Voiko parisuhde selvitä pettämisestä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi siitä päästä yli.

Minä petin puolisoani, se jatkui lähes vuoden, ihan oli siis suhde toiseen mieheen. En kertonut itse vaan asia selvisi kun paljastuimme. Meillä ei ollut lapsia, naimisiin oltiin menty puoli vuotta aiemmin ja juuri ostettu ensimmäinen yhteinen koti. Puolisossa ei ollut kertakaikkiaan mitään vikaa joka olisi edes vähäisimmissä määrin oikeuttanut sen mitä tein. Olin vaan tosi ajattelematon, vastuuton ja typerä toimiessani niin.

Puoliso halusi ihan ensin miettiä asiaa. Käytiin terapiassa yhdessä kerran, jonka aikana kaikki muut tulivat siihen tulokseen, että terapiaa jatkossa tarvitsisin lähinnä minä. Jälkikäteen olen samaa mieltä itsekin. Puoliso mietti asiaa aikansa ja sanoi, että haluaa voida antaa anteeksi ja jatkaa, mutta sanoi myös, ettei pysty siihen toista kertaa. Minä lupasin ettei toista kertaa tule ja ei todellakaan muuten myös tule.

Asia oli meidän parisuhteessa ensimmäinen isompi kriisi. Ja toistaiseksi ainoa ns. itseaiheutettu. Sittemmin ollaan selvitty myös vakavasta loukkaantumisesta ja kuntoutuksesta siitä sekä lapsettomuushoidoista. Pettämisestä on yli kymmenen vuotta ja me ollaan tosi onnellisia ja toisiimme rakastuneita. Meillä on ihana perhe ja hyvä koti ja sellainen elämä, jossa on helppo olla kiitollinen.

Me puhuttiin asia aikanaan läpi huolella ja jos jossain hetkessä toinen on siihen halunnut palata, on puhuttu taas. Mutta ei se ole jäänyt hiertämään. Minä ymmärrän ne syyt miksi petin ja korjasin ne, eikä puolisollani ole mitään syytä pelätä, että niin kävisi uudestaan.

Että kyllä siitä voi päästä yli, eikä kerran pettäjä ole aina automaattisesti aina pettäjä. Mutta se vaatii kyllä ihan aidon katumuksen ja aidon anteeksiannon ja ne on vaikeita juttuja.

Et voi olla varma, että miehesi todella sisimmässään antoi sinulle anteeksi. Monet täällä anteeksiantaneet kertovat pikkuhiljaa katkeroituneensa, jopa sairastuneensa ja jossain kohtaa mutta tulee täyteen ja ero.

Niin, noh, eihän sitä toki koskaan voi olla toisesta aivan varma. Mutta on itse sanonut muutaman kerran vähän eri sanoin, että on tosi onnellinen siitä kun silloin päätti jatkaa. Että kuinka hyvän tulevaisuuden olisi menettänyt jos ei olisi antanut anteeksi. Eikä tuo oikeasti sitä asiaa enää mieti niin, että pääsisi katkeroitumaan, minä olen meistä se, jota kokemus edelleen jotenkin kalvaa, silloin harvoin kun mieleen tulee, mutta olenpahan sen ansainnut.

Tässä on varmaan aika ratkaisevaa se, että puoliso voi olla varma siitä, ettei pettäminen liittynyt mitenkään siihen mitä hän on tai ei ole. Että ne syyt silloin oli ihan minun ongelmissani ja minulla vaan oli tosi huonoja keinoja koittaa niitä ratkoa. Hän on siis tosi hyvin pystynyt näkemään sen mitä tapahtui ihan minun omana ongelmanani, eikä ole sillälailla tarvinnut ottaa asiaa henkilökohtaisesti vaikka toki teoillani häntä loukkasinkin.

Toistaiseksi ollaan kyllä oltu vuosi vuodelta vaan onnellisempia. Kyllä minä luotan tämän näin jatkuvan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi siitä päästä yli.

Minä petin puolisoani, se jatkui lähes vuoden, ihan oli siis suhde toiseen mieheen. En kertonut itse vaan asia selvisi kun paljastuimme. Meillä ei ollut lapsia, naimisiin oltiin menty puoli vuotta aiemmin ja juuri ostettu ensimmäinen yhteinen koti. Puolisossa ei ollut kertakaikkiaan mitään vikaa joka olisi edes vähäisimmissä määrin oikeuttanut sen mitä tein. Olin vaan tosi ajattelematon, vastuuton ja typerä toimiessani niin.

Puoliso halusi ihan ensin miettiä asiaa. Käytiin terapiassa yhdessä kerran, jonka aikana kaikki muut tulivat siihen tulokseen, että terapiaa jatkossa tarvitsisin lähinnä minä. Jälkikäteen olen samaa mieltä itsekin. Puoliso mietti asiaa aikansa ja sanoi, että haluaa voida antaa anteeksi ja jatkaa, mutta sanoi myös, ettei pysty siihen toista kertaa. Minä lupasin ettei toista kertaa tule ja ei todellakaan muuten myös tule.

Asia oli meidän parisuhteessa ensimmäinen isompi kriisi. Ja toistaiseksi ainoa ns. itseaiheutettu. Sittemmin ollaan selvitty myös vakavasta loukkaantumisesta ja kuntoutuksesta siitä sekä lapsettomuushoidoista. Pettämisestä on yli kymmenen vuotta ja me ollaan tosi onnellisia ja toisiimme rakastuneita. Meillä on ihana perhe ja hyvä koti ja sellainen elämä, jossa on helppo olla kiitollinen.

Me puhuttiin asia aikanaan läpi huolella ja jos jossain hetkessä toinen on siihen halunnut palata, on puhuttu taas. Mutta ei se ole jäänyt hiertämään. Minä ymmärrän ne syyt miksi petin ja korjasin ne, eikä puolisollani ole mitään syytä pelätä, että niin kävisi uudestaan.

Että kyllä siitä voi päästä yli, eikä kerran pettäjä ole aina automaattisesti aina pettäjä. Mutta se vaatii kyllä ihan aidon katumuksen ja aidon anteeksiannon ja ne on vaikeita juttuja.

No ainakin miehälläsi on hyvä syy sivusuhteisiin ja työpaikkapanoihin.

Tästä olen ihan samaa mieltä. Ja asiasta on puhuttu, olen sanonut, että vastaavassa tilanteessa toki minunkin olisi pakko löytää se anteeksianto itsestäni. Puoliso ei ymmärrä koko ajatusta. Koska hänestä kosto ei ole milläänlailla ratkaisu yhtään mihinkään tässä maailmassa ja enhän minäkään toista pannut voidakseni loukata häntä. Niin toki kävi, mutta ei se ollut tavoitteeni. Eli nyt kun kumpikin tietää miten satuttavaa pettäminen on, niin miksi ihmeessä toistaisimme saman virheen edes rooleja vaihtaen? Jos hän löisi minua, niin olisiko parempi, että hän lopettaa lyömisen vai että minäkin alkaisin lyödä häntä?

No, lopputuloksena sovimme, että jos tuo joskus tahtoo asiaa käsitellä käymällä vieraassa sängyssä, niin sitten kertoo joko etukäteen tai jälkikäteen. Se riittää minulle.

Vierailija kirjoitti:

Tee päätös siitä, haluatko edes mahdollisesti jatkaa suhdetta, miettimättä miten tms, ja menkää HETI yhdessä pariterapiaan käsittelemään asiaa.

Eikö terapioihin ole isot jonot? Yksilöterapiaan ainakin on.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni petti, kun odotin yhteistä lastamme. Siis ihan kunnolla petti, ei kyse kertanaimisesta. Välimme menivät poikki, mutta palasimme yhteen noin vuoden päästä. Mies pyysi anteeksi ja minä yritin antaa anteeksi. Ensimmäiset yhteiset vuodet tämän jälkeen olivat stressaavia, koska jännitin koko ajan uutta pettämistä. Pikku hiljaa aloin luottamaan mieheen, mutta haava ei silti parantunut.

Nyt seitsemän vuoden jälkeen luotan täysin siihen, että mies ei petä. Mutta omat fiilikseni ovat muuttuneet katkeriksi. Olen jopa alkanut toivoa, että pettäisi, jotta saisin hyvän syyn päästä miehestä eroon. Eli jollain lailla asia vaivaa minua edelleen. Minussa on paljon vihaa miestä kohtaan ja on vaikea nähdä miten se voisi muuttua. Miehen pettäminen ei unohdu, siitä tuli osa hänen persoonaansa, sitä millaisena hänet näen.

Jos nyt voisin mennä ajassa taaksepäin, en aloittaisi hänen kanssaan suhdetta uudestaan pettämisen jälkeen. Tämä on ollut hyvin vaikea tie.

Minulla on tuttavapiirissä vähän vastaavanlainen tapaus. Nainen antoi miehen pettämisen "anteeksi", mutta liitto jatkui varsin katkerissa merkeissä. Mies oli ihan nöyryytetty ja naisen tossun alla, vaikutti että kyseessä oli naisen kosto tapahtuneesta. Seksiä ei tietenkään ollut. Tätä jatkui 10 vuotta, kunnes mies kyllästyi ja petti uudestaan, ja sen pituinen se.

Itsekään en kyllä antaisi pettämistä anteeksi, kävisi varmaan juuri samalla lailla.

Vierailija kirjoitti:

Impulsiivinensonni kirjoitti:

Miesnäkökulma:

Vaimoni petti minua liittomme alkuaikana.

Hänellä oli hukassa elämän suunta ja ei tiennyt, mitä elämältä haluaa.

Ihmisten sukuvietti on biologiaan pohjautuva, ja baari-illat jne. joissa lähipiirin sosiaalinen kontrolli ei suitse käyttäytymistä, ovat vaarallisia.

Kyllä pettämisestä voi päästä yli jos molemmat hsluavat sitoutua toisiinsa.

Kuka haluaa sitoutua petturiin, joka selittelee pettämistään Jumalalla ja biologialla? Joku täysin hullu?

Puolisoni ei selitellyt.

Nuo ovat omia ajatulsiani vastauksena aloitukseen.

Annoin anteeksi. Mutta kunnioitus ja arvostus miestä kohtaan ei koskaan palannut. Rakkauskin muutti muotoaan. Mieli ja keho ei koskaan unohda tuollaista tekoa kokonaan, ja siksi siitä ei ole enää paluuta entiseen. Se että puoliso pettää, on sama kuin ottaisi talosta nurkkapalan pois. Se talo pysyy ehkä pystyssä, mutta jotain perustavaa siitä uupuu.

Oltiin pettämisen jälkeen yhdessä vielä 6 vuotta, sitten vasta myönsin itselleni totuuden ja lähdin. Enää toista kertaa en yrittäisi, se on kerrasta poikki jos pettää.

Ap:lle sanoisin, että ota aikaa. Nyt ihan ensin sanot miehelle ette voi tietää tulevasta mitään, etkä edes mitä haluat, nyt vaan mietit asiaa. Ja sitten mietit.

Jos tuntuu siltä, että tahdot yrittää jatkaa ja antaa anteeksi, niin sanot miehelle vaan sen. Että yrität, muttet voi taata onnistuuko. Ja sitten jos alkaa tuntua, ettei onnistu, niin eroatte.

Ehdotan tätä ihan itsesi vuoksi. Pettänyttä puolisoa kohtaan sulla ei ole mitään velvollisuuksia. Mutta tee semmoisia valintoja ja ennenkaikkea aikaa käyttäen, ettei jälkikäteen tartte jossitella oisko sittenkin pitänyt.

Yksittäisestä hairahduksesta voi varmaan selvitäkin jos asian käsittelee hyvin ja pystyy jättämään sen taakseen.

Mulla mies petti silloin kun kaikki oli hyvin (paljon hyvää seksiä ja hellyyttä) eikä kyse ollut yhden yön jutusta vaan suhdeviritelmästä. Päätettiin lapsen vuoksi jatkaa mutta asiat ei koskaan menneet paremmaksi tai edes hyväksi.

Luottamus ei koskaan palannut enkä pysty oikein enää arvostamaan koko ihmistä. Ennen ihana seksielämä muuttui surkeaksi. Tämä johti vuosien saatossa siihen että mies kyttää menojani ja on mustasukkainen pelätessään kostoa.

Pettämisestä voi selvitä, jos pettäjällä on edelleen todella paljon tunteita petettyyn osapuoleen.

Surullista vain on se, että jotkut pettää aina yhä uudelleen ja uudelleen.

Jotkut ihmiset eivät vaan pysty olemaan uskollisia, eivät koskaan, olipa vakituinen millainen tahansa. Ja vaikka ero tulisikin, pettävät ihmiset ovat uskottomia myös uudessa suhteessa,

Niin surullista, mutta totta!

Hei!

Omasta kokemuksestani voin sanoa, että pettämisestä voi selvitä. Mieheni petti, kun olimme olleet noin 7 vuotta yhdessä. Hänellä oli pitkään jatkunut salasuhde työkaverin kanssa. Suhde ei ollut pelkkää seksiä, vaan jonkinlaisia syvempiä tunteita oli myös mukana. Mieheni myönsi itse suhteen minulle tunnontuskissaan. Luonnollisesti uutinen oli minulle shokki, en ollut osannut epäillä mitään. Se on aivan kammottava tunne, kun rakkain ihminen tekee tuollaista, ja sillä hetkellä tuntuu että elämältä putoaa pohja.

Tunnustuksen jälkeen kävimme keskustelua siitä, mitä nyt tehdään. Mies oli sitä mieltä, että haluaa jatkaa kanssani. Minulle ei luonnollisestikaan asiat olleet niin yksinkertaisia. Muutimme erillemme, halusin päästä miehestäni eroon, jotta voisin rauhassa miettiä asioita. Mieheni ehdotti, että jos minulla halua on, voisimme mennä parisuhdeterapiaan. Suostuin ehdotukseen, kävimme terapiassa noin kymmenen kertaa. Jälkeen päin olen sitä mieltä, että ilman terapiaa suhteemme ei olisi selvinnyt. Terapiassa pureuduttiin tosi syvästi itse pettämiseen ja sen syihin, mutta myös ihan lapsuutemme, ja minkälaisia käyttäytymismalleja olemme saaneet. Terapia keskittyi löytämään positiivisia asioita ja voimavaroja suhteessamme. Näiden asioiden ja ajan kuluessa olin valmis antamaan anteeksi miehelleni.

Missään nimessä en sano, että tämä prosessi oli mitenkään helppo. Onnistumisessa auttoi myös se, että mieheni teki aivan kaikkensa että minun olisi jatkossa helpompi luottaa häneen. Syitä pettämiselle en ala kovin yksityiskohtaisesti avaamaan, mutta miehen silloiset vakavat itsetunto-ongelmat olivat osasyynä. Lisäksi suhteemme oli muuttunut "itsestäänselvyydeksi", eli emme viettäneet aikaa yhdessä emmekä tehneet asioita suhteemme eteen.

Minä en usko pätkääkään tuohon "kerran pettää, aina" pettää-mantraa. Terapiasta jäi hyvin mieleeni terapeutin samat, että jokainen ihminen potentiaalinen pettäjä. Ei kukaan ihminen, tai ainakin hyvin harva, lähtee vakavaan parisuhteeseen mahdollisuudella, että pettää joskus. Minäkin olen aina ajatellut itsestäni, että ikinä en pettäisi. Mutta helppo minun on sanoa, koska minulla ei ikinä sellaista tilannetta/mahdollisuutta eteeni tullut.

Ymmärrän täysin ihmisiä, jotka lopettavat parisuhteen pettämisen takia. Kuinka monta kertaa minäkin olin vähällä luovuttaa. Mutta ne suhteemme hyvät asiat auttoivat jaksamaan vaikeidenkin aikojen yli.

Nyt olemme olleet yhdessä yli kymmenen vuotta, ja meillä on pieni poika. Emme ole olleet ikinä näin onnellisia, niin siirappiselta kuin se kuulostaa, vaikka parisuhde on hieman muuttunutkin lapsen myötä.

Pettäminen tulee enää harvoin mieleeni, ja pystyn ajattelemaan asiaa sen kummemmin tunteilematta. Mutta kuten sanotaan, pettämisen voi antaa anteeksi, mutta sitä ei ikinä unohda. Se on jokaisen henkilökohtainen asia, pystyykö sen asian kanssa elämään. Mutta jos halua on jatkaa, ja molemmat sitä tosissaan haluavat, suosittelen ainakin lämpimästi yrittämään.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni petti, kun odotin yhteistä lastamme. Siis ihan kunnolla petti, ei kyse kertanaimisesta. Välimme menivät poikki, mutta palasimme yhteen noin vuoden päästä. Mies pyysi anteeksi ja minä yritin antaa anteeksi. Ensimmäiset yhteiset vuodet tämän jälkeen olivat stressaavia, koska jännitin koko ajan uutta pettämistä. Pikku hiljaa aloin luottamaan mieheen, mutta haava ei silti parantunut.

Nyt seitsemän vuoden jälkeen luotan täysin siihen, että mies ei petä. Mutta omat fiilikseni ovat muuttuneet katkeriksi. Olen jopa alkanut toivoa, että pettäisi, jotta saisin hyvän syyn päästä miehestä eroon. Eli jollain lailla asia vaivaa minua edelleen. Minussa on paljon vihaa miestä kohtaan ja on vaikea nähdä miten se voisi muuttua. Miehen pettäminen ei unohdu, siitä tuli osa hänen persoonaansa, sitä millaisena hänet näen.

Jos nyt voisin mennä ajassa taaksepäin, en aloittaisi hänen kanssaan suhdetta uudestaan pettämisen jälkeen. Tämä on ollut hyvin vaikea tie.

Tämä. Tässä on se kaikki. En voi tietää miten ajattelen vuosien päästä. Itse suosin sellaista toimintaa, että mieluummin jätän jo pienemmistä asioista kumppanin, kuin otan riskin siitä että katkeroidun. Olen sillä tavalla rakennettu ihminen, että tiettyjen asioiden pitää olla minulle selvää. Jos voin huonosti jonkun ihmisen seurassa, haluan päästä ihmisestä eroon, koska riski sille että huonosti voiminen jatkuu on suuri. Koskee niin työpaikkaa, kavereita, sukulaisia että varsinkin parisuhdetta. Ymmärrän että jonkin verran epämukavuutta täytyy sietää, mutta olen aikaisemmin elämässäni, nuorena sietänyt epämukavuutta niin pitkään että en ole enää ymmärtänyt mikä on liikaa sietämistä. 

Puolustukseksi sanon sen että olen valmis kestämään kaiken mitä itsekin annan, mutta jos itse annan kunnioitukseni, luottamukseni, rakkauteni, ja teen kaiken että toisella olisi hyvä kanssani olla, en myöskään tyydy vähempään kuin mitä itse annan. Eli jos itse valehtelisin, pettäisin, tai olisin ilkeä, niin ottaisin vastaan sen toiseltakin, mutta tilanne jossa toinen on tällainen minua kohtaan, vaikka minä olen ollut hyvä ja uskollinen kumppani on ihan mahdoton kokonaisuutta ja loppuelämää ajatellen. Itse surin sitä että vuosia sitten lähdin tähän nykyiseen suhteeseen, vaikka olin ollut jo vuosikausia sinkku, ja hyvillä mielin. Tuli sellainen tunne että nyt tässä on se mies jonka kanssa haluan kaiken laittaa peliin. Nyt riski sille että joudun kestämään enemmän kuin haluaisin ja katkeroitumatta pystyisin on paljon suurempi, ja suurenee koko ajan suhteen jatkuessa. Mies on valehdellut minulle muutamaan otteeseen, ei pettänyt, mutta valehdellut tässä vuosien varrella, ja minun on vaikea antaa sitäkään anteeksi, saati sitten pettämistä, ja mielessä käy välillä, että kyllä se pettäminen tulee varmasti vielä jossain vaiheessa kuvioon. Sitten joudun setvimään ja miettimään sitä, vaikka omillani itsekseen eläen en olisi ikinä moiseen tilanteeseen joutunut. Myös se on käynyt mielessä että pettäisin itse ensin, niin sitten kun mies pettäisi, niin voisin sivaltaa takaisin samantien, ja voisin itselleni järkeillä että pettäminen on minulle ihan oikein. En haluaisi joutua tilanteeseen jossa olen täysin suojaton, ja aseeton ja vain kestämään sen että olen itse ollut rehelinen uskollinen ja lojaali, mutta elänyt vain harhakuvitelmassa että myös mieheni sitä olisi. Nämä siis vain ajatuksia, ei suunnitelmia.

Sitten sopii myös kaikkien muistaa se että meillä on tällä pallolla aika saakelin iso porukka, joita on satuttettu, petetty, pahoinpidelty eri tavoin, haukuttu, kiristetty, ja silti he ovat jääneet suhteeseen, joten poikkeuksellista se ei ole. Ennen muinoin vieläpä maan tapa oli se että sen kanssa jonka kanssa yksiin olit mennyt, oli oleva loppuelämän kumppanisi. Nykyään näin ei enää ole, joten ihminen joutuu miettimään jatkoa elämäänsä. Ennen elettiin se mihin kerran oli lähdetty, ja elämä suvaittiin sellaisena kuin se kohdalle sattui. Tavallaan helpompaa, koska polku joka joskus oli määritelty, kärsittiin(ja nautittiin) sellaisena, ja keinot selvitä hengissä käytettiin kaikki siihen elämää mitä se kenelläkin sattui olemaan.

Voi selvitä, mutta se vaatii paljon kummaltakin osapuolelta, parisuhdeterapiaa. Miehelläni oli suhde, josta jäi kiinni neljä vuotta sitten. Mies halusi jäädä, ja minä halusin yrittää vielä lasten takia. Nyt voin sanoa etten ole tässä suhteessa enää vain lasten takia, ja meillä menee paremmin kuin koskaan. Mutta aikaa se otti. Olemme paljon puhuneet, puhuneet ja puhuneet. Toinen nainen yritti viritellä suhdetta jopa uudestaan, mutta mies kertoi sen heti.

Vierailija kirjoitti:

Yksittäisestä hairahduksesta voi varmaan selvitäkin jos asian käsittelee hyvin ja pystyy jättämään sen taakseen.

Mulla mies petti silloin kun kaikki oli hyvin (paljon hyvää seksiä ja hellyyttä) eikä kyse ollut yhden yön jutusta vaan suhdeviritelmästä. Päätettiin lapsen vuoksi jatkaa mutta asiat ei koskaan menneet paremmaksi tai edes hyväksi.

Luottamus ei koskaan palannut enkä pysty oikein enää arvostamaan koko ihmistä. Ennen ihana seksielämä muuttui surkeaksi. Tämä johti vuosien saatossa siihen että mies kyttää menojani ja on mustasukkainen pelätessään kostoa.

No miksi sitten olet vielä tämän miehen kanssa? Miten voit olla suhteessa, jonka toista osapuolta et arvosta? Miksi tuhlaat elämääsi ja opetat lapsellesi huonon ja kyräilevän oarisuhdemallin?

Vierailija kirjoitti:

Jos todella rakastat miestäsi, anna hänelle vain yksi mahdollisuus. Tee selväksi, että toista mahdollisuutta ei tule.

Muistakaa hyvät ihmiset, että kaikki ei aina ole niin mustavalkoista. Onneksi itse annoin anteeksi 15 vuotta sitten. Parempaa miestä en olisi voinut koskaan löytää.

Olisit voinut löytää sellaisen, joka ei petä sitä kertaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Pettämisestä voi selvitä, jos pettäjällä on edelleen todella paljon tunteita petettyyn osapuoleen.

Surullista vain on se, että jotkut pettää aina yhä uudelleen ja uudelleen.

Jotkut ihmiset eivät vaan pysty olemaan uskollisia, eivät koskaan, olipa vakituinen millainen tahansa. Ja vaikka ero tulisikin, pettävät ihmiset ovat uskottomia myös uudessa suhteessa,

Niin surullista, mutta totta!

Sehän ihan biologinen juttu, että miehelle ei riitä yksi nainen. Ei siinä tunteilla ole mitään tekemistä. Jos joku väittää miehensä olevan uskollinen, se on tyhmä tai täysin tietämätön biologiasta.

Jotkut lajit on yksiavioisia, mutta ihminen ei sitä ole.

Vierailija kirjoitti:

Hei!

Omasta kokemuksestani voin sanoa, että pettämisestä voi selvitä. Mieheni petti, kun olimme olleet noin 7 vuotta yhdessä. Hänellä oli pitkään jatkunut salasuhde työkaverin kanssa. Suhde ei ollut pelkkää seksiä, vaan jonkinlaisia syvempiä tunteita oli myös mukana. Mieheni myönsi itse suhteen minulle tunnontuskissaan. Luonnollisesti uutinen oli minulle shokki, en ollut osannut epäillä mitään. Se on aivan kammottava tunne, kun rakkain ihminen tekee tuollaista, ja sillä hetkellä tuntuu että elämältä putoaa pohja.

Tunnustuksen jälkeen kävimme keskustelua siitä, mitä nyt tehdään. Mies oli sitä mieltä, että haluaa jatkaa kanssani. Minulle ei luonnollisestikaan asiat olleet niin yksinkertaisia. Muutimme erillemme, halusin päästä miehestäni eroon, jotta voisin rauhassa miettiä asioita. Mieheni ehdotti, että jos minulla halua on, voisimme mennä parisuhdeterapiaan. Suostuin ehdotukseen, kävimme terapiassa noin kymmenen kertaa. Jälkeen päin olen sitä mieltä, että ilman terapiaa suhteemme ei olisi selvinnyt. Terapiassa pureuduttiin tosi syvästi itse pettämiseen ja sen syihin, mutta myös ihan lapsuutemme, ja minkälaisia käyttäytymismalleja olemme saaneet. Terapia keskittyi löytämään positiivisia asioita ja voimavaroja suhteessamme. Näiden asioiden ja ajan kuluessa olin valmis antamaan anteeksi miehelleni.

Missään nimessä en sano, että tämä prosessi oli mitenkään helppo. Onnistumisessa auttoi myös se, että mieheni teki aivan kaikkensa että minun olisi jatkossa helpompi luottaa häneen. Syitä pettämiselle en ala kovin yksityiskohtaisesti avaamaan, mutta miehen silloiset vakavat itsetunto-ongelmat olivat osasyynä. Lisäksi suhteemme oli muuttunut "itsestäänselvyydeksi", eli emme viettäneet aikaa yhdessä emmekä tehneet asioita suhteemme eteen.

Minä en usko pätkääkään tuohon "kerran pettää, aina" pettää-mantraa. Terapiasta jäi hyvin mieleeni terapeutin samat, että jokainen ihminen potentiaalinen pettäjä. Ei kukaan ihminen, tai ainakin hyvin harva, lähtee vakavaan parisuhteeseen mahdollisuudella, että pettää joskus. Minäkin olen aina ajatellut itsestäni, että ikinä en pettäisi. Mutta helppo minun on sanoa, koska minulla ei ikinä sellaista tilannetta/mahdollisuutta eteeni tullut.

Ymmärrän täysin ihmisiä, jotka lopettavat parisuhteen pettämisen takia. Kuinka monta kertaa minäkin olin vähällä luovuttaa. Mutta ne suhteemme hyvät asiat auttoivat jaksamaan vaikeidenkin aikojen yli.

Nyt olemme olleet yhdessä yli kymmenen vuotta, ja meillä on pieni poika. Emme ole olleet ikinä näin onnellisia, niin siirappiselta kuin se kuulostaa, vaikka parisuhde on hieman muuttunutkin lapsen myötä.

Pettäminen tulee enää harvoin mieleeni, ja pystyn ajattelemaan asiaa sen kummemmin tunteilematta. Mutta kuten sanotaan, pettämisen voi antaa anteeksi, mutta sitä ei ikinä unohda. Se on jokaisen henkilökohtainen asia, pystyykö sen asian kanssa elämään. Mutta jos halua on jatkaa, ja molemmat sitä tosissaan haluavat, suosittelen ainakin lämpimästi yrittämään.

Sulla on tuossa hyvä avainlause: Mieheni teki aivan kaikkensa että minun olisi jatkossa helpompi luottaa häneen. Haluaisitko avata mitä tämä piti sisällään? Vaihtoiko hän esim. työpaikkaa ettei ole tuon naisen kanssa enää samassa työpaikassa? Antoiko hän sinun tutkia puhelimensa? Lopettiko viihteellä käymisen/alkoholin käytön ettei sinun tarvitsisi epäillä reissuilla tapahtuvia asioita? Mitä konkreettista hän teki tehdessään kaikkensa sen eteen ettei sinun tarvitsisi epäillä häntä? Jos viitsisit vastata, kun tässä on itselä vähän tilanne päällä, ja mies sanoo että tekee kaikkensa, mutta minä mietin että pitääkö sen kaiken tulla hänen puoleltaan ,että hän itse tekee kaiken mitä itse pitää hyvänä ideana, vai voinko minä vaatia mitä se "kaiken sen eteen tekeminen" pitää sisällään?

Meillä niin, että mies ei käy baareissa enää ilman minua ja minulla on salasanat puhelimeen ja tietokoneelle. Mies itse halusi lopettaa baarissa käymisen ja minä pyysin salasanoja, jotka mies heti antoi. Kyseessä oli tosin yhden yön juttu ja mies ei edes tiedä kuka nainen oli. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä niin, että mies ei käy baareissa enää ilman minua ja minulla on salasanat puhelimeen ja tietokoneelle. Mies itse halusi lopettaa baarissa käymisen ja minä pyysin salasanoja, jotka mies heti antoi. Kyseessä oli tosin yhden yön juttu ja mies ei edes tiedä kuka nainen oli. 

Sä olet sairas. Ei toista ihmistä voi noin hallita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä niin, että mies ei käy baareissa enää ilman minua ja minulla on salasanat puhelimeen ja tietokoneelle. Mies itse halusi lopettaa baarissa käymisen ja minä pyysin salasanoja, jotka mies heti antoi. Kyseessä oli tosin yhden yön juttu ja mies ei edes tiedä kuka nainen oli. 

Sä olet sairas. Ei toista ihmistä voi noin hallita.

Toivonkin että tuo joka kirjoitti että mies teki kaikkensa tulisi kertomaan mitä tämä kaikki piti sisällään.

Voi selvitä pettämisestä. Monet ehdottomat vastaajat ovat varmaankin hyvin nuoria, ja silloin on helppo nähdä elämä mustavalkoisena. Itse 40 v. parisuhdekokemuksella sanoisin, että elämässä sattuu ja tapahtuu, ja kaikissa parisuhteissa joskus loukataan toista ihan tahtomattaankin. Täällä nostetaan fyysinen pettäminen siksi hankalimmaksi antaa anteeksi. Monissa suhteissa on kuitenkin paljon muunlaista pettämistä: riidoissa petetään toisen luottamus ja lyödään todella ilkeästi vyön alle niillä asioilla joita toinen on luottamuksellisesti kertonut, mitätöidään toisen tunteita tai tarpeita jne.

Varmasti pettäminen on paha paikka. Joskus näin ohjeen satunnaiselle pettäjälle: älä kerro puolisollesi. Tuossa minusta ihan järkeä, siinähän siirtää oman tuskan ja syyllisyyden tunteen toisen kannettavaksi. Eri asia jos pettäminen on jatkuvaa.

Parhaimmillaan pettämisen jälkeinen puiminen opettaa molemmille jotain itsestänsä ja voi jopa tiivistää parisuhdetta. Jos pettäminen tuntuu hirvittävältä eikä siitä pääse yli, OK. silloin erotaan, mutta petettykin voi pysähtyä miettimään itseään ja sitä miksi tuo on ylitsepääsemätön asia. Jotkut kommentoivat etteivät jää hetkeksikään suhteeseen joka itselle kehno - onko nopea suhteen lopettaminen tapa suojella itseä, ei anna itsensä rakastaa liikaa ketään ettei satu liikaa? Joskus pettäminen tulee puskista, joskus se on yhteydessä parisuhteen ongelmiin, ja jälkimmäisessä tapauksessa asian puiminen voi jopa parantaa suhdetta kun tunnistetaan ne ongelmat ja yritetään ratkaista niitä.

Katkeroituminen ei auta. Elämässä tulee vastaan monenlaista mihin itsellä ei ole valtaa vaikuttaa, mutta siihen, miten tilanteessa jatkaa on se oma valta. Pahin on jähmettyä paikoilleen ja uhriutua, jäädä jauhamaan kokemaansa epäoikeudenmukaisuutta. Pitäisi vaan vääntää itsensä objektista subjektiksi: minulle tapahtui tällaista, kuinka minä toimin tämän jälkeen. Jos tuntee ettei koskaan voi antaa anteeksi niin parempi lähteä heti ja etsiä omanlainen elämä muualta. Jos taas päättää jäädä on turha jumahtaa asiaan, elämä menee eteenpäin, ja kumppaniin tulee luottaa kunnes toisin todistetaan. Kyttäämällä ja pelkäämällä jää se elämä elämättä.