Lue keskustelun säännöt.
Isän "epänormaali" suhde 16v tyttäreensä pilaa avoliittomme?
Todella kyllästynyt
07.06.2019 |
Tämä on ainoa paikka minne voin kirjoittaa nimettömänä, tästä minua kalvavasta ongelmasta, joten toivon asiallisia vastauksia. Asumme avoliitossa uusperheessä, jossa on lapsia ikä vuosilta 10-18v. Miehelläni on 16v tytär, johon hänellä on mielestäni jotenkin omituinen suhde. Tai sanotaanko näin, että kun tytär on paikalla, mies ei osoita minulle MITÄÄN hellyyden merkkejä, ei edes puhu minulle. On ikään kuin minua ei olisi olemassakaan. Tämä ärsyttää minua suunnattomasti, joka sitten näkyy ulospäinkin, ja tästä johtuen mes vielä vähemmän huomioi minua. Tämä taas aiheuttaa lisää ärsytystä minussa, ja lopputulos on se, että ne viikot kun tämä 16v tytär on kotona, emme puhu toisillemme, emme huomioi toisiamme mitenkään, olemme kuin ilmaa. Tällä 16v tytärellä ei ole juurikaan ikinä ollut tyttökavereita, ainoastaan poikia. Nyt näyttää ettei hänellä ole enää näitä poikiakaan kavereina, vaan hän on kaikki päivät ja illat kotona, isin kainalossa tietenkin. Isänsä on hänelle niin paras kaveri kuin tietenkin isä. Isi , isi, isi. Kun isi on paikalla, tytär änkeää hänen seuraansa ihan kokoajan, ja pyytää isiään hänen kanssaan joka paikkaan. Tämä tytär ESITTÄÄ jotain roolia kun isi on paikalla, hän lässyttää isilleen kuin pikkulapsi ja esim. nuohoaa lattialla koiramme kanssa, kenestä hän ei todellakaan ole pätkääkään kiinnostunut kun isi ei ole paikalla. Tiedän että minun pitäisi aikuisena vaan kestää, ja olen hakenu jo ulkopuolista apua näihin omiin vaikeisiin tunteisiini. Olen myös puhunut miehelleni siitä, miten minua todellakin loukkaa , kun hän ei kiinnitä minuun mitään huomiota silloin kun tytär on kotona. En voi käsittää miksi. Pelkääkö mies jotenkin näyttää tunteitaan minulle kun tytär on läsnä? He saunovat ja suihkuttelevat yhdessä jne, minun kanssani mies ei tätä tee. He juttelevat, nauravat, löhöävät sohvalla toisiaan silitellen ja ovat kuin mikäkin parisuhteessa oleva pari. Siis vähän jo ällöttää mutta tiedän ettei siinä ole mitään seksuaalista takana. Mielestäni suhde ei kuitenkaan ole ihan terve heidän välillään, ja olen varmaan tosi itsekäs kun mielestäni minullekin kuuluisi osoittaa huomiota välillä. Minä pyykkään, teen ruoat ja siivoan kuitenkin kokoajan kaikkien sotkut.
Olen todella vakavasti miettinyt kokoajan enemmän ja enemmän eroamista, mutta se olisi todella kova paikka myös omilleni lapsilleni itseni lisäksi, koska rakastan miestäni. En vaan enää meinaa kestää tätä hylkimistä ja sitä että katson vieresä kun mies pitää hauskaa tyttärensä kanssa. Ymmärrän että lapset ovat aina ykkösiä mutta joku raja sentään.
Kommentit (767)
Mietipä Ap, miksi ihmiset pitävät tätä provona? Siksi, että tämä on niin erikoinen juttu, että on vaikea uskoa sen olevan totta. Siitä voi päätellä, onko miehesi toiminta normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuokin on aivan normaalia, että teini on ”huomioh**ra”.
Eikä murrosiän myllerryksissä ole todellakaan aina kaikki ”muumit laaksossa”, sekin on normaalia ja aikuisen ihmisen pitäisi se ymmärtää.
Tietysti teinille(kin) pitää tarvittaessa asettaa rajat, mutta rakkaudella eikä tuollaisella asenteella kuin teini olisi joku paha.
Se, että joku muu ei voisi ikinä mennä isänsä kanssa saunaan ei tarkoita sitä, että se joka voi, olisi jotenkin sairas.
Muistetaan nyt, että ne asiaa dramatisoivat kuvaukset olivat ap:n käsialaa jolla koko tilanne on mennyt tunteisiin, ei neutraalin tahon näkemys.
En tiedä onko nää muijat täällä syntyneet empatiakyvyttömiksi kylmiöiksi, vai oletteko vaan turruttaneet itsenne jollain?
Toivottavasti suurinosa tähän ketjuun kirjoittaneista ihmisistä tajuaa pysyä kaukana lapsista!
Ei hankita omia, eikä aleta ihmisen kanssa jolla on lapsi(a).
Suosittelen aina veljilleni pariutumaan jonkun muun kuin suomalaisen naisen kanssa, ja tämä ketju hyvin alleviivaa syyn siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan ei ehdota AP:lle ratkaisuksi rakastavaa suhtautumista tyttöön?
Mitähän tilanteelle tapahtuisi, jos AP oikeasti alkaisi rakastaa tyttöä ja suhtautumaan häneen rakkaudella ja lempeästi?
Viettäisi hänen kanssaan kahdestaan jonkinlaista spessuaikaa, juttelisi aidosti kiinnostuneena tytöstä ja tämän elämästä, olisi läsnä hyvien energioiden kera?En usko, että onnistuisi. Tytär torjuu ihan varmasti kaikki yritykset. Tyttärellehän kelpaa vain isi.
Mielenkiintoista ajatella, mitä tosiaan tapahtuisi, jos ap lapsineen lähtisi omille teilleen, muuttaisi pois. Millaiseksi suhde isän ja tyttären välillä silloin muodostuisi?
Silloin ei olisi olemassa enää sitä, jolle tyttären pitää esittää jotain. Nythän hän aivan selvästi esittää ap:lle tämän kaiken. Ap:n kuuluu olla se yleisö, jolle tämä isin ja tyttären välinen side ja symbioosi on todistettava kerta toisensa jälkeen. Kyse on loppujen lopuksi tyttären mustasukkaisuudesta ap:ta kohtaan. Hän on ottanut omat keinonsa käyttöön, ruvennut isin pikkutytöksi, joka tarvitsee isiä koko ajan niin kovasti. Sitä se tuo lässytyskin on. Riippumalla isässään niin takertuvasti, hän yrittää koko ajan pitää yllä mielikuvaa, että hän on isälleen tärkein. Koska nyt hänellä on kilpailija, isän avokki.
Miksi isä sitten menee tähän peliin mukaan niin täysillä, että antaa tyttären olla heidän välissään niin tiiviisti ja jopa sairaalla tavalla. Yhteiset saunomiset ja suihkussa käymiset ei ole tavallista enää tuon ikäisillä. Miehenkin pitäisi se jo ymmärtää ja asettua oikeasti isän rooliin. Tytär ei ole enää pikkulapsi ja isän on oltava teini-ikäisen tyttären isä terveellä tavalla. Halaamiset on ihan normaalia ja muutenkin yhdessäolo, mutta ei tuolla tavoin. Siinä ylitetään tiettyjä rajoja. Isällä on ehkä syyllisyydentunteita ja siksi käyttäytyy näin. Mutta miksi hän samalla laiminlyö oman puolisonsa, ei edes puhu tälle tyttären paikallaollessa? Mitä mies pelkää?
Ap voi siis tehdä niin, että ottaa eron. Rankka asia, koska mukana on myös muu perhe. Tai sitten hän voi vain odottaa ajan kulumista. Tokihan tytär siitä aikuistuu, mutta eteen voi tulla lisää vaikeita asioita, uudenlaista riippuvaisuutta. Pahimmassa tapauksessa tämä ihmeellinen hevosenleikki jatkuu koko loppuiän. Tytär hyppyyttää isäänsä mielin määrin, koska on jo vakiinnuttanut asemansa isin lellikkinä ja ikuisena suosikkina.
Niin sulleKAAN ei tule mieleen, että sillä lässyttävällä ja ap:n kertoman mukaan epävakaasti käyttäytyvällä teinillä on joku kriisi, hukassa itsensä kanssa, murrosikä?
Teilataan vaan teini pahaksi juonittelijaksi.Uusperheistähän pistetään teinejä huostaan saakka kun aikuiset haluaa olla rauhassa eikä huvita enää olla vanhempi, eikä kyllä hämmästytä enää yhtään kun lukee täältä näitä ihmisten asenteita.
Juuri YLE uutisoi, että suomalaisista lapsista joka sadas on huostaanotettuna, ja hiljattain luin jonkun sosiaalityöntekijän haastattelun jossa kertoi aikojen muuttuneen ja huostaanotettujen nuorten tulevan yhä enenevissä määrin ns. tavallisista perheistä.Säälittää teinit jotka elää tuollaisissa oloissa tuollaisten aikuisten kanssa, iässä jossa sitä empatiaa, rakkautta, läsnäoloa ja hellyyttä juuri tarvisi.
Teinithän on monesti aika epävarmoja ja ailahtelevia, identiteettikriisin keskellä eläviä raakileita jotka eivät tiedä olisiko lintu vai kala, ja tarvitsisivat ympärilleen vakaat kotiolot ja rakastavia aikuisia.
Huostaanotto ei varmaan olisi kohta edes paha vaihtoehto tuossa ap:n kuvailemassa tilanteessa kun isä ei selkeästikään kykene kasvattamaan tytärtään normaalilla tavalla, vaan sallii tuollaisen sairaan suhteen muodostumisen, missä kahdestaan suihkutellaan, hellitään ja hipsutellaan sohvalla köllötellen. Tytön isä on se, jonka ensisijainen tehtävä on korjata tilanne ja asettaa rajat lapselle. Ei suinkaan ap, jonka sinun mukaasi tulisi nyt vaan tarjota kovasti rakkautta. Eiköhän tuo tyttö näytä saavan sitä lellimistä ja huomiointia jo ihan liikaa, oman isänsä taholta.
Eronneen miehen näkökulma asiaan: minulla on 6-vuotias tytär ja hän on minulle ehdottomasti maailman tärkein ihminen, sen jälkeen omat vanhempani ja veljeni yhtä tärkeinä kakkossijalla kaikki. Olen hyvissä väleissä ex-vaimoni kanssa, voin olla siellä yötäkin vierashuoneessa tarvittaessa, jos olemme esim. lähdössä tyttäreni kanssa matkoille ja kätevämpi mennä sinne illalla ja olla yötä jos esim. lento lähtee aikaisin. Itse asun siis yli sadan kilometrin päässä lentokentästä ja ex-vaimo kymmenen kilometrin päässä.
Tuo vain esimerkkinä että välit ovat hyvät, ikään kuin kaverit edelleen, mutta ei enää aviopari. Nyt saan itse elää kuten haluan enkä kaipaa ikinä enää uutta sellaista parisuhdetta jossa asuisin yhdessä jonkun kanssa. Uusperhe ei tulisi mielenkään. Asun yksin ja tapaan tytärtäni joka on kaikki kaikessa minulle. Vähän ongelmana on ollut se että en pysy kieltämään tytöltäni mitään, siis yhtään mitään.
En kestä nähdä tyttäreni pettymystä tai pahaa mieltä kerta kaikkiaan. Olen menestyvä varakas ja hyvätuloinen ylsityislääkäri, mutta tuntuuhan se joskus liialliselta kun leluihin menee 200€ kuukaudessa. No sama se, meneekö 20€ vai 200€ sinänsä. Ei vaikuta talouteeni mitään tuo käytännössä. Johan maksan kirkollisveroakin 1500-2000€ vuodessa. Ei kuitenkaan tulisi myöskään mieleenkään erota kirkosta, olen harras luterilainen.
Avioero ei johtunut minusta vaan vaimo jätti minut kun olin vakavasti sairaana n. 3,5 vuotta avioliiton lopusta, vaimo ei kestänyt sairauttani ja otti eron. Itse en Jumalan edessä luvattua lupausta rikkoisi ikinä vaan lupasin haluta rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä kunnes kuolema meidät erottaa
No tuttu psykologi sanoi että tytöstä kasvaa sietämätön aikuinen jos hänelle ei aiheudu pettymyksiä koskaan. No kyllä niitä tulee, mutta ne saa tuottaa tytön äiti ja samoin päiväkodissa ja esikoulussa joutuu oppimaan ja sietämään pettymyksiä ja sitä ettei saa aina kaikkea mitä haluaa. Mutta minä en niitä pettymyksiä tuota, en kerta kaikkiaan kykene siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan ei ehdota AP:lle ratkaisuksi rakastavaa suhtautumista tyttöön?
Mitähän tilanteelle tapahtuisi, jos AP oikeasti alkaisi rakastaa tyttöä ja suhtautumaan häneen rakkaudella ja lempeästi?
Viettäisi hänen kanssaan kahdestaan jonkinlaista spessuaikaa, juttelisi aidosti kiinnostuneena tytöstä ja tämän elämästä, olisi läsnä hyvien energioiden kera?En usko, että onnistuisi. Tytär torjuu ihan varmasti kaikki yritykset. Tyttärellehän kelpaa vain isi.
Mielenkiintoista ajatella, mitä tosiaan tapahtuisi, jos ap lapsineen lähtisi omille teilleen, muuttaisi pois. Millaiseksi suhde isän ja tyttären välillä silloin muodostuisi?
Silloin ei olisi olemassa enää sitä, jolle tyttären pitää esittää jotain. Nythän hän aivan selvästi esittää ap:lle tämän kaiken. Ap:n kuuluu olla se yleisö, jolle tämä isin ja tyttären välinen side ja symbioosi on todistettava kerta toisensa jälkeen. Kyse on loppujen lopuksi tyttären mustasukkaisuudesta ap:ta kohtaan. Hän on ottanut omat keinonsa käyttöön, ruvennut isin pikkutytöksi, joka tarvitsee isiä koko ajan niin kovasti. Sitä se tuo lässytyskin on. Riippumalla isässään niin takertuvasti, hän yrittää koko ajan pitää yllä mielikuvaa, että hän on isälleen tärkein. Koska nyt hänellä on kilpailija, isän avokki.
Miksi isä sitten menee tähän peliin mukaan niin täysillä, että antaa tyttären olla heidän välissään niin tiiviisti ja jopa sairaalla tavalla. Yhteiset saunomiset ja suihkussa käymiset ei ole tavallista enää tuon ikäisillä. Miehenkin pitäisi se jo ymmärtää ja asettua oikeasti isän rooliin. Tytär ei ole enää pikkulapsi ja isän on oltava teini-ikäisen tyttären isä terveellä tavalla. Halaamiset on ihan normaalia ja muutenkin yhdessäolo, mutta ei tuolla tavoin. Siinä ylitetään tiettyjä rajoja. Isällä on ehkä syyllisyydentunteita ja siksi käyttäytyy näin. Mutta miksi hän samalla laiminlyö oman puolisonsa, ei edes puhu tälle tyttären paikallaollessa? Mitä mies pelkää?
Ap voi siis tehdä niin, että ottaa eron. Rankka asia, koska mukana on myös muu perhe. Tai sitten hän voi vain odottaa ajan kulumista. Tokihan tytär siitä aikuistuu, mutta eteen voi tulla lisää vaikeita asioita, uudenlaista riippuvaisuutta. Pahimmassa tapauksessa tämä ihmeellinen hevosenleikki jatkuu koko loppuiän. Tytär hyppyyttää isäänsä mielin määrin, koska on jo vakiinnuttanut asemansa isin lellikkinä ja ikuisena suosikkina.
Niin sulleKAAN ei tule mieleen, että sillä lässyttävällä ja ap:n kertoman mukaan epävakaasti käyttäytyvällä teinillä on joku kriisi, hukassa itsensä kanssa, murrosikä?
Teilataan vaan teini pahaksi juonittelijaksi.Uusperheistähän pistetään teinejä huostaan saakka kun aikuiset haluaa olla rauhassa eikä huvita enää olla vanhempi, eikä kyllä hämmästytä enää yhtään kun lukee täältä näitä ihmisten asenteita.
Juuri YLE uutisoi, että suomalaisista lapsista joka sadas on huostaanotettuna, ja hiljattain luin jonkun sosiaalityöntekijän haastattelun jossa kertoi aikojen muuttuneen ja huostaanotettujen nuorten tulevan yhä enenevissä määrin ns. tavallisista perheistä.Säälittää teinit jotka elää tuollaisissa oloissa tuollaisten aikuisten kanssa, iässä jossa sitä empatiaa, rakkautta, läsnäoloa ja hellyyttä juuri tarvisi.
Teinithän on monesti aika epävarmoja ja ailahtelevia, identiteettikriisin keskellä eläviä raakileita jotka eivät tiedä olisiko lintu vai kala, ja tarvitsisivat ympärilleen vakaat kotiolot ja rakastavia aikuisia.Huostaanotto ei varmaan olisi kohta edes paha vaihtoehto tuossa ap:n kuvailemassa tilanteessa kun isä ei selkeästikään kykene kasvattamaan tytärtään normaalilla tavalla, vaan sallii tuollaisen sairaan suhteen muodostumisen, missä kahdestaan suihkutellaan, hellitään ja hipsutellaan sohvalla köllötellen. Tytön isä on se, jonka ensisijainen tehtävä on korjata tilanne ja asettaa rajat lapselle. Ei suinkaan ap, jonka sinun mukaasi tulisi nyt vaan tarjota kovasti rakkautta. Eiköhän tuo tyttö näytä saavan sitä lellimistä ja huomiointia jo ihan liikaa, oman isänsä taholta.
Suihkuttelu oli vihaisen AP:n ilmaus, jonka oletan tarkoittavan normaalia saunan jälkeen peseytymistä - AP ei käsittääkseni ole ollut edes mukana siellä saunassa eikä voi täten tarkemmin kuvata, millaista se ”suihkuttelu” on?
Helliminen ja ”hipsuttelu” sohvalla makoillen ei myöskään ole merkki mistään sairaasta.
Sairasta on luulla sitä seksuaaliseksi, kun se tapahtuu vanhemman ja lapsen välillä.
Ja pahoittelut vaan, muttei tuollaisten asioiden vuoksi oteta ketään huostaan.
Pidätkö muuten sairaana sitäkin, jos äiti paijailee teinipoikaa tai vaikka makoilee sen kanssa sohvalla vierekkäin ja silittelee samalla pojan tukkaa?
Vierailija kirjoitti:
Eronneen miehen näkökulma asiaan: minulla on 6-vuotias tytär ja hän on minulle ehdottomasti maailman tärkein ihminen, sen jälkeen omat vanhempani ja veljeni yhtä tärkeinä kakkossijalla kaikki. Olen hyvissä väleissä ex-vaimoni kanssa, voin olla siellä yötäkin vierashuoneessa tarvittaessa, jos olemme esim. lähdössä tyttäreni kanssa matkoille ja kätevämpi mennä sinne illalla ja olla yötä jos esim. lento lähtee aikaisin. Itse asun siis yli sadan kilometrin päässä lentokentästä ja ex-vaimo kymmenen kilometrin päässä.
Tuo vain esimerkkinä että välit ovat hyvät, ikään kuin kaverit edelleen, mutta ei enää aviopari. Nyt saan itse elää kuten haluan enkä kaipaa ikinä enää uutta sellaista parisuhdetta jossa asuisin yhdessä jonkun kanssa. Uusperhe ei tulisi mielenkään. Asun yksin ja tapaan tytärtäni joka on kaikki kaikessa minulle. Vähän ongelmana on ollut se että en pysy kieltämään tytöltäni mitään, siis yhtään mitään.
En kestä nähdä tyttäreni pettymystä tai pahaa mieltä kerta kaikkiaan. Olen menestyvä varakas ja hyvätuloinen ylsityislääkäri, mutta tuntuuhan se joskus liialliselta kun leluihin menee 200€ kuukaudessa. No sama se, meneekö 20€ vai 200€ sinänsä. Ei vaikuta talouteeni mitään tuo käytännössä. Johan maksan kirkollisveroakin 1500-2000€ vuodessa. Ei kuitenkaan tulisi myöskään mieleenkään erota kirkosta, olen harras luterilainen.
Avioero ei johtunut minusta vaan vaimo jätti minut kun olin vakavasti sairaana n. 3,5 vuotta avioliiton lopusta, vaimo ei kestänyt sairauttani ja otti eron. Itse en Jumalan edessä luvattua lupausta rikkoisi ikinä vaan lupasin haluta rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä kunnes kuolema meidät erottaa
No tuttu psykologi sanoi että tytöstä kasvaa sietämätön aikuinen jos hänelle ei aiheudu pettymyksiä koskaan. No kyllä niitä tulee, mutta ne saa tuottaa tytön äiti ja samoin päiväkodissa ja esikoulussa joutuu oppimaan ja sietämään pettymyksiä ja sitä ettei saa aina kaikkea mitä haluaa. Mutta minä en niitä pettymyksiä tuota, en kerta kaikkiaan kykene siihen.
Minulle tuli lapsena pettymyksiä, muttei liikaa. Ne opetti sen, ettei aina mene kuin haluaisi. Olisin melkoinen diiva, jos vanhempani eivät olisi olleet realistisia. Tilannetajua vähän vaatii, milloin jokin pettymys ei ole liian haitaksi. Kuulostaa vähän provolta tää kommentti... Oli harras luterilainen tai ei, lapsesta voi kasvaa hyvin hankala tai epäitsenäinen. Onnea vaa, lelli tyttäres piloille, mutta turha valittaa muutamien vuosien päästä. Jos oma vanhempi ei tuota jonkinlaisia pettymyksiä, vaikka että ei nyt saa jotain lelua tai muuta, lapsi luulee, että niin kauan kuin isä lellii, pääsee pälkähästä kaikesta. Isi ei välttämättä aina auta. Pitää oppia joskus selviytymään itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eronneen miehen näkökulma asiaan: minulla on 6-vuotias tytär ja hän on minulle ehdottomasti maailman tärkein ihminen, sen jälkeen omat vanhempani ja veljeni yhtä tärkeinä kakkossijalla kaikki. Olen hyvissä väleissä ex-vaimoni kanssa, voin olla siellä yötäkin vierashuoneessa tarvittaessa, jos olemme esim. lähdössä tyttäreni kanssa matkoille ja kätevämpi mennä sinne illalla ja olla yötä jos esim. lento lähtee aikaisin. Itse asun siis yli sadan kilometrin päässä lentokentästä ja ex-vaimo kymmenen kilometrin päässä.
Tuo vain esimerkkinä että välit ovat hyvät, ikään kuin kaverit edelleen, mutta ei enää aviopari. Nyt saan itse elää kuten haluan enkä kaipaa ikinä enää uutta sellaista parisuhdetta jossa asuisin yhdessä jonkun kanssa. Uusperhe ei tulisi mielenkään. Asun yksin ja tapaan tytärtäni joka on kaikki kaikessa minulle. Vähän ongelmana on ollut se että en pysy kieltämään tytöltäni mitään, siis yhtään mitään.
En kestä nähdä tyttäreni pettymystä tai pahaa mieltä kerta kaikkiaan. Olen menestyvä varakas ja hyvätuloinen ylsityislääkäri, mutta tuntuuhan se joskus liialliselta kun leluihin menee 200€ kuukaudessa. No sama se, meneekö 20€ vai 200€ sinänsä. Ei vaikuta talouteeni mitään tuo käytännössä. Johan maksan kirkollisveroakin 1500-2000€ vuodessa. Ei kuitenkaan tulisi myöskään mieleenkään erota kirkosta, olen harras luterilainen.
Avioero ei johtunut minusta vaan vaimo jätti minut kun olin vakavasti sairaana n. 3,5 vuotta avioliiton lopusta, vaimo ei kestänyt sairauttani ja otti eron. Itse en Jumalan edessä luvattua lupausta rikkoisi ikinä vaan lupasin haluta rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä kunnes kuolema meidät erottaa
No tuttu psykologi sanoi että tytöstä kasvaa sietämätön aikuinen jos hänelle ei aiheudu pettymyksiä koskaan. No kyllä niitä tulee, mutta ne saa tuottaa tytön äiti ja samoin päiväkodissa ja esikoulussa joutuu oppimaan ja sietämään pettymyksiä ja sitä ettei saa aina kaikkea mitä haluaa. Mutta minä en niitä pettymyksiä tuota, en kerta kaikkiaan kykene siihen.
Olet niin tyypillinen "rento isä" kuin voi olla. Ei mitään normaalia kasvatusta, pelkkää sallimista ja lellimistä, lapsen äidin rooliksi jää olla se tylsimys ja "pahis" joka ei annakaan kaikessa periksi vaan joskus jopa asettaa rajat! Ehkä nyt olet lapsesi "sankari" ja hänelle "tyhmää äitiä" kivempi, mutta kun kasvaa aikuiseksi niin huomaa, ettet mikään oikea välittävä vanhempi ollutkaan. Typerää kostaa exälle lapsen kautta, aikuiseksi saisit kasvaa pikku hiljaa itsekin.
Miten olette noin kylmiä?
Millaisissa oloissa kasvoitte?
Saitteko ja saatteko isältä huomiota ja hellyyttä?
Oltiinko teistä ylpeitä?
Alkaa kiinnostaa enemmän nämä vastaajat täällä, kun en tiennyt tuollaisia ihmisiä olevan edes olemassakaan.
Vastaavaa tunnekylmyyttä en muista ainakaan hetkeen nähneeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eronneen miehen näkökulma asiaan: minulla on 6-vuotias tytär ja hän on minulle ehdottomasti maailman tärkein ihminen, sen jälkeen omat vanhempani ja veljeni yhtä tärkeinä kakkossijalla kaikki. Olen hyvissä väleissä ex-vaimoni kanssa, voin olla siellä yötäkin vierashuoneessa tarvittaessa, jos olemme esim. lähdössä tyttäreni kanssa matkoille ja kätevämpi mennä sinne illalla ja olla yötä jos esim. lento lähtee aikaisin. Itse asun siis yli sadan kilometrin päässä lentokentästä ja ex-vaimo kymmenen kilometrin päässä.
Tuo vain esimerkkinä että välit ovat hyvät, ikään kuin kaverit edelleen, mutta ei enää aviopari. Nyt saan itse elää kuten haluan enkä kaipaa ikinä enää uutta sellaista parisuhdetta jossa asuisin yhdessä jonkun kanssa. Uusperhe ei tulisi mielenkään. Asun yksin ja tapaan tytärtäni joka on kaikki kaikessa minulle. Vähän ongelmana on ollut se että en pysy kieltämään tytöltäni mitään, siis yhtään mitään.
En kestä nähdä tyttäreni pettymystä tai pahaa mieltä kerta kaikkiaan. Olen menestyvä varakas ja hyvätuloinen ylsityislääkäri, mutta tuntuuhan se joskus liialliselta kun leluihin menee 200€ kuukaudessa. No sama se, meneekö 20€ vai 200€ sinänsä. Ei vaikuta talouteeni mitään tuo käytännössä. Johan maksan kirkollisveroakin 1500-2000€ vuodessa. Ei kuitenkaan tulisi myöskään mieleenkään erota kirkosta, olen harras luterilainen.
Avioero ei johtunut minusta vaan vaimo jätti minut kun olin vakavasti sairaana n. 3,5 vuotta avioliiton lopusta, vaimo ei kestänyt sairauttani ja otti eron. Itse en Jumalan edessä luvattua lupausta rikkoisi ikinä vaan lupasin haluta rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä kunnes kuolema meidät erottaa
No tuttu psykologi sanoi että tytöstä kasvaa sietämätön aikuinen jos hänelle ei aiheudu pettymyksiä koskaan. No kyllä niitä tulee, mutta ne saa tuottaa tytön äiti ja samoin päiväkodissa ja esikoulussa joutuu oppimaan ja sietämään pettymyksiä ja sitä ettei saa aina kaikkea mitä haluaa. Mutta minä en niitä pettymyksiä tuota, en kerta kaikkiaan kykene siihen.
Eli sinä tulet hamaan tappiin olemaan se henkilö, jota tyttö tulee hakemaan avuksi pettymyksissään. Hänen ei tarvitse kokea niitä sellaisissa muiden aiheittamissa asioissa, jotka sinä voit korjata. Kunnes on riittävän vanha ja vastaan tulee aikuisen elämään liittyviä vaikeuksia, sellaisia joita isä ei voi ottaa pois. Niiden läpikäymiseen ei sitten ole kunnollisia henkisiä työkaluja.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä kuullut, että kukaan kaverini saunoisi tai olisi murrosiän jälkeen saunonut vanhempiensa kanssa. Ainakin murrosikäisenä/teini-ikäisenä se olisi outoa. Tuo suihkuttelu, saunominen, sohvalla kiehnääminen ja tuo "isi, isi, isi"-ininä kuulostaa ällöttävältä. Tulee ne daddy-pornot mieleen.
AP, sinun tilanteesi vaikuttaa kovin ahdistavalta. Hirveän väärin, että teet melkein kaikki kotityöt ja joudut katselemaan tuollaista. Voiko tuohon mikään terapia enää auttaa tuossa vaiheessa? Luulisin, että ero olisi parasta sinulle ja omille lapsillesi.
Oletko harkinnut lasun tekemistä? Minusta heidän suhteensa ei ole yhtään normaali, vaan kokonaisuutena hyvin outo kuvio.
-N28,
Voi jeesus!
Minun asunnostani tulisi äkkilähtö jos akka alkaisi lasuja tekemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei empaattinen lapsi mene pilalle, vaikka miten lellisi.
Empatiakyvyn malliopettaminen on kaikista oleellisin itsensä arvostuksen rinnalla, ei mikään ”lellintä” joka sitäpaitsi tällä palstalla näköjään tarkoittaa annetun hellyyden määrää (hyi hitto)!
Oletko kysynyt voisitko päästä kuvaamaan heidän suihku- ja saunahetkiään. Verkossa noille ”isin tyttö suihkussa” -videoille on paljon kysyntää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikseivät voisi käydä yhdessä suihkussa ja saunassa ovathan samaa perhettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten vanhempien kanssa saunominen on epänormaalia?
Ehkä jossain lestapiireissä missä nähdään seksuaalisuutta(syntiä) aivan joka asiassa.No, kyllä se aika monilla menee niin, että kun tytär/poika tulee murrosikään, niin loppuu yhteiset saunomiset. Harva 16v. poika saunoo äitinsä kanssa, harva 16v. tyttö saunoo isänsä kanssa. Vielä harvempi käy yhteissuihkussa oman vanhempansa kanssa!?
Olen nainen ja lakkasin 14-vuotiaana käymästä isän kanssa saunassa, mutta oikeastaan se johtui käytännöllisistä syistä eli oli periaatteessa sattuma. En muista että olisin tuntenut kiusaantumista.
En kuitenkaan ikinä olisi ollut mustasukkainen isästäni, niin hurmaava mies hän ei tosiaankaan ollut.
Nää ikiksen jutut tulevat kyllä päivä päivältä sairaammiksi...
Meillä täällä Honkajoella isät ja tyttäret käyvät perinteisesti yhdessä saunomassa.
Millaisia ihmisiä olette?
Missä työskentelette? Poliittinen suuntaus?
Harrastukset? Ulkonäkö?
Monet nyt jäi saunaan kiinni.
Joo meilläkin kimppa saunat oli normaaleja, mutta ei isän ja teinitytön kahden kesken.
Se, ettei mies huomioi vaimoaan vaan makoilee lusikassa teinin kanssa, on yököttävää.
Miehellä muitakin lapsia ja vaimo? Vaimo on piikana tuossa perheessä.
Niin sulleKAAN ei tule mieleen, että sillä lässyttävällä ja ap:n kertoman mukaan epävakaasti käyttäytyvällä teinillä on joku kriisi, hukassa itsensä kanssa, murrosikä?
Teilataan vaan teini pahaksi juonittelijaksi.
Uusperheistähän pistetään teinejä huostaan saakka kun aikuiset haluaa olla rauhassa eikä huvita enää olla vanhempi, eikä kyllä hämmästytä enää yhtään kun lukee täältä näitä ihmisten asenteita.
Juuri YLE uutisoi, että suomalaisista lapsista joka sadas on huostaanotettuna, ja hiljattain luin jonkun sosiaalityöntekijän haastattelun jossa kertoi aikojen muuttuneen ja huostaanotettujen nuorten tulevan yhä enenevissä määrin ns. tavallisista perheistä.
Säälittää teinit jotka elää tuollaisissa oloissa tuollaisten aikuisten kanssa, iässä jossa sitä empatiaa, rakkautta, läsnäoloa ja hellyyttä juuri tarvisi.
Teinithän on monesti aika epävarmoja ja ailahtelevia, identiteettikriisin keskellä eläviä raakileita jotka eivät tiedä olisiko lintu vai kala, ja tarvitsisivat ympärilleen vakaat kotiolot ja rakastavia aikuisia.