Lue keskustelun säännöt.
Onko sun elämä mennyt kuten oot toivonut?
Kommentit (687)
Vierailija kirjoitti:
En koskaan toivonut elämältä mitään koska meillä kotona ei koskaan puhuttu mitåän tulevaisuudesta. Sellaista toivotonta ahdistunutta ilmapiiriä oli.
Nyt aikuisena tuntuu aivan sairaalta sellainen tyyli. Ihmisellå pitää olla aina toivo tulevasta ja suunnitella elämäänsä omaa tulevaisuutta.
Tässä on erittäin hyvä pointti. Omassa lapsuudenkodissani ei ollut niinkään toivotonta ahdistunutta ilmapiiriä, mutta vasta pitkällä aikuisiässä tajusin, ettei vanhemmillani ollut ikinä mitään suunnitelmia ja tavoitteita, eivätkä he pystyneet opettamaan sellaista ajattelutapaa minullekaan. Vanhempani olivat tottuneet ajelehtimaan eteenpäin ja aina löytyi jotain työtä kansakoulupohjalta. Itse opiskelin pitkälle, mutta en ollut ikinä oppinut miettimään, mitä haluan ja mitä sen eteen pitää tehdä. Ajelehdin opintoni loppuun ja kas, työpaikkaa ei tippunutkaan. En syytä aikuisikäni töppäyksistä vanhempiani, mutta aika paljon olen saanut työtä tehdä, jotta opin muuttamaan ajattelutapaani. Eli ei pidä suu auki odottaa mitä putoaa, vaan pitää itse asettaa tavoitteet.
Mitä olen lukenut aiheesta kirjallisuutta, niin siinä vasta olen tajunnut, että hei, nämä ovat asioita, joita voi opettaa jo lapselle. En tarkoita mitään kireää pakkoa saavuttaa yhä enemmän ja enemmän läkähdyksiin asti vaan sitä, että jo lapsena voi tehdä jotain itselleen mielekästä ja asettaa siinä tavoitteita. Suomessa tuntuu että ollaan vaan huolissaan siitä, että jo lapset palavat loppuun, kun tyyliin koulusta tulee läksyjä ja harrastukset vasta ovatkin arveluttavia, kun illat pitäisi kölliä sohvalla, jotta ei uuvu. Kukaan ei puhu siitä, miten hyvää tekee saavuttaa jotain sellaista, mikä on itselle tärkeää.
No niin, meni ehkä vähän ohi aiheen, mutta tuntuu, että aika moni seilaa läpi elämänsä ihan silkalla tuurilla miettimättäkään sitä, miten oikeasti voisi itse vaikuttaa asioihin. (Toki sitten ovat yllättävät käänteet kuten sairastumiset, mutta se on asia erikseen.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ja ei.
Monta vuotta elin elämää toivoen asioita joita yhteiskunta ja ulkopuoliset vaikutteet haluavat minun toivovan. Päällimmäisenä tällä listalla lapset. Luulin haluavani lapsia koska naisena minulta sitä odotettiin ja koska "se kuuluu elämään", mutta heti kun tajusin että kukaan ei voi pakottaa minua siihen, elämä parantui huomattavasti. Mukaan kuuluu myös parisuhde jolle kriteerit olivat "ei kaukosuhde, eikä etenkään sellainen jossa tarvitsisi puhua englantia, toisin kävi. 4 vuoden kaukosuhteen jälkeen asumme nyt onnellisesti yhdessä, ostimme juuri oman talon ja suunnittelemme ensi kesän häitä. :)
Ei mennyt niin kuin halusin, vaikka kaikki ihan hyvin onkin.. Haavenani oli olla menestynyt bisnesnainen, mutta nyt olen jumissa keskinkertaiseen työpaikkaan, jossa en viihdy enää.
Yksonöine Jyväskylä kirjoitti:
Ei ole
Sadistinen ja narsistinen isä, aina saa pelätä mistä milloinkin kilahtaa.
Vaikka asun toisella paikkakunnalla ja tulen käymään niin koskaan en saa rahaa, aina teen ilmaiseksi siellä siivousta, leivontaa yms.
Ei oo ystäviä/kavereita, osaan olen katkaissut kokonaan välit ja moni myös hylännyt
Syrjäytynyt ja kiusattu olen ollut koko ikäni. Kun työpaikalla monet nauraa ja iloisia, on perhettä yms, niin itse vain toivon et päättyispä tää päivä jo, kun monet kertoo miten mahtava viikonloppu, loma tms ollut jossain v''un risteilyllä esim kavereiden, puolison jne kanssa niin ei vois vähempää kiinnostaa
Eli ei oo mennyt, olen ajautunut jopa ulosottoon, kaikki mennyt päin pe''että
Katso peiliin: hieman pyöreä..meikitön väritön naama..ankea ilme..yllä kulahtanutta trikoota?
Vierailija kirjoitti:
Yksonöine Jyväskylä kirjoitti:
Ei ole
Sadistinen ja narsistinen isä, aina saa pelätä mistä milloinkin kilahtaa.
Vaikka asun toisella paikkakunnalla ja tulen käymään niin koskaan en saa rahaa, aina teen ilmaiseksi siellä siivousta, leivontaa yms.
Ei oo ystäviä/kavereita, osaan olen katkaissut kokonaan välit ja moni myös hylännyt
Syrjäytynyt ja kiusattu olen ollut koko ikäni. Kun työpaikalla monet nauraa ja iloisia, on perhettä yms, niin itse vain toivon et päättyispä tää päivä jo, kun monet kertoo miten mahtava viikonloppu, loma tms ollut jossain v''un risteilyllä esim kavereiden, puolison jne kanssa niin ei vois vähempää kiinnostaa
Eli ei oo mennyt, olen ajautunut jopa ulosottoon, kaikki mennyt päin pe''että
Katso peiliin: hieman pyöreä..meikitön väritön naama..ankea ilme..yllä kulahtanutta trikoota?
mistä tiesit???? lisäksi en käytä rintsikoita...luulen että se KULJU valehtelee..kukaan ei huutele minulle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni elämäni on hyvin vaikka on ollut suuriakin koettelemuksia. Olen kääntänyt ne vahvuudeksi ja kestävyydeksi.
Hieman pyöreät ihmiset ovat heitä, jotka eivät anna toisten vaikuttaa itseensä, jotka tietävät keitä he ovat, ja jotka ovat ylpeitä persoonallisuudestaan.
Hieman pyöreät ihmiset tuntevat itsensä eivätkä anna toisten muuttaa itseään.
Hieman pyöreät ihmiset tietävät epäonnistumisen tuovan mukanaan kokemuksen, ja että jokainen kokemus on uusi tapa tietää mitä olemme tehneet hyvin, mitä olemme tehneet huonosti, ja mitä meidän pitää tehdä nyt jotta voimme kulkea eteenpäin.
Ilman lihomista ei ole menestystä. Ilman läskiä poljemme paikallamme. Ilman hyllyvää mahaa emme voi tulla itsevarmoiksi.
Alle 30 vuotiaaksi olin hoikka ja kaunis. Pakollisten koulujen jälkeen pari vuotta haahuilua ja pätkätöitä. 25v lähdin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja oli kavereita ja käytiin festareilla yms. Seurustelin jne. Koulutusta en saanut loppuun ja masennuin, kaverit katosivat, parisuhde loppui. Masennuin ja aloin syömään, muutin takaisin kotikaupunkiin koska olin yksinäinen. Sitten olin vuosia töissä tehtaalla, mutta masennus ja yksinäisyys vain jatkui. Sain potkut. Kouluttauduin uudelle alalle, mutta en saanut töitä. Ja nyt olen tässä 40 vuotiaana hieman pyöreänä rillipäänä. Mitään en omista, velkaa 0 euroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen koko elämäni odottanut, että minulle tapahtuu jotain hyvää.
Odotellessani istuin kotona,pelasin ja vedin pizzaa.
Ei ole tapahtunut. Nyt alkaa olla sen verran ikää, että tapahtuu vain kaikkea pahaa.
Tarinan opetus on kai se, ettei saa jäädä odottamaan, vaan pitää itse miettiä mitä haluaa ja pitää itse ottaa se.
Vaimo lähti 17 vuoden jälkeen, lihonnut masentuneena vaikka nuorena olin tosi tiukka, ura ei lähtenyt käyntiin, viina maistuu liikaa.
Positiiviset: silti hyvä peruskunto, ihanat lapset, kiva uusi naisystävä, rahaa hyvin muttei liikaa, koulutusta riittää ja työn ohella opiskellaan lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsia toivoin ja sain. Yksi ero takana ja nykyisessäkin suhteessa ollut haasteita mikä vienyt henkisesti itseni loppuun. En nyt 40-vuotiaanakaan ole keksinyt yhtään työtä mitä haluaisin tehdä..toki olen ollut töissä, mutta inhoan työtäni, mutta ei kiinnosta kouluttautua uudelleenkaan kun ei semmoista alaa ole mikä kiinnostaisi..haluaisin vaan eläkkeelle😃Viihdyn kotona ja ei olisi mikään ongelma jäädä lopun elämäksi pous töistä jos raha jostain tipahtaisi tilille🙈
Vierailija kirjoitti:
Olen koko elämäni odottanut, että minulle tapahtuu jotain hyvää.
Odotellessani istuin kotona,pelasin ja vedin pizzaa.
Ei ole tapahtunut. Nyt alkaa olla sen verran ikää, että tapahtuu vain kaikkea pahaa.Tarinan opetus on kai se, ettei saa jäädä odottamaan, vaan pitää itse miettiä mitä haluaa ja pitää itse ottaa se.
Muistan kun ostin 20 vuotiaana playstation 1:n. Yli 20 vuotta pelannut, mutta oli viiden vuoden tauko kun pääsin töihin, mutta työt loppu 35vuotiaana ja sen jälkeen ei ole otettu. Nyt on PS4:n ja pelit jatkuu. Ei ole kavereita eikä mitään, mutta pelit pitävät elämän mielekkäänä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen koko elämäni odottanut, että minulle tapahtuu jotain hyvää.
Odotellessani istuin kotona,pelasin ja vedin pizzaa.
Ei ole tapahtunut. Nyt alkaa olla sen verran ikää, että tapahtuu vain kaikkea pahaa.Tarinan opetus on kai se, ettei saa jäädä odottamaan, vaan pitää itse miettiä mitä haluaa ja pitää itse ottaa se.
Muistan kun ostin 20 vuotiaana playstation 1:n. Yli 20 vuotta pelannut, mutta oli viiden vuoden tauko kun pääsin töihin, mutta työt loppu 35vuotiaana ja sen jälkeen ei ole otettu. Nyt on PS4:n ja pelit jatkuu. Ei ole kavereita eikä mitään, mutta pelit pitävät elämän mielekkäänä
TARINAN OPETUS: mene salille,älä osta playstationia!!!!
Vierailija kirjoitti:
Lapsia toivoin ja sain. Yksi ero takana ja nykyisessäkin suhteessa ollut haasteita mikä vienyt henkisesti itseni loppuun. En nyt 40-vuotiaanakaan ole keksinyt yhtään työtä mitä haluaisin tehdä..toki olen ollut töissä, mutta inhoan työtäni, mutta ei kiinnosta kouluttautua uudelleenkaan kun ei semmoista alaa ole mikä kiinnostaisi..haluaisin vaan eläkkeelle😃Viihdyn kotona ja ei olisi mikään ongelma jäädä lopun elämäksi pous töistä jos raha jostain tipahtaisi tilille🙈
tässä laan yx vähän pyöreä lapsen saanut kirjoittelee...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsia toivoin ja sain. Yksi ero takana ja nykyisessäkin suhteessa ollut haasteita mikä vienyt henkisesti itseni loppuun. En nyt 40-vuotiaanakaan ole keksinyt yhtään työtä mitä haluaisin tehdä..toki olen ollut töissä, mutta inhoan työtäni, mutta ei kiinnosta kouluttautua uudelleenkaan kun ei semmoista alaa ole mikä kiinnostaisi..haluaisin vaan eläkkeelle😃Viihdyn kotona ja ei olisi mikään ongelma jäädä lopun elämäksi pous töistä jos raha jostain tipahtaisi tilille🙈
Pääkirjoitus: Opiskelijan tai työtä vieroksuvan oleilu muiden piikkiin ei ole mikään perusoikeusOsa työikäisistä ja työkykyisistä ihmisistä ...
Vierailija
klo 8:12 | 5.7.2019
Osa työikäisistä ja työkykyisistä ihmisistä näyttää olettavan, että yhteiskunnan pitää kustantaa heidän vastikkeeton oleilunsa, vaikka Suomi elää jatkuvasti velaksi.
Joidenkin mielestä esimerkiksi työtön on oikeutettu työttömyyskorvaukseen, vaikkei hän hae aktiivisesti töitä.
IL
rsyttää kuunnella työpaikalla ihmisten jatkuvaa kitinää, kun rahat eivät riitä. Monet eivät voi jäädä sairaana kotiin, kun ensimmäinen sairauspäivä on palkaton (kenen talous ei kestä yhden palkkapäivän menetystä?!). No kannettu vesihän ei kaivossa pysy. Vaikka näille ihmisille antaisi kuinka paljon rahaa, niin kohta olisivat taas PA. Kun sitten taas yhden kerran kuuntelin niitä näitä paasauksia, niin kävi ilmi, että työkaveri oli tilaillut 150€ pizzaa kuukauden aikana kotiin, kun ei aina jaksa tehdä ruokaa. Ja kyseessä ala, jolla palkat eivät ole isot, mutta järkeä käyttämällä saa helposti rahaa säästöön. Miten joku voi olla niin riippuvainen palkkapäivistä? Minä pärjäisin puoli vuotta hyvin ilman, että tulisi yhtään palkkaa.
Vierailija kirjoitti:
rsyttää kuunnella työpaikalla ihmisten jatkuvaa kitinää, kun rahat eivät riitä. Monet eivät voi jäädä sairaana kotiin, kun ensimmäinen sairauspäivä on palkaton (kenen talous ei kestä yhden palkkapäivän menetystä?!). No kannettu vesihän ei kaivossa pysy. Vaikka näille ihmisille antaisi kuinka paljon rahaa, niin kohta olisivat taas PA. Kun sitten taas yhden kerran kuuntelin niitä näitä paasauksia, niin kävi ilmi, että työkaveri oli tilaillut 150€ pizzaa kuukauden aikana kotiin, kun ei aina jaksa tehdä ruokaa. Ja kyseessä ala, jolla palkat eivät ole isot, mutta järkeä käyttämällä saa helposti rahaa säästöön. Miten joku voi olla niin riippuvainen palkkapäivistä? Minä pärjäisin puoli vuotta hyvin ilman, että tulisi yhtään palkkaa.
150 euroa pizzaan kuussa?...double that niin ollaan tämän keskusteluketjun normi meiningissä
Vierailija kirjoitti:
Olen pikkulapsesta asti toivonut vain yhtä asiaa: että pohjaton ja halvaannuttavan kivulias yksinäisyyteni loppuisi. Siis yksinäisyyden tunne johon mikään ei vaikuta, kuin musta aukko sisälläni. Sen poistamiseen pyrin kaikin keinoin yli 30 vuoden ajan ja ei loppunut. Eli ei, elämäni ei ole mennyt kuten olen toivonut, elämäni on mennyt 100% pieleen.
Joten annoin tuon toiveen kanssa periksi, ei se tule koskaan toteutumaan, vihdoin viimein ymmärsin sen vähän päälle 30 vuotiaana. Joten nyt pidän taukoa, kaikesta, elämästä. Elämäni ensimmäistä kertaa minulla on lomaa, sallin itseni vain olla. Toivon että jos pidän todella monta vuotta taukoa niin lopulta keksin itselleni jonkin uuden tavoitteen, jokin muu kuin yksinäisyyden poistaminen.
Yksinäisyys on kamala tunne. Minua ympäröi vanhemmat, sisarukset puolisoineen ja olen täti neljälle. Minulla on pari ystävää ja hyvän päivän tuttuja. Työpaikalla olen pidetty ja tulen juttuun kaikkien kanssa. Silti olen niin kamalan yksinäinen. Olen toivonut siitä asti kun vastakkainen sukupuoli alkoi kiinnostaa, että jossain tulisi vastaan mies, joka rakastaisi minua täydellisesti, ehdoitta, hellästi. Ja että rakkaus olisi molemminpuolista: olisi ihana saada rakkautta mutta myös itse antaa rakkautta. Olisi kosketuksia, hellyyttä, huumoria, yhdessä tekemistä, loikoilua, matkustelua, retkeilyä, perheen perustaminen jne.. tuntuu että koko elämä on merkityksetöntä, kun ainoa erityisesti haluamani asia jää täyttymättä. Mitä enemmän ikää tulee, sitä toivottomampana taas uusi vuosi näyttäytyy.
Aikalailla on mennyt. Halusin yliopistotutkinnon, työn, vaimon, lapsia, hyvän auton, omakotitalon, kesämökin, moottoripyörän ja matkailua. Kaikki on.
On ja ei. Terveenä olen pysynyt, mutta huono avioliitto ja vaativa lapsi.
En voi sanoa että olisi mennyt niinkuin toivoin.
Elämäni lähti menemään toiveideni vastaisesti jo lapsena.
Kärsin kiusaamisesta lähes koko peruskoulun ajan. Olin ujo ja arka enkä uskaltanut pitää puoliani.
Pahin kolaus lapsena oli se kun isäni kuoli eräänä jouluaattona. Hänellä sydän pysähtyi ilman mitään ennakkovaroituksia. Ambulanssiin häntä ei otettu kyytiin, sillä mitään ei ollut tehtävissä. Seuraavaksi saapuivat sitten poliisi ja ruumisauto.
Jokainen voi kuvitella miltä se tuntuu kun on ensin odottanut joulua viikotolkulla ja sitten perheenjäsen kuolee kun odotettu päivä saapuu.
Vielä nykyäänkin menen hiljaiseksi kun joku alkaa kehumaan olevansa jouluihminen. Se tuntuu todella karulta, enkä halua avautua miksi itse en ole jouluihminen.
No, elämä jatkui. Pääsin peruskoulusta ja lukiosta ja lähdin opiskelemaan. Valitsin hyväpalkkaisen alan, jotta saisin elää haluamaani taloudellisesti huoletonta, itsenäistä elämää ja päästä matkustelemaan. 2. opiskeluvuotena kuitenkin sairastuin vakavasti. Krooniseen etenevään sairauteen.
Valmistuin silti ja töitäkin olen jonkin verran pystynyt tekemään.
Nyt olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Eläke on pieni, ei paljon takuueläkettä suurempi. Tämä johtuu siitä, että työsuhteeni olivat sairauden takia aika satunnaisia ja jouduin olemaan pitkiä aikoja palkattomilla sairauslomilla.
Paljon on mennyt eri tavalla kuin toivoin.
Kyllähän se tuurista on kiinni miten elämässä käy. Tällä palstalla moni ajattelee, että kaikki on itsestä ja omista valinnoista kiinni. Tai asenteesta. Oma lukunsa ovat ne, joiden mielestä kaikkeen voi varautua ja kaikilta onnettomuuksilta voi suojautua. Ei se kuitenkaan niin yksinkertaista ole.