieman tietoa sijaisperheiden palkasta ja korvauksista:

- n. 3000€ per lapsi "aloitusrahaa"

- vähintään 420€/kk per lapsi kulujenkorvausta, verotonta tuloa

- lapsen iästä ja "haastavuudesta" ja erityistarpeista riippuen palkka n. 1000-2000€/kk per lapsi

- lisäksi lastensuojelu kustantaa muita tarpeita, esim. lomamatkat, tarpeen vaatiessa osallistuu isomman auton hankkimiseen jne. Sijaisperheet saavat myös "lomaa" sijaislapsistaan, jotka sijoitetaan toiseen perheeseen, jotta sijaisperhe saa levättyä

Eli kyllähän tuolla ihan kivoihin tienesteihin pääsee, varsinkin jos haalii itsellensä jopa VIISI sijoituslasta. Luulisi tuolla ruoan ja vuokran maksavan juu. Ei ihme, että sijaislapsista pidetään kiinni kynsin ja hampain. 

Kun kerran on noin helppo ja rahakas bisnes, miksipä et siihen alkaisi?

Vai voiko olla, että ei se sitten ehkä ihan niin helppoa hommaa olekaan...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi ei ole ikinä nukkunut öitä putkeen, jotain muutamaa harvaa poikkeustapausta lukuunottamatta. Hänellä on atooppinen iho, joka kutisee. Herää siihen, kiukkuisena, alkaa huutaa ja saattaa huutaa tunnin puolitoista putkeen ja sitten raivokohtauksen mennessä ohi, jää valvomaan. Eipä tuollaset pikkuheräilyt minua loppuunajaneet, vaan nuo raivokohtaukset keskellä yötä. Naapurit tehneet lasuja öisistä huudoista, en tiedä, mitä oikein kuvittelevat. Kyllä todella paljon mielummin nukkuisin yöni rauhassa kuin olisin sydän syrjällään keskellä yötä, kun lapsi raivoaa ja herättää koko naapuruston. Herää siltikin vaikka iho olisi kunnossa, rasvattu ja sileä kuin vauvan pylly. Useamman viikon valvottujen öiden jälkeen varasin lääkäriajan ja lääkäri kirjoitti lapselle Ataraxia! Olin täysin varma, että nyt meidän tilanne paranee, kun yöt saadaan nukuttua, mutta ei. Ei auttanut Atarax pitämään lasta unessa. Lapsi kyllä simahti lääkkeen annon jälkeen kuin saunalamppu, mutta heräsi taas pari tuntia nukahtamisen jälkeen ja aloitti raivoamisen. Joku unihäiriö hänellä on, jota sairaalaolosuhteissa tulisi tutkia. -ap

Minun atoopikollani on myös aistiyliherkkyys. Aistii kaikki aistiärsykkeet moninkertaisina. Siis se iho on kipeä, hipaisu sattuu, äänet sattuu korviin, makuaisti on ylivirittynyt jne.

Yhdessä vaiheessa käytti viisi numeroa liian isoja kenkiä ja saumattomia vaatteita.

Onko sinun lapseltasi tutkittu aistiyliherkkyyttä? Se nimittäin myös selitttäisi nuo raivokohtaukset.

T. Refluksilapsen ja atoopikon äiti

Aistiyliherkkyyttä aloin itsekin epäillä. Tuo asia tulisi tutkia. Luin myös aistiyliherkkyydestä artikkelin, jossa kerrottiin, että kyseisestä tilasta kärsivät lapset eivät rauhoitu syliin, vaan syli saattaa tuntua heistä inhottavalta raivokohtauksen ollessa päällä ja huuto saattaa vain yltyä. Tämä täsmäisi todella hyvin lapseeni.

Mitä tulee näihin negatiivisiin kommentteihin, niin en jaksa edes vastata, koska eivät selvästikään ole olleet koskaan siinä katkeamispisteessä, jossa itse olin. Olen tässä ketjussa useamman kerran sanonut, että tuo sijoitus oli viimeinen vaihtoehto, kun tukiverkot pettivät eikä kukaan ottanut koppia, vaikka itkien soitin, että nyt olisi saatava nukkua yö tai pari. Lapsi meni ihan yhtä iloisena tukiperheeseen kuin menisi vaikka mummolaan. Ei hän ole traumatisoitunut. On saanut siellä hyvää hoitoa ja aktiviteettia. Ei ole koskaan ollut ripustautuvaa sorttia. Lapset ovat niin erilaisia. Joku pelkää ja ujostelee kaikkia, minun lapseni moikkailee lähes jokaista vastaantulijaa ja jää juttelemaan, jos vastaantulija alkaa lapselle jutella. Tuosta täytyy tietenkin opettaa pois, ettei jokaiselle tuntemattomalle ole hyvä jutella, mutta yleensä kaikki mummelit ilahtuu, kun lapsi menee heille juttelemaan. Enempää en aio kommentoida tästä aiheesta, koska kukaan täällä ei tunne lastani eikä se ollut edes aloituksen pointti, vaan lähinnä se, onko minulla mahdollisuuksia saada lasta takaisin sitten kun olen itse kerännyt voimani ja "kuntoutunut". Ja olen kiitollinen jokaisesta ihanasta tsemppaavasta kommentista, joita on tullut paljon ja myös asiallisista kommenteista, joissa olen saanut neuvoja.

Montako kertaa ajattelit hylätä lapsen ja ottaa lomaa äitiydestä?

Tuo ei ole ok. Jos ei ole äidin vastuuta kantamaan niin lapsi kokonaan pois. Ei ole mikään rakkaudenteko (kuten aiemmassa viestissä väitit) antaa lapsi huostaan silloin tällöin. Rakkaudenteko olisi antaa lapsi adoptoitavaksi jos ei kykene olla vanhempi.

Ei ole rakkaudenteko antaa lapsi huostaan, kun on itse uupunut. Mutta en sanoisi, että AP:n nyt lasta adoptioonkaan missään nimessä pitäisi antaa. Lapsi hoitoon ja äiti lepää päivisin kotona. Jos tähän ei ole mahdollisuutta, niin sitten vain ottaa kotona mahdollisimman iisisti ilman stressiä ruoanlaitosta, siivouksesta ja aktiviteeteista jonkin aikaa. Lapsi ei siihen kuole tai mitenkään traumatisoidu, jos syö noutoruokaa tai voileipiä pari viikkoa, ja jos koti ei ole kiiltävän puhdas, ja jos katselee lasten ohjelmia vaikka aamusta iltaan jonkin aikaa. Kunhan saa olla turvallisen, joskin uupuneen äitinsä kanssa. Minusta on tunnekylmyyttä sanoa, että lapsen on parempi sijaisperheessä, kunhan vain ulkoisesti asiat ovat hienosti. Minne on unohtunut ihmisiltä perheen ja vanhempien ja sen kuuluisan rakkauden merkitys? Lapsella on turvallinen olo kotona oman äidin kanssa, vaikkei kaikki olisikaan aina ja koko ajan täysin 100% optimaalista.

Tässä ehdotuksessa on sellainen ongelma, että kuvitellaan kaikkien lasten olevan samanlaisia, tai ylipäätään terveitä.

Mäkin olisin voinut kirjoittaa tällaisen ohjeistuksen kahden ekan lapsen osalta, koska heidän kanssaan olisi onnistunut noutoruoat ja telkkarin katsominen aamustsa iltaan jne.

Kuopuksella on kuitenkin ADHD, ja hänen kanssaan mikään arkilepääminen ei todellakaan onnistunut silloin kun hän oli 3-vuotias. Hänen kanssaan ei voinut käydä edes kaupassa, koska se oli vaan ihan hirveää molemmille. Lapselle koska kuormittui kaikista virikkeistä liikaa, ja itselle, koska lapsi sai raivarin ja yritti karata/hypätä alas kärryjen isuimesta/karkasi autokärrystä jne.

Ei todellakaan olisi pystynyt katsomaan aamusta iltaan piirrettyjä, koska ei pystynyt keskittymään moiseen ennen kuin lähempänä 5 v ikää. Siis katsomaan edes yhtä ohjelmaa alusta loppuun ilman että välissä lähti juoksemaan ja tekemään kaikkea muuta.

Joten jos Ap.lla on yhtään vastaavaa kotona, ei ihme että on uupunut.

Onko lapsi päivällä päiväkodissa?