Lue keskustelun säännöt.
Missä iässä ne lasten harrastukset pitää viimeistään alkaa, että kehittyy hyväksi?
Minua suuresti ihmetyttää, kun tytär 10 v. haluaisi aloittaa voimistelun. Otin jo keväällä yhteyttä erääseen voimisteluseuraan, josta valmentaja sanoi, että vähän myöhäinen ikähän tuo on aloittaa, jos aikoo kehittyä hyväksi. Suurin osa kuulemma aloittaa 5-8-vuotiaina, joten tyttäreni on varmasti vanhin aloittaja tulevana syksynä, jos jää jonottamaan paikkaa (näin siis kerrottiin). No, mietin sitten, voisiko hän aloittaa viulun soiton, koska on ollut lahjakas musiikissa (koulussa musiikki kiitettävä), ja koska häntä itseään kiinnostaisi viulun tai pianon soittaminen. Puolituttu viulunsoiton opettaja antoi ymmärtää, että kun ei ole mistään instrumentista lajitaustaa, voi olla vaikeaa aloittaa enää 10-11-vuotiaana viulun soittoa. Hän suositteli ennemmin esim. pianoa tai kitaraa, niissä voi kehittyä hyväksi vielä tuossa iässä aloittava. Nämä eivät kiinnosta tytärtäni. Olen hiukan hämmästynyt, että mihin harrastukseen tuon tytön pitäisi sitten mennä. Entäs sitten jos vaan menee viulua harjoittelemaan ja musiikin teoriatunneille ilman mitään paineita kehittyä huipuksi? Onko se muka paha asia? Tai voimistelun aloitus 5. luokan alussa? Pakkoko siinä on huipuksi kehittyä, vaikkei ole mistään lajista aiempaa kokemusta? Mikä sitten on sellaista, minkä voi aloittaa tuossa iässä ilman että valmentajan/opettajan asenne on, että olet vähän vanha enää aloittamaan?
Kommentit (501)
Voimistelu taisi olla niitä ainoita lajeja, joissa ihan aidosti pitäisi aloittaa leikki-ikäisenä harjoittelu, jos haluaa pärjätä kisoissa. Sen sijaan ihan vaan harrastamisen ilosta voi minkä vaan lajin aloittaa vaikka eläkkeellä. Olisiko valmentaja halunnut varmistaa, että teillä ei ole lapsella eikä vanhemmilla oletuksena päästä kisakuntoon vuosia harjoitelleiden kanssa samalle tasolle? Osa ei välttämättä ymmärrä tätä ja sontaa tulee osaamattomalle valmentajalle, kun ei pystykään tekemään esiteinistä olympiatasoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harrastus pitäisi valita ennen hedelmöitystä, eli lasta toivovan tulee harkita ominaisuuksiensa perusteella paras mahdollinen harrastus ja sitä täydentämään tai korostamaan kumppani jonka kanssa lapsen sitten hankkii.
Vierailija kirjoitti:
Umpisurkeaa. Ymmärrän, että harrastuslajien ohjaajilla voi olla unelmia tulevaisuuden tähtien löytämisestä, mutta kyllä heidän silti pitäisi hahmottaa etttä heidän leipätyönsä on tarjota mielekästä ja kehittävää tekemistä ihan tavallisille lapsille.
... Ja aikuistenryhmissä ihan tavan aikuisille. Aina on hyvä aika aloittaa harrastus (kunhan lääkäri hyväksyy).
Oppiiko viulunsoiton aloittava 15 kesäinen paremmaksi viulistiksi kuin kaverinsa, joka ei soita viulua? Eiköhän tuo opi. Ja saattaa oppia jotain muutakin siinä matkan varrella.
Ja entäpä erityislapset ja -aikuiset. Hyötyvätkö he harrastamisesta? Mitäpä luulet?
Harrastuslajien ohjaajat tekevät oikeaksi työkseen jotain ihan muuta, valmennus on harrastus ja hyvin usein oma lapsi on valmennettavassa ryhmässä. Valmentaja ei saa palkkaa.
Usein valmentaja on itse aikoinaan pelannut kilpajoukkueeessa ja asenne on sen mukainen.
Yksityisillä saa opetella pianoa vaikka 50 vuotiaana..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu aivan lajista ja musiikissa soittimesta, kuten täällä on todettukin. Harrastella voi monenlaista, mutta kaikkeen ei pääse mukaan kun on mennyt tietyn iän yli.
Itsellä saman ikäinen tyttö, harrastaa tanssia ja huilunsoittoa, molemmat sopivat aloitettaviksi myös 5.-luokkalaiselle.Minä en usko tähän ikäraja-esteeseen. Aivothan kehittyvät sinne 25-vuotiaaksi asti.
Se on hienoa että paikalla on kaltaisesi tutkija joka tietää paremmin lasten herkkyysvaiheet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa lapset eivät harrasta, lapset kilpailevat. Näitä ryhmiä vetävät yleesä ihmiset, joilla itselläänkin on kilpaurheilutausta.
Lapsi aloitti jalkapallon 6 v. ja lopetti 11 v. Harjoitusten määrä nousi tuossa vaiheessa 4 kertaan viikossa ja pelit sitten viikonloppuisin.Näinhän se on, valitettavasti.
Oma poikani lopetti futsalin ja jalkapallon 14-vuotiaana, kun harjoitusten määrä alkoi nousta 3-4 kertaan viikossa eikä aikaa tuntunut jäävän enää millekään muulle.
Minulta jäi muodostelmaluistelu 9-vuotiaana kun treenejä olisi ollut kahdeksat viikossa.
Omat lapseni ovat harrastaneet leikki-iästä lähtien vuoden, pari yhtä lajia, sitten toista (sirkus, tanssi, uimakoulu, tennis, jalkapallo, parkour, pesis nyt äkkisiltään tulee mieleen), ovat nyt alakoululaisia. Vaihtavat sitten kun keksivät jotain uutta mielenkiintoista. Maksettu kausi käydään loppuun ja sinnikkyyttä noista lapsista ei puutu, määrätietoiseksi pitkäjänteiseksi harjoitteluksi riittää minusta peruskoulukin, joten en ole nähnyt aihetta vaatia lajiuskollisuutta. Mutta en voi olla miettimättä kadunko joskus, että en painostanut jatkamaan yhden lajin parissa ja tulemaan "hyväksi" jossain. Kaipaavatko nuo joskus sitä? Nyt uskon enemmän liikunnan iloon, uudesta innostumiseen ja siihen että haluaa oppia erilaisia taitoja. Ja uskon, että harrastaminen jatkuu varmemmin läpi nuoruusiän jos se on jotain mitä voi tehdä vähän kevyemmällä asenteella ja suuntaa mieltymysten mukaan muuttaen - ja saatan olla täysin väärässä. Itse olen vasta aikuisena uskaltanut aloittaa harrastuksia sillä asenteella että "kunhan kokeilen", moni juttu on jäänyt kokeilun asteelle ja jotkut sitten palaavat uudelleen ja uudelleen arkeeni muodossa tai toisessa, kuten tanssi.
Mä olin lapsena tuollainen. Harrastin, vaikka mitä, mutta en koskaan jaksanut jatkaa niin pitkään, että olisin kehittynyt tosi hyväksi. Aikuisena olen opiskellut useamman yliopistotutkinnon, asunut eri maissa ja tehnyt erilaisia töitä. En pelkää muutosta ja koen selviäväni mistä vaan. Toisaalta olisin edennyt pidemmälle urallani, jos olisin valinnut yhden spessualan ja pysynyt pitkäjänteisesti siinä, vaikka se olisi hetkenpäästä tuntunut tylsältä. En tiedä kumpi on parempi.
Ai pitäisi saada harrastaa, muttei kehittyä? Ei saisi tulla paremmaksi mutta vaan vähän siinä sivussa? No sitten pitää palkata yksityisopettaja opettamaan viulua.
Miksi tuhlata rajallisia resursseja esim korkeakoilutettuja musiikinopettajien kallista aikaa johonkin pelleilyyn? Ei se kehiys muutenkaan niin nopeaa ole lapsilla. Musiikiopistot opettaa lapsia että saadaan orkesteri joka esiintyy ja ne kaikki valmistuu 3/3 tutkinnosta,täyttäen vaatimukset, sitten joku heistä jatkokouluttautuu orkestereihin, opettajiksi, kapellimestareiksi, säveltäjiksi, jne. Ai se on väärin? Pitäähän opiskelussa tavoite olla miksi sitä soittaa ja haluaa? Ei kaunista musiikkia voi soittaa jos ei halua opetella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Umpisurkeaa. Ymmärrän, että harrastuslajien ohjaajilla voi olla unelmia tulevaisuuden tähtien löytämisestä, mutta kyllä heidän silti pitäisi hahmottaa etttä heidän leipätyönsä on tarjota mielekästä ja kehittävää tekemistä ihan tavallisille lapsille.
... Ja aikuistenryhmissä ihan tavan aikuisille. Aina on hyvä aika aloittaa harrastus (kunhan lääkäri hyväksyy).
Oppiiko viulunsoiton aloittava 15 kesäinen paremmaksi viulistiksi kuin kaverinsa, joka ei soita viulua? Eiköhän tuo opi. Ja saattaa oppia jotain muutakin siinä matkan varrella.
Ja entäpä erityislapset ja -aikuiset. Hyötyvätkö he harrastamisesta? Mitäpä luulet?
Harrastuslajien ohjaajat tekevät oikeaksi työkseen jotain ihan muuta, valmennus on harrastus ja hyvin usein oma lapsi on valmennettavassa ryhmässä. Valmentaja ei saa palkkaa.
Usein valmentaja on itse aikoinaan pelannut kilpajoukkueeessa ja asenne on sen mukainen.
Ei kaikki. Kilpaurheiluissa maajoukueessa varmasti on ammattivalmentajat. No tottakai saa palkkaa, just näin useita valmentaja työpaikkailmoituksia, lasten luisteluun ja yleisugheiluun ym.
Juu varmaan onkin, mutta höntsäryhmien vetämisestä ei juuri missään makseta mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä nuorempana p ersehedelmä laitetaan kalliin harrastuksen pariin, niin sitä pitempään hänen vanhemmiltaan voidaan lypsää rahaa. Eikä sekään takaa, että p ersehedelmästä joskus tulee hyvä yhtään missään.
Mutta onko se tärkeintä, että tulee hyvä? Ei se kaikille ole prioriteetti numero yksi. Jotkut on vaan valmiita maksamaan siitä, että lapsella on harrastus, josta tykkää.
Tavoitteena ei ole että " tulee hyvä". Vaan että osaa soittaa sitä instrumenttia. Ei viulua lapsi opi tosta vaan. Tavoite kai on että pystyy soittamaan niitä mitä on viululle sävelletty. Ei ainoostaan ukkonooaa, piiripieni pyörii.
Vierailija kirjoitti:
Juu varmaan onkin, mutta höntsäryhmien vetämisestä ei juuri missään makseta mitään.
No mikä ihme on höntsäryhmä? Tottakai kaikesta seura maksaa, siksi ne perii jäsenmaksuja. Ei esim. Urheiluseura palkatta hae valmentajia. Ja ainahan joku lapsi aloittaa alkeista.työtä se on niin kun mikä tahansa muukin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä nuorempana p ersehedelmä laitetaan kalliin harrastuksen pariin, niin sitä pitempään hänen vanhemmiltaan voidaan lypsää rahaa. Eikä sekään takaa, että p ersehedelmästä joskus tulee hyvä yhtään missään.
Mutta onko se tärkeintä, että tulee hyvä? Ei se kaikille ole prioriteetti numero yksi. Jotkut on vaan valmiita maksamaan siitä, että lapsella on harrastus, josta tykkää.
Tavoitteena ei ole että " tulee hyvä". Vaan että osaa soittaa sitä instrumenttia. Ei viulua lapsi opi tosta vaan. Tavoite kai on että pystyy soittamaan niitä mitä on viululle sävelletty. Ei ainoostaan ukkonooaa, piiripieni pyörii.
Ohiksena tulen vielä lisäämään keskusteluunne, että (klassinen) musiikki on yhteiskunnan taholta arvioitu niin arvokkaaksi asiaksi, että sen opiskelua tuetaan verovaroin. Minun lapseni soittaa paikallisessa konservatoriossa klassista viulua, ja sekä Suomen valtio että kotikaupunkimme maksavat osan hänen soittotuntiensa kuluista.
Minun nähdäkseni on ihan oikein veronmaksajia kohtaan, että lapseni soittaa tavoitteellisesti tai sitten antaa paikkansa jollekulle toiselle.
Höntsämusiikkia voi sitten harrastaa yksityisissä musiikkikouluissa tai kansalaisopistossa tai vaikka jonkun kellarissa isän tai äidin pienellä avustuksella. Niinhän urheiluakin höntsätään.
T. Täti tiukka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Umpisurkeaa. Ymmärrän, että harrastuslajien ohjaajilla voi olla unelmia tulevaisuuden tähtien löytämisestä, mutta kyllä heidän silti pitäisi hahmottaa etttä heidän leipätyönsä on tarjota mielekästä ja kehittävää tekemistä ihan tavallisille lapsille.
... Ja aikuistenryhmissä ihan tavan aikuisille. Aina on hyvä aika aloittaa harrastus (kunhan lääkäri hyväksyy).
Oppiiko viulunsoiton aloittava 15 kesäinen paremmaksi viulistiksi kuin kaverinsa, joka ei soita viulua? Eiköhän tuo opi. Ja saattaa oppia jotain muutakin siinä matkan varrella.
Ja entäpä erityislapset ja -aikuiset. Hyötyvätkö he harrastamisesta? Mitäpä luulet?
Tämä käsitys vaan jaksaa elää ja joka kerta se ottaa päähän yhtä paljon.
Hyvin, hyvin harvalla lapsia ja nuoria valmentavalla ohjaajalla se valmentaminen on leipätyö tai edes työ. Isoilla seuroilla saattaa olla yksi päätoiminen valmentaja (joka on sekin yleensä osa-aikainen työ) jonka tehtäviin kuuluu kaikki toiminnan suunnittelusta jäiden/kenttien/salien yms. varaamiseen, turnausjärjestelyihin, hallintoon jne. sen valmentajien ohella ja hän sitten valmentaa lähinnä niitä seuran parhaita ja ehkä ihan pieniä siinä mielessä että osaa poimia lahjakkuuksia joilla olisi rahkeita sitä luistelukoulua tms. pidemmällekin niin halutessaan.
90 % lasten ja nuorten valmennuksesta tapahtuu ihan siltä pohjalta, että valmentaja saa ehkä jonkun umpisurkean pienen korvauksen pitämästään treenistä, mutta tekee sitä tyypillisesti opiskelujen/omien töidensä ohella ihan vaan rakkaudesta lajiin, monet useita kertoja viikossa. Se on harrastus, ei työ, eikä heidän tehtävänään ole todellakaan pohtia sitä, miten ap:n lapsi nyt saataisiin vaikka telinejumppaan ilman että joutuu siellä pyörimään 5-vuotiaiden naperoiden parissa.
Joukkueurheilussa älyttömän moni joukkue pyörii sillä, että pari isää/äitiä ottaa valmennusvastuun ja myös joukkueen johto ja rahaston hoito tapahtuvat vanhempien toimesta.
Ei ole mitään leipätyökseen valmentavia, joiden pitäisi nyhjätä tyhjästä ryhmiä 12-vuotiaille jotka yhtäkkiä päättävät kokeilla jääkiekkoa ilman mitään liikuntataustaa, mutta joille nyt sitten pitäisi keksiä joukkueellinen samoin 12-vuotiaita aloittelijoita. Varsinkin kun se into näillä myöhäisherännäisillä lopahtaa yleensä n. puolen vuoden sisällä ja siirrytään johonkin muuhun. Kun näitä myöhään aloittavia on niin älyttömän vähän niin ei heille yksinkertaisesti pysty ylläpitämään noita ryhmiä.
Höpö höpö. Puhut puuta heinää. En tiedä missä sinun harrastuksissa on joku ilmanen valmentaja ollu, mulla ei yhdessäkään. Pitäisin sitä päin vastoin huolestuttavana että jollain tyypillä olisi kiinnostusta hengailla säännöllisesti 3h/ päivä, 3 kert viikko, plus kisamatkat lasten seurassa jos se ei olisi palkallista työtä. Hälytyskellot soisi ja kovaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse aloitin 5 vuotiaana viulun soiton. Minua opetettiin Suzuki -menetelmällä, missä ensin treenataan sävelkorvaa, minkä jälkeen aletaan ns. matkimaan opettajaa ja kuunnellaan harjoiteltava kappaletta lukuisia kertoja, jolloin "matkiminen" on helpompaa kappaleen ollessa muistissa. Nuottien luku aloitetaan noin samoihin aikoihin, kun opitaan lukemaan. Siitä huolimatta pyritään oppimaan soittamaan korvakuulolta.
Sanotaan, että hyvä viulun aloitusikä olisi 3-7 vuotta.
Viulu on aika monipuolinen soitin, ja soittotekniikan, jousituksien yms. opetteluun menee vuosia.
Kuitenkaan en koe, että 10 vuotias olisi liian vanha.
Klassisen viulun soittajia pyritään ohjaamaan niin, että tultuaan täysi-ikäiseksi, soitto jatkuisi orkesterissa tai olisi silloin ammattilainen. 10 vuotiaana aloittanut ei tuskin pääse vielä 8 vuoden harjoittelun jälkeen ammattilaiseksi.
En siis tosiaan näe, että viulun soitto olisi myöhäistä aloittaa, mutta esim pianon soitossa yleensä etenee nopeampaa ja tutkintoja varten ei tarvitse treenata niin paljon, kuin viulussa 😊
Jääkiekko on myös laji, joka pitäisi aloittaa viimeistään 6-vuotiaana.
En tiedä ketään jääkiekkoilijaa joka olisi aloittanut yli 7-vuotiaana...
YsiViisSeiska kirjoitti:
Jääkiekko on myös laji, joka pitäisi aloittaa viimeistään 6-vuotiaana.
En tiedä ketään jääkiekkoilijaa joka olisi aloittanut yli 7-vuotiaana...
Et tiedä ketään jääkiekon harrastajaa, joka olisi aloittanut yli 7-vuotiaana...? Meinaatko että tasavallan presidenttikin pelasi jo eskari-iässä?
Kolmekymppisenä aloitin tanssin ja olen kehittynyt jonkun verran. Moni on aloittanut minun ikäisenä ja saanut SM-mitaleja.
Vierailija kirjoitti:
Jääkiekon puolella näitä myöhään aloittaneita on tullut jokusia mukaan (aloittaneet 8v tai myöh) ja käytännössä kaikki lopettanut, sinnikkäin oli mukana puolitoista kautta. Käytännössä vaatii luonteenlujuutta olla pujottelukeppinä jäällä kun on kolme potkua kokoajan perässä ja kun pääsee lopulta hakemaan kiekkoa laidasta on peli kääntynyt jo toiseen päätyyn. Myöskään omat joukkuekaverit eivät syötä, koska syöttö johtaa kiekon menetykseen. Kuulostaa julmalta, mutta näin se menee. Oma poikani aloitti jääkiekon 5-vuotiaana ja kokemus on että suurinpiirtein tuolloin kannattaa aloittaa.
Meillä eri kokemus. Oma poika aloitti joskus ala-asteen neljännellä luokalla (muistaakseni) kiekkokoulun kautta. Takana oli pari kautta salibandyharrastusta. Aika nopeasti pääsi muiden kanssa samalle tasolle. Joukkueessa oli myös pitkään harrastaneita, jotka eivät olleet oikein koskaan oppineet luistelemaan kunnolla (isät olivatkin viimeisen päälle lätkävanhempua ja mietin välillä oliko kyseessä isän vai pojan harrastus). Meillä pojalla luisteluvauhti taas oli vahvuus, halutessaan oli nopea.
Poika pelasi A-junnuihin asti, nyt on armeijassa. Hyvin on pärjännyt joukossa. Tosin joukkue ei ollut SM tasolla, vaan Mestis tasoa. Parempaan joukkueeseen pyrkiminen olisi vaatinut oman kaupungin ulkopuolelle lähtemistä ja pitkiä treenimatkoja. Fyysinen osaaminen ei ollut pojalla rajoitus tekemiselle, vaan enemmänkin että tahtoa ei ollut enempää. Loppuaikoina sanoikin, että haluaa pelata kunnolla mutta ei tosissaan.
Vierailija kirjoitti:
Voimistelu taisi olla niitä ainoita lajeja, joissa ihan aidosti pitäisi aloittaa leikki-ikäisenä harjoittelu, jos haluaa pärjätä kisoissa. Sen sijaan ihan vaan harrastamisen ilosta voi minkä vaan lajin aloittaa vaikka eläkkeellä. Olisiko valmentaja halunnut varmistaa, että teillä ei ole lapsella eikä vanhemmilla oletuksena päästä kisakuntoon vuosia harjoitelleiden kanssa samalle tasolle? Osa ei välttämättä ymmärrä tätä ja sontaa tulee osaamattomalle valmentajalle, kun ei pystykään tekemään esiteinistä olympiatasoista.
Tässäkin on poikkeuksia. Tosin hyvä huomioida että Suomesta ei oikein niitä olympiatasoisia voimistelijoita pahemmin tehdä.
Meillä tytär aloitti telinevoimistelun 8v:na ja heti ekan kauden jälkeen siirtyi kilparyhmään. Yläasteikäisenä kisasi maajoukkuepuolella ja jopa voitti kisoja (ollut vielä tähän mennessä ainoa edustamastaan seurasta). Lisäksi oli maajoukkueen esivalmennusleirityksissä.
Kyllä siis ehti hyvin ehti mukaan, vaikkei leikki-ikäisenä vielä aloittanutkaan. Tosin kyllä laji on vaatinutkin ja loukkaantumisia on ollut. Tyttö on kuitenkin jatkanut sinnikkäästi ja pidempään/vanhemmaksi kuin muut kyseisessä seurassa. Oletan että motivaatio ollut kohdillaan, mutta myös lahjakkuutta tai lajiin toimiva kroppa.
Pidemmälle kehittyminen olisi vaatinut seuran vaihtoa ja pidempiä matkoja kulkemiseen. Tyttö ei ollut siihen halukas ja halusi, että koulunkäynnillekin jää aikaa. Mutta kehittyminen lajissa ei jäänyt myöhäisestä aloitusiästä kiinni, vaan ihan muista asioista.
Meidän lapset ovat harrastelleet sitä sun tätä. Kaikenlaista musiikkia vuosikausia, toinen soittaa musiikkiopistossa, toinen ei.
Ratsastusta on kokeiltu, mutta se on liian kallista.
Uintia on harrastettu aika ajoin erilaisissa ryhmissä. Välillä taukoja.
Toinen kokeili balettia 6kk ja lopetti. Toinen lopetti 2v jälkeen.
Välillä on ollut sirkusta. Judoa. Telinevoikkaa (harrasteryhmä). Joogaa. Kuvista. Partiota.
Pk-seudulla on sen verran paljon järjestäjiä, että onneksi löytyy harrasteryhmiä myös isommille aloittelijalapsille. Toinen on 9,5v ja aloittamassa juuri harrastetelinevoikan, jota ylläpitää pienehkö kaupunginosayhdistys.