Lue keskustelun säännöt.
Mistä ateistit saavat tarkoituksen elämäänsä?
31.05.2019 |
Mitä järkeä tehdä mitään, kun millään ei ole kuitenkaan väliä. Ei ole suurempaa tarkoitusta.
Tavallaan säälin heitä.
Kommentit (54)
Ei elämällä ole mitään tarkoitusta sinänsä.
Elämä on elämistä varten. Samanlaista kaikilla saman tuloluokan ihmisillä, uskotpa mihin hyvänsä.
Pääasia on elämän mielekkyys, innostuneisuus, uteliaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin aiemmin ateisti ja elämä tuntui todella tyhjältä ja masentavalta. Löydettyäni Jeesuksen elämäni on muuttunut parempaan suuntaan, vaikka olosuhteet ovat vaikeutuneet, se on jännä juttu.
Ei, ap, et sääli ateisteja. Olet nyt vain niin täynnä omaa erinomaisuuttasi, että pitää ihan mammapalstalla päästä rehvastelemaan.
Saan virtaa elämään nussimisesta ja alkoholista, ystävistä, hyvästä ruoasta. Ja kuntoilusta ja muista harrastuksista. Ei siihen satuolentoja tarvita.
Uskovat satsaavat siihen ”seuraavaan” elämään, joten tämä nykyinen jää oikeastaan käyttämättä. Ateistit elävät tämän nykyisen, koska mitään seuraavaa ei ole, eikä tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli pitäisi uskoa johonkin vain jotta elämällä olisi tarkoitus? Eihän se olisi silloin oikeaa uskoa, pelkkää tarkoituksettomuuden pelkoa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä itsessään on tarkoituksellista ja tärkeää minulle yksilönä ja läheisilleni. Elämäni jatkuu jälkeläisteni kautta. Menee pari sukupolvea sitten meitä ei enää muisteta, ei sinuakaan ap. Ei tällä elämällä tarvitse se enempää merkitystä, maailmassa on elänyt miljardeja ihmisiä, me olemme eläinlaji mutta yksilöitä joille kehittyi tietoinen minuus, osa meistä kuvittelee olevansa jotain spessulumihiutaleita jotka joku satukirjan olento pelastaa kuolemalta, siinä ei ole mitään logikkaa.
Vierailija kirjoitti:
No kun elämällä ei ole tarkoitusta. Mä säälin uskovia, jotka eivät kestä kohdata elämän realiteetteja vaan tarvitsevat jumalaa elämiseen ja kuolemiseen. Heikkoja ja pelkureita ovat.
Ei kannata haukkua muita pelkureiksi tai heikoiksi. Jos itse ei ole ollut heikko tai pelokas, niin se hetki kyllä koittaa. On myöskin eri asia elää ja kokea ne ”elämän realiteetit” kuin pelkästään älyllisesti tunnustaa ne. Ja uskovaiset ovat monesti rohkeita uskaltaessaan kohdata elämän synkän puolen vapaaehtoisesti. Suurin osa ihmisistä elää mieluummin turvallisessa tietämättömyydessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuuntelen tätä "Onko sulla pokkaa" biisiä ja arvon että millon iskeä sormet pistorasiaan.
Nautiskelu, mietiskely, ystävyys, erotiikka, uuden oppiminen, luonto ja taide olisivat varmaan omien arvojeni kärjessä. Elämä on lyhyt, parempi makustella sitä niin kauan kuin sitä riittää.
Jumalien palvonta, yliluonnolliset uskomukset yms. eivät vain ole koskaan kiinnostaneet. Jumala antoi vissiin minulle ateistin mielen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua on aina ihmetyttänyt se että maailman seitsemästä miljardista ihmisestä pelastuvat vain pohjanmaalla Suomessa elävät vanhoillislestadiolaiset. Kaikki muut Jumala on aina tiennyt heittävänsä ikuiseen tuliseen järveen.
Vierailija kirjoitti:
Saan virtaa elämään nussimisesta ja alkoholista, ystävistä, hyvästä ruoasta. Ja kuntoilusta ja muista harrastuksista. Ei siihen satuolentoja tarvita.
Kuulostat syvälliseltää, älykkäältä ja mielenkiintoiselta tyypiltä. Olet selvästi tutkinut filosofian ja uskonnon historiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No elämä ei ainakaan pyöri tulisen järven ja kuinka sen voi välttää ympärillä. Sadistisia lasten pelottelijoita sellaiset.
Saamme elämästä tarkoituksen tässä ja nyt.
Ylösnousemista on toitettu jo pari vuosituhatta, maailmanloppua...
Ja mihin ne kaikki ylösnousseet mahtuvat, tuonneko pilven päälle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kun elämällä ei ole tarkoitusta. Mä säälin uskovia, jotka eivät kestä kohdata elämän realiteetteja vaan tarvitsevat jumalaa elämiseen ja kuolemiseen. Heikkoja ja pelkureita ovat.
Ei kannata haukkua muita pelkureiksi tai heikoiksi. Jos itse ei ole ollut heikko tai pelokas, niin se hetki kyllä koittaa. On myöskin eri asia elää ja kokea ne ”elämän realiteetit” kuin pelkästään älyllisesti tunnustaa ne. Ja uskovaiset ovat monesti rohkeita uskaltaessaan kohdata elämän synkän puolen vapaaehtoisesti. Suurin osa ihmisistä elää mieluummin turvallisessa tietämättömyydessä.
Turvallinen tietämättömyys? Päinvastoin. Ateistit ei tunne tarvetta tukeutua johonkin kuviteltuun. Me valitaan realismi.
Ateismi johtaa itsemurhien yleistymiseen etenkin nuorten keskuudessa. Tästä ateistit eivät ota mitään vastuuta.
Samoista asioista kuin useimmat uskovaisetkin.
Harvan uskovaisen elämä täyttyy pelkästä uskonhurmoksesta, useimmilla tärkeimmät asiat ovat perhe, työ, harrastukset, luonto jne....
Vaikka itse olen uskovainen, niin olisin heman närkästynyt, jos joku ajattelisi, että elämäntarkoitukseni kumpuiais ainoastaan ja vain uskostani. - Onneksi oma uskoni sallii myös epäilyn ja kyseenalaistamisen. - juuri siksi se antaakin toivoa minulle, Sisimmältäni haluan uskoa ja luottaa, että kaikella on tarkoituksena ja kaikki päättyy vielä hyvin kun taas "pintatasolla" saatan tosinaan kysyä, että miksi voi miksi tuon tai tämän kamaluuden ja julmuuden täytyy (tai täytyi) tapahtua; pelkkä järkeni tai viisuateni sen mitä minulla nyt kumpaakaan on - ovat liian rajalliset, että pystyisin pelkästään niihin tukeutumalla antaa tai löytää edes osaksi tyydyttävän vastauksen. Saati että osaisin antaa sellaisen muille.
No kun elämällä ei ole tarkoitusta. Mä säälin uskovia, jotka eivät kestä kohdata elämän realiteetteja vaan tarvitsevat jumalaa elämiseen ja kuolemiseen. Heikkoja ja pelkureita ovat.