Minkä asian osalta kasvoitte lapsuutenne tynnyrissä?

Tätä ei varmaan kukaan usko, mutta sain tietää seksiasioista vasta kun olin lukiossa. En ole uskovaisesta perheestä, mutta meillä kotona ei koskaan puhuttu sellaisista asioista, enkä lukenut sellaisia kirjoja enkä katsonut sellaisia tv-ohjelmia, joissa näistä asioista olisi puhuttu. Oli myös monia muita asioita, joista en tiennyt, vaikka kaverit tiesivät. Olen syntynyt 70-luvun lopussa.

Meidän perhe sentään kävi säännöllisesti ravintoloissa syömässä jo 70-luvulla (itse synt. 70-luvun alussa), joten se homma tuli sentään tutuksi. Mutta jotkin muut jutut jäivät hämäriksi: opin varmaan vasta 15-vuotiaana, että naiset ajavat sääri- ja kainalokarvansa. Oma äitini ja minä myös ollaan molemmat hyvin karvattomia eli ei oikein ole mitä ajella, joten luulin että muutkin naiset on itsestään yhtä karvattomia. Kulmakarvojen nyppimisestä kuulin vasta yli 20-vuotiaana. En koskaan oppinut meikkaamaankaan, teininä joskus käytin kajalia mutta siinä se.

Ei tämä varsinaista tynnyrielämää ole mutta minulle valkeni vasta aikuisena, että kuka tahansa - jopa minun kaltainen työläisperheen kasvatti - voi ostaa antiikkihuonekaluja.

Olin niitä ihaillut lehdissä mutta en ollut tajunnut, että niiden saamiseksi riittää, kun on rahaa. Aatelisarvoa tai virkamiessukua ei tarvitse olla.

En oppinut asettamaan rajoja ja olemaan jämäkkä. Opin liialliseen kiltteyteen ja miellyttämiseen. Tästä on seurannut nuoruudessa ja aikuisiällä paljon ongelmia.  En oppinut myöskään kohtaamaan haasteita ja suunnittelemaan tulevaa. Äitini teki minulle karhunpalveluksen antaessaan minun laistaa tilanteista, jotka jännittivät ja joissa pelkäsin epäonnistumista. Kun olisi pitänyt rohkaista yrittämään ja muistuttaa, ettei se onnistuminen ole kaikki kaikessa ja jokainen joskus mokaa tai on toista heikompi. 

Lemmikit. Kenelläkään lähipiirissä ei ollut lemmikkejä. Toki näin koiria kävelytettävän ulkona, mutta varmaan silitin koiraa ekan kerran joskus 17-vuotiaana. Muutenkin eläimet jotenkin jännittivät enkä osannut niiden kanssa luontevasti olla tai uskaltanut juurikaan koskea. Sama efekti on varmaan monilla pienten lasten ja vauvojen suhteen. Noh, nykyään minulla on puolisoni kautta perheeseen tullut kissa mutta en edelleenkään puhkea vaikkapa lässyttämään tuttujen koirille kuten monet tuntuvat tekevän. Pidän kyllä eläimistä.

Julkisen liikenteen käyttö. Kasvoin maalla, jossa oli yksi koulubussi, eikä siinä ollut matkalippuja, pysäkkejä, numeroita, aikatauluja tai muuta hienoutta. Piti vain kotimatkalla muistaa painaa nappia oman talon kohdalla. En aikuisena osannut ladata tai leimata bussilippua enkä katsoa pysäkkejä, ja aikataulut ja bussien numerot olivat täyttä hepreaa. Nykyään asun taas maalla, josta menee 2 bussia. 

Turvallisuus. En tiennyt mitään punkeista, pelastusliiveistä ynnä muusta, koska niistä ei kotona hössötetty. Namusedistä, turvavyön käytöstä ja käärmeistä ainoastaan sai kuulla. Asuimme lampea vastapäätä puron vieressä, ja siellä sai käydä vapaasti jo alle kouluikäisenä ilman valvontaa. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta tässä ketjussa on outoa se, kuinka moni on jättänyt asioita tekemättä kokonaan pelkästään sen takia, ettei lapsuudenkodissa sitä tehty. Ei meilläkään koskaan matkustettu eikä syöty ravintoloissa, mutta sehän vasta herättikin uteliaisuuden että mitä se on. Heti kun itse aloin tienata, tein kaikkea mahdollista ihan vain tietääkseni mitä se mistä muut puhuu. Mitä ihmeen pelottavaa voi olla ravintolaan menemisessä? Siellähän on se henkilökunta sitä varten että niiltä voi kysyä. Ja nykyään voi kaiken lukea netistä etukäteen vaikka matkustamisesta, ei tarvitse edes kysellä keneltäkään.

Häpeä on erittäin voimakas tunne. Jos ei ole oppinut kokemaan ja koittamaan uusia asioita julkisilla paikoilla, olemaan julkisesti aloittelija, saattaa mennä häpeän takia lukkoon. Aivan kuin joku mainitsi, tilanteessa tuntui kuin "kaikki tuijottaisivat osaamattomia maalaisia" ja kuin kaikki muut olisivat täysin kotonaan tilanteessa joka on sinulle vieras. Monissa perheissä opetetaan huomaamatta lapsille erittäin kova itsekritiikki ja se että oppimiseen liittyvä mokaaminen on jotenkin iso häpeä.

T. Kouristuksenomaisesti ihmisiä ymmärtämään pyrkivä =)

Päihteet ja väkivalta. Mulle oli (ja on välillä vieläkin) järkytys kuinka yleistä erilaisten päihteitten käyttö ja väkivalta on monissa perheissä. Kyllä meillä on lapsuudenkodissa alkoholia juotu ja juon kyllä itsekin, mutta käyttö rajoittui lähinnä saunakaljaan tai ruokaviiniin.

Köyhyyden, päihdeongelmien ja väkivallan. Elin lapsuuteni 60-luvulla ja teinivuodet 70 -luvulla, mutta vanhempani olivat jo tuolloin varakkaita. Vanhempani eivät käyttäneet lainkaan alkoholia ja olivat ehkä jossain määrin ylisuojeleviakin. Kaikki kaverinikin kuuluivat vähintään ylempään keskiluokkaan ja heilläkin oli samat kotiintuloajat yms. Maailma ei siihen aikaan ollut ehkä sen turvallisempi kuin nykyisinkään, mutta sellaiselta se kuitenkin tuntui, koska mua ei altistettu näkemään tai kohtaamaan maailman pahuutta. 

Minä kasvoi täydellisessä tynnyrissä maailman epätasa-arvon suhteen, esim miesten ja naisten. Yrittäjäperheessä 60 luvulla ruokaa laittoi se vanhemmista joka sattui olemaan keittiössä, polvea teippasi se vanhemmista, jonka luokse sattui juoksemaan.

Tällaisista lähtökohdista nuorena solmittu avioliitto 80-luvulla oli tuhoon tuomittu kun ensimmäinen lapsi syntyi. Vauvasta tulikin minun projektini ja isänsä näyttelyesine.

Ihan viime päiviin olen kuvitellut, että jokaisella suomalaisella on samanlaiset mahdollisuudet esim. opiskella. Yhtenä päivänä etsin lapsenlapselle nukenrattaita ja huomasin, että myynnissä on kalliimpia nukenrattaita kuin jotkut lastenrattaat, hiukanko kylmäsi, jonkun lapsi työntää kuraa kalliimmissa rattaissa kuin toisen lapsi istuu.

Lisäksi pitkään kuvittelin, että läheiset ihmiset haluavat vain hyvää läheisilleen.

Täytyy myöntää, että ihan hirveän sinisilmäinen maailman pahuuden suhteen olen vielä lähes 60v.

Varsinkin äitini on varsinainen konfliktien välttelijä, joten luulin todella pitkään että aikuiset (vieraat) ihmiset eivät koskaan riitele asioista vaan on olemassa joku "oikea tapa" tehdä kaikki asiat ja kaikki aikuiset toimivat näin. En tiennyt, että esimerkiksi tilanne, jossa vanhemmat ja opettajat ovat eri mieltä voisi olla mahdollinen.

Äitini on kyllä myös todella mukava, joten luulin pitkään että aikuiset eivät ikinä kiusaa tai ole tarkoituksella ilkeitä, aikuiset eivät ikinä ihmettele esimerkiksi toisten ulkonäköä tai naureskele hassuille nimille vaan tajuavat ettei se ole kivaa käytöstä.

Ravintolat, ulkomaanmatkailu risteilyjä lukuunottamatta, ruuan laitto, urheilu, korttipelit. Asuttiin maalla eikä tehty paljon mitään. Kasvaessa oli vaikeaa kun ei tiennyt mitään eikä heti osannut ja siitä sai "kavereilta kuulla". Mutta 18v menin ekan kerran ulkomaille ja nyt osaan kaikkea. Paitsi urheilu ja korttipelit ei vieläkään kiinnosta

En oppinut siivoamaan kun äiti oli liian kiva eikä meillä ollut mitään kotityövelvollisuuksia. Ekassa työpaikassa oli kiva sitten kun pomo pyysi siivoamaan vessan ja joutui näyttämään mulle ihan kädestä pitäen miten esim. mopataan tai mitä ainetta sinne pönttöön kaadetaan...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tässä ketjussa on outoa se, kuinka moni on jättänyt asioita tekemättä kokonaan pelkästään sen takia, ettei lapsuudenkodissa sitä tehty. Ei meilläkään koskaan matkustettu eikä syöty ravintoloissa, mutta sehän vasta herättikin uteliaisuuden että mitä se on. Heti kun itse aloin tienata, tein kaikkea mahdollista ihan vain tietääkseni mitä se mistä muut puhuu. Mitä ihmeen pelottavaa voi olla ravintolaan menemisessä? Siellähän on se henkilökunta sitä varten että niiltä voi kysyä. Ja nykyään voi kaiken lukea netistä etukäteen vaikka matkustamisesta, ei tarvitse edes kysellä keneltäkään.

Häpeä on erittäin voimakas tunne. Jos ei ole oppinut kokemaan ja koittamaan uusia asioita julkisilla paikoilla, olemaan julkisesti aloittelija, saattaa mennä häpeän takia lukkoon. Aivan kuin joku mainitsi, tilanteessa tuntui kuin "kaikki tuijottaisivat osaamattomia maalaisia" ja kuin kaikki muut olisivat täysin kotonaan tilanteessa joka on sinulle vieras. Monissa perheissä opetetaan huomaamatta lapsille erittäin kova itsekritiikki ja se että oppimiseen liittyvä mokaaminen on jotenkin iso häpeä.

T. Kouristuksenomaisesti ihmisiä ymmärtämään pyrkivä =)

No, olihan TV:ssäkin ohjelma "Ummikot ulkomailla" , tuntui olevan suuresti ihmisiä huvittavaa seurata kokemattomia matkailijoita ja tuntea ylemmyyttä.

Matkustelu, ulkona syöminen, kahvilassa käynti, telkkariohjelmat 80-luvulle asti. Telkkari hankittiin vasta 1982, olin tuolloin 14-vuotias. Meidän isä oli vähän "hullu" ja vastusti telkkaria, mutta onneksi äiti sitten voitti tuon kädenväännön. Mistään uskonnosta ei ollut kyse, vain isän omituisuudesta. 

Ulkomaanmatkat mullakin, kävin ensimmäisen kerran ulkomailla vähän alle 3kymppisenä.

Ravintolat. Käytiin muutaman kerran jossain huoltoasema-/grilli-tyylisessä paikassa, muttei koskaan oikeissa ravintoloissa. Niihin meno ahdistaa mua vieläkin, kun tuntuu, että olen ihan uuno.

Hotellit. Olin ekan kerran hotellissa silloin ulkomailla ollessani.

Junalla matkustaminen. Matkustin junalla ensimmäisen kerran yli 2kymppisenä.

Huvipuistot. Käytiin muistaakseni yläasteen ysiluokalla luokkaretkellä Linnanmäellä (?), se oli mun eka kerta huvipuistossa.

Tietokoneet, tietsikkapelit, konsolipelit -meillä ei ollut mitään näistä kotona. Ostin itse itselleni tietokoneen opiskeluaikana.

Biletys, discot ym. En koskaan päässyt alaikäisenä mihinkään. Eipä ollut sitten kavereitakaan, kun kyhjötin kaiket viikonloput kotona.

Muitakin olisi varmaan, mutta nämä on ehkä ne eniten elämään vaikuttaneet asiat. Aika hiton surullista kyllä. Olisi ihan fiksua opettaa lapsi edes käymään ravintoloissa ja viedä edes kerran ulkomaille, että oppisi toimimaan lentokentillä, hotelleissa jne.  Meilläkään ei enää siinä vaiheessa ollut rahasta kiinni, kun olen ollut sen ikäinen, että niistä reissuista olisi jotain jäänyt mieleenkin.

Meillä ei ollut kotona mikroa eli aina tehtiin kotiruokaa. Ensimmäisen kerran kun sitten menin silloisen poikaystävän vanhempien kotiin, ihmettelin sitä mikroruokien määrää mitä heillä oli kaapissaan. Mikroaaltouuni oli aivan outo kapistus. Tunsin ensin itseni tyhmäksi, mutta toisaalta ainakin söin koko kotona asumani ajan terveellisesti. Myös muut koneet, kuten pesukone ym.. inhotti kaikki tekniset vempaimet. KOtonamme ei ollut konetta, taloyhtiön pyykkituvassa hoitui pyykit. Emme myöskään koskaan käyneet ulkomailla. Ensi lennolla olin kuin 10vee ja hihkuin koneen sisällä, mikä ehkä hävetti jotakuta siinä vieressä.

Seksi, seksuaalisuus ja kaikki siihen liittyvä. En edes ole erityisen uskonnollisesta kodista (perus. helluntailaisperhe, ei tiukimmasta päästä lainkaan)

Meillä vaan ei kertakaikkiaan puhuttu mistään seksistä tai siihen viittaavasta koskaan ja kysyä ei saanut. Niihin aikoihin koulussa, ainakaan meidän pienessä kyläkoulussa ei ollut mitään opastusta asiaan. Kun 17-vuotiaana, salaa tietysti minulla oli ensimmäinen mahdollisuus seksiin, siitä ei tullut yhtään mitään. En siis tarkalleen tiennyt mihin penis pitäisi laittaa, johonkin haaraväliin mutta mihin kohtaan. Ei siitä ähellyksestä mitään tullut ja poika lähti tuskastuneena kotiinsa. 

Vierailija kirjoitti:

Seksi, seksuaalisuus ja kaikki siihen liittyvä. En edes ole erityisen uskonnollisesta kodista (perus. helluntailaisperhe, ei tiukimmasta päästä lainkaan)

Meillä vaan ei kertakaikkiaan puhuttu mistään seksistä tai siihen viittaavasta koskaan ja kysyä ei saanut. Niihin aikoihin koulussa, ainakaan meidän pienessä kyläkoulussa ei ollut mitään opastusta asiaan. Kun 17-vuotiaana, salaa tietysti minulla oli ensimmäinen mahdollisuus seksiin, siitä ei tullut yhtään mitään. En siis tarkalleen tiennyt mihin penis pitäisi laittaa, johonkin haaraväliin mutta mihin kohtaan. Ei siitä ähellyksestä mitään tullut ja poika lähti tuskastuneena kotiinsa. 

Sama juttu, paitsi löysin salaa kylpyammeen alta veljieni lehtiä. Ennenaikaan miestenlehdet oli tosi roiseja, ja pelästyin pahanpäiväisesti tuota touhua (en osannut vielä erottaa, että se kaikki oli siis tekemällä tehtyä). Koko suhde seksuaalisuuteen meni  jotenkin vääristyneeksi. KOtona ei ikinä muuta, kuin vitsailtu seksistä, ei siis minkäänlaista valistusta. Taisi olla 8lk bilsan kirjasta luin ja kiinnostuin naisen kehityksestä ja tutkin sitten omin päin mistä nyt suinkin reginoiden ja sinäminä palstalta ahmin kaikki kysymykset. Ja sitten loput kantapään kautta, mikä ei sekään sujunut kommelluksitta.

Laittakaa millä vuosikymmenellä olitte lapsia, että pystyy vähän suhteuttamaan kuinka omituinen tynnyrinne oli.