Yhteen muuttaminen EI OLE suhteen syventämistä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan tuollainen toimiikin jonkun aikaa, tai jos molemmat ovat tyytyjiä, niin miksei kauemminkin.

Sellaiselle, jolle erillissuhde sopii parhaiten, tyytymistä olisi muuttaa yhteen. En tiedä, miksi joillekuille on niin vaikea ymmärtää, että monet ihmiset haluavat nimenomaan erillissuhteen. Tällöin itselle sopiva ihannekumppani on nimenomaan sellainen, joka haluaa samanlaista suhdetta.

Kyllä mä ainakin ymmärrän. Ihan samalla tavalla kuin polyamorisen kannattaa ottaa polyamorinen kumppani.

Tai lapsia haluavan ottaa toinen lapsia haluava, korkealibidoisen toinen korkealibidoinen, kotihiiren toinen kotihiiri (tai kotihiireyteen myönteisesti suhtautuva). Yhteensopivuus on välttämätöntä, jos parisuhteen haluaa kestävän.

Näin, jos ei yhdestä esimerkistä vielä mennyt jakelun niin siinä tuli saman toistoa oiekine urakalla ;)

Jos ei ole ihan tosissaan suhteessa, ja haluaa olla jalka oven välissä, niin kannattaa ottaa samanlainen kumppani :)

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän yhteenmuuttamisen silloin, kun ollaan perustamassa perhettä, mutta miksi ihmeessä yhteen on pakko muuttaa myös eron jälkeen uudessa suhteessa, kun on jo lapsia? Sitten itketään, kun uusperheessä on niiiiiiin vaikeaa... Minusta on ihan parasta olla suhteessa, jossa meitä sitoo yhteen vain se, että viihdymme yhdessä, ei yhteinen huusholli, asuntolaina tai yhteiset lapset. Voiko aidompaa kumppanuutta edes olla?

Ei perheellisen kanssa seurustellessa ole minkäänlaisella asumismuodolla helppoa. Se, etteivät toisen lapset asu samassa huushollissa, ei tee heistä toiselle yhtään vähemmän tärkeitä. Toki voi elellä illuusiossa, ettei lapsia ole olemassakaan ja kuvitella suhteen olevan läheinen, vaikkei halua tietää kumppanin elämän tärkeimmistä ihmisistä mitään. Sitä kutsutaan vakipanosuhteeksi, jos arkea paetaan viikonlopuksi jonkun ventovieraan luokse.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän yhteenmuuttamisen silloin, kun ollaan perustamassa perhettä, mutta miksi ihmeessä yhteen on pakko muuttaa myös eron jälkeen uudessa suhteessa, kun on jo lapsia? Sitten itketään, kun uusperheessä on niiiiiiin vaikeaa... Minusta on ihan parasta olla suhteessa, jossa meitä sitoo yhteen vain se, että viihdymme yhdessä, ei yhteinen huusholli, asuntolaina tai yhteiset lapset. Voiko aidompaa kumppanuutta edes olla?

Voi kyllä voi olla aidompaa. Sellainen mies jolle olisit niin tärekä että hän  haluaisi ja uskaltaisi ottaa sinun kanssasi vaikka lainan, tai tehdä lapsia.

Järkyttävää keskustelua. En tiedä trollaako täällä osa vai mikä teitä oikein vaivaa, mutta pakko oli tulla kommentoimaan seuraavaa:

Parisuhde on parisuhde, asuttiin siinä yhdessä tai ei. En tiedä, kuka on kokenut tarvetta keksiä tuollaisen typerän termin kuin "erillissuhde". Se vain korostaa käsitystä, ettei kyseessä ole parisuhde vaan jotain "kevyempää".

Jokainen pariskunta valitsee itselleen sopivimman ratkaisun. Yhdessä asumisen normi asuu tiukassa, on järkevää että sitä kyseenalaistetaan ja asiaa ajatellaan kunnolla.

Ajatelkaa, että ei niin monta vuosikymmentä sitten oli erittäin paheksuttua asua yhdessä, jos ei ollut naimisissa. Tämä ajattelutapa on onneksi muuttunut ja niin muuttuu kuppikuntainen ajattelu yhteistaloudestakin.

Tosi monelle - etenkin yli kolmekymppiselle ja joitakin suhteita jo kokeneelle - se yhteenmuutto ei tuo yhtään mitään lisäarvoa suhteeseen. Omat asunnot eivät myöskään ole synonyymi pettämiselle. Suosittelen hankkimaan apua, jos oikea suhde on itselle sitä, että asutaan samassa kämpässä jotta voi vahtia toista. Hyi.

Näin aikuisena lapsettomana ihanteellisin suhde on se, missä molemmilla on omat asunnot ja asutaan lähekkäin. Tässäkin suhdemuodossa voi jopa mennä naimisiin jos siltä tuntuu tai muilla tavoin osoittaa sitoutumista. Ei yhdessä asuminen määritä sitä mitenkään.

Suhde pysyy tuoreempana kun voi välillä kaivata toista eikä tarvitse kinastella kotitöistä. Arkea voi jakaa vaikkei asuta yhdessä. Meilläkin herätään monta kertaa viikossa toisen vierestä, tehdään yhdessä aamupalaa ja ruokaostoksia, harrastetaan ja keskustellaan.

Miksi täällä on joidenkin niin hirveän vaikeaa hyväksyä, että muillakin kuin itsellä on hyviä parisuhteita, joiden ei tarvitse olla joutavanpäiväisten normien mukaisia?

Monet parisuhteet yksinkertaisesti kestäisivät pidempään jos ei muutettaisi yhteen. Jokainen on varmasti esimerkkejä nähnyt.

Yhteistaloutta ei ole pakko perustaa edes perheenlisäyksen takia.

Valitettavasti on sanottava, että moni nainen pääsee lastenkin kanssa helpommalla kun ei ota miestä saman katon alle. Mies lisää monilla työn määrää heittäytymällä passattavaksi.