Aikuisiän ADHD

Ahdistus,masennus,stressi yms   , jokaisessa on saman tyylisiä oireita kuin adhdeessa .

Testeissä ja haastatteluissa pitää erotella mistä johtuu.

Vierailija kirjoitti:

Taas adhd-ääliöt palstalla. Adhd:ta kutsutaan laiskuudeksi ja asenneongelmaksi minkä vanhemmat ovat saaneet aikaiseksi.

Sinun vanhempasi ovat mitä ilmeisimmin saanut aikaan jonkinlaisen asenneongelman sinun kohdallasi. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole diagnoosia eikä ehkä tautiakaan, mutta kun luin jonkun diagnoosin omaavan kuvauksen, että ADHD on kuin aivoissa olisi monta tabletin ikkunaa yhtä aikaa auki ja lukisi niitä yhtä aikaa, niin alkoi tuntua, että onkohan minullakin tuo. Keskittymisen fokus ei pysy monta sekuntia samassa kovteessa, vaan aivot pulpauttelevat koko ajan aivan muuta pintaan, vanhoja muistoja, hoidettavia asioita, ratkaistavia ongelmia, mielenkiintoisia kysymyksiä aprikoitavaksi jne. Koko ajan sikin sokin. Kaikki keskittyminen on aina ollut taistelun ja ponnistelun takana. Joskus sitten jos jostain syystä uppoaa johonkin, niin ei havaitse ympäristöstä mitään. Ei esimerkiksi sitä, jos joku käy työhuoneessa kertomassa jotain tai kysyy jotain, niin pitää melkein ravistella itsensä työn seasta havaitsemaan, mistä on kysymys. Pään sekavuus ja sen vaatima ylimääräinen kurinpitotyö tuntuu uuvuttavalta. Pärjäsin nuitenkin tuössä aivan itseäni tyydyttävällä tavalla jatkuvaa hurjaa uupumusta lukuunottamatta ja nyt kun elän omaan tahtiin ei asialla ole niin suurta merkitystä. Ainoa mikä risoo enää on se, että kotia on vaikea saada pysymään järjestyksessä eikä tahdo jaksaa ruveta opettelemaan mitään monimutkaista, kuin pakon edessä. Taidan kuitenkin tyytyä tällaiseen elämään enkä ole ajatellut lähteä arvuuttelemaan onko diagnoosi vai minulla vain joku luonnevika. Työ jatkuvine keskeytyksineen ja yhtä aikaa eri tehtäviin repimisineen kun samalla olisi kaikkeen pitänyt keskittyä keskittymällä niin että työmuistia ylikuormitettiin koko ajan keskeytyneillä töillä, se oli tosi myrkkyä minun aivoilleni. En tiedä paljonko nupin knykykunto on työperäistä, mutta aika kamalassa kunnossa se on. Kun on näin pitkään menty huonona ja arvosteltavana ihmisenä niin menköön edelleen.

Ja sorry avautumisesta vaikkei tämä nyt edistä kenenkään asiaa mitenkään mihinkään. Ei tämmöistä kehtaa huokailla kenenkään tuttavienkaan kanssa ja yhtä turhaa sekin olisi.

Minulla tuo kodin sekaisuus on kyllä vaikuttanut tosi paljon siihen fiilikseen, mikä on koko elämästä. Tai ehkä niin päin, että kärsin siitä sotkuisesta kodista ja on ikävää kun ei voi pyytää vieraita. Harmittaa, kun meillä periaatteessa on ihan tosi kiva koti, mutta se on hautautunut sinne sotkuun. Ja kun tulee joku huoltokäynti, niin kauhea tuska ja stressi että saa vähän siivottua. Ja nekin alkaa mennä jo siihen, ettei jaksa välittää, pari viimeistä kertaa ovat käyneet melko sekaisessa kodissa. 

Ja tuo, ettei jaksa opetella mitään monimutkaista. Minulla se on mennyt siihen, etten jaksa/pysty opettelemaan mitään edes vähemmän monimutkaista. Kun alan miettiä mitä kaikkea kodin askareita en osaa ja siihen kaikki tietokonejutut päälle, niin olen totisesti lirissä ilman miestä. Ja nyt kun viime kesänä hankittiin mökki, tässä tuli mukana aika paljon opeteltavaa kiinteistötekniikkaa, josta olen huolella aivan pihalla enkä koe että pystyisin opettelemaan ennen kuin lääkitys on kunnossa. Ruuanlaittokaan ei suju, tässä on miehelle ihan liikaa kuormaa yksin kannettavaksi. 

Ja sitten päälle vielä se uupumus. Kun ei työpäivän jälkeen jaksa tehdä mitään. Ja ihmettelee, mistä kaikki muut saavat energiaa kaiken maailman harrastuksiin ja muuhun. Ei se ole mitään elämää, että työpäivän jälkeen vain makaa raatona ja yrittää kerätä voimia seuraavaan työpäivään!

hei,. 

Helsingissä Terveystalo ja Mika Määttä (en ole käynyt henkilökohtaisesti, joten en voi vannoa että on hyvä)

Toisena vinkkinä on mieliala lääke Voxtra, auttoi omiin adhd ongelmiin hyvin. Lääkettä käytetään masennukseen, kivunhallintaan (laskee kipukynnystä) ja tupakoinnin lopettamiseen. Lääkkeestä on hyviä kokemuksia ja tutkimuksia myös adhd:ssa

Itse aloin taas mm. lukemaan kirjoja , sain paljon enemmän tehtyä jne.

Millä perustein lääke valitaan tai missä järjestyksessä kokeillaan?

On mainittu täällä tuo concerta,elvanse ,medikinet ja voxra.

Onko edes mitään järjestystä?

Vierailija kirjoitti:

Taitaa olla työttömyys ja yksinäisyys monella samassa paketissa adhdeen kans.

En keksi millainen ihminen jaksais adhd tyyppiä puolisona edes.

Voi olla vaan eipä parane yleistää.

Mä en o yksinäinen, enkä o koskaan ollut työtön.

Ja onneks on mies joka jaksaa varsin hyvin minua.

Sä tuskin edes tunnet yhtään adhd ihmistä ja vaikka tuntisit ni mikä oikeus sulla on arvostella?

Kateellinenko olet ku me hyoerit saadaan pirusti aikaan eikä olla ylipainoisia möllöttäjiä.

Ja myös muita ongelmia monesti,sosiaalinen elämä ei ehkä suju, huono itsetunto..

ADHD voi helposti jäädä diagnosoimatta, varsinkin, jos ylivilkkaus on enemmän pään sisäistä. Tähän vielä lisäksi se, että lapsi voi myös olla kiltti ja kohtelias, jonka lisäksi moni oppii peittämään tai "maskaamaan", eli naamioimaan omat heikkoutensa. Ei tämmöistä tiedä välttämättä lähteä ikinä edes selvittämään, jos ei törmää aiheeseen esim artikkelin kautta.

Masennuksen hoidon yhteydessä kysyttiin, että löytyykö ADHD, ongelma näin pinnallisessa selvittämisessä on, kun kysyjä mieltää koko oireyhtymän ylivilkkaudeksi, kun muusta ei ole ennen puhuttu. Nopeat kyselytestit olisi tehtävä aina masennuksen tai tarkkaavaisuuden ongelmien selvityksessä.

Nyt vajaa 30 vuotiaana haen diagnoosia, kun korkeakoulu jäänyt kesken ja toinen takkuaa. Isäni ollut pitkäaikaistyötön elämänsä ja ottanut lopareita, kun sukset menneet ristiin pomojen kanssa. Aivan päivänselvä ADHD tapaus käytöksen sairauksien ja alkoholisoitumisen perusteella. Mutta näitä ei olla saatu kiinni terveydenhoidon piiristä ja tuskin tullaan saamaankaan, koska hoitajilla ja useilla lääkäreillä on ihan samat mielikuvat oireyhtymästä kuin kaikilla muillakin.

Tässäkin perheessä kolme kohta jo 30 vuotiasta sisarusta, joilla kaikilla adhd piirteitä, eikä kukaan ole työllistynyt paria kuukautta pitemmiksi jaksoiksi, kun pitäisi jo omia asuntoja ostella. ADHD piirteet voisi opettaa terveydenhuollon työntekijöille, opettajille, lastenhoitajille ja vanhemmille vajaassa tunnissa. Tämä säästäisi veronmaksajien rahoja aivan tolkuttoman määrän, kun työelämästä putoamiset ja koulun keskeyttämiset saataisiin tippumaan. Väitän että suuri osa näistä voi johtua diagnosoimattomasta ADHD:sta.

Ilopilleri lapsena,hirviö teininä....

Onhan sitä monenlaista oireilua, mutta totta että ne joilla aviot toimii hyvin, peittävät myös hyvin oireilua , ihan jo hyvällä käytöksellä vaikka meneekin välillä yli hommat.Koulussakin osa pysyy täysin penkillään  tosin aivot menee tuhatta kokojana ja tunnilta ei muista mitään ,mutta vapaalla meno hurjempaa.

Alisuoriutuminen varmasti hyvin yleistä, essee-vastaukset hankalia kun ajatus hyppii eestaas  yms.

Huono itsetunto sitten seuraa lopunelämää (toivottavasti ei kaikilla)

Ehkä pitäs antaa tietoa jo lasten vanhemmille, koska varmasti moni ei edes huomaa että lapsi jotenkin herilainen,koska itsekkin ollut tai tottunut vaan siihen ,  eli lekurin kysyessä sanoo  että lapsuus ihan normaali.

Nuo vaan ajatuksia tässä aamukahvin lomassa.

Itsellä  on diagnoosi,aikuisena saatu, ja siihen meni julkisella reilu vuosi.

Tietämättömyys se eniten hankaluuksia aiheuttaa, siksi siihen tulisi puuttua. Varsinkin jos vanhemmilla on ADHD, muttei tiedä siitä, seuraa tästä juurikin lasten peilaus itseensä. "Ihan normaali lapsi, tommonen se minäkin olin nuorena". Saati jos vanhempi onkin ollut vilkkaampi ja lapsella vilkkaus päänsisäistä, niin sehän vaikuttaa varsin normaalilta lapselta.

Koulumenestys voi olla myös hyvää varsinkin ala- ja yläkoulussa vaikka olisi ADHD. Pärjäsin 8 keskiarvolla, riitti kun luki päivää ennen kokeeseen pienessä paniikissa. Eihän noita hommia saa edelleenkään aiemmin aloitettua. Älykkyydellä tai ahkeralla opiskelulla voi kompensoida oireita, mutta ainakin itselläni lukio/ammattikorkea olivat sen verran vaativia, ettei kurssia opeteltu enää päivässä, kuten ennen oli mahdollista. Koulu voi myös olla oikeasti kiinnostavaa, jolloin myös keskittyminen on helpompaa, eniten ongelmia aiheuttaa kuitenkin tylsäksi koetut asiat.

Juurikin tuo alisuoriutumisen tunne on kuitenkin aina ollut läsnä. Vähän liikaa tutkimuksissa tunnutaan painottavan lapsuuden koulumenestystä, jota ei kuitenkaan taideta käypähoidossa vaatia diagnoosin tekemiseen.

Kompensointi ja oireiden peittäminen on älyttömän raskasta, vaikka siihen osittain kykenisikin. Ja vaikutukset itsetuntoon on järkyttävät. Vaikka yrittäisi jatkuvasti parhaansa, huomataan vain se, missä et onnistu. Tieto asiassa on ehdottoman merkittävää, muuten vertaa aina negatiivisesti itseään erilaisilla ominaisuuksilla varustettuihin ihmisiin. Sen sijaan, että näkisi mitä on suorittanut ja kuinka paljon on oikeasti yrittänyt. Saatetaan pitää laiskana tai haluttomana, vaikka joka päivä antaisi kaikkensa pysyäkseen mukana. Siitä seuraa usein uupumus "normaalielämään", mikä on jälleen merkki heikkoudesta tai kyvyttömyydestä ottaa vastuuta. Mitä selkeämmin itse ymmärtää omat defektit suhteessa muihin kykenemättä ratkaisemaan niitä, sitä enemmän oireet aiheuttavat ahdistusta ja häpeää. Ja silti älykään ei auta muuttamaan esim. tarkkaavaisuutta miksikään. Väärintulkinta on yleistä, lähdetään arvioimaan ihmistä oletuksesta, että nämä asiat voi valita ja ne ovat tahdonalaisia. Niin kuin ne monella ovat. Tietoa lisää, ymmärrys todellisesta ongelmasta kuten muissa aivojen poikkeavuuksissa ja toimintahäiriöissä. Ei se lopulta ole sen kummempaa, kuin sokeakaan ei voi nähdä vaikka keskittäisi siihen kaiken tahdonvoimansa. Sitten vaan tilanteen hyväksyminen ja apukeinot käyttöön.

Yhteiskunnasta tippuneet kirjoitti:

Tietämättömyys se eniten hankaluuksia aiheuttaa, siksi siihen tulisi puuttua. Varsinkin jos vanhemmilla on ADHD, muttei tiedä siitä, seuraa tästä juurikin lasten peilaus itseensä. "Ihan normaali lapsi, tommonen se minäkin olin nuorena". Saati jos vanhempi onkin ollut vilkkaampi ja lapsella vilkkaus päänsisäistä, niin sehän vaikuttaa varsin normaalilta lapselta.

Koulumenestys voi olla myös hyvää varsinkin ala- ja yläkoulussa vaikka olisi ADHD. Pärjäsin 8 keskiarvolla, riitti kun luki päivää ennen kokeeseen pienessä paniikissa. Eihän noita hommia saa edelleenkään aiemmin aloitettua. Älykkyydellä tai ahkeralla opiskelulla voi kompensoida oireita, mutta ainakin itselläni lukio/ammattikorkea olivat sen verran vaativia, ettei kurssia opeteltu enää päivässä, kuten ennen oli mahdollista. Koulu voi myös olla oikeasti kiinnostavaa, jolloin myös keskittyminen on helpompaa, eniten ongelmia aiheuttaa kuitenkin tylsäksi koetut asiat.

Juurikin tuo alisuoriutumisen tunne on kuitenkin aina ollut läsnä. Vähän liikaa tutkimuksissa tunnutaan painottavan lapsuuden koulumenestystä, jota ei kuitenkaan taideta käypähoidossa vaatia diagnoosin tekemiseen.

Lasten ongelmat nähdään koulussa, terveydenhoidossa ja lastensuojelussa aina vanhemipen vikana. Ensin köytetään vuosia huolitutkintaan, vaikka nämä vuodet kuuluisi auttaa ja tutkia lasta.

Lisäksi ADHD-tutkimukset ovat kalliita ja teettävät todella paljon työtä esim. koulun henkilökunnalle.

En usko että ADD-tytöt tulevat ikinä saamaan diagnooseja!

Olen seurannut sivusta useita tapauksia ja tämä on surullinen totuus.

Vierailija kirjoitti:

Ilopilleri lapsena,hirviö teininä....

Onhan sitä monenlaista oireilua, mutta totta että ne joilla aviot toimii hyvin, peittävät myös hyvin oireilua , ihan jo hyvällä käytöksellä vaikka meneekin välillä yli hommat.Koulussakin osa pysyy täysin penkillään  tosin aivot menee tuhatta kokojana ja tunnilta ei muista mitään ,mutta vapaalla meno hurjempaa.

Alisuoriutuminen varmasti hyvin yleistä, essee-vastaukset hankalia kun ajatus hyppii eestaas  yms.

Huono itsetunto sitten seuraa lopunelämää (toivottavasti ei kaikilla)

Ehkä pitäs antaa tietoa jo lasten vanhemmille, koska varmasti moni ei edes huomaa että lapsi jotenkin herilainen,koska itsekkin ollut tai tottunut vaan siihen ,  eli lekurin kysyessä sanoo  että lapsuus ihan normaali.

Nuo vaan ajatuksia tässä aamukahvin lomassa.

Itsellä  on diagnoosi,aikuisena saatu, ja siihen meni julkisella reilu vuosi.

Älkää syyttäkö aina vanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Kompensointi ja oireiden peittäminen on älyttömän raskasta, vaikka siihen osittain kykenisikin. Ja vaikutukset itsetuntoon on järkyttävät. Vaikka yrittäisi jatkuvasti parhaansa, huomataan vain se, missä et onnistu. Tieto asiassa on ehdottoman merkittävää, muuten vertaa aina negatiivisesti itseään erilaisilla ominaisuuksilla varustettuihin ihmisiin. Sen sijaan, että näkisi mitä on suorittanut ja kuinka paljon on oikeasti yrittänyt. Saatetaan pitää laiskana tai haluttomana, vaikka joka päivä antaisi kaikkensa pysyäkseen mukana. Siitä seuraa usein uupumus "normaalielämään", mikä on jälleen merkki heikkoudesta tai kyvyttömyydestä ottaa vastuuta. Mitä selkeämmin itse ymmärtää omat defektit suhteessa muihin kykenemättä ratkaisemaan niitä, sitä enemmän oireet aiheuttavat ahdistusta ja häpeää. Ja silti älykään ei auta muuttamaan esim. tarkkaavaisuutta miksikään. Väärintulkinta on yleistä, lähdetään arvioimaan ihmistä oletuksesta, että nämä asiat voi valita ja ne ovat tahdonalaisia. Niin kuin ne monella ovat. Tietoa lisää, ymmärrys todellisesta ongelmasta kuten muissa aivojen poikkeavuuksissa ja toimintahäiriöissä. Ei se lopulta ole sen kummempaa, kuin sokeakaan ei voi nähdä vaikka keskittäisi siihen kaiken tahdonvoimansa. Sitten vaan tilanteen hyväksyminen ja apukeinot käyttöön.

Tämä kierre on tuttu kaikille ADHD- diagnoosin saaneille aikuisille. Sokeasta ei saa näkevää ja tämä on ison kriisin paikka. Itsetuntoa on keski-iässä vaikea lähteä korjaamaan, eikä siitä voi syyllistää asiakasta itseään. Halutaan nopeita taikatemppuja ongelmiin, jotka ovat kestäneet aikuisilla koko elämän ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilopilleri lapsena,hirviö teininä....

Onhan sitä monenlaista oireilua, mutta totta että ne joilla aviot toimii hyvin, peittävät myös hyvin oireilua , ihan jo hyvällä käytöksellä vaikka meneekin välillä yli hommat.Koulussakin osa pysyy täysin penkillään  tosin aivot menee tuhatta kokojana ja tunnilta ei muista mitään ,mutta vapaalla meno hurjempaa.

Alisuoriutuminen varmasti hyvin yleistä, essee-vastaukset hankalia kun ajatus hyppii eestaas  yms.

Huono itsetunto sitten seuraa lopunelämää (toivottavasti ei kaikilla)

Ehkä pitäs antaa tietoa jo lasten vanhemmille, koska varmasti moni ei edes huomaa että lapsi jotenkin herilainen,koska itsekkin ollut tai tottunut vaan siihen ,  eli lekurin kysyessä sanoo  että lapsuus ihan normaali.

Nuo vaan ajatuksia tässä aamukahvin lomassa.

Itsellä  on diagnoosi,aikuisena saatu, ja siihen meni julkisella reilu vuosi.

Älkää syyttäkö aina vanhempia.

Tää on niin totta!

Aihe oli aikuisten ADHD, mut postaan nyt kuitenki. Jos tästä linkistä olisi jollekin nepsy-vanhemmalle apua.. Mulle ainakin on ollut!

” Nepsy-lasten vanhemmat kokovat vähättelyö ja vanhemmuuden arvostelua”

https://sannisshining.fi/nepsy-lasten-vanhemmat-kokevat-vahattelya-ja-v…

Tämä blogi on kuunneltavissa myös popcastina!

Suosittelenvertaistukena kaikille nepsy-äideille.

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunnasta tippuneet kirjoitti:

Tietämättömyys se eniten hankaluuksia aiheuttaa, siksi siihen tulisi puuttua. Varsinkin jos vanhemmilla on ADHD, muttei tiedä siitä, seuraa tästä juurikin lasten peilaus itseensä. "Ihan normaali lapsi, tommonen se minäkin olin nuorena". Saati jos vanhempi onkin ollut vilkkaampi ja lapsella vilkkaus päänsisäistä, niin sehän vaikuttaa varsin normaalilta lapselta.

Koulumenestys voi olla myös hyvää varsinkin ala- ja yläkoulussa vaikka olisi ADHD. Pärjäsin 8 keskiarvolla, riitti kun luki päivää ennen kokeeseen pienessä paniikissa. Eihän noita hommia saa edelleenkään aiemmin aloitettua. Älykkyydellä tai ahkeralla opiskelulla voi kompensoida oireita, mutta ainakin itselläni lukio/ammattikorkea olivat sen verran vaativia, ettei kurssia opeteltu enää päivässä, kuten ennen oli mahdollista. Koulu voi myös olla oikeasti kiinnostavaa, jolloin myös keskittyminen on helpompaa, eniten ongelmia aiheuttaa kuitenkin tylsäksi koetut asiat.

Juurikin tuo alisuoriutumisen tunne on kuitenkin aina ollut läsnä. Vähän liikaa tutkimuksissa tunnutaan painottavan lapsuuden koulumenestystä, jota ei kuitenkaan taideta käypähoidossa vaatia diagnoosin tekemiseen.

Lasten ongelmat nähdään koulussa, terveydenhoidossa ja lastensuojelussa aina vanhemipen vikana. Ensin köytetään vuosia huolitutkintaan, vaikka nämä vuodet kuuluisi auttaa ja tutkia lasta.

Lisäksi ADHD-tutkimukset ovat kalliita ja teettävät todella paljon työtä esim. koulun henkilökunnalle.

En usko että ADD-tytöt tulevat ikinä saamaan diagnooseja!

Olen seurannut sivusta useita tapauksia ja tämä on surullinen totuus.

Tämä on niin totta. Itselläni todennäköisesti add ja tytölläni myös. Itse olen kärsinyt oireista aina ja vasta lapsen myötä löysin syyn. Olen erakoitunut vaikka koulutus työ ovat aina sujuneet. Lapseni on sosiaalinen, taitava taiteellisesti ja urheilullisesti, rikas sisäinen maailma ja samalla unohtuu ajatuksiinsa, on kömpelö koska unohtaa seurata ja keskittyä, on uhmakas ja vaikea sitoutua sääntöihin. Ristiriitaisuuksia, joita on vaikea ymmärtää. Tyttö on altis uhri myös manipulatiivisille kavereille ja saanut jo kärsiä näistä. Pääsee helposti kaveriporukoihin, mutta on vaikea ylläpitää läheisiä ystävyyssuhteita ja niinpä suhteet jäävät pinnallisiksi ja vaihteleviksi. Joutuu myös helposti syntipukiksi koska oireilee herkästi ja ensimmäisenä, jos jokin asia on pielessä. Pelottaa,kun tuntuu olevan samaa mitä itselläni. Kuitenkin add on niin piilevä, ettei saa diagnoosia. Toiminnanohjauksessa on suuria haasteita. Myös selvää uhmakkuushäiriötä ja aistihaasteita. Mutta koska on taitava, älykäs ja lahjakas monissa asioissa, joita tutkimuksissa pidetään ns.normaalina niin diagnoosia ei tule. Jostain syystä add ja adhd tutkimuksissa on yhä vallalla vahva ajatus että kaikki ovat motorisesti, sosiaalisesti ja älyllisesti vajaita. Vaikka haasteiden kirjo voi olla moninainen ja vaihteleva. Aistiherkkyys (ali/yli) on kuitenkin se, joka vaikuttaa eniten kaikkeen ja kaikkiin näihin ilmeneviin piirteisiin. Tällöin nämä piirteet voivat olla hyvin ristiriitaisia keskenään.

Aion mennä itse testeihin pelastaakseni lapseni. Suren suunnattomasti, että annoin tietämättäni hänelle tämän geneettisen perinnön. Lapseni myötä olen tunnistanut add/aspergerpiirteet myös äidissäni, joka ei suostu omalla kohdallaan uskomaan asiaan ollenkaan.

the finn kirjoitti:

hei,. 

Helsingissä Terveystalo ja Mika Määttä (en ole käynyt henkilökohtaisesti, joten en voi vannoa että on hyvä)

Toisena vinkkinä on mieliala lääke Voxtra, auttoi omiin adhd ongelmiin hyvin. Lääkettä käytetään masennukseen, kivunhallintaan (laskee kipukynnystä) ja tupakoinnin lopettamiseen. Lääkkeestä on hyviä kokemuksia ja tutkimuksia myös adhd:ssa

Itse aloin taas mm. lukemaan kirjoja , sain paljon enemmän tehtyä jne.

Moi Mika Määttä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunnasta tippuneet kirjoitti:

Tietämättömyys se eniten hankaluuksia aiheuttaa, siksi siihen tulisi puuttua. Varsinkin jos vanhemmilla on ADHD, muttei tiedä siitä, seuraa tästä juurikin lasten peilaus itseensä. "Ihan normaali lapsi, tommonen se minäkin olin nuorena". Saati jos vanhempi onkin ollut vilkkaampi ja lapsella vilkkaus päänsisäistä, niin sehän vaikuttaa varsin normaalilta lapselta.

Koulumenestys voi olla myös hyvää varsinkin ala- ja yläkoulussa vaikka olisi ADHD. Pärjäsin 8 keskiarvolla, riitti kun luki päivää ennen kokeeseen pienessä paniikissa. Eihän noita hommia saa edelleenkään aiemmin aloitettua. Älykkyydellä tai ahkeralla opiskelulla voi kompensoida oireita, mutta ainakin itselläni lukio/ammattikorkea olivat sen verran vaativia, ettei kurssia opeteltu enää päivässä, kuten ennen oli mahdollista. Koulu voi myös olla oikeasti kiinnostavaa, jolloin myös keskittyminen on helpompaa, eniten ongelmia aiheuttaa kuitenkin tylsäksi koetut asiat.

Juurikin tuo alisuoriutumisen tunne on kuitenkin aina ollut läsnä. Vähän liikaa tutkimuksissa tunnutaan painottavan lapsuuden koulumenestystä, jota ei kuitenkaan taideta käypähoidossa vaatia diagnoosin tekemiseen.

Lasten ongelmat nähdään koulussa, terveydenhoidossa ja lastensuojelussa aina vanhemipen vikana. Ensin köytetään vuosia huolitutkintaan, vaikka nämä vuodet kuuluisi auttaa ja tutkia lasta.

Lisäksi ADHD-tutkimukset ovat kalliita ja teettävät todella paljon työtä esim. koulun henkilökunnalle.

En usko että ADD-tytöt tulevat ikinä saamaan diagnooseja!

Olen seurannut sivusta useita tapauksia ja tämä on surullinen totuus.

Tämä on niin totta. Itselläni todennäköisesti add ja tytölläni myös. Itse olen kärsinyt oireista aina ja vasta lapsen myötä löysin syyn. Olen erakoitunut vaikka koulutus työ ovat aina sujuneet. Lapseni on sosiaalinen, taitava taiteellisesti ja urheilullisesti, rikas sisäinen maailma ja samalla unohtuu ajatuksiinsa, on kömpelö koska unohtaa seurata ja keskittyä, on uhmakas ja vaikea sitoutua sääntöihin. Ristiriitaisuuksia, joita on vaikea ymmärtää. Tyttö on altis uhri myös manipulatiivisille kavereille ja saanut jo kärsiä näistä. Pääsee helposti kaveriporukoihin, mutta on vaikea ylläpitää läheisiä ystävyyssuhteita ja niinpä suhteet jäävät pinnallisiksi ja vaihteleviksi. Joutuu myös helposti syntipukiksi koska oireilee herkästi ja ensimmäisenä, jos jokin asia on pielessä. Pelottaa,kun tuntuu olevan samaa mitä itselläni. Kuitenkin add on niin piilevä, ettei saa diagnoosia. Toiminnanohjauksessa on suuria haasteita. Myös selvää uhmakkuushäiriötä ja aistihaasteita. Mutta koska on taitava, älykäs ja lahjakas monissa asioissa, joita tutkimuksissa pidetään ns.normaalina niin diagnoosia ei tule. Jostain syystä add ja adhd tutkimuksissa on yhä vallalla vahva ajatus että kaikki ovat motorisesti, sosiaalisesti ja älyllisesti vajaita. Vaikka haasteiden kirjo voi olla moninainen ja vaihteleva. Aistiherkkyys (ali/yli) on kuitenkin se, joka vaikuttaa eniten kaikkeen ja kaikkiin näihin ilmeneviin piirteisiin. Tällöin nämä piirteet voivat olla hyvin ristiriitaisia keskenään.

Aion mennä itse testeihin pelastaakseni lapseni. Suren suunnattomasti, että annoin tietämättäni hänelle tämän geneettisen perinnön. Lapseni myötä olen tunnistanut add/aspergerpiirteet myös äidissäni, joka ei suostu omalla kohdallaan uskomaan asiaan ollenkaan.

Ei se sun diagnoosi pelasta sun lasta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunnasta tippuneet kirjoitti:

Tietämättömyys se eniten hankaluuksia aiheuttaa, siksi siihen tulisi puuttua. Varsinkin jos vanhemmilla on ADHD, muttei tiedä siitä, seuraa tästä juurikin lasten peilaus itseensä. "Ihan normaali lapsi, tommonen se minäkin olin nuorena". Saati jos vanhempi onkin ollut vilkkaampi ja lapsella vilkkaus päänsisäistä, niin sehän vaikuttaa varsin normaalilta lapselta.

Koulumenestys voi olla myös hyvää varsinkin ala- ja yläkoulussa vaikka olisi ADHD. Pärjäsin 8 keskiarvolla, riitti kun luki päivää ennen kokeeseen pienessä paniikissa. Eihän noita hommia saa edelleenkään aiemmin aloitettua. Älykkyydellä tai ahkeralla opiskelulla voi kompensoida oireita, mutta ainakin itselläni lukio/ammattikorkea olivat sen verran vaativia, ettei kurssia opeteltu enää päivässä, kuten ennen oli mahdollista. Koulu voi myös olla oikeasti kiinnostavaa, jolloin myös keskittyminen on helpompaa, eniten ongelmia aiheuttaa kuitenkin tylsäksi koetut asiat.

Juurikin tuo alisuoriutumisen tunne on kuitenkin aina ollut läsnä. Vähän liikaa tutkimuksissa tunnutaan painottavan lapsuuden koulumenestystä, jota ei kuitenkaan taideta käypähoidossa vaatia diagnoosin tekemiseen.

Lasten ongelmat nähdään koulussa, terveydenhoidossa ja lastensuojelussa aina vanhemipen vikana. Ensin köytetään vuosia huolitutkintaan, vaikka nämä vuodet kuuluisi auttaa ja tutkia lasta.

Lisäksi ADHD-tutkimukset ovat kalliita ja teettävät todella paljon työtä esim. koulun henkilökunnalle.

En usko että ADD-tytöt tulevat ikinä saamaan diagnooseja!

Olen seurannut sivusta useita tapauksia ja tämä on surullinen totuus.

Tämä on niin totta. Itselläni todennäköisesti add ja tytölläni myös. Itse olen kärsinyt oireista aina ja vasta lapsen myötä löysin syyn. Olen erakoitunut vaikka koulutus työ ovat aina sujuneet. Lapseni on sosiaalinen, taitava taiteellisesti ja urheilullisesti, rikas sisäinen maailma ja samalla unohtuu ajatuksiinsa, on kömpelö koska unohtaa seurata ja keskittyä, on uhmakas ja vaikea sitoutua sääntöihin. Ristiriitaisuuksia, joita on vaikea ymmärtää. Tyttö on altis uhri myös manipulatiivisille kavereille ja saanut jo kärsiä näistä. Pääsee helposti kaveriporukoihin, mutta on vaikea ylläpitää läheisiä ystävyyssuhteita ja niinpä suhteet jäävät pinnallisiksi ja vaihteleviksi. Joutuu myös helposti syntipukiksi koska oireilee herkästi ja ensimmäisenä, jos jokin asia on pielessä. Pelottaa,kun tuntuu olevan samaa mitä itselläni. Kuitenkin add on niin piilevä, ettei saa diagnoosia. Toiminnanohjauksessa on suuria haasteita. Myös selvää uhmakkuushäiriötä ja aistihaasteita. Mutta koska on taitava, älykäs ja lahjakas monissa asioissa, joita tutkimuksissa pidetään ns.normaalina niin diagnoosia ei tule. Jostain syystä add ja adhd tutkimuksissa on yhä vallalla vahva ajatus että kaikki ovat motorisesti, sosiaalisesti ja älyllisesti vajaita. Vaikka haasteiden kirjo voi olla moninainen ja vaihteleva. Aistiherkkyys (ali/yli) on kuitenkin se, joka vaikuttaa eniten kaikkeen ja kaikkiin näihin ilmeneviin piirteisiin. Tällöin nämä piirteet voivat olla hyvin ristiriitaisia keskenään.

Aion mennä itse testeihin pelastaakseni lapseni. Suren suunnattomasti, että annoin tietämättäni hänelle tämän geneettisen perinnön. Lapseni myötä olen tunnistanut add/aspergerpiirteet myös äidissäni, joka ei suostu omalla kohdallaan uskomaan asiaan ollenkaan.

Ei se sun diagnoosi pelasta sun lasta!

Se voi pelastaa, jos opitaan perheenä ratkaisemaan ja ymmärtämään tätä kaikkea paremmin. Minua olisi auttanut suunnattomasti, jos olisin tajunnut jo teininä, että erilaisuudelleni on neurologinen syy. Mietin itsemurhaa yli kymmenen vuotta, koska en tiennyt mikä minussa on vikana. En halua samaa kohtaloa lapselleni. Tajusin 4 vuotiaana olevani ”erilainen” ja aloin ymmärtää itseäni vasta kun lapsen erityispiirteitä toimintaterapeutti toi esiin ja sen myötä luin add/adhd kirjallisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunnasta tippuneet kirjoitti:

Tietämättömyys se eniten hankaluuksia aiheuttaa, siksi siihen tulisi puuttua. Varsinkin jos vanhemmilla on ADHD, muttei tiedä siitä, seuraa tästä juurikin lasten peilaus itseensä. "Ihan normaali lapsi, tommonen se minäkin olin nuorena". Saati jos vanhempi onkin ollut vilkkaampi ja lapsella vilkkaus päänsisäistä, niin sehän vaikuttaa varsin normaalilta lapselta.

Koulumenestys voi olla myös hyvää varsinkin ala- ja yläkoulussa vaikka olisi ADHD. Pärjäsin 8 keskiarvolla, riitti kun luki päivää ennen kokeeseen pienessä paniikissa. Eihän noita hommia saa edelleenkään aiemmin aloitettua. Älykkyydellä tai ahkeralla opiskelulla voi kompensoida oireita, mutta ainakin itselläni lukio/ammattikorkea olivat sen verran vaativia, ettei kurssia opeteltu enää päivässä, kuten ennen oli mahdollista. Koulu voi myös olla oikeasti kiinnostavaa, jolloin myös keskittyminen on helpompaa, eniten ongelmia aiheuttaa kuitenkin tylsäksi koetut asiat.

Juurikin tuo alisuoriutumisen tunne on kuitenkin aina ollut läsnä. Vähän liikaa tutkimuksissa tunnutaan painottavan lapsuuden koulumenestystä, jota ei kuitenkaan taideta käypähoidossa vaatia diagnoosin tekemiseen.

Lasten ongelmat nähdään koulussa, terveydenhoidossa ja lastensuojelussa aina vanhemipen vikana. Ensin köytetään vuosia huolitutkintaan, vaikka nämä vuodet kuuluisi auttaa ja tutkia lasta.

Lisäksi ADHD-tutkimukset ovat kalliita ja teettävät todella paljon työtä esim. koulun henkilökunnalle.

En usko että ADD-tytöt tulevat ikinä saamaan diagnooseja!

Olen seurannut sivusta useita tapauksia ja tämä on surullinen totuus.

Tämä on niin totta. Itselläni todennäköisesti add ja tytölläni myös. Itse olen kärsinyt oireista aina ja vasta lapsen myötä löysin syyn. Olen erakoitunut vaikka koulutus työ ovat aina sujuneet. Lapseni on sosiaalinen, taitava taiteellisesti ja urheilullisesti, rikas sisäinen maailma ja samalla unohtuu ajatuksiinsa, on kömpelö koska unohtaa seurata ja keskittyä, on uhmakas ja vaikea sitoutua sääntöihin. Ristiriitaisuuksia, joita on vaikea ymmärtää. Tyttö on altis uhri myös manipulatiivisille kavereille ja saanut jo kärsiä näistä. Pääsee helposti kaveriporukoihin, mutta on vaikea ylläpitää läheisiä ystävyyssuhteita ja niinpä suhteet jäävät pinnallisiksi ja vaihteleviksi. Joutuu myös helposti syntipukiksi koska oireilee herkästi ja ensimmäisenä, jos jokin asia on pielessä. Pelottaa,kun tuntuu olevan samaa mitä itselläni. Kuitenkin add on niin piilevä, ettei saa diagnoosia. Toiminnanohjauksessa on suuria haasteita. Myös selvää uhmakkuushäiriötä ja aistihaasteita. Mutta koska on taitava, älykäs ja lahjakas monissa asioissa, joita tutkimuksissa pidetään ns.normaalina niin diagnoosia ei tule. Jostain syystä add ja adhd tutkimuksissa on yhä vallalla vahva ajatus että kaikki ovat motorisesti, sosiaalisesti ja älyllisesti vajaita. Vaikka haasteiden kirjo voi olla moninainen ja vaihteleva. Aistiherkkyys (ali/yli) on kuitenkin se, joka vaikuttaa eniten kaikkeen ja kaikkiin näihin ilmeneviin piirteisiin. Tällöin nämä piirteet voivat olla hyvin ristiriitaisia keskenään.

Aion mennä itse testeihin pelastaakseni lapseni. Suren suunnattomasti, että annoin tietämättäni hänelle tämän geneettisen perinnön. Lapseni myötä olen tunnistanut add/aspergerpiirteet myös äidissäni, joka ei suostu omalla kohdallaan uskomaan asiaan ollenkaan.

Ei se sun diagnoosi pelasta sun lasta!

Se voi pelastaa, jos opitaan perheenä ratkaisemaan ja ymmärtämään tätä kaikkea paremmin. Minua olisi auttanut suunnattomasti, jos olisin tajunnut jo teininä, että erilaisuudelleni on neurologinen syy. Mietin itsemurhaa yli kymmenen vuotta, koska en tiennyt mikä minussa on vikana. En halua samaa kohtaloa lapselleni. Tajusin 4 vuotiaana olevani ”erilainen” ja aloin ymmärtää itseäni vasta kun lapsen erityispiirteitä toimintaterapeutti toi esiin ja sen myötä luin add/adhd kirjallisuutta.

ADHD lisää merkittävästi naisten itsemurhayrityksiä.

Ja masennusta ja ahdistusta!

Jotain pitäis tehrä...

”The study of nearly 22,000 Canadian adults found that 14% of those with ADHD had attempted suicide. That was roughly five times the rate of adults without ADHD, at 2.7%.

The findings among women were particularly worrisome, the researchers said. Almost one-quarter of those with ADHD said they had attempted suicide.

"To see these numbers is devastating," said lead researcher Esme Fuller-Thomson, a professor at the University of Toronto's Factor-Inwentash Faculty of Social Work in Canada.

She stressed, though, that the results do not imply ADHD, per se, leads to suicide attempts.

A large part of the relationship appeared to be explained by higher rates of depression and anxiety disorders among people with ADHD, the study found.”

https://www.usnews.com/news/health-news/articles/2020-12-29/adhd-raises…