Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Missä iässä ne lasten harrastukset pitää viimeistään alkaa, että kehittyy hyväksi?

Vierailija
16.07.2019 |

Minua suuresti ihmetyttää, kun tytär 10 v. haluaisi aloittaa voimistelun. Otin jo keväällä yhteyttä erääseen voimisteluseuraan, josta valmentaja sanoi, että vähän myöhäinen ikähän tuo on aloittaa, jos aikoo kehittyä hyväksi. Suurin osa kuulemma aloittaa 5-8-vuotiaina, joten tyttäreni on varmasti vanhin aloittaja tulevana syksynä, jos jää jonottamaan paikkaa (näin siis kerrottiin). No, mietin sitten, voisiko hän aloittaa viulun soiton, koska on ollut lahjakas musiikissa (koulussa musiikki kiitettävä), ja koska häntä itseään kiinnostaisi viulun tai pianon soittaminen. Puolituttu viulunsoiton opettaja antoi ymmärtää, että kun ei ole mistään instrumentista lajitaustaa, voi olla vaikeaa aloittaa enää 10-11-vuotiaana viulun soittoa. Hän suositteli ennemmin esim. pianoa tai kitaraa, niissä voi kehittyä hyväksi vielä tuossa iässä aloittava. Nämä eivät kiinnosta tytärtäni. Olen hiukan hämmästynyt, että mihin harrastukseen tuon tytön pitäisi sitten mennä. Entäs sitten jos vaan menee viulua harjoittelemaan ja musiikin teoriatunneille ilman mitään paineita kehittyä huipuksi? Onko se muka paha asia? Tai voimistelun aloitus 5. luokan alussa? Pakkoko siinä on huipuksi kehittyä, vaikkei ole mistään lajista aiempaa kokemusta? Mikä sitten on sellaista, minkä voi aloittaa tuossa iässä ilman että valmentajan/opettajan asenne on, että olet vähän vanha enää aloittamaan?

Kommentit (501)

Vierailija
141/501 |
21.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Musiikki alkoi vauvamuskarista ja musaopistolla ollessaan 5 v mutta kuvataidekoulun aloitti vasta ollessaan 8v ja nyt on tänä vuonna 17 ja molemmat harrastukset ovat edelleen. Mielestäni on hyvä molemmissa. Ei se aloitusikä ehkä ole niin tärkeä kuin se pitkäjänteisyys millä sitä harrastusta harrastetaan.

Vierailija
142/501 |
21.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kannattaa harkita jotain yksilölajia jossa ei ole tarkoitus voittaa vastustajaa, vain itsensä.

Tai sitten sellainen joka alkaa myöhemmin, kampppailulajit ovat aika yleisiä ettei sinne 6v mene mitään tekniikoita opettelemaan.

Lisäksi muistaa sen että nyt kun aloittaa, on ehtinyt nelikymppisenä treenaamaan jo kauan, sihtaa siis mastersseihin.

Taitaa olla lähinnä hippalajeissa tuo vanhana aloittaminen. Täyskontaktilajeissa, judo, paini, jne. aloitetaan kyllä yleensä heti kun lapsi on oppinut kuuntelemaan ohjeita.

Judossa voi pärjätä vallan hyvin vaikka myöhemminkin aloittaisi. Kunhan on voimaa, nopeutta, ketteryyttä ja halua. Taitovoimistelupohja tai jokin muu kontaktilaji auttavat edistymisessä.

No ei tasan pärjää. No, ehkä jossain kata-laahauksissa... Kyllä se täyskontaktiurheilu aloitetaan aikaisemmin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
143/501 |
21.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kannattaa harkita jotain yksilölajia jossa ei ole tarkoitus voittaa vastustajaa, vain itsensä.

Tai sitten sellainen joka alkaa myöhemmin, kampppailulajit ovat aika yleisiä ettei sinne 6v mene mitään tekniikoita opettelemaan.

Lisäksi muistaa sen että nyt kun aloittaa, on ehtinyt nelikymppisenä treenaamaan jo kauan, sihtaa siis mastersseihin.

Taitaa olla lähinnä hippalajeissa tuo vanhana aloittaminen. Täyskontaktilajeissa, judo, paini, jne. aloitetaan kyllä yleensä heti kun lapsi on oppinut kuuntelemaan ohjeita.

Hippalajit? Itse miellän hippalajiksi vaikka karaten? Riippunee seurastakin, onko mahdollisuutta ja intoa opettaa pienimpiä.

Tarmon kilpanyrkkeilykoulu on 12+

Savatessa alkaa 12+

Kuntonyrkkeilyt 7+

Toki se on hienoa että judossa opetetaan käytöstapoja ja kaatumista jopa 4 vuotiaille.

Karate on hippalaji. Eli voidaan aloittaa vanhempanakin.

Vierailija
144/501 |
21.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimistelu taisi olla niitä ainoita lajeja, joissa ihan aidosti pitäisi aloittaa leikki-ikäisenä harjoittelu, jos haluaa pärjätä kisoissa. Sen sijaan ihan vaan harrastamisen ilosta voi minkä vaan lajin aloittaa vaikka eläkkeellä. Olisiko valmentaja halunnut varmistaa, että teillä ei ole lapsella eikä vanhemmilla oletuksena päästä kisakuntoon vuosia harjoitelleiden kanssa samalle tasolle? Osa ei välttämättä ymmärrä tätä ja sontaa tulee osaamattomalle valmentajalle, kun ei pystykään tekemään esiteinistä olympiatasoista.

Tässäkin on poikkeuksia. Tosin hyvä huomioida että Suomesta ei oikein niitä olympiatasoisia voimistelijoita pahemmin tehdä.

Meillä tytär aloitti telinevoimistelun 8v:na ja heti ekan kauden jälkeen siirtyi kilparyhmään. Yläasteikäisenä kisasi maajoukkuepuolella ja jopa voitti kisoja (ollut vielä tähän mennessä ainoa edustamastaan seurasta). Lisäksi oli maajoukkueen esivalmennusleirityksissä.

Kyllä siis ehti hyvin ehti mukaan, vaikkei leikki-ikäisenä vielä aloittanutkaan. Tosin kyllä laji on vaatinutkin ja loukkaantumisia on ollut. Tyttö on kuitenkin jatkanut sinnikkäästi ja pidempään/vanhemmaksi kuin muut kyseisessä seurassa. Oletan että motivaatio ollut kohdillaan, mutta myös lahjakkuutta tai lajiin toimiva kroppa.

Pidemmälle kehittyminen olisi vaatinut seuran vaihtoa ja pidempiä matkoja kulkemiseen. Tyttö ei ollut siihen halukas ja halusi, että koulunkäynnillekin jää aikaa. Mutta kehittyminen lajissa ei jäänyt myöhäisestä aloitusiästä kiinni, vaan ihan muista asioista.

Juuri näin. Olympiakisoista tai vastaavista tosissaan haaveilu kannattaa vanhempien muutenkin jättää siihen aikaan jolloin se alkaa näyttää todennäköiseltä. Lahjakkuuden ja motivaation vaikutusta ei pidä aliarvioida: missä tahansa harrasteryhmässä näkyy, että ihmiset kehittyvät todella eri tahtiin. Motivaatiokin vaihtelee: siinä missä joku keskinkertaisen hyvä yrittää korjata mahdollisia heikkouksiaan apinan raivolla ja kuuntelee palautetta, joku pikkulapsena lahjakkaaksi leimattu heittää hanskat tiskiin, kun alkaa tulla negatiivisempaa palautetta ja pitäisi vaan vetää loppumattomasti tylsiä toistoja tai voimaharjoitteita.

Vierailija
145/501 |
21.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä 15v poika, jolle harrastusta ei ole löytynyt. Ala-asteella harrasti jonkin aikaa mm.sählyä, pesistä jne, mutta ns. mikään ei ole hänelle kolahtanut. Nyt ongelmana on juuri se, että hirveän vähän on ryhmiä isoille vasta-alkajille. Syksyisin taitaa joku karate tmv alkaa nuorille.

Tyttö taas on 10v ja tanssinut yli 6 vuotta. Alkanut ihan naperotanssista. Sitten show/jazzia ja lisäksi viikossa myös koreografia-treenit. Tulevana syksynä mukaan tulee vielä baletti-tunti ja nykytanssi. Kisaryhmässä on. Tämän se vaatii, että saa kisata.

Monet ovat valitettavasti jo auttamattomasti ulkona, niin se vaan on.

Jospa poikasi haluaisi kokeilla kickboxingiä? Itse aloitin yksi syksy aikuisten alkeiskurssista. Lopetin lajin koska se ei vain sopinut minulle. Mutta kaikki aloittajat olivat nuoria aikuisia/aikuisia (saattaa olla että kurssille oli alaikäraja just 15v). Tämän kurssin järjesti paikallinen seura. Harjoitukset tehtiin 2xviikko eli ei ollut liikaa.

Vierailija
146/501 |
21.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No tosiaan riippuu vähän lajista, voimistelu ja taitoluistelu ovat esimerkkejä lajeista jotka tulisi aloittaa aikaisin, mieluiten alle kouluikäisenä. Oma tyttö aloitti voimistelun 4-vuotiaana ja 7-vuotiaana siirtyi valmennusryhmään jossa treenattiin jo 3krt/viikko ja vuotta myöhemmin 4krt/viikko. Voit siitä laskea paljonko treeniä on ehtinyt 10-vuotiaaksi mennessä tulla. Joku telinevoimistelu on vielä vaativampaa. Mutta varmaan on lajeja joissa ikä ei niin paljon vaikuta.

On lajeja jopa olympiatasolla, jossa 5-6-kymppiset kisaa täysillä. Esim ammunnat ja kouluratsastus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
147/501 |
21.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Umpisurkeaa. Ymmärrän, että harrastuslajien ohjaajilla voi olla unelmia tulevaisuuden tähtien löytämisestä, mutta kyllä heidän silti pitäisi hahmottaa etttä heidän leipätyönsä on tarjota mielekästä ja kehittävää tekemistä ihan tavallisille lapsille.

... Ja aikuistenryhmissä ihan tavan aikuisille. Aina on hyvä aika aloittaa harrastus (kunhan lääkäri hyväksyy).

Oppiiko viulunsoiton aloittava 15 kesäinen paremmaksi viulistiksi kuin kaverinsa, joka ei soita viulua? Eiköhän tuo opi. Ja saattaa oppia jotain muutakin siinä matkan varrella.

Ja entäpä erityislapset ja -aikuiset. Hyötyvätkö he harrastamisesta? Mitäpä luulet?

Harrastuslajien ohjaajat tekevät oikeaksi työkseen jotain ihan muuta, valmennus on harrastus ja hyvin usein oma lapsi on valmennettavassa ryhmässä. Valmentaja ei saa palkkaa.

Usein valmentaja on itse aikoinaan pelannut kilpajoukkueeessa ja asenne on sen mukainen.

Monet valmentajat saavat palkkaa. Esim. pojallani 12 v. on palkattu ammattivalmentaja ollut koriksessa jo pari vuotta.

Vierailija
148/501 |
21.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Turha ottaa paineita, sillä viulunsoitto ja voimistelu ovat sellaisia lajeja, joissa "pärjätäkseen" kansainvälisesti lapsen olisi pitänyt osoittaa epänormaalia kiinnostusta niihin jo ihan taaperona ja silti aina on joku 8-vuotias kiinalainen, joka on parempi. Eli ei muuta kuin menoksi vaan ja ilon kautta! :)

Mitä? Siis jos ei pääse voimisteluun tai viulua soittamaan, kuten aloituksesta luimme, niin miten sinne mennään ilon kautta? Ai, en päässyt tänne musaopistoon, noooh, ei se mitään, otan sit yksityistunteja, kyllä mamma maksaa 200-400€ kuussa alkeiden tahkoamisesta. Meillä on otettu kymmenkunta yksityistuntia kitarassa, ja tuntihinta on 47€. Pari kertaa viikossa oli soitonopen suositus, mutta tunti viikossa riitti meidän kukkarolle nyt keväällä. Opistossa opetus on yli puolet halvempaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
149/501 |
22.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä ei myöskään ole mahdollisuutta harrastaa. Olisin kuopukseni halunnut 5-vuotiaana akrobatiaan, jotta oppisi tiettyjä perusjuttuja, mutta vain puoli vuotta sai olla harrasteryhmässä, sitten olisi pitänyt mennä heidän valitsemaansa tavoitteellisempaan ryhmään. No, siihen jäi. Kaikki voimistelijat täällä treenaavat ekaluokalla jo sen 5krt/vko 2,5-3h kerrallaan.

Mä peräänkuuluttaisin myös sitä, että lapset voisivat vain harrastaa. Olisin ollut onnellinen jo kärrynpyörän oppimisesta (ei kuulunut sisäänheittoryhmän tavoitteisiin).

Lapset liikkuvat liian vähän. Mutta mikäs ristiriita tässä olikaan? Aivan. Vanhempien pitää 5v:lle päättää laji, muuten hän ei ole enää koskaan elämässään oikeutettu mihinkään liikunnalliseen.

Voi olisipa kiva, kun voisi pelata kerran viikossa futista, käydä kerran voimistelemassa, kerran pianotunnilla ja vielä uidakin kerran. Ihan vaan koska nauttii

Vierailija
150/501 |
22.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä myös mainostan jonkun mainitsemaa kilpacheeriä. Sieltä löytyy paikka ihan jokaiselle. Ja kilpaillakin silti voi, kuudella eri tasolla - eli samantasoisiaan vastaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
151/501 |
22.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaverin tyttö aloitti luistelun myöhään. Sanottiin, ettei voi enää kilpailla. Sisulla ja kovalla omatoimiharjoittelulla meni kaikkien ohi ja nousi harjoitusporukoissa ylöspäin kunnes ko. seurassa loppui rahkeet valmentaa. Tuli eteen seuran vaihto parempaan

Vierailija
152/501 |
22.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta harrastuksen täytyy olla sellainen jota voi vain harrastaa. Oma tyttäreni harrasti 10 vuotta luistelua. Lopetti kun meni yläasteelle. Luistelukoulussa ei ollut enää omanikäisiä eikä tarpeeksi haastetta. Paremmassa ryhmässä kukaan ei enää tehnyt vain harrastamisen ilosta. Nykyään harrastaa partiota ja vpk:ta, ja on onnellisempi kuin koskaan. Kummassakaan ei edetä parempaan ryhmään, ei ole keskenään kilpailua. Haastetta saa kun vain sen osoittaa. Ryhmähenki on korkealla. Harjoituksia/kokoontumisia on vain 1krt/vko, joten aikaa jää myös muulle. Toisaalta palokunnat ja lippukunnat ovat vähän erilaisia yhteisöjä kuin urheiluseurat, joten kaikenlaisia vapaaehtoishommia, leirejä, tapahtumia ja kilpailuja löytyy. Porukka tuntee toisensa ja homma toimii. Saa joko käydä kerran viikossa, tai pyöriä kololla/asemalla melkein koko ajan. Vpk:n hän aloitti 13-vuotiaana, yläasteen alkaessa, ja kesäleirillä oli kurssinsa priimus. Löytyy niitä, jotka ovat olleet suunnilleen koko ikänsä, ja niitä jotka ovat olleet suunnilleen vuoden. Kaikki ovat yhtä arvokkaita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
153/501 |
22.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä myös mainostan jonkun mainitsemaa kilpacheeriä. Sieltä löytyy paikka ihan jokaiselle. Ja kilpaillakin silti voi, kuudella eri tasolla - eli samantasoisiaan vastaan.

Missä kaupungissa? Meillä ainakin pitkät jonot. Paikkaa joutuu 8-9-vuotiaat aloittajat jonottamaan noin vuoden. Uusia ryhmiä ei tule kuin pienimmille, koska ei löydy osaavia valmentajia. Siskoni toimi viime vuoden valmentajana eli apucoachina pienten 5-6 v. ryhmässä. Siellähän se on vielä perusjumppaa, ja siinä ryhmässä vapautuu paikkoja säännöllisesti. Mitä korkeampaan ikäryhmään mennään, sitä pidemmät jonoajat. Cheerissa automaattisesti jo paikan saaneet harrastajat pääsee jatkamaan jossain ryhmässä.

Vierailija
154/501 |
22.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä myös mainostan jonkun mainitsemaa kilpacheeriä. Sieltä löytyy paikka ihan jokaiselle. Ja kilpaillakin silti voi, kuudella eri tasolla - eli samantasoisiaan vastaan.

Missä kaupungissa? Meillä ainakin pitkät jonot. Paikkaa joutuu 8-9-vuotiaat aloittajat jonottamaan noin vuoden. Uusia ryhmiä ei tule kuin pienimmille, koska ei löydy osaavia valmentajia. Siskoni toimi viime vuoden valmentajana eli apucoachina pienten 5-6 v. ryhmässä. Siellähän se on vielä perusjumppaa, ja siinä ryhmässä vapautuu paikkoja säännöllisesti. Mitä korkeampaan ikäryhmään mennään, sitä pidemmät jonoajat. Cheerissa automaattisesti jo paikan saaneet harrastajat pääsee jatkamaan jossain ryhmässä.

Toki tarkoitin tuolla "löytyy paikka ihan jokaiselle" sitä, että löytyy paikka pyöreämmällekin ja sille, joka ei uskalla nousta pyramidin huipulle jne. Jokaisella on oma tehtävänsä. Mutta joo, en ole koskaan kuullut, ettei täällä Tampereella saisi alkeisjoukkueesta paikkaa. Kaksi ehkä n. 700-800 harrastajan seuraa. Kilpajoukkueisiin sitten karsitaan taitojen mukaan

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
155/501 |
22.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Niin ja jäi kertomatta, että kun tyttö kuuli olevansa hiukan vanha aloittamaan viulun soittoa, häneltä saman tien lopahti innostus soittaa yhtään mitään. Nyt hän on jo sanonut, ettei aio mennä pianotunneillekaan, vaikka sattuisi pääsemään. Keväällä kävi musiikkiopiston pääsykokeissa ja jäi varasijalle. Suositus oli ottaa alkuun esim. yksityisopetusta.

-ap

Suosittelen pianoa!

Oma tyttäreni aloitti pianonsoiton 10-vuotiaana ja on nykyisin tohtoriksi väitellyt musiikinopettaja.

PS. Aina parempi kun ei vedä rimaa liian korkealle. Ei kaikista tule huippuja, eikä tarvitsekaan.

Terveisin, sukujuhlissa haitaria soitteleva äiti🎵🎶

Vierailija
156/501 |
23.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Urheilusta on paljon kirjoitettu jo, niin kommentoin hiukan musiikkipuolta.

Viulu tosiaan tyypillisesti aloitetaan 5-7-vuotiaana. Ei välttämättä niinkään sen takia, etteikö sitä voisi aloittaa myöhemmin, vaan pikemminkin siksi, että siinä iässä ei oikein pysty aloittamaan muuta soitinta kuin pianon tai jousisoittimen, joten nuorimmat musiikkiopistoon pääsijät jakautuvat näihin soittimiin. Pianossa voi aloitella sen minkä ylettyy, ja viuluista ja selloista on lasten kokoisia versioita. Puhaltimista ei ole, ja niihin pitää myös jaksaa puhaltaa, ja pysyvistä etuhampaistakin voi olla hyötyä. Näin ollen puhaltimet aloitetaan tyypillisesti vanhempana. Monet niistä onnistuvat noin 8-10v iässä, mutta esimerkiksi fagotti vaatii käytännössä aikuisen koon, ja siinä aloittajat ovat usein vähintään 15-vuotiaita. Näidenkin soittimien soittajissa on kuitenkin olemassa maailman huippuja ja ammattilaisia, joten kaikkia soittimia ei ole pakko aloittaa ihan pienenä.

Mutta viulu on siinä mielessä kaikkein vaikeimpia soittimia, että siinä pitää olla tosi tarkka korva. Kun ei ole mitään otenauhoja niinkuin kitarassa, eikä muitakaan nappuloita tai näppäimiä, vaan pitää vaan laittaa sormi johonkin kohtaan ja kuulla, tuleeko sieltä oikea ääni ja puhtaana. Myös viulun viritys vaatii tosi tarkan korvan. Ne joilla tällaiset kyvyt on, usein pääsevät musiikkiopistoon jo pienenä. Mun sävelkorva ei ikinä riittäisi viuluun, mutta riittää oikein hyvin klarinettiin, jota aloin soittaa 12-vuotiaana. Pärjäsin siinä musiikkiopistovuosinani oikein hyvin, soitonopettaja piti ammattiuraakin mahdollisena, mutta ykköskiinnostukseni olivat muualla, joten en koskaan pyrkinyt ammattilaiseksi.

Tässä on osa ihan vanhentunutta tietoa.

Pikkuviulistit, jotka aloittavat jopa 2-3v eivät yleensä tule testatuiksi, koska esim. Suzuki-metodiin ei lapsia testata, koska kaikki oppivat soittamaan ko. metodilla. Kyse on altistuksesta. Viuluun ja selloon voi merkitä sormille teipeillä/tarroilla nauhat ja tätä usein käytetäänkin aloittelijoilla. Lapsen ei tarvitse viulua itse virittää, vaan sen tekee opettaja tai vanhempi. Vanhempi voi käyttää apuna viritysmittaria ja jos osaa uunista säätää paistolämpötilan, niin viulunkin osaa virittää. Turha pelotella ja esittää asiaa niin, että jousisoittimet vaatisivat jotain yliluonnollisia taitoja ja kykyjä.

Myös puhaltimista osan voi aloittaa nuorena. Tässä esimerkkejä:

- huiluista on käyrällä suukappaleella varustettuja soittimia ja myös muovisia poikkihuiluja, ja pienimmät soittajat ovat noin 4v

- nokkahuilun voi aloittaa alle kouluikäisenä

- vaskipuhaltimissa on edullisia muovisia versioita, joilla voi aloitta nuorena (pTrumpet, pBone jne). Myös metallisia pikkusoittimia on mm. käyrätorvi (oikeasti Bb trumpetti, joka käyrätorven muotoinen), kornetit, taskutrumpetit jne, joilla osa on aloittanut  jopa 4-vuotiaana. Tiedän pojan, joka aloitti pasuunan myös alle kouluikäisenä (koska palo soittimeen kova), vaikka kaikkiin vetoihin ei käsien mitat vielä riitä. Pasuunasta on myös sopraanopasuuna on olemassa

- vaskiin pienillä lapsilla on usein oikea tekniikka ja saavat äänen helpommin kuin aikuinen (kannattaa testata eri vaskia lasten kanssa!). Musiikkiopistoissa on esittelypäiviä ja myös soitinliikkeissä saa hyvää palvelua.

Aiemmin aloitettiin sillä viululla ja vaihdettiin muuhun soittimeen. Mutta hommat ja pelit kehittyy. Nykyään moni aloittaa puhaltimilla jo tosi nuorena.

 

Vierailija
157/501 |
23.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Urheilusta on paljon kirjoitettu jo, niin kommentoin hiukan musiikkipuolta.

Viulu tosiaan tyypillisesti aloitetaan 5-7-vuotiaana. Ei välttämättä niinkään sen takia, etteikö sitä voisi aloittaa myöhemmin, vaan pikemminkin siksi, että siinä iässä ei oikein pysty aloittamaan muuta soitinta kuin pianon tai jousisoittimen, joten nuorimmat musiikkiopistoon pääsijät jakautuvat näihin soittimiin. Pianossa voi aloitella sen minkä ylettyy, ja viuluista ja selloista on lasten kokoisia versioita. Puhaltimista ei ole, ja niihin pitää myös jaksaa puhaltaa, ja pysyvistä etuhampaistakin voi olla hyötyä. Näin ollen puhaltimet aloitetaan tyypillisesti vanhempana. Monet niistä onnistuvat noin 8-10v iässä, mutta esimerkiksi fagotti vaatii käytännössä aikuisen koon, ja siinä aloittajat ovat usein vähintään 15-vuotiaita. Näidenkin soittimien soittajissa on kuitenkin olemassa maailman huippuja ja ammattilaisia, joten kaikkia soittimia ei ole pakko aloittaa ihan pienenä.

Mutta viulu on siinä mielessä kaikkein vaikeimpia soittimia, että siinä pitää olla tosi tarkka korva. Kun ei ole mitään otenauhoja niinkuin kitarassa, eikä muitakaan nappuloita tai näppäimiä, vaan pitää vaan laittaa sormi johonkin kohtaan ja kuulla, tuleeko sieltä oikea ääni ja puhtaana. Myös viulun viritys vaatii tosi tarkan korvan. Ne joilla tällaiset kyvyt on, usein pääsevät musiikkiopistoon jo pienenä. Mun sävelkorva ei ikinä riittäisi viuluun, mutta riittää oikein hyvin klarinettiin, jota aloin soittaa 12-vuotiaana. Pärjäsin siinä musiikkiopistovuosinani oikein hyvin, soitonopettaja piti ammattiuraakin mahdollisena, mutta ykköskiinnostukseni olivat muualla, joten en koskaan pyrkinyt ammattilaiseksi.

Fagotin voi aloittaa myös noin 7-vuotiaana (kun pysyvät hampaat). Fagotistakin on junioriversioita.

Vierailija
158/501 |
23.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Umpisurkeaa. Ymmärrän, että harrastuslajien ohjaajilla voi olla unelmia tulevaisuuden tähtien löytämisestä, mutta kyllä heidän silti pitäisi hahmottaa etttä heidän leipätyönsä on tarjota mielekästä ja kehittävää tekemistä ihan tavallisille lapsille.

... Ja aikuistenryhmissä ihan tavan aikuisille. Aina on hyvä aika aloittaa harrastus (kunhan lääkäri hyväksyy).

Oppiiko viulunsoiton aloittava 15 kesäinen paremmaksi viulistiksi kuin kaverinsa, joka ei soita viulua? Eiköhän tuo opi. Ja saattaa oppia jotain muutakin siinä matkan varrella.

Ja entäpä erityislapset ja -aikuiset. Hyötyvätkö he harrastamisesta? Mitäpä luulet?

Harva urheiluseuratyyppi vetää ryhmiään leipätyönään, vaan harrastuksena, josta voidaan joitain kuluja korvata. Siksi varmasti monet ohjaavat niitä motivoituneita, jotka tekevät kotiharjoitteet, ovat aktiivisesti treeneissä, eivätkä heti lopeta.

Olen itsekin valmentanut lajissani, ja höntsääjien ohjaaminen ei aina ollut motivoivaa. Omalla vapaa-ajallakin on hintansa.

Vierailija
159/501 |
23.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Urheilusta on paljon kirjoitettu jo, niin kommentoin hiukan musiikkipuolta.

Viulu tosiaan tyypillisesti aloitetaan 5-7-vuotiaana. Ei välttämättä niinkään sen takia, etteikö sitä voisi aloittaa myöhemmin, vaan pikemminkin siksi, että siinä iässä ei oikein pysty aloittamaan muuta soitinta kuin pianon tai jousisoittimen, joten nuorimmat musiikkiopistoon pääsijät jakautuvat näihin soittimiin. Pianossa voi aloitella sen minkä ylettyy, ja viuluista ja selloista on lasten kokoisia versioita. Puhaltimista ei ole, ja niihin pitää myös jaksaa puhaltaa, ja pysyvistä etuhampaistakin voi olla hyötyä. Näin ollen puhaltimet aloitetaan tyypillisesti vanhempana. Monet niistä onnistuvat noin 8-10v iässä, mutta esimerkiksi fagotti vaatii käytännössä aikuisen koon, ja siinä aloittajat ovat usein vähintään 15-vuotiaita. Näidenkin soittimien soittajissa on kuitenkin olemassa maailman huippuja ja ammattilaisia, joten kaikkia soittimia ei ole pakko aloittaa ihan pienenä.

Mutta viulu on siinä mielessä kaikkein vaikeimpia soittimia, että siinä pitää olla tosi tarkka korva. Kun ei ole mitään otenauhoja niinkuin kitarassa, eikä muitakaan nappuloita tai näppäimiä, vaan pitää vaan laittaa sormi johonkin kohtaan ja kuulla, tuleeko sieltä oikea ääni ja puhtaana. Myös viulun viritys vaatii tosi tarkan korvan. Ne joilla tällaiset kyvyt on, usein pääsevät musiikkiopistoon jo pienenä. Mun sävelkorva ei ikinä riittäisi viuluun, mutta riittää oikein hyvin klarinettiin, jota aloin soittaa 12-vuotiaana. Pärjäsin siinä musiikkiopistovuosinani oikein hyvin, soitonopettaja piti ammattiuraakin mahdollisena, mutta ykköskiinnostukseni olivat muualla, joten en koskaan pyrkinyt ammattilaiseksi.

Tässä on osa ihan vanhentunutta tietoa.

Pikkuviulistit, jotka aloittavat jopa 2-3v eivät yleensä tule testatuiksi, koska esim. Suzuki-metodiin ei lapsia testata, koska kaikki oppivat soittamaan ko. metodilla. Kyse on altistuksesta. Viuluun ja selloon voi merkitä sormille teipeillä/tarroilla nauhat ja tätä usein käytetäänkin aloittelijoilla. Lapsen ei tarvitse viulua itse virittää, vaan sen tekee opettaja tai vanhempi. Vanhempi voi käyttää apuna viritysmittaria ja jos osaa uunista säätää paistolämpötilan, niin viulunkin osaa virittää. Turha pelotella ja esittää asiaa niin, että jousisoittimet vaatisivat jotain yliluonnollisia taitoja ja kykyjä.

Myös puhaltimista osan voi aloittaa nuorena. Tässä esimerkkejä:

- huiluista on käyrällä suukappaleella varustettuja soittimia ja myös muovisia poikkihuiluja, ja pienimmät soittajat ovat noin 4v

- nokkahuilun voi aloittaa alle kouluikäisenä

- vaskipuhaltimissa on edullisia muovisia versioita, joilla voi aloitta nuorena (pTrumpet, pBone jne). Myös metallisia pikkusoittimia on mm. käyrätorvi (oikeasti Bb trumpetti, joka käyrätorven muotoinen), kornetit, taskutrumpetit jne, joilla osa on aloittanut  jopa 4-vuotiaana. Tiedän pojan, joka aloitti pasuunan myös alle kouluikäisenä (koska palo soittimeen kova), vaikka kaikkiin vetoihin ei käsien mitat vielä riitä. Pasuunasta on myös sopraanopasuuna on olemassa

- vaskiin pienillä lapsilla on usein oikea tekniikka ja saavat äänen helpommin kuin aikuinen (kannattaa testata eri vaskia lasten kanssa!). Musiikkiopistoissa on esittelypäiviä ja myös soitinliikkeissä saa hyvää palvelua.

Aiemmin aloitettiin sillä viululla ja vaihdettiin muuhun soittimeen. Mutta hommat ja pelit kehittyy. Nykyään moni aloittaa puhaltimilla jo tosi nuorena.

 

Minun nähdäkseni taas nimenomaan ajatus, että soitinopintojen aloittamisesta 3-4-vuotiaana olisi jotain hyötyä, on vanhanaikainen.

Varmasti löytyy kaikenlaisia vipstaakkeleita, joiden avulla vaikka 3-vuotias voi aloittaa soittotunnit. Mutta musiikkipedagogit tuppaavat olemaan varsin kriittisiä näiden aikaisin aloittavien suhteen. Yleensä alle kouluikäiselle paras paikka on muskari, jossa musiikkia lähestytään monipuolisemmin. 12-vuotiaana on jo mahdotonta erottaa, kuka on aloittanut 3-vuotiaana ja kuka 7-vuotiaana.

Yliluonnollisia taitoja tai kykyjä esimerkiksi jousisoittimet eivät vaadi, mutta ihan tavallisia motorisia ja kognitiivisia taitoja kylläkin. Jos valmiuksia ei vielä ole, niitä ei ole.

-Eri.

Vierailija
160/501 |
23.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Juu varmaan onkin, mutta höntsäryhmien vetämisestä ei juuri missään makseta mitään.

Jalkapallossa valmentaja on yleensä joukkueen pelaajan isä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän seitsemän yhdeksän