Erilaiset elintasot parisuhteessa

TotuusSattuu kirjoitti:

Jotenkin hassusti kun siirrytään suhteen raha-asioihin niin se rakkaus lentää heti ulos ikkunasta. Minusta on osa tervettä ja rakastavaa parisuhdetta että molemmin puolin ollaan kiinnostuneita siitä toisen hyvinvoinnista ja onnellisuudesta. Ja sitä ei kyllä paljon näy jos kumpikin osapuoli tuijottaa mustasukkaisena vain sitä omaa kukkaroa ja omaa tilinauhaa.

Enkä nyt tarkoita että pelkästä rakkaudesta pitäisi antaa toisen loisia hyvätuloisen siivellä. Mutta omasta näkövinkkelistä on hankala nähdä kauhean rakkaudellisena suhdetta jossa toinen reissaa iloisesti ympäri maailmaa ja antaa toisen aina olla kotona koska sillä toisella ei ole varaa tulla mukaan.

Jos sen toisen matkan maksaminen ei omaan ideologiaan sovi niin sitten pitää rajoittaa niitä omia menemisiä niin että epäsuhta ei ole liian räikeä. Kyllä parisuhteen eteen pitää jotain uhrauksiakin tehdä eikä se voi olla vain rusinat pullasta tyyppistä jossa saadaan vain hyötyjä eikä mitään muuta.

Eiköhän se ongelma tule siitä, että toisella olisi varaa reissata loistohotelleissa, mutta hän nauttii enemmän patikoinnista. Se pienempituloinen taas ei näe retkeilyssä mitään ideaa, mutta loistohotellit houkuttaa. Reissattiin yhdessä miten tahansa, niin se parempituloinen joutuu kokemaan, että hänen valintansa on väärä.

Vierailija kirjoitti:

TotuusSattuu kirjoitti:

Jotenkin hassusti kun siirrytään suhteen raha-asioihin niin se rakkaus lentää heti ulos ikkunasta. Minusta on osa tervettä ja rakastavaa parisuhdetta että molemmin puolin ollaan kiinnostuneita siitä toisen hyvinvoinnista ja onnellisuudesta. Ja sitä ei kyllä paljon näy jos kumpikin osapuoli tuijottaa mustasukkaisena vain sitä omaa kukkaroa ja omaa tilinauhaa.

Enkä nyt tarkoita että pelkästä rakkaudesta pitäisi antaa toisen loisia hyvätuloisen siivellä. Mutta omasta näkövinkkelistä on hankala nähdä kauhean rakkaudellisena suhdetta jossa toinen reissaa iloisesti ympäri maailmaa ja antaa toisen aina olla kotona koska sillä toisella ei ole varaa tulla mukaan.

Jos sen toisen matkan maksaminen ei omaan ideologiaan sovi niin sitten pitää rajoittaa niitä omia menemisiä niin että epäsuhta ei ole liian räikeä. Kyllä parisuhteen eteen pitää jotain uhrauksiakin tehdä eikä se voi olla vain rusinat pullasta tyyppistä jossa saadaan vain hyötyjä eikä mitään muuta.

Jos toinen maksaa vähemmän, eikä ole kouluttautunut, eikä viitsinyt panostaa uraansa, hänellä on rusinoita suu täynnä.

Ja sen takia häntä on sitten oikeus parisuhteessa oikeus rangaista siitä jättämällä ulkopuolelle esim. matkustelusta? Tajuatko ollenkaan että mistä parisuhtessa on oikein kysymys? Ei siinä ole kysymys siitä mitä siinä saa vaan mitä siinä voi toiselle antaa. Suhteen kantava idea pitäisi olla se että kumpikin osaltaan yrittää tehdä sen toisen elämästä mahdollisimman hyvän ja onnellisen, tapahtui se sitten rahallisesti tai jollain muulla tavalla. 

Mutta jos mitataan kaikki vain rahalla niin siitä on rakkaus kaukana. Ja edelleenkään en tarkoita tällä että mikään loisiminen olisi ok mutta jos oikeasti ollaan vilpittömästi hakemassa sitä toisen hyvää niin ei silloin mitään loisimista voikaan olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.

Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.

Jos sun palkka on 2700€ ja miehen 8000€ nettona, niin eihän tuossa ole mitään järkeä, sillä todennäköisesti velkaannut koko ajan mitä olet miehesi kanssa, jos miehellä on vielä perittyä omaisuutta - iso asunto, vapaa-ajan asunnot, veneet, autot jne. eli eletään hyvätuloisen elintasos ja maksat kuluista 50%. Sun palkka menee kokonaisuudessaan ison asunnon ja kesämökin ylläpitoihin. Entä yhteiset lomamatkat, ulkona syömiset, harrastukset jne. En ikipäivänä voisi perheenä elää kahta elintasoa, jossa toinen syö kinkkua ja toinen halppismakkaraa aamiaispöydässä.

Teidän malli on hyväksytty vain, jos nainen on pienipalkkainen, mutta ei koskaan toisinpäin, jossa nainen on hyväpalkkainen ja varakas ja mies pienituloinen, siitä tulisi hirveä meteli, tosin en edes tunne yhtään tapausta, jossa elettäisiin kahta elintasoa, jos nainen hyvätuloinen.

Olen eri, mutta olen asunut miehen omistamassa isossa asunnossa, josta maksoin puolet asumiskuluista ja lisäksi halusin antaa hieman ekstraa kulukorvauksia. Säästin kuukaudessa satoja euroja verrattuna kun asuin yksin vuokra-asunnossa. Laitoin kaiken säästöön. Oli ihan selvää, etten osallistunut miehen harrastuksiin kuten veneilyyn ja autoiluun.

Lomamatkoista ja syömisistä maksoin tietenkin puolet, kun minulla oli varaa siihen. Olinhan ennenkin matkustanut ja syönyt ulkona. Elintasoni nousi vaikka maksoin puolet yhteisistä kuluista ja lisäksi sain säästettyä sijoituksiin. 

Juuri näin. Useimmiten myös se pienituloisempi voittaa yhteen muutettaessa, kun hänen asumiskulunsa pienenevät. Jos ne eivät pienene, silloin ei kannata muuttaa yhteen vaan seurustella erillään. Jos lapsia halutaan niin silloin kannattaa keskustella asiat perinpohjin ja hyvissä ajoin, ettei erilaiset odotukset ja rahankäyttötavat tule yllätyksenä.

Minusta alkaa tuntua, että monelle näistä "parempituloinen maksaa enemmän" -kirjoittajista tekisi hyvää asua välillä muutama vuosi yksin ...

Vierailija kirjoitti:

TotuusSattuu kirjoitti:

Jotenkin hassusti kun siirrytään suhteen raha-asioihin niin se rakkaus lentää heti ulos ikkunasta. Minusta on osa tervettä ja rakastavaa parisuhdetta että molemmin puolin ollaan kiinnostuneita siitä toisen hyvinvoinnista ja onnellisuudesta. Ja sitä ei kyllä paljon näy jos kumpikin osapuoli tuijottaa mustasukkaisena vain sitä omaa kukkaroa ja omaa tilinauhaa.

Enkä nyt tarkoita että pelkästä rakkaudesta pitäisi antaa toisen loisia hyvätuloisen siivellä. Mutta omasta näkövinkkelistä on hankala nähdä kauhean rakkaudellisena suhdetta jossa toinen reissaa iloisesti ympäri maailmaa ja antaa toisen aina olla kotona koska sillä toisella ei ole varaa tulla mukaan.

Jos sen toisen matkan maksaminen ei omaan ideologiaan sovi niin sitten pitää rajoittaa niitä omia menemisiä niin että epäsuhta ei ole liian räikeä. Kyllä parisuhteen eteen pitää jotain uhrauksiakin tehdä eikä se voi olla vain rusinat pullasta tyyppistä jossa saadaan vain hyötyjä eikä mitään muuta.

Eiköhän se ongelma tule siitä, että toisella olisi varaa reissata loistohotelleissa, mutta hän nauttii enemmän patikoinnista. Se pienempituloinen taas ei näe retkeilyssä mitään ideaa, mutta loistohotellit houkuttaa. Reissattiin yhdessä miten tahansa, niin se parempituloinen joutuu kokemaan, että hänen valintansa on väärä.

Eihän tuossa ole kyse enää rahasta vaan erilaista tyyleistä ja siitä mistä kukin pitää. Ja ne voivat ihmisillä erota ihan riipumatta siitä eroavatko tulotasot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.

Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.

Jos sun palkka on 2700€ ja miehen 8000€ nettona, niin eihän tuossa ole mitään järkeä, sillä todennäköisesti velkaannut koko ajan mitä olet miehesi kanssa, jos miehellä on vielä perittyä omaisuutta - iso asunto, vapaa-ajan asunnot, veneet, autot jne. eli eletään hyvätuloisen elintasos ja maksat kuluista 50%. Sun palkka menee kokonaisuudessaan ison asunnon ja kesämökin ylläpitoihin. Entä yhteiset lomamatkat, ulkona syömiset, harrastukset jne. En ikipäivänä voisi perheenä elää kahta elintasoa, jossa toinen syö kinkkua ja toinen halppismakkaraa aamiaispöydässä.

Teidän malli on hyväksytty vain, jos nainen on pienipalkkainen, mutta ei koskaan toisinpäin, jossa nainen on hyväpalkkainen ja varakas ja mies pienituloinen, siitä tulisi hirveä meteli, tosin en edes tunne yhtään tapausta, jossa elettäisiin kahta elintasoa, jos nainen hyvätuloinen.

Olen eri, mutta olen asunut miehen omistamassa isossa asunnossa, josta maksoin puolet asumiskuluista ja lisäksi halusin antaa hieman ekstraa kulukorvauksia. Säästin kuukaudessa satoja euroja verrattuna kun asuin yksin vuokra-asunnossa. Laitoin kaiken säästöön. Oli ihan selvää, etten osallistunut miehen harrastuksiin kuten veneilyyn ja autoiluun.

Lomamatkoista ja syömisistä maksoin tietenkin puolet, kun minulla oli varaa siihen. Olinhan ennenkin matkustanut ja syönyt ulkona. Elintasoni nousi vaikka maksoin puolet yhteisistä kuluista ja lisäksi sain säästettyä sijoituksiin. 

Juuri näin. Useimmiten myös se pienituloisempi voittaa yhteen muutettaessa, kun hänen asumiskulunsa pienenevät. Jos ne eivät pienene, silloin ei kannata muuttaa yhteen vaan seurustella erillään. Jos lapsia halutaan niin silloin kannattaa keskustella asiat perinpohjin ja hyvissä ajoin, ettei erilaiset odotukset ja rahankäyttötavat tule yllätyksenä.

Minusta alkaa tuntua, että monelle näistä "parempituloinen maksaa enemmän" -kirjoittajista tekisi hyvää asua välillä muutama vuosi yksin ...

Minusta taas tuntuu että ne hyvätuloiset joilla ei ole mitään halua kayttää yhtään ylimääräistä rahaa parisuhteessa yhteiseen hyvään, kertovat kyllä aika lailla selkeästi sen millaiset arvot heillä suhteessa on. Oma napa ensin ja toisen sitten jos sattuu muistamaan.

Minun on hankala nähdä että tuolla asenteella sitä empatiaa riittäisi kumppanille muillakaan elämän alueilla.

Vierailija kirjoitti:

Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.

Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.

Jos kaikki kulut on ehdottomasti 50-50 ja tiukasti sun ja mun rahat, niin tulee kyllä mieleen enemmänkin kämppisasuminen kuin avo-/avioliitto.

Minkä ihmeen takia asutte noin kalliissa asunnossa? Ja todellakin pariskunnalla pitäisi olla sama elintaso. Mulla on bruttopalkka noin 2400 ja mies on opiskelija eli saa vain opintotuen (ei saa asumislisää mun tulojen takia). Määhän meidät lähinnä elätän, mutta teen sen ihan mielelläni ja tiedän että mies tekis kyllä saman. Ei me kauheesti päästä reissaan tai mitään, mutta se mitä tehdään, tehdään yhdessä (toki nähdään silti kavereitakin ym). Niin ja saan muuten vielä säästöönkin rahaa joka kuukausi.

NäinMeillä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.

Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.

Jos sun palkka on 2700€ ja miehen 8000€ nettona, niin eihän tuossa ole mitään järkeä, sillä todennäköisesti velkaannut koko ajan mitä olet miehesi kanssa, jos miehellä on vielä perittyä omaisuutta - iso asunto, vapaa-ajan asunnot, veneet, autot jne. eli eletään hyvätuloisen elintasos ja maksat kuluista 50%. Sun palkka menee kokonaisuudessaan ison asunnon ja kesämökin ylläpitoihin. Entä yhteiset lomamatkat, ulkona syömiset, harrastukset jne. En ikipäivänä voisi perheenä elää kahta elintasoa, jossa toinen syö kinkkua ja toinen halppismakkaraa aamiaispöydässä.

Teidän malli on hyväksytty vain, jos nainen on pienipalkkainen, mutta ei koskaan toisinpäin, jossa nainen on hyväpalkkainen ja varakas ja mies pienituloinen, siitä tulisi hirveä meteli, tosin en edes tunne yhtään tapausta, jossa elettäisiin kahta elintasoa, jos nainen hyvätuloinen.

Olen eri, mutta olen asunut miehen omistamassa isossa asunnossa, josta maksoin puolet asumiskuluista ja lisäksi halusin antaa hieman ekstraa kulukorvauksia. Säästin kuukaudessa satoja euroja verrattuna kun asuin yksin vuokra-asunnossa. Laitoin kaiken säästöön. Oli ihan selvää, etten osallistunut miehen harrastuksiin kuten veneilyyn ja autoiluun.

Lomamatkoista ja syömisistä maksoin tietenkin puolet, kun minulla oli varaa siihen. Olinhan ennenkin matkustanut ja syönyt ulkona. Elintasoni nousi vaikka maksoin puolet yhteisistä kuluista ja lisäksi sain säästettyä sijoituksiin. 

Juuri näin. Useimmiten myös se pienituloisempi voittaa yhteen muutettaessa, kun hänen asumiskulunsa pienenevät. Jos ne eivät pienene, silloin ei kannata muuttaa yhteen vaan seurustella erillään. Jos lapsia halutaan niin silloin kannattaa keskustella asiat perinpohjin ja hyvissä ajoin, ettei erilaiset odotukset ja rahankäyttötavat tule yllätyksenä.

Minusta alkaa tuntua, että monelle näistä "parempituloinen maksaa enemmän" -kirjoittajista tekisi hyvää asua välillä muutama vuosi yksin ...

Minusta taas tuntuu että ne hyvätuloiset joilla ei ole mitään halua kayttää yhtään ylimääräistä rahaa parisuhteessa yhteiseen hyvään, kertovat kyllä aika lailla selkeästi sen millaiset arvot heillä suhteessa on. Oma napa ensin ja toisen sitten jos sattuu muistamaan.

Minun on hankala nähdä että tuolla asenteella sitä empatiaa riittäisi kumppanille muillakaan elämän alueilla.

Seurustelin varakkaan miehen kanssa, joka eli hyvin vaatimatonta elämää. Olisi ollut hullua, että hänen olisi pitänyt alkaa käyttää rahaa enemmän minun takia. No sen verran nosti elintasoaan, että alkoi elää minun tulojeni mukaan. Häntä ei kiinnostanut kerskakulutus. 

NäinMeillä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.

Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.

Jos sun palkka on 2700€ ja miehen 8000€ nettona, niin eihän tuossa ole mitään järkeä, sillä todennäköisesti velkaannut koko ajan mitä olet miehesi kanssa, jos miehellä on vielä perittyä omaisuutta - iso asunto, vapaa-ajan asunnot, veneet, autot jne. eli eletään hyvätuloisen elintasos ja maksat kuluista 50%. Sun palkka menee kokonaisuudessaan ison asunnon ja kesämökin ylläpitoihin. Entä yhteiset lomamatkat, ulkona syömiset, harrastukset jne. En ikipäivänä voisi perheenä elää kahta elintasoa, jossa toinen syö kinkkua ja toinen halppismakkaraa aamiaispöydässä.

Teidän malli on hyväksytty vain, jos nainen on pienipalkkainen, mutta ei koskaan toisinpäin, jossa nainen on hyväpalkkainen ja varakas ja mies pienituloinen, siitä tulisi hirveä meteli, tosin en edes tunne yhtään tapausta, jossa elettäisiin kahta elintasoa, jos nainen hyvätuloinen.

Olen eri, mutta olen asunut miehen omistamassa isossa asunnossa, josta maksoin puolet asumiskuluista ja lisäksi halusin antaa hieman ekstraa kulukorvauksia. Säästin kuukaudessa satoja euroja verrattuna kun asuin yksin vuokra-asunnossa. Laitoin kaiken säästöön. Oli ihan selvää, etten osallistunut miehen harrastuksiin kuten veneilyyn ja autoiluun.

Lomamatkoista ja syömisistä maksoin tietenkin puolet, kun minulla oli varaa siihen. Olinhan ennenkin matkustanut ja syönyt ulkona. Elintasoni nousi vaikka maksoin puolet yhteisistä kuluista ja lisäksi sain säästettyä sijoituksiin. 

Juuri näin. Useimmiten myös se pienituloisempi voittaa yhteen muutettaessa, kun hänen asumiskulunsa pienenevät. Jos ne eivät pienene, silloin ei kannata muuttaa yhteen vaan seurustella erillään. Jos lapsia halutaan niin silloin kannattaa keskustella asiat perinpohjin ja hyvissä ajoin, ettei erilaiset odotukset ja rahankäyttötavat tule yllätyksenä.

Minusta alkaa tuntua, että monelle näistä "parempituloinen maksaa enemmän" -kirjoittajista tekisi hyvää asua välillä muutama vuosi yksin ...

Minusta taas tuntuu että ne hyvätuloiset joilla ei ole mitään halua kayttää yhtään ylimääräistä rahaa parisuhteessa yhteiseen hyvään, kertovat kyllä aika lailla selkeästi sen millaiset arvot heillä suhteessa on. Oma napa ensin ja toisen sitten jos sattuu muistamaan.

Minun on hankala nähdä että tuolla asenteella sitä empatiaa riittäisi kumppanille muillakaan elämän alueilla.

En ole hyvätuloinen, nettotuloni ovat juuri tuota luokkaa 2700 e/kk. Olen tarjonnut puolisolleni mm. ulkomaanmatkan ihan vain siksi, että kyseinen kohde ei kiinnostanut häntä niin paljon, että hän olisi halunnut laittaa matkaan omia rahojaan, mutta minä toivoin että hän lähtisi matkaseuraksi. Asuminen ja muut pakolliset menot maksetaan puoliksi. Ei prosenteilla tuloista vaan kumpikin laittaa ihan euroina saman verran yhteiseen elämiseen. Minusta se on paitsi empaattista myös reilua. Se kertoo puolisolleni, etten ole hänen kanssaan rahasta vaan rakkaudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.

Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.

Jos kaikki kulut on ehdottomasti 50-50 ja tiukasti sun ja mun rahat, niin tulee kyllä mieleen enemmänkin kämppisasuminen kuin avo-/avioliitto.

Miksi? Osaatko ja haluatko ihan vilpittömästi kertoa, miksi sinun mielestäsi ainoa oikean parisuhteen malli sisältää toisen tuloista hyötymisen?

t. nainen joka on parisuhteessa rakkaudesta eikä rahasta

Meille pappi sanoi - kilpailkaa toistenne palvelemisessa.

Ja jo edesmennyt appiukko piti lyhyen puheen, joka kuului näin.

Tässä teille avioliiton laskuharjoitus. Laskekaa yhteen tulot, vähentäkää menot, kertokaa surut ja jakakaa ilot.

Näillä ohjeilla on menty ja onnellisia oltu.

Vierailija kirjoitti:

NäinMeillä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.

Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.

Jos sun palkka on 2700€ ja miehen 8000€ nettona, niin eihän tuossa ole mitään järkeä, sillä todennäköisesti velkaannut koko ajan mitä olet miehesi kanssa, jos miehellä on vielä perittyä omaisuutta - iso asunto, vapaa-ajan asunnot, veneet, autot jne. eli eletään hyvätuloisen elintasos ja maksat kuluista 50%. Sun palkka menee kokonaisuudessaan ison asunnon ja kesämökin ylläpitoihin. Entä yhteiset lomamatkat, ulkona syömiset, harrastukset jne. En ikipäivänä voisi perheenä elää kahta elintasoa, jossa toinen syö kinkkua ja toinen halppismakkaraa aamiaispöydässä.

Teidän malli on hyväksytty vain, jos nainen on pienipalkkainen, mutta ei koskaan toisinpäin, jossa nainen on hyväpalkkainen ja varakas ja mies pienituloinen, siitä tulisi hirveä meteli, tosin en edes tunne yhtään tapausta, jossa elettäisiin kahta elintasoa, jos nainen hyvätuloinen.

Olen eri, mutta olen asunut miehen omistamassa isossa asunnossa, josta maksoin puolet asumiskuluista ja lisäksi halusin antaa hieman ekstraa kulukorvauksia. Säästin kuukaudessa satoja euroja verrattuna kun asuin yksin vuokra-asunnossa. Laitoin kaiken säästöön. Oli ihan selvää, etten osallistunut miehen harrastuksiin kuten veneilyyn ja autoiluun.

Lomamatkoista ja syömisistä maksoin tietenkin puolet, kun minulla oli varaa siihen. Olinhan ennenkin matkustanut ja syönyt ulkona. Elintasoni nousi vaikka maksoin puolet yhteisistä kuluista ja lisäksi sain säästettyä sijoituksiin. 

Juuri näin. Useimmiten myös se pienituloisempi voittaa yhteen muutettaessa, kun hänen asumiskulunsa pienenevät. Jos ne eivät pienene, silloin ei kannata muuttaa yhteen vaan seurustella erillään. Jos lapsia halutaan niin silloin kannattaa keskustella asiat perinpohjin ja hyvissä ajoin, ettei erilaiset odotukset ja rahankäyttötavat tule yllätyksenä.

Minusta alkaa tuntua, että monelle näistä "parempituloinen maksaa enemmän" -kirjoittajista tekisi hyvää asua välillä muutama vuosi yksin ...

Minusta taas tuntuu että ne hyvätuloiset joilla ei ole mitään halua kayttää yhtään ylimääräistä rahaa parisuhteessa yhteiseen hyvään, kertovat kyllä aika lailla selkeästi sen millaiset arvot heillä suhteessa on. Oma napa ensin ja toisen sitten jos sattuu muistamaan.

Minun on hankala nähdä että tuolla asenteella sitä empatiaa riittäisi kumppanille muillakaan elämän alueilla.

En ole hyvätuloinen, nettotuloni ovat juuri tuota luokkaa 2700 e/kk. Olen tarjonnut puolisolleni mm. ulkomaanmatkan ihan vain siksi, että kyseinen kohde ei kiinnostanut häntä niin paljon, että hän olisi halunnut laittaa matkaan omia rahojaan, mutta minä toivoin että hän lähtisi matkaseuraksi. Asuminen ja muut pakolliset menot maksetaan puoliksi. Ei prosenteilla tuloista vaan kumpikin laittaa ihan euroina saman verran yhteiseen elämiseen. Minusta se on paitsi empaattista myös reilua. Se kertoo puolisolleni, etten ole hänen kanssaan rahasta vaan rakkaudesta.

Suurin osa ihmisistä on kuitenkin sitä mieltä että on reilua että esim. tuloveroina ei makseta saman varran veroa euroina pienestä ja isosta palkasta vaan verotus on prosenttipohjaista ja vieläpä progressiivista niin että pienituloiselle ja palkastaa isompi prosentti käteen kuin suurituloisella. Mutta ilmeisesti parisuhteessa reiluuden käsite on sitten erilainen...

Vierailija kirjoitti:

NäinMeillä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.

Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.

Jos sun palkka on 2700€ ja miehen 8000€ nettona, niin eihän tuossa ole mitään järkeä, sillä todennäköisesti velkaannut koko ajan mitä olet miehesi kanssa, jos miehellä on vielä perittyä omaisuutta - iso asunto, vapaa-ajan asunnot, veneet, autot jne. eli eletään hyvätuloisen elintasos ja maksat kuluista 50%. Sun palkka menee kokonaisuudessaan ison asunnon ja kesämökin ylläpitoihin. Entä yhteiset lomamatkat, ulkona syömiset, harrastukset jne. En ikipäivänä voisi perheenä elää kahta elintasoa, jossa toinen syö kinkkua ja toinen halppismakkaraa aamiaispöydässä.

Teidän malli on hyväksytty vain, jos nainen on pienipalkkainen, mutta ei koskaan toisinpäin, jossa nainen on hyväpalkkainen ja varakas ja mies pienituloinen, siitä tulisi hirveä meteli, tosin en edes tunne yhtään tapausta, jossa elettäisiin kahta elintasoa, jos nainen hyvätuloinen.

Olen eri, mutta olen asunut miehen omistamassa isossa asunnossa, josta maksoin puolet asumiskuluista ja lisäksi halusin antaa hieman ekstraa kulukorvauksia. Säästin kuukaudessa satoja euroja verrattuna kun asuin yksin vuokra-asunnossa. Laitoin kaiken säästöön. Oli ihan selvää, etten osallistunut miehen harrastuksiin kuten veneilyyn ja autoiluun.

Lomamatkoista ja syömisistä maksoin tietenkin puolet, kun minulla oli varaa siihen. Olinhan ennenkin matkustanut ja syönyt ulkona. Elintasoni nousi vaikka maksoin puolet yhteisistä kuluista ja lisäksi sain säästettyä sijoituksiin. 

Juuri näin. Useimmiten myös se pienituloisempi voittaa yhteen muutettaessa, kun hänen asumiskulunsa pienenevät. Jos ne eivät pienene, silloin ei kannata muuttaa yhteen vaan seurustella erillään. Jos lapsia halutaan niin silloin kannattaa keskustella asiat perinpohjin ja hyvissä ajoin, ettei erilaiset odotukset ja rahankäyttötavat tule yllätyksenä.

Minusta alkaa tuntua, että monelle näistä "parempituloinen maksaa enemmän" -kirjoittajista tekisi hyvää asua välillä muutama vuosi yksin ...

Minusta taas tuntuu että ne hyvätuloiset joilla ei ole mitään halua kayttää yhtään ylimääräistä rahaa parisuhteessa yhteiseen hyvään, kertovat kyllä aika lailla selkeästi sen millaiset arvot heillä suhteessa on. Oma napa ensin ja toisen sitten jos sattuu muistamaan.

Minun on hankala nähdä että tuolla asenteella sitä empatiaa riittäisi kumppanille muillakaan elämän alueilla.

En ole hyvätuloinen, nettotuloni ovat juuri tuota luokkaa 2700 e/kk. Olen tarjonnut puolisolleni mm. ulkomaanmatkan ihan vain siksi, että kyseinen kohde ei kiinnostanut häntä niin paljon, että hän olisi halunnut laittaa matkaan omia rahojaan, mutta minä toivoin että hän lähtisi matkaseuraksi. Asuminen ja muut pakolliset menot maksetaan puoliksi. Ei prosenteilla tuloista vaan kumpikin laittaa ihan euroina saman verran yhteiseen elämiseen. Minusta se on paitsi empaattista myös reilua. Se kertoo puolisolleni, etten ole hänen kanssaan rahasta vaan rakkaudesta.

Juuri näin! Arvostan.

Liian rikkaasta ja hyvätuloisesta puolisosta on vain haittaa. Elintaso korkea vaikka en välitä kulutuksesta, mutta hemmoteltu porvarin tytär ei selviä hengissä ilman vuosittaista etelänmatkaa. Kaikki omat rahani menevät siihen, mutta vain puolison oma omaisuus karttuu. Toisella kierroksella potkaisin moottoripyöräilyä harrastavan DI:n pihalle ja otin lastentarhantädin, en ole katunut:)

Neiti pysyköön omissa piireissään, minä omissani:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.

Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.

Jos kaikki kulut on ehdottomasti 50-50 ja tiukasti sun ja mun rahat, niin tulee kyllä mieleen enemmänkin kämppisasuminen kuin avo-/avioliitto.

Miksi? Osaatko ja haluatko ihan vilpittömästi kertoa, miksi sinun mielestäsi ainoa oikean parisuhteen malli sisältää toisen tuloista hyötymisen?

t. nainen joka on parisuhteessa rakkaudesta eikä rahasta

Koska liitossa muodostetaan yhteistalous, jossa panostetaan siihen yhteiseen hyvään.

Tarkka sentilleen jako antaa kuvaa siitä, että varaudutaan eroon, eikä edes haluta sitoutua toissen ja siihen yhteiseen elämään.

Ja meillä on ollut välillä minulla paremmat tulot, välillä miehellä. Koskaan ei olla edes mietitty, että toisen pitäisi pienemmistä tuloista maksaa 50%, vaan enemmäntienannut on maksanut enemmän.

TotuusSattuu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

NäinMeillä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.

Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.

Jos sun palkka on 2700€ ja miehen 8000€ nettona, niin eihän tuossa ole mitään järkeä, sillä todennäköisesti velkaannut koko ajan mitä olet miehesi kanssa, jos miehellä on vielä perittyä omaisuutta - iso asunto, vapaa-ajan asunnot, veneet, autot jne. eli eletään hyvätuloisen elintasos ja maksat kuluista 50%. Sun palkka menee kokonaisuudessaan ison asunnon ja kesämökin ylläpitoihin. Entä yhteiset lomamatkat, ulkona syömiset, harrastukset jne. En ikipäivänä voisi perheenä elää kahta elintasoa, jossa toinen syö kinkkua ja toinen halppismakkaraa aamiaispöydässä.

Teidän malli on hyväksytty vain, jos nainen on pienipalkkainen, mutta ei koskaan toisinpäin, jossa nainen on hyväpalkkainen ja varakas ja mies pienituloinen, siitä tulisi hirveä meteli, tosin en edes tunne yhtään tapausta, jossa elettäisiin kahta elintasoa, jos nainen hyvätuloinen.

Olen eri, mutta olen asunut miehen omistamassa isossa asunnossa, josta maksoin puolet asumiskuluista ja lisäksi halusin antaa hieman ekstraa kulukorvauksia. Säästin kuukaudessa satoja euroja verrattuna kun asuin yksin vuokra-asunnossa. Laitoin kaiken säästöön. Oli ihan selvää, etten osallistunut miehen harrastuksiin kuten veneilyyn ja autoiluun.

Lomamatkoista ja syömisistä maksoin tietenkin puolet, kun minulla oli varaa siihen. Olinhan ennenkin matkustanut ja syönyt ulkona. Elintasoni nousi vaikka maksoin puolet yhteisistä kuluista ja lisäksi sain säästettyä sijoituksiin. 

Juuri näin. Useimmiten myös se pienituloisempi voittaa yhteen muutettaessa, kun hänen asumiskulunsa pienenevät. Jos ne eivät pienene, silloin ei kannata muuttaa yhteen vaan seurustella erillään. Jos lapsia halutaan niin silloin kannattaa keskustella asiat perinpohjin ja hyvissä ajoin, ettei erilaiset odotukset ja rahankäyttötavat tule yllätyksenä.

Minusta alkaa tuntua, että monelle näistä "parempituloinen maksaa enemmän" -kirjoittajista tekisi hyvää asua välillä muutama vuosi yksin ...

Minusta taas tuntuu että ne hyvätuloiset joilla ei ole mitään halua kayttää yhtään ylimääräistä rahaa parisuhteessa yhteiseen hyvään, kertovat kyllä aika lailla selkeästi sen millaiset arvot heillä suhteessa on. Oma napa ensin ja toisen sitten jos sattuu muistamaan.

Minun on hankala nähdä että tuolla asenteella sitä empatiaa riittäisi kumppanille muillakaan elämän alueilla.

En ole hyvätuloinen, nettotuloni ovat juuri tuota luokkaa 2700 e/kk. Olen tarjonnut puolisolleni mm. ulkomaanmatkan ihan vain siksi, että kyseinen kohde ei kiinnostanut häntä niin paljon, että hän olisi halunnut laittaa matkaan omia rahojaan, mutta minä toivoin että hän lähtisi matkaseuraksi. Asuminen ja muut pakolliset menot maksetaan puoliksi. Ei prosenteilla tuloista vaan kumpikin laittaa ihan euroina saman verran yhteiseen elämiseen. Minusta se on paitsi empaattista myös reilua. Se kertoo puolisolleni, etten ole hänen kanssaan rahasta vaan rakkaudesta.

Suurin osa ihmisistä on kuitenkin sitä mieltä että on reilua että esim. tuloveroina ei makseta saman varran veroa euroina pienestä ja isosta palkasta vaan verotus on prosenttipohjaista ja vieläpä progressiivista niin että pienituloiselle ja palkastaa isompi prosentti käteen kuin suurituloisella. Mutta ilmeisesti parisuhteessa reiluuden käsite on sitten erilainen...

Yhä edelleen: yhteen muuttaessa molemmille jää rahaa käteen enemmän kuin ennen eli kumpikin voittaa. Jos toinen haluaa kalliimpaa elämää kuin mitä itse on siihen saakka elänyt, häneltä voi kysyä onko hän valmis siitä suuremman osan rahoittamaan, mutta jos ei ole niin silloin kannattaa jatkaa seurustelua erillään asuen tai etsiä puolison, jolla on saman suuruiset tulot kuin itsellä.

Jotenkin naisena suorastaan hävettää huomata, että on niin paljon naisia, jotka odottavat miehen paitsi maksavat enemmän ihan arkielämästä, myös tarjoavan matkoja ja muuta luksusta, mihin naisilla itsellään ei olisi varaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.

Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.

Jos kaikki kulut on ehdottomasti 50-50 ja tiukasti sun ja mun rahat, niin tulee kyllä mieleen enemmänkin kämppisasuminen kuin avo-/avioliitto.

Miksi? Osaatko ja haluatko ihan vilpittömästi kertoa, miksi sinun mielestäsi ainoa oikean parisuhteen malli sisältää toisen tuloista hyötymisen?

t. nainen joka on parisuhteessa rakkaudesta eikä rahasta

Koska liitossa muodostetaan yhteistalous, jossa panostetaan siihen yhteiseen hyvään.

Tarkka sentilleen jako antaa kuvaa siitä, että varaudutaan eroon, eikä edes haluta sitoutua toissen ja siihen yhteiseen elämään.

Ja meillä on ollut välillä minulla paremmat tulot, välillä miehellä. Koskaan ei olla edes mietitty, että toisen pitäisi pienemmistä tuloista maksaa 50%, vaan enemmäntienannut on maksanut enemmän.

Meillä se menee nimenomaan päinvastoin: kumpikin tietää, että ollaan yhdessä vain ja ainoastaan rakkaudesta, kun kumpi tahansa pystyisi koska tahansa lähtemään suhteesta jos ei enää olisi onnellinen. Kumpikaan ei joudu olemaan liitossa vain säilyttääkseen nykyisen elintasonsa. Ainoastaan rakkaus ratkaisee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.

Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.

Jos kaikki kulut on ehdottomasti 50-50 ja tiukasti sun ja mun rahat, niin tulee kyllä mieleen enemmänkin kämppisasuminen kuin avo-/avioliitto.

Miksi? Osaatko ja haluatko ihan vilpittömästi kertoa, miksi sinun mielestäsi ainoa oikean parisuhteen malli sisältää toisen tuloista hyötymisen?

t. nainen joka on parisuhteessa rakkaudesta eikä rahasta

Minusta koska parisuhteessa se rakkaus näytetään juuri niin että siitä toisesta hyödytään monella tavalla. 

Minä ainakin hyödyn parisuhteessa siitä että jos olen kipea, se toinen hoitaa ja hoivaa. Jos olen maassa niin se toinen lohduttaa. Jos kaipaan hellyyttä niin se toinen hellii. Jos minut pitää hakea yöllä asemalta kun en uskalla kävellä kotiin niin puoliso hakee jne. Hyödyn parisuhteesta lukemattomilla tavoilla juuri siksi että se toinen rakastaa eikä koe noiden asioiden antamista minulle vaivana tai uhrauksena vaan ilona.

Ja samoin jos toisella on enemmän varaa niin hän saattaa myös haluta ihan vilpittömästi ilahduttaa sillä minuakin. Ei ole pakko mutta kun haluaa niin juuri se näyttää sen rakkauden että haluaa.

Vierailija kirjoitti:

TotuusSattuu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

NäinMeillä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.

Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.

Jos sun palkka on 2700€ ja miehen 8000€ nettona, niin eihän tuossa ole mitään järkeä, sillä todennäköisesti velkaannut koko ajan mitä olet miehesi kanssa, jos miehellä on vielä perittyä omaisuutta - iso asunto, vapaa-ajan asunnot, veneet, autot jne. eli eletään hyvätuloisen elintasos ja maksat kuluista 50%. Sun palkka menee kokonaisuudessaan ison asunnon ja kesämökin ylläpitoihin. Entä yhteiset lomamatkat, ulkona syömiset, harrastukset jne. En ikipäivänä voisi perheenä elää kahta elintasoa, jossa toinen syö kinkkua ja toinen halppismakkaraa aamiaispöydässä.

Teidän malli on hyväksytty vain, jos nainen on pienipalkkainen, mutta ei koskaan toisinpäin, jossa nainen on hyväpalkkainen ja varakas ja mies pienituloinen, siitä tulisi hirveä meteli, tosin en edes tunne yhtään tapausta, jossa elettäisiin kahta elintasoa, jos nainen hyvätuloinen.

Olen eri, mutta olen asunut miehen omistamassa isossa asunnossa, josta maksoin puolet asumiskuluista ja lisäksi halusin antaa hieman ekstraa kulukorvauksia. Säästin kuukaudessa satoja euroja verrattuna kun asuin yksin vuokra-asunnossa. Laitoin kaiken säästöön. Oli ihan selvää, etten osallistunut miehen harrastuksiin kuten veneilyyn ja autoiluun.

Lomamatkoista ja syömisistä maksoin tietenkin puolet, kun minulla oli varaa siihen. Olinhan ennenkin matkustanut ja syönyt ulkona. Elintasoni nousi vaikka maksoin puolet yhteisistä kuluista ja lisäksi sain säästettyä sijoituksiin. 

Juuri näin. Useimmiten myös se pienituloisempi voittaa yhteen muutettaessa, kun hänen asumiskulunsa pienenevät. Jos ne eivät pienene, silloin ei kannata muuttaa yhteen vaan seurustella erillään. Jos lapsia halutaan niin silloin kannattaa keskustella asiat perinpohjin ja hyvissä ajoin, ettei erilaiset odotukset ja rahankäyttötavat tule yllätyksenä.

Minusta alkaa tuntua, että monelle näistä "parempituloinen maksaa enemmän" -kirjoittajista tekisi hyvää asua välillä muutama vuosi yksin ...

Minusta taas tuntuu että ne hyvätuloiset joilla ei ole mitään halua kayttää yhtään ylimääräistä rahaa parisuhteessa yhteiseen hyvään, kertovat kyllä aika lailla selkeästi sen millaiset arvot heillä suhteessa on. Oma napa ensin ja toisen sitten jos sattuu muistamaan.

Minun on hankala nähdä että tuolla asenteella sitä empatiaa riittäisi kumppanille muillakaan elämän alueilla.

En ole hyvätuloinen, nettotuloni ovat juuri tuota luokkaa 2700 e/kk. Olen tarjonnut puolisolleni mm. ulkomaanmatkan ihan vain siksi, että kyseinen kohde ei kiinnostanut häntä niin paljon, että hän olisi halunnut laittaa matkaan omia rahojaan, mutta minä toivoin että hän lähtisi matkaseuraksi. Asuminen ja muut pakolliset menot maksetaan puoliksi. Ei prosenteilla tuloista vaan kumpikin laittaa ihan euroina saman verran yhteiseen elämiseen. Minusta se on paitsi empaattista myös reilua. Se kertoo puolisolleni, etten ole hänen kanssaan rahasta vaan rakkaudesta.

Suurin osa ihmisistä on kuitenkin sitä mieltä että on reilua että esim. tuloveroina ei makseta saman varran veroa euroina pienestä ja isosta palkasta vaan verotus on prosenttipohjaista ja vieläpä progressiivista niin että pienituloiselle ja palkastaa isompi prosentti käteen kuin suurituloisella. Mutta ilmeisesti parisuhteessa reiluuden käsite on sitten erilainen...

Yhä edelleen: yhteen muuttaessa molemmille jää rahaa käteen enemmän kuin ennen eli kumpikin voittaa. Jos toinen haluaa kalliimpaa elämää kuin mitä itse on siihen saakka elänyt, häneltä voi kysyä onko hän valmis siitä suuremman osan rahoittamaan, mutta jos ei ole niin silloin kannattaa jatkaa seurustelua erillään asuen tai etsiä puolison, jolla on saman suuruiset tulot kuin itsellä.

Jotenkin naisena suorastaan hävettää huomata, että on niin paljon naisia, jotka odottavat miehen paitsi maksavat enemmän ihan arkielämästä, myös tarjoavan matkoja ja muuta luksusta, mihin naisilla itsellään ei olisi varaa.

Jos nyt pystyt hetkeksi edes unohtamaan nuo ulkomaanmatkat, niin mietipäs tuota tasan 50-50 näissä tilanteissa:

* työttömäksi jääminen

* sairaus

* lapsen saaminen (vanhempain- ja hoitovapaa)

Näissä tilanteissa meneekö sitten iittalat jakoon, kun toinen ei voi enää millään maksaa sitä tismalleen 50 prosenttia?

"Erottiin, ei ollut varaa olla yhdessä" 👍

Vierailija kirjoitti:

TotuusSattuu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

NäinMeillä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.

Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.

Jos sun palkka on 2700€ ja miehen 8000€ nettona, niin eihän tuossa ole mitään järkeä, sillä todennäköisesti velkaannut koko ajan mitä olet miehesi kanssa, jos miehellä on vielä perittyä omaisuutta - iso asunto, vapaa-ajan asunnot, veneet, autot jne. eli eletään hyvätuloisen elintasos ja maksat kuluista 50%. Sun palkka menee kokonaisuudessaan ison asunnon ja kesämökin ylläpitoihin. Entä yhteiset lomamatkat, ulkona syömiset, harrastukset jne. En ikipäivänä voisi perheenä elää kahta elintasoa, jossa toinen syö kinkkua ja toinen halppismakkaraa aamiaispöydässä.

Teidän malli on hyväksytty vain, jos nainen on pienipalkkainen, mutta ei koskaan toisinpäin, jossa nainen on hyväpalkkainen ja varakas ja mies pienituloinen, siitä tulisi hirveä meteli, tosin en edes tunne yhtään tapausta, jossa elettäisiin kahta elintasoa, jos nainen hyvätuloinen.

Olen eri, mutta olen asunut miehen omistamassa isossa asunnossa, josta maksoin puolet asumiskuluista ja lisäksi halusin antaa hieman ekstraa kulukorvauksia. Säästin kuukaudessa satoja euroja verrattuna kun asuin yksin vuokra-asunnossa. Laitoin kaiken säästöön. Oli ihan selvää, etten osallistunut miehen harrastuksiin kuten veneilyyn ja autoiluun.

Lomamatkoista ja syömisistä maksoin tietenkin puolet, kun minulla oli varaa siihen. Olinhan ennenkin matkustanut ja syönyt ulkona. Elintasoni nousi vaikka maksoin puolet yhteisistä kuluista ja lisäksi sain säästettyä sijoituksiin. 

Juuri näin. Useimmiten myös se pienituloisempi voittaa yhteen muutettaessa, kun hänen asumiskulunsa pienenevät. Jos ne eivät pienene, silloin ei kannata muuttaa yhteen vaan seurustella erillään. Jos lapsia halutaan niin silloin kannattaa keskustella asiat perinpohjin ja hyvissä ajoin, ettei erilaiset odotukset ja rahankäyttötavat tule yllätyksenä.

Minusta alkaa tuntua, että monelle näistä "parempituloinen maksaa enemmän" -kirjoittajista tekisi hyvää asua välillä muutama vuosi yksin ...

Minusta taas tuntuu että ne hyvätuloiset joilla ei ole mitään halua kayttää yhtään ylimääräistä rahaa parisuhteessa yhteiseen hyvään, kertovat kyllä aika lailla selkeästi sen millaiset arvot heillä suhteessa on. Oma napa ensin ja toisen sitten jos sattuu muistamaan.

Minun on hankala nähdä että tuolla asenteella sitä empatiaa riittäisi kumppanille muillakaan elämän alueilla.

En ole hyvätuloinen, nettotuloni ovat juuri tuota luokkaa 2700 e/kk. Olen tarjonnut puolisolleni mm. ulkomaanmatkan ihan vain siksi, että kyseinen kohde ei kiinnostanut häntä niin paljon, että hän olisi halunnut laittaa matkaan omia rahojaan, mutta minä toivoin että hän lähtisi matkaseuraksi. Asuminen ja muut pakolliset menot maksetaan puoliksi. Ei prosenteilla tuloista vaan kumpikin laittaa ihan euroina saman verran yhteiseen elämiseen. Minusta se on paitsi empaattista myös reilua. Se kertoo puolisolleni, etten ole hänen kanssaan rahasta vaan rakkaudesta.

Suurin osa ihmisistä on kuitenkin sitä mieltä että on reilua että esim. tuloveroina ei makseta saman varran veroa euroina pienestä ja isosta palkasta vaan verotus on prosenttipohjaista ja vieläpä progressiivista niin että pienituloiselle ja palkastaa isompi prosentti käteen kuin suurituloisella. Mutta ilmeisesti parisuhteessa reiluuden käsite on sitten erilainen...

Yhä edelleen: yhteen muuttaessa molemmille jää rahaa käteen enemmän kuin ennen eli kumpikin voittaa. Jos toinen haluaa kalliimpaa elämää kuin mitä itse on siihen saakka elänyt, häneltä voi kysyä onko hän valmis siitä suuremman osan rahoittamaan, mutta jos ei ole niin silloin kannattaa jatkaa seurustelua erillään asuen tai etsiä puolison, jolla on saman suuruiset tulot kuin itsellä.

Jotenkin naisena suorastaan hävettää huomata, että on niin paljon naisia, jotka odottavat miehen paitsi maksavat enemmän ihan arkielämästä, myös tarjoavan matkoja ja muuta luksusta, mihin naisilla itsellään ei olisi varaa.

Reiluus on sitä että kumpikin voittaa yhtä paljon. Jos toiselle jää yhteen muuton jälkeen 100 e kuussa enemmän ja toiselle 1000 e kuussa enemmän niin se ei ole reilua vaikka kumpikin näennäisesti voittaa. 

Ja minä ainakin olen mies enkä odota kenenkään tarjoavan toiselle mitään luksusta vaan ihan vain niin että se talous tuntuu oikeasti yhteiseltä ja siinä otetaan huomioon molempien tarpeet ja se mikä ketäkin ilahduttaa.