Aikuisiän ADHD

Mitä hoitoa aikuisille siis jo yli 40 vuotiaille tarjolla ?

Vierailija kirjoitti:

Mikä on erona sitte laiskuuteen ja saamattomuuteen ? 

Ehkäpä se, että tietynlainen laiskuus ja saamattomuus on oireiden seuraus, ei "väärä asenne elämään".

Toinen juttu, että nykymaailmassa moni asia pahentaa oireita (teknologian tuoma jatkuva tietoähky ja houkutukset), ja toisaalta monet työt vaativat hurjasti keskittymistä (helpot työt automatisoitu roboteille), mutta samalla ärsykkeitä on loputtomiin yötä päivää. Eli ihminen, joka vanhassa maailmassa olisi pärjännyt samoilla aivoilla, onkin helposti ihan onneton tapaus tässä meidän ajassamme.

Te jotka olette käyneet yksityisellä, tuleeko tapaamiseen varustautua mitenkään ennalta, vai oletteko vain varanneet ajan ja menneet paikanpäälle?

ekalle käynnille menet vaan, mutta  auttaa jos kirjotat itse paperille vähän  miksi sinne menet yms. 

Itse kirjoitin vihkoon miksi menin,mitä muut sanoneet  , koulumenestys,harrastukset , mitä teen nyt. mitä apua tai muuta haluaisin.

Joku 5-6 sivua pikku vihkoon kirjotin ja lekuri lukas ja sano että kyllä ois aiheellista tutkia ja kirjoitti lähetteen.

Epäilen että minulla voisi olla ADD, olen pohtinut asiaa jo vuosia ja lukenut aiheesta netistä, sekä keskustellut läheisieni kanssa asiasta. Olen kuitenkin mielestäni suoriutunut elämästäni "liian hyvin" diagnoosin saamiseksi, eikä minulla ole tarpeeksi konkreettisia arkeen vaikuttavia oireita kun kuitenkin selviydyn. Silti tekisi mieli hakeutua tutkimuksiin, asia vaivaa minua.

Lapsuudessa ADD oireet ovat olleet kyllä aivan valtaisia, äidin mielestä vielä selkeämpiä kuin mitä itse muistan. Äiti kertoi joskus yrittäneensä puhua asiasta neuvolassa, mutta asiaan oli suhtauduttu aika vähätellen (mitään ei siis tutkittu, olen yli 30v...). Nykyään pärjään, eikä konkreettisia haittoja kauheasti koidu, koska nään kovasti vaivaa että selviydyn kaikista arkisista asioista. Eihän tuo ADD jos sellainen lapsena oli minnekään katoa?

Olen haudannut ajatukset tutkimuksista pari vuotta sitten jo. Nyt olen todenut olevani alisuoriutuja. Olen älykäs, minulla on omalla alallani paljon kykyjä, minulla on ammatillisia haaveita- ja näistä huolimatta jumitan matalapalkkaisessa tylsässä perustyössä, jossa koen olevani loukussa, enkä hyödynnä varmaan puoltakaan ominaisuuksistani. Olen haaveillut yliopistokoulutuksista jo iäisyyden, mutta en saa toimittua. Koulut olivat kohdallani aivan helvettiä, ala-asteella alkoivat jo oppimisen ongelmat sekä käyttäytymisessä oli aina jotain vikaa. Yläasteella olin näkymätön haaveilija, sanaakaan en tainnut omaksua koko 3v aikana ja selviydyin keskitasoisesti ehkä vain siksi että olen älykäs ( en keskivertoa älykkäämpi, mutta opin siis sen osan mitä jaksan kuunnella hyvin, en ole tyhmä, olen laiska). Lukiostakin selviydyin, tosin osasta aineista rimaa hipoen. Ennen kirjoituksia löytyi lukihäiriö ja ilmeisesti jotain hahmottamisen ongelmaa, ilmeisesti ADD:lla usein on myös oppimisen ongelmia?

Amk valitsin sen perusteella minne kouluun ei ollut pakko lukea kirjoja vaan soveltuvuus oli merkittävintä. Koulu oli tosi helppo ja sisälsi vain vähän pänttäämistä ulkoamuistettavista yksityiskohdista (oli paljon isoja aihekokonaisuuksia, olen hyvä omaksumaan tekstiä mutta en yhtään hyvä muistamaan yksityiskohtia) ja enemmän käytännön juttuja/ryhmätöitä. Ryhmätyöt ovat hyviä kun silloin yleensä joku muu strukturoi tekemiseni. Opparin tein myös parin kanssa, minkä ansiosta valmistuin. En olisi varmaan tähän päivään mennessä saanut sanaakaan kirjoitettua, mutta parini laati minulle aikataulun kalenteriin :D

Nyt haluaisin tutkinnon yliopistosta. Aihe kiinnostaa ja sinänsä lukeminen ei pelota, koska uppudun kyllä kiinnostaviin aiheisiin. Pelottaa se etten saa ikinä mitään tehtyä, minulla ei käytännössä ole aloitekyyä. Saatan istua tuntikausia tuijottamassa seinää kun pitäisi tehdä jotain oikeasti tärkeää, esim. maksaa laskut. Saatan olla tietenkin vain saamaton ja etsiä tekosyitä käytökselleni... En millään meinaa saada haettua kouluun ja valittua tarkemmin tutkitoa muutamasta vaihtoehdosta. Olen tätäkin nyt pyöritellyt useamman vuoden ja kärvistellyt nykyisessä työssä, en saa mitään aikaan ja kokoajn tuntuu pahemmalta. Pelottaa myös opintojen iso kokoonaisuus, ajatus on kiva niin kauan kunnes alan miettiä kauanko aikaa menee, 2 tai 3 vuotta on hirveän pitkä aika ja pitäisi opiskella tosi paljon, enkä pysty ehkä siihen.

Onko mitään järkeä maksaa yksityisellä tutkimuksista? Diagnoosihan on vain pala paperia, jos ei se elämääni muuten vaikuta? Voisiko diagnoosi jotenkin helpottaa ammatillista jatkoani, voisinko esimerkiksi opiskellessa hyötyä lääkityksestä? Minulla on myös työterveyshuolto ja muistaakseni meille kuuluu työpsykologin tapaaminen, mutta ei varmaankaan erikoissairaanhoitoa (psykiatria). Toki voisin työterveydestä saada ehkä lähetteen jonnekin missä sitten pitäisi maksaa itse... Tulee hemmetin kalliiksi.

Lisäys vielä:

 

Minulla on ollut useita jaksoja jolloin olen tuntenut itseni todella masentuneeksi. En ole näihin halunnut apua, joskus työterveydessä asiasta kyseltiin ( jonkin työhyvinvointikyselyn kautta näkyi huono mieliala), mutta kuittasin asian. Masennukseni ei tunnu jotenkin oikealta, olen kaikista jaksoista selvinnyt ihan itsekseni. Porskutan paljolti eteenpöin kyllä senkin avulla että ohitan asiat käsittelemättä ikäviä juttuja. Menneisyydestä on painolastia ihan koulukiusaamisesta hankaliin perhesuhteisiin. Minulla on ihan normaali perhe mutta jostain syystä välit vanhempiini ovat vähintäänkin haastavat, ja perhesuhteissani on kyllä vahingoittavia kokemuksia. Samoin seurustelusuhteet ovat olleet hankalia. Masennuksen syitä löydän siis helpostikin elämäni varrelta. En tiedä voisiko käsittämättömät alavireisyydet liittyä myös keskittymishäiriöön, tai ainakin siitä aiheutuneisiin ongelmiin joita elämässä on ollut.

Pitäisiköhän ensin ottaa vastaan hoitoa masennukseen ennenkuin voi ajatellakaan muuta. Juuri nyt minulla on kyllä vähän hankala jakso mielialojen kanssa.

Mene ihmeessä käymään TK:ssa ,tai suoraan yksityiselle.

Kirjoita nuo samat paperille ja näytä niille .

vaikka et saiskaan mitään diagnoosia,niin ainaki yks asia pois huolesta sitten

On se tuskaa tuo tk:n homma, sain ajan jollekki hoitsulle kuukauden päähän, eli taitaa olla totta nuo kirjotukset että se on  pitkä prosessi .Ja piti selittää puoli elämää puhelimessa ensin.

Voiko joku kertoa suunnilleen sen ajan mitä menee julkisella, jonotuksineen ?  en jaksa koko ketjua kahlata läpi.

Mulla on diagnoosi mutta lääkkeet ei ole koskaan purreet vaikka kaikkea on kokeiltu. Kun mun varastorauta-arvo nostettiin infuusiolla kunnolla ylös, kaikki oireet hävisi. Siis ihan kaikki add-oireetkin. Ne palasivat kun rauta tippui taas alle 150. Sanoisin että virhediagnooseja on todennäköisesti paljon.

nysä kirjoitti:

Mulla on diagnoosi mutta lääkkeet ei ole koskaan purreet vaikka kaikkea on kokeiltu. Kun mun varastorauta-arvo nostettiin infuusiolla kunnolla ylös, kaikki oireet hävisi. Siis ihan kaikki add-oireetkin. Ne palasivat kun rauta tippui taas alle 150. Sanoisin että virhediagnooseja on todennäköisesti paljon.

Aikuisillahan vaste lääkitykseen on käsittääkseni yksi diagnostinen erotuskriteeri ja siksi sitä kokeillaankin usein jo ennen varsinaisen diagnoosin asettamista. Eli jos lääkityksestä hyötyy tai se toimii odotetulla tavalla vs. neuronormaalit, on diagnoosin virhemahdollisuus aika pieni.

Eli tapauksessasi kyse voi mahdollisesti ollakin virhediagnoosista, aivoissa ei välittäjäainepuutosta jolloin tietenkään lääkityksellä ei haluttua vaikutusta, vaikka oireisto olisi samanlainen.

Julkisella ainaki aikamoisen perusteelliset tutkimukset ,joten ei varmaa helpolla tuu virheitä , mutta tuntuu että nuo saa yksityisellä parilla käynnillä diagnoosit,,,

Onko siis jollekkin käynyt joskus niin että ensin adhd dg, joka sitten purettu pois ja jotain muuta tilalle?jos,niin mitä tilalle?

MIten adhd-tyyppien kans seurustelut ?  onko ne haastavia tapauksia oikeasti?

Sain just DIVA-testistä sellaiset tulokset, että lääkekokeilua ehdotettiin. Olen syönyt Voxraa pienellä annoksella masennusoireisiin, mutta masennusta minulla ei varmaan edes ole, vaan ainoastaan kuormittuneisuutta. Nyt Voxran annostusta nostetaan ja sen olisi tarkoitus auttaa adhd-oireisiin. Onko muilla tästä lääkkeestä kokemusta? Itse koen tarvitsevani apua lähinnä ärsykkeiden hallintaan, toiminnanohjaukseen ja aloitteellisuuteen. Ylivilkkaus ja spontaanius ovat itselläni myös vahvoja, mutta ne eivät oikeastaan häiritse itseäni.

Vierailija kirjoitti:

Sain just DIVA-testistä sellaiset tulokset, että lääkekokeilua ehdotettiin. Olen syönyt Voxraa pienellä annoksella masennusoireisiin, mutta masennusta minulla ei varmaan edes ole, vaan ainoastaan kuormittuneisuutta. Nyt Voxran annostusta nostetaan ja sen olisi tarkoitus auttaa adhd-oireisiin. Onko muilla tästä lääkkeestä kokemusta? Itse koen tarvitsevani apua lähinnä ärsykkeiden hallintaan, toiminnanohjaukseen ja aloitteellisuuteen. Ylivilkkaus ja spontaanius ovat itselläni myös vahvoja, mutta ne eivät oikeastaan häiritse itseäni.

Ei mitään hajua asiasta, mutten ole lääkäri , mun kamu syö concertaa ja sillä toimii se hyvin

JOs työtön köyhä luuseri saa tuon diagnoosin, mitä apuja silloin saatavilla ,korvaako kela edes lääkitystä aikuisille?vai onko sata lappua ja lausuntoa + vuotta paperisotaa?

En tiedä onko jotain eroja kelle tulee resepti tai ei, mutta jos resepti on niin eikö silloin sossu/kela korvaa pillerit.

Millä sen aikuisena tietää onko ahdistusta vaikko jotain keksittymiskyvyn puutetta?

jos kuitenkin oireillut lapsesta saakka, muttei koskaan käynyt lekurilla asian suhteen. Tai millä todistaa siis .