Lue keskustelun säännöt.
Arki mustasukkaisen vaimon kanssa hankalaa.
16.05.2019 |
On jo kauan ärsyttänyt tämä vaimon mustasukkaisuus. Huvittavinta on se, ettei myönnä olevansa sairaalloisen mustis.
Ja sitten pitää vältellä tilanteita missä saisi jonkun mustasukkaisuuskohtauksen.
Esimerkkinä tänään, että juttelin kesäsuunnitelmista naispuolisen työkaverin kanssa ja selvisi, että meidän lomareissu menisi heidän mökkinsä läheltä. Ja sen vuoksi kutsui meidät heidän mökille. Nyt mietin, että pitäisikö kertoa kotona kutsusta. Jos kerron niin alkaa mustismökötys, että mitä olen mennyt juttelemaan ja miksi tällaosta ja panenko sitä.
Jos taas en kerro niin tämä kaveri saattaa esim firman juhlissa kysyä meiltä että ollaanko tulossa mökille ja silloin tulisi vielä pahempi show.
Onko tällaista muilla tai onko toisinpäin, että mies on mustis. Omassa tuttavapiirissä se mustasukkainen on aina se nainen parisuhteessa.
Kommentit (187)
Ex-suhteeni aikana minun piti sanoa naispuolisille työtovereilleni, etteivät nämä saa kiinnittää minuun minkäänlaista huomiota, jos näkevät minut puolisoni kanssa kaupungilla vapaa-ajalla. Ei siis moikkausta, hymyä tai edes katsetta.
Ai miksikö? Ihan siksi, että muuten seurauksena olisi ollut viikon mökötys ja mykkäkoulu.
Naispuoliset työkaverit irvailivat tästä töissä ja uhkasivat seuraavalla kaupunki tapaamisella tulla halimaan ja flirttaamaan oikein kunnolla.
P. S. Ex-puoliso petti minua kolmen eri miehen kanssa suhteemme aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinä olet itse aiheuttanut mustasukkaisuutta omalla käyttäytymiselläsi. Kohtele puolisoasi paremmin. Meillä ei ole mitään toisen sukupuolen kanssa ystävyyksiä/kaveruuksia. Siinä voit sinäkin miettiä onko ne naispuoliset "kaverit" tärkeämpiä kuin oma vaimosi. Jos rakastat vaimoasi, niin lopetat naisten kanssa joutavat puheet ja puhut vain työasiat työkavereiden kanssa. Töissä käydään tekemässä töitä, eikä seurustelemassa.
Voi luoja, tuollainen yhteiselämä olisi minun painajainen. Mun parhaat ystävät lapsuudesta saakka on olleet vastakkaista sukupuolta. Niiden kanssa ei panna, ne on vähän niin kuin veljiä. Niitä rakastetaan ja niiden kanssa halutaan viettää aikaa. Istua baarissa, parantaa maailmaa, jutella. Kun tietää, että se toinen on tuntenut penskasta asti ja tietää mun heikot kohdat ja vahvuudet, niin sitä vaan on henkisesti paljaimmillaan niiden seurassa. Ne tietää, miten voisi mua loukata, mutta ne ei sitä koskaan tee. Ne ymmärtää mua yhdestä sanasta ja ilmeestä. Ne tietää, millä sanoilla mua lohduttaa ja ne tietää, miten vahvistaa mun parhaita puolia.
Onneksi mun aviomies tajuaa tämän. No ei se olisi mun aviomies, jos ei tajuaisi. Ja tiedättekö mitä, vaikka nuo mun pari ystävää on mulle tosi tärkeitä ja rakkaita, niin se ei ole mun mieheltä pois, mä en häntä rakasta yhtään sen vähempää tämän takia. Rakkaus ei ole mikään rajallinen asia, mitä olisi jokaisella ihmisellä vain tietty määrä. Että jos yhtä rakastaa paljon, niin se olisi jollekin toiselle vähemmän. Ehei.
Eikä se myöskään ajankäytössä ole pois mieheltäni. Me ollaan tiimi, ja toinen on aina tärkein. Yhdessä eletään ja tehdään suunnitelmia vapaa-ajalle ja toteutetaan niitä. Mutta molemmilla on sen verran hyvä itsetunto, luottamus toista kohtaan, syvä rakkaus, niin se kestää sen, että ollaan joskus erilläänkin ja nähdään muita ystäviä. Ja kumpikaan ei niitä näe, jos on yhdessä sovittu jotain muuta. Mutta meillä riittää esim. tekstari tai soitto, että hei kaveri kysyi nähtäisiinkö tänään töiden jälkeen, jään kaupungille. Ja aina, jos on jotain muuta mitä on puolison kanssa sovittu, silloin ei jäädä kaupungille. Harvemmin unohdan mitä on sovittu, mutta jos puoliso vastaisi esim, että meidänhän piti tänään mennä katsomaan niitä pihakivetyksiä, niin sitten ilmoitan ystävälle, että sorry unohdin että meillä oli muuta, nähdään jonain toisena päivänä.
No, sen verran ehkä "lievennän" omaa suhtautumistani, että nuo mun lapsuudenystävät on mulle rakkaita ja tärkeitä, heistä en luovu. Mutta ehkä mä en niin innolla nykyään hankkisi uusia ystäviä miespuolisista. No en itse asiassa naisistakaan, mä en vaan enää jaksa tutustua niin intensiivisesti. Tarkoitan, että syvää ystävyyssuhdetta en jaksa enää kenenkään uuden kanssa luoda. Mutta kun tässä nyt eletään kuitenkin yhteiskunnassa, jossa on kahta biologista sukupuolta (ja kaikki ne muut variaatiot) ja ihminen on sosiaalinen ja yhteisöllinen eläin, niin suhtaudun ihan normaalisti kanssakäymiseen ihmisten kanssa töissä, harrastuksissa jne. Kaikki ei ole aina sidoksissa seksiin ja himoon. Mun elämässä me olemme miehen kanssa parisuhteessa, koska halutaan olla ja rakastetaan ja kunnioitetaan toisiamme. Ja molemmilla on vapaus tästä lähteä pois, jos jotain parempaa löytää.
Vierailija kirjoitti:
Ex-suhteeni aikana minun piti sanoa naispuolisille työtovereilleni, etteivät nämä saa kiinnittää minuun minkäänlaista huomiota, jos näkevät minut puolisoni kanssa kaupungilla vapaa-ajalla. Ei siis moikkausta, hymyä tai edes katsetta.
Ai miksikö? Ihan siksi, että muuten seurauksena olisi ollut viikon mökötys ja mykkäkoulu.
Naispuoliset työkaverit irvailivat tästä töissä ja uhkasivat seuraavalla kaupunki tapaamisella tulla halimaan ja flirttaamaan oikein kunnolla.P. S. Ex-puoliso petti minua kolmen eri miehen kanssa suhteemme aikana.
Kirjoittajakoulutus ei kutsu sinua. Keksi parempi tarina. Työskenteletkö maksullisten kanssa, kuulosti siltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä olet itse aiheuttanut mustasukkaisuutta omalla käyttäytymiselläsi. Kohtele puolisoasi paremmin. Meillä ei ole mitään toisen sukupuolen kanssa ystävyyksiä/kaveruuksia. Siinä voit sinäkin miettiä onko ne naispuoliset "kaverit" tärkeämpiä kuin oma vaimosi. Jos rakastat vaimoasi, niin lopetat naisten kanssa joutavat puheet ja puhut vain työasiat työkavereiden kanssa. Töissä käydään tekemässä töitä, eikä seurustelemassa.
Voi luoja, tuollainen yhteiselämä olisi minun painajainen. Mun parhaat ystävät lapsuudesta saakka on olleet vastakkaista sukupuolta. Niiden kanssa ei panna, ne on vähän niin kuin veljiä. Niitä rakastetaan ja niiden kanssa halutaan viettää aikaa. Istua baarissa, parantaa maailmaa, jutella. Kun tietää, että se toinen on tuntenut penskasta asti ja tietää mun heikot kohdat ja vahvuudet, niin sitä vaan on henkisesti paljaimmillaan niiden seurassa. Ne tietää, miten voisi mua loukata, mutta ne ei sitä koskaan tee. Ne ymmärtää mua yhdestä sanasta ja ilmeestä. Ne tietää, millä sanoilla mua lohduttaa ja ne tietää, miten vahvistaa mun parhaita puolia.
Onneksi mun aviomies tajuaa tämän. No ei se olisi mun aviomies, jos ei tajuaisi. Ja tiedättekö mitä, vaikka nuo mun pari ystävää on mulle tosi tärkeitä ja rakkaita, niin se ei ole mun mieheltä pois, mä en häntä rakasta yhtään sen vähempää tämän takia. Rakkaus ei ole mikään rajallinen asia, mitä olisi jokaisella ihmisellä vain tietty määrä. Että jos yhtä rakastaa paljon, niin se olisi jollekin toiselle vähemmän. Ehei.
Eikä se myöskään ajankäytössä ole pois mieheltäni. Me ollaan tiimi, ja toinen on aina tärkein. Yhdessä eletään ja tehdään suunnitelmia vapaa-ajalle ja toteutetaan niitä. Mutta molemmilla on sen verran hyvä itsetunto, luottamus toista kohtaan, syvä rakkaus, niin se kestää sen, että ollaan joskus erilläänkin ja nähdään muita ystäviä. Ja kumpikaan ei niitä näe, jos on yhdessä sovittu jotain muuta. Mutta meillä riittää esim. tekstari tai soitto, että hei kaveri kysyi nähtäisiinkö tänään töiden jälkeen, jään kaupungille. Ja aina, jos on jotain muuta mitä on puolison kanssa sovittu, silloin ei jäädä kaupungille. Harvemmin unohdan mitä on sovittu, mutta jos puoliso vastaisi esim, että meidänhän piti tänään mennä katsomaan niitä pihakivetyksiä, niin sitten ilmoitan ystävälle, että sorry unohdin että meillä oli muuta, nähdään jonain toisena päivänä.
No, sen verran ehkä "lievennän" omaa suhtautumistani, että nuo mun lapsuudenystävät on mulle rakkaita ja tärkeitä, heistä en luovu. Mutta ehkä mä en niin innolla nykyään hankkisi uusia ystäviä miespuolisista. No en itse asiassa naisistakaan, mä en vaan enää jaksa tutustua niin intensiivisesti. Tarkoitan, että syvää ystävyyssuhdetta en jaksa enää kenenkään uuden kanssa luoda. Mutta kun tässä nyt eletään kuitenkin yhteiskunnassa, jossa on kahta biologista sukupuolta (ja kaikki ne muut variaatiot) ja ihminen on sosiaalinen ja yhteisöllinen eläin, niin suhtaudun ihan normaalisti kanssakäymiseen ihmisten kanssa töissä, harrastuksissa jne. Kaikki ei ole aina sidoksissa seksiin ja himoon. Mun elämässä me olemme miehen kanssa parisuhteessa, koska halutaan olla ja rakastetaan ja kunnioitetaan toisiamme. Ja molemmilla on vapaus tästä lähteä pois, jos jotain parempaa löytää.
”Niitä rakastetaan.”
Olet kuvottava lutikka.
Mustasukkaisuus on aivan kamala sairaus, josta kärsii myös lähipiiri - sairastipa sitä kuka tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä olet itse aiheuttanut mustasukkaisuutta omalla käyttäytymiselläsi. Kohtele puolisoasi paremmin. Meillä ei ole mitään toisen sukupuolen kanssa ystävyyksiä/kaveruuksia. Siinä voit sinäkin miettiä onko ne naispuoliset "kaverit" tärkeämpiä kuin oma vaimosi. Jos rakastat vaimoasi, niin lopetat naisten kanssa joutavat puheet ja puhut vain työasiat työkavereiden kanssa. Töissä käydään tekemässä töitä, eikä seurustelemassa.
Voi luoja, tuollainen yhteiselämä olisi minun painajainen. Mun parhaat ystävät lapsuudesta saakka on olleet vastakkaista sukupuolta. Niiden kanssa ei panna, ne on vähän niin kuin veljiä. Niitä rakastetaan ja niiden kanssa halutaan viettää aikaa. Istua baarissa, parantaa maailmaa, jutella. Kun tietää, että se toinen on tuntenut penskasta asti ja tietää mun heikot kohdat ja vahvuudet, niin sitä vaan on henkisesti paljaimmillaan niiden seurassa. Ne tietää, miten voisi mua loukata, mutta ne ei sitä koskaan tee. Ne ymmärtää mua yhdestä sanasta ja ilmeestä. Ne tietää, millä sanoilla mua lohduttaa ja ne tietää, miten vahvistaa mun parhaita puolia.
Onneksi mun aviomies tajuaa tämän. No ei se olisi mun aviomies, jos ei tajuaisi. Ja tiedättekö mitä, vaikka nuo mun pari ystävää on mulle tosi tärkeitä ja rakkaita, niin se ei ole mun mieheltä pois, mä en häntä rakasta yhtään sen vähempää tämän takia. Rakkaus ei ole mikään rajallinen asia, mitä olisi jokaisella ihmisellä vain tietty määrä. Että jos yhtä rakastaa paljon, niin se olisi jollekin toiselle vähemmän. Ehei.
Eikä se myöskään ajankäytössä ole pois mieheltäni. Me ollaan tiimi, ja toinen on aina tärkein. Yhdessä eletään ja tehdään suunnitelmia vapaa-ajalle ja toteutetaan niitä. Mutta molemmilla on sen verran hyvä itsetunto, luottamus toista kohtaan, syvä rakkaus, niin se kestää sen, että ollaan joskus erilläänkin ja nähdään muita ystäviä. Ja kumpikaan ei niitä näe, jos on yhdessä sovittu jotain muuta. Mutta meillä riittää esim. tekstari tai soitto, että hei kaveri kysyi nähtäisiinkö tänään töiden jälkeen, jään kaupungille. Ja aina, jos on jotain muuta mitä on puolison kanssa sovittu, silloin ei jäädä kaupungille. Harvemmin unohdan mitä on sovittu, mutta jos puoliso vastaisi esim, että meidänhän piti tänään mennä katsomaan niitä pihakivetyksiä, niin sitten ilmoitan ystävälle, että sorry unohdin että meillä oli muuta, nähdään jonain toisena päivänä.
No, sen verran ehkä "lievennän" omaa suhtautumistani, että nuo mun lapsuudenystävät on mulle rakkaita ja tärkeitä, heistä en luovu. Mutta ehkä mä en niin innolla nykyään hankkisi uusia ystäviä miespuolisista. No en itse asiassa naisistakaan, mä en vaan enää jaksa tutustua niin intensiivisesti. Tarkoitan, että syvää ystävyyssuhdetta en jaksa enää kenenkään uuden kanssa luoda. Mutta kun tässä nyt eletään kuitenkin yhteiskunnassa, jossa on kahta biologista sukupuolta (ja kaikki ne muut variaatiot) ja ihminen on sosiaalinen ja yhteisöllinen eläin, niin suhtaudun ihan normaalisti kanssakäymiseen ihmisten kanssa töissä, harrastuksissa jne. Kaikki ei ole aina sidoksissa seksiin ja himoon. Mun elämässä me olemme miehen kanssa parisuhteessa, koska halutaan olla ja rakastetaan ja kunnioitetaan toisiamme. Ja molemmilla on vapaus tästä lähteä pois, jos jotain parempaa löytää.
Samaa mieltä kavereista ja ystävistä jotka ovat kulkeneet rinnalla aina, mutta uusia vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä ei enää parisuhteeseen kannata hommata.
Mä olen mustasukkainen ajoittain. En kuitenkaan tutki puhelimia enkä taskuja enkä mitään muutakaan toisen henkilökohtaista omaisuutta.
Edellinen suhde oli sairas jossa ex oli sairaalloisen mustasukkainen ja petti itse jatkuvasti. Siis heti kun poistuin kaupungista esim. parin päivän työmatkalle, sukulaisten luo, ihan mihin tahansa.
Nyt sitten on suhde missä mies ei petä eikä anna edes aihetta olla mustasukkainen ja mä pelkään edelleenkin että mun poissaollessa on heti joku nainen sillä kainalossa. Pelot ja epäilykset pidän omana tietonani ja sitten vatvon niitä päässäni.
Itsetunto on umpisurkea enkä meinaa millään uskoa että kukaan normaali mies haluaisi kanssani olla. Itsetuntoa olen yrittänyt parantaa lukuisia kertoja terapiassa, harrastamalla, tietoisesti opettelemalla jne, mutta toistaiseksi tulokset olleet laihoja.
Huonosta itsetunnosta olen kärsinyt koko ikäni joten opittujen ajatusmallien muuttaminen taitaa kestää koko loppuelämän.
Mustasukkaisuus on oikeasti kamalaa ja kuluttavaa kummallekin eikä todellakaan tarkoita aina sitä että mustasukkainen pettää itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän lähipiiristä näitä aiheellisia mustasukkaisuuksia myös jonkin verran ja ihmettelen kyllä, miten pystyvät jatkamaan vielä yhdessä... Esimerkiksi toinen viestittelee kyseenalaisia viestejä toisille, flirttailee avoimesti baareissa (tähän kuuluu myös lääppimiset ja pussailut), lähdetään perjantaina ryyppäämään ja palataan sunnuntaina iltapäivällä "jostain", Instagramissa seurataan herubeibejä ja kommentoidaan näihin tyyliin jotain "läähpuuh tyllerövittu" jne. Tällaisestako ei saisi olla mustasukkainen? Itse en kyllä henkilökohtaisesti tuollaista kumppania katsoisi.
Tämä on nyt aivan eri asia. Sairaaloinen mustasukkaisuun tulee ilmi tilanteista, joissa ei ole edes mitään väärää. Jos lounasseurassa on vastakkaista sukupuolta oleva henkilö, niin se on ihan normaalia. Jos toinen koittaa kieltää jotain tuollaista, niin ollaan väärillä linjoilla.
Tuossa sinun esimerkissä mies on täysi sika (kuten täällä aina todetaan), mutta toisaalta nainen on myös kynnysmatto. Miksi kukaan katsoisi tuollaista käytöstä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HULLU AKKA. En katsoisi tuollaista sitten sekuntiakaan.
Vaasastako ollaan demonina paikalla?
Vaassassa on kuvottavimmat pettäjä-äijät jotka syyllistävät vaimonsa. Ihmisjätettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ex-suhteeni aikana minun piti sanoa naispuolisille työtovereilleni, etteivät nämä saa kiinnittää minuun minkäänlaista huomiota, jos näkevät minut puolisoni kanssa kaupungilla vapaa-ajalla. Ei siis moikkausta, hymyä tai edes katsetta.
Ai miksikö? Ihan siksi, että muuten seurauksena olisi ollut viikon mökötys ja mykkäkoulu.
Naispuoliset työkaverit irvailivat tästä töissä ja uhkasivat seuraavalla kaupunki tapaamisella tulla halimaan ja flirttaamaan oikein kunnolla.P. S. Ex-puoliso petti minua kolmen eri miehen kanssa suhteemme aikana.
Kolmen miehen kanssa!
Kannattaisiko mennä katsomaan peiliin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta olisi kiinnostavaa tietää, mitä on tapahtunut, jotta naisesi ei (enää) luota sinuun? Oletteko oikeasti istuneet alas ja keskustelleet asiasta? Mikä on se syvin syy siellä takana?
Itse (naisena) olen nykyään todella mustasukkainen, ja se aiheuttaa minulle ja parisuhteeseeni paljon kärsimystä. Syynä kuitenkin on, että olen menettänyt mieheeni luottamuksen suhteen alkuaikoina todella pahasti. Aikaisemmassa parisuhteessani en ollut mustasukkainen, koska sille ei ollut syytä.
Olen itsekin miettinyt paljon, että voiko tällaisella suhteella olla tulevaisuutta - vaikka mies ei ole moneen vuoteen sekoillut, en silti pysty täysin unohtamaan. Jos eroaisimme, en varmaankaan pystyisi enää luottamaan myöskään uuteen mieheen 100 %.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä olet itse aiheuttanut mustasukkaisuutta omalla käyttäytymiselläsi. Kohtele puolisoasi paremmin. Meillä ei ole mitään toisen sukupuolen kanssa ystävyyksiä/kaveruuksia. Siinä voit sinäkin miettiä onko ne naispuoliset "kaverit" tärkeämpiä kuin oma vaimosi. Jos rakastat vaimoasi, niin lopetat naisten kanssa joutavat puheet ja puhut vain työasiat työkavereiden kanssa. Töissä käydään tekemässä töitä, eikä seurustelemassa.
Voi luoja, tuollainen yhteiselämä olisi minun painajainen. Mun parhaat ystävät lapsuudesta saakka on olleet vastakkaista sukupuolta. Niiden kanssa ei panna, ne on vähän niin kuin veljiä. Niitä rakastetaan ja niiden kanssa halutaan viettää aikaa. Istua baarissa, parantaa maailmaa, jutella. Kun tietää, että se toinen on tuntenut penskasta asti ja tietää mun heikot kohdat ja vahvuudet, niin sitä vaan on henkisesti paljaimmillaan niiden seurassa. Ne tietää, miten voisi mua loukata, mutta ne ei sitä koskaan tee. Ne ymmärtää mua yhdestä sanasta ja ilmeestä. Ne tietää, millä sanoilla mua lohduttaa ja ne tietää, miten vahvistaa mun parhaita puolia.
Onneksi mun aviomies tajuaa tämän. No ei se olisi mun aviomies, jos ei tajuaisi. Ja tiedättekö mitä, vaikka nuo mun pari ystävää on mulle tosi tärkeitä ja rakkaita, niin se ei ole mun mieheltä pois, mä en häntä rakasta yhtään sen vähempää tämän takia. Rakkaus ei ole mikään rajallinen asia, mitä olisi jokaisella ihmisellä vain tietty määrä. Että jos yhtä rakastaa paljon, niin se olisi jollekin toiselle vähemmän. Ehei.
Eikä se myöskään ajankäytössä ole pois mieheltäni. Me ollaan tiimi, ja toinen on aina tärkein. Yhdessä eletään ja tehdään suunnitelmia vapaa-ajalle ja toteutetaan niitä. Mutta molemmilla on sen verran hyvä itsetunto, luottamus toista kohtaan, syvä rakkaus, niin se kestää sen, että ollaan joskus erilläänkin ja nähdään muita ystäviä. Ja kumpikaan ei niitä näe, jos on yhdessä sovittu jotain muuta. Mutta meillä riittää esim. tekstari tai soitto, että hei kaveri kysyi nähtäisiinkö tänään töiden jälkeen, jään kaupungille. Ja aina, jos on jotain muuta mitä on puolison kanssa sovittu, silloin ei jäädä kaupungille. Harvemmin unohdan mitä on sovittu, mutta jos puoliso vastaisi esim, että meidänhän piti tänään mennä katsomaan niitä pihakivetyksiä, niin sitten ilmoitan ystävälle, että sorry unohdin että meillä oli muuta, nähdään jonain toisena päivänä.
No, sen verran ehkä "lievennän" omaa suhtautumistani, että nuo mun lapsuudenystävät on mulle rakkaita ja tärkeitä, heistä en luovu. Mutta ehkä mä en niin innolla nykyään hankkisi uusia ystäviä miespuolisista. No en itse asiassa naisistakaan, mä en vaan enää jaksa tutustua niin intensiivisesti. Tarkoitan, että syvää ystävyyssuhdetta en jaksa enää kenenkään uuden kanssa luoda. Mutta kun tässä nyt eletään kuitenkin yhteiskunnassa, jossa on kahta biologista sukupuolta (ja kaikki ne muut variaatiot) ja ihminen on sosiaalinen ja yhteisöllinen eläin, niin suhtaudun ihan normaalisti kanssakäymiseen ihmisten kanssa töissä, harrastuksissa jne. Kaikki ei ole aina sidoksissa seksiin ja himoon. Mun elämässä me olemme miehen kanssa parisuhteessa, koska halutaan olla ja rakastetaan ja kunnioitetaan toisiamme. Ja molemmilla on vapaus tästä lähteä pois, jos jotain parempaa löytää.
”Niitä rakastetaan.”
Olet kuvottava lutikka.
Oi sorry. Tarkoitin toki, että heitä rakastetaan. Rakastan ystäviäni. Rakastan äitiäni ja isääni. Rakastan biologista veljeäni ja hänen lapsiaan. Mummo oli mulle rakkainta ikinä, terveisiä Taivaaseen. Rakastan valtavasti puolisoani. Rakastan ajatusta toiveissa olevasta lapsesta, jos hänet joskus saan...
Lutikka mikä lutikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HULLU AKKA. En katsoisi tuollaista sitten sekuntiakaan.
Vaasastako ollaan demonina paikalla?
Vaassassa on kuvottavimmat pettäjä-äijät jotka syyllistävät vaimonsa. Ihmisjätettä.
Porilaiset ovat kovia pettämään!
Tsiisus. Mä en kyllä pystyisi olemaan parisuhteessa jossa ei voi tavata miespuolisia kavereitaan. Esimerkiksi vasta tapasin töiden kautta pari uutta kaveria, joiden kanssa nykyään nään vapaallakin, kaksistaankin. Toinen on sinkkumies ja toinen on varattu nainen. Välillä mennään kolmistaan, esim käytiin yhdessä kylpylässä rentoutumassa ja esim kerran olin tän miehen kanssa kaksistaan baarissa. Viime viikolla tää nainen ja mies oli meillä katsomassa lätkää ja tapasivat mun miehenkin.
Mä oon kyllä myös luonteeltani sellainen, että esim baarissa saatan flirtata muille miehille, mutta kerron kyllä aina olevani varattu, enkä tosiaan esim suutele koskaan muita miehiä kuin omaani.
Itse en pystyis elämään suhteessa jossa en sais mennä ja tehdä ja tavata uusia ihmisiä, miehiä ja naisia. Oon todella onnellinen siitä, että mulla on mies joka luottaa muhun ja antaa mun mennä. Ollaan oltu 10 vuotta yhdessä, enkä ole häntä pettänyt vaikka muita ihmisiä tapaankin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HULLU AKKA. En katsoisi tuollaista sitten sekuntiakaan.
Vaasastako ollaan demonina paikalla?
Vaassassa on kuvottavimmat pettäjä-äijät jotka syyllistävät vaimonsa. Ihmisjätettä.
Porilaiset ovat kovia pettämään!
Mikään ei pese Vaasan idän viennin rumia inssejä. Nuorena ei olla saatu ketään ja siitä kehittynyt luonnevika ja pedarius.
Kiinnitti huomiota aloituksessa tuo, kuinka "huvittavinta" on, ettei vaimo myönnä itse sairaalloista mustasukkaisuuttaan. En epäile, etteikö tässä tilanteessa mustasukkaisuuttakin olisi, mutta on myös suhteita joissa toisen niskoille yritetään sälyttää mustasukkaisen rooli, minkä takia pitää valehdella ja jättää kertomatta asioita koska toinen on muka niin mustasukkainen ettei tälle uskalla puhua.
Itselläni on ollut tällainen suhde, jossa tekemiseni tulkittiin mustasukkaisuudeksi. Jos olin ärtynyt siitä, että mies tulee kotiin klo 4 yöllä ja herättää vaikka minulla on työaamu, olin kuulemma mustasukkainen baarista olosta. Kun sanoin etten pidä punaisista hiuksista (itselläni), johtui se muka siitä että miehen exällä oli punaiset hiukset ja olin mustasukkainen hänestä. Jne, jne.
Ehkä miehellä on ollut joskus joku mustasukkainen naisystävä, jonka jälkeen alkanut kuvitella kaikilla naisilla samanlaisia ajatuskulkuja. Toisekseen hän myös selvästi sai jonkinlaisia kiksejä siitä että olisin mustasukkainen ja yritti monin keinoin lietsoa mustasukkaisuutta minussa. Harmi vaan, etten ole lainkaan mustasukkainen vaan ennemminkin jos minusta tuntuu, että mies on kiinnostuneempi jostakusta muusta kuin minusta, tulee lähinnä surullinen olo ja alan emotionaalisesti nopeasti etääntyä miehestä, niin että loppujen lopuksi kun mustasukkaisuutta kalasteleva käytös jatkuu tarpeeksi kauan, minulle on aivan sama mitä mies tekee ja mitä ei.
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi kiinnostavaa tietää, mitä on tapahtunut, jotta naisesi ei (enää) luota sinuun? Oletteko oikeasti istuneet alas ja keskustelleet asiasta? Mikä on se syvin syy siellä takana?
Itse (naisena) olen nykyään todella mustasukkainen, ja se aiheuttaa minulle ja parisuhteeseeni paljon kärsimystä. Syynä kuitenkin on, että olen menettänyt mieheeni luottamuksen suhteen alkuaikoina todella pahasti. Aikaisemmassa parisuhteessani en ollut mustasukkainen, koska sille ei ollut syytä.
Olen itsekin miettinyt paljon, että voiko tällaisella suhteella olla tulevaisuutta - vaikka mies ei ole moneen vuoteen sekoillut, en silti pysty täysin unohtamaan. Jos eroaisimme, en varmaankaan pystyisi enää luottamaan myöskään uuteen mieheen 100 %.
Olen ollut kolmekymmenvuotisesta suhde-elämästäni vain vuoden mustasukkainen eikä silloinkaan ollut mitään tonkimisia tai kuulusteluja. Olisin tarvinnut miestä enemmän kuin koskaan ja hän vetäytyi minusta ja tuntui välittävän kaikista muista enemmän. Ex-vaimonsa sanoo olleen kovasti mustasukkainen, voin ymmärtää syyt.
Minulla on ollut mustasukkainen eksä. En ollut häneen hullun rakastunut alkuongelmien jälkeen - olisi pitänyt erota heti. Toki hän vaistosi railon välillämme ja kuvitteli siihen muita miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomio paremmin.
Heti eka vastaus: ”Naisen ongelmakäytös johtuu miehestä.” 😂
Yleensä taustalla on jotain miehestä johtuvaa. Ei kukaan ryhdy mustasukkaiseksi syyttä tuosta vain PIM! Ukko on joko jo pettänyt, jäänyt valheista kiinni, jäänyt palaamatta kotiin, kadonnut ilmoittamatta tms. Kaikki ei silti halua erota pelkän epäilyksen perusteella, jos ei ole saanut suoraa tunnustusta. Etenkään vuosikymmeniä kestäneistä liitoista.
Naiset ovat miehiä useammin mustasukkaisia johtuen siitä, että persoonallisuuspiirre neuroottisuus on yleisempää naisilla kuin miehillä. Neuroottinen kehittelee isoja juonia pikkujutuista, kuten miehen pään asennosta hampaita pestessä. Ja sehän tietenkin tarkoittaa sitä, että mustasukkaisuus on miehen vika, koska hänen päänsä oli sellaisessa asennossa silloin...
Mula on miespuolisia kavereita, mutta miehellä ei ole naispuolisia kavereita. Johtuu varmaan siitä että mä pystyn olemaan miesten kanssa vain kaveri, ja kaverini pystyvät samaan kohdallani, mutta miehellä ilmeisesti on aina tunteita naisia kohtaan joiden kanssa hengaa, niin siksi hänellä on vain mieskavereita.