Erilaiset elintasot parisuhteessa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin ei ole oikein, jos toinen tienaa enemmän? Ei kai toisen tarvii palkastaan luopua ettei toiselle tule paha mieli. Vaimollani on nettotulot noin 1700€ ja mulla noin 6000€. En mä siitä koe huonoa omaatuntoa, että olen elämässäni menestynyt. Vaimo maksaa yhteisistä menoista noin 1300€/kk ja minä 2600€/kk. Se, että mulle vajaa 3400€ enemmän käyttöön ja säästöön, ei ole minun vikani. Voisin enemmänkin varmaan maksaa kuluista, mutta periaatteena on, että en loisia elätä. Ja vaimo on meidän elintason pitkälti valinnut, itselle olisi kelvannut huokeampikin asunto.

Miksi tämä on saanut niin paljon alapeukkuja? Jos vaimo itse haluaa kalliimman asunnon kuin mihin hänellä on varaa, niin miksi miehen pitäisi se maksaa? Kouluttautukaa ja luokaa uraa, jos haluatte asua lukaalissa ja syödä alvariinsa ulkona. Jos meni nuoruus bilettäessä ja koulut pistetttiin läskiksi, niin syyllinen löytyy kyllä ihan peilistä.

-eri

Olen naisena ihan samaa mieltä. En ole koskaan kuvitellutkaan, että puolison avulla saisin korkeamman elintason kuin mihin minulla yksin on varaa. Ei tulisi mieleenikään odottaa, että puoliso kustantaisi minulle ulkomaanmatkoja.

Se, että asumme yhdessä, on voitto molemmille. Kahden ihmisen yhdessä asuminen on edullisempaa kuin heidän asumisensa erillään. Ensimmäiset neljä seurusteluvuotta asuimme erillämme ja omat asumiskuluni olivat silloin 800-900 e/kk. Miehellä suunnilleen saman verran. Nyt yhteiset menomme ovat vähän toista tuhatta/kk eli molemmille jää säästöön/käyttöön muutama satanen sen jälkeen, kun asumismenot on pantu yhteiselle tilille. Uusina menoina minulle on tullut puolet yhteisen auton kuluista, mutta ne ovat vähemmän kuin se, mitä asumiskuluissa "voitin" yhteenmuuton myötä. Ennen en tarvinnut autoa mihinkään. Ruoka- ja hygieniamenot eivät ole muuttuneet ratkaisevasti.

Haluaisin tietää, kuinka pitkä yksinasumishistoria näillä kirjoittajilla on, jotka ovat sitä mieltä, että puolison pitäisi kantaa suurempi vastuu yhteisistä menoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin ei ole oikein, jos toinen tienaa enemmän? Ei kai toisen tarvii palkastaan luopua ettei toiselle tule paha mieli. Vaimollani on nettotulot noin 1700€ ja mulla noin 6000€. En mä siitä koe huonoa omaatuntoa, että olen elämässäni menestynyt. Vaimo maksaa yhteisistä menoista noin 1300€/kk ja minä 2600€/kk. Se, että mulle vajaa 3400€ enemmän käyttöön ja säästöön, ei ole minun vikani. Voisin enemmänkin varmaan maksaa kuluista, mutta periaatteena on, että en loisia elätä. Ja vaimo on meidän elintason pitkälti valinnut, itselle olisi kelvannut huokeampikin asunto.

Miksi tämä on saanut niin paljon alapeukkuja? Jos vaimo itse haluaa kalliimman asunnon kuin mihin hänellä on varaa, niin miksi miehen pitäisi se maksaa? Kouluttautukaa ja luokaa uraa, jos haluatte asua lukaalissa ja syödä alvariinsa ulkona. Jos meni nuoruus bilettäessä ja koulut pistetttiin läskiksi, niin syyllinen löytyy kyllä ihan peilistä.

-eri

Entä kun koulut on käyty ja silti ei saa hyväpalkkaista työtä? Tai entä kun joutuu asumaan sellaisessa paikassa, jonne on muutettu puolison työn perässä ja sieltä ei saa hyväpalkkaista työtä? Toisen on hoidettava lapset, kun toinen reissaa työkseen. Puolisoni ainakin kompensoi minulle näitä enkä tunne yhtään huonoa omatuntoa.

NäinMeillä kirjoitti:

Minusta suhteessa, jossa tulotasot ovat hyvin erilaiset, pitää selkeästi sopia siitä mikä on se osuus molempien palkasta mikä pitää vähintään jäädä ihan henkilökohtaiseen käyttöön. Sama sitten että laittaako sen säästöön vai kuluttaako mutta kyllä esim. 30% palkasta pitäisi olla mahdollisuus olla kummallakin sitä omaa.

Eli jos vaikka aloittajan tapauksessa nettotulot ovat 2700, pitäisi palkasta olla laitettavissa omaan noin 800 e kuussa. Jos näin ei ole, menoja ei ole mitoitettu reilusti vaan isompipalkkaisen pitäisi maksaa isompi osuus esim. asumismenoista kunhan hänellekin jää vähintään se sama 30% palkasta omaa (joka on siis enemmän euroja kuin sama prosentti pienemmästä palkasta). 

Hyvin erilaisilla tulotasoillahan käy helposti niin että isompipalkkaisella ne pakolliset menot veivät vain pienen osan tuloista mutta pienempipalkkaisella melkein kaiken. Ja se ei ole reilua. Ja epäreiluuden lisäksi se tuo väkisin suhteeseen jännitteitä ja epäsopua. Eikä tässä ole kyse mistään rikkaammasta hyötymisestä vaan samanlaisista mahdollisuuksista.

Tästä syystä ei koskaan pidä ottaa puolisoa, jonka tulotaso poikkeaa omasta. Muuten ollaan siinä tilanteessa, että toinen keksii kaikenlaisia omia pakollisia menoja ja on koko ajan rahaton, toinen osaa elää säästäväisemmin, vaikka tienaa enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin ei ole oikein, jos toinen tienaa enemmän? Ei kai toisen tarvii palkastaan luopua ettei toiselle tule paha mieli. Vaimollani on nettotulot noin 1700€ ja mulla noin 6000€. En mä siitä koe huonoa omaatuntoa, että olen elämässäni menestynyt. Vaimo maksaa yhteisistä menoista noin 1300€/kk ja minä 2600€/kk. Se, että mulle vajaa 3400€ enemmän käyttöön ja säästöön, ei ole minun vikani. Voisin enemmänkin varmaan maksaa kuluista, mutta periaatteena on, että en loisia elätä. Ja vaimo on meidän elintason pitkälti valinnut, itselle olisi kelvannut huokeampikin asunto.

Miksi tämä on saanut niin paljon alapeukkuja? Jos vaimo itse haluaa kalliimman asunnon kuin mihin hänellä on varaa, niin miksi miehen pitäisi se maksaa? Kouluttautukaa ja luokaa uraa, jos haluatte asua lukaalissa ja syödä alvariinsa ulkona. Jos meni nuoruus bilettäessä ja koulut pistetttiin läskiksi, niin syyllinen löytyy kyllä ihan peilistä.

-eri

Miksi sitten suostua liian kalliiseen asuntoon? Olisi voinut sanoa, että ei käy. Mies on ihan itse ja vapaaehtoisesti valinnut huonopalkkaisen naisen ja nyt nimittää häntä loiseksi. Heillä ei onneksi ole lapsia. Miehet jaksaa aina jauhaa miten naisen koulutuksella ja ammatilla ei ole väliä, mutta silti he haukkuvat vaimojaan juuri tulojen pienuudesta. Valitkaa ne vaimonne ylä- eikä alapäällä.

Miksi miehen pitäisi vahtia aikuisen ihmisen puolesta, onko hänellä varaa itse valitsemaansa elintasoon? Kulkeeko mies vaatekaupassakin perässä, ja nappaa vaimon kädestä liian kalliit koltut takaisin rekkiin? Onko nainen jonkinlainen vastuunottokyvytön aikuislapsi?

Tuossahan mies kirjoitti, että itselle olisi kelvannut huokeampikin asunto. Mies olisi voinut valita itselleen parempipalkkaisen puolison, oma syy, kun otti köyhän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin ei ole oikein, jos toinen tienaa enemmän? Ei kai toisen tarvii palkastaan luopua ettei toiselle tule paha mieli. Vaimollani on nettotulot noin 1700€ ja mulla noin 6000€. En mä siitä koe huonoa omaatuntoa, että olen elämässäni menestynyt. Vaimo maksaa yhteisistä menoista noin 1300€/kk ja minä 2600€/kk. Se, että mulle vajaa 3400€ enemmän käyttöön ja säästöön, ei ole minun vikani. Voisin enemmänkin varmaan maksaa kuluista, mutta periaatteena on, että en loisia elätä. Ja vaimo on meidän elintason pitkälti valinnut, itselle olisi kelvannut huokeampikin asunto.

Miksi tämä on saanut niin paljon alapeukkuja? Jos vaimo itse haluaa kalliimman asunnon kuin mihin hänellä on varaa, niin miksi miehen pitäisi se maksaa? Kouluttautukaa ja luokaa uraa, jos haluatte asua lukaalissa ja syödä alvariinsa ulkona. Jos meni nuoruus bilettäessä ja koulut pistetttiin läskiksi, niin syyllinen löytyy kyllä ihan peilistä.

-eri

Miksi sitten suostua liian kalliiseen asuntoon? Olisi voinut sanoa, että ei käy. Mies on ihan itse ja vapaaehtoisesti valinnut huonopalkkaisen naisen ja nyt nimittää häntä loiseksi. Heillä ei onneksi ole lapsia. Miehet jaksaa aina jauhaa miten naisen koulutuksella ja ammatilla ei ole väliä, mutta silti he haukkuvat vaimojaan juuri tulojen pienuudesta. Valitkaa ne vaimonne ylä- eikä alapäällä.

Mielestäni en ole vaimoani loiseksi sanonut. Loiseksi hän muuttuu siinä vaiheessa, kun minä maksan kaiken. Kämppää kun ostettiin kysyin vaimolta, että ymmärtäähän hän sen olevan turhan kallis hänen tulotasolleen. Samassa yhteydessä sanoin, että en omakotitaloa tarvitse vaan kerrostalo myyrmäestäkin riittää. Itselle sillä asuinpaikalla ei niin väliä ole. Vaimon mielestä hinta ei ollut ongelma ja ymmärsi, että käteen ei lopulta mahdottoman paljoa jää. Missä vaiheessa musta tuli nyt pahis?

Vierailija kirjoitti:

NäinMeillä kirjoitti:

Minusta suhteessa, jossa tulotasot ovat hyvin erilaiset, pitää selkeästi sopia siitä mikä on se osuus molempien palkasta mikä pitää vähintään jäädä ihan henkilökohtaiseen käyttöön. Sama sitten että laittaako sen säästöön vai kuluttaako mutta kyllä esim. 30% palkasta pitäisi olla mahdollisuus olla kummallakin sitä omaa.

Eli jos vaikka aloittajan tapauksessa nettotulot ovat 2700, pitäisi palkasta olla laitettavissa omaan noin 800 e kuussa. Jos näin ei ole, menoja ei ole mitoitettu reilusti vaan isompipalkkaisen pitäisi maksaa isompi osuus esim. asumismenoista kunhan hänellekin jää vähintään se sama 30% palkasta omaa (joka on siis enemmän euroja kuin sama prosentti pienemmästä palkasta). 

Hyvin erilaisilla tulotasoillahan käy helposti niin että isompipalkkaisella ne pakolliset menot veivät vain pienen osan tuloista mutta pienempipalkkaisella melkein kaiken. Ja se ei ole reilua. Ja epäreiluuden lisäksi se tuo väkisin suhteeseen jännitteitä ja epäsopua. Eikä tässä ole kyse mistään rikkaammasta hyötymisestä vaan samanlaisista mahdollisuuksista.

Tästä syystä ei koskaan pidä ottaa puolisoa, jonka tulotaso poikkeaa omasta. Muuten ollaan siinä tilanteessa, että toinen keksii kaikenlaisia omia pakollisia menoja ja on koko ajan rahaton, toinen osaa elää säästäväisemmin, vaikka tienaa enemmän.

Eli avioero pitäisi nyt ottaa siksi kun toinen onkin menestynyt urallaan vuosikymmenten kuluessa? Jassoo, kaikkea sitä kuulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin ei ole oikein, jos toinen tienaa enemmän? Ei kai toisen tarvii palkastaan luopua ettei toiselle tule paha mieli. Vaimollani on nettotulot noin 1700€ ja mulla noin 6000€. En mä siitä koe huonoa omaatuntoa, että olen elämässäni menestynyt. Vaimo maksaa yhteisistä menoista noin 1300€/kk ja minä 2600€/kk. Se, että mulle vajaa 3400€ enemmän käyttöön ja säästöön, ei ole minun vikani. Voisin enemmänkin varmaan maksaa kuluista, mutta periaatteena on, että en loisia elätä. Ja vaimo on meidän elintason pitkälti valinnut, itselle olisi kelvannut huokeampikin asunto.

Miksi tämä on saanut niin paljon alapeukkuja? Jos vaimo itse haluaa kalliimman asunnon kuin mihin hänellä on varaa, niin miksi miehen pitäisi se maksaa? Kouluttautukaa ja luokaa uraa, jos haluatte asua lukaalissa ja syödä alvariinsa ulkona. Jos meni nuoruus bilettäessä ja koulut pistetttiin läskiksi, niin syyllinen löytyy kyllä ihan peilistä.

-eri

Entä kun koulut on käyty ja silti ei saa hyväpalkkaista työtä? Tai entä kun joutuu asumaan sellaisessa paikassa, jonne on muutettu puolison työn perässä ja sieltä ei saa hyväpalkkaista työtä? Toisen on hoidettava lapset, kun toinen reissaa työkseen. Puolisoni ainakin kompensoi minulle näitä enkä tunne yhtään huonoa omatuntoa.

En ole koskaan ymmärtänyt ihmissuhteita, joissa toinen kokee joutuvansa tämän tästä tekemään vastoin omaa parastaan. Joutuu muuttamaan puolison vuoksi, joutuu hoitamaan lapsia, joutuu elämään väärää elämää. Koska jostain syystä näillä ihmisillä se oma elämä olisi paljon ankeampaa pienellä palkalla kuin tuo karmea joutuminen paikkoihin, joihin pääsyn vain puolison työ mahdollistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin ei ole oikein, jos toinen tienaa enemmän? Ei kai toisen tarvii palkastaan luopua ettei toiselle tule paha mieli. Vaimollani on nettotulot noin 1700€ ja mulla noin 6000€. En mä siitä koe huonoa omaatuntoa, että olen elämässäni menestynyt. Vaimo maksaa yhteisistä menoista noin 1300€/kk ja minä 2600€/kk. Se, että mulle vajaa 3400€ enemmän käyttöön ja säästöön, ei ole minun vikani. Voisin enemmänkin varmaan maksaa kuluista, mutta periaatteena on, että en loisia elätä. Ja vaimo on meidän elintason pitkälti valinnut, itselle olisi kelvannut huokeampikin asunto.

Miksi tämä on saanut niin paljon alapeukkuja? Jos vaimo itse haluaa kalliimman asunnon kuin mihin hänellä on varaa, niin miksi miehen pitäisi se maksaa? Kouluttautukaa ja luokaa uraa, jos haluatte asua lukaalissa ja syödä alvariinsa ulkona. Jos meni nuoruus bilettäessä ja koulut pistetttiin läskiksi, niin syyllinen löytyy kyllä ihan peilistä.

-eri

Olen naisena ihan samaa mieltä. En ole koskaan kuvitellutkaan, että puolison avulla saisin korkeamman elintason kuin mihin minulla yksin on varaa. Ei tulisi mieleenikään odottaa, että puoliso kustantaisi minulle ulkomaanmatkoja.

Se, että asumme yhdessä, on voitto molemmille. Kahden ihmisen yhdessä asuminen on edullisempaa kuin heidän asumisensa erillään. Ensimmäiset neljä seurusteluvuotta asuimme erillämme ja omat asumiskuluni olivat silloin 800-900 e/kk. Miehellä suunnilleen saman verran. Nyt yhteiset menomme ovat vähän toista tuhatta/kk eli molemmille jää säästöön/käyttöön muutama satanen sen jälkeen, kun asumismenot on pantu yhteiselle tilille. Uusina menoina minulle on tullut puolet yhteisen auton kuluista, mutta ne ovat vähemmän kuin se, mitä asumiskuluissa "voitin" yhteenmuuton myötä. Ennen en tarvinnut autoa mihinkään. Ruoka- ja hygieniamenot eivät ole muuttuneet ratkaisevasti.

Haluaisin tietää, kuinka pitkä yksinasumishistoria näillä kirjoittajilla on, jotka ovat sitä mieltä, että puolison pitäisi kantaa suurempi vastuu yhteisistä menoista.

Minä taas haluaisin tietää miten perheissä kotityöt ja mahdollinen lastenhoito jaetaan. Minusta on ihan kohtuullista, jos toinen teettää oman osansa toisella, niin hän myös maksaa enemmän kuluja. Varsinkin pienten lasten vanhemmista toinen joutuu joustamaan, jos toisella on ylitöitä ja työmatkoja. Niitähän ei voisi tehdä, jos puoliso ei joustaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin ei ole oikein, jos toinen tienaa enemmän? Ei kai toisen tarvii palkastaan luopua ettei toiselle tule paha mieli. Vaimollani on nettotulot noin 1700€ ja mulla noin 6000€. En mä siitä koe huonoa omaatuntoa, että olen elämässäni menestynyt. Vaimo maksaa yhteisistä menoista noin 1300€/kk ja minä 2600€/kk. Se, että mulle vajaa 3400€ enemmän käyttöön ja säästöön, ei ole minun vikani. Voisin enemmänkin varmaan maksaa kuluista, mutta periaatteena on, että en loisia elätä. Ja vaimo on meidän elintason pitkälti valinnut, itselle olisi kelvannut huokeampikin asunto.

Meillä on nyt tilanne, että minä tienaan enemmän ja mies on kotona. Rahat ovat yhteiset ja laskut maksetaan yhteisestä potista niinkuin silloinkin, kun kummatkin on töissä. Ei meidän suhteessa kukaan ole loinen ja kertoo paljon arvostuksesta, jota tunnet vaimoasi kohtaan, että puhut loisimismahdollisuuksista.

Puhun lähinnä kokemuksesta. Edellisessä parisuhteessa salasin tuloni mahdollisimman pitkään. Kun exälleni kävi ilmi tuloni, ei suhteessa enää ollut enää mitään järkeä. Maksoin kaikki kulut ja exäni sikaili omat rahansa. Rahaa ei noista mun tuloista lopulta jäänyt mitään edes säästöön. Jatkuvasti olisi pitänyt olla ostamassa ties mitä pradaa ja muita kalliita tuotteita. Jostain huivistakin maksoin lähemmäs 200€.

Nykyisen suhteen alussa kerroin vaimolle, että lokkimista en hyväksy enää enkä aio kaikkea kustantaa. Vaimo valitkoon elintason haluamakseen. Mielestäni kuitenkin maksan melko reilun osuuden kuluista.

Miten susta on reilua että sun vaimo maksaa yhteisistä menoista 76%? Ja vaikkei ottaisi edes pienempää nettopalkkaa huomioon.

Onneksi oltiin molemmat tyhjätaskuja opiskelijoita, kun mentiin naimisiin. Ei ollut sun ja mun rahoja tai omaisuutta. Siitä sitten vähitellen valmistuttiin, tehtiin välillä töitä Suomessa, välillä maailmalla. Reissattiin koko perhe vuoden säästöillä ennen lasten koulua, rakennettiin kahdestaan mökki ja säästettiin asuntoon, tehtiin väikkäriä pienellä stipendillä ja asuttiin monta vuotta toisella puolen maailmaa yhden tuloilla.

Ei meidän yhteiselämästä olisi tullut mitään, jos olisi mietitty, kenen rahoilla eletään. Hyvin on mennyt yli 30v - ei yhtään kertaa ole tarvinnut riidellä rahasta.

Reilu ratkaisu on se, että parempituloinen pudottaa tulojaan ja lisää vapaa-aikaansa. Kotityöt puolitetaan edelleen, vaikka toinen tekisi enää 60% työviikkoa ja nauttisi siitä, että tulojen pienennyttyä on aikaa harrastaa. Silloin 50/50 -jako on reilu, koska kumpikin tienaa yhtä vähän. Tosin se pienempituloinen saattaa nyt pitää epäreiluna sitä, että hän joutuu tekemään töitä 5 päivänä viikossa, toiselle riittää 3 päivää. Silloin yleensä astuu kuvaan mukaan vaatimus siitä, että se ennen parempituloinen käyttäisi lisääntyneen vapaa-aikansa kodinhoitoon.

Jotenkin hassusti kun siirrytään suhteen raha-asioihin niin se rakkaus lentää heti ulos ikkunasta. Minusta on osa tervettä ja rakastavaa parisuhdetta että molemmin puolin ollaan kiinnostuneita siitä toisen hyvinvoinnista ja onnellisuudesta. Ja sitä ei kyllä paljon näy jos kumpikin osapuoli tuijottaa mustasukkaisena vain sitä omaa kukkaroa ja omaa tilinauhaa.

Enkä nyt tarkoita että pelkästä rakkaudesta pitäisi antaa toisen loisia hyvätuloisen siivellä. Mutta omasta näkövinkkelistä on hankala nähdä kauhean rakkaudellisena suhdetta jossa toinen reissaa iloisesti ympäri maailmaa ja antaa toisen aina olla kotona koska sillä toisella ei ole varaa tulla mukaan.

Jos sen toisen matkan maksaminen ei omaan ideologiaan sovi niin sitten pitää rajoittaa niitä omia menemisiä niin että epäsuhta ei ole liian räikeä. Kyllä parisuhteen eteen pitää jotain uhrauksiakin tehdä eikä se voi olla vain rusinat pullasta tyyppistä jossa saadaan vain hyötyjä eikä mitään muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin ei ole oikein, jos toinen tienaa enemmän? Ei kai toisen tarvii palkastaan luopua ettei toiselle tule paha mieli. Vaimollani on nettotulot noin 1700€ ja mulla noin 6000€. En mä siitä koe huonoa omaatuntoa, että olen elämässäni menestynyt. Vaimo maksaa yhteisistä menoista noin 1300€/kk ja minä 2600€/kk. Se, että mulle vajaa 3400€ enemmän käyttöön ja säästöön, ei ole minun vikani. Voisin enemmänkin varmaan maksaa kuluista, mutta periaatteena on, että en loisia elätä. Ja vaimo on meidän elintason pitkälti valinnut, itselle olisi kelvannut huokeampikin asunto.

Miksi tämä on saanut niin paljon alapeukkuja? Jos vaimo itse haluaa kalliimman asunnon kuin mihin hänellä on varaa, niin miksi miehen pitäisi se maksaa? Kouluttautukaa ja luokaa uraa, jos haluatte asua lukaalissa ja syödä alvariinsa ulkona. Jos meni nuoruus bilettäessä ja koulut pistetttiin läskiksi, niin syyllinen löytyy kyllä ihan peilistä.

-eri

Entä kun koulut on käyty ja silti ei saa hyväpalkkaista työtä? Tai entä kun joutuu asumaan sellaisessa paikassa, jonne on muutettu puolison työn perässä ja sieltä ei saa hyväpalkkaista työtä? Toisen on hoidettava lapset, kun toinen reissaa työkseen. Puolisoni ainakin kompensoi minulle näitä enkä tunne yhtään huonoa omatuntoa.

En ole koskaan ymmärtänyt ihmissuhteita, joissa toinen kokee joutuvansa tämän tästä tekemään vastoin omaa parastaan. Joutuu muuttamaan puolison vuoksi, joutuu hoitamaan lapsia, joutuu elämään väärää elämää. Koska jostain syystä näillä ihmisillä se oma elämä olisi paljon ankeampaa pienellä palkalla kuin tuo karmea joutuminen paikkoihin, joihin pääsyn vain puolison työ mahdollistaa.

Jos puolisoilla on kummallakin työ paikkakunnalla x, niin silloin ei muuteta paikkakunnalle y vain sen vuoksi, että toinen pääsee etenemään urallaan. Sinne muutetaan vain silloin, kun koko perhe niin haluaa ja puolisollekin löytyy mieluinen työ. Ei ne muutot ole aina ulkomaille eksoottisiin suurkaupunkeihin vaan se voi olla pienelle yhden tehtaan paikkakunnalle. Tuossa omasta vakituisesta työstä luopuminen on sulaa hulluutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin ei ole oikein, jos toinen tienaa enemmän? Ei kai toisen tarvii palkastaan luopua ettei toiselle tule paha mieli. Vaimollani on nettotulot noin 1700€ ja mulla noin 6000€. En mä siitä koe huonoa omaatuntoa, että olen elämässäni menestynyt. Vaimo maksaa yhteisistä menoista noin 1300€/kk ja minä 2600€/kk. Se, että mulle vajaa 3400€ enemmän käyttöön ja säästöön, ei ole minun vikani. Voisin enemmänkin varmaan maksaa kuluista, mutta periaatteena on, että en loisia elätä. Ja vaimo on meidän elintason pitkälti valinnut, itselle olisi kelvannut huokeampikin asunto.

Miksi tämä on saanut niin paljon alapeukkuja? Jos vaimo itse haluaa kalliimman asunnon kuin mihin hänellä on varaa, niin miksi miehen pitäisi se maksaa? Kouluttautukaa ja luokaa uraa, jos haluatte asua lukaalissa ja syödä alvariinsa ulkona. Jos meni nuoruus bilettäessä ja koulut pistetttiin läskiksi, niin syyllinen löytyy kyllä ihan peilistä.

-eri

Olen naisena ihan samaa mieltä. En ole koskaan kuvitellutkaan, että puolison avulla saisin korkeamman elintason kuin mihin minulla yksin on varaa. Ei tulisi mieleenikään odottaa, että puoliso kustantaisi minulle ulkomaanmatkoja.

Se, että asumme yhdessä, on voitto molemmille. Kahden ihmisen yhdessä asuminen on edullisempaa kuin heidän asumisensa erillään. Ensimmäiset neljä seurusteluvuotta asuimme erillämme ja omat asumiskuluni olivat silloin 800-900 e/kk. Miehellä suunnilleen saman verran. Nyt yhteiset menomme ovat vähän toista tuhatta/kk eli molemmille jää säästöön/käyttöön muutama satanen sen jälkeen, kun asumismenot on pantu yhteiselle tilille. Uusina menoina minulle on tullut puolet yhteisen auton kuluista, mutta ne ovat vähemmän kuin se, mitä asumiskuluissa "voitin" yhteenmuuton myötä. Ennen en tarvinnut autoa mihinkään. Ruoka- ja hygieniamenot eivät ole muuttuneet ratkaisevasti.

Haluaisin tietää, kuinka pitkä yksinasumishistoria näillä kirjoittajilla on, jotka ovat sitä mieltä, että puolison pitäisi kantaa suurempi vastuu yhteisistä menoista.

Minä taas haluaisin tietää miten perheissä kotityöt ja mahdollinen lastenhoito jaetaan. Minusta on ihan kohtuullista, jos toinen teettää oman osansa toisella, niin hän myös maksaa enemmän kuluja. Varsinkin pienten lasten vanhemmista toinen joutuu joustamaan, jos toisella on ylitöitä ja työmatkoja. Niitähän ei voisi tehdä, jos puoliso ei joustaisi.

Näinhän se lainkin mukaan menee. Varakas elättää köyhää, köyhä korvaa tekemällä esim. enemmän kotitöitä. Mutta ap:n tapauksessa hänelläkin riittäisi omat rahat, jos he asuisivat halvemmin. Mikäli se on mies, joka vaatii asumaan omien tulojensa mukaisessa asunnossa, on vain reilua, että maksaakin enemmän. Ja jos nainen vaatii asumaan hienommin, mihin hänellä on varaa, tyhmähän mies on, jos vastoin tahtoaan suostuu (tuo yksi kirjoittaja). Tokihan aina on niitäkin, jotka varakkaampana haluavat elättää puolisoaankin. Koska toinen on rakas ja yhteen hiileen puhalletaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin ei ole oikein, jos toinen tienaa enemmän? Ei kai toisen tarvii palkastaan luopua ettei toiselle tule paha mieli. Vaimollani on nettotulot noin 1700€ ja mulla noin 6000€. En mä siitä koe huonoa omaatuntoa, että olen elämässäni menestynyt. Vaimo maksaa yhteisistä menoista noin 1300€/kk ja minä 2600€/kk. Se, että mulle vajaa 3400€ enemmän käyttöön ja säästöön, ei ole minun vikani. Voisin enemmänkin varmaan maksaa kuluista, mutta periaatteena on, että en loisia elätä. Ja vaimo on meidän elintason pitkälti valinnut, itselle olisi kelvannut huokeampikin asunto.

Hyi, olet kamala mies! Meillä on sama tuloero ja mies maksaa kaiken. Oma pieni palkkani jää omaan käyttööni ja ostan siitä myös ruuat. Ja yhdessä olemme olleet jo 25 vuotta ilman riitoja rahasta.

Auts, ja kehtaat vielä tämän tunnustaa. Eikö sua yhtään hävetä? Se että sä olet parantumaton hyväksikäyttäjä niin melkein kiinnostaisi tietään miksi mies tämän sallii.

Olisiko molemminpuolisella rakkaudella jotain tekemistä tämän kanssa? Sitä ei rahakasojensa päällä istuvat taida saada ikinä tietää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tienaan kuukaudessa nettona 2700 e, mies vähänyli 8000 e. Ei ole käynyt edes mielessä, että miehen pitäisi opintojen ja vuosien työnteon ja erityisosaamisen hankkimisen jälkeen elättää minua vain siksi, että olen ottanut elämäni sen verran kevyesti, että en tienaa enempää.

Miksi muka mieheni pitäisi tuhlata tulojaan minuun, joka olen tehnyt elämässä monta väärää valintaa? Riittää, että maksaa oman osuutensa eli 50% yhteisistä kuluista. Loput rahansa saa käyttää ihan niin kuin tahtoo.

Jos sun palkka on 2700€ ja miehen 8000€ nettona, niin eihän tuossa ole mitään järkeä, sillä todennäköisesti velkaannut koko ajan mitä olet miehesi kanssa, jos miehellä on vielä perittyä omaisuutta - iso asunto, vapaa-ajan asunnot, veneet, autot jne. eli eletään hyvätuloisen elintasos ja maksat kuluista 50%. Sun palkka menee kokonaisuudessaan ison asunnon ja kesämökin ylläpitoihin. Entä yhteiset lomamatkat, ulkona syömiset, harrastukset jne. En ikipäivänä voisi perheenä elää kahta elintasoa, jossa toinen syö kinkkua ja toinen halppismakkaraa aamiaispöydässä.

Teidän malli on hyväksytty vain, jos nainen on pienipalkkainen, mutta ei koskaan toisinpäin, jossa nainen on hyväpalkkainen ja varakas ja mies pienituloinen, siitä tulisi hirveä meteli, tosin en edes tunne yhtään tapausta, jossa elettäisiin kahta elintasoa, jos nainen hyvätuloinen.

Olen eri, mutta olen asunut miehen omistamassa isossa asunnossa, josta maksoin puolet asumiskuluista ja lisäksi halusin antaa hieman ekstraa kulukorvauksia. Säästin kuukaudessa satoja euroja verrattuna kun asuin yksin vuokra-asunnossa. Laitoin kaiken säästöön. Oli ihan selvää, etten osallistunut miehen harrastuksiin kuten veneilyyn ja autoiluun.

Lomamatkoista ja syömisistä maksoin tietenkin puolet, kun minulla oli varaa siihen. Olinhan ennenkin matkustanut ja syönyt ulkona. Elintasoni nousi vaikka maksoin puolet yhteisistä kuluista ja lisäksi sain säästettyä sijoituksiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos asutaan saman katon alla, tulee elintasonkin olla suht sama. Eli mikäli mies haluaa elämänne olevan huiskentelevaa, niin saa tulla vähän vastaan noissa kustannuksissa.

Ei tietenkään tarvitse tulla vastaan. Jokainen vastatkoon itsensä elättämisestä. Tuossa jo sanottiinkin, että olet tehnyt itse valintasi mihin kouluttaudut, ym. Miks miehen tulisi antaa sinulle rahaa, koska sinä et sen eteen ole ollut valmis opiskelemaan ja hakeutumaan parempipalkkaiseen työhön. Miksi miehen tulisi tehdä tämä sinun puolestasi? Et kai vaan ole suhteessa rahan vuoksi? Tutkimuksien mukaan naiset näkevät miehen haluttavampana kun kuulevat tämän varallisuudesta. Kuulutko sinä tähän sakkiin?

Mitä pahaa siinä olisi, vaikka pitäisikin varakkuutta haluttavana ominaisuutena. Toinen arvottaa vaikka isot tissit korkealle. Miksi se olisi jotenkin hyväksyttävämpää? Oma puoliso peri ison omaisuuden kun olimme jo giftiksessä. Ei se tehnyt häntä vastenmielisemmäksi minulle.

Olisiko naisten aika keskittyä kumppanissa varakkuuden arvostamisen sijasta niihin ominaisuuksiin, mistä hetäälläkin valittavat?

Aloittajan pitää erota ja etsiä tulotasoistaan seuraa. Miksi kenenkään pitäisi edes yrittää pariutua ylöspäin? Tässä näkyy miten käy.

TotuusSattuu kirjoitti:

Jotenkin hassusti kun siirrytään suhteen raha-asioihin niin se rakkaus lentää heti ulos ikkunasta. Minusta on osa tervettä ja rakastavaa parisuhdetta että molemmin puolin ollaan kiinnostuneita siitä toisen hyvinvoinnista ja onnellisuudesta. Ja sitä ei kyllä paljon näy jos kumpikin osapuoli tuijottaa mustasukkaisena vain sitä omaa kukkaroa ja omaa tilinauhaa.

Enkä nyt tarkoita että pelkästä rakkaudesta pitäisi antaa toisen loisia hyvätuloisen siivellä. Mutta omasta näkövinkkelistä on hankala nähdä kauhean rakkaudellisena suhdetta jossa toinen reissaa iloisesti ympäri maailmaa ja antaa toisen aina olla kotona koska sillä toisella ei ole varaa tulla mukaan.

Jos sen toisen matkan maksaminen ei omaan ideologiaan sovi niin sitten pitää rajoittaa niitä omia menemisiä niin että epäsuhta ei ole liian räikeä. Kyllä parisuhteen eteen pitää jotain uhrauksiakin tehdä eikä se voi olla vain rusinat pullasta tyyppistä jossa saadaan vain hyötyjä eikä mitään muuta.

Jos toinen maksaa vähemmän, eikä ole kouluttautunut, eikä viitsinyt panostaa uraansa, hänellä on rusinoita suu täynnä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin ei ole oikein, jos toinen tienaa enemmän? Ei kai toisen tarvii palkastaan luopua ettei toiselle tule paha mieli. Vaimollani on nettotulot noin 1700€ ja mulla noin 6000€. En mä siitä koe huonoa omaatuntoa, että olen elämässäni menestynyt. Vaimo maksaa yhteisistä menoista noin 1300€/kk ja minä 2600€/kk. Se, että mulle vajaa 3400€ enemmän käyttöön ja säästöön, ei ole minun vikani. Voisin enemmänkin varmaan maksaa kuluista, mutta periaatteena on, että en loisia elätä. Ja vaimo on meidän elintason pitkälti valinnut, itselle olisi kelvannut huokeampikin asunto.

Miksi tämä on saanut niin paljon alapeukkuja? Jos vaimo itse haluaa kalliimman asunnon kuin mihin hänellä on varaa, niin miksi miehen pitäisi se maksaa? Kouluttautukaa ja luokaa uraa, jos haluatte asua lukaalissa ja syödä alvariinsa ulkona. Jos meni nuoruus bilettäessä ja koulut pistetttiin läskiksi, niin syyllinen löytyy kyllä ihan peilistä.

-eri

Entä kun koulut on käyty ja silti ei saa hyväpalkkaista työtä? Tai entä kun joutuu asumaan sellaisessa paikassa, jonne on muutettu puolison työn perässä ja sieltä ei saa hyväpalkkaista työtä? Toisen on hoidettava lapset, kun toinen reissaa työkseen. Puolisoni ainakin kompensoi minulle näitä enkä tunne yhtään huonoa omatuntoa.

En ole koskaan ymmärtänyt ihmissuhteita, joissa toinen kokee joutuvansa tämän tästä tekemään vastoin omaa parastaan. Joutuu muuttamaan puolison vuoksi, joutuu hoitamaan lapsia, joutuu elämään väärää elämää. Koska jostain syystä näillä ihmisillä se oma elämä olisi paljon ankeampaa pienellä palkalla kuin tuo karmea joutuminen paikkoihin, joihin pääsyn vain puolison työ mahdollistaa.

Jos puolisoilla on kummallakin työ paikkakunnalla x, niin silloin ei muuteta paikkakunnalle y vain sen vuoksi, että toinen pääsee etenemään urallaan. Sinne muutetaan vain silloin, kun koko perhe niin haluaa ja puolisollekin löytyy mieluinen työ. Ei ne muutot ole aina ulkomaille eksoottisiin suurkaupunkeihin vaan se voi olla pienelle yhden tehtaan paikkakunnalle. Tuossa omasta vakituisesta työstä luopuminen on sulaa hulluutta.

Joskus se on vaan muutettava jos haluaa pitää perheen koossa. Kumpi on lopulta tärkeämpää, ehjä ja hyvinvoiva perhe vai raha?