Lue keskustelun säännöt.
Oudot lapsuuden kodista opitut tavat
Onko muilla lapsuudesta kotoa opittuja outoja tapoja esimerkiksi tavaroiden käytössä tai sijoituksessa?
Itse olen oppinut että paistinpannut säilytetään uunissa. Tämä herätti poikaystävässä suurta ihmetystä.
Tosin ei kovin fiksu paikka niille, kun unohdat toisinaan ottaa ne pois kun laitat uunin päälle. Toinen juttu tulee mieleen perunoiden keittäminen, että millä kokeillaan onko ne kypsiä. Muut kuulemma käyttää haarukkaa mutta itse käytän sukkapuikkoa
Kommentit (785)
Mulla on ihan järkyttävä lapsuudenkoti ja suurelta osin sen takia että isäni on pahasti luonnevikainen, aggressiivinen väkivaltainen hullu (joka perheensä lisäksi hak-kasi naapurit, sukulaiset, työkaverit ja joskus tuntemattomatkin). Tässä joitain ”oppeja”
- apua ei saa ikinä pyytää, se on halveksuttavaa
- jos joku pyytää apua, tulee kieltäytyä ja ilkkua ja v*ttuilla asiasta, ivallisen naurun säestyksellä
- vahvin saa aina pakottaa muut tahtoonsa väkivalloin
- naisista ei ole mihinkään ja mies saa ha-kata puolisoaan mistä syystä vaan tai ilman syytäkin
- huijaus ja kieroilu on ok
- mies on jumala ja kunings jota kaikkien pitää perheessä palvella
- lapsia kuuluu ha-kata lujaa ja usein että oppivat paikkansa eivätkä luule itsestään mitään
- siitäkin on oikeus ha-kata jos joku julkeaa olla eri mieltä kuin perheen mies eli kuningas
Joo no näitä olis vaikka miten paljon. En todellakaan ole enää missään tekemisissä isäni kanssa ja yhtään ”oppia” en ole oman elämääni siirtänyt. Hirveä pas-kasakki wt lapsuudenperhe :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi maailmassa ihmiset jatkavat sellaisia tapoja, jotka kokevat oudoiksi?
Niinpä, jos jokin tapa toimii, se ei ole outo. Ellei se toimi, niin miksi tapaa jatketaan?
Meillä esim lapsuudenkodissa raavittiin teflonpannut pilalle. Ei ole tullut mieleen jatkaa tapaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi maailmassa ihmiset jatkavat sellaisia tapoja, jotka kokevat oudoiksi?
Kaikilla ei ole suurta tarvetta olla normaali.
Itse miellän oudoksi tavat joilla ei ole mitään perustetta ja jotka ovat hankalampia kuin jokin optimaalisempi tapa.
Esim uunipeltien tai kattiloiden säilyttäminen uunissa ei ole outoa jos niille ei yksinkertaisesti ole muuta paikkaa - mutta on outoa, jos niille olisi parempi paikka ja säilytystapa aiheuttaa hankaluuksia kun kattilat unohtuvat uuniin kun se laitetaan päälle.
Tai, peiton taittelu on outoa jos sille ei ole mitään syytä, mutta ihan perusteltua jos jostain syystä (jota en kyllä keksi) peiton reunat eivät saa ylittää sänkyä.
Itse siis ihmettelisin (en ole alkuperäinen kysyjä) miksi ihmiset jatkavat outoja työläita tapoja ilman perusteita, jos ne aiheuttavat vain vaivaa ilman hyötyä.
Mulle tuo peittojen taittelu ja sängyn petaaminen ylipäätään on ehkä jopa eniten sellainen.. sellainen henkinen etappi. Meinaan, oon työtön, eikä meillä käy paljoa ihmisiä kylässä (ainakaan sellaisia, ketä missään määrin haittaisi petaamaton sänky tai roikkuvat peitot), mutta se, että aloitan aamuni tuulettamalla makkarin ja petaamalla tällä kotoa opitulla molempien reunojen allekääntämistaktiikalla on asia mikä ikään kuin pitää minut ruodussa. "Sainpahan ainakin pedattua sänkyni aamulla". :D
Eli siitä koituva hyöty ei liity ajankäytön maksimointiin tahi liikeratojen sulavuuteen.
Vähän ohis, mutta loppuviikosta melkein aina pitää koti siivota ( imurointi, pölyt pyyhin, moppaus, lakanan vaihtoa ja vessan pesu)Lapsuuden kodissa aina perjantaina isompi siivous, johon osallistuin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi maailmassa ihmiset jatkavat sellaisia tapoja, jotka kokevat oudoiksi?
Kaikilla ei ole suurta tarvetta olla normaali.
Itse miellän oudoksi tavat joilla ei ole mitään perustetta ja jotka ovat hankalampia kuin jokin optimaalisempi tapa.
Esim uunipeltien tai kattiloiden säilyttäminen uunissa ei ole outoa jos niille ei yksinkertaisesti ole muuta paikkaa - mutta on outoa, jos niille olisi parempi paikka ja säilytystapa aiheuttaa hankaluuksia kun kattilat unohtuvat uuniin kun se laitetaan päälle.
Tai, peiton taittelu on outoa jos sille ei ole mitään syytä, mutta ihan perusteltua jos jostain syystä (jota en kyllä keksi) peiton reunat eivät saa ylittää sänkyä.
Itse siis ihmettelisin (en ole alkuperäinen kysyjä) miksi ihmiset jatkavat outoja työläita tapoja ilman perusteita, jos ne aiheuttavat vain vaivaa ilman hyötyä.
Mulle tuo peittojen taittelu ja sängyn petaaminen ylipäätään on ehkä jopa eniten sellainen.. sellainen henkinen etappi. Meinaan, oon työtön, eikä meillä käy paljoa ihmisiä kylässä (ainakaan sellaisia, ketä missään määrin haittaisi petaamaton sänky tai roikkuvat peitot), mutta se, että aloitan aamuni tuulettamalla makkarin ja petaamalla tällä kotoa opitulla molempien reunojen allekääntämistaktiikalla on asia mikä ikään kuin pitää minut ruodussa. "Sainpahan ainakin pedattua sänkyni aamulla". :D
Eli siitä koituva hyöty ei liity ajankäytön maksimointiin tahi liikeratojen sulavuuteen.
Mun mies ei ole ikinä pedannut sänkyään. Mä vien joka aamu peitot ja tyynyt parvekkeelle, makkarin ovi auki ja ennen töihin lähtöä petaan sängyn.
Sängyn laittamiseen kuluu aikaa alle 5 min. Huone on siistimpi ja sänkyyn on kivempi mennä illalla nukkumaan.
Ei vaan osaa itse pedata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi maailmassa ihmiset jatkavat sellaisia tapoja, jotka kokevat oudoiksi?
Kaikilla ei ole suurta tarvetta olla normaali.
Itse miellän oudoksi tavat joilla ei ole mitään perustetta ja jotka ovat hankalampia kuin jokin optimaalisempi tapa.
Esim uunipeltien tai kattiloiden säilyttäminen uunissa ei ole outoa jos niille ei yksinkertaisesti ole muuta paikkaa - mutta on outoa, jos niille olisi parempi paikka ja säilytystapa aiheuttaa hankaluuksia kun kattilat unohtuvat uuniin kun se laitetaan päälle.
Tai, peiton taittelu on outoa jos sille ei ole mitään syytä, mutta ihan perusteltua jos jostain syystä (jota en kyllä keksi) peiton reunat eivät saa ylittää sänkyä.
Itse siis ihmettelisin (en ole alkuperäinen kysyjä) miksi ihmiset jatkavat outoja työläita tapoja ilman perusteita, jos ne aiheuttavat vain vaivaa ilman hyötyä.
Mulle tuo peittojen taittelu ja sängyn petaaminen ylipäätään on ehkä jopa eniten sellainen.. sellainen henkinen etappi. Meinaan, oon työtön, eikä meillä käy paljoa ihmisiä kylässä (ainakaan sellaisia, ketä missään määrin haittaisi petaamaton sänky tai roikkuvat peitot), mutta se, että aloitan aamuni tuulettamalla makkarin ja petaamalla tällä kotoa opitulla molempien reunojen allekääntämistaktiikalla on asia mikä ikään kuin pitää minut ruodussa. "Sainpahan ainakin pedattua sänkyni aamulla". :D
Eli siitä koituva hyöty ei liity ajankäytön maksimointiin tahi liikeratojen sulavuuteen.
Mun mies ei ole ikinä pedannut sänkyään. Mä vien joka aamu peitot ja tyynyt parvekkeelle, makkarin ovi auki ja ennen töihin lähtöä petaan sängyn.
Sängyn laittamiseen kuluu aikaa alle 5 min. Huone on siistimpi ja sänkyyn on kivempi mennä illalla nukkumaan.
Ei vaan osaa itse pedata.
Voi jösses kun oot mieslapsen valinnut.
Oikein piti miettiä että onko jotain tapoja jäänyt lapsuudenkodista.
En keksinyt muuta kuin sen että viikonloppuna EI SIIVOTA.
Eli kaikki imuroinnit, lattian pesu, ym isot siivoukset tehdään aina arkena. Viikonloppuna ollaan ja lomaillaan ja levätään. (toki siivotaan jos on pakko, eli tulee jotain erityistä sotkua)
Tuon olen pitänyt, ja mieskin pitää sitä hyvänä tapana. Siivoamme siis arkena!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako tähän kirjoittaa päinvastaisia tapoja? Esim. Meillä kun menemme perheenä minä, mies ja 3- ja 6v lapsemme mummilla käymään, niin hänelle on ihan ok että kaikki katsovat televisiota mikä on asetettu keittiön nurkkaan, mutta taas jos minä tai lapset kaivamme älypuhelimet esiin, alkaa mummi marttyyriksi. "No eihän minun takia tänne taaskaan tultu, noita vempaimia vaan tuijottamaan"
Ei auta vaikka selitämme että ihan vaikka uutisia sieltä katsomme.
Kyllä ymmärrän mummianne. Kun kylään mennään niin sen hetken jaksaa keskittyä siihen vierailuun ja törkeää on keskittyä silloin räppäämään puhelintaan. Voi luoja kun älypuhelinta ei olisi ikinä keksittykään.
Miten puhelimen vilkuilu eroaa tv:n katsomisesta? Molemmat pois kylässä ollessa minun mielestäni.
Tv:tä katsotaan yhdessä ja kommentoidaan taphtumia toisille yhdessä, tehdään yhteisiä muistoja. Puhelimella ollaan yksin ja halutaa erottautua porukasta. Suuri ero.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako tähän kirjoittaa päinvastaisia tapoja? Esim. Meillä kun menemme perheenä minä, mies ja 3- ja 6v lapsemme mummilla käymään, niin hänelle on ihan ok että kaikki katsovat televisiota mikä on asetettu keittiön nurkkaan, mutta taas jos minä tai lapset kaivamme älypuhelimet esiin, alkaa mummi marttyyriksi. "No eihän minun takia tänne taaskaan tultu, noita vempaimia vaan tuijottamaan"
Ei auta vaikka selitämme että ihan vaikka uutisia sieltä katsomme.
Kyllä ymmärrän mummianne. Kun kylään mennään niin sen hetken jaksaa keskittyä siihen vierailuun ja törkeää on keskittyä silloin räppäämään puhelintaan. Voi luoja kun älypuhelinta ei olisi ikinä keksittykään.
Miten puhelimen vilkuilu eroaa tv:n katsomisesta? Molemmat pois kylässä ollessa minun mielestäni.
Tv:tä katsotaan yhdessä ja kommentoidaan taphtumia toisille yhdessä, tehdään yhteisiä muistoja. Puhelimella ollaan yksin ja halutaa erottautua porukasta. Suuri ero.
Niissä kyläpaikoissa joissa olen ollut ja joissa tv on koko ajan auki, kanava on tasan se minkä isäntäväki on päättänyt. Ts. 90% se ei kiinnosta vieraita ollenkaan - joko se on urheilua, tositv:tä, tai sarja jota ei ole itse seurannut. Ei mulla ainakaan mielikuvitus tai hermot riitä seurata ja kommentoida lajia tai ohjelmaa joka ei kiinnosta tippaakaan, tai sarjaa josta ei ole ollenkaan kärryillä. Kyllä se silloin menee siihen että isäntäväki seuraa telkkaria, ja vieraat tuijottelee kyllästyneenä seiniä. Ei siinä mitään yhteisiä muistoja luoda, enintään päätos siitä että kylään on aika turha tulla. Tässä tilanteessa on tosi tekopyhää alkaa moittia vieraita, jos he seinään tuijottelun sijaan kaivavatkin puhelimet esille ja edes viihdyttävät itse itseään kun kerran isäntiä ei seurustelu kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki solmut pitää aukaista, naruja ei saa leikata poikki. Isomummoni opetti minulle tämän, auttaa kuulemma aukomaan myös elämän solmuja. Ehkä tavoitteena oli opettaa kärsivällisyyttä sekä ottaa ehjät narut talteen myöhempää käyttöä varten.
No en mä oikein ole tapojani kummallisina pitänyt, mutta ketjua kun luke niin joitain huomaa.
Petaan sillä tyylillä että peitto kummaltakin reunalta taitettuna alas.
Vilkutetaan aina lähtiessä jos käyn vanhemmillani tai mummollani. Vilkutan kun käynnistän auton ja vielä toisen kerran kun auto on saatuna pihasta tielle ja lähen ajamaan. Tätä ennen toki on vielä eteisessä halattu ja vanhemmat/mummu tulee pihalle katsomaan lähtöä ja vilkutukset siksi. Mummu tulee kovillakin pakkasilla ulos asti ja vilkuttaa niin kauan kuin auto näkyy, vanhemmat ei sentään.
Lapsena kun vertasin kavereihin niin oli ilmeisen outoa että perheessäni kokoonnuttiin yhessä syömään lounaalle, päivälliselle ja iltapalalle, ne jotka kotona oli. Tämä jatkunut vielä aikuisenakin jos vanhemmille menee käymään. Kun kavereilla tuntui olevan tapana että ruoka ilmestyin keittiön joskus ja sieltä haettiin ruokaa kun jaksettiin kukin milloinkin. Meillä noin toimittiin vaan aamupalan suhteen kun heräiltiin eri aikoihin.
Ja hammasmuki oli meilläkin, tai vanhemmilla ja sisaruksillani tuntuu olevan yhä, itse koin ärsyttäväksi omille muutettuani sitä laittaa pesuun ja ällöksihän se menee kun hammastahnaa kuivuu reunoille. Nykyisin huuhtelen suun hanasta suoraan vettä ottaen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja hammasmuki oli meilläkin, tai vanhemmilla ja sisaruksillani tuntuu olevan yhä, itse koin ärsyttäväksi omille muutettuani sitä laittaa pesuun ja ällöksihän se menee kun hammastahnaa kuivuu reunoille. Nykyisin huuhtelen suun hanasta suoraan vettä ottaen.
Vinkki: sen hammasmukin voi pestä välillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja hammasmuki oli meilläkin, tai vanhemmilla ja sisaruksillani tuntuu olevan yhä, itse koin ärsyttäväksi omille muutettuani sitä laittaa pesuun ja ällöksihän se menee kun hammastahnaa kuivuu reunoille. Nykyisin huuhtelen suun hanasta suoraan vettä ottaen.
Vinkki: sen hammasmukin voi pestä välillä.
No just sitähän mä valitin että koin sen pesemisen ärsyttäväksi ja siksi siitä luovuin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on periytynyt useammassa sukupolvessa vilkuttaminen lähtiessä. Äidin suvun puolelta aina kyläpaikoista lähtiessä koko perhe tulee ovelle tai ikkunaan vilkuttamaan. Isän suvussa tätä ei harrasteta. Samoin äidin suvussa puheluita ei osata lopettaa, kun kumpikin sanoo aina monta kertaa heipat.
Ihana!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako tähän kirjoittaa päinvastaisia tapoja? Esim. Meillä kun menemme perheenä minä, mies ja 3- ja 6v lapsemme mummilla käymään, niin hänelle on ihan ok että kaikki katsovat televisiota mikä on asetettu keittiön nurkkaan, mutta taas jos minä tai lapset kaivamme älypuhelimet esiin, alkaa mummi marttyyriksi. "No eihän minun takia tänne taaskaan tultu, noita vempaimia vaan tuijottamaan"
Ei auta vaikka selitämme että ihan vaikka uutisia sieltä katsomme.
Kyllä ymmärrän mummianne. Kun kylään mennään niin sen hetken jaksaa keskittyä siihen vierailuun ja törkeää on keskittyä silloin räppäämään puhelintaan. Voi luoja kun älypuhelinta ei olisi ikinä keksittykään.
Miten puhelimen vilkuilu eroaa tv:n katsomisesta? Molemmat pois kylässä ollessa minun mielestäni.
Periaatteessa samaa mieltä, mutta kyllä siinä on eroa, katsotaanko samasta laitteesta samaa ohjelmaa, vai tuijottaako jokainen omasta laitteestaan mitä kukakin. Kun katsotaan telkkaria, on välillä sopivia hetkiä puhuakin, mutta älypuhelintaan tuijottavaa ei kehtaa häiritä kun ei tiedä miten tärkeä asia hänellä on meneillään.
Samaa mieltä. Tv:n katselu on yhteinen kokemus, jota voi kaikki kommentoida tai jutustella välissä muustakin. Kännyköitä katsoessa taas jokaisella on joku oma juttu menossa, joka sulkee ikäänkuin toisen omaan maailmaansa.
Äidilläni oli tapana jättää uuniin valo ruokaa siellä paistettuaan, että me lapset tiedettiin uunin olevan kuuman vielä. Itse tein pitkään samoin, nyttemmin olen opetellut tavasta pois, kun lapset ovat jo teinejä. Välillä silti huomaan, että uunissa on valo, vaikka ruoka on jo syöty.
Jos niistää (vessapaperiin) vaikka flunssassa niin se pitää vetää pöntöstä alas eikä saa heittää roskikseen. Äidiltäni tämä tapa. :D
Ei lapsuuden kodista, vaan venäläisessä kodissa vieraillessa omaksuttu tapa: ennen matkalle lähtöä istutaan yhdessä alas samassa huoneessa ja ollaan hetki aivan hiljaa. Sitten ylös ja 'davai'...
Vierailija kirjoitti:
Pussilakanan viikkaamisessa sen M-taitoksen tekeminen, eli siis yhden pitkän sivun pudottaminen ja taittaminen toiselle puolelle tekee lakanasta siistimmän ja napakamman paketin, rullaa ne sitten tai vaan taittelee ja laittaa pinoon. Tästä on vuosien kokemus, kun sekä äidin kanssa lapsuudenkodissa että miehen kanssa omassa kodissaan on lakanat aina yhdessä näin viikannut. Nyt olen sitten ollut viisi vuotta sinkkuna, enkä yksin saa tuota M-taitosta tehtyä, joten taittelen vaan ns. yhteen suuntaan lakanat ennen rullaamista. Ei ole enää niin siistit ja napakat rullat ilman sitä M-taitosta.
OT:
Minulla oli erottuani sama ongelma. Opettelin tekemään niin, että kun olen taittanut lakanan kahdesti, pitelen sitä käsissäni suunnilleen keskeltä niin, että molemmat päät roikkuvat suoraan alaspäin keskenään samassa linjassa. Sitten otan toisella kädellä päällimmäisen kerroksen nipistysotteeseen siitä taitoskohdasta, ja toisella kädellä kaikki muut kerrokset myös nipistysotteeseen samasta kohdasta. Nyt kuljetan päällimmäisen kerroksen sinne nipun toiselle puolelle. Kun pidän koko ajan kiinni alkuperäisen taitoksen kohdalta, saan kerrokset osumaan oikein yhteen. Nyt nipussa on se M-taitos ainakin siinä taitoksen kohdalla, vaikka päät ovatkin epäjärjestyksessä. Kun taitoksesta pitää edelleen kiinni ja varmistaa ensin että siinä kohdassa kerrokset ovat siististi, lakanan päät saa ravistelemalla ja heiluttelemalla menemään oikeaan asentoon.
Kuulostaa monimutkaiselta, mutta on käytännössä mielestäni aika helppoa. Kannattaa kokeilla! Teen tämän nykyään kosteille, hyvin lingotuille lakanoille ja ripustan kuivumaan tällä tavalla taitettuna. Kuivuminen kestää vähän kauemmin, mutta kuitenkin yleensä alle vuorokauden. Sitten laskostan valmiiksi taitellun lakanan kaappiin.
Naisten estoton piereminen.