Lue keskustelun säännöt.
Voiko parisuhde selvitä pettämisestä?
11.07.2019 |
Hei! Löytyykö tältä useamman vuoden parisuhteessa olleita, joiden mies on pettänyt ja pettämisestä on päästy yli? Kaipaisin kipeästi vertaistukea ja mahdollisia selviytymistarinoita.
Minulle selvisi eilen illalla aivan puskista, että mies on pettänyt viime lauantaina baari-illan jälkeen. Meidän parisuhde on kuitenkin ollut todella hyvä (???); kaksi tasapainoista aikuista ihmistä, kaikin puolin suhde ollut kunnossa. Myös mies on tätä mieltä. Ei osaakaan sanoa miksi on pettänyt. Ainut mitä tähän mennessä on järkeillyt syyksi, on "hetken huuma ja jännityksen tunne". Mies vaikuttaa olevan lähes yhtä rikki tapahtuneesta kuin minä.
Vielä mulla on selkeästi shokki päällä tilanteesta, enkä tiedä mitä ajatella. Heti, kun järkeilen eroasioita, tulee ajatus siitä että voiko tän tosiaan vaan yksinkertaisesti lopettaa tähän. Vaikka mies petti, tuntuu ajatus parisuhteen loppumisesta ihan tuskaisen pahalta. Tähän asti (n. 3v) mulla on ollut tosi hyvä olla.
Sitten taas kun pohdin mahdollisuutta työstää asiaa ja pyrkiä kohti anteeksiantoa ja tästä selviytymistä, tulee sellainen tunne, että se on vain itsensä huijaamista, sillä "kerran pettää, aina pettää".
Kommentit (106)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi selvitä pettämisestä. Monet ehdottomat vastaajat ovat varmaankin hyvin nuoria, ja silloin on helppo nähdä elämä mustavalkoisena. Itse 40 v. parisuhdekokemuksella sanoisin, että elämässä sattuu ja tapahtuu, ja kaikissa parisuhteissa joskus loukataan toista ihan tahtomattaankin. Täällä nostetaan fyysinen pettäminen siksi hankalimmaksi antaa anteeksi. Monissa suhteissa on kuitenkin paljon muunlaista pettämistä: riidoissa petetään toisen luottamus ja lyödään todella ilkeästi vyön alle niillä asioilla joita toinen on luottamuksellisesti kertonut, mitätöidään toisen tunteita tai tarpeita jne.
Varmasti pettäminen on paha paikka. Joskus näin ohjeen satunnaiselle pettäjälle: älä kerro puolisollesi. Tuossa minusta ihan järkeä, siinähän siirtää oman tuskan ja syyllisyyden tunteen toisen kannettavaksi. Eri asia jos pettäminen on jatkuvaa.
Parhaimmillaan pettämisen jälkeinen puiminen opettaa molemmille jotain itsestänsä ja voi jopa tiivistää parisuhdetta. Jos pettäminen tuntuu hirvittävältä eikä siitä pääse yli, OK. silloin erotaan, mutta petettykin voi pysähtyä miettimään itseään ja sitä miksi tuo on ylitsepääsemätön asia. Jotkut kommentoivat etteivät jää hetkeksikään suhteeseen joka itselle kehno - onko nopea suhteen lopettaminen tapa suojella itseä, ei anna itsensä rakastaa liikaa ketään ettei satu liikaa? Joskus pettäminen tulee puskista, joskus se on yhteydessä parisuhteen ongelmiin, ja jälkimmäisessä tapauksessa asian puiminen voi jopa parantaa suhdetta kun tunnistetaan ne ongelmat ja yritetään ratkaista niitä.
Katkeroituminen ei auta. Elämässä tulee vastaan monenlaista mihin itsellä ei ole valtaa vaikuttaa, mutta siihen, miten tilanteessa jatkaa on se oma valta. Pahin on jähmettyä paikoilleen ja uhriutua, jäädä jauhamaan kokemaansa epäoikeudenmukaisuutta. Pitäisi vaan vääntää itsensä objektista subjektiksi: minulle tapahtui tällaista, kuinka minä toimin tämän jälkeen. Jos tuntee ettei koskaan voi antaa anteeksi niin parempi lähteä heti ja etsiä omanlainen elämä muualta. Jos taas päättää jäädä on turha jumahtaa asiaan, elämä menee eteenpäin, ja kumppaniin tulee luottaa kunnes toisin todistetaan. Kyttäämällä ja pelkäämällä jää se elämä elämättä.
Mulla on 30 vuoden parisuhdekokemus ja kyllä se vaan on kerrasta poikki. Hienoja neuvoja sulla, älä kerro puolisolle pettämisestä. Moneenko vieraaseen sänkyyn olet mahtanut erehtyä? Montako tautia olet joutunut hoidattamaan? Paljonko teillä mahtaa olla lehtolapsia?
Oikein hyvä kun sinulla on selkeät periaatteet ja varsin mustavalkoinen asenne noinkin vanhana. En ole pettänyt, mutta muutama lähellä piti tilanne on ollut matkan varrella, ja mieheni petti kerran, silti olemme olleet yhdessä ihan onnellisina. Kun olimme nuoria asuimme useamman vuoden etäsuhteessa kun teimme uraa tahoillamme, välillä eri maissakin. Nuo melkein pettämiset ja miehen pettäminen tapahtui tuossa elämäntilanteessa. Aika monet olisivat eronneet vastaavassa tilanteessa kun olimme useampia kuukausia näkemättä toisiamme, meillä joku yhteinen kuitenkin piti suhteen elossa vaikka liu'uimme silloin varsin kauas toisistamme. Ja kun tuli mahdolliseksi muuttaa samalle paikkakunnalle molemmat sitä halusivat.
Toiset ovat uskollisia lyhyissä parisuhteissaan, meillä parisuhde jatkui, saatiin myöhemmin lapsia jotka kasvatettiin aikuisiksi ja nyt on jo lapsenlapsiakin. Olisimmeko onnellisia jos olisimme eronneet heti ensimmäisten hankaluuksien jälkeen? Hankala tietää, tuskin. Tällaisessa suhteessa, jossa on joutunut olemaan kaukana toisesta on joutunut miettimään vakavasti miksi haluaa olla toisen kanssa. On oppinut pyörittämään arkea yksinkin, hankkinut aseman jossa taloudelliset syyt ei pakota pysymään yhdessä. Jäljelle jäi ne syyt jotka koki niin tärkeiksi ettei hetkellinen pettäminen tuntunut tärkeältä: henkinen ystävyys ja kumppanuus, toisen arvostus. Nuo pettämisajatukset jäivät tuohon elämänvaiheeseen, yhdessä kun päätettiin jatkaa tuli tilalle perhe-elämä ja jokapäiväinen kumppanuus. Enpä noita ole miettinyt pitkään aikaan, on ollut muita iloja ja murheita joita yhdessä on koettu ja toisiamme tuettu. Eikä niitä lehtolapsia tai tauteja ole ilmaantunut. Näiden kokemusten perusteella elämä näyttää hieman vähemmän mustavalkoiselta kuin ehkä nuorempana ajatteli ja jos jotain on oppinut, niin parisuhteessa syyllisten ja syyttömien nimeäminen ei taida olla kovin hedelmällistä puuhaa. Lähtee tai jää, sen jokainen petetty päättää itse, mutta uhriutuminen, syyttely ja katkeroituminen kolahtaa vain omaan nilkkaan.
Mulle ei ole koskaan ollut mikään itseisarvo että saman kumppanin kanssa tulee elää kehdosta hautaan. Olen siis jättänyt pettävät poikakaverit sine nuoruuteen, ja pariutunut vasta kolmekymppisenä, ja sellaisen miehen kanssa joka on pettämiset ja oppimiset oppinut jo ennen minua. Näin ollen suhde on ollut koko ajan rakastava, uskollinen ja hyvä, eikä ole tarvinnut hampaat irvessä kokea pettämisiä ja jättämisiä, jotta saisi onnelisuutta yhden ainoan ihmisen kanssa sitten jsokus viiskybäsenä. Olen oikein tyytyväinen tietäessäni että rakastamme ja arvostamme tosiamme, emmekä rämmi omia soitamme pettäen tahoillamme toisiamme satuttaen. Ei kiitos koskaan sellaista. Mieluummin uskollinen ja hyvä parsiuhde vähän varttuneempana, kuin väkisellä kaiken kestäen teiniydestä hamaan tappiin.
Ikävä tuottaa sinulle pettymys, mutta koskaan et voi olla varma toisesta ihmisestä. Tuskin edes itsestäsi. Et vaikka vasta varttuneena olet parisuhteen solminut.
Me ollaan opittu nuo nuoruuden hölmöilyistä jo, eli kyllä vain voimme hyvin olla uskollisessa liitossaa loppuikämme, ja rakkaus vahvistuu muuten kuin toista pettämällä :)
Meillä ihan sama! KAikkea voi aina sattua, mutta sellaista ei kohdalleni sattunut että olisin jonkun ukkelin perseilyä katsonut vuosikymmeniä ja toivonut että se tästä vielä paranee kun ukko kasvaa aikuiseksi.
Minullakin siis aikuisena ja jo typeryydet tehneenä ja niistä oppineena aloitettu parisuhde, ja en voisi onnellisempi olla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi selvitä pettämisestä. Monet ehdottomat vastaajat ovat varmaankin hyvin nuoria, ja silloin on helppo nähdä elämä mustavalkoisena. Itse 40 v. parisuhdekokemuksella sanoisin, että elämässä sattuu ja tapahtuu, ja kaikissa parisuhteissa joskus loukataan toista ihan tahtomattaankin. Täällä nostetaan fyysinen pettäminen siksi hankalimmaksi antaa anteeksi. Monissa suhteissa on kuitenkin paljon muunlaista pettämistä: riidoissa petetään toisen luottamus ja lyödään todella ilkeästi vyön alle niillä asioilla joita toinen on luottamuksellisesti kertonut, mitätöidään toisen tunteita tai tarpeita jne.
Varmasti pettäminen on paha paikka. Joskus näin ohjeen satunnaiselle pettäjälle: älä kerro puolisollesi. Tuossa minusta ihan järkeä, siinähän siirtää oman tuskan ja syyllisyyden tunteen toisen kannettavaksi. Eri asia jos pettäminen on jatkuvaa.
Parhaimmillaan pettämisen jälkeinen puiminen opettaa molemmille jotain itsestänsä ja voi jopa tiivistää parisuhdetta. Jos pettäminen tuntuu hirvittävältä eikä siitä pääse yli, OK. silloin erotaan, mutta petettykin voi pysähtyä miettimään itseään ja sitä miksi tuo on ylitsepääsemätön asia. Jotkut kommentoivat etteivät jää hetkeksikään suhteeseen joka itselle kehno - onko nopea suhteen lopettaminen tapa suojella itseä, ei anna itsensä rakastaa liikaa ketään ettei satu liikaa? Joskus pettäminen tulee puskista, joskus se on yhteydessä parisuhteen ongelmiin, ja jälkimmäisessä tapauksessa asian puiminen voi jopa parantaa suhdetta kun tunnistetaan ne ongelmat ja yritetään ratkaista niitä.
Katkeroituminen ei auta. Elämässä tulee vastaan monenlaista mihin itsellä ei ole valtaa vaikuttaa, mutta siihen, miten tilanteessa jatkaa on se oma valta. Pahin on jähmettyä paikoilleen ja uhriutua, jäädä jauhamaan kokemaansa epäoikeudenmukaisuutta. Pitäisi vaan vääntää itsensä objektista subjektiksi: minulle tapahtui tällaista, kuinka minä toimin tämän jälkeen. Jos tuntee ettei koskaan voi antaa anteeksi niin parempi lähteä heti ja etsiä omanlainen elämä muualta. Jos taas päättää jäädä on turha jumahtaa asiaan, elämä menee eteenpäin, ja kumppaniin tulee luottaa kunnes toisin todistetaan. Kyttäämällä ja pelkäämällä jää se elämä elämättä.
Mulla on 30 vuoden parisuhdekokemus ja kyllä se vaan on kerrasta poikki. Hienoja neuvoja sulla, älä kerro puolisolle pettämisestä. Moneenko vieraaseen sänkyyn olet mahtanut erehtyä? Montako tautia olet joutunut hoidattamaan? Paljonko teillä mahtaa olla lehtolapsia?
Oikein hyvä kun sinulla on selkeät periaatteet ja varsin mustavalkoinen asenne noinkin vanhana. En ole pettänyt, mutta muutama lähellä piti tilanne on ollut matkan varrella, ja mieheni petti kerran, silti olemme olleet yhdessä ihan onnellisina. Kun olimme nuoria asuimme useamman vuoden etäsuhteessa kun teimme uraa tahoillamme, välillä eri maissakin. Nuo melkein pettämiset ja miehen pettäminen tapahtui tuossa elämäntilanteessa. Aika monet olisivat eronneet vastaavassa tilanteessa kun olimme useampia kuukausia näkemättä toisiamme, meillä joku yhteinen kuitenkin piti suhteen elossa vaikka liu'uimme silloin varsin kauas toisistamme. Ja kun tuli mahdolliseksi muuttaa samalle paikkakunnalle molemmat sitä halusivat.
Toiset ovat uskollisia lyhyissä parisuhteissaan, meillä parisuhde jatkui, saatiin myöhemmin lapsia jotka kasvatettiin aikuisiksi ja nyt on jo lapsenlapsiakin. Olisimmeko onnellisia jos olisimme eronneet heti ensimmäisten hankaluuksien jälkeen? Hankala tietää, tuskin. Tällaisessa suhteessa, jossa on joutunut olemaan kaukana toisesta on joutunut miettimään vakavasti miksi haluaa olla toisen kanssa. On oppinut pyörittämään arkea yksinkin, hankkinut aseman jossa taloudelliset syyt ei pakota pysymään yhdessä. Jäljelle jäi ne syyt jotka koki niin tärkeiksi ettei hetkellinen pettäminen tuntunut tärkeältä: henkinen ystävyys ja kumppanuus, toisen arvostus. Nuo pettämisajatukset jäivät tuohon elämänvaiheeseen, yhdessä kun päätettiin jatkaa tuli tilalle perhe-elämä ja jokapäiväinen kumppanuus. Enpä noita ole miettinyt pitkään aikaan, on ollut muita iloja ja murheita joita yhdessä on koettu ja toisiamme tuettu. Eikä niitä lehtolapsia tai tauteja ole ilmaantunut. Näiden kokemusten perusteella elämä näyttää hieman vähemmän mustavalkoiselta kuin ehkä nuorempana ajatteli ja jos jotain on oppinut, niin parisuhteessa syyllisten ja syyttömien nimeäminen ei taida olla kovin hedelmällistä puuhaa. Lähtee tai jää, sen jokainen petetty päättää itse, mutta uhriutuminen, syyttely ja katkeroituminen kolahtaa vain omaan nilkkaan.
Mulle ei ole koskaan ollut mikään itseisarvo että saman kumppanin kanssa tulee elää kehdosta hautaan. Olen siis jättänyt pettävät poikakaverit sine nuoruuteen, ja pariutunut vasta kolmekymppisenä, ja sellaisen miehen kanssa joka on pettämiset ja oppimiset oppinut jo ennen minua. Näin ollen suhde on ollut koko ajan rakastava, uskollinen ja hyvä, eikä ole tarvinnut hampaat irvessä kokea pettämisiä ja jättämisiä, jotta saisi onnelisuutta yhden ainoan ihmisen kanssa sitten jsokus viiskybäsenä. Olen oikein tyytyväinen tietäessäni että rakastamme ja arvostamme tosiamme, emmekä rämmi omia soitamme pettäen tahoillamme toisiamme satuttaen. Ei kiitos koskaan sellaista. Mieluummin uskollinen ja hyvä parsiuhde vähän varttuneempana, kuin väkisellä kaiken kestäen teiniydestä hamaan tappiin.
Ikävä tuottaa sinulle pettymys, mutta koskaan et voi olla varma toisesta ihmisestä. Tuskin edes itsestäsi. Et vaikka vasta varttuneena olet parisuhteen solminut.
Me ollaan opittu nuo nuoruuden hölmöilyistä jo, eli kyllä vain voimme hyvin olla uskollisessa liitossaa loppuikämme, ja rakkaus vahvistuu muuten kuin toista pettämällä :)
Niinhän sitä moni luulee. Mutta kun elämää on edessä 30-40-50 vuotta, mikään ei ole varmaa. Olen seurannut näitä ”kypsällä iällä” solmittuja kolmansia ja neljänsiä avioliittoja. Ikä ei ole mikään tae.
Katselet omaa suhdettasi aivan yhtä vaaleanpunaisten lasien läpi kuin he, jotka ovat antaneet anteeksi, korjanneet olemassa olevan suhteensa ja oppineet omista hölmöilyistään.
Itse jättäisin heti. En halua tuhlata aikaani valheellisiin ihmisiin.
Haluaisin jatkaa suhdettamme, mutta haluan että mies jotenkin korjaa pettämisen. Hyvittää sen jotenkin. Lisäksi haluan kostaa toiselle naiselle, hän tiesi että mies on varattu. Kunhan selvitän kuka nainen on, mietin oikein kivuliaan tavan kostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jää kummittelemaan ja luottamus ei palaa samakai ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin jatkaa suhdettamme, mutta haluan että mies jotenkin korjaa pettämisen. Hyvittää sen jotenkin. Lisäksi haluan kostaa toiselle naiselle, hän tiesi että mies on varattu. Kunhan selvitän kuka nainen on, mietin oikein kivuliaan tavan kostaa.
Ja mitenhän tämä kosto tapahtuisi? Ilman, että asia menisi poliisitutkintaan? Tokihan se naisen henkilöllisyys on helppo selvittää- mieshän sen toki tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin jatkaa suhdettamme, mutta haluan että mies jotenkin korjaa pettämisen. Hyvittää sen jotenkin. Lisäksi haluan kostaa toiselle naiselle, hän tiesi että mies on varattu. Kunhan selvitän kuka nainen on, mietin oikein kivuliaan tavan kostaa.
Ja mitenhän tämä kosto tapahtuisi? Ilman, että asia menisi poliisitutkintaan? Tokihan se naisen henkilöllisyys on helppo selvittää- mieshän sen toki tietää.
Odottavan aika on pitkä. Miksi ei saisi mennä poliisitutkintaan? Jopa tiettyjä rikoksia tutkivien poliisien tutkintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi selvitä pettämisestä. Monet ehdottomat vastaajat ovat varmaankin hyvin nuoria, ja silloin on helppo nähdä elämä mustavalkoisena. Itse 40 v. parisuhdekokemuksella sanoisin, että elämässä sattuu ja tapahtuu, ja kaikissa parisuhteissa joskus loukataan toista ihan tahtomattaankin. Täällä nostetaan fyysinen pettäminen siksi hankalimmaksi antaa anteeksi. Monissa suhteissa on kuitenkin paljon muunlaista pettämistä: riidoissa petetään toisen luottamus ja lyödään todella ilkeästi vyön alle niillä asioilla joita toinen on luottamuksellisesti kertonut, mitätöidään toisen tunteita tai tarpeita jne.
Varmasti pettäminen on paha paikka. Joskus näin ohjeen satunnaiselle pettäjälle: älä kerro puolisollesi. Tuossa minusta ihan järkeä, siinähän siirtää oman tuskan ja syyllisyyden tunteen toisen kannettavaksi. Eri asia jos pettäminen on jatkuvaa.
Parhaimmillaan pettämisen jälkeinen puiminen opettaa molemmille jotain itsestänsä ja voi jopa tiivistää parisuhdetta. Jos pettäminen tuntuu hirvittävältä eikä siitä pääse yli, OK. silloin erotaan, mutta petettykin voi pysähtyä miettimään itseään ja sitä miksi tuo on ylitsepääsemätön asia. Jotkut kommentoivat etteivät jää hetkeksikään suhteeseen joka itselle kehno - onko nopea suhteen lopettaminen tapa suojella itseä, ei anna itsensä rakastaa liikaa ketään ettei satu liikaa? Joskus pettäminen tulee puskista, joskus se on yhteydessä parisuhteen ongelmiin, ja jälkimmäisessä tapauksessa asian puiminen voi jopa parantaa suhdetta kun tunnistetaan ne ongelmat ja yritetään ratkaista niitä.
Katkeroituminen ei auta. Elämässä tulee vastaan monenlaista mihin itsellä ei ole valtaa vaikuttaa, mutta siihen, miten tilanteessa jatkaa on se oma valta. Pahin on jähmettyä paikoilleen ja uhriutua, jäädä jauhamaan kokemaansa epäoikeudenmukaisuutta. Pitäisi vaan vääntää itsensä objektista subjektiksi: minulle tapahtui tällaista, kuinka minä toimin tämän jälkeen. Jos tuntee ettei koskaan voi antaa anteeksi niin parempi lähteä heti ja etsiä omanlainen elämä muualta. Jos taas päättää jäädä on turha jumahtaa asiaan, elämä menee eteenpäin, ja kumppaniin tulee luottaa kunnes toisin todistetaan. Kyttäämällä ja pelkäämällä jää se elämä elämättä.
Mulla on 30 vuoden parisuhdekokemus ja kyllä se vaan on kerrasta poikki. Hienoja neuvoja sulla, älä kerro puolisolle pettämisestä. Moneenko vieraaseen sänkyyn olet mahtanut erehtyä? Montako tautia olet joutunut hoidattamaan? Paljonko teillä mahtaa olla lehtolapsia?
Oikein hyvä kun sinulla on selkeät periaatteet ja varsin mustavalkoinen asenne noinkin vanhana. En ole pettänyt, mutta muutama lähellä piti tilanne on ollut matkan varrella, ja mieheni petti kerran, silti olemme olleet yhdessä ihan onnellisina. Kun olimme nuoria asuimme useamman vuoden etäsuhteessa kun teimme uraa tahoillamme, välillä eri maissakin. Nuo melkein pettämiset ja miehen pettäminen tapahtui tuossa elämäntilanteessa. Aika monet olisivat eronneet vastaavassa tilanteessa kun olimme useampia kuukausia näkemättä toisiamme, meillä joku yhteinen kuitenkin piti suhteen elossa vaikka liu'uimme silloin varsin kauas toisistamme. Ja kun tuli mahdolliseksi muuttaa samalle paikkakunnalle molemmat sitä halusivat.
Toiset ovat uskollisia lyhyissä parisuhteissaan, meillä parisuhde jatkui, saatiin myöhemmin lapsia jotka kasvatettiin aikuisiksi ja nyt on jo lapsenlapsiakin. Olisimmeko onnellisia jos olisimme eronneet heti ensimmäisten hankaluuksien jälkeen? Hankala tietää, tuskin. Tällaisessa suhteessa, jossa on joutunut olemaan kaukana toisesta on joutunut miettimään vakavasti miksi haluaa olla toisen kanssa. On oppinut pyörittämään arkea yksinkin, hankkinut aseman jossa taloudelliset syyt ei pakota pysymään yhdessä. Jäljelle jäi ne syyt jotka koki niin tärkeiksi ettei hetkellinen pettäminen tuntunut tärkeältä: henkinen ystävyys ja kumppanuus, toisen arvostus. Nuo pettämisajatukset jäivät tuohon elämänvaiheeseen, yhdessä kun päätettiin jatkaa tuli tilalle perhe-elämä ja jokapäiväinen kumppanuus. Enpä noita ole miettinyt pitkään aikaan, on ollut muita iloja ja murheita joita yhdessä on koettu ja toisiamme tuettu. Eikä niitä lehtolapsia tai tauteja ole ilmaantunut. Näiden kokemusten perusteella elämä näyttää hieman vähemmän mustavalkoiselta kuin ehkä nuorempana ajatteli ja jos jotain on oppinut, niin parisuhteessa syyllisten ja syyttömien nimeäminen ei taida olla kovin hedelmällistä puuhaa. Lähtee tai jää, sen jokainen petetty päättää itse, mutta uhriutuminen, syyttely ja katkeroituminen kolahtaa vain omaan nilkkaan.
Pettäjää nyt ei vaan voi arvostaa, joten omituista väkisin jatkaa tuollaista suhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin jatkaa suhdettamme, mutta haluan että mies jotenkin korjaa pettämisen. Hyvittää sen jotenkin. Lisäksi haluan kostaa toiselle naiselle, hän tiesi että mies on varattu. Kunhan selvitän kuka nainen on, mietin oikein kivuliaan tavan kostaa.
Ja mitenhän tämä kosto tapahtuisi? Ilman, että asia menisi poliisitutkintaan? Tokihan se naisen henkilöllisyys on helppo selvittää- mieshän sen toki tietää.
Odottavan aika on pitkä. Miksi ei saisi mennä poliisitutkintaan? Jopa tiettyjä rikoksia tutkivien poliisien tutkintaan.
No mietippä ihan itse? Et pysty tekemään mitään kostoa niin, ettet itse joudu tuomituksi oikeudessa. Ihan turha mitään kostofantasioita elätellä.
"Parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä."
Hyvin kiteytetty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin jatkaa suhdettamme, mutta haluan että mies jotenkin korjaa pettämisen. Hyvittää sen jotenkin. Lisäksi haluan kostaa toiselle naiselle, hän tiesi että mies on varattu. Kunhan selvitän kuka nainen on, mietin oikein kivuliaan tavan kostaa.
Ja mitenhän tämä kosto tapahtuisi? Ilman, että asia menisi poliisitutkintaan? Tokihan se naisen henkilöllisyys on helppo selvittää- mieshän sen toki tietää.
Odottavan aika on pitkä. Miksi ei saisi mennä poliisitutkintaan? Jopa tiettyjä rikoksia tutkivien poliisien tutkintaan.
No mietippä ihan itse? Et pysty tekemään mitään kostoa niin, ettet itse joudu tuomituksi oikeudessa. Ihan turha mitään kostofantasioita elätellä.
Korjaus mietipä... Miksi kuvittelet että joku pelkää tuomiota? Onko perhesurmat olleet mielestäsi kostofantasioita eikä niitä ole koskaan tapahtunut? Perehdypä asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin jatkaa suhdettamme, mutta haluan että mies jotenkin korjaa pettämisen. Hyvittää sen jotenkin. Lisäksi haluan kostaa toiselle naiselle, hän tiesi että mies on varattu. Kunhan selvitän kuka nainen on, mietin oikein kivuliaan tavan kostaa.
Ja mitenhän tämä kosto tapahtuisi? Ilman, että asia menisi poliisitutkintaan? Tokihan se naisen henkilöllisyys on helppo selvittää- mieshän sen toki tietää.
Odottavan aika on pitkä. Miksi ei saisi mennä poliisitutkintaan? Jopa tiettyjä rikoksia tutkivien poliisien tutkintaan.
No mietippä ihan itse? Et pysty tekemään mitään kostoa niin, ettet itse joudu tuomituksi oikeudessa. Ihan turha mitään kostofantasioita elätellä.
Niinpä ja kun ikinä ei tiedä minkä kanssa se ukko pettää. Vastassa saattaa olla aikamoinen yllätys. Ei välttämättä edes toinen nainen. Jokaisen pettämiset on ihan oma vikansa, ei sen kenen kanssa pettää. Turha niistä panokavereista hernettä on vetää, tietty jos on itseään rumempi, niin se kyllä risoo. Siinä on jo sellaista kunnioituksen puutetta, että saakin ärsyyntyä. Kun pettää, niin pettää edes hyvän näköisen ja nuoremman kanssa. Harvoin niin vaan on. Se on yleensä jokin roskaläjän näköinen vanha kurppa. Aina miettinyt tekeekö miehet sen tahallaan. Itsestäni pettäjänä tiedän sen verran, että minä en välitä, en siitä kenen kanssa petän enkä siitä ketä petän. Mitään tunnontuskia ei ole ikinä ollut. Anteeksi en ole pyytänyt koska se olisi valehtelua. Sitten voi lähteäkin suhteesta. Nyt sen verran olen kasvanut ihmisenä, että viimeisen seurustelusuhteen lopetin lyhyeen kun katsoin tyyppiä ja mietin että mä niin petän sua kevyesti. Se oli muutenkin seko ja vaikutti pimeälle, ei sellaiseen voi kiintyä. Älkää pettäkö, erotkaa. Ei rakastamaansa ihmistä petä millään tavalla, ei henkisesti eikä fyysisesti. Vika on aina pettäjässä, ei petetyssä Muilla ihmisillä ei ole vastuuta teidän parisuhteesta ja moraalistanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pystyisi. SIksi olen sanonutkin miehelle, että jos jossain käy, muistaa kumin eikä jää kiinni. Mitä ei tiedä, se ei satuta. Voisin ehkä jäädä yhteen, mutta seksi loppuisi siihen, mies saisi jatkossakin hakea tyydytyksensä muualta.
Omalla kohdallani ei tarvinnut miettiä annanko anteeksi sivusuhteen vai en, koska samalla hengenvedolla, kun mies jäi suhteesta kiinni, ilmoitti muuttavansa uuden naisen kanssa yhteen. Näin meillä käsiteltiin asia, miehelle kivuttomasti, itselleni ei niinkään.
Yritin jatkaa, itsetuntoni mureni ja oli vaikea olla ottamatta asiaa esiin riidoissa. Jos sama käy vielä joskus jonkun toisen kanssa niin jätän välittömästi.
Erään tuttavan mies löysi monen vuoden avioliiton jälkeen uuden naisen. Halusi erota ja muutti pois tämän uuden luokse. Jätetty oli todella surullinen ja vihainen. Parin kuukauden päästä meni sukset ristiin ja mateli takaisin jätetyn vaimon luo....joka otti tietysti takaisin. Ja sen jälkeen on julistettu joka paikassa suurta rakkautta ja miten he kestää mitä vaan ynnä muuta vastaavaa mikä sivustaseuraajalle vaikuttaa todella naurettavalle. Kaikki tavallaan.
Mä en pystyisi antamaan anteeksi tai elämään enää pettäjän kanssa. Vaikka haluaisin niin mua se jäisi kalvamaan liikaa. Aivan varmasti ottaisin asian jatkossa esiin ja löisin päin toisen naamaa jonkun riidan tai jonkun pienenkin epävarmuuden kohdalla. Ei tulis mitään
Vanhojen naisten keskusteluita kuunnellessa on tullut esille, että vaikka miehen vieraissa käynnistä on kulunut 50-60 vuotta, ei se unohdu koskaan. Loukkaus toista kohtaan on niin suuri. He ovat jatkaneet avioliitossa, koska tuolloin oli häpeä erota.
Me ollaan opittu nuo nuoruuden hölmöilyistä jo, eli kyllä vain voimme hyvin olla uskollisessa liitossaa loppuikämme, ja rakkaus vahvistuu muuten kuin toista pettämällä :)