Päivi Räsänen vastaa arkkipiispalle: ”Priden ja kirkon arvopohjaa on mahdotonta sovittaa yhteen”
Räsänen toteaa, ettei Setan edustaman ideologian piirissä ole tilaa arvopohjalle, jossa avioliitto on vain naisen ja miehen välinen ja homoseksuaalisuuden harjoittaminen Jumalan tahdon vastaista.
KANSANEDUSTAJA Päivi Räsänen (kd) on julkaissut blogissaan vastauksen arkkipiispa Tapio Luomalle. Räsäsen mielestä arkkipiispan perustelu kirkon Pride-kumppanuudelle on ontuva.
– Kirkon tulee kyllä kutsua kaikkia evankeliumin osallisuuteen. Tässä päätöksessä kuitenkin kirkko lähtee mukaan SETA:n toimintaan Pride-liikkeen ehdoilla sen sijaan että kutsuisi kaikkia ihmisiä evankeliumin osallisuuteen kirkon ehdoilla, Räsänen kirjoittaa.
Räsänen kirjoitti aiemmin tällä viikolla Luomalle avoimen kirjeen, jossa kritisoi kirkon yhteistyötä Helsinki Pride -tapahtuman kanssa. Arkkipiispa vastasi Räsäsen kirjeeseen eilen.
Lue lisää: Arkkipiispa vastaa Päivi Räsäsen avoimeen kirjeeseen: ”Kirkko ei ole täydellinen”
PRIDE-KUMPPANUUTTA käytetään Räsäsen mukaan sateen kaarileimana, jolla osoitetaan hyväksyntä Pride-liikkeen taustaideologialle.
Setan edustaman ideologian piirissä ei ole tilaa sellaiselle arvopohjalle, jossa avioliitto rajataan ainoastaan naisen ja miehen väliseksi ja jossa homose ksuaalisuuden harjoittaminen nähdään Jumalan tahdon vastaiseksi. Pride-liikkeen ideologiaa ja kirkon Raamattuun perustuvaa arvopohjaa on mahdotonta sovittaa yhteen, Räsänen toteaa.
Räsänen on kertonut harkinneensa kirkosta eroamista kirkon Pride-kumppanuuden myötä, ja hehkuttanut Inkerin luterilaista kirkkoa, jossa ei muun muassa hyväksytä nais pappeja eikä hom oliittoja. Pride-kohu aiheutti tällä viikolla selvän eropiikin kirkosta.
Kommentit (434)
Vierailija kirjoitti:
Kaikkeee voi tehdä ja jeeesus pelastaaa.
Elinkautiiinen ja kuolemantuoomio voisi ollla mutta sehään siiiinä että kun jos sinnne meneee syyttömät ihmiset joutuuu ottaaan piikkiä tai istumaaan nintendo sylisssäään koko lopunikänsä niiiin eihän sekääään kivaa ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäs paavitar Päve on puhumaan koko kirkon suulla? Pävelle tiedoksi, että enemmistö papeista hyväksyy nykyisen avioliittolain sellaisenaan ja on valmis vihkimään myös samansukupuoliset parit.
Päve puhukoon vain omista arvoistaan ja niiden pohjasta!
Päivi puhuu siitä että kirkon ja tämän pappisenemmistön arvopohja ei ole raamattulähtöinen.
Herää siis kysymys miksi tällainen instituutio ja lauma ihmisiä teeskentelee kristinuskoa.
Ja kuka tämän määrittää? Jos papit itse ovat sitä mieltä, että heidän arvonsa ovat raamatun mukaisia.
Jos he ovat sitä mieltä että heidän arvonsa ovat raamatun mukaisia asian voi helposti tarkistaa jokainen vertaamalla heidän arvojaan siihen mitä raamattu sanoo.
Voiko? Raamattu sanoo muun muassa, että israelin kansa saa aina pitää muita kansoja orjinaan, näiden klassisten miesten kanssa makaavien miesten tappamisıen lisäksi.
Ei, asiaa ei voi "helposti tarkistaa".
Kyllä asian voi tarkistaa mutta pitää lukea koko kirja eikä poimia kohtia keskeltä kehittyvää tarinaa.
Ahaa. Miten tarina kehittyy niin, että esimerkiksi mainitsemaani asiaan eli orjuuteen saadaan selvyys? Saako israelin kansa aina pitää muita kansoja orjinaan.
Ei kyllä kuulosta kovin "helpolta tarkistamiselta", että pitää lukea koko kirja ja tehdä sen perusteella johtopäätöksiä asioissa, joita siinä käsitellään ristiriitaisesti tai ei välttämättä ollenkaan. Ihmettelen myös, miten on olemassa niin paljon erilaisia uskonnollisia liikkeitä, jotka sanovat pohjautuvansa Raamattuun, jos Raamatusta on kuitenkin helppo tarkistaa, kenen arvot ovat Raamatun mukaisia.
Tarkentaisitko missä kohtaa Israelin kansalle on annettu oikeus pitää muita kansoja orjinaan?
3. Moos. 25:44-46
"Orjanne ja orjattarenne teidän tulee ostaa muilta, ympärillänne asuvilta kansoilta. --- Heitä voitte pitää pysyvänä omaisuutenanne, ja voitte myös antaa heidät perintönä lapsillenne, jotka samoin saavat pitää heidät orjinaan. Heidät voitte aina pitää orjinanne, mutta toisianne, muita israelilaisia, te ette saa panna orjantyöhön."
Varmasti Raamattua voi tulkita niinkin, etteivät israelilaisetkaan saa pitää orjia, mutta en usko, että Raamattu antaa tähän tai mihinkään muuhunkaan kysymykseen yksiselitteistä vastausta, joka olisi helppo tarkistaa.
Eipähän tuossa sanota yhtään mitään sellaista että Israelilla olisi oikeus orjuuttaa muita kansoja.
Tuossa sanotaan että jos ostaa orjia ne pitää ostaa ympäryskansoista. Siinä ei lue sellaista että jos orjia ei ole myynnissä on oikeus mennä niitä väkipakolla hakemaan.
Jos ympäryskansat ei myy orjia israelilaisille, kuten tuskin tänäpäivänä tapahtuu, niin sitten israelilaiset ovat ilman orjia.
Jos orjia myytäisiin, heitä siis saisi ostaa ja pitää ikuisesti orjina?
Mutta toistan edelleen, että pointtini ei ollut tämä yksittäinen kysymys vaan se, että Raamatusta ei voi helposti tarkistaa, toimiiko jokin taho Raamatun mukaisesti. Raamattua tulkitaan monilla eri tavoilla, joten eri ihmiset tulisivat siinä tarkistuksessa (joka ei todellakaan olisi helppo) ihan eri tuloksiin, monet eivät varmaan mihinkään tulokseen.
Juutalaisilla olisi lupa. Tosin tuskinpa yksikään orja ikuisesti kestäisi.
Kristityn tulee ottaa huomioon Messiaan ilmoittama kultainen sääntö; kohtele toisia niinkuin toivoisit itseäsi kohdeltavan. Jos on valmis siihen että joku toinen kohtelisi sinuakin orjana niin ota sitten orja. Jos et niin älä ota.
Pointtiasi tämän kysymyksenkin kohdalta juuri tarkistetaan. Väität ettei voi tarkistaa, mutta kuten näet niin aivan hyvin voi. Ei vain voi tyytyä lukemaan kuin piru raamattua joten Mooseksen kirjojen herkkuja unohtaen tyystin mitä myöhemmin Raamatussa on ilmoitettu.
Eli homot tuomitseva kristitty haluaa itse tulla tuomituksi? Haluaa että häntä paheksutaan ja hänen elämäänsä puututaan? Pidetään syntisenä? Miksi he sitä haluavat?
Toisen synnistä huomautta ihminen lähtökohtaisesti on avoin sille että joku muu huomauttaa häntä hänen synneistään jos hän siihen lankeaa.
Eikä Päivikään homoja tuomitse. Hän toteaa että homous on synti. Tuomitseminen jätetään Jumalalle, mutta silti ei kirkko voi sentään ilmoittaa hyväksyvänsä syntiä ts. ilmoittaa ettei Raamatun ilmoittama synti enää olekaan synti.
Vierailija kirjoitti:
Päivillä on mahtava voima. Ei tarvitse kuin suu avata niin sekä samaa- että eri mieltä olevat eroavat kirkosta. Päivi on parasta mitä vapaa ajattelijat- lahkolle on tapahtunut.
Julkipakanana minä arvostan Päivi Räsästä, sillä hän uskaltaa sanoa ääneen mitään ajattelee, toimii johdonmukaisesti eikä vaan tyydy hyssyttelemään. Suurin osa maailman kristillisistä kirkoista vetää huomattavasti konservatiivisempaa linjaa kuin mitä Suomen ev.lut. noudattaa. Esimerkiksi vuonna 2010 Tansanian ev.lut. kirkko antoi tiedotteen, jonka mukaan se ei ota vastaan ulkomaisia työntekijöitä kirkoista, joilla on käytössään samaa sukupuolta olevien parisuhteen siunaus. Suomen ortodoksissa kirkossa naispappeus tai homoliitot eivät taida olla myöskään asialistan kärjessä.
Mihinkä homot ja lesbot ylipäätään kaipaavat sitä papin aamenta, sillä monet heterotkin menevät naimisiin maistraatissa jolleivat sitten elä avoliitossa. Minua ei sinällään kiinnosta eikä häiritse millaista seksielämää naapurit harrastavat kunhan he eivät sekaannu lapsiin ja eläimiin. Esimerkiksi SM-leikit perustuvat täysi-ikäisten aikuisten molemminpuoliseen vapaaehtoisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten jumala eroaa mielukuvitusolennosta?
Jumala eroaa mielikuvitusolennosta sillä tavalla, että Jumala on oikeasti olemassa; mielikuvitusolento ei.
Ei ole. Mutta uskokaa vapaasti vaikka Jeesukseen tai Allahiin kunhan jätätte muut rauhaan.
Tapa ev lut:na: Eikö lähimmäisen rakkaus ole koko jutun ydin. Ja tämän myös ansaitsevat sateenkaarilaisetkin, Tässä maassa on oikeitakin ongelmia.
Kun Paavali sanoi "nainen seurakunnassa vaietkoon", hän tarkoitti sillä nimenomaan Päivi Räsästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen kaikille pappi Kai Sadimaan kirjaa 10 käskyä kirkolle.
Yksi suurimmista eksyttäjistä.
Kirkon ei tarvitse hakea kymmentä käskyä minkään harhaoppisen kirjoittelemisista.
Ne löytyy ihan Raamatusta.
Oletko lukenut kyseisen kirjan?
Raamatun olen. Muita kirjoja en uskonasioissa tarvitsekaan.
Lue Koraani. Samaa kamaa.
Tästä huomaa, ettet sinä ainakaan ole lukenut kumpiakaan - niissä ei ole todellakaan mitään samaa.
Niissähän on joitakin kohtia ihan sanasta sanaan! Hyvin sama arvopohja.
Lisäksi on samoja henkilöitä kuten Jeesus, Maria, Mooses, Aabraham, Sara, Salomon, Daavid, Aatami ja Eeva, Aaron, Kain ja Abel, apostolit, Elias, Iisak, Ismail, Gabriel, Jaakob, Johannes Kastaja, Loot vaimoineen, Nooa, jne...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
PLS kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jeesus ei ollut kristitty vaan juutalainen
Jeesus oli tosiaan juutalainen. Jeesuksen seuraajat/Jeesukseen uskovat ovat sitten kristittyjä.
Näin on, ja mielestäni olisi hyvä, että kristinuskossa käytettäisiin vain uutta testamenttia.
Täysin aivoton ehdotus. Kunnolliseen kristinuskon tuntemiseen tarvitaan nimenomaan koko Raamatun tuntemus. VT petää alusta asti tietä Kristukselle, ennustaa hänet ja antaa hänestä tunnusmerkkejä.
Mutta VT:ssä on myös paljon käskyjä, joita luterilaiset eivät noudata ollenkaan.
Pitää myös ymmärtää, että kun Paavali tuomitsee homouden, hän sanoo sen ansaitsevan kuoleman. Hän viittaa siinä itse asiassa kuolemantuomioon, kuten VT:stä voi lukea. Räsänen edustaa siis arvopohjaa, joka vaatii kuolemantuomiota.
Kristillisen yhteisön pitäisi siis tuomita kuolemaan rangaistukseen (kivittämällä tai polttamalla) ihminen aika monista "rikoksista", esim. jos olet syönyt HK:n lenkkiä (sianlihaa), olet syönyt juustohampurilaisen, olet tehnyt syrjähypyn, olet harrastanut seksiä kuukautisten aikana, et valunut verta kun menetit neitsyytesi, olet aikuinen mies jota ei ole ympärileikattu, olet tehnyt työtä lauantaina, olet sanonut "jumalauta" tai "herrajumala", olet kironnut vanhempasi, olet käyttänyt pellava-villasekoitekankaasta tehtyjä vaatteita, jne...
Veikkaan että tekopyhä Päivi ja hänen kannattajansa ovat takuuvarmasti syyllistyneet ainakin johonkin noista rikoksista.
Kristinuskon mukaan Jeesus tuli juuri siksi, että nuo juutalaisten lakisäännökset täytettäisiin täydellisesti (sillä Jeesus ei tehnyt syntiä). Siksi kristittyjen ei kuulu noudattaa Vanhan Testamentin sääntöjä. Sen sijaan sen tunteminen ja lukeminen on tärkeää, koska Vanha Testamentti on se historiallinen ja profeetallinen konteksti Jeesuksen tulemiselle. Varsinaiset elämänohjeet kristitylle ovat kuitenkin Uudessa Testamentissa, siellä mm. erikseen mainitaan että sianlihaa saa syödä. Yms yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päivillä on mahtava voima. Ei tarvitse kuin suu avata niin sekä samaa- että eri mieltä olevat eroavat kirkosta. Päivi on parasta mitä vapaa ajattelijat- lahkolle on tapahtunut.
Julkipakanana minä arvostan Päivi Räsästä, sillä hän uskaltaa sanoa ääneen mitään ajattelee, toimii johdonmukaisesti eikä vaan tyydy hyssyttelemään. Suurin osa maailman kristillisistä kirkoista vetää huomattavasti konservatiivisempaa linjaa kuin mitä Suomen ev.lut. noudattaa. Esimerkiksi vuonna 2010 Tansanian ev.lut. kirkko antoi tiedotteen, jonka mukaan se ei ota vastaan ulkomaisia työntekijöitä kirkoista, joilla on käytössään samaa sukupuolta olevien parisuhteen siunaus. Suomen ortodoksissa kirkossa naispappeus tai homoliitot eivät taida olla myöskään asialistan kärjessä.
Mihinkä homot ja lesbot ylipäätään kaipaavat sitä papin aamenta, sillä monet heterotkin menevät naimisiin maistraatissa jolleivat sitten elä avoliitossa. Minua ei sinällään kiinnosta eikä häiritse millaista seksielämää naapurit harrastavat kunhan he eivät sekaannu lapsiin ja eläimiin. Esimerkiksi SM-leikit perustuvat täysi-ikäisten aikuisten molemminpuoliseen vapaaehtoisuuteen.
No varmaan kristityt homoseksuaalit kaipaa sitä aamenta ihan kuten muutkin uskovaiset. Vai mihin ne heterot sitä aamenta kaipaa?
T:hetero ateisti, joka vihittiin maistraatissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen kaikille pappi Kai Sadimaan kirjaa 10 käskyä kirkolle.
Yksi suurimmista eksyttäjistä.
Kirkon ei tarvitse hakea kymmentä käskyä minkään harhaoppisen kirjoittelemisista.
Ne löytyy ihan Raamatusta.
Oletko lukenut kyseisen kirjan?
Raamatun olen. Muita kirjoja en uskonasioissa tarvitsekaan.
Lue Koraani. Samaa kamaa.
Tästä huomaa, ettet sinä ainakaan ole lukenut kumpiakaan - niissä ei ole todellakaan mitään samaa.
Niissähän on joitakin kohtia ihan sanasta sanaan! Hyvin sama arvopohja.
Lisäksi on samoja henkilöitä kuten Jeesus, Maria, Mooses, Aabraham, Sara, Salomon, Daavid, Aatami ja Eeva, Aaron, Kain ja Abel, apostolit, Elias, Iisak, Ismail, Gabriel, Jaakob, Johannes Kastaja, Loot vaimoineen, Nooa, jne...
Tottakai on samoja kohtia ja henkilöitä koska mohammed apinoi kirjaansa sen mitä juutalaisilta naapureiltaan kuuli. Mutta UTsta koraanissa ei ole kuin muisto vain. Jeesus redusoidaan profeetaksi eikä evankeliumeista muutoin ole tietoakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäs paavitar Päve on puhumaan koko kirkon suulla? Pävelle tiedoksi, että enemmistö papeista hyväksyy nykyisen avioliittolain sellaisenaan ja on valmis vihkimään myös samansukupuoliset parit.
Päve puhukoon vain omista arvoistaan ja niiden pohjasta!
Päivi puhuu siitä että kirkon ja tämän pappisenemmistön arvopohja ei ole raamattulähtöinen.
Herää siis kysymys miksi tällainen instituutio ja lauma ihmisiä teeskentelee kristinuskoa.
Ja kuka tämän määrittää? Jos papit itse ovat sitä mieltä, että heidän arvonsa ovat raamatun mukaisia.
Jos he ovat sitä mieltä että heidän arvonsa ovat raamatun mukaisia asian voi helposti tarkistaa jokainen vertaamalla heidän arvojaan siihen mitä raamattu sanoo.
Voiko? Raamattu sanoo muun muassa, että israelin kansa saa aina pitää muita kansoja orjinaan, näiden klassisten miesten kanssa makaavien miesten tappamisıen lisäksi.
Ei, asiaa ei voi "helposti tarkistaa".
Kyllä asian voi tarkistaa mutta pitää lukea koko kirja eikä poimia kohtia keskeltä kehittyvää tarinaa.
Ahaa. Miten tarina kehittyy niin, että esimerkiksi mainitsemaani asiaan eli orjuuteen saadaan selvyys? Saako israelin kansa aina pitää muita kansoja orjinaan.
Ei kyllä kuulosta kovin "helpolta tarkistamiselta", että pitää lukea koko kirja ja tehdä sen perusteella johtopäätöksiä asioissa, joita siinä käsitellään ristiriitaisesti tai ei välttämättä ollenkaan. Ihmettelen myös, miten on olemassa niin paljon erilaisia uskonnollisia liikkeitä, jotka sanovat pohjautuvansa Raamattuun, jos Raamatusta on kuitenkin helppo tarkistaa, kenen arvot ovat Raamatun mukaisia.
Tarkentaisitko missä kohtaa Israelin kansalle on annettu oikeus pitää muita kansoja orjinaan?
3. Moos. 25:44-46
"Orjanne ja orjattarenne teidän tulee ostaa muilta, ympärillänne asuvilta kansoilta. --- Heitä voitte pitää pysyvänä omaisuutenanne, ja voitte myös antaa heidät perintönä lapsillenne, jotka samoin saavat pitää heidät orjinaan. Heidät voitte aina pitää orjinanne, mutta toisianne, muita israelilaisia, te ette saa panna orjantyöhön."
Varmasti Raamattua voi tulkita niinkin, etteivät israelilaisetkaan saa pitää orjia, mutta en usko, että Raamattu antaa tähän tai mihinkään muuhunkaan kysymykseen yksiselitteistä vastausta, joka olisi helppo tarkistaa.
Eipähän tuossa sanota yhtään mitään sellaista että Israelilla olisi oikeus orjuuttaa muita kansoja.
Tuossa sanotaan että jos ostaa orjia ne pitää ostaa ympäryskansoista. Siinä ei lue sellaista että jos orjia ei ole myynnissä on oikeus mennä niitä väkipakolla hakemaan.
Jos ympäryskansat ei myy orjia israelilaisille, kuten tuskin tänäpäivänä tapahtuu, niin sitten israelilaiset ovat ilman orjia.
Jos orjia myytäisiin, heitä siis saisi ostaa ja pitää ikuisesti orjina?
Mutta toistan edelleen, että pointtini ei ollut tämä yksittäinen kysymys vaan se, että Raamatusta ei voi helposti tarkistaa, toimiiko jokin taho Raamatun mukaisesti. Raamattua tulkitaan monilla eri tavoilla, joten eri ihmiset tulisivat siinä tarkistuksessa (joka ei todellakaan olisi helppo) ihan eri tuloksiin, monet eivät varmaan mihinkään tulokseen.
Juutalaisilla olisi lupa. Tosin tuskinpa yksikään orja ikuisesti kestäisi.
Kristityn tulee ottaa huomioon Messiaan ilmoittama kultainen sääntö; kohtele toisia niinkuin toivoisit itseäsi kohdeltavan. Jos on valmis siihen että joku toinen kohtelisi sinuakin orjana niin ota sitten orja. Jos et niin älä ota.
Pointtiasi tämän kysymyksenkin kohdalta juuri tarkistetaan. Väität ettei voi tarkistaa, mutta kuten näet niin aivan hyvin voi. Ei vain voi tyytyä lukemaan kuin piru raamattua joten Mooseksen kirjojen herkkuja unohtaen tyystin mitä myöhemmin Raamatussa on ilmoitettu.
Miksi ihmeessä eri ihmisillä olisi eri säännöt? Jumalahan lähetti Jeesuksen maan päälle siksi, että ihmiset uskoisivat häneen ja pelastuisivat. Ei kai siinä ollut mitään toista oikeaa vaihtoehtoa jäädä juutalaiseksi, noudattaa Mooseksen lakia ja olla noudattamatta Jeesuksen ilmoittamaa kultaista sääntöä.
Tässä esimerkki siitä, miten samaa asiaa voi tulkita Raamatun valossa usealla eri tavalla. Ei ole niin, että melkein kaikki muut tulkitsisivat Raamattua eri tavalla kuin sinä vain siksi, että olisivat jotenkin tyhmiä tai eivät haluaisi uskoa Raamattuun, vaan siksi, että Raamattu on niin pitkä ja monimutkainen ja sitä on mahdollista tulkita eri tavoin.
Vierailija kirjoitti:
Tapa ev lut:na: Eikö lähimmäisen rakkaus ole koko jutun ydin. Ja tämän myös ansaitsevat sateenkaarilaisetkin, Tässä maassa on oikeitakin ongelmia.
Oikeaa rakkautta on se, että ohjataan tekemään oikein eli niin kuin Raamattu neuvoo.
Vierailija kirjoitti:
Kun Paavali sanoi "nainen seurakunnassa vaietkoon", hän tarkoitti sillä nimenomaan Päivi Räsästä.
Paavalillakaan ei ole nokankoputtamista siihen jos Jumala nostaa naisen uudestaan Tuomariksi.
Päivi on Debora II.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäs paavitar Päve on puhumaan koko kirkon suulla? Pävelle tiedoksi, että enemmistö papeista hyväksyy nykyisen avioliittolain sellaisenaan ja on valmis vihkimään myös samansukupuoliset parit.
Päve puhukoon vain omista arvoistaan ja niiden pohjasta!
Päivi puhuu siitä että kirkon ja tämän pappisenemmistön arvopohja ei ole raamattulähtöinen.
Herää siis kysymys miksi tällainen instituutio ja lauma ihmisiä teeskentelee kristinuskoa.
Ja kuka tämän määrittää? Jos papit itse ovat sitä mieltä, että heidän arvonsa ovat raamatun mukaisia.
Jos he ovat sitä mieltä että heidän arvonsa ovat raamatun mukaisia asian voi helposti tarkistaa jokainen vertaamalla heidän arvojaan siihen mitä raamattu sanoo.
Voiko? Raamattu sanoo muun muassa, että israelin kansa saa aina pitää muita kansoja orjinaan, näiden klassisten miesten kanssa makaavien miesten tappamisıen lisäksi.
Ei, asiaa ei voi "helposti tarkistaa".
Kyllä asian voi tarkistaa mutta pitää lukea koko kirja eikä poimia kohtia keskeltä kehittyvää tarinaa.
Ahaa. Miten tarina kehittyy niin, että esimerkiksi mainitsemaani asiaan eli orjuuteen saadaan selvyys? Saako israelin kansa aina pitää muita kansoja orjinaan.
Ei kyllä kuulosta kovin "helpolta tarkistamiselta", että pitää lukea koko kirja ja tehdä sen perusteella johtopäätöksiä asioissa, joita siinä käsitellään ristiriitaisesti tai ei välttämättä ollenkaan. Ihmettelen myös, miten on olemassa niin paljon erilaisia uskonnollisia liikkeitä, jotka sanovat pohjautuvansa Raamattuun, jos Raamatusta on kuitenkin helppo tarkistaa, kenen arvot ovat Raamatun mukaisia.
Tarkentaisitko missä kohtaa Israelin kansalle on annettu oikeus pitää muita kansoja orjinaan?
3. Moos. 25:44-46
"Orjanne ja orjattarenne teidän tulee ostaa muilta, ympärillänne asuvilta kansoilta. --- Heitä voitte pitää pysyvänä omaisuutenanne, ja voitte myös antaa heidät perintönä lapsillenne, jotka samoin saavat pitää heidät orjinaan. Heidät voitte aina pitää orjinanne, mutta toisianne, muita israelilaisia, te ette saa panna orjantyöhön."
Varmasti Raamattua voi tulkita niinkin, etteivät israelilaisetkaan saa pitää orjia, mutta en usko, että Raamattu antaa tähän tai mihinkään muuhunkaan kysymykseen yksiselitteistä vastausta, joka olisi helppo tarkistaa.
Eipähän tuossa sanota yhtään mitään sellaista että Israelilla olisi oikeus orjuuttaa muita kansoja.
Tuossa sanotaan että jos ostaa orjia ne pitää ostaa ympäryskansoista. Siinä ei lue sellaista että jos orjia ei ole myynnissä on oikeus mennä niitä väkipakolla hakemaan.
Jos ympäryskansat ei myy orjia israelilaisille, kuten tuskin tänäpäivänä tapahtuu, niin sitten israelilaiset ovat ilman orjia.
Jos orjia myytäisiin, heitä siis saisi ostaa ja pitää ikuisesti orjina?
Mutta toistan edelleen, että pointtini ei ollut tämä yksittäinen kysymys vaan se, että Raamatusta ei voi helposti tarkistaa, toimiiko jokin taho Raamatun mukaisesti. Raamattua tulkitaan monilla eri tavoilla, joten eri ihmiset tulisivat siinä tarkistuksessa (joka ei todellakaan olisi helppo) ihan eri tuloksiin, monet eivät varmaan mihinkään tulokseen.
Juutalaisilla olisi lupa. Tosin tuskinpa yksikään orja ikuisesti kestäisi.
Kristityn tulee ottaa huomioon Messiaan ilmoittama kultainen sääntö; kohtele toisia niinkuin toivoisit itseäsi kohdeltavan. Jos on valmis siihen että joku toinen kohtelisi sinuakin orjana niin ota sitten orja. Jos et niin älä ota.
Pointtiasi tämän kysymyksenkin kohdalta juuri tarkistetaan. Väität ettei voi tarkistaa, mutta kuten näet niin aivan hyvin voi. Ei vain voi tyytyä lukemaan kuin piru raamattua joten Mooseksen kirjojen herkkuja unohtaen tyystin mitä myöhemmin Raamatussa on ilmoitettu.
Miksi ihmeessä eri ihmisillä olisi eri säännöt?
Juutalaiset kokevat että heillä on eri säännöt kuin kristityillä koska he eivät tunnusta Jeesusta Messiaaksi eivätkä Uutta Testamenttia.
Miksi tällaisia kysymyksiä jotka lapsikin ymmärtää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapa ev lut:na: Eikö lähimmäisen rakkaus ole koko jutun ydin. Ja tämän myös ansaitsevat sateenkaarilaisetkin, Tässä maassa on oikeitakin ongelmia.
Oikeaa rakkautta on se, että ohjataan tekemään oikein eli niin kuin Raamattu neuvoo.
Ok. Kirjoittaahan siellä nyt mies?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jeesuksen aikaan niitä homosuhteita vasta olikin. Ja lapsiavioliittoja, orjia, perheväkivaltaa, kivityksiä jne, jotka kaikki se teidän raamattunne siunaa hyväksytyksi. Miksette noudata kirjaimellisesti kaikkea mitä siellä lukee, jos kerta ei saa huomioida ajan muuttumista raamatun tulkinnassa? Päivinkin olisi tullut naittaa tyttärensä heti kuukautisten alkaessa ja kivittää puolet suomen kansasta. Ja vaieta.
Missä kohtaa käsketään naittaa tyttäret heti kuukautisten alkaessa?
Moneenko otteeseen pitää muistuttaa ettei kristitty ole enää VTn Vanhan Liiton alainen joten kivitykset korvasi armo.
Missä se armo näkyy homovainoissa? Miten tuo homojen synnittely ei ole vihapuhetta nykypäivänä kun tuntuu, että kaikki on? Kun on tieteellisesti todistettu ja jo Rooman ajoista tiedetty, että osa ihmisistä on gay tai bi syntymästä lähtien eikä kyseessä ole oma valinta, niin miksi sitä edelleen synnitellään? Miten se aikuisten homoilu on teiltä pois? Ei teidän tarvitse homoilla, jos ette itse halua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten jumala eroaa mielukuvitusolennosta?
Jumala eroaa mielikuvitusolennosta sillä tavalla, että Jumala on oikeasti olemassa; mielikuvitusolento ei.
Oot nähnyt jumalan?
Jumalaa en ole nähnyt, Jeesuksen kyllä. Vieläpä omin silmin. No, enempää en tähän kommentoi koska tiedän, että sitä tuskin kukaan uskoo. Ainakaan ne jotka ei yliluonnolliseen usko muutenkaan.
Miksei sateenkaariliike perustaa omaa uskontoa?
Onhan se jo nykyiselläänkin aikamoinen kultti, joka keksii satuolentoja jne.
En ymmärrä miksi kirkko vetää puoleensa ihmisiä, joita uskonto väheksyy.
Esim minä, koska olen nainen, pysyttelen kaikista lähi-idän uskonnoista kaukana, koska ne uskonnot inhoavat ja alistavat naisia. Homona pysyisin myös kaukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jeesuksen aikaan niitä homosuhteita vasta olikin. Ja lapsiavioliittoja, orjia, perheväkivaltaa, kivityksiä jne, jotka kaikki se teidän raamattunne siunaa hyväksytyksi. Miksette noudata kirjaimellisesti kaikkea mitä siellä lukee, jos kerta ei saa huomioida ajan muuttumista raamatun tulkinnassa? Päivinkin olisi tullut naittaa tyttärensä heti kuukautisten alkaessa ja kivittää puolet suomen kansasta. Ja vaieta.
Missä kohtaa käsketään naittaa tyttäret heti kuukautisten alkaessa?
Moneenko otteeseen pitää muistuttaa ettei kristitty ole enää VTn Vanhan Liiton alainen joten kivitykset korvasi armo.
Missä se armo näkyy homovainoissa? Miten tuo homojen synnittely ei ole vihapuhetta nykypäivänä kun tuntuu, että kaikki on? Kun on tieteellisesti todistettu ja jo Rooman ajoista tiedetty, että osa ihmisistä on gay tai bi syntymästä lähtien eikä kyseessä ole oma valinta, niin miksi sitä edelleen synnitellään? Miten se aikuisten homoilu on teiltä pois? Ei teidän tarvitse homoilla, jos ette itse halua.
Se että ihminen syntyy jonkin taipumuksen kanssa ei poista sitä että kyseinen taipumus on Raamatun mukaan synti.
Vihapuhe on taas epämääräinen leimakirves jolla kaikkea mistä itse ei pidä voidaan leimata.
Homovainoissa?
Ihminen ei sitä armoa voi antaa vaan Jumala.
Kristityn velvollisuuksiin kuuluu huomauttaa synnistä jos joku sitä julkisesti harjoittaa.