Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Emma laihtui 4kk aikana 14kg ja kapeni 25cm - mitä mieltä ootte päivän ruuista?
09.08.2019 |
https://www.google.com/amp/s/www.thesun.co.uk/fabulous/9683047/bride-we…
600 kaloria päivässä eli Cambridge Diet, ei liikuntaa:
BREAKFAST: Peanut bar
LUNCH: Peanut bar
DINNER: Flavoured shake
SNACKS: None
DRINKS: Tea with no sugar and 2.25 litres of water
Morsian sai prinsessapäivänsä mutta mitäs kun alkaa turvota takaisin?
Kommentit (115)
Vierailija kirjoitti:
Töissä yks nainen laihdutti tuolleen ja nyt kaksi vuotta myöhemmin painaa tuplat mitä ennen :(
Näitä näkee paljon jotka lihoo entistä isommaksi joka kuurin jälkeen. Itsekin seurannut läheltä ihmistä, joka on tosi monta kertaa eri menetelmillä onnistuneesti laihtunut, ja aina lihonut jossain vaiheessa vielä painavammaksi kun oli viimeisintä elämäntapamuutosta tai dieettiä aloittaessaan. Viimeisin repäisy sillä oli vuoropäiväpaasto. Aloitti jotain 90 kilon paikkeilta ja nyt painaa selvästi huomattavasti enemmän. ONnistui käymään 65 kilossakin välillä kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan noita tullut nähtyä, jotka on palautuneet enemmän ja vähemmän takaisin kiloihinsa. Mutta ihmehän tämä nopea laihtuminen on. Kun saisi vaan pidettyä lopputuloksen.
Tutkimusten mukaan tosiaan vain 5-10% merkittävästi (yli 10 kg) laihduttaneista saa pidettyä tuloksensa yli 2 vuotta. Masentava juttu on se, että asia ei mitenkään koske vain ns. pikakuureja käyttäneitä vaan yhtä lailla rauhallisemmin laihduttaneita. Itse asiassa esim. VLCD dieetti, jollainen Cambridgekin on, ei tutkimusten mukaan mitenkään johda isompaan todennäköisyyteen lihoa takaisin kuin kohtuulliseen kalorirajoitukseen perustuva laihdutus tai karppaamalla laihdutus.
Tämän takia pitäisi keskittyä enemmän kokonaisvaltaiseen elämäntapojen muutokseen kuin siihen laihduttamiseen.
Laihduttamiseksi kutsutaan noissa tutkimuksissa mitä tahansa tietoisesti valittua toimintaa, jossa laukaisijana on painonpudotustarve tai halu. Eli myös sitä elämäntapamuutosta, jos sen on laukaissut se että huomaa että nykyisillä elämäntavoilla on liikaa elopainoa. Valitettavasti näiden "elämäntapamuutosten" tulokset ei ole sen parempia kuin kuurienkaan, koska tapojen muuttaminen pysyvästi yleensä on ihmisille valtavan vaikeaa.
Jostain Patrik Borgin kirjasta esimerkiksi luin tutkimuksesta, jossa ylipainoinsia miehiä oli ohjattu nimenomaan elämäntapamuutokseen syömään terveellisemmin: lisäämään kasviksia, vähentämään energiapitoisia juomia ja herkkuja jne. Kaikkien paino laski tutkimuksen ajan, mutta kun tietyn ajan päästä sen loppumisesta tutkittiinn miesten paino ja ruokatavat, niin lähes kaikki olivat alkuperäisessä painossaan ja syykin oli selvä: ainoa pysyväksi elämäntavaksi jäänyt muutos oli se että makkaraa syötiin vähän vähemmän kuin ennen elämäntapamuutosta.
En tiedä onko muutokselle tarpeeksi hyvä syy pelkästään tuo painonpudotustarve, koska kun tavoite on saavutettu niin sittenhän on helppo palata takaisin vanhoihin tapoihin. Itse keskittyisin mielummin siihen, että muutan asioita hiljalleen sellaiseen suuntaan että tunnen oloni paremmaksi kokonaisvaltaisesti.
Tuokin on monelle vaikea käsite. Monella ei ole merkittävästi lihavanakaan olossa mitään ongelmaa, joten olon paraneminen ei motivoi. Itse painoin pahimmillani 110 kg, olen 160 cm pitkä, mutta ei ollut mitään ongelmia voinnissa. Ulkonäkö lähinnä naisihmisenä tökki. Ja toki ne terveysriskit, mutta yksin ne ei olisi riittäneet motivoimaan, koska nehän on vähän sellaisia että joillekin tulee, joillekin ei, ja voi mennä kauankin että tulee jos tulee.
Jos lihavana olossa ei itselle ole mitään ongelmaa, niin miksi sitä pitäisi muuttaa?
Esim. koska työelämässä monella alalla lihavuudesta tehdään ihmisestä päätelmiä, jotka ei edistä uralla etenemistä tai uuden työpaikan saantia. Samoin jos haluaa vaikka parisuhteen, se voi olla vaikeaa sairaalloisen lihavana. Itse ainakin BMI 40 ylittäneenäkin voin fyysisesti oikein hyvin, ja psyykkisestikin silloin kun ei tarvinnut olla muiden kriittisten katseiden alla. Mutta tosiaan esim. töissä mennessä asiakkaille tms. kyllä sitä tunsi oikein ne katseet, että ai tuommoinen matami sieltä firmasta tulikin, enpä olisi odottanut.
Ei ihme että niin monella britillä on naama vinossa tai rutussa, korvat eri paria ja vaikka mitä näillä ruuilla.
Ekana lihotetaan keho paskalla ja sitten keho näännytetään paskalla.
Tuollasta roskaa ei vastuullinen media edes julkaisisi. Erittäin epäterveellistä tällaiset idiot dietit.
Opetelkaa ihmiset syömään kuin normaali ihminen niin voit syödä vaikka 5 kertaa päivässä kun et ahda naamaasi sontaa eli herkkuja ja prosessoitua ''ruokaa''.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan noita tullut nähtyä, jotka on palautuneet enemmän ja vähemmän takaisin kiloihinsa. Mutta ihmehän tämä nopea laihtuminen on. Kun saisi vaan pidettyä lopputuloksen.
Tutkimusten mukaan tosiaan vain 5-10% merkittävästi (yli 10 kg) laihduttaneista saa pidettyä tuloksensa yli 2 vuotta. Masentava juttu on se, että asia ei mitenkään koske vain ns. pikakuureja käyttäneitä vaan yhtä lailla rauhallisemmin laihduttaneita. Itse asiassa esim. VLCD dieetti, jollainen Cambridgekin on, ei tutkimusten mukaan mitenkään johda isompaan todennäköisyyteen lihoa takaisin kuin kohtuulliseen kalorirajoitukseen perustuva laihdutus tai karppaamalla laihdutus.
Tämän takia pitäisi keskittyä enemmän kokonaisvaltaiseen elämäntapojen muutokseen kuin siihen laihduttamiseen.
Laihduttamiseksi kutsutaan noissa tutkimuksissa mitä tahansa tietoisesti valittua toimintaa, jossa laukaisijana on painonpudotustarve tai halu. Eli myös sitä elämäntapamuutosta, jos sen on laukaissut se että huomaa että nykyisillä elämäntavoilla on liikaa elopainoa. Valitettavasti näiden "elämäntapamuutosten" tulokset ei ole sen parempia kuin kuurienkaan, koska tapojen muuttaminen pysyvästi yleensä on ihmisille valtavan vaikeaa.
Jostain Patrik Borgin kirjasta esimerkiksi luin tutkimuksesta, jossa ylipainoinsia miehiä oli ohjattu nimenomaan elämäntapamuutokseen syömään terveellisemmin: lisäämään kasviksia, vähentämään energiapitoisia juomia ja herkkuja jne. Kaikkien paino laski tutkimuksen ajan, mutta kun tietyn ajan päästä sen loppumisesta tutkittiinn miesten paino ja ruokatavat, niin lähes kaikki olivat alkuperäisessä painossaan ja syykin oli selvä: ainoa pysyväksi elämäntavaksi jäänyt muutos oli se että makkaraa syötiin vähän vähemmän kuin ennen elämäntapamuutosta.
En tiedä onko muutokselle tarpeeksi hyvä syy pelkästään tuo painonpudotustarve, koska kun tavoite on saavutettu niin sittenhän on helppo palata takaisin vanhoihin tapoihin. Itse keskittyisin mielummin siihen, että muutan asioita hiljalleen sellaiseen suuntaan että tunnen oloni paremmaksi kokonaisvaltaisesti.
Tuokin on monelle vaikea käsite. Monella ei ole merkittävästi lihavanakaan olossa mitään ongelmaa, joten olon paraneminen ei motivoi. Itse painoin pahimmillani 110 kg, olen 160 cm pitkä, mutta ei ollut mitään ongelmia voinnissa. Ulkonäkö lähinnä naisihmisenä tökki. Ja toki ne terveysriskit, mutta yksin ne ei olisi riittäneet motivoimaan, koska nehän on vähän sellaisia että joillekin tulee, joillekin ei, ja voi mennä kauankin että tulee jos tulee.
Jos lihavana olossa ei itselle ole mitään ongelmaa, niin miksi sitä pitäisi muuttaa?
Ei anorektikoillakaan oo mielestään mitään ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan noita tullut nähtyä, jotka on palautuneet enemmän ja vähemmän takaisin kiloihinsa. Mutta ihmehän tämä nopea laihtuminen on. Kun saisi vaan pidettyä lopputuloksen.
Tutkimusten mukaan tosiaan vain 5-10% merkittävästi (yli 10 kg) laihduttaneista saa pidettyä tuloksensa yli 2 vuotta. Masentava juttu on se, että asia ei mitenkään koske vain ns. pikakuureja käyttäneitä vaan yhtä lailla rauhallisemmin laihduttaneita. Itse asiassa esim. VLCD dieetti, jollainen Cambridgekin on, ei tutkimusten mukaan mitenkään johda isompaan todennäköisyyteen lihoa takaisin kuin kohtuulliseen kalorirajoitukseen perustuva laihdutus tai karppaamalla laihdutus.
Tämän takia pitäisi keskittyä enemmän kokonaisvaltaiseen elämäntapojen muutokseen kuin siihen laihduttamiseen.
Laihduttamiseksi kutsutaan noissa tutkimuksissa mitä tahansa tietoisesti valittua toimintaa, jossa laukaisijana on painonpudotustarve tai halu. Eli myös sitä elämäntapamuutosta, jos sen on laukaissut se että huomaa että nykyisillä elämäntavoilla on liikaa elopainoa. Valitettavasti näiden "elämäntapamuutosten" tulokset ei ole sen parempia kuin kuurienkaan, koska tapojen muuttaminen pysyvästi yleensä on ihmisille valtavan vaikeaa.
Jostain Patrik Borgin kirjasta esimerkiksi luin tutkimuksesta, jossa ylipainoinsia miehiä oli ohjattu nimenomaan elämäntapamuutokseen syömään terveellisemmin: lisäämään kasviksia, vähentämään energiapitoisia juomia ja herkkuja jne. Kaikkien paino laski tutkimuksen ajan, mutta kun tietyn ajan päästä sen loppumisesta tutkittiinn miesten paino ja ruokatavat, niin lähes kaikki olivat alkuperäisessä painossaan ja syykin oli selvä: ainoa pysyväksi elämäntavaksi jäänyt muutos oli se että makkaraa syötiin vähän vähemmän kuin ennen elämäntapamuutosta.
En tiedä onko muutokselle tarpeeksi hyvä syy pelkästään tuo painonpudotustarve, koska kun tavoite on saavutettu niin sittenhän on helppo palata takaisin vanhoihin tapoihin. Itse keskittyisin mielummin siihen, että muutan asioita hiljalleen sellaiseen suuntaan että tunnen oloni paremmaksi kokonaisvaltaisesti.
Tuokin on monelle vaikea käsite. Monella ei ole merkittävästi lihavanakaan olossa mitään ongelmaa, joten olon paraneminen ei motivoi. Itse painoin pahimmillani 110 kg, olen 160 cm pitkä, mutta ei ollut mitään ongelmia voinnissa. Ulkonäkö lähinnä naisihmisenä tökki. Ja toki ne terveysriskit, mutta yksin ne ei olisi riittäneet motivoimaan, koska nehän on vähän sellaisia että joillekin tulee, joillekin ei, ja voi mennä kauankin että tulee jos tulee.
Jos lihavana olossa ei itselle ole mitään ongelmaa, niin miksi sitä pitäisi muuttaa?
Esim. koska työelämässä monella alalla lihavuudesta tehdään ihmisestä päätelmiä, jotka ei edistä uralla etenemistä tai uuden työpaikan saantia. Samoin jos haluaa vaikka parisuhteen, se voi olla vaikeaa sairaalloisen lihavana. Itse ainakin BMI 40 ylittäneenäkin voin fyysisesti oikein hyvin, ja psyykkisestikin silloin kun ei tarvinnut olla muiden kriittisten katseiden alla. Mutta tosiaan esim. töissä mennessä asiakkaille tms. kyllä sitä tunsi oikein ne katseet, että ai tuommoinen matami sieltä firmasta tulikin, enpä olisi odottanut.
Nämähän on siis yhteiskunnalta tulevia ongelmia, ei sinun ongelmia. Mutta ymmärrän sinänsä kyllä hyvin, olen itsekin lihava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan noita tullut nähtyä, jotka on palautuneet enemmän ja vähemmän takaisin kiloihinsa. Mutta ihmehän tämä nopea laihtuminen on. Kun saisi vaan pidettyä lopputuloksen.
Tutkimusten mukaan tosiaan vain 5-10% merkittävästi (yli 10 kg) laihduttaneista saa pidettyä tuloksensa yli 2 vuotta. Masentava juttu on se, että asia ei mitenkään koske vain ns. pikakuureja käyttäneitä vaan yhtä lailla rauhallisemmin laihduttaneita. Itse asiassa esim. VLCD dieetti, jollainen Cambridgekin on, ei tutkimusten mukaan mitenkään johda isompaan todennäköisyyteen lihoa takaisin kuin kohtuulliseen kalorirajoitukseen perustuva laihdutus tai karppaamalla laihdutus.
Tämän takia pitäisi keskittyä enemmän kokonaisvaltaiseen elämäntapojen muutokseen kuin siihen laihduttamiseen.
Laihduttamiseksi kutsutaan noissa tutkimuksissa mitä tahansa tietoisesti valittua toimintaa, jossa laukaisijana on painonpudotustarve tai halu. Eli myös sitä elämäntapamuutosta, jos sen on laukaissut se että huomaa että nykyisillä elämäntavoilla on liikaa elopainoa. Valitettavasti näiden "elämäntapamuutosten" tulokset ei ole sen parempia kuin kuurienkaan, koska tapojen muuttaminen pysyvästi yleensä on ihmisille valtavan vaikeaa.
Jostain Patrik Borgin kirjasta esimerkiksi luin tutkimuksesta, jossa ylipainoinsia miehiä oli ohjattu nimenomaan elämäntapamuutokseen syömään terveellisemmin: lisäämään kasviksia, vähentämään energiapitoisia juomia ja herkkuja jne. Kaikkien paino laski tutkimuksen ajan, mutta kun tietyn ajan päästä sen loppumisesta tutkittiinn miesten paino ja ruokatavat, niin lähes kaikki olivat alkuperäisessä painossaan ja syykin oli selvä: ainoa pysyväksi elämäntavaksi jäänyt muutos oli se että makkaraa syötiin vähän vähemmän kuin ennen elämäntapamuutosta.
En tiedä onko muutokselle tarpeeksi hyvä syy pelkästään tuo painonpudotustarve, koska kun tavoite on saavutettu niin sittenhän on helppo palata takaisin vanhoihin tapoihin. Itse keskittyisin mielummin siihen, että muutan asioita hiljalleen sellaiseen suuntaan että tunnen oloni paremmaksi kokonaisvaltaisesti.
Tuokin on monelle vaikea käsite. Monella ei ole merkittävästi lihavanakaan olossa mitään ongelmaa, joten olon paraneminen ei motivoi. Itse painoin pahimmillani 110 kg, olen 160 cm pitkä, mutta ei ollut mitään ongelmia voinnissa. Ulkonäkö lähinnä naisihmisenä tökki. Ja toki ne terveysriskit, mutta yksin ne ei olisi riittäneet motivoimaan, koska nehän on vähän sellaisia että joillekin tulee, joillekin ei, ja voi mennä kauankin että tulee jos tulee.
Olisitko pystynyt käydä kävellen 8km kauppareissun ja kantaa pari täyttä kassia ruokaa kotiin sieltä 110 kiloisena?
Scum kirjoitti:
Ei ihme että niin monella britillä on naama vinossa tai rutussa, korvat eri paria ja vaikka mitä näillä ruuilla.
Ekana lihotetaan keho paskalla ja sitten keho näännytetään paskalla.
Tuollasta roskaa ei vastuullinen media edes julkaisisi. Erittäin epäterveellistä tällaiset idiot dietit.
Opetelkaa ihmiset syömään kuin normaali ihminen niin voit syödä vaikka 5 kertaa päivässä kun et ahda naamaasi sontaa eli herkkuja ja prosessoitua ''ruokaa''.
Emmalta ois kiva saada recappi vuoden päästä :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä tiputin 10kg/4kk ja söin hyvin. Liikuntaa ei ollut hyötyliikuntaa enempää. Vhh dieetti toimii. Ei tartte kitua. Nyt raskaana mut kunhan tästä tokenen niin palaan jo ruokavalioon. En nytkään hiilareita älyttömästi syö. Leipä ja jugurtti aamuisin.
Scum kirjoitti:
Ei ihme että niin monella britillä on naama vinossa tai rutussa, korvat eri paria ja vaikka mitä näillä ruuilla.
Ekana lihotetaan keho paskalla ja sitten keho näännytetään paskalla.
Tuollasta roskaa ei vastuullinen media edes julkaisisi. Erittäin epäterveellistä tällaiset idiot dietit.
Opetelkaa ihmiset syömään kuin normaali ihminen niin voit syödä vaikka 5 kertaa päivässä kun et ahda naamaasi sontaa eli herkkuja ja prosessoitua ''ruokaa''.
Miksi media ei julkaisisi, kun VLCD-dieetit on merkittävän ja sairaalloisen ylipainon hoitoon Suomessakin Käypä Hoito suositusten mukainen ratkaisu, ja tällaisia tarjotaan myös esim. sairaaloiden laihdutusryhmissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan noita tullut nähtyä, jotka on palautuneet enemmän ja vähemmän takaisin kiloihinsa. Mutta ihmehän tämä nopea laihtuminen on. Kun saisi vaan pidettyä lopputuloksen.
Mikä "ihme" se on että laihtuu noin rankalla kalorivajeella?
Onko tämä joku 1300-luvun Aihe Vapaa jossa kaikki fyysiset ilmiöt jota ei ymmärretä kuitataan ihmeiksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan noita tullut nähtyä, jotka on palautuneet enemmän ja vähemmän takaisin kiloihinsa. Mutta ihmehän tämä nopea laihtuminen on. Kun saisi vaan pidettyä lopputuloksen.
Tutkimusten mukaan tosiaan vain 5-10% merkittävästi (yli 10 kg) laihduttaneista saa pidettyä tuloksensa yli 2 vuotta. Masentava juttu on se, että asia ei mitenkään koske vain ns. pikakuureja käyttäneitä vaan yhtä lailla rauhallisemmin laihduttaneita. Itse asiassa esim. VLCD dieetti, jollainen Cambridgekin on, ei tutkimusten mukaan mitenkään johda isompaan todennäköisyyteen lihoa takaisin kuin kohtuulliseen kalorirajoitukseen perustuva laihdutus tai karppaamalla laihdutus.
Tämän takia pitäisi keskittyä enemmän kokonaisvaltaiseen elämäntapojen muutokseen kuin siihen laihduttamiseen.
Laihduttamiseksi kutsutaan noissa tutkimuksissa mitä tahansa tietoisesti valittua toimintaa, jossa laukaisijana on painonpudotustarve tai halu. Eli myös sitä elämäntapamuutosta, jos sen on laukaissut se että huomaa että nykyisillä elämäntavoilla on liikaa elopainoa. Valitettavasti näiden "elämäntapamuutosten" tulokset ei ole sen parempia kuin kuurienkaan, koska tapojen muuttaminen pysyvästi yleensä on ihmisille valtavan vaikeaa.
Jostain Patrik Borgin kirjasta esimerkiksi luin tutkimuksesta, jossa ylipainoinsia miehiä oli ohjattu nimenomaan elämäntapamuutokseen syömään terveellisemmin: lisäämään kasviksia, vähentämään energiapitoisia juomia ja herkkuja jne. Kaikkien paino laski tutkimuksen ajan, mutta kun tietyn ajan päästä sen loppumisesta tutkittiinn miesten paino ja ruokatavat, niin lähes kaikki olivat alkuperäisessä painossaan ja syykin oli selvä: ainoa pysyväksi elämäntavaksi jäänyt muutos oli se että makkaraa syötiin vähän vähemmän kuin ennen elämäntapamuutosta.
En tiedä onko muutokselle tarpeeksi hyvä syy pelkästään tuo painonpudotustarve, koska kun tavoite on saavutettu niin sittenhän on helppo palata takaisin vanhoihin tapoihin. Itse keskittyisin mielummin siihen, että muutan asioita hiljalleen sellaiseen suuntaan että tunnen oloni paremmaksi kokonaisvaltaisesti.
Tuokin on monelle vaikea käsite. Monella ei ole merkittävästi lihavanakaan olossa mitään ongelmaa, joten olon paraneminen ei motivoi. Itse painoin pahimmillani 110 kg, olen 160 cm pitkä, mutta ei ollut mitään ongelmia voinnissa. Ulkonäkö lähinnä naisihmisenä tökki. Ja toki ne terveysriskit, mutta yksin ne ei olisi riittäneet motivoimaan, koska nehän on vähän sellaisia että joillekin tulee, joillekin ei, ja voi mennä kauankin että tulee jos tulee.
Jos lihavana olossa ei itselle ole mitään ongelmaa, niin miksi sitä pitäisi muuttaa?
Ei anorektikoillakaan oo mielestään mitään ongelmaa.
Anoreksia on mielenterveydellinen ongelma. Anoreksikon ei tarvitse olla edes sairaalloisen laiha, sairaus se on siitä huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan noita tullut nähtyä, jotka on palautuneet enemmän ja vähemmän takaisin kiloihinsa. Mutta ihmehän tämä nopea laihtuminen on. Kun saisi vaan pidettyä lopputuloksen.
Tutkimusten mukaan tosiaan vain 5-10% merkittävästi (yli 10 kg) laihduttaneista saa pidettyä tuloksensa yli 2 vuotta. Masentava juttu on se, että asia ei mitenkään koske vain ns. pikakuureja käyttäneitä vaan yhtä lailla rauhallisemmin laihduttaneita. Itse asiassa esim. VLCD dieetti, jollainen Cambridgekin on, ei tutkimusten mukaan mitenkään johda isompaan todennäköisyyteen lihoa takaisin kuin kohtuulliseen kalorirajoitukseen perustuva laihdutus tai karppaamalla laihdutus.
Tämän takia pitäisi keskittyä enemmän kokonaisvaltaiseen elämäntapojen muutokseen kuin siihen laihduttamiseen.
Laihduttamiseksi kutsutaan noissa tutkimuksissa mitä tahansa tietoisesti valittua toimintaa, jossa laukaisijana on painonpudotustarve tai halu. Eli myös sitä elämäntapamuutosta, jos sen on laukaissut se että huomaa että nykyisillä elämäntavoilla on liikaa elopainoa. Valitettavasti näiden "elämäntapamuutosten" tulokset ei ole sen parempia kuin kuurienkaan, koska tapojen muuttaminen pysyvästi yleensä on ihmisille valtavan vaikeaa.
Jostain Patrik Borgin kirjasta esimerkiksi luin tutkimuksesta, jossa ylipainoinsia miehiä oli ohjattu nimenomaan elämäntapamuutokseen syömään terveellisemmin: lisäämään kasviksia, vähentämään energiapitoisia juomia ja herkkuja jne. Kaikkien paino laski tutkimuksen ajan, mutta kun tietyn ajan päästä sen loppumisesta tutkittiinn miesten paino ja ruokatavat, niin lähes kaikki olivat alkuperäisessä painossaan ja syykin oli selvä: ainoa pysyväksi elämäntavaksi jäänyt muutos oli se että makkaraa syötiin vähän vähemmän kuin ennen elämäntapamuutosta.
En tiedä onko muutokselle tarpeeksi hyvä syy pelkästään tuo painonpudotustarve, koska kun tavoite on saavutettu niin sittenhän on helppo palata takaisin vanhoihin tapoihin. Itse keskittyisin mielummin siihen, että muutan asioita hiljalleen sellaiseen suuntaan että tunnen oloni paremmaksi kokonaisvaltaisesti.
Tuokin on monelle vaikea käsite. Monella ei ole merkittävästi lihavanakaan olossa mitään ongelmaa, joten olon paraneminen ei motivoi. Itse painoin pahimmillani 110 kg, olen 160 cm pitkä, mutta ei ollut mitään ongelmia voinnissa. Ulkonäkö lähinnä naisihmisenä tökki. Ja toki ne terveysriskit, mutta yksin ne ei olisi riittäneet motivoimaan, koska nehän on vähän sellaisia että joillekin tulee, joillekin ei, ja voi mennä kauankin että tulee jos tulee.
Jos lihavana olossa ei itselle ole mitään ongelmaa, niin miksi sitä pitäisi muuttaa?
Esim. koska työelämässä monella alalla lihavuudesta tehdään ihmisestä päätelmiä, jotka ei edistä uralla etenemistä tai uuden työpaikan saantia. Samoin jos haluaa vaikka parisuhteen, se voi olla vaikeaa sairaalloisen lihavana. Itse ainakin BMI 40 ylittäneenäkin voin fyysisesti oikein hyvin, ja psyykkisestikin silloin kun ei tarvinnut olla muiden kriittisten katseiden alla. Mutta tosiaan esim. töissä mennessä asiakkaille tms. kyllä sitä tunsi oikein ne katseet, että ai tuommoinen matami sieltä firmasta tulikin, enpä olisi odottanut.
Nämähän on siis yhteiskunnalta tulevia ongelmia, ei sinun ongelmia. Mutta ymmärrän sinänsä kyllä hyvin, olen itsekin lihava.
Ei joka tupakoijakaan saa syöpää mut kohonnut riski on aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan noita tullut nähtyä, jotka on palautuneet enemmän ja vähemmän takaisin kiloihinsa. Mutta ihmehän tämä nopea laihtuminen on. Kun saisi vaan pidettyä lopputuloksen.
Tutkimusten mukaan tosiaan vain 5-10% merkittävästi (yli 10 kg) laihduttaneista saa pidettyä tuloksensa yli 2 vuotta. Masentava juttu on se, että asia ei mitenkään koske vain ns. pikakuureja käyttäneitä vaan yhtä lailla rauhallisemmin laihduttaneita. Itse asiassa esim. VLCD dieetti, jollainen Cambridgekin on, ei tutkimusten mukaan mitenkään johda isompaan todennäköisyyteen lihoa takaisin kuin kohtuulliseen kalorirajoitukseen perustuva laihdutus tai karppaamalla laihdutus.
Tämän takia pitäisi keskittyä enemmän kokonaisvaltaiseen elämäntapojen muutokseen kuin siihen laihduttamiseen.
Laihduttamiseksi kutsutaan noissa tutkimuksissa mitä tahansa tietoisesti valittua toimintaa, jossa laukaisijana on painonpudotustarve tai halu. Eli myös sitä elämäntapamuutosta, jos sen on laukaissut se että huomaa että nykyisillä elämäntavoilla on liikaa elopainoa. Valitettavasti näiden "elämäntapamuutosten" tulokset ei ole sen parempia kuin kuurienkaan, koska tapojen muuttaminen pysyvästi yleensä on ihmisille valtavan vaikeaa.
Jostain Patrik Borgin kirjasta esimerkiksi luin tutkimuksesta, jossa ylipainoinsia miehiä oli ohjattu nimenomaan elämäntapamuutokseen syömään terveellisemmin: lisäämään kasviksia, vähentämään energiapitoisia juomia ja herkkuja jne. Kaikkien paino laski tutkimuksen ajan, mutta kun tietyn ajan päästä sen loppumisesta tutkittiinn miesten paino ja ruokatavat, niin lähes kaikki olivat alkuperäisessä painossaan ja syykin oli selvä: ainoa pysyväksi elämäntavaksi jäänyt muutos oli se että makkaraa syötiin vähän vähemmän kuin ennen elämäntapamuutosta.
En tiedä onko muutokselle tarpeeksi hyvä syy pelkästään tuo painonpudotustarve, koska kun tavoite on saavutettu niin sittenhän on helppo palata takaisin vanhoihin tapoihin. Itse keskittyisin mielummin siihen, että muutan asioita hiljalleen sellaiseen suuntaan että tunnen oloni paremmaksi kokonaisvaltaisesti.
Tuokin on monelle vaikea käsite. Monella ei ole merkittävästi lihavanakaan olossa mitään ongelmaa, joten olon paraneminen ei motivoi. Itse painoin pahimmillani 110 kg, olen 160 cm pitkä, mutta ei ollut mitään ongelmia voinnissa. Ulkonäkö lähinnä naisihmisenä tökki. Ja toki ne terveysriskit, mutta yksin ne ei olisi riittäneet motivoimaan, koska nehän on vähän sellaisia että joillekin tulee, joillekin ei, ja voi mennä kauankin että tulee jos tulee.
Olisitko pystynyt käydä kävellen 8km kauppareissun ja kantaa pari täyttä kassia ruokaa kotiin sieltä 110 kiloisena?
Ja tähän suoritukseen pystyy kaikki "normaali"painoiset automaattisesti?
eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan noita tullut nähtyä, jotka on palautuneet enemmän ja vähemmän takaisin kiloihinsa. Mutta ihmehän tämä nopea laihtuminen on. Kun saisi vaan pidettyä lopputuloksen.
Tutkimusten mukaan tosiaan vain 5-10% merkittävästi (yli 10 kg) laihduttaneista saa pidettyä tuloksensa yli 2 vuotta. Masentava juttu on se, että asia ei mitenkään koske vain ns. pikakuureja käyttäneitä vaan yhtä lailla rauhallisemmin laihduttaneita. Itse asiassa esim. VLCD dieetti, jollainen Cambridgekin on, ei tutkimusten mukaan mitenkään johda isompaan todennäköisyyteen lihoa takaisin kuin kohtuulliseen kalorirajoitukseen perustuva laihdutus tai karppaamalla laihdutus.
Tämän takia pitäisi keskittyä enemmän kokonaisvaltaiseen elämäntapojen muutokseen kuin siihen laihduttamiseen.
Laihduttamiseksi kutsutaan noissa tutkimuksissa mitä tahansa tietoisesti valittua toimintaa, jossa laukaisijana on painonpudotustarve tai halu. Eli myös sitä elämäntapamuutosta, jos sen on laukaissut se että huomaa että nykyisillä elämäntavoilla on liikaa elopainoa. Valitettavasti näiden "elämäntapamuutosten" tulokset ei ole sen parempia kuin kuurienkaan, koska tapojen muuttaminen pysyvästi yleensä on ihmisille valtavan vaikeaa.
Jostain Patrik Borgin kirjasta esimerkiksi luin tutkimuksesta, jossa ylipainoinsia miehiä oli ohjattu nimenomaan elämäntapamuutokseen syömään terveellisemmin: lisäämään kasviksia, vähentämään energiapitoisia juomia ja herkkuja jne. Kaikkien paino laski tutkimuksen ajan, mutta kun tietyn ajan päästä sen loppumisesta tutkittiinn miesten paino ja ruokatavat, niin lähes kaikki olivat alkuperäisessä painossaan ja syykin oli selvä: ainoa pysyväksi elämäntavaksi jäänyt muutos oli se että makkaraa syötiin vähän vähemmän kuin ennen elämäntapamuutosta.
En tiedä onko muutokselle tarpeeksi hyvä syy pelkästään tuo painonpudotustarve, koska kun tavoite on saavutettu niin sittenhän on helppo palata takaisin vanhoihin tapoihin. Itse keskittyisin mielummin siihen, että muutan asioita hiljalleen sellaiseen suuntaan että tunnen oloni paremmaksi kokonaisvaltaisesti.
Tuokin on monelle vaikea käsite. Monella ei ole merkittävästi lihavanakaan olossa mitään ongelmaa, joten olon paraneminen ei motivoi. Itse painoin pahimmillani 110 kg, olen 160 cm pitkä, mutta ei ollut mitään ongelmia voinnissa. Ulkonäkö lähinnä naisihmisenä tökki. Ja toki ne terveysriskit, mutta yksin ne ei olisi riittäneet motivoimaan, koska nehän on vähän sellaisia että joillekin tulee, joillekin ei, ja voi mennä kauankin että tulee jos tulee.
Jos lihavana olossa ei itselle ole mitään ongelmaa, niin miksi sitä pitäisi muuttaa?
Se että ongelmaa ei ole tällä sekunnilla ei tarkoita sitä etteikö sitä olisi ensi vuonna tai parin vuoden päästä. Ei ihminen saa heti infarktia tai kuole keskivartalolihavuuden aiheuttamiin sairauksiin kun syö jonkun täytekakun. Se on hidas prosessi.
Ihmiset eivät halua maksaa leikkauskulujasi jotka olisivat olleet estettävissä sillä ettet ahmi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan noita tullut nähtyä, jotka on palautuneet enemmän ja vähemmän takaisin kiloihinsa. Mutta ihmehän tämä nopea laihtuminen on. Kun saisi vaan pidettyä lopputuloksen.
Tutkimusten mukaan tosiaan vain 5-10% merkittävästi (yli 10 kg) laihduttaneista saa pidettyä tuloksensa yli 2 vuotta. Masentava juttu on se, että asia ei mitenkään koske vain ns. pikakuureja käyttäneitä vaan yhtä lailla rauhallisemmin laihduttaneita. Itse asiassa esim. VLCD dieetti, jollainen Cambridgekin on, ei tutkimusten mukaan mitenkään johda isompaan todennäköisyyteen lihoa takaisin kuin kohtuulliseen kalorirajoitukseen perustuva laihdutus tai karppaamalla laihdutus.
Tämän takia pitäisi keskittyä enemmän kokonaisvaltaiseen elämäntapojen muutokseen kuin siihen laihduttamiseen.
Laihduttamiseksi kutsutaan noissa tutkimuksissa mitä tahansa tietoisesti valittua toimintaa, jossa laukaisijana on painonpudotustarve tai halu. Eli myös sitä elämäntapamuutosta, jos sen on laukaissut se että huomaa että nykyisillä elämäntavoilla on liikaa elopainoa. Valitettavasti näiden "elämäntapamuutosten" tulokset ei ole sen parempia kuin kuurienkaan, koska tapojen muuttaminen pysyvästi yleensä on ihmisille valtavan vaikeaa.
Jostain Patrik Borgin kirjasta esimerkiksi luin tutkimuksesta, jossa ylipainoinsia miehiä oli ohjattu nimenomaan elämäntapamuutokseen syömään terveellisemmin: lisäämään kasviksia, vähentämään energiapitoisia juomia ja herkkuja jne. Kaikkien paino laski tutkimuksen ajan, mutta kun tietyn ajan päästä sen loppumisesta tutkittiinn miesten paino ja ruokatavat, niin lähes kaikki olivat alkuperäisessä painossaan ja syykin oli selvä: ainoa pysyväksi elämäntavaksi jäänyt muutos oli se että makkaraa syötiin vähän vähemmän kuin ennen elämäntapamuutosta.
En tiedä onko muutokselle tarpeeksi hyvä syy pelkästään tuo painonpudotustarve, koska kun tavoite on saavutettu niin sittenhän on helppo palata takaisin vanhoihin tapoihin. Itse keskittyisin mielummin siihen, että muutan asioita hiljalleen sellaiseen suuntaan että tunnen oloni paremmaksi kokonaisvaltaisesti.
Tuokin on monelle vaikea käsite. Monella ei ole merkittävästi lihavanakaan olossa mitään ongelmaa, joten olon paraneminen ei motivoi. Itse painoin pahimmillani 110 kg, olen 160 cm pitkä, mutta ei ollut mitään ongelmia voinnissa. Ulkonäkö lähinnä naisihmisenä tökki. Ja toki ne terveysriskit, mutta yksin ne ei olisi riittäneet motivoimaan, koska nehän on vähän sellaisia että joillekin tulee, joillekin ei, ja voi mennä kauankin että tulee jos tulee.
Olisitko pystynyt käydä kävellen 8km kauppareissun ja kantaa pari täyttä kassia ruokaa kotiin sieltä 110 kiloisena?
En varmasti, mutta ei minulla ollut sellaiseen mitään tarvettakaan. Minulla on auto ja sillä kuljen ja ostokseni kuljetan. Enkä pystyisi tuollaiseen nyt 58-kiloisenakaan, eikä se haittaa mitenkään. En minä sitäkään harmittele, että voi kun en pysty maratonia juoksemaan tms. Tärkeää on käytännössä se että ona suorituskyky riittää omaan arkeen, ei niinkään muu. Mun arki oli istumatyöläisen, autolla kulkijan arkea, eikä siinä haitannut mitenkään BMI:n mukaan sairaalloisen puolella oleva lihavuuskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan noita tullut nähtyä, jotka on palautuneet enemmän ja vähemmän takaisin kiloihinsa. Mutta ihmehän tämä nopea laihtuminen on. Kun saisi vaan pidettyä lopputuloksen.
Tutkimusten mukaan tosiaan vain 5-10% merkittävästi (yli 10 kg) laihduttaneista saa pidettyä tuloksensa yli 2 vuotta. Masentava juttu on se, että asia ei mitenkään koske vain ns. pikakuureja käyttäneitä vaan yhtä lailla rauhallisemmin laihduttaneita. Itse asiassa esim. VLCD dieetti, jollainen Cambridgekin on, ei tutkimusten mukaan mitenkään johda isompaan todennäköisyyteen lihoa takaisin kuin kohtuulliseen kalorirajoitukseen perustuva laihdutus tai karppaamalla laihdutus.
Tämän takia pitäisi keskittyä enemmän kokonaisvaltaiseen elämäntapojen muutokseen kuin siihen laihduttamiseen.
Laihduttamiseksi kutsutaan noissa tutkimuksissa mitä tahansa tietoisesti valittua toimintaa, jossa laukaisijana on painonpudotustarve tai halu. Eli myös sitä elämäntapamuutosta, jos sen on laukaissut se että huomaa että nykyisillä elämäntavoilla on liikaa elopainoa. Valitettavasti näiden "elämäntapamuutosten" tulokset ei ole sen parempia kuin kuurienkaan, koska tapojen muuttaminen pysyvästi yleensä on ihmisille valtavan vaikeaa.
Jostain Patrik Borgin kirjasta esimerkiksi luin tutkimuksesta, jossa ylipainoinsia miehiä oli ohjattu nimenomaan elämäntapamuutokseen syömään terveellisemmin: lisäämään kasviksia, vähentämään energiapitoisia juomia ja herkkuja jne. Kaikkien paino laski tutkimuksen ajan, mutta kun tietyn ajan päästä sen loppumisesta tutkittiinn miesten paino ja ruokatavat, niin lähes kaikki olivat alkuperäisessä painossaan ja syykin oli selvä: ainoa pysyväksi elämäntavaksi jäänyt muutos oli se että makkaraa syötiin vähän vähemmän kuin ennen elämäntapamuutosta.
En tiedä onko muutokselle tarpeeksi hyvä syy pelkästään tuo painonpudotustarve, koska kun tavoite on saavutettu niin sittenhän on helppo palata takaisin vanhoihin tapoihin. Itse keskittyisin mielummin siihen, että muutan asioita hiljalleen sellaiseen suuntaan että tunnen oloni paremmaksi kokonaisvaltaisesti.
Tuokin on monelle vaikea käsite. Monella ei ole merkittävästi lihavanakaan olossa mitään ongelmaa, joten olon paraneminen ei motivoi. Itse painoin pahimmillani 110 kg, olen 160 cm pitkä, mutta ei ollut mitään ongelmia voinnissa. Ulkonäkö lähinnä naisihmisenä tökki. Ja toki ne terveysriskit, mutta yksin ne ei olisi riittäneet motivoimaan, koska nehän on vähän sellaisia että joillekin tulee, joillekin ei, ja voi mennä kauankin että tulee jos tulee.
Jos lihavana olossa ei itselle ole mitään ongelmaa, niin miksi sitä pitäisi muuttaa?
Ei anorektikoillakaan oo mielestään mitään ongelmaa.
Anoreksia on mielenterveydellinen ongelma. Anoreksikon ei tarvitse olla edes sairaalloisen laiha, sairaus se on siitä huolimatta.
Niin? Lihavuuskin on ongelma viimeistään tulevaisuudessa tajusi sitä tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan noita tullut nähtyä, jotka on palautuneet enemmän ja vähemmän takaisin kiloihinsa. Mutta ihmehän tämä nopea laihtuminen on. Kun saisi vaan pidettyä lopputuloksen.
Tutkimusten mukaan tosiaan vain 5-10% merkittävästi (yli 10 kg) laihduttaneista saa pidettyä tuloksensa yli 2 vuotta. Masentava juttu on se, että asia ei mitenkään koske vain ns. pikakuureja käyttäneitä vaan yhtä lailla rauhallisemmin laihduttaneita. Itse asiassa esim. VLCD dieetti, jollainen Cambridgekin on, ei tutkimusten mukaan mitenkään johda isompaan todennäköisyyteen lihoa takaisin kuin kohtuulliseen kalorirajoitukseen perustuva laihdutus tai karppaamalla laihdutus.
Tämän takia pitäisi keskittyä enemmän kokonaisvaltaiseen elämäntapojen muutokseen kuin siihen laihduttamiseen.
Laihduttamiseksi kutsutaan noissa tutkimuksissa mitä tahansa tietoisesti valittua toimintaa, jossa laukaisijana on painonpudotustarve tai halu. Eli myös sitä elämäntapamuutosta, jos sen on laukaissut se että huomaa että nykyisillä elämäntavoilla on liikaa elopainoa. Valitettavasti näiden "elämäntapamuutosten" tulokset ei ole sen parempia kuin kuurienkaan, koska tapojen muuttaminen pysyvästi yleensä on ihmisille valtavan vaikeaa.
Jostain Patrik Borgin kirjasta esimerkiksi luin tutkimuksesta, jossa ylipainoinsia miehiä oli ohjattu nimenomaan elämäntapamuutokseen syömään terveellisemmin: lisäämään kasviksia, vähentämään energiapitoisia juomia ja herkkuja jne. Kaikkien paino laski tutkimuksen ajan, mutta kun tietyn ajan päästä sen loppumisesta tutkittiinn miesten paino ja ruokatavat, niin lähes kaikki olivat alkuperäisessä painossaan ja syykin oli selvä: ainoa pysyväksi elämäntavaksi jäänyt muutos oli se että makkaraa syötiin vähän vähemmän kuin ennen elämäntapamuutosta.
En tiedä onko muutokselle tarpeeksi hyvä syy pelkästään tuo painonpudotustarve, koska kun tavoite on saavutettu niin sittenhän on helppo palata takaisin vanhoihin tapoihin. Itse keskittyisin mielummin siihen, että muutan asioita hiljalleen sellaiseen suuntaan että tunnen oloni paremmaksi kokonaisvaltaisesti.
Tuokin on monelle vaikea käsite. Monella ei ole merkittävästi lihavanakaan olossa mitään ongelmaa, joten olon paraneminen ei motivoi. Itse painoin pahimmillani 110 kg, olen 160 cm pitkä, mutta ei ollut mitään ongelmia voinnissa. Ulkonäkö lähinnä naisihmisenä tökki. Ja toki ne terveysriskit, mutta yksin ne ei olisi riittäneet motivoimaan, koska nehän on vähän sellaisia että joillekin tulee, joillekin ei, ja voi mennä kauankin että tulee jos tulee.
Jos lihavana olossa ei itselle ole mitään ongelmaa, niin miksi sitä pitäisi muuttaa?
Esim. koska työelämässä monella alalla lihavuudesta tehdään ihmisestä päätelmiä, jotka ei edistä uralla etenemistä tai uuden työpaikan saantia. Samoin jos haluaa vaikka parisuhteen, se voi olla vaikeaa sairaalloisen lihavana. Itse ainakin BMI 40 ylittäneenäkin voin fyysisesti oikein hyvin, ja psyykkisestikin silloin kun ei tarvinnut olla muiden kriittisten katseiden alla. Mutta tosiaan esim. töissä mennessä asiakkaille tms. kyllä sitä tunsi oikein ne katseet, että ai tuommoinen matami sieltä firmasta tulikin, enpä olisi odottanut.
Nämähän on siis yhteiskunnalta tulevia ongelmia, ei sinun ongelmia. Mutta ymmärrän sinänsä kyllä hyvin, olen itsekin lihava.
Ei joka tupakoijakaan saa syöpää mut kohonnut riski on aina.
Jos se kohonnut riski ei ole motivaattori muutokselle/ei haittaa ihmistä itseään, niin mitä sitten? Syövän saa vaikka kaikki olisi elämässä täydellisestikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan noita tullut nähtyä, jotka on palautuneet enemmän ja vähemmän takaisin kiloihinsa. Mutta ihmehän tämä nopea laihtuminen on. Kun saisi vaan pidettyä lopputuloksen.
Tutkimusten mukaan tosiaan vain 5-10% merkittävästi (yli 10 kg) laihduttaneista saa pidettyä tuloksensa yli 2 vuotta. Masentava juttu on se, että asia ei mitenkään koske vain ns. pikakuureja käyttäneitä vaan yhtä lailla rauhallisemmin laihduttaneita. Itse asiassa esim. VLCD dieetti, jollainen Cambridgekin on, ei tutkimusten mukaan mitenkään johda isompaan todennäköisyyteen lihoa takaisin kuin kohtuulliseen kalorirajoitukseen perustuva laihdutus tai karppaamalla laihdutus.
Tämän takia pitäisi keskittyä enemmän kokonaisvaltaiseen elämäntapojen muutokseen kuin siihen laihduttamiseen.
Laihduttamiseksi kutsutaan noissa tutkimuksissa mitä tahansa tietoisesti valittua toimintaa, jossa laukaisijana on painonpudotustarve tai halu. Eli myös sitä elämäntapamuutosta, jos sen on laukaissut se että huomaa että nykyisillä elämäntavoilla on liikaa elopainoa. Valitettavasti näiden "elämäntapamuutosten" tulokset ei ole sen parempia kuin kuurienkaan, koska tapojen muuttaminen pysyvästi yleensä on ihmisille valtavan vaikeaa.
Jostain Patrik Borgin kirjasta esimerkiksi luin tutkimuksesta, jossa ylipainoinsia miehiä oli ohjattu nimenomaan elämäntapamuutokseen syömään terveellisemmin: lisäämään kasviksia, vähentämään energiapitoisia juomia ja herkkuja jne. Kaikkien paino laski tutkimuksen ajan, mutta kun tietyn ajan päästä sen loppumisesta tutkittiinn miesten paino ja ruokatavat, niin lähes kaikki olivat alkuperäisessä painossaan ja syykin oli selvä: ainoa pysyväksi elämäntavaksi jäänyt muutos oli se että makkaraa syötiin vähän vähemmän kuin ennen elämäntapamuutosta.
En tiedä onko muutokselle tarpeeksi hyvä syy pelkästään tuo painonpudotustarve, koska kun tavoite on saavutettu niin sittenhän on helppo palata takaisin vanhoihin tapoihin. Itse keskittyisin mielummin siihen, että muutan asioita hiljalleen sellaiseen suuntaan että tunnen oloni paremmaksi kokonaisvaltaisesti.
Tuokin on monelle vaikea käsite. Monella ei ole merkittävästi lihavanakaan olossa mitään ongelmaa, joten olon paraneminen ei motivoi. Itse painoin pahimmillani 110 kg, olen 160 cm pitkä, mutta ei ollut mitään ongelmia voinnissa. Ulkonäkö lähinnä naisihmisenä tökki. Ja toki ne terveysriskit, mutta yksin ne ei olisi riittäneet motivoimaan, koska nehän on vähän sellaisia että joillekin tulee, joillekin ei, ja voi mennä kauankin että tulee jos tulee.
Jos lihavana olossa ei itselle ole mitään ongelmaa, niin miksi sitä pitäisi muuttaa?
Se että ongelmaa ei ole tällä sekunnilla ei tarkoita sitä etteikö sitä olisi ensi vuonna tai parin vuoden päästä. Ei ihminen saa heti infarktia tai kuole keskivartalolihavuuden aiheuttamiin sairauksiin kun syö jonkun täytekakun. Se on hidas prosessi.
Ihmiset eivät halua maksaa leikkauskulujasi jotka olisivat olleet estettävissä sillä ettet ahmi.
Itse en haluaisi maksaa leikkauskuluja ihmisille jotka joutuu auto-onnettomuuksiin, mutta ei minulta kysytä mihin ne verorahat käytetään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan noita tullut nähtyä, jotka on palautuneet enemmän ja vähemmän takaisin kiloihinsa. Mutta ihmehän tämä nopea laihtuminen on. Kun saisi vaan pidettyä lopputuloksen.
Tutkimusten mukaan tosiaan vain 5-10% merkittävästi (yli 10 kg) laihduttaneista saa pidettyä tuloksensa yli 2 vuotta. Masentava juttu on se, että asia ei mitenkään koske vain ns. pikakuureja käyttäneitä vaan yhtä lailla rauhallisemmin laihduttaneita. Itse asiassa esim. VLCD dieetti, jollainen Cambridgekin on, ei tutkimusten mukaan mitenkään johda isompaan todennäköisyyteen lihoa takaisin kuin kohtuulliseen kalorirajoitukseen perustuva laihdutus tai karppaamalla laihdutus.
Tämän takia pitäisi keskittyä enemmän kokonaisvaltaiseen elämäntapojen muutokseen kuin siihen laihduttamiseen.
Laihduttamiseksi kutsutaan noissa tutkimuksissa mitä tahansa tietoisesti valittua toimintaa, jossa laukaisijana on painonpudotustarve tai halu. Eli myös sitä elämäntapamuutosta, jos sen on laukaissut se että huomaa että nykyisillä elämäntavoilla on liikaa elopainoa. Valitettavasti näiden "elämäntapamuutosten" tulokset ei ole sen parempia kuin kuurienkaan, koska tapojen muuttaminen pysyvästi yleensä on ihmisille valtavan vaikeaa.
Jostain Patrik Borgin kirjasta esimerkiksi luin tutkimuksesta, jossa ylipainoinsia miehiä oli ohjattu nimenomaan elämäntapamuutokseen syömään terveellisemmin: lisäämään kasviksia, vähentämään energiapitoisia juomia ja herkkuja jne. Kaikkien paino laski tutkimuksen ajan, mutta kun tietyn ajan päästä sen loppumisesta tutkittiinn miesten paino ja ruokatavat, niin lähes kaikki olivat alkuperäisessä painossaan ja syykin oli selvä: ainoa pysyväksi elämäntavaksi jäänyt muutos oli se että makkaraa syötiin vähän vähemmän kuin ennen elämäntapamuutosta.
En tiedä onko muutokselle tarpeeksi hyvä syy pelkästään tuo painonpudotustarve, koska kun tavoite on saavutettu niin sittenhän on helppo palata takaisin vanhoihin tapoihin. Itse keskittyisin mielummin siihen, että muutan asioita hiljalleen sellaiseen suuntaan että tunnen oloni paremmaksi kokonaisvaltaisesti.
Tuokin on monelle vaikea käsite. Monella ei ole merkittävästi lihavanakaan olossa mitään ongelmaa, joten olon paraneminen ei motivoi. Itse painoin pahimmillani 110 kg, olen 160 cm pitkä, mutta ei ollut mitään ongelmia voinnissa. Ulkonäkö lähinnä naisihmisenä tökki. Ja toki ne terveysriskit, mutta yksin ne ei olisi riittäneet motivoimaan, koska nehän on vähän sellaisia että joillekin tulee, joillekin ei, ja voi mennä kauankin että tulee jos tulee.
Jos lihavana olossa ei itselle ole mitään ongelmaa, niin miksi sitä pitäisi muuttaa?
Ei anorektikoillakaan oo mielestään mitään ongelmaa.
Anoreksia on mielenterveydellinen ongelma. Anoreksikon ei tarvitse olla edes sairaalloisen laiha, sairaus se on siitä huolimatta.
Niin? Lihavuuskin on ongelma viimeistään tulevaisuudessa tajusi sitä tai ei.
Lihavuus ei ole mielenterveysongelma, eikä automaattisesti terveydellinenkään ongelma.
Alue: Aihe vapaa
Jos lihavana olossa ei itselle ole mitään ongelmaa, niin miksi sitä pitäisi muuttaa?