Isän "epänormaali" suhde 16v tyttäreensä pilaa avoliittomme?

Aloittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ap on tässä rivien välistä se ongelma, kuinka kauan hän on ollut kateellinen, näemmä jo sieltä asti kun lapsi on ollut 10v. Ei voi olla mustis huomiosta jota isä antaa lapselle. Epäilen tuota suihkutarinaa. Suosittelen terapiaa. Tuollaiset äitipuolet hirveimpiä lapsille.

Epäile vaan, mutta totta se nyt vaan on, että käyvät yhdessä suihkussa ja saunassa. Ja usein siis tytär nimenomaan haluaa isänsä sinne. Varmaan siksi, että haluaa osoittaa minulle että he sentään saunovat ja suihkuttelevat (= käyvät suihkussa) yhdessä, kun isänsä ei minun kanssani sitä tee. Silloin siis kun lapset ovat kotona. En ole pätkääkään kateellinen tälle isin teini-pissikselle, mutta mustasukkainen kyllä, ja tämän olen kertonut myös isälle. Koska mielestäni edelleenkin minä perheen toisena aikuisena ja hänen puolisonaan kai kuuluisin saada huomiota ja rakkauden osoituksia ja hellyyttä. No, en ala enää itseäni toistamaan, olen nämä asiat keetonut miehelle sata kertaa, hän ei ymmärrä minua, hänen mielestään lapset ensin ja that's it. Tämä tytär osoittaa selvästi inhonsa minua kohtaan ja tosiaan voi sitä tatterin määrää mikä alkaa kun isinsä on lähettyvillä. Isihän ei tiedä mitään muuta puoltaan tytöstää, tai ei ainakaan näe. Minussa näkee kyllä kaiken vian, kun olen sitten kiukkuinen kaikesta tästä persilystä ja siitä että raadan kuin orja täällä kyllä ja hoidan tällekin pissikselle ruoan eteen ja pyykit, Kyllä, olen tätä hommaa täynnä ja ero kolkuttelee ovella. Minua ei pidättele raha eikä mikään muukaan tässä suhteessa. Olen ollut tässä tasan siitä toivosta, että isä joskus tajuaisi ajatella asioita eri tavalla mutta nähtävästi ei tajua. Onneksi olen sen verran pitänyt itsestäni huolta, että ottajia kyllä löytyy ja uskon että löydän toivon mukaan vielä tasavertaisen parisuhteen. Ei kai minun hullu tarvitse olla, jos sitä vaadin.

Hyvää parisuhdetta ei voi vaatia. Siinä on 2 ihmistä, jotka sen luovat.

 Minulle ei ole selvinnyt vielä, oletko jutellut tytön äidin kanssa tytön asioista. VAstaatko tähän?

Mun ex-uusperhemies jopa alussa sanoi, että ei sitten silloin halailla tai pussailla kun tyttärensä on meillä. Perusteli, että tytöstä tuntuu pahalta ja myös, että jos olisimme kovin rakastuneen oloisia niin eksänsä suuttuu siitä ja kiukuttelee sitten tytölle. Ja myös miehelle tietysti.

Koska tyttär kertoi kaiken meillä tapahtuvan äidilleen. Jos ei, niin eksä kyseli ja tentti.

Tytär oli silloin alkava teini-ikäinen.

Ensin myönnyin siihen (olin kiltti ja ymmärtäväinen), mutta sitten se alkoi tuntua ihan kummalliselta ja loukkaavalta.

Varsinkin kun juuri heilläkin oli vastaavanlaista sohvalla makoilua ja kyhnäämistä ja isi isi hokemista.

Saunassa kävimme mies ja minä yhdessä, siitä pidin kiinni.

Mies osoitti muuna aikana kyllä minulle huomiota paljonkin.

Myöhemmin kyllä alkoi olla minunkin lähelläni tytön aikana, mutta jokin railo tai mielenpahoitus siitä alkuajoista kuitenkin minulle jäi.

Vierailija kirjoitti:

No en kyllä näe 16-vuotiaan kanssa saunomisessa mitään väärää jos kumpikaan ei tunne oloaan epämukavaksi. Minkä ikäisenä pitäisi alkaa hävetä kehoaan?

Eihän tässä mistään oman kehon häpeämisestä ole kyse, vaan siitä, että isän pitäisi aikuisena ottaa vastuu ja kunnioittaa aikuistuvan tyttärensä yksityisyyttä. Yhteissuihkut eivät ole sitä, ei vaikka mukaan suihkuun tunkisi tytön äiti.. Tytär ei kaiken järjen mukaan tarvitse apua peseytymisessään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hienoahan tuo on, että ovat noin läheisissä väleissä isänsä kanssa!

Normaalia esim. Italiassa ja Espanjassa. Täällä meillä Suomessa on totuttu kylmään kiinntymyssuhteeseen, joten jos joku poikkeaa vahvasta normista, emme yksinkertaisesti sulata sitä. Kateuttahan tuo on ap:lta, lapsellista sellaista. Kilpailla nyt teinityttöä vastaan. Mitä jos osoittaisit rakkautta katkeruutesi sijaan? Ehkä mieskin lämpenisi, kun huomaisi sinun oikeasti välittävän hänelle tärkeimmästä ihmisestä - omasta lapsestaan.

Täällä joku aiempi kertoikin jo Italiasta, mutta vahvistan vielä hänen sanomisensa (en saanut lainattua kun palsta sekoili jotain, sori). Mieheni on Italiasta kotoisin ja on kertonut minulle, ettei ole koskaan nähnyt vanhempiaan tai ketään muutakaan sukulaistaan alasti, poislukien kylpeminen sisarustensa kanssa, kun olivat ihan pikkulapsia kaikki (puhuttiin siis saunomisesta ja aihe lipsui vähän). Ei todellakaan ole normaalia tuolla suunnalla! Etelä-Euroopassa tapana on muutenkin kunnioittaa aikuisten parisuhdetta, vaikka lapsia kohdellaan hyvin niin ei ole sellaista "lapset menee kaiken edelle"-asennetta joka asiassa vaan lapsetkin tottuvat siihen, että vanhemmilla on omakin elämänsä ja keskinäinen suhteensa. Todella kieroon katsottaisiin tällaista kuviota kuin ap:lla on.

Te tarraudutte liikaa saunomiseen ja kylpemiseen.

Muuten tuo kuulostaa etelästä tulleille normaalilta (lue: LÄHEISYYS). Sitä lähellä oloa ja tunteiden osoittamista suomalaiset karttaa viimeiseen asti, kun aitoa rakkautta eivät ole kokeneet lapsuudessaan. Siirretään traumoja sitten lapsilleen ja kierre on valmis.

Jos italialainen miehesi tuon kieltää, on hän tainnut suomalaistua liikaa.

No älä nyt horise. Oma "etelästä tullut" mieheni ei myöskään ole koskaan nähnyt omia vanhempiaan alasti ja yhteinen suihku teininä äidin kanssa olisi niin outo ajatus ettei hänellä oikein löydy sille edes sanoja, paitsi yksi: "sairasta".

Läheisyys on tietysti eri asia, mutta siinäkin on eroja. Pörrötänkö tukkaa ohimennen tai halaan kotiin tullessa, vai makaanko sohvalla teini sylissä silitellen kun oma puoliso katselee sivusta.

Ja hei mammat, ajatelkaapa itseänne 16-vuotiaana. Käsi pystyyn, kuinka moni olisi mennyt kahdestaan isänsä kanssa saunaan JA suihkuun? Minä en.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä saunomisesta ja suihkuttelusta.

Monikin kuulemma tekee niin, normitouhua eikä mitään seksuaalista. Ammattipiireissä ollaan yleensä eri mieltä. MIeleltäänkin täysi terve ja tasapainoinen tyttö on juuri muuttunut fyysisesti naiseksi ja oma seksuaalisuus on herännyt... normityttö on himpun verran häveliäs jopa naispuolisten seurassa. JOs ei ole, niin se on erikoista ja outoa.

Ammattipiireissä tuskin leimataan heti epänormaaliksi. On ehkä tilanteita joissa enemmistö käyttäytyy toisin, mutta tuo ap:n perheen tapa on silti Suomessa myös aika yleistä, että lapset ja vanhemmat saunoo yhdessä vielä isompina ja aikuisinakin. Olen oikeastaan yllättynyt että tämä on mennyt Suomessakin tällaiseksi että kauhistellaan yhteissaunomista. Vähän amerikkalaista.

Kyllä se monissa piireissä Suomessa on niin mennyt jo hamoista ajoista. Silloin, kun rengit ja liiatkin sanoivat samassa saunassa talonväen kanssa oli saunassa pimeää. Mutta moraali ei ollut aina vahvaa, fodisteena retkien ja piikojen jälkeläiset, joissa myös talonväen geeniä. Ja onhan näitä hyväksikäyttötapauksia ja pedofiliaa Suomi pullollaan. Ja muuta moraalittomuutta. Vähintään puolet lapsista elää avioeroperheissä.

436, kiitos asiallisesta ja silmiä avaavasta kommentista.

Tosin niillä, jotka niitä silmiä eivät halua avata, niin ne eivät aukene mistään kommentista.

Jos 16 -vuotias tyttö EI pidä isin kanssa yhteisiä saunomisia ja suihkuja kiusallisen, on kyllä ihme.

Ja myös toisinpäin, silloin on jo kyse aikuisen vastuusta laistamisesta tai tosi tiukasta sidoksesta ja lapsesta kiinnipitämisestä.

Jos sitä hellyyttä on saanut tarpeeksi, ihan muulla keinoin ei tosiaan kaipaa enää teininä näin intiimiä läheisyyttä.

Teiniiässä nuoren juuri kuuluu hakea sitä etäisyyttä ja vanhemman pitää sitä myös tajuta antaa, ihan sen lapsen omaksi parhaaksi.

Vaikka kuinka haluttaisi pitää se oma lapsi vielä pienenä ja tarvitsevana.

Joskus näitä juttuja lukiessa tuntuu, että se tarvitseva onkin juuri vanhempi. Ja lapsi menee mukaan, kun luulee, että täytyy.

Usein myös tajuaa, että sillä keinoin saa valtaa, usein juuri isäänsä.

Usein juuri uuspesteessä on näin, mutta myös ydinperheessä yleisempää kuin luullaankaan.

Isä ja tytär voivat ydinperheessäkin liittoutua, tietysti myös äiti ja poika. Ja mitä kombinaatioita tahansa.

Tyttö haluaa sinut ja persehedelmäsi ulos kodistaan.

Onko tämän ymmärtäminen jotenkin vaikeaa?

Ymmärsin, ettei tässä ole kyse perheen yhteisestä saunahetkestä vaan nimenomaan tytär ja isä haluavat saunoa kaksin ilman muuta perhettä. Se on outoa.

Vierailija kirjoitti:

Eronneen miehen näkökulma asiaan: minulla on 6-vuotias tytär ja hän on minulle ehdottomasti maailman tärkein ihminen, sen jälkeen omat vanhempani ja veljeni yhtä tärkeinä kakkossijalla kaikki. Olen hyvissä väleissä ex-vaimoni kanssa, voin olla siellä yötäkin vierashuoneessa tarvittaessa, jos olemme esim. lähdössä tyttäreni kanssa matkoille ja kätevämpi mennä sinne illalla ja olla yötä jos esim. lento lähtee aikaisin. Itse asun siis yli sadan kilometrin päässä lentokentästä ja ex-vaimo kymmenen kilometrin päässä.

Tuo vain esimerkkinä että välit ovat hyvät, ikään kuin kaverit edelleen, mutta ei enää aviopari. Nyt saan itse elää kuten haluan enkä kaipaa ikinä enää uutta sellaista parisuhdetta jossa asuisin yhdessä jonkun kanssa. Uusperhe ei tulisi mielenkään. Asun yksin ja tapaan tytärtäni joka on kaikki kaikessa minulle. Vähän ongelmana on ollut se että en pysy kieltämään tytöltäni mitään, siis yhtään mitään.

En kestä nähdä tyttäreni pettymystä tai pahaa mieltä kerta kaikkiaan. Olen menestyvä varakas ja hyvätuloinen ylsityislääkäri, mutta tuntuuhan se joskus liialliselta kun leluihin menee 200€ kuukaudessa. No sama se, meneekö 20€ vai 200€ sinänsä. Ei vaikuta talouteeni mitään tuo käytännössä. Johan maksan kirkollisveroakin 1500-2000€ vuodessa. Ei kuitenkaan tulisi myöskään mieleenkään erota kirkosta, olen harras luterilainen.

Avioero ei johtunut minusta vaan vaimo jätti minut kun olin vakavasti sairaana n. 3,5 vuotta avioliiton lopusta, vaimo ei kestänyt sairauttani ja otti eron. Itse en Jumalan edessä luvattua lupausta rikkoisi ikinä vaan lupasin haluta rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä kunnes kuolema meidät erottaa

No tuttu psykologi sanoi että tytöstä kasvaa sietämätön aikuinen jos hänelle ei aiheudu pettymyksiä koskaan. No kyllä niitä tulee, mutta ne saa tuottaa tytön äiti ja samoin päiväkodissa ja esikoulussa joutuu oppimaan ja sietämään pettymyksiä ja sitä ettei saa aina kaikkea mitä haluaa. Mutta minä en niitä pettymyksiä tuota, en kerta kaikkiaan kykene siihen.

OOtko ollenkaan ajatellut, että olet nyt tytöllesu tärkein miehen malli. Tuolla systeemillä hänelle voi tulla vaikeuksia miesten kanssa myöhemmin, kas kun on tottunut, että isi antaa kaiken eikä tuota koskaan pettymystä... lapsen kehitykseen kyllä kuuluu pettymysten sieto varsinkin kun on kysymys rahalla ostettavasta tavarasta.

Lapsen äidin pitäisi tietää tämä kuvio, tietääkö?

Tyttö on kuitenkin tyttönen vielä, vastuu kuviosta on miehelläsi.

MIksi ei lähde punttisalille, kun tyttö pyytää? Nyt pitäisi korvata suihkuttelut ja sohvalla hellimiset muulla välittämisellä. Miehesi toimii väärin.

Uusperheet on aika vaativia kasvupaikkoja lapsille. Ärsyttää, kun sanotaan, että lapsethan sopeutuu. Kuinka usein lapsilta kysytään mielipiteitä ? Ei eroaminen ole ratkaisu. Toivottavasti saatte apua perheneuvolasta. Jaksamista! Teit oikein kun kirjoitit tänne. Älä välitä ilkeistä kommenteista. Olet todella terve ihminen !

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eronneen miehen näkökulma asiaan: minulla on 6-vuotias tytär ja hän on minulle ehdottomasti maailman tärkein ihminen, sen jälkeen omat vanhempani ja veljeni yhtä tärkeinä kakkossijalla kaikki. Olen hyvissä väleissä ex-vaimoni kanssa, voin olla siellä yötäkin vierashuoneessa tarvittaessa, jos olemme esim. lähdössä tyttäreni kanssa matkoille ja kätevämpi mennä sinne illalla ja olla yötä jos esim. lento lähtee aikaisin. Itse asun siis yli sadan kilometrin päässä lentokentästä ja ex-vaimo kymmenen kilometrin päässä.

Tuo vain esimerkkinä että välit ovat hyvät, ikään kuin kaverit edelleen, mutta ei enää aviopari. Nyt saan itse elää kuten haluan enkä kaipaa ikinä enää uutta sellaista parisuhdetta jossa asuisin yhdessä jonkun kanssa. Uusperhe ei tulisi mielenkään. Asun yksin ja tapaan tytärtäni joka on kaikki kaikessa minulle. Vähän ongelmana on ollut se että en pysy kieltämään tytöltäni mitään, siis yhtään mitään.

En kestä nähdä tyttäreni pettymystä tai pahaa mieltä kerta kaikkiaan. Olen menestyvä varakas ja hyvätuloinen ylsityislääkäri, mutta tuntuuhan se joskus liialliselta kun leluihin menee 200€ kuukaudessa. No sama se, meneekö 20€ vai 200€ sinänsä. Ei vaikuta talouteeni mitään tuo käytännössä. Johan maksan kirkollisveroakin 1500-2000€ vuodessa. Ei kuitenkaan tulisi myöskään mieleenkään erota kirkosta, olen harras luterilainen.

Avioero ei johtunut minusta vaan vaimo jätti minut kun olin vakavasti sairaana n. 3,5 vuotta avioliiton lopusta, vaimo ei kestänyt sairauttani ja otti eron. Itse en Jumalan edessä luvattua lupausta rikkoisi ikinä vaan lupasin haluta rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä kunnes kuolema meidät erottaa

No tuttu psykologi sanoi että tytöstä kasvaa sietämätön aikuinen jos hänelle ei aiheudu pettymyksiä koskaan. No kyllä niitä tulee, mutta ne saa tuottaa tytön äiti ja samoin päiväkodissa ja esikoulussa joutuu oppimaan ja sietämään pettymyksiä ja sitä ettei saa aina kaikkea mitä haluaa. Mutta minä en niitä pettymyksiä tuota, en kerta kaikkiaan kykene siihen.

OOtko ollenkaan ajatellut, että olet nyt tytöllesu tärkein miehen malli. Tuolla systeemillä hänelle voi tulla vaikeuksia miesten kanssa myöhemmin, kas kun on tottunut, että isi antaa kaiken eikä tuota koskaan pettymystä... lapsen kehitykseen kyllä kuuluu pettymysten sieto varsinkin kun on kysymys rahalla ostettavasta tavarasta.

Olen ajatellut, olenhan lääkäri ja lukenut psykiatriaa ja psykologiaa, olenpa ollut yliopistosairaalassa psykiatrina (erikoistuvan virassa siis) töissäkin sairaalapalveluja tehdessäni. Lisäksi minulla on ollut ensirakkautens aikoinaan opiskeluaikaan tyttö / nainen, tuolloin 22-24 -vuotiaana ja nainen oli pari vuotta vanhempi eli 24-26. Hän oli kyllä todellinen isin tyttö, isän ainoa lapsi ja isältä saanut aina kaiken mitä oli halunnut. Oli melko hankala luonne ja tottunut saamaan kaiken isiltään ja sai eselleen. Olipa toisaalta persoonassa havaittavissa epävakautta, eli epävakaan persoonallisuushäiriön piirteitä jos nyt ei ihan persoonallisuushäiriötä varsinaisesti kuitenkaan. Sai riidan aikaan aivan todella mitättömistä asioista ja loukkaantui heti jos vahingossakin teki jotain kuten hän ei halunnut. Oli aika myrskyinen suhde se ensirakkaus ja loppui sitten kun lähdin asepalvelukseen ja tuli etäisyyttä vähän tuosta avoliitosta.

Mieleen tulee esimerkkinä se että kun isi oli aina kuskannut työsuhdeautollaan jolla ajaessa ei bensaa tarvinnut maksaa itse täydellä autoedulla siis tyttöään joka paikkaan mihin tytär halusi vaikka Helsingistä Tampereelle ettei tarvitse junalla mennä niin tuopa sitten seurustelun alkuvaiheessa juhannuksena pyysi tai oletti ellei suorastaan käskenyt minua köyhää opiskelijaa joka maksoi itse bensansa hakemaan hänet Helsingistä juhannusruuhkassa autolla kun lähdin itse Kouvolasta ja olimme menossa Kolille juhannuksen viettoon. Ettei tytön tarvitse tulla junalla Kouvolaan tai esim. Lappeenrantaan. No tytön isä sai puhutuksi järkeä tytölle ettei juhannusruuhkassa kannata ajaa ensin Helsinkiin Kouvolasta kun ollaan menossa Pohjois-Karjalaan Kolille ja tyttö tuli sitren Lappeenrantaan junalla kun isi oli kehottanut.

Mutta toisaalta: ei se varsinaisesti minun ongelma tule olemaan vaan tyttären puolison. Tietysti en toivo toisaalta riitaista parisuhdetta tyttärelleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eronneen miehen näkökulma asiaan: minulla on 6-vuotias tytär ja hän on minulle ehdottomasti maailman tärkein ihminen, sen jälkeen omat vanhempani ja veljeni yhtä tärkeinä kakkossijalla kaikki. Olen hyvissä väleissä ex-vaimoni kanssa, voin olla siellä yötäkin vierashuoneessa tarvittaessa, jos olemme esim. lähdössä tyttäreni kanssa matkoille ja kätevämpi mennä sinne illalla ja olla yötä jos esim. lento lähtee aikaisin. Itse asun siis yli sadan kilometrin päässä lentokentästä ja ex-vaimo kymmenen kilometrin päässä.

Tuo vain esimerkkinä että välit ovat hyvät, ikään kuin kaverit edelleen, mutta ei enää aviopari. Nyt saan itse elää kuten haluan enkä kaipaa ikinä enää uutta sellaista parisuhdetta jossa asuisin yhdessä jonkun kanssa. Uusperhe ei tulisi mielenkään. Asun yksin ja tapaan tytärtäni joka on kaikki kaikessa minulle. Vähän ongelmana on ollut se että en pysy kieltämään tytöltäni mitään, siis yhtään mitään.

En kestä nähdä tyttäreni pettymystä tai pahaa mieltä kerta kaikkiaan. Olen menestyvä varakas ja hyvätuloinen ylsityislääkäri, mutta tuntuuhan se joskus liialliselta kun leluihin menee 200€ kuukaudessa. No sama se, meneekö 20€ vai 200€ sinänsä. Ei vaikuta talouteeni mitään tuo käytännössä. Johan maksan kirkollisveroakin 1500-2000€ vuodessa. Ei kuitenkaan tulisi myöskään mieleenkään erota kirkosta, olen harras luterilainen.

Avioero ei johtunut minusta vaan vaimo jätti minut kun olin vakavasti sairaana n. 3,5 vuotta avioliiton lopusta, vaimo ei kestänyt sairauttani ja otti eron. Itse en Jumalan edessä luvattua lupausta rikkoisi ikinä vaan lupasin haluta rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä kunnes kuolema meidät erottaa

No tuttu psykologi sanoi että tytöstä kasvaa sietämätön aikuinen jos hänelle ei aiheudu pettymyksiä koskaan. No kyllä niitä tulee, mutta ne saa tuottaa tytön äiti ja samoin päiväkodissa ja esikoulussa joutuu oppimaan ja sietämään pettymyksiä ja sitä ettei saa aina kaikkea mitä haluaa. Mutta minä en niitä pettymyksiä tuota, en kerta kaikkiaan kykene siihen.

OOtko ollenkaan ajatellut, että olet nyt tytöllesu tärkein miehen malli. Tuolla systeemillä hänelle voi tulla vaikeuksia miesten kanssa myöhemmin, kas kun on tottunut, että isi antaa kaiken eikä tuota koskaan pettymystä... lapsen kehitykseen kyllä kuuluu pettymysten sieto varsinkin kun on kysymys rahalla ostettavasta tavarasta.

Olen ajatellut, olenhan lääkäri ja lukenut psykiatriaa ja psykologiaa, olenpa ollut yliopistosairaalassa psykiatrina (erikoistuvan virassa siis) töissäkin sairaalapalveluja tehdessäni. Lisäksi minulla on ollut ensirakkautens aikoinaan opiskeluaikaan tyttö / nainen, tuolloin 22-24 -vuotiaana ja nainen oli pari vuotta vanhempi eli 24-26. Hän oli kyllä todellinen isin tyttö, isän ainoa lapsi ja isältä saanut aina kaiken mitä oli halunnut. Oli melko hankala luonne ja tottunut saamaan kaiken isiltään ja sai eselleen. Olipa toisaalta persoonassa havaittavissa epävakautta, eli epävakaan persoonallisuushäiriön piirteitä jos nyt ei ihan persoonallisuushäiriötä varsinaisesti kuitenkaan. Sai riidan aikaan aivan todella mitättömistä asioista ja loukkaantui heti jos vahingossakin teki jotain kuten hän ei halunnut. Oli aika myrskyinen suhde se ensirakkaus ja loppui sitten kun lähdin asepalvelukseen ja tuli etäisyyttä vähän tuosta avoliitosta.

Mieleen tulee esimerkkinä se että kun isi oli aina kuskannut työsuhdeautollaan jolla ajaessa ei bensaa tarvinnut maksaa itse täydellä autoedulla siis tyttöään joka paikkaan mihin tytär halusi vaikka Helsingistä Tampereelle ettei tarvitse junalla mennä niin tuopa sitten seurustelun alkuvaiheessa juhannuksena pyysi tai oletti ellei suorastaan käskenyt minua köyhää opiskelijaa joka maksoi itse bensansa hakemaan hänet Helsingistä juhannusruuhkassa autolla kun lähdin itse Kouvolasta ja olimme menossa Kolille juhannuksen viettoon. Ettei tytön tarvitse tulla junalla Kouvolaan tai esim. Lappeenrantaan. No tytön isä sai puhutuksi järkeä tytölle ettei juhannusruuhkassa kannata ajaa ensin Helsinkiin Kouvolasta kun ollaan menossa Pohjois-Karjalaan Kolille ja tyttö tuli sitren Lappeenrantaan junalla kun isi oli kehottanut.

Mutta toisaalta: ei se varsinaisesti minun ongelma tule olemaan vaan tyttären puolison. Tietysti en toivo toisaalta riitaista parisuhdetta tyttärelleni.

MInusta viimeinen kappele on outo. Puolison ongelma? Mutta siinä voi käydä niinkin, että puolisot vaihtuu, jos tyttöystävä on hankala ja tottunut saamaan tahtonsa läpi.  TYttösi ei ehkä saa solmittua kestävää suhdetta.

Minä naisihmisenä ainakin kunnioitin jo kuollutta isääni, joka ei todellakaan antanut kakaran pyörittää. Mutta antoi aikaansa ja myös vastasi kaikkiin kysymyksiin, selitte yhtä sun toista esim. miten muurahaispesä muodostuu.

Miks sä toimit noin sitten kun , jos tiedät, ettei se ole tytöllesi hyväksi pitemmän päälle ja onko oma ilosi tärkeämpi. Lapsi 6v iloitsee tietysti kaikista lahjoista. 

Ei tämä voi olla totta, ap on provo. Ap:n ongelmana on siis se, että hän jää huomiotta? Kyllä normaali ihminen olisi huolissaan hyväksikäytön mahdollisuudesta tuossa tilanteessa. Ja ap sanoo että "tietää" ettei siinä ole mitään seksuaalista. No et voi kyllä sitä tietää. Lisäksi ap:han sanoi, että tyttö on käynyt psykologin juttusilla "henkisten ongelmien" vuoksi, miten et ole yhtään huolissasi? Ties mitä hyväksikäyttöä tytöllä voi olla taustallaan. En ymmärrä, miten voit olla parisuhteessa tuollaisen ihmisen kanssa, ja miten et ole esim. tehnyt lastensuojeluilmoitusta.

MInä ihmettelen tätä lääkäriä, ettei ole ottanut mitään kantaa ko. asiaan.

Mutta ei halua tytölleen pettymyst- Mitä mieltä lääkäri on , kun isi suihkuttelee 16v tyttönsä kanssa? Tyttöhän haluaa.

Omituinen juttu koko ketju.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eronneen miehen näkökulma asiaan: minulla on 6-vuotias tytär ja hän on minulle ehdottomasti maailman tärkein ihminen, sen jälkeen omat vanhempani ja veljeni yhtä tärkeinä kakkossijalla kaikki. Olen hyvissä väleissä ex-vaimoni kanssa, voin olla siellä yötäkin vierashuoneessa tarvittaessa, jos olemme esim. lähdössä tyttäreni kanssa matkoille ja kätevämpi mennä sinne illalla ja olla yötä jos esim. lento lähtee aikaisin. Itse asun siis yli sadan kilometrin päässä lentokentästä ja ex-vaimo kymmenen kilometrin päässä.

Tuo vain esimerkkinä että välit ovat hyvät, ikään kuin kaverit edelleen, mutta ei enää aviopari. Nyt saan itse elää kuten haluan enkä kaipaa ikinä enää uutta sellaista parisuhdetta jossa asuisin yhdessä jonkun kanssa. Uusperhe ei tulisi mielenkään. Asun yksin ja tapaan tytärtäni joka on kaikki kaikessa minulle. Vähän ongelmana on ollut se että en pysy kieltämään tytöltäni mitään, siis yhtään mitään.

En kestä nähdä tyttäreni pettymystä tai pahaa mieltä kerta kaikkiaan. Olen menestyvä varakas ja hyvätuloinen ylsityislääkäri, mutta tuntuuhan se joskus liialliselta kun leluihin menee 200€ kuukaudessa. No sama se, meneekö 20€ vai 200€ sinänsä. Ei vaikuta talouteeni mitään tuo käytännössä. Johan maksan kirkollisveroakin 1500-2000€ vuodessa. Ei kuitenkaan tulisi myöskään mieleenkään erota kirkosta, olen harras luterilainen.

Avioero ei johtunut minusta vaan vaimo jätti minut kun olin vakavasti sairaana n. 3,5 vuotta avioliiton lopusta, vaimo ei kestänyt sairauttani ja otti eron. Itse en Jumalan edessä luvattua lupausta rikkoisi ikinä vaan lupasin haluta rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä kunnes kuolema meidät erottaa

No tuttu psykologi sanoi että tytöstä kasvaa sietämätön aikuinen jos hänelle ei aiheudu pettymyksiä koskaan. No kyllä niitä tulee, mutta ne saa tuottaa tytön äiti ja samoin päiväkodissa ja esikoulussa joutuu oppimaan ja sietämään pettymyksiä ja sitä ettei saa aina kaikkea mitä haluaa. Mutta minä en niitä pettymyksiä tuota, en kerta kaikkiaan kykene siihen.

OOtko ollenkaan ajatellut, että olet nyt tytöllesu tärkein miehen malli. Tuolla systeemillä hänelle voi tulla vaikeuksia miesten kanssa myöhemmin, kas kun on tottunut, että isi antaa kaiken eikä tuota koskaan pettymystä... lapsen kehitykseen kyllä kuuluu pettymysten sieto varsinkin kun on kysymys rahalla ostettavasta tavarasta.

Olen ajatellut, olenhan lääkäri ja lukenut psykiatriaa ja psykologiaa, olenpa ollut yliopistosairaalassa psykiatrina (erikoistuvan virassa siis) töissäkin sairaalapalveluja tehdessäni. Lisäksi minulla on ollut ensirakkautens aikoinaan opiskeluaikaan tyttö / nainen, tuolloin 22-24 -vuotiaana ja nainen oli pari vuotta vanhempi eli 24-26. Hän oli kyllä todellinen isin tyttö, isän ainoa lapsi ja isältä saanut aina kaiken mitä oli halunnut. Oli melko hankala luonne ja tottunut saamaan kaiken isiltään ja sai eselleen. Olipa toisaalta persoonassa havaittavissa epävakautta, eli epävakaan persoonallisuushäiriön piirteitä jos nyt ei ihan persoonallisuushäiriötä varsinaisesti kuitenkaan. Sai riidan aikaan aivan todella mitättömistä asioista ja loukkaantui heti jos vahingossakin teki jotain kuten hän ei halunnut. Oli aika myrskyinen suhde se ensirakkaus ja loppui sitten kun lähdin asepalvelukseen ja tuli etäisyyttä vähän tuosta avoliitosta.

Mieleen tulee esimerkkinä se että kun isi oli aina kuskannut työsuhdeautollaan jolla ajaessa ei bensaa tarvinnut maksaa itse täydellä autoedulla siis tyttöään joka paikkaan mihin tytär halusi vaikka Helsingistä Tampereelle ettei tarvitse junalla mennä niin tuopa sitten seurustelun alkuvaiheessa juhannuksena pyysi tai oletti ellei suorastaan käskenyt minua köyhää opiskelijaa joka maksoi itse bensansa hakemaan hänet Helsingistä juhannusruuhkassa autolla kun lähdin itse Kouvolasta ja olimme menossa Kolille juhannuksen viettoon. Ettei tytön tarvitse tulla junalla Kouvolaan tai esim. Lappeenrantaan. No tytön isä sai puhutuksi järkeä tytölle ettei juhannusruuhkassa kannata ajaa ensin Helsinkiin Kouvolasta kun ollaan menossa Pohjois-Karjalaan Kolille ja tyttö tuli sitren Lappeenrantaan junalla kun isi oli kehottanut.

Mutta toisaalta: ei se varsinaisesti minun ongelma tule olemaan vaan tyttären puolison. Tietysti en toivo toisaalta riitaista parisuhdetta tyttärelleni.

MInusta viimeinen kappele on outo. Puolison ongelma? Mutta siinä voi käydä niinkin, että puolisot vaihtuu, jos tyttöystävä on hankala ja tottunut saamaan tahtonsa läpi.  TYttösi ei ehkä saa solmittua kestävää suhdetta.

Minä naisihmisenä ainakin kunnioitin jo kuollutta isääni, joka ei todellakaan antanut kakaran pyörittää. Mutta antoi aikaansa ja myös vastasi kaikkiin kysymyksiin, selitte yhtä sun toista esim. miten muurahaispesä muodostuu.

Miks sä toimit noin sitten kun , jos tiedät, ettei se ole tytöllesi hyväksi pitemmän päälle ja onko oma ilosi tärkeämpi. Lapsi 6v iloitsee tietysti kaikista lahjoista. 

Tunnen itseäni melko hyvin ja tiedän kyllä mistä tämä johtuu. Itse en saanut lapsena juuri mitään, etenkään rahaa, vanhemmat tuhlasivat kaiken rahan omiin juttuihinsa, kalliiseen autoon ja kalliiseen matkaveneeseen ja lainaa heillä oli aina paljon, piti olla omakotitalo, autot, veneet jne ja lainaa aina kaikki mitä irti saivat pankista, elivät jatkuvasti yli varojensa. Jos lapsena vaikka neljä vuotiaana jotain vähäistä pientä pyysi niin isä vastasi että ei osteta nyt kun ostetaan sitten kun se on tarjouksessa.

No pienenä lapsena odotin ja odotin että se jokin pieni halpa lelu tulisi tarjoukseen, mutta ei koskaan tullut, turhaan odotin. Vanhemmat luottivat että isovanhemmat antavat rahaa ja lahjoja. No nekin olivat pihejä tai köyhiä kaikki, etenkin isän puolelta mummo, jolla onkin nyt säästötilillä 135.000€ rahaa 1.500€ eläkkeestä säästettynä 86-vuotiaana kun hänen laskujaan verkkopankissa maksoin.

Selvä kokemus itsellä lapsuudesta että on jäänyt selvästi vaille ja kaverit saaneet enemmän kaikkia leluja yms. jo sieltä neljä vuotiaasta muistan kun naapurin köyhemmän perheen lapsi joka oli kaverini sai jotain He-Man -ukkoja joita olisin itsekin halunnut, mutta en saanut yhtäkään, koska ne olivat isästä kalliita. Kun kinusin näitä niin isä vain kommentoi että mutta onhan meillä paljon parempi ja komeampi auto kuin noilla naapureilla kun ei tuhlata rahoja tuollaisiin turhiin leluihin. Sehän se lasta lohduttikin.

Jatkuvaa pettymystä ja pihistämistä jatkui koko ajan, vaatteet sukulaisten vanhoja joskus eikä merkkivaatteiden ostaminen tullut kysymykseenkään. Jne. Sitten kun kesätöitäkään ei oikein ollut tarjolla niin rahaa ei ollut itsellä koskaan yhtään ennen kuin 19-vuotiaana kun sain ylioppilaana ensimmäisen kesätyöpaikkani postinjakajana jakaen kirjeitä ja lehtiä yms.

Kun ylioppilaaksi pääsin niin isä erikseen antoi ymmärtää että nyt on sitten heisän osaltaan homma hoidettu eikä tarvitse odottaa kotoa enää mitään. Muistan kun yliopistoon päästyäni tuolloin 19-vuotiaana tuli ylioppilaskunnan jäsenmaksu ja vanha opettajani ala-asteelta sattui siihen kun siihen aikaan automaatilla maksoin tuota eikä minulla mitään verkkopankkia ollut vielä. Opettaja kyseli ja jutteli niin sanoin vähön ylpeänäkin maksavani ylioppilaskunnan jäsenmaksua päästyäni nyt yliopistoon. Opettaja siinä sanoi että ai jaa, no eikös isä voi maksaa tuollaiset köyhälle opiskelijalle, isä sanoi että ei nyt sentään, eiköhän nyt ole aika pärjätä omillaan. Eihän se maksu nyt ollut kuin puolen päivän tai päivän palkan verran mutta jäi mieleen tuollainen jostain syystä hyvin.

No, kaikkihan johtuu aina lähes kokonaan lapsuudesta perimän ohella tietenkin. Muistan yliopistosta lastenpsykiatrian professorin luennon aiheesta. Ne hermoradat mitkä muodostuvat siinä 1-3v. välillä ovat melkoisen vahvoja ja kiinteitä, eikö niitä voida psykoterapiallakaan aikuisena enää muuttaa. Korkeampia myöhempiä käsityksiä ja ratoja kyllä. Itse olen sitten jotenkin ylivarovainen enkö halua lapselleni itse tuottaa pettymyksiä, en kestä lapseni pahaa mieltä kunnolla. Äiti ja päivähoito saavat ne pettymykset tuottaa ja kasvattaa tältä osin tytön. Mutta tuo miehen malli tosiaan, siihen pitäisi keksiä jotain ettei liian hankalaa tule parisuhteissa joskus tytölle.

Siinäpä harvinaisen sekopää lääkäri.

Nyt on kyllä lääkärillä koulut käyty, mutta ilmeisesti ainakin psykologian/ psykiatrian kirjat jääneet lukematta.

"Vähän ongelmana on ollut se että en pysy kieltämään tytöltäni mitään, siis yhtään mitään."

Tiedät, että tärkeintä lapsen kasvatuksessa on tehdä asioita, jotka tukevat lapsen kasvua ja kehitystä tasapainoiseksi nuoreksi aikuiseksi. Siis sellaisia asioita, jotka ovat lapselle eduksi myöhemmän elämän kannalta ja  helpottavat itsenäistä elämää. Kuitenkin kohtelet tytärtäsi tavalla, joka aiheuttaa hänelle vahinkoa. Tämän teet vain voidaksesi itse tuntea olosi hyväksi.  Eikö yhtään tunnu epäeettiseltä toimia tavalla, jonka tiedät vääräksi ja lisäksi vahingolliseksi tyttärellesi? En pysty kieltämään... kuka estää?

En usko, että kukaan keittäjän koulutuksen saanut ihminen laittaa tahallaan huonoa ruokaa lapsilleen ajatellen, että tulevat puolisot korjatkoon asian. Miksi toimit täysin vastoin kaikkea oppimaasi vai ajatteletko, että sinulla on siihen jokin erityinen oikeus? Vai oliko avioero niin mukava kokemus, että tahdot turvata niitä tyttärellesi mahdollisesti useammankin tulevaisuudessa?

Oletko muuten varma, että vaimosi halusi avioeron vain sairautesi takia?

Oletko kenties ajatellut, että olisit törmännyt narsistiseen mieheen ja tyttäreen? Ensinnäkin. Heidän suhteensa ei ole millään tavoin normaali. Sinä epäilet omaa mielenterveyttäsi, vaikka sinun olisi syytä epäillä heidän mielenterveyttään. Se, että tytär killuu isässään kiinni johtuu siitä, että hän on isänsä "Prinsessa."Mustasukkainen rakastajatar. Ja se että isä ei edes puhu sinulle kun tytär on läsnä, on sinun mielesi murtamista ja taktikoitua henkistä väkivaltaa sinua kohtaan. Näin he murtavat yhdessä sinun mielesi ja sinä epäilet aina enemmän ja enemmän itseäsi, jonka johdosta isä ja tytär saavat jatkaa rauhassa sairaita "leikkejään." Yritä avata silmäsi ja ota selvää narsismista ja sen eri muodoista sekä insestistä. Aloita vaikka Janne Viljamaan kirjasta: Naimisissa narsistin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eronneen miehen näkökulma asiaan: minulla on 6-vuotias tytär ja hän on minulle ehdottomasti maailman tärkein ihminen, sen jälkeen omat vanhempani ja veljeni yhtä tärkeinä kakkossijalla kaikki. Olen hyvissä väleissä ex-vaimoni kanssa, voin olla siellä yötäkin vierashuoneessa tarvittaessa, jos olemme esim. lähdössä tyttäreni kanssa matkoille ja kätevämpi mennä sinne illalla ja olla yötä jos esim. lento lähtee aikaisin. Itse asun siis yli sadan kilometrin päässä lentokentästä ja ex-vaimo kymmenen kilometrin päässä.

Tuo vain esimerkkinä että välit ovat hyvät, ikään kuin kaverit edelleen, mutta ei enää aviopari. Nyt saan itse elää kuten haluan enkä kaipaa ikinä enää uutta sellaista parisuhdetta jossa asuisin yhdessä jonkun kanssa. Uusperhe ei tulisi mielenkään. Asun yksin ja tapaan tytärtäni joka on kaikki kaikessa minulle. Vähän ongelmana on ollut se että en pysy kieltämään tytöltäni mitään, siis yhtään mitään.

En kestä nähdä tyttäreni pettymystä tai pahaa mieltä kerta kaikkiaan. Olen menestyvä varakas ja hyvätuloinen ylsityislääkäri, mutta tuntuuhan se joskus liialliselta kun leluihin menee 200€ kuukaudessa. No sama se, meneekö 20€ vai 200€ sinänsä. Ei vaikuta talouteeni mitään tuo käytännössä. Johan maksan kirkollisveroakin 1500-2000€ vuodessa. Ei kuitenkaan tulisi myöskään mieleenkään erota kirkosta, olen harras luterilainen.

Avioero ei johtunut minusta vaan vaimo jätti minut kun olin vakavasti sairaana n. 3,5 vuotta avioliiton lopusta, vaimo ei kestänyt sairauttani ja otti eron. Itse en Jumalan edessä luvattua lupausta rikkoisi ikinä vaan lupasin haluta rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä kunnes kuolema meidät erottaa

No tuttu psykologi sanoi että tytöstä kasvaa sietämätön aikuinen jos hänelle ei aiheudu pettymyksiä koskaan. No kyllä niitä tulee, mutta ne saa tuottaa tytön äiti ja samoin päiväkodissa ja esikoulussa joutuu oppimaan ja sietämään pettymyksiä ja sitä ettei saa aina kaikkea mitä haluaa. Mutta minä en niitä pettymyksiä tuota, en kerta kaikkiaan kykene siihen.

OOtko ollenkaan ajatellut, että olet nyt tytöllesu tärkein miehen malli. Tuolla systeemillä hänelle voi tulla vaikeuksia miesten kanssa myöhemmin, kas kun on tottunut, että isi antaa kaiken eikä tuota koskaan pettymystä... lapsen kehitykseen kyllä kuuluu pettymysten sieto varsinkin kun on kysymys rahalla ostettavasta tavarasta.

Olen ajatellut, olenhan lääkäri ja lukenut psykiatriaa ja psykologiaa, olenpa ollut yliopistosairaalassa psykiatrina (erikoistuvan virassa siis) töissäkin sairaalapalveluja tehdessäni. Lisäksi minulla on ollut ensirakkautens aikoinaan opiskeluaikaan tyttö / nainen, tuolloin 22-24 -vuotiaana ja nainen oli pari vuotta vanhempi eli 24-26. Hän oli kyllä todellinen isin tyttö, isän ainoa lapsi ja isältä saanut aina kaiken mitä oli halunnut. Oli melko hankala luonne ja tottunut saamaan kaiken isiltään ja sai eselleen. Olipa toisaalta persoonassa havaittavissa epävakautta, eli epävakaan persoonallisuushäiriön piirteitä jos nyt ei ihan persoonallisuushäiriötä varsinaisesti kuitenkaan. Sai riidan aikaan aivan todella mitättömistä asioista ja loukkaantui heti jos vahingossakin teki jotain kuten hän ei halunnut. Oli aika myrskyinen suhde se ensirakkaus ja loppui sitten kun lähdin asepalvelukseen ja tuli etäisyyttä vähän tuosta avoliitosta.

Mieleen tulee esimerkkinä se että kun isi oli aina kuskannut työsuhdeautollaan jolla ajaessa ei bensaa tarvinnut maksaa itse täydellä autoedulla siis tyttöään joka paikkaan mihin tytär halusi vaikka Helsingistä Tampereelle ettei tarvitse junalla mennä niin tuopa sitten seurustelun alkuvaiheessa juhannuksena pyysi tai oletti ellei suorastaan käskenyt minua köyhää opiskelijaa joka maksoi itse bensansa hakemaan hänet Helsingistä juhannusruuhkassa autolla kun lähdin itse Kouvolasta ja olimme menossa Kolille juhannuksen viettoon. Ettei tytön tarvitse tulla junalla Kouvolaan tai esim. Lappeenrantaan. No tytön isä sai puhutuksi järkeä tytölle ettei juhannusruuhkassa kannata ajaa ensin Helsinkiin Kouvolasta kun ollaan menossa Pohjois-Karjalaan Kolille ja tyttö tuli sitren Lappeenrantaan junalla kun isi oli kehottanut.

Mutta toisaalta: ei se varsinaisesti minun ongelma tule olemaan vaan tyttären puolison. Tietysti en toivo toisaalta riitaista parisuhdetta tyttärelleni.

Että psykologiaa lukenut ja erikoistuvan virassa ollut, muttei kiinnosta yhtään että on todennäköisesti suurin myötävaikuttaja mahdollisten persoonallisuushäiriöiden tai niihin viittaavan käytöksen syntymisessä. Nehän eivät ole ainoastaan tytön tuleville kumppaneille hankalia, vaan itse tytölle, ja näkyvät muuallakin kuin parisuhteessa. Mutta tämähän sinun pitäisi jo kertomasi koulutus- ja ammattitaustan perusteella tietää.