Lue keskustelun säännöt.
Minkä asian osalta kasvoitte lapsuutenne tynnyrissä?
24.06.2019 |
Aloitan:
Ravintolat, kahvilat, hotellit: Emme ikinä matkailleet missään emmekä käyneet ravintoloissa tai kahviloissa. Minulla meni aikuisiälläkin monta vuotta ennen kuin uskaltauduin ravintolaan syömään, koska en vain yksinkertaisesti tiennyt yhtään, miten siellä toimitaan.
Limpparit: Meillä ei lapsuudenkodissa ollut koskaan limpparia, joten en vielä teini-iässä tiennyt juuri minkään limpparin nimeä.
Viihdemusiikki ja viihdeohjelmat: Vaikka perheemme ei ollut uskonnollinen, viihdettä pidettiin jotenkin typeränä ja turhana. En tiennyt mitään bändejä tai hittikappaleita enkä koskaan saanut katsoa telkkarista esim. salkkareita tai sketsiohjelmia, joista kaikki sitten koulussa puhuivat.
Kommentit (146)
Minun lapsuudenkodissani maalla 1950- ja 60-luvulla en kohdannut vihapuhetta tai vihaa erilaisuutta kohtaan. Varsinkin isäni suhtautui hyvin kunnioittaen kaikkeen erilaisuuteen, homohin, mustalaisiin, muunsukupuolisiin, juoppohin, pappeihin, rikkasiin ja köyhiin, valkoisiin ja punaisiin jne. Hän näytti esimerkillään, että kaikki ihmiset ovat vain ihmisiä ja kaikkia pitää kunnioittaa. Ja kaikkiin kannatta tutustua ensin. Nyt vasta aikuisena olen törmännyt poliitiseen vihaan, rasisimiin ja muuhun eriarvoiseen kohteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että kaikki aikuiset eivät juo alkoholia. Omat vanhempani, muu suku ja perhe tutut ovat kaikki juoneet aina tolkuttomasti. Olen niitä lapsia jotka otettiin kesällä terassille mukaan.
Olin ihan äimänkäkenä kun vietin 10-vuotiaana kaverini mökillä juhannusta ja siellä iso määrä aikuisia jakoi vain pari hassua viinipulloa ruuan kanssa ja pari hurjimusta otti jopa oluet saunan jälkeen.
Olin ihan vilpittömästi luullut, että tolkuton dokaus kuulu aikuisuuteen.
Avaimet, oven lukitseminen.
Meillä maalla lapsuuskotonani ei ulko-ovea lukittu koskaan (liekö siinä edes ollut lukkoa). Olin ihan pihalla kun muutin opiskelija-asuntoon ja sain käyttööni avaimen. Tuli makseltua muutamat avausmaksut.
Minä en lapsena päässyt koskaan mihinkään yökylään. Minut pidettiin tiukasti vanhempien silmien alla suojeluksessa.
Oli se kurjaa, kun kaikki muut kävivät toisillaan yökylässä enkä minä päässyt koskaan. En edes rippileirille saanut mennä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meidän perheessä matkustettiin 1980-luvulla joka kesä, vaikka oltiin oikeasti köyhiä. Ei tietenkään lentokoneella eikå yleensä Pohjoismaita pitemmälle, mutta autolla ja junalla kotimaassa. Yövyttiin leirintä-alueilla ja sukulaisissa. Käytiin katsomassa maisemakohteita, vanhoja kirkkoja ja vanhoja rakennuksia, puistoja, museoita, tehtaita, kansallispuistoja, kaupunkeja. Ravintoloissa ei syöty, vaan ostettiin kaupoista leipäaineksia ja illalla grillattiin sen illan leirintä-alueella.
Tää on jännä. Me käytiin kesällä jossain (mummolassa, huvipuistossa jne.) autolla ja aina tehtiin automatkoille omat eväät mukaan. Nyt kun on oma perhe niin me käydään aina jossain huoltsikalla syömässä. Ikinä aleta mitään eväitten kanssa säätämään.
Kai tämäkin on sitä vaurastumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Avaimet, oven lukitseminen.
Meillä maalla lapsuuskotonani ei ulko-ovea lukittu koskaan (liekö siinä edes ollut lukkoa). Olin ihan pihalla kun muutin opiskelija-asuntoon ja sain käyttööni avaimen. Tuli makseltua muutamat avausmaksut.
No enpä minäkään yleensä lukitse ovia ellen ole poissa pidempia aikoja (esimerkiksi matkoilla). Puoliso kyllä laittaa ovia lukkoon vähän väliä, jopa yön ajaksi.
Musiikki ja "nuorten" viihde 80-luvulla. Meillähän ei juu mitään poppia kuunneltu, mitä nyt radiosta tuli. Haitarimusiikki oli kuuminta hottia, Tapio Rautavaaran tuotantoa soitettiin itse nauhoitetuilta c-kaseteilta ja Junnu Vainiota. Suosikkia ei saanut tilata, koska turhanpäiväistä hömppää.
Telkkaria sentään sai katsoa joten en ollut ihan pihalla, mitä maailmalla tapahtuu. Ja kirjoja luin kasoittain ja matkusteltiin myös (etelän reissuja ja kotimaassa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyseenalaistamisen ja itsenäisen ajattelun taitoon ei annettu eväitä - lähtökohta oli että aikuisia pitää totella ja piste. Vasta aikuisena tajusin kunnolla, että ei todellakaan tarvitse miellyttää kaikkia.
En leuhki, mutta hyvin todennäköisesti en ole kasvanut tynnyrissä ollenkaan.
Miksi siis edes vastaan?
Äitini oli fiksu ja korkeakoulutettu, kuten on edelleenkin, eikä meillä ihmetelty maailmanmenoa, vaan lähettiin katsomaan, mikä on menossa.
Ainut asia pikkupaikkakunnalla tuolloin lienevät vahvasti uskonnollissävytteiset perheet, joihin minulla, hyvin avarakatseseilla lapsella, oli käytännössä porttikielto.
Siltä osin kasvoin tynnyrissä tietämättä, mitä siellä tapahtuu.
Äitinikin kieltäytyi kertomasta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meidän perheessä matkustettiin 1980-luvulla joka kesä, vaikka oltiin oikeasti köyhiä. Ei tietenkään lentokoneella eikå yleensä Pohjoismaita pitemmälle, mutta autolla ja junalla kotimaassa. Yövyttiin leirintä-alueilla ja sukulaisissa. Käytiin katsomassa maisemakohteita, vanhoja kirkkoja ja vanhoja rakennuksia, puistoja, museoita, tehtaita, kansallispuistoja, kaupunkeja. Ravintoloissa ei syöty, vaan ostettiin kaupoista leipäaineksia ja illalla grillattiin sen illan leirintä-alueella.
Tää on jännä. Me käytiin kesällä jossain (mummolassa, huvipuistossa jne.) autolla ja aina tehtiin automatkoille omat eväät mukaan. Nyt kun on oma perhe niin me käydään aina jossain huoltsikalla syömässä. Ikinä aleta mitään eväitten kanssa säätämään.
Kai tämäkin on sitä vaurastumista.
Ystäväni perhe myös matkusteli 80-luvulla ympäri Skandinaviaa erittäin omavaraisesti: pikkubussin perässä oli kärry sisältäen potut, sipulit ja apppelsiinitkin, että lapset saisivat C-vitamiinia.
Perhe koki varmasti hienoja elämyksiä, mutta nyt 5-kymppisen mielestä se oli hirvittävän noloa.
Minulle matkustelu, ravintolat ja erilaiset ihmiset olivat tuttuja. Sen sijaan verkostoituminen ei. Kaikki piti ansaita tekemällä oma työ hyvin. Erilaisten suhteiden käyttö oli jotenkin kähmäistä ja lähellä korruptiota. Niin kai se teoriassa onkin, mutta käytännössä monet asiat (työpaikat, asunnot, luottamustehtävät) menevät tutuille ja tutun tutuille. Minä en koskaan oppinut rakentamaan ja hyödyntämään mitään verkostoja. Mihinkään verkostoitumistilaisuuksiinkaan ei kannata mennä, kun small talk oli paskanjauhantaa, puhua sai vain jos oli jotain tärkeää sanottavaa.
Nyt tukevassa keski-iässä katselen, miten ne koulukaverit ovat menestyneet, jotka saivat erilaiset opit. Vanhemmat esittelivät tutuille, veivät vene- tai golfkerholle tutustumaan tärkeisiin ihmisiin. He saivat kummasti parhaat kesätyöpaikat ja aikanaan harjoittelupaikat. Työpaikkakin löytyi helposti. Aina, jos tarvitsi jotain, tiesi kehen ottaa yhteys. Totta kai se on vastavuoroista, eli pitää myös tehdä palveluksia muille. Monesti kaikkein tehokkainta on saada joku tärkeä ihminen jäämään palveluksen velkaa. Silloin on helppo pyytää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle matkustelu, ravintolat ja erilaiset ihmiset olivat tuttuja. Sen sijaan verkostoituminen ei. Kaikki piti ansaita tekemällä oma työ hyvin. Erilaisten suhteiden käyttö oli jotenkin kähmäistä ja lähellä korruptiota. Niin kai se teoriassa onkin, mutta käytännössä monet asiat (työpaikat, asunnot, luottamustehtävät) menevät tutuille ja tutun tutuille. Minä en koskaan oppinut rakentamaan ja hyödyntämään mitään verkostoja. Mihinkään verkostoitumistilaisuuksiinkaan ei kannata mennä, kun small talk oli paskanjauhantaa, puhua sai vain jos oli jotain tärkeää sanottavaa.
Nyt tukevassa keski-iässä katselen, miten ne koulukaverit ovat menestyneet, jotka saivat erilaiset opit. Vanhemmat esittelivät tutuille, veivät vene- tai golfkerholle tutustumaan tärkeisiin ihmisiin. He saivat kummasti parhaat kesätyöpaikat ja aikanaan harjoittelupaikat. Työpaikkakin löytyi helposti. Aina, jos tarvitsi jotain, tiesi kehen ottaa yhteys. Totta kai se on vastavuoroista, eli pitää myös tehdä palveluksia muille. Monesti kaikkein tehokkainta on saada joku tärkeä ihminen jäämään palveluksen velkaa. Silloin on helppo pyytää.
Tästä olen niin samaa mieltä kuin ikinä voin olla. Suhteilla eteneminen oli noloa ja moraalitonta siihen saakka, kun sitä keksittiin markkinoida uudella nimellä, verkostoitumisena.
Minulle tyrkyttäytyminen on niin vastenmielistä, että minulta jäi kokonaan hankkimatta viidensadan kontaktin LinkedIn-verkosto. Tunnen muutaman hyvin vaikutusvaltaisen henkilön urani varrelta, mutta avun pyytäminen heiltä tässä pitkän työttömyyden kurjuudessakin on mahdotonta. Kai hekin kiusaantuvat, kun tuttu tai työkaveri tulee pyytämään pientä palvelusta eli ilmaista mainontaa saadakseen työpaikan.
Ilman verkostoa näkyy olevan mahdotonta löytää työtä enää viisikymppisenä. Hyvin moni ihminen kyllä tietää, että olen erinomainen omalla alallani, mutta he eivät valitettavasti ole siinä asemassa, että kukaan ottaisi heiltä neuvoja.
Se että koko perhe syö yhdessä ruokapöydässä oli täysin tuntematonta minulle lapsuudessa ja nuoruudessa. Ihmettelin kun kavereiden kotona oli ruokailuajat
ja koko perhe oli saman pöydän ääressä.
Yhteisruokailu tai kahvittelu on minulle täydellinen paniikki. Vältän ne mahdollisuuksien mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen saavani nyt paljon alapeukkuja, mutta tämä on ollut minulle oikeasti tosi kipeä asia. Siis se, ettei minua mitenkään valmisteltu pärjäämään "lihamarkkinoilla". Tarkoitan, että olisin todella tarvinnut vanhanaikaisia neuvoja siitä, miten "pojilla on aina se mielessä" jne. Paitsi että olin tästä syystä erittäin naiivi, niin myös totaalisen tietämätön viehätysvoimastani, koska kotona ei myöskään ikinä kehuttu ulkonäöstä (tai juuri mistään muustakaan). Nuorelle naiselle on huono yhdistelmä olla sekä nätti että naiivi. Olin täysin valmistautumaton siihen säälimättömään metsästykseen, jonka kohteeksi jouduin muutettuani kotoa pois. Yhtäkkiä olinkin tosi tavoiteltu, enkä tajunnut, etteivät ne kaikki tahtoneet olla vain kavereita. Hirveä soppahan siitä syntyi. Koin joutuneeni rooliin, jossa en ollut oma itseni. Kaikesta olen lopulta selvinnyt, mutta mieluummin olisin jättänyt kokematta ne pari ensimmäistä vuotta kaikkine kolhuineen, ennen kuin opin varomaan ja käyttäytymään tarpeeksi tylysti, jotta turhat onnenonkijat pysyisivät poissa. Pahinta oli, että suuri rakkauteni hylkäsi minut "huonon maineen" takia, vaikka en edes ollut tehnyt mitään kovin erikoista, juorut vain levisivät lähes tyhjästä. Jälkeenpäin ajatellen tyyppi oli aika pinnallinen, kun uskoi mieluummin ilkeitä juoruja kuin minua. Mutta silloin se sattui pahasti ja minulla meni todella kauan toipua näistä asioista.
Vierailija kirjoitti:
Just hotellit ja ravintola. Lentokentät.
Eka ulkomaanmatka aika järkytys 🙈 ei mitään tietoa kuinka toimitaan missäkin..
Tavarat hukassa kentällä, juomien ja ruokien noutaminen ja maksaminen tiskillä jne. Ei voinut maalainen tajuta että saa mennä vaatimattomissakin paikoissa suoraan pöytään istumaan 👌Ja eka ulkomaanmatka oli ajalta ennen kännyköiden nettejä, eli ei oikein voinut tsekata ohjeita sit paikanpäällä.
Matkaa varatessa ajateltiin vain että ”how hard can it be?”. Kohdemaan lentokentällä (miljoonakaupunki) paljastui että olis kannattanut vähän jotain lukea etukäteen..
Olin elämäni ensimmäisellä ulkomaanmatkalla lukioikäisenä, itseäni parikymmentä vuotta vanhemman kaverini kanssa. Tunsin itseni hyvin epävarmaksi, joten halusin pysyä taka-alalla ja katsoa miten kaverini tekee. Eikä hän sitten aina auttanutkaan, vaan välillä antoi minun sekoilla ja katseli vierestä pilkallisesti hymyillen. Valitti vielä siitä, kun minua joutuu pakottamaan, että tekisin asioita itse.
Huonoin ulkomaanmatka ikinä, vaikka kohteessa ei mitään vikaa ollutkaan.
Huumeet. Ajattelin, että kaikki huumeita käyttävät ovat jotain katuojassa makaavia syrjäytyneitä hulluja. Oli järkytys kun muutin 18 vuotiaana ulkomaille ja tajusin, kuinka yleisiä huumeet ovat ja suurin osa niitä käyttävistä on ihan tavallisia työssäkäyviä ihmisiä, jopa perheenäitejä ja -isiä, jotka rentoutuvat juhlissa jonkun aineen avulla. Valistus lienee menneen hyvin perille, koska en ole koskaan huumeita kokeillut, mutta en enää todellakaan osaa pitää niitä kovin haitallisena kohtuudella käytettynä. Vaarallisinta huumeissa taitaa olla epäpuhdas kama, josta ei voi olla varma mitä se oikein on.
Vierailija kirjoitti:
Samoja kuin muilla, mutta sen lisäksi en saanut mitään oppia siihen miten ollaan naisellisia: miten laitetaan hiuksia, meikataan, pukeudutaan. Eikä tietenkään minkäänlaista seksivalistusta tai tietoa vaikkapa kuukautissuojien käytöstä. Pidin kyllä huolen, että oma tyttäreni tietää. Ja vaikka en osaa vieläkään meikata, niin tytölle ostin oppikirjoja ja meikkejä.
Tämä.
Mun isä osti vaatteet, kosmetiikat, siteet..
Äiti ei koskaan, ei koskaan, osallistunut tai neuvonut.
Nyt opettelen teinin kanssa, onneksi saan opetella.
Vierailija kirjoitti:
Luulen saavani nyt paljon alapeukkuja, mutta tämä on ollut minulle oikeasti tosi kipeä asia. Siis se, ettei minua mitenkään valmisteltu pärjäämään "lihamarkkinoilla". Tarkoitan, että olisin todella tarvinnut vanhanaikaisia neuvoja siitä, miten "pojilla on aina se mielessä" jne. Paitsi että olin tästä syystä erittäin naiivi, niin myös totaalisen tietämätön viehätysvoimastani, koska kotona ei myöskään ikinä kehuttu ulkonäöstä (tai juuri mistään muustakaan). Nuorelle naiselle on huono yhdistelmä olla sekä nätti että naiivi. Olin täysin valmistautumaton siihen säälimättömään metsästykseen, jonka kohteeksi jouduin muutettuani kotoa pois. Yhtäkkiä olinkin tosi tavoiteltu, enkä tajunnut, etteivät ne kaikki tahtoneet olla vain kavereita. Hirveä soppahan siitä syntyi. Koin joutuneeni rooliin, jossa en ollut oma itseni. Kaikesta olen lopulta selvinnyt, mutta mieluummin olisin jättänyt kokematta ne pari ensimmäistä vuotta kaikkine kolhuineen, ennen kuin opin varomaan ja käyttäytymään tarpeeksi tylysti, jotta turhat onnenonkijat pysyisivät poissa. Pahinta oli, että suuri rakkauteni hylkäsi minut "huonon maineen" takia, vaikka en edes ollut tehnyt mitään kovin erikoista, juorut vain levisivät lähes tyhjästä. Jälkeenpäin ajatellen tyyppi oli aika pinnallinen, kun uskoi mieluummin ilkeitä juoruja kuin minua. Mutta silloin se sattui pahasti ja minulla meni todella kauan toipua näistä asioista.
Täällä vähän sama, paitsi että en ole erikoisen hyvännäköinen. Koulussa olin sellainen tyttö, josta pojat eivät olleet kiinnostuneita. Kun 18-vuotiaana aloin käydä ravintoloissa, oletin ilman muuta, että kaikki ne drinkkejä tarjoavat miehet haluavat vain jutella ja olla kavereita. Onneksi mitään pahempaa ei ikinä sattunut.
Ruokakulttuuri. Meillä oli niin perusruokaa kotona, että en tiennyt mitään vielä opiskeluaikana esim. erilaisista juustoista tai kastikkeista. Ravintolassa käytiin ja valittiin se lehtipihvi.
Pukeutumiskulttuuri. Äiti tilasi jostain postimyynnistä muutaman paidan ja niillä mentiin. Omilleni muutettua en aluksi ostanut vaatteita kun en osannut kierrellä niitä etsimässä. Juhlapukeutuminen se vasta piinaa olikin.
Kyläilykulttuuri. Meillä ei käynyt juurikaan vieraita kotona, vaikka äidillä jotain naiskavereita olikin. Isä oli aika mörrimöykky. Nykyäänkin koen kiusaannuttavaksi vieraiden tulon, tapaan mieluummin kahvilla. Kahvilla aloin käydä jo lukioaikana kavereiden kanssa ja sitä äiti paheksui että turhaan laitat rahasi.
Siitä huolimatta lapsuudessani oli paljon hyvää, luettiin, kotimaanmatkailtiin ja oltiin luonnossa. Vanhempien tausta oli niin vaatimaton, molemmat aivan maalaismökistä kotoisin, että he vasta kaupunkilaiselämästä pihalla olivatkin, eivät tahallaan ankeita tms.
Samoja kuin muilla, mutta sen lisäksi en saanut mitään oppia siihen miten ollaan naisellisia: miten laitetaan hiuksia, meikataan, pukeudutaan. Eikä tietenkään minkäänlaista seksivalistusta tai tietoa vaikkapa kuukautissuojien käytöstä. Pidin kyllä huolen, että oma tyttäreni tietää. Ja vaikka en osaa vieläkään meikata, niin tytölle ostin oppikirjoja ja meikkejä.