Lue keskustelun säännöt.
Missä iässä ne lasten harrastukset pitää viimeistään alkaa, että kehittyy hyväksi?
Minua suuresti ihmetyttää, kun tytär 10 v. haluaisi aloittaa voimistelun. Otin jo keväällä yhteyttä erääseen voimisteluseuraan, josta valmentaja sanoi, että vähän myöhäinen ikähän tuo on aloittaa, jos aikoo kehittyä hyväksi. Suurin osa kuulemma aloittaa 5-8-vuotiaina, joten tyttäreni on varmasti vanhin aloittaja tulevana syksynä, jos jää jonottamaan paikkaa (näin siis kerrottiin). No, mietin sitten, voisiko hän aloittaa viulun soiton, koska on ollut lahjakas musiikissa (koulussa musiikki kiitettävä), ja koska häntä itseään kiinnostaisi viulun tai pianon soittaminen. Puolituttu viulunsoiton opettaja antoi ymmärtää, että kun ei ole mistään instrumentista lajitaustaa, voi olla vaikeaa aloittaa enää 10-11-vuotiaana viulun soittoa. Hän suositteli ennemmin esim. pianoa tai kitaraa, niissä voi kehittyä hyväksi vielä tuossa iässä aloittava. Nämä eivät kiinnosta tytärtäni. Olen hiukan hämmästynyt, että mihin harrastukseen tuon tytön pitäisi sitten mennä. Entäs sitten jos vaan menee viulua harjoittelemaan ja musiikin teoriatunneille ilman mitään paineita kehittyä huipuksi? Onko se muka paha asia? Tai voimistelun aloitus 5. luokan alussa? Pakkoko siinä on huipuksi kehittyä, vaikkei ole mistään lajista aiempaa kokemusta? Mikä sitten on sellaista, minkä voi aloittaa tuossa iässä ilman että valmentajan/opettajan asenne on, että olet vähän vanha enää aloittamaan?
Kommentit (501)
Vierailija kirjoitti:
Ai pitäisi saada harrastaa, muttei kehittyä? Ei saisi tulla paremmaksi mutta vaan vähän siinä sivussa? No sitten pitää palkata yksityisopettaja opettamaan viulua.
Miksi tuhlata rajallisia resursseja esim korkeakoilutettuja musiikinopettajien kallista aikaa johonkin pelleilyyn? Ei se kehiys muutenkaan niin nopeaa ole lapsilla. Musiikiopistot opettaa lapsia että saadaan orkesteri joka esiintyy ja ne kaikki valmistuu 3/3 tutkinnosta,täyttäen vaatimukset, sitten joku heistä jatkokouluttautuu orkestereihin, opettajiksi, kapellimestareiksi, säveltäjiksi, jne. Ai se on väärin? Pitäähän opiskelussa tavoite olla miksi sitä soittaa ja haluaa? Ei kaunista musiikkia voi soittaa jos ei halua opetella.
Ne korkeakoulutetut musiikinopettajat niitä yksäreitäkin vetävät. Usein nämä menevät musiikkipiireissä ilman mainostuksia, mutta kyllä vain esim. muusikoiden.net -sivulla on ilmoituksia. Soittotunteja ei kannata ottaa keneltä vain, koska voi oppia väärän tekniikan, soittoasennon tai mitä vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu varmaan onkin, mutta höntsäryhmien vetämisestä ei juuri missään makseta mitään.
Jalkapallossa valmentaja on yleensä joukkueen pelaajan isä.
Esimerkiksi kouluissa pyritään viimeiseen saakka välttämään tuollaisia tilanteita. Luokat jaetaan niin ettei kenenkään tarvitse opettaa omaa lastaan.
Luulisi, että urheiluseuroissakin olisi mahdollista tehdä näin, jos valmentajia on enemmän kuin yksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Urheilusta on paljon kirjoitettu jo, niin kommentoin hiukan musiikkipuolta.
Viulu tosiaan tyypillisesti aloitetaan 5-7-vuotiaana. Ei välttämättä niinkään sen takia, etteikö sitä voisi aloittaa myöhemmin, vaan pikemminkin siksi, että siinä iässä ei oikein pysty aloittamaan muuta soitinta kuin pianon tai jousisoittimen, joten nuorimmat musiikkiopistoon pääsijät jakautuvat näihin soittimiin. Pianossa voi aloitella sen minkä ylettyy, ja viuluista ja selloista on lasten kokoisia versioita. Puhaltimista ei ole, ja niihin pitää myös jaksaa puhaltaa, ja pysyvistä etuhampaistakin voi olla hyötyä. Näin ollen puhaltimet aloitetaan tyypillisesti vanhempana. Monet niistä onnistuvat noin 8-10v iässä, mutta esimerkiksi fagotti vaatii käytännössä aikuisen koon, ja siinä aloittajat ovat usein vähintään 15-vuotiaita. Näidenkin soittimien soittajissa on kuitenkin olemassa maailman huippuja ja ammattilaisia, joten kaikkia soittimia ei ole pakko aloittaa ihan pienenä.
Mutta viulu on siinä mielessä kaikkein vaikeimpia soittimia, että siinä pitää olla tosi tarkka korva. Kun ei ole mitään otenauhoja niinkuin kitarassa, eikä muitakaan nappuloita tai näppäimiä, vaan pitää vaan laittaa sormi johonkin kohtaan ja kuulla, tuleeko sieltä oikea ääni ja puhtaana. Myös viulun viritys vaatii tosi tarkan korvan. Ne joilla tällaiset kyvyt on, usein pääsevät musiikkiopistoon jo pienenä. Mun sävelkorva ei ikinä riittäisi viuluun, mutta riittää oikein hyvin klarinettiin, jota aloin soittaa 12-vuotiaana. Pärjäsin siinä musiikkiopistovuosinani oikein hyvin, soitonopettaja piti ammattiuraakin mahdollisena, mutta ykköskiinnostukseni olivat muualla, joten en koskaan pyrkinyt ammattilaiseksi.
Tässä on osa ihan vanhentunutta tietoa.
Pikkuviulistit, jotka aloittavat jopa 2-3v eivät yleensä tule testatuiksi, koska esim. Suzuki-metodiin ei lapsia testata, koska kaikki oppivat soittamaan ko. metodilla. Kyse on altistuksesta. Viuluun ja selloon voi merkitä sormille teipeillä/tarroilla nauhat ja tätä usein käytetäänkin aloittelijoilla. Lapsen ei tarvitse viulua itse virittää, vaan sen tekee opettaja tai vanhempi. Vanhempi voi käyttää apuna viritysmittaria ja jos osaa uunista säätää paistolämpötilan, niin viulunkin osaa virittää. Turha pelotella ja esittää asiaa niin, että jousisoittimet vaatisivat jotain yliluonnollisia taitoja ja kykyjä.
Myös puhaltimista osan voi aloittaa nuorena. Tässä esimerkkejä:
- huiluista on käyrällä suukappaleella varustettuja soittimia ja myös muovisia poikkihuiluja, ja pienimmät soittajat ovat noin 4v
- nokkahuilun voi aloittaa alle kouluikäisenä
- vaskipuhaltimissa on edullisia muovisia versioita, joilla voi aloitta nuorena (pTrumpet, pBone jne). Myös metallisia pikkusoittimia on mm. käyrätorvi (oikeasti Bb trumpetti, joka käyrätorven muotoinen), kornetit, taskutrumpetit jne, joilla osa on aloittanut jopa 4-vuotiaana. Tiedän pojan, joka aloitti pasuunan myös alle kouluikäisenä (koska palo soittimeen kova), vaikka kaikkiin vetoihin ei käsien mitat vielä riitä. Pasuunasta on myös sopraanopasuuna on olemassa
- vaskiin pienillä lapsilla on usein oikea tekniikka ja saavat äänen helpommin kuin aikuinen (kannattaa testata eri vaskia lasten kanssa!). Musiikkiopistoissa on esittelypäiviä ja myös soitinliikkeissä saa hyvää palvelua.Aiemmin aloitettiin sillä viululla ja vaihdettiin muuhun soittimeen. Mutta hommat ja pelit kehittyy. Nykyään moni aloittaa puhaltimilla jo tosi nuorena.
Minun nähdäkseni taas nimenomaan ajatus, että soitinopintojen aloittamisesta 3-4-vuotiaana olisi jotain hyötyä, on vanhanaikainen.
Varmasti löytyy kaikenlaisia vipstaakkeleita, joiden avulla vaikka 3-vuotias voi aloittaa soittotunnit. Mutta musiikkipedagogit tuppaavat olemaan varsin kriittisiä näiden aikaisin aloittavien suhteen. Yleensä alle kouluikäiselle paras paikka on muskari, jossa musiikkia lähestytään monipuolisemmin. 12-vuotiaana on jo mahdotonta erottaa, kuka on aloittanut 3-vuotiaana ja kuka 7-vuotiaana.
Yliluonnollisia taitoja tai kykyjä esimerkiksi jousisoittimet eivät vaadi, mutta ihan tavallisia motorisia ja kognitiivisia taitoja kylläkin. Jos valmiuksia ei vielä ole, niitä ei ole.
-Eri.
Missä näitä musiikkipedagogeja on?
Useamman suzuki-lapsen vanhempana olen eri mieltä (aloitusiät 4v ja 2x 3v; jousisoittimia). Kyse ei ole nopeasta etenemisestä, joka siis ei ole itseisarvo, vaan myös altistuksesta. Kun lapset aloittavat laadukkaan soittoharrastuksen pienenä, he ovat laadukkaan musiikin ympäröimänä ja myös sävelkorva kehittyy. Tämä myös tasaa lähtöeroja. Kaikki lapset eivät kasva muusikkoperheissä, joissa soitetaan ja lauletaan puhtaasti. Meillä esim. emme ole ammattilaisia ja omat soittimemme ovat erit kuin lapsella. Lapset myös pääsevät osaksi musiikin sosiaalista piiriä eli yhteissoittoon, konserteihin jne aivan eri tavalla kuin muskareissa. Myös esim. kansanmusiikkipiireissä Näppäreissä on ihan pieniä soittajia ja ainakin meidän lapsille mukana olo ja yhdessä soittaminen ja soittokaverit on ollut emotionaalisesti jo niin iso juttu, että antaa harrastukselle ihan uutta syvyyttä.
Muskareita on monentasoisia ja ryhmäopetus on aina ryhmäopetusta. Osassa muskareita on oikeita soittimia, mutta osassa ei tai ope ei hallitse niitä. Meilläkin lapset ovat käyneet muskareissa ja tykänneet, mutta osassa meno on ollut niin villiä menoa (ihan laadukkaan musiikkiopiston muskari), että musiikki on jäänyt sivuosaan.
Hetikun löydätte kiinnostavan lajin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa lapset eivät harrasta, lapset kilpailevat. Näitä ryhmiä vetävät yleesä ihmiset, joilla itselläänkin on kilpaurheilutausta.
Lapsi aloitti jalkapallon 6 v. ja lopetti 11 v. Harjoitusten määrä nousi tuossa vaiheessa 4 kertaan viikossa ja pelit sitten viikonloppuisin.Näinhän se on, valitettavasti.
Oma poikani lopetti futsalin ja jalkapallon 14-vuotiaana, kun harjoitusten määrä alkoi nousta 3-4 kertaan viikossa eikä aikaa tuntunut jäävän enää millekään muulle.
Minulta jäi muodostelmaluistelu 9-vuotiaana kun treenejä olisi ollut kahdeksat viikossa.
Omat lapseni ovat harrastaneet leikki-iästä lähtien vuoden, pari yhtä lajia, sitten toista (sirkus, tanssi, uimakoulu, tennis, jalkapallo, parkour, pesis nyt äkkisiltään tulee mieleen), ovat nyt alakoululaisia. Vaihtavat sitten kun keksivät jotain uutta mielenkiintoista. Maksettu kausi käydään loppuun ja sinnikkyyttä noista lapsista ei puutu, määrätietoiseksi pitkäjänteiseksi harjoitteluksi riittää minusta peruskoulukin, joten en ole nähnyt aihetta vaatia lajiuskollisuutta. Mutta en voi olla miettimättä kadunko joskus, että en painostanut jatkamaan yhden lajin parissa ja tulemaan "hyväksi" jossain. Kaipaavatko nuo joskus sitä? Nyt uskon enemmän liikunnan iloon, uudesta innostumiseen ja siihen että haluaa oppia erilaisia taitoja. Ja uskon, että harrastaminen jatkuu varmemmin läpi nuoruusiän jos se on jotain mitä voi tehdä vähän kevyemmällä asenteella ja suuntaa mieltymysten mukaan muuttaen - ja saatan olla täysin väärässä. Itse olen vasta aikuisena uskaltanut aloittaa harrastuksia sillä asenteella että "kunhan kokeilen", moni juttu on jäänyt kokeilun asteelle ja jotkut sitten palaavat uudelleen ja uudelleen arkeeni muodossa tai toisessa, kuten tanssi.
Mä olin lapsena tuollainen. Harrastin, vaikka mitä, mutta en koskaan jaksanut jatkaa niin pitkään, että olisin kehittynyt tosi hyväksi. Aikuisena olen opiskellut useamman yliopistotutkinnon, asunut eri maissa ja tehnyt erilaisia töitä. En pelkää muutosta ja koen selviäväni mistä vaan. Toisaalta olisin edennyt pidemmälle urallani, jos olisin valinnut yhden spessualan ja pysynyt pitkäjänteisesti siinä, vaikka se olisi hetkenpäästä tuntunut tylsältä. En tiedä kumpi on parempi.
ADHD?
ADHD:n oirekuvaan ei taida kuulua että jaksaa kiinnostua päämääräänsä vain 1-5 vuotta, kyllä se oireilu on vähän lyhyemmän aikajänteen tarkkaavuuteen ja keskittymiseen liittyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos haluaa enemmän urheilua, niin kotikouluun.
Saa urheilla ja matkustella lähes milloin huvittaa.
Tuttujen perhe päätti näin.
Kaksi tyttöä kotikoulussa.
Urheilu heillä ykkönen.
Toki toisen syyn sanoivat päätöksessään, mutta kaikki oikean syyn tietävät.
Vierailija kirjoitti:
Meillä 15v poika, jolle harrastusta ei ole löytynyt. Ala-asteella harrasti jonkin aikaa mm.sählyä, pesistä jne, mutta ns. mikään ei ole hänelle kolahtanut. Nyt ongelmana on juuri se, että hirveän vähän on ryhmiä isoille vasta-alkajille. Syksyisin taitaa joku karate tmv alkaa nuorille.
Tyttö taas on 10v ja tanssinut yli 6 vuotta. Alkanut ihan naperotanssista. Sitten show/jazzia ja lisäksi viikossa myös koreografia-treenit. Tulevana syksynä mukaan tulee vielä baletti-tunti ja nykytanssi. Kisaryhmässä on. Tämän se vaatii, että saa kisata.
Monet ovat valitettavasti jo auttamattomasti ulkona, niin se vaan on.
En tiedä, luetko ketjua vielä, mutta kiinnostaisiko poikaasi airsoft? Omani aloitti harrastuksen 13-vuotiaana. Porukoissa on mukana niin aloittelijoita kuin kokeneempiakin. Harrasti tätä hieman yli parikymppiseksi asti. Kyse on siis strategiapelistä, jota harrastetaan livenä eikä tietokoneella. Välineinä on ampuma-aseiden jäljitelmiä, jotka ampuvat pieniä muovikuulia. Suojavarusteet on syytä olla tässäkin harrastuksessa, jotta kuula ei vahingossa osu silmään. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole ampua vastustajia kasvoihin vaan vartaloon ja ihan tavalliset farkutkin estävät kuulan menemisen kankaan läpi. Lajissa paitsi liikutaan monipuolisesti, se myös auttaa keskittymiskykyyn (voi joutua väijymään hiirenhiljaa jossain puun takana tai ojanpohjalla) , hahmottamiskykyyn (pelipaikat ovat yleensä suojattuja metsäalueita, vanhoja rakennuksia yms) sekä loogiseen päättelykykyyn (pitää osata arvioida, miten pääsee siirtymään vastustajien huomaamatta paikasta A paikkaan B). Opettaa myös toimimaan erilaisten ihmisten kanssa tiiminä, koska joukkueet jaetaan aina paikan päällä ja monet pelaajat eivät tunne entuudestaan toisiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolmevuotiaana on hyvä aloittaa, jos haluaa mestariksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä 15v poika, jolle harrastusta ei ole löytynyt. Ala-asteella harrasti jonkin aikaa mm.sählyä, pesistä jne, mutta ns. mikään ei ole hänelle kolahtanut. Nyt ongelmana on juuri se, että hirveän vähän on ryhmiä isoille vasta-alkajille. Syksyisin taitaa joku karate tmv alkaa nuorille.
Tyttö taas on 10v ja tanssinut yli 6 vuotta. Alkanut ihan naperotanssista. Sitten show/jazzia ja lisäksi viikossa myös koreografia-treenit. Tulevana syksynä mukaan tulee vielä baletti-tunti ja nykytanssi. Kisaryhmässä on. Tämän se vaatii, että saa kisata.
Monet ovat valitettavasti jo auttamattomasti ulkona, niin se vaan on.
En tiedä, luetko ketjua vielä, mutta kiinnostaisiko poikaasi airsoft? Omani aloitti harrastuksen 13-vuotiaana. Porukoissa on mukana niin aloittelijoita kuin kokeneempiakin. Harrasti tätä hieman yli parikymppiseksi asti. Kyse on siis strategiapelistä, jota harrastetaan livenä eikä tietokoneella. Välineinä on ampuma-aseiden jäljitelmiä, jotka ampuvat pieniä muovikuulia. Suojavarusteet on syytä olla tässäkin harrastuksessa, jotta kuula ei vahingossa osu silmään. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole ampua vastustajia kasvoihin vaan vartaloon ja ihan tavalliset farkutkin estävät kuulan menemisen kankaan läpi. Lajissa paitsi liikutaan monipuolisesti, se myös auttaa keskittymiskykyyn (voi joutua väijymään hiirenhiljaa jossain puun takana tai ojanpohjalla) , hahmottamiskykyyn (pelipaikat ovat yleensä suojattuja metsäalueita, vanhoja rakennuksia yms) sekä loogiseen päättelykykyyn (pitää osata arvioida, miten pääsee siirtymään vastustajien huomaamatta paikasta A paikkaan B). Opettaa myös toimimaan erilaisten ihmisten kanssa tiiminä, koska joukkueet jaetaan aina paikan päällä ja monet pelaajat eivät tunne entuudestaan toisiaan.
Toivottavasti kukaan ei enää ammu muovikuulia, vaan jotain biohajoavaa juttua. Ihan käsittämätöntä syytä luonto täyteen muovikuulia, eihän niitä sieltä kerätä :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Urheilusta on paljon kirjoitettu jo, niin kommentoin hiukan musiikkipuolta.
Viulu tosiaan tyypillisesti aloitetaan 5-7-vuotiaana. Ei välttämättä niinkään sen takia, etteikö sitä voisi aloittaa myöhemmin, vaan pikemminkin siksi, että siinä iässä ei oikein pysty aloittamaan muuta soitinta kuin pianon tai jousisoittimen, joten nuorimmat musiikkiopistoon pääsijät jakautuvat näihin soittimiin. Pianossa voi aloitella sen minkä ylettyy, ja viuluista ja selloista on lasten kokoisia versioita. Puhaltimista ei ole, ja niihin pitää myös jaksaa puhaltaa, ja pysyvistä etuhampaistakin voi olla hyötyä. Näin ollen puhaltimet aloitetaan tyypillisesti vanhempana. Monet niistä onnistuvat noin 8-10v iässä, mutta esimerkiksi fagotti vaatii käytännössä aikuisen koon, ja siinä aloittajat ovat usein vähintään 15-vuotiaita. Näidenkin soittimien soittajissa on kuitenkin olemassa maailman huippuja ja ammattilaisia, joten kaikkia soittimia ei ole pakko aloittaa ihan pienenä.
Mutta viulu on siinä mielessä kaikkein vaikeimpia soittimia, että siinä pitää olla tosi tarkka korva. Kun ei ole mitään otenauhoja niinkuin kitarassa, eikä muitakaan nappuloita tai näppäimiä, vaan pitää vaan laittaa sormi johonkin kohtaan ja kuulla, tuleeko sieltä oikea ääni ja puhtaana. Myös viulun viritys vaatii tosi tarkan korvan. Ne joilla tällaiset kyvyt on, usein pääsevät musiikkiopistoon jo pienenä. Mun sävelkorva ei ikinä riittäisi viuluun, mutta riittää oikein hyvin klarinettiin, jota aloin soittaa 12-vuotiaana. Pärjäsin siinä musiikkiopistovuosinani oikein hyvin, soitonopettaja piti ammattiuraakin mahdollisena, mutta ykköskiinnostukseni olivat muualla, joten en koskaan pyrkinyt ammattilaiseksi.
Tässä on osa ihan vanhentunutta tietoa.
Pikkuviulistit, jotka aloittavat jopa 2-3v eivät yleensä tule testatuiksi, koska esim. Suzuki-metodiin ei lapsia testata, koska kaikki oppivat soittamaan ko. metodilla. Kyse on altistuksesta. Viuluun ja selloon voi merkitä sormille teipeillä/tarroilla nauhat ja tätä usein käytetäänkin aloittelijoilla. Lapsen ei tarvitse viulua itse virittää, vaan sen tekee opettaja tai vanhempi. Vanhempi voi käyttää apuna viritysmittaria ja jos osaa uunista säätää paistolämpötilan, niin viulunkin osaa virittää. Turha pelotella ja esittää asiaa niin, että jousisoittimet vaatisivat jotain yliluonnollisia taitoja ja kykyjä.
Myös puhaltimista osan voi aloittaa nuorena. Tässä esimerkkejä:
- huiluista on käyrällä suukappaleella varustettuja soittimia ja myös muovisia poikkihuiluja, ja pienimmät soittajat ovat noin 4v
- nokkahuilun voi aloittaa alle kouluikäisenä
- vaskipuhaltimissa on edullisia muovisia versioita, joilla voi aloitta nuorena (pTrumpet, pBone jne). Myös metallisia pikkusoittimia on mm. käyrätorvi (oikeasti Bb trumpetti, joka käyrätorven muotoinen), kornetit, taskutrumpetit jne, joilla osa on aloittanut jopa 4-vuotiaana. Tiedän pojan, joka aloitti pasuunan myös alle kouluikäisenä (koska palo soittimeen kova), vaikka kaikkiin vetoihin ei käsien mitat vielä riitä. Pasuunasta on myös sopraanopasuuna on olemassa
- vaskiin pienillä lapsilla on usein oikea tekniikka ja saavat äänen helpommin kuin aikuinen (kannattaa testata eri vaskia lasten kanssa!). Musiikkiopistoissa on esittelypäiviä ja myös soitinliikkeissä saa hyvää palvelua.Aiemmin aloitettiin sillä viululla ja vaihdettiin muuhun soittimeen. Mutta hommat ja pelit kehittyy. Nykyään moni aloittaa puhaltimilla jo tosi nuorena.
Minun nähdäkseni taas nimenomaan ajatus, että soitinopintojen aloittamisesta 3-4-vuotiaana olisi jotain hyötyä, on vanhanaikainen.
Varmasti löytyy kaikenlaisia vipstaakkeleita, joiden avulla vaikka 3-vuotias voi aloittaa soittotunnit. Mutta musiikkipedagogit tuppaavat olemaan varsin kriittisiä näiden aikaisin aloittavien suhteen. Yleensä alle kouluikäiselle paras paikka on muskari, jossa musiikkia lähestytään monipuolisemmin. 12-vuotiaana on jo mahdotonta erottaa, kuka on aloittanut 3-vuotiaana ja kuka 7-vuotiaana.
Yliluonnollisia taitoja tai kykyjä esimerkiksi jousisoittimet eivät vaadi, mutta ihan tavallisia motorisia ja kognitiivisia taitoja kylläkin. Jos valmiuksia ei vielä ole, niitä ei ole.
-Eri.
Missä näitä musiikkipedagogeja on?
Useamman suzuki-lapsen vanhempana olen eri mieltä (aloitusiät 4v ja 2x 3v; jousisoittimia). Kyse ei ole nopeasta etenemisestä, joka siis ei ole itseisarvo, vaan myös altistuksesta. Kun lapset aloittavat laadukkaan soittoharrastuksen pienenä, he ovat laadukkaan musiikin ympäröimänä ja myös sävelkorva kehittyy. Tämä myös tasaa lähtöeroja. Kaikki lapset eivät kasva muusikkoperheissä, joissa soitetaan ja lauletaan puhtaasti. Meillä esim. emme ole ammattilaisia ja omat soittimemme ovat erit kuin lapsella. Lapset myös pääsevät osaksi musiikin sosiaalista piiriä eli yhteissoittoon, konserteihin jne aivan eri tavalla kuin muskareissa. Myös esim. kansanmusiikkipiireissä Näppäreissä on ihan pieniä soittajia ja ainakin meidän lapsille mukana olo ja yhdessä soittaminen ja soittokaverit on ollut emotionaalisesti jo niin iso juttu, että antaa harrastukselle ihan uutta syvyyttä.
Muskareita on monentasoisia ja ryhmäopetus on aina ryhmäopetusta. Osassa muskareita on oikeita soittimia, mutta osassa ei tai ope ei hallitse niitä. Meilläkin lapset ovat käyneet muskareissa ja tykänneet, mutta osassa meno on ollut niin villiä menoa (ihan laadukkaan musiikkiopiston muskari), että musiikki on jäänyt sivuosaan.
Sibelius-Akatemiasta nämä minun tuntemani musiikkipedagogit ovat tulleet. Ehkä heillä on sitten ollut hieman välineellisempi suhtautuminen musiikkiopintoihin, tai ovat kyllästyneet siihen myyttiin, että musiikki pitäisi aloittaa tosi pienenä, koska he nimenomaan ovat korostaneet sitä, että soitinopinnot ehtii aloittaa pikkuisen vanhempanakin ja silti edetä vaikka miten pitkälle.
Ja siitähän tässäkin ketjussa oli kysymys, että ehtiikö kymmenvuotias aloittaa viulun tai pianon. Todellakin ehtii! Eli ei tosiaankaan ole menetetty tapaus, vaikka vanhemmiksi ei sattuisi Suzuki-vanhempia.
Miten muuten ajattelet Näppäri-metodin eroavan muskarista? Nehän ovat molemmat matalan kynnyksen ryhmämusisointia. Ainakin oma muskarilaiseni pääsi ihan isolle lavalle oikean orkesterin kanssa esiintymään soittimensa kanssa. (oli ns. soitinmuskarissa)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa lapset eivät harrasta, lapset kilpailevat. Näitä ryhmiä vetävät yleesä ihmiset, joilla itselläänkin on kilpaurheilutausta.
Lapsi aloitti jalkapallon 6 v. ja lopetti 11 v. Harjoitusten määrä nousi tuossa vaiheessa 4 kertaan viikossa ja pelit sitten viikonloppuisin.Näinhän se on, valitettavasti.
Oma poikani lopetti futsalin ja jalkapallon 14-vuotiaana, kun harjoitusten määrä alkoi nousta 3-4 kertaan viikossa eikä aikaa tuntunut jäävän enää millekään muulle.
Minulta jäi muodostelmaluistelu 9-vuotiaana kun treenejä olisi ollut kahdeksat viikossa.
Omat lapseni ovat harrastaneet leikki-iästä lähtien vuoden, pari yhtä lajia, sitten toista (sirkus, tanssi, uimakoulu, tennis, jalkapallo, parkour, pesis nyt äkkisiltään tulee mieleen), ovat nyt alakoululaisia. Vaihtavat sitten kun keksivät jotain uutta mielenkiintoista. Maksettu kausi käydään loppuun ja sinnikkyyttä noista lapsista ei puutu, määrätietoiseksi pitkäjänteiseksi harjoitteluksi riittää minusta peruskoulukin, joten en ole nähnyt aihetta vaatia lajiuskollisuutta. Mutta en voi olla miettimättä kadunko joskus, että en painostanut jatkamaan yhden lajin parissa ja tulemaan "hyväksi" jossain. Kaipaavatko nuo joskus sitä? Nyt uskon enemmän liikunnan iloon, uudesta innostumiseen ja siihen että haluaa oppia erilaisia taitoja. Ja uskon, että harrastaminen jatkuu varmemmin läpi nuoruusiän jos se on jotain mitä voi tehdä vähän kevyemmällä asenteella ja suuntaa mieltymysten mukaan muuttaen - ja saatan olla täysin väärässä. Itse olen vasta aikuisena uskaltanut aloittaa harrastuksia sillä asenteella että "kunhan kokeilen", moni juttu on jäänyt kokeilun asteelle ja jotkut sitten palaavat uudelleen ja uudelleen arkeeni muodossa tai toisessa, kuten tanssi.
Mä olin lapsena tuollainen. Harrastin, vaikka mitä, mutta en koskaan jaksanut jatkaa niin pitkään, että olisin kehittynyt tosi hyväksi. Aikuisena olen opiskellut useamman yliopistotutkinnon, asunut eri maissa ja tehnyt erilaisia töitä. En pelkää muutosta ja koen selviäväni mistä vaan. Toisaalta olisin edennyt pidemmälle urallani, jos olisin valinnut yhden spessualan ja pysynyt pitkäjänteisesti siinä, vaikka se olisi hetkenpäästä tuntunut tylsältä. En tiedä kumpi on parempi.
Tällaisia "dynaamisia moniosaajia" työelämä kerjää. Auta armias jos olet yläasteella tiennyt haluavasi ammattiin X, tämän jälkeen hankkinut itselleni tarvittavan amk-koulutuksen, hakeutunut työelämään ja hankkinut tehtäviesi kannalta olennaista täydennyskoulutusta, niin cv:n perusteella olet putkinäköinen, joustamaton ja kapea-alaisesti ajatteleva. Kyllähän ihmisen pitää olla vähintään fysioterapeutti, juristi ja putkimies nykyään, koska elinikäinen oppiminen, monialainen osaaminen sekä luovuus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä 15v poika, jolle harrastusta ei ole löytynyt. Ala-asteella harrasti jonkin aikaa mm.sählyä, pesistä jne, mutta ns. mikään ei ole hänelle kolahtanut. Nyt ongelmana on juuri se, että hirveän vähän on ryhmiä isoille vasta-alkajille. Syksyisin taitaa joku karate tmv alkaa nuorille.
Tyttö taas on 10v ja tanssinut yli 6 vuotta. Alkanut ihan naperotanssista. Sitten show/jazzia ja lisäksi viikossa myös koreografia-treenit. Tulevana syksynä mukaan tulee vielä baletti-tunti ja nykytanssi. Kisaryhmässä on. Tämän se vaatii, että saa kisata.
Monet ovat valitettavasti jo auttamattomasti ulkona, niin se vaan on.
En tiedä, luetko ketjua vielä, mutta kiinnostaisiko poikaasi airsoft? Omani aloitti harrastuksen 13-vuotiaana. Porukoissa on mukana niin aloittelijoita kuin kokeneempiakin. Harrasti tätä hieman yli parikymppiseksi asti. Kyse on siis strategiapelistä, jota harrastetaan livenä eikä tietokoneella. Välineinä on ampuma-aseiden jäljitelmiä, jotka ampuvat pieniä muovikuulia. Suojavarusteet on syytä olla tässäkin harrastuksessa, jotta kuula ei vahingossa osu silmään. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole ampua vastustajia kasvoihin vaan vartaloon ja ihan tavalliset farkutkin estävät kuulan menemisen kankaan läpi. Lajissa paitsi liikutaan monipuolisesti, se myös auttaa keskittymiskykyyn (voi joutua väijymään hiirenhiljaa jossain puun takana tai ojanpohjalla) , hahmottamiskykyyn (pelipaikat ovat yleensä suojattuja metsäalueita, vanhoja rakennuksia yms) sekä loogiseen päättelykykyyn (pitää osata arvioida, miten pääsee siirtymään vastustajien huomaamatta paikasta A paikkaan B). Opettaa myös toimimaan erilaisten ihmisten kanssa tiiminä, koska joukkueet jaetaan aina paikan päällä ja monet pelaajat eivät tunne entuudestaan toisiaan.
Toivottavasti kukaan ei enää ammu muovikuulia, vaan jotain biohajoavaa juttua. Ihan käsittämätöntä syytä luonto täyteen muovikuulia, eihän niitä sieltä kerätä :(
Kuulat on tosiaan olleet biohajoavia jo aikoja sitten.
t. _sama
Mikä on suzuki-lapsi ? taas uus termi minulle, alan tulla vanhaksi.
suzuki pv ? se mopo , nuita oli ainaki 80-90 luvulla paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kilpaurheilua nuorten sarjoissa kukaan ilmainen huoltaja pelkästään pysty valmentamaan, jos on taitolaji kyseessä. Vaatii nimitttäin aika paljon tehdä joku sm- mitalisti jos ei itse ole ammattilainen eikä tiedä mitä tekee. Eri asia ehkä ihan pikkulapset, mut kilpaurheilussa on palkatut valmentajat.
Kaikkihan riippuu siitä, että mitä haluaa tai mihin tähtää. Aikuinenkin voi omaksi iloksi ja harrastuksekseen aloittaa vaikka mitä - vaikkapa sen viulun - mutta toki viulistia tms ei enää tule.
Jos taas haluaa hyväksi, huipuksi, ammattilaiseksi jne niin moni laji pitää aloittaa ennen kouluikää. Eli kysymys on siitä, mitä haluaa tai mihin tähtää.
Sitten tulee se kysymys, että missä harrastaa. 10v saattaa tuntea epämiellyttäväksi opetella alkeita 5-6 -vuotiaiden joukossa, mihin into saattaa lopahtaa.
Olen pikemminkin huolissani siitä, että Suomessa on valtava määrä alakouluikäisiä lapsia, jotka eivät ole koskaan harrastaneet mitään. Eivätkä tule harrastamaan.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkihan riippuu siitä, että mitä haluaa tai mihin tähtää. Aikuinenkin voi omaksi iloksi ja harrastuksekseen aloittaa vaikka mitä - vaikkapa sen viulun - mutta toki viulistia tms ei enää tule.
Jos taas haluaa hyväksi, huipuksi, ammattilaiseksi jne niin moni laji pitää aloittaa ennen kouluikää. Eli kysymys on siitä, mitä haluaa tai mihin tähtää.
Sitten tulee se kysymys, että missä harrastaa. 10v saattaa tuntea epämiellyttäväksi opetella alkeita 5-6 -vuotiaiden joukossa, mihin into saattaa lopahtaa.
Vaikka aloittaisi miten nuorena, ei siltikään todennäköisesti pääse ammattilaiseksi.
Joten jos unohdettaisiin nämä ammattilaisuusjutut, jotka ovat oikeasti vanhempien haaveita, ja keskityttäisiin siihen että lapsilla on kivaa ja hyviä harrastuksia.
Lasten harrastuskulttuuri on nykyään tosi kurja. Tosi nuorena pitäisi aloittaa, että pääsee mukaan. Minusta se ei ole harrastuksen tarkoitus, että tulee mahdollisimman hyväksi vaan se, että oppii uusia taitoja, saa uuden sosiaalisen ympäristön ja oppii pitkäjänteisyyttä. Rohkeasti vaan harrastamaan!
Minun poikani aloitti 7v (ekalla) iässä jalkapallon ja oli jo "myöhässä". Aloitti myös viulunsoiton tuolloin, mutta sitä oli tarjolla koulussa kaikille kiinnostuneille, ei siis tarvinnut hakeutua mihinkään. Nyt sitten pääsi sinne musiikkiopistollekin puolivahingossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kannattaa harkita jotain yksilölajia jossa ei ole tarkoitus voittaa vastustajaa, vain itsensä.
Tai sitten sellainen joka alkaa myöhemmin, kampppailulajit ovat aika yleisiä ettei sinne 6v mene mitään tekniikoita opettelemaan.
Lisäksi muistaa sen että nyt kun aloittaa, on ehtinyt nelikymppisenä treenaamaan jo kauan, sihtaa siis mastersseihin.
Taitaa olla lähinnä hippalajeissa tuo vanhana aloittaminen. Täyskontaktilajeissa, judo, paini, jne. aloitetaan kyllä yleensä heti kun lapsi on oppinut kuuntelemaan ohjeita.
Judossa voi pärjätä vallan hyvin vaikka myöhemminkin aloittaisi. Kunhan on voimaa, nopeutta, ketteryyttä ja halua. Taitovoimistelupohja tai jokin muu kontaktilaji auttavat edistymisessä.
No ei tasan pärjää. No, ehkä jossain kata-laahauksissa... Kyllä se täyskontaktiurheilu aloitetaan aikaisemmin.
Kyllä kotimaan tasolla voi judossa pärjätä aivan hyvin, vaikka aloittaisi myöhemmin.
ADHD?