Yhteen muuttaminen EI OLE suhteen syventämistä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti näin. Omat asunnot molemmilla. Oma tila, oma rauha. Ja sitten kiihkeää yhdessäoloa pari-viisi kertaa viikossa. Sitten pari päivää omaa aikaa per viikko, vähintään.

Niin, koska teillä ei ole muuta yhteistä kuin seksi.

En ole lainaamasi kirjoittaja, mutta kyllä minulla on ainakin kumppanini kanssa paljonkin muuta yhteistä kuin seksi, vaikka emme näekään toisiamme viikon jokaisena päivänä. Meillä on yhteisiä kavereita, yhteinen harrastus/intohimo (jonka kautta tapasimme), leffailtoja, kävelylenkkejä, yhteistä kokkailua, yhteinen saunavuoro... En keksi, mitä lisäarvoa suhteeseen toisivat yhteiset tiskit tai yhteinen asuntolaina. Osaatko sinä kertoa?

Paljonkin. Kerronpa nyt entisenä projektipäällikkönä, miten asia on. Yhteinen projekti, kuten vaikkapa loppuelämän yhdessäolo, onnistuu sitä paremmin, mitä sitoutuneempia projektin osapuolet ovat projektiin. Jos sillä ei ole niin väliä, meneekö homma puihin vai ei (esim. projektista luopuakseen ei tarvitse kuin ottaa lippalakki hyllyltä ja häipyä ilman seurauksia), niin se projekti epäonnistuu huomattavasti suuremmalla todennäköisyydellä, kuin jos osallistujat ovat ottaneet vaikkapa lainaa projektin vuoksi.

Meidän yhteinen projekti on mahdollisimman laadukas, ei mahdollisimman pitkä suhde. Tällaisen projektin päämääriä ei yhteen muuttaminen palvelisi ollenkaan. Jos tavoite on olla yhdessä hinnalla millä hyvänsä, sitten lähtemisestä varmaan kannattaakin tehdä kalliimpaa ja hankalampaa. Itse tykkään siitä tiedosta, että toinen haluaa nähdä minua tasan siitä syystä, että hän pitää minusta.

Eli hän pitää siitä, mitä saa aina silloin tällöin, ns. kermankuorintamenettely.

Me puhumme keskenämme "rusinat pullasta" -suhteesta, koska tässä on kaikki parisuhteen hyvät puolet eikä juuri mitään huonoista.

Eli yhteinen asuntolaina ja yhteiset tiskit parantavat suhdetta, koska ne tekevät vaikeammaksi lähteä suhteesta (sitoutuminen)? Just. Ei ihme, että palstalaisilla on niin paljon parisuhdeongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Eli yhteinen asuntolaina ja yhteiset tiskit parantavat suhdetta, koska ne tekevät vaikeammaksi lähteä suhteesta (sitoutuminen)? Just. Ei ihme, että palstalaisilla on niin paljon parisuhdeongelmia.

Tekevät lähdön vaikemmaksi, mutta myös mahdollistavat paljon. Ei meillä ainakaan olisi resursseja ylläpitää kahta omakotitaloa (kumpikaan ei missään nimessä asuisi muulla tavalla). Ja kääntäen erillään asuminen on silloin takaportin auki pitämistä, joten ei silloin voida puhua ainakaan syvällisesti suhteesta.

Tämä yhdessä-erikseen-kuvio on varmaan joku kaupunkilaisten hullutus kun ei kestettäisi survoa samassa kerrostaloasunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli yhteinen asuntolaina ja yhteiset tiskit parantavat suhdetta, koska ne tekevät vaikeammaksi lähteä suhteesta (sitoutuminen)? Just. Ei ihme, että palstalaisilla on niin paljon parisuhdeongelmia.

Tekevät lähdön vaikemmaksi, mutta myös mahdollistavat paljon. Ei meillä ainakaan olisi resursseja ylläpitää kahta omakotitaloa (kumpikaan ei missään nimessä asuisi muulla tavalla). Ja kääntäen erillään asuminen on silloin takaportin auki pitämistä, joten ei silloin voida puhua ainakaan syvällisesti suhteesta.

Tämä yhdessä-erikseen-kuvio on varmaan joku kaupunkilaisten hullutus kun ei kestettäisi survoa samassa kerrostaloasunnossa.

Kieltämättä en kyllä koskaan haluaisi asua omakotitalossa. Minulla ei muutenkaan ole sellaisia asumistavoitteita, joihin tarvitsen muita ihmisiä. Olen minimalisti ja tykkään pienistä keskusta-asunnoista.

En ymmärrä, mitä takaportin auki pitämistä se on, että haluaa asua yksin.

Vierailija kirjoitti:

Elämäni ei ole muutenkaan tavanomaista niin mikäs ihme se sitten, ettei parisuhde-elämänikään ole mikään rivari, pari lasta ja noutaja -kuvio. Kyky tehdä itseni näköisiä ratkaisuja on aina ollut minulle vahvuus. Minulle sopii kahden itsenäisen aikuisen ihmisen suhde. Sellainen perheyksikkönä hääriminen olisi ihan no no.

Pystyisitkö tekemään itsesi näköisen ratkauisun myös silloin, jos haluaisi pari lasta ja rivaripätkän? Eikö ole käynyt mielessä ollenkaan, että vaikka sinä et halua samaa kuin muut, voi se lapsi-noutajaelämä olla jollekin toiselle se itsensänäköinen ratkaisu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämäni ei ole muutenkaan tavanomaista niin mikäs ihme se sitten, ettei parisuhde-elämänikään ole mikään rivari, pari lasta ja noutaja -kuvio. Kyky tehdä itseni näköisiä ratkaisuja on aina ollut minulle vahvuus. Minulle sopii kahden itsenäisen aikuisen ihmisen suhde. Sellainen perheyksikkönä hääriminen olisi ihan no no.

Pystyisitkö tekemään itsesi näköisen ratkauisun myös silloin, jos haluaisi pari lasta ja rivaripätkän? Eikö ole käynyt mielessä ollenkaan, että vaikka sinä et halua samaa kuin muut, voi se lapsi-noutajaelämä olla jollekin toiselle se itsensänäköinen ratkaisu?

Jos haluaa lapsia, erillissuhde ei todennäköisesti ole paras ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli yhteinen asuntolaina ja yhteiset tiskit parantavat suhdetta, koska ne tekevät vaikeammaksi lähteä suhteesta (sitoutuminen)? Just. Ei ihme, että palstalaisilla on niin paljon parisuhdeongelmia.

Tekevät lähdön vaikemmaksi, mutta myös mahdollistavat paljon. Ei meillä ainakaan olisi resursseja ylläpitää kahta omakotitaloa (kumpikaan ei missään nimessä asuisi muulla tavalla). Ja kääntäen erillään asuminen on silloin takaportin auki pitämistä, joten ei silloin voida puhua ainakaan syvällisesti suhteesta.

Tämä yhdessä-erikseen-kuvio on varmaan joku kaupunkilaisten hullutus kun ei kestettäisi survoa samassa kerrostaloasunnossa.

Miten se, että keinotekoisesti tekee lähtemisestä hankalampaa esimerkiksi yhteisen asuntolainan vuoksi, on suhteen syventämistä?

Vierailija kirjoitti:

Ennen ku muutin yhteen muijan kanssa suhde oli todella kiihkeä ja yökyläilyissä oli todella sitä jotain. Yhteen muutettuamme suhde oli taas todella syvältä joten kai se jollain tapaa syveni.

Jos haluaa syventää suhdetta vielä tuostakin, niin kannattaa mennä naimisiin ja hankkia lapsi. Sitten vasta ollaankin syvällä, pohjalla suorastaan.

Jos , tai siis kun(jokainen kuolee joskus) ero tulee nykyisestä miehestäni, niin en varmastikaan enää lähde asumaan kenenkään kanssa, tai välttämättä edes seurustelemaan mitenkään vakavasti. Aika aikaansa kutakin. Se vain on niin, että kun on tosissaan toisen kanssa, ja hän on se toinen puolisko, niin ei tule edes mieleen etteikö haluaisi jakaa nimen omaan sen arjen  sen oman kumppanin kanssa. Seukkailusuhteet on sitten erikseen, kun ei löydy sitä ihan sopivaa siihen rinnalle. Silloin "kaipaa omaa aikaa"(vaikka jokaisella on sitä omaa aikaa, asuttiin yhdessä tai ei), eikä halua jakaa arkeaan. Tämä on MINUN kokemukseni yli 40-vuotisesta elämästäni, en itsekää halunnut asua kenenkään kanssa yhdessä ennen kuin tapasin vastakappaleeni.

ERILLISsuhde kertoo jo sanana kaiken. Eli että se ei ole PARIsuhde.

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä arjen jakamisessa viehättää? Vilpitön kysymys. Olen ollut sekä avo- että erillissuhteessa, mutta en kokenut yhdessä asumisen mitenkään parantavan suhdetta.

Väärä kumppani. Sen oikean kumppanin kanssa haluaa kyllä asua yhdessä. 

Kyllä se vaan syventää suhdetta kun aletaan olemaan perheyksikkö ja samaa taloutta. Ensimmäiset kolme vuotta asuttiin 170km päässä toisistamme eikä nähty edes viikottain, ja vaikka silloin kun oltiin yhdessä muutaman päivän elettiin ihan arkea, niin kyllä se oli ihan eri juttu sitten kun muutettiin yhteen. Jos ei haluta olla perheenä niin ei mun mielestä se ole kuin sellaista kevyttä tapailua, ei siinä ole juuri mitään sitoutuneisuutta, juuri se yhteinen arki on kuitenkin se juttu parisuhteessa, elämä on kuitenkin pääasiassa sitä tavallista arkea ja siihen ihmiset yleensä sen kumppanin haluavat, sitä arkea jakamaan, juhlaan löytyy kyllä sitten seuraa muualtakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti näin. Omat asunnot molemmilla. Oma tila, oma rauha. Ja sitten kiihkeää yhdessäoloa pari-viisi kertaa viikossa. Sitten pari päivää omaa aikaa per viikko, vähintään.

Täsmälleen näin. Minä olen jo perhe-elämän kokenut ja se riitti. Nykyistä suhdetta en tule pilaamaan yhteenmuutolla, vaan pidämme kumpikin omat asunnot. On ihanaa, kun saa päättää kaikesta omassa kodissaan, kompromisseja ei tarvitse tehdä. Saan olla rauhassa silloin kun haluan. Toisaalta tapaamiset ovat ihania ja kipinä säilyy, kun toisen naama ja tavat eivät pääse kyllästyttämään ja ärsyttämään.

Näin minäkin aion tehdä sitten jos ero tulee, esim. ieheni kuolee.  Olen jo kokenut täydellisen parisuhteen yhdessäasumisineen, ja toivon tietysti että tässä ollaan vielä vanhuksina, mutta ainahan toinen kuolee ensin. Jos olen mieheni kuollessa vielä täysissä voimissa, ja ylipäätäänpääsen kuolemasta ikinä yli, niin minulle riittää ihan hyvin erillään asuminen. Olenhan jo kokenut sen kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Eli yhteinen asuntolaina ja yhteiset tiskit parantavat suhdetta, koska ne tekevät vaikeammaksi lähteä suhteesta (sitoutuminen)? Just. Ei ihme, että palstalaisilla on niin paljon parisuhdeongelmia.

Yhteinen asuntolaina ja tiskit tarkoittaa sitä että on yhteinen talo ja koti, ja vieläpä yhteiset ruuat. Ei ne velat tai tiskit estä kuitenkaan lähtemästä suhteesta jos siltä tuntuu, sitä tehdään jatkuvasti.

Vierailija kirjoitti:

Vastusten perusteella voisi päätellä, että riittävän vanhaksi (+30) yksin asuneet, ja aiemmin pitkässä parisuhteessa olleet ja siitä eronneet haluavat LAT-suhteen. Vai poikkeaako joku tästä?

Kyllä se näin on. Ajatellaan että kun on jouduttu pettymään suhteeseen, niin yhteenmuuttamattomuudella se jotenkin estetään. Poislukien ne joilla on jo ollut hyvä liitto, mutta kumppani on kuollut. 

Ei uskota enää että itselle löytyisi se "oikea", joten tyydytään sitten hieman epäsopiviin, ja asustellaan ja elellään erillään, kuitenkaan tuntematta oloaan niin yksinäiseksi kuin sinkkuna ollessa. Vähän niin kuin yritetään syödä ja säästää pullaa. Varmaan tuollainen toimiikin jonkun aikaa, tai jos molemmat ovat tyytyjiä, niin miksei kauemminkin.

Vierailija kirjoitti:

Tyhmiä kysymyksiä, mutta kysyn silti. Te, jotka tapaatte esim. 5 kertaa viikossa, niin tarkoittaako se että tapaatte vaihtelevasti kummankin luona yhteensä 5 kertaa ja loput 2 päivää viikosta on sitä omaa aikaa? En tiennytkään että tällekin oma nimi, siis erillissuhde. Ajattelin, että tämä parisuhde siinä missä muutkin paitsi ettei asuta yhdessä. Tämä olisi nimenomaan ideaali parisuhde minulle, molemmilla omat kämpät.

Kyllä, ymmärsit oikein. Se on siis seurustelua/tapailua toisen kanssa. Se ei ole avo, eikä avioliitto, ei parisuhde, eikä toinen onle kumppani tai puoliso, vaan tyttö/poikakaveri(mies/naisystävä).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä arjen jakamisessa viehättää? Vilpitön kysymys. Olen ollut sekä avo- että erillissuhteessa, mutta en kokenut yhdessä asumisen mitenkään parantavan suhdetta.

Väärä kumppani. Sen oikean kumppanin kanssa haluaa kyllä asua yhdessä. 

Kyllä se yhdessä asuminen oikein hyvin sujui, ja kumppani oli varmasti oikea minulle. En todellakaan olisi suostunut muuttamaan väärän kanssa yhteen. Mutta en silti kokenut, että arjen jakaminen olisi mitenkään parantanut suhdetta. Tiskeistä ei tarvinnut riidellä ja tietenkin vuokrassa säästi, mutta vastaavasti yksin kotona -aikaa oli hankalampi järjestää eikä toista päässyt ikävöimään.

En haluaisi olla miehen kanssa jota kohtaan intohimo säilyy vain jos ei asuta yhdessä, ja ei nähdä kuin seksin merkeissä. Se on sitten sama ottaa aina uusi mies yhdeksi illaksi jos näin on. Mies on minulle sopiva silloin, kun hän saa minut nauramaan ja kiimaaan vielä vuosien päästäkin, vaikka käydäänkin yhdessä kaupassa ja maksetaan yhteiset laskut. En haluaisi tuollaista keinotekoista suhteen ylläpitoa, jossa täytyy säännöstellä yhteistä elämää, tai himo loppuu. Hrr.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyhmiä kysymyksiä, mutta kysyn silti. Te, jotka tapaatte esim. 5 kertaa viikossa, niin tarkoittaako se että tapaatte vaihtelevasti kummankin luona yhteensä 5 kertaa ja loput 2 päivää viikosta on sitä omaa aikaa? En tiennytkään että tällekin oma nimi, siis erillissuhde. Ajattelin, että tämä parisuhde siinä missä muutkin paitsi ettei asuta yhdessä. Tämä olisi nimenomaan ideaali parisuhde minulle, molemmilla omat kämpät.

Kyllä, ymmärsit oikein. Se on siis seurustelua/tapailua toisen kanssa. Se ei ole avo, eikä avioliitto, ei parisuhde, eikä toinen onle kumppani tai puoliso, vaan tyttö/poikakaveri(mies/naisystävä).

Ei aivan. Erillissuhde on yksinkertaisesti ilmaistuna parisuhde, jossa ei asuta yhdessä. Se ei ota kantaa siviilisäätyyn tai nimityksiin, joita kumppanit käyttävät toisistaan. Myös avioliitossa elävät voivat elää erillissuhteessa. Esimerkistä käyköön vaikka kirjailijapari Riku Korhonen ja Anna-Leena Härkönen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti näin. Omat asunnot molemmilla. Oma tila, oma rauha. Ja sitten kiihkeää yhdessäoloa pari-viisi kertaa viikossa. Sitten pari päivää omaa aikaa per viikko, vähintään.

Niin, koska teillä ei ole muuta yhteistä kuin seksi.

En ole lainaamasi kirjoittaja, mutta kyllä minulla on ainakin kumppanini kanssa paljonkin muuta yhteistä kuin seksi, vaikka emme näekään toisiamme viikon jokaisena päivänä. Meillä on yhteisiä kavereita, yhteinen harrastus/intohimo (jonka kautta tapasimme), leffailtoja, kävelylenkkejä, yhteistä kokkailua, yhteinen saunavuoro... En keksi, mitä lisäarvoa suhteeseen toisivat yhteiset tiskit tai yhteinen asuntolaina. Osaatko sinä kertoa?

Paljonkin. Kerronpa nyt entisenä projektipäällikkönä, miten asia on. Yhteinen projekti, kuten vaikkapa loppuelämän yhdessäolo, onnistuu sitä paremmin, mitä sitoutuneempia projektin osapuolet ovat projektiin. Jos sillä ei ole niin väliä, meneekö homma puihin vai ei (esim. projektista luopuakseen ei tarvitse kuin ottaa lippalakki hyllyltä ja häipyä ilman seurauksia), niin se projekti epäonnistuu huomattavasti suuremmalla todennäköisyydellä, kuin jos osallistujat ovat ottaneet vaikkapa lainaa projektin vuoksi.

Meidän yhteinen projekti on mahdollisimman laadukas, ei mahdollisimman pitkä suhde. Tällaisen projektin päämääriä ei yhteen muuttaminen palvelisi ollenkaan. Jos tavoite on olla yhdessä hinnalla millä hyvänsä, sitten lähtemisestä varmaan kannattaakin tehdä kalliimpaa ja hankalampaa. Itse tykkään siitä tiedosta, että toinen haluaa nähdä minua tasan siitä syystä, että hän pitää minusta.

Meillä taas suhteen tukipilari on rakkaus ja halu olla toisen kanssa kaikin eri tavoin. Ehkä siksi varmaan asummekin kymmenettä vuotta onnellisesti yhdessä, kun ei tarvitse miettiä onko päämäärä nyt tarpeeksi laadukas ;)