Yhteen muuttaminen EI OLE suhteen syventämistä

Vierailija kirjoitti:

Varmaan tuollainen toimiikin jonkun aikaa, tai jos molemmat ovat tyytyjiä, niin miksei kauemminkin.

Sellaiselle, jolle erillissuhde sopii parhaiten, tyytymistä olisi muuttaa yhteen. En tiedä, miksi joillekuille on niin vaikea ymmärtää, että monet ihmiset haluavat nimenomaan erillissuhteen. Tällöin itselle sopiva ihannekumppani on nimenomaan sellainen, joka haluaa samanlaista suhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä arjen jakamisessa viehättää? Vilpitön kysymys. Olen ollut sekä avo- että erillissuhteessa, mutta en kokenut yhdessä asumisen mitenkään parantavan suhdetta.

Väärä kumppani. Sen oikean kumppanin kanssa haluaa kyllä asua yhdessä. 

Kyllä se yhdessä asuminen oikein hyvin sujui, ja kumppani oli varmasti oikea minulle. En todellakaan olisi suostunut muuttamaan väärän kanssa yhteen. Mutta en silti kokenut, että arjen jakaminen olisi mitenkään parantanut suhdetta. Tiskeistä ei tarvinnut riidellä ja tietenkin vuokrassa säästi, mutta vastaavasti yksin kotona -aikaa oli hankalampi järjestää eikä toista päässyt ikävöimään.

Kyllä se yhdessä asuminen teillekin jotain ekstraa toi, koska ette ole muuttaneet takaisin erilleen ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyhmiä kysymyksiä, mutta kysyn silti. Te, jotka tapaatte esim. 5 kertaa viikossa, niin tarkoittaako se että tapaatte vaihtelevasti kummankin luona yhteensä 5 kertaa ja loput 2 päivää viikosta on sitä omaa aikaa? En tiennytkään että tällekin oma nimi, siis erillissuhde. Ajattelin, että tämä parisuhde siinä missä muutkin paitsi ettei asuta yhdessä. Tämä olisi nimenomaan ideaali parisuhde minulle, molemmilla omat kämpät.

Kyllä, ymmärsit oikein. Se on siis seurustelua/tapailua toisen kanssa. Se ei ole avo, eikä avioliitto, ei parisuhde, eikä toinen onle kumppani tai puoliso, vaan tyttö/poikakaveri(mies/naisystävä).

Ei aivan. Erillissuhde on yksinkertaisesti ilmaistuna parisuhde, jossa ei asuta yhdessä. Se ei ota kantaa siviilisäätyyn tai nimityksiin, joita kumppanit käyttävät toisistaan. Myös avioliitossa elävät voivat elää erillissuhteessa. Esimerkistä käyköön vaikka kirjailijapari Riku Korhonen ja Anna-Leena Härkönen.

Ei aivan. Kun ollaan naimisissa, on se juridinen voimassaoleva sopimus vaikka toinen asuisi kiinassa ja toinen suomessa. He eivät ole erillissuhteessa, vaan naimisissa, ja tämä merkataan myös kaikkiin papereihin. Puolisolla tarkoitetaan avo tai aviopuolisoa, noh kumppani nyt voi olla vaikka yrityskumppani. Missään ei kysytä onko sinulle poikakaveria, vain yhdessäasuminen lasketaan yhtään miksikään muualla kin ihmisen omassa päässä, avioliiton lisäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä arjen jakamisessa viehättää? Vilpitön kysymys. Olen ollut sekä avo- että erillissuhteessa, mutta en kokenut yhdessä asumisen mitenkään parantavan suhdetta.

Väärä kumppani. Sen oikean kumppanin kanssa haluaa kyllä asua yhdessä. 

Kyllä se yhdessä asuminen oikein hyvin sujui, ja kumppani oli varmasti oikea minulle. En todellakaan olisi suostunut muuttamaan väärän kanssa yhteen. Mutta en silti kokenut, että arjen jakaminen olisi mitenkään parantanut suhdetta. Tiskeistä ei tarvinnut riidellä ja tietenkin vuokrassa säästi, mutta vastaavasti yksin kotona -aikaa oli hankalampi järjestää eikä toista päässyt ikävöimään.

Kyllä se yhdessä asuminen teillekin jotain ekstraa toi, koska ette ole muuttaneet takaisin erilleen ;)

Silloinen kumppanini halusi asua yhdessä ja olisi varmaankin ottanut ehdotukseni erillään muuttamisesta merkkinä siitä, että suhteessa on minusta jokin vakavasti vialla. Kun yhdessä asuminen sujui hyvin ja suhde oli hieno, en halunnut parisuhdetta vaarantaa tuon takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan tuollainen toimiikin jonkun aikaa, tai jos molemmat ovat tyytyjiä, niin miksei kauemminkin.

Sellaiselle, jolle erillissuhde sopii parhaiten, tyytymistä olisi muuttaa yhteen. En tiedä, miksi joillekuille on niin vaikea ymmärtää, että monet ihmiset haluavat nimenomaan erillissuhteen. Tällöin itselle sopiva ihannekumppani on nimenomaan sellainen, joka haluaa samanlaista suhdetta.

Kyllä mä ainakin ymmärrän. Ihan samalla tavalla kuin polyamorisen kannattaa ottaa polyamorinen kumppani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä arjen jakamisessa viehättää? Vilpitön kysymys. Olen ollut sekä avo- että erillissuhteessa, mutta en kokenut yhdessä asumisen mitenkään parantavan suhdetta.

Väärä kumppani. Sen oikean kumppanin kanssa haluaa kyllä asua yhdessä. 

Kyllä se yhdessä asuminen oikein hyvin sujui, ja kumppani oli varmasti oikea minulle. En todellakaan olisi suostunut muuttamaan väärän kanssa yhteen. Mutta en silti kokenut, että arjen jakaminen olisi mitenkään parantanut suhdetta. Tiskeistä ei tarvinnut riidellä ja tietenkin vuokrassa säästi, mutta vastaavasti yksin kotona -aikaa oli hankalampi järjestää eikä toista päässyt ikävöimään.

Kyllä se yhdessä asuminen teillekin jotain ekstraa toi, koska ette ole muuttaneet takaisin erilleen ;)

Silloinen kumppanini halusi asua yhdessä ja olisi varmaankin ottanut ehdotukseni erillään muuttamisesta merkkinä siitä, että suhteessa on minusta jokin vakavasti vialla. Kun yhdessä asuminen sujui hyvin ja suhde oli hieno, en halunnut parisuhdetta vaarantaa tuon takia.

Niin juuri, eli toi se ekstraa, ihan kuten arvasinkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyhmiä kysymyksiä, mutta kysyn silti. Te, jotka tapaatte esim. 5 kertaa viikossa, niin tarkoittaako se että tapaatte vaihtelevasti kummankin luona yhteensä 5 kertaa ja loput 2 päivää viikosta on sitä omaa aikaa? En tiennytkään että tällekin oma nimi, siis erillissuhde. Ajattelin, että tämä parisuhde siinä missä muutkin paitsi ettei asuta yhdessä. Tämä olisi nimenomaan ideaali parisuhde minulle, molemmilla omat kämpät.

Kyllä, ymmärsit oikein. Se on siis seurustelua/tapailua toisen kanssa. Se ei ole avo, eikä avioliitto, ei parisuhde, eikä toinen onle kumppani tai puoliso, vaan tyttö/poikakaveri(mies/naisystävä).

Ei aivan. Erillissuhde on yksinkertaisesti ilmaistuna parisuhde, jossa ei asuta yhdessä. Se ei ota kantaa siviilisäätyyn tai nimityksiin, joita kumppanit käyttävät toisistaan. Myös avioliitossa elävät voivat elää erillissuhteessa. Esimerkistä käyköön vaikka kirjailijapari Riku Korhonen ja Anna-Leena Härkönen.

Ei aivan. Kun ollaan naimisissa, on se juridinen voimassaoleva sopimus vaikka toinen asuisi kiinassa ja toinen suomessa. He eivät ole erillissuhteessa, vaan naimisissa, ja tämä merkataan myös kaikkiin papereihin. Puolisolla tarkoitetaan avo tai aviopuolisoa, noh kumppani nyt voi olla vaikka yrityskumppani. Missään ei kysytä onko sinulle poikakaveria, vain yhdessäasuminen lasketaan yhtään miksikään muualla kin ihmisen omassa päässä, avioliiton lisäksi.

Erillisuhde viittaa vain asumisjärjestelyihin, ei suhteen juridiseen statukseen. Tämä käy hyvin ilmi erillissuhteen englanninkielisestä nimityksestä living apart together (LAT). Naimisissa olevat voivat hyvin elää erillissuhteessa. Erillissuhteessa eläminen ei tarkoita, että parisuhde olisi jotenkin vähemmän parisuhde kuin sellainen, jossa asutaan yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä arjen jakamisessa viehättää? Vilpitön kysymys. Olen ollut sekä avo- että erillissuhteessa, mutta en kokenut yhdessä asumisen mitenkään parantavan suhdetta.

Väärä kumppani. Sen oikean kumppanin kanssa haluaa kyllä asua yhdessä. 

Kyllä se yhdessä asuminen oikein hyvin sujui, ja kumppani oli varmasti oikea minulle. En todellakaan olisi suostunut muuttamaan väärän kanssa yhteen. Mutta en silti kokenut, että arjen jakaminen olisi mitenkään parantanut suhdetta. Tiskeistä ei tarvinnut riidellä ja tietenkin vuokrassa säästi, mutta vastaavasti yksin kotona -aikaa oli hankalampi järjestää eikä toista päässyt ikävöimään.

Kyllä se yhdessä asuminen teillekin jotain ekstraa toi, koska ette ole muuttaneet takaisin erilleen ;)

Silloinen kumppanini halusi asua yhdessä ja olisi varmaankin ottanut ehdotukseni erillään muuttamisesta merkkinä siitä, että suhteessa on minusta jokin vakavasti vialla. Kun yhdessä asuminen sujui hyvin ja suhde oli hieno, en halunnut parisuhdetta vaarantaa tuon takia.

Niin juuri, eli toi se ekstraa, ihan kuten arvasinkin.

Ei tuonut ekstraa siinä merkityksessä kuin tarkoitin, eli että suhteen laatu olisi jotenkin parantunut.

Miksi tästäkin vauhkotaan?! Mikä meitä ihmisiä vaivaa?? :'D Antaa jokaisen elää ja rakastaa tyylillään, kunhan se ei satuta muita. Musta on ihanaa nähä, miten eri tavoin ihmiset on onnellisia. Ollaan kaikki yksilöitä.

Yksin asumisessa oli kyllä puolensa, kun sai päättää ite, miten kaikki asiat on kotona. :D Toisaalta itse rakastan sitä, millaista on elää saman katon alla, mutta voin hyvin ymmärtää ton toisen näkökulman! Parisuhde voi olla syvä ja vakava, vaikkei asuisi yhdessä <3 Yhteiskunnassa on vaan muodostunut tietyt oletukset, joita pidetään normaaleina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä arjen jakamisessa viehättää? Vilpitön kysymys. Olen ollut sekä avo- että erillissuhteessa, mutta en kokenut yhdessä asumisen mitenkään parantavan suhdetta.

Väärä kumppani. Sen oikean kumppanin kanssa haluaa kyllä asua yhdessä. 

Kyllä se yhdessä asuminen oikein hyvin sujui, ja kumppani oli varmasti oikea minulle. En todellakaan olisi suostunut muuttamaan väärän kanssa yhteen. Mutta en silti kokenut, että arjen jakaminen olisi mitenkään parantanut suhdetta. Tiskeistä ei tarvinnut riidellä ja tietenkin vuokrassa säästi, mutta vastaavasti yksin kotona -aikaa oli hankalampi järjestää eikä toista päässyt ikävöimään.

Kyllä se yhdessä asuminen teillekin jotain ekstraa toi, koska ette ole muuttaneet takaisin erilleen ;)

Silloinen kumppanini halusi asua yhdessä ja olisi varmaankin ottanut ehdotukseni erillään muuttamisesta merkkinä siitä, että suhteessa on minusta jokin vakavasti vialla. Kun yhdessä asuminen sujui hyvin ja suhde oli hieno, en halunnut parisuhdetta vaarantaa tuon takia.

Niin juuri, eli toi se ekstraa, ihan kuten arvasinkin.

Ei tuonut ekstraa siinä merkityksessä kuin tarkoitin, eli että suhteen laatu olisi jotenkin parantunut.

Eli suhde huononi kun muutitte yhteen, koska olette nyt jo eronneetkin. Joskus käy noin, tsemppiä kuitenkin uuteen suhteeseen!

Vierailija kirjoitti:

Miksi tästäkin vauhkotaan?! Mikä meitä ihmisiä vaivaa?? :'D Antaa jokaisen elää ja rakastaa tyylillään, kunhan se ei satuta muita. Musta on ihanaa nähä, miten eri tavoin ihmiset on onnellisia. Ollaan kaikki yksilöitä.

Yksin asumisessa oli kyllä puolensa, kun sai päättää ite, miten kaikki asiat on kotona. :D Toisaalta itse rakastan sitä, millaista on elää saman katon alla, mutta voin hyvin ymmärtää ton toisen näkökulman! Parisuhde voi olla syvä ja vakava, vaikkei asuisi yhdessä <3 Yhteiskunnassa on vaan muodostunut tietyt oletukset, joita pidetään normaaleina.

Juju onkin siinä että eri elämäntilanteissa eri asumismuodot sopivat eri tavoin. LApsena vanhepien kanssa, nuorena ehkä solukämpässä, opiskellessA Kämppiksinä jonkun kanssa, sitten yksin jonkun aikaa, sitten poikakaverin kanssa, eron jälkeen yksin, jotkut jopa hamaan tappiin asti. Itsellänikin on ollut monenlaista asumistapaa ja tyyliä, jotka ovat sopineet silloin oikein hyvin. Nyt sopii miehen kanssa ok-talossa, enkä vaihtaisi!

Kyse lienee joillakin yksilöillä Pavlovin koirakokeen tapaisesta assosioimisesta eli kun näkee kumppanin tekevän arkitöitä, hänestä tulee mystisesti epäeroottinen ja vaaditaan taikatemppuja, jotta haluttaisi. Itsellä ei tällaisia ongelmia ole, pikemminkin otan kiitollisena vastaan kumppanin tuoman avun, kun en yksin asuessani laistaisi tuumaakaan arjen velvollisuuksista, vaan tekisin kaiken yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä arjen jakamisessa viehättää? Vilpitön kysymys. Olen ollut sekä avo- että erillissuhteessa, mutta en kokenut yhdessä asumisen mitenkään parantavan suhdetta.

Väärä kumppani. Sen oikean kumppanin kanssa haluaa kyllä asua yhdessä. 

Kyllä se yhdessä asuminen oikein hyvin sujui, ja kumppani oli varmasti oikea minulle. En todellakaan olisi suostunut muuttamaan väärän kanssa yhteen. Mutta en silti kokenut, että arjen jakaminen olisi mitenkään parantanut suhdetta. Tiskeistä ei tarvinnut riidellä ja tietenkin vuokrassa säästi, mutta vastaavasti yksin kotona -aikaa oli hankalampi järjestää eikä toista päässyt ikävöimään.

Kyllä se yhdessä asuminen teillekin jotain ekstraa toi, koska ette ole muuttaneet takaisin erilleen ;)

Silloinen kumppanini halusi asua yhdessä ja olisi varmaankin ottanut ehdotukseni erillään muuttamisesta merkkinä siitä, että suhteessa on minusta jokin vakavasti vialla. Kun yhdessä asuminen sujui hyvin ja suhde oli hieno, en halunnut parisuhdetta vaarantaa tuon takia.

Niin juuri, eli toi se ekstraa, ihan kuten arvasinkin.

Ei tuonut ekstraa siinä merkityksessä kuin tarkoitin, eli että suhteen laatu olisi jotenkin parantunut.

Eli suhde huononi kun muutitte yhteen, koska olette nyt jo eronneetkin. Joskus käy noin, tsemppiä kuitenkin uuteen suhteeseen!

Ei suhde myöskään huonontunut yhteen muuttaessa. Kokonaisuus pysyi aika lailla samana.

Oliko alkuperäinen viestini jotenkin epäselvä, vai miksi joudun toistamaan itseäni näin paljon?

Minusta taaa yhdessä asuminen on aivan ihanaa. Ihana tulla räntäsateesta pitkän työpäivän jälkeen kotiin kun mies on laittanut takan tulille, ruuan valmiiksi, ja illalla saadaan antaa toisillemme kunnon selkähieronnat ja nukahtaa toistemme kainaloon. Se on minulle sitä arjen luksusta, ihanaa nauttia muulloinkin kuin perjantai-iltaisin. Ja minusta on ihanaa ilahduttaa ja yllättää hänet vaikkapa leipomuksilla, kun hänellä on stressaavaa ja kiireistä töissä. Koti on yhteinen lämmin pesä ja turvasatama. Ehkä fiilikset olisivat toisenlaiset, jos asuisimme yhdessä jossain ankeassa kaksiossa. Siinä voisi hermot kiristyä ja ajatus omista asunnoista tuntua hyvältä vaihtoehdolta. Meillä tilaa riittää molemmille, jos kaipaa yksinäisyyttä ja hiljaisuutta. Miehen soittoharrastusta pääsen helposti pakoon, jos en jaksa sitä kuunnella, ja voin hyvin halutessani sulkeutua omaan huoneeseen, jos haluan lukea rauhassa jotain, tehdä käsitöitä tai maalata.

Vierailija kirjoitti:

Minusta taaa yhdessä asuminen on aivan ihanaa. Ihana tulla räntäsateesta pitkän työpäivän jälkeen kotiin kun mies on laittanut takan tulille, ruuan valmiiksi, ja illalla saadaan antaa toisillemme kunnon selkähieronnat ja nukahtaa toistemme kainaloon. Se on minulle sitä arjen luksusta, ihanaa nauttia muulloinkin kuin perjantai-iltaisin. Ja minusta on ihanaa ilahduttaa ja yllättää hänet vaikkapa leipomuksilla, kun hänellä on stressaavaa ja kiireistä töissä. Koti on yhteinen lämmin pesä ja turvasatama. Ehkä fiilikset olisivat toisenlaiset, jos asuisimme yhdessä jossain ankeassa kaksiossa. Siinä voisi hermot kiristyä ja ajatus omista asunnoista tuntua hyvältä vaihtoehdolta. Meillä tilaa riittää molemmille, jos kaipaa yksinäisyyttä ja hiljaisuutta. Miehen soittoharrastusta pääsen helposti pakoon, jos en jaksa sitä kuunnella, ja voin hyvin halutessani sulkeutua omaan huoneeseen, jos haluan lukea rauhassa jotain, tehdä käsitöitä tai maalata.

Minä taas voisin kirjoittaa yhtä maalailevan kuvauksen siitä, miten ihanaa on tulla yksin kotiin pitkän työpäivän jälkeen. :)

Meillä on kaikilla omat tarpeemme ja mieltymyksemme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan tuollainen toimiikin jonkun aikaa, tai jos molemmat ovat tyytyjiä, niin miksei kauemminkin.

Sellaiselle, jolle erillissuhde sopii parhaiten, tyytymistä olisi muuttaa yhteen. En tiedä, miksi joillekuille on niin vaikea ymmärtää, että monet ihmiset haluavat nimenomaan erillissuhteen. Tällöin itselle sopiva ihannekumppani on nimenomaan sellainen, joka haluaa samanlaista suhdetta.

Kyllä mä ainakin ymmärrän. Ihan samalla tavalla kuin polyamorisen kannattaa ottaa polyamorinen kumppani.

Tai lapsia haluavan ottaa toinen lapsia haluava, korkealibidoisen toinen korkealibidoinen, kotihiiren toinen kotihiiri (tai kotihiireyteen myönteisesti suhtautuva). Yhteensopivuus on välttämätöntä, jos parisuhteen haluaa kestävän.

Ymmärrän yhteenmuuttamisen silloin, kun ollaan perustamassa perhettä, mutta miksi ihmeessä yhteen on pakko muuttaa myös eron jälkeen uudessa suhteessa, kun on jo lapsia? Sitten itketään, kun uusperheessä on niiiiiiin vaikeaa... Minusta on ihan parasta olla suhteessa, jossa meitä sitoo yhteen vain se, että viihdymme yhdessä, ei yhteinen huusholli, asuntolaina tai yhteiset lapset. Voiko aidompaa kumppanuutta edes olla?

Ap, minusta on aika keskenkasvuista, että samalla kun pyrit lisäämään ymmärrystä erilaisia suhdemuotoja kohtaan, itse suhtaudut erittäin mustavalkoisesti ja kielteisesti muiden suhdejärjestelyjä kohtaan.

Entäpä, jos joku taas kokee sen arkipäiväistymisen nimenomaan syvenemiseksi? Että ei olla vaan sellaisella pinnallisella "sunnuntaina yhdessä pyhävaatteet päällä sivistyneesti pikkurilli koukussa Ekbergillä leivoskahvilla" -moodissa.

Sinä koet sen tylsäksi ja harmaaksi, että herätään yhdessä, laitetaan yhdessä aamupalaa, siivotaan yhdessä ja mietitään, mitä laitettaisiin yhdessä ruuaksi. Saat ihan vapaasti kokea niin, mutta älä silloin julistele tuollaisia yleispäteväksi pyrkiviä kommentteja kuten otsikkosi.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on ihan parasta olla suhteessa, jossa meitä sitoo yhteen vain se, että viihdymme yhdessä, ei yhteinen huusholli, asuntolaina tai yhteiset lapset. Voiko aidompaa kumppanuutta edes olla?

Kirjoitin täsmälleen auki omat tuntemukseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä arjen jakamisessa viehättää? Vilpitön kysymys. Olen ollut sekä avo- että erillissuhteessa, mutta en kokenut yhdessä asumisen mitenkään parantavan suhdetta.

Väärä kumppani. Sen oikean kumppanin kanssa haluaa kyllä asua yhdessä. 

Kyllä se yhdessä asuminen oikein hyvin sujui, ja kumppani oli varmasti oikea minulle. En todellakaan olisi suostunut muuttamaan väärän kanssa yhteen. Mutta en silti kokenut, että arjen jakaminen olisi mitenkään parantanut suhdetta. Tiskeistä ei tarvinnut riidellä ja tietenkin vuokrassa säästi, mutta vastaavasti yksin kotona -aikaa oli hankalampi järjestää eikä toista päässyt ikävöimään.

Kyllä se yhdessä asuminen teillekin jotain ekstraa toi, koska ette ole muuttaneet takaisin erilleen ;)

Silloinen kumppanini halusi asua yhdessä ja olisi varmaankin ottanut ehdotukseni erillään muuttamisesta merkkinä siitä, että suhteessa on minusta jokin vakavasti vialla. Kun yhdessä asuminen sujui hyvin ja suhde oli hieno, en halunnut parisuhdetta vaarantaa tuon takia.

Niin juuri, eli toi se ekstraa, ihan kuten arvasinkin.

Ei tuonut ekstraa siinä merkityksessä kuin tarkoitin, eli että suhteen laatu olisi jotenkin parantunut.

Eli suhde huononi kun muutitte yhteen, koska olette nyt jo eronneetkin. Joskus käy noin, tsemppiä kuitenkin uuteen suhteeseen!

Ei suhde myöskään huonontunut yhteen muuttaessa. Kokonaisuus pysyi aika lailla samana.

Oliko alkuperäinen viestini jotenkin epäselvä, vai miksi joudun toistamaan itseäni näin paljon?

Et vain puhu ihan totta. Myös jankkaaminen kielii siitä.