Suomalaisten suhtautuminen lastensuojeluun on kuvottava!
Täältäkin saa lukea kuinka pitäisi olla vaan kyyneliin asti liikuttunut huolenpidosta, ja olla ”superkiitollinen että ihmiset välittää”. Ja kuinka ei pitäisi vaikuttaa mitenkään mielialaan että ne onkin todettu aiheettomaksi. KUN HUOLI!!! HUOLI HERÄÄ! Ja kun päivästä toiseen saa pelätä että jossain yhteiskunnan yksikössä asioidessa joku saa AIHETTA HUOLEEN. Voi olla vaikka kuinka tuulesta temmattu ”huoli”. Ja sitten kun sitä perättömäksi todettua ilmoitusta on ensin surrut ja murehtinut, kieriskellyt huonovanhempi-fiiliksissä ja pelännyt että mitä tapahtuu, niin myötätuntoa ei saa mistään. Pitää olla vaan iloinen ja onnellinen ja hyppiä tasajalkaa riemusta kun yhteiskunta välittää. Ja että ”jos kaikki on kunnossa niin eihän sun silloin tartte mitään pelätä”. Niin! Ja ”tuskin nyt ihan aiheetta ovat huolissaan”. ”Kyllä sä apua tarvitset, et vaan itse tajua sitä”.
T. aiheettomien ilmoituksien kohteeksi joutunut yksinhuoltajaäiti
Kommentit (238)
Vierailija kirjoitti:
Eri kuntien välillä on varmaankin eroavaisuuksia. Isoissa kaupungeissa lastensuojelu on pääosin kohdallaan: suurin osa lastensuojelusta on perhettä tukevaa toimintaa eikä pakkokeinoja juurikaan käytetä. Suurissa kaupungeissa suurin ongelma on ettei tukea riitä kaikille tarvitseville -> turhaan vainoamiselle ei todellakaan ole resursseja.
Toki on mahdollista että jossain Peräseinäputaalla on joku mielivaltainen Maija johdossa joka kiusallaan hankaloittaa naapureittensa elämää lastensuojelun nimissä. Voin myös hyvin kuvitella että pikkukaupungissa ei lastensuojelukaan uskalla puuttua esim. tehtaanjohtajan perheen asioihin, tms, jolloin vaikka hyväksikäyttö tai väkivalta voi jatkua turhan pitkään.
Uskon että perättömät ilmoitukset kuormittavat ketä tahansa jonkin verran, mutta näitten laatijoita pitäisi pikemminkin sakottaa kuin estää ilmoitus. Ehkei kuitenkaan niin että jokainen ilmoitus joka ei johda toimenpiteisiin olisi sakon arvoinen, sillä joskus huoli voi olla ihan aito vaikka jatkuvasti raivoavasta lapsesta (joka johtuukin esim diagnoosista). Kuitenkin jossain pitäisi mennä raja ilmoituksen "laillisuudelle", esimerkiksi jankkaajan toistuvat ilmoitukset eri perheistä tai todella törkeät valheet jotka pystytään osoittamaan toteen.
Haluaisitko tarkentaa tuota väitettäsi, että "pakkokeinoja ei juurikaan käytetä"?
En epäile, etteikö tämä pidä paikkansa, mutta on syytä huomata, että kodeissa käydään myös lastensuojelun yksipuolisesta aloitteesta ja tällöin vanhemmat suostuvat lähes aina vain ls:n mieliksi tapaamisiin. Kotikäynnit eivät siis välttämättä ole pakkokeinoin toteutettuja, mutta aidosta vapaaehtoisuudesta kaukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viranomainen tekee ilmoituksen turvatakseen oman selustansa, sillä joissakin tapauksissa he voivat itse olla syytettynä siitä että ilmoitusta ei tehty.
Eli käytännössä toiminta voi olla lapsen edun vastaista.
Eikä vain "voi olla" vaan onkin. Aiheeton lastensuojeluilmoitus on lapsen edun vastaista.
Ei ole myöskään lapsen edun mukaista joutua asumaan esim. alkoholistien, väkivaltaisten ja kaltoinkohtelevien vanhempien luona. Niitä ilmoituksia tehdään edelleen ihan liian vähän ja moni lapsi kärsii kotonansa eikä saa apua mistään, koska ei uskalla paljastaa vanhempiaan.
Syyttömien ei pitäisi joutua kärsimään koska jollain on juoppo vanhemmat.
Ja toisilla avioerovanhemmat. Tutkitusti vaarallista. Pitäisikö tähän luoda automaatti?
Yhteiskuntatietelijän terveiset:
On hyvin kuntakohtaista, miten lasua toteutetaan. Siksi joissain paikoissa huonot vanhemmat pääsevät leveilemään, että heistä ei ilmoitusta ole tehty. Joissain taas aivan hyviäkin vanhempia sossusta oikein ahdistellaan.
Lisäksi Suomessa sossu on tulosyksikkö. Ellei työntekijällä ole riittävästi "ongelmaperheitä" asiakkaanaan, hän sepittää niitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eri kuntien välillä on varmaankin eroavaisuuksia. Isoissa kaupungeissa lastensuojelu on pääosin kohdallaan: suurin osa lastensuojelusta on perhettä tukevaa toimintaa eikä pakkokeinoja juurikaan käytetä. Suurissa kaupungeissa suurin ongelma on ettei tukea riitä kaikille tarvitseville -> turhaan vainoamiselle ei todellakaan ole resursseja.
Toki on mahdollista että jossain Peräseinäputaalla on joku mielivaltainen Maija johdossa joka kiusallaan hankaloittaa naapureittensa elämää lastensuojelun nimissä. Voin myös hyvin kuvitella että pikkukaupungissa ei lastensuojelukaan uskalla puuttua esim. tehtaanjohtajan perheen asioihin, tms, jolloin vaikka hyväksikäyttö tai väkivalta voi jatkua turhan pitkään.
Uskon että perättömät ilmoitukset kuormittavat ketä tahansa jonkin verran, mutta näitten laatijoita pitäisi pikemminkin sakottaa kuin estää ilmoitus. Ehkei kuitenkaan niin että jokainen ilmoitus joka ei johda toimenpiteisiin olisi sakon arvoinen, sillä joskus huoli voi olla ihan aito vaikka jatkuvasti raivoavasta lapsesta (joka johtuukin esim diagnoosista). Kuitenkin jossain pitäisi mennä raja ilmoituksen "laillisuudelle", esimerkiksi jankkaajan toistuvat ilmoitukset eri perheistä tai todella törkeät valheet jotka pystytään osoittamaan toteen.
Haluaisitko tarkentaa tuota väitettäsi, että "pakkokeinoja ei juurikaan käytetä"?
En epäile, etteikö tämä pidä paikkansa, mutta on syytä huomata, että kodeissa käydään myös lastensuojelun yksipuolisesta aloitteesta ja tällöin vanhemmat suostuvat lähes aina vain ls:n mieliksi tapaamisiin. Kotikäynnit eivät siis välttämättä ole pakkokeinoin toteutettuja, mutta aidosta vapaaehtoisuudesta kaukana.
Todellakin vapaaehtoisuudesta kaukana. Meistä tehtiin perätön ilmo ja todellakin en vapaaehtoisesti halua ketään viranomaista kotiini, mutta tajusin, että alistuttava on jos et halua ongelmia. Pahin loukkaus. Tunkea lupaa kysymättä.

No arvaapa miten tosielämän jankkaaja toimii? Pistää kaverinsa asialle. Silloin lapsesta tehdään useampi aiheeton ilmoitus eri tekijöiden toimesta. Paljon vakuuttavampaa.
Kyllä se vaan niin on, että sossujen pitää olla hyviä ihmistuntijoita ja tarpeeksi topakoita torjumaan kostajat ja kiusaajat ihan itse. Ei ole oikeuslaitoksen eikä poliisin tehtävä korjailla epäpätevien sossujen virheitä jäljestäpäin, kuten nykyään tapahtuu.
Onko lakisääteinen kahvitauko pidettynä, kohta on jo työaika ohi.

Voi olla viisastakin päästää.
Lain mukaan heillä täytyisi kuitenkin olla epäily lasten pahoinpitelystä tai vakavasta laiminlyönnistä. Tässä oma näkemykseni on lisäksi se, että esimerkiksi nimetön väite tällaisesta ei välttämättä ole tarpeeksi uskottava epäily. Kysymyshän on tuolloin jo rikosepäilystäkin, joten perättömän ilmiannon rangaistavuus vaatisi kyllä nimellä tehdyn ilmoituksen.
En ylipäätään oikein ymmärrä, miksei tällaista todistaessa jo kutsuta poliisia?
Mutta kotirauha on perusoikeus, joten aina voi siihen vedoten kieltäytyä kotikäynnistä.
123456 kirjoitti:
Itse saattaisin kirjoittaa isosti lehteen tai Suomeen kauniin kiitoskirjeen perättömästä lasusta. Mikäli pari ensimmäistä kiitosta ei osu kohteeseen, alkaisin lipsautella henkilöön kohdistuvia tunnistetietoja ja lopulta nimen tai nimen osia. Vaikka ei silti, sairastahan sellainen olisi, mutta niin sitä makaa kuin petaa.
Tajuatko, että ne perättömien lasujen värkkääjät eivät ole mitään mieleltään terveitä? Aika harva uskaltaa ärsyttää jotain katkeraa psykoa. Tiedän esim. yhden kokonaisen kylän, missä kyllä supistaan kylän kahdesta kamalimmasta eukosta selkien takana, mutta kukaan ei uskalla sanoa edes yhtä pahaa sanaa näistä ääneen. Silti kaikki tietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eri kuntien välillä on varmaankin eroavaisuuksia. Isoissa kaupungeissa lastensuojelu on pääosin kohdallaan: suurin osa lastensuojelusta on perhettä tukevaa toimintaa eikä pakkokeinoja juurikaan käytetä. Suurissa kaupungeissa suurin ongelma on ettei tukea riitä kaikille tarvitseville -> turhaan vainoamiselle ei todellakaan ole resursseja.
Toki on mahdollista että jossain Peräseinäputaalla on joku mielivaltainen Maija johdossa joka kiusallaan hankaloittaa naapureittensa elämää lastensuojelun nimissä. Voin myös hyvin kuvitella että pikkukaupungissa ei lastensuojelukaan uskalla puuttua esim. tehtaanjohtajan perheen asioihin, tms, jolloin vaikka hyväksikäyttö tai väkivalta voi jatkua turhan pitkään.
Uskon että perättömät ilmoitukset kuormittavat ketä tahansa jonkin verran, mutta näitten laatijoita pitäisi pikemminkin sakottaa kuin estää ilmoitus. Ehkei kuitenkaan niin että jokainen ilmoitus joka ei johda toimenpiteisiin olisi sakon arvoinen, sillä joskus huoli voi olla ihan aito vaikka jatkuvasti raivoavasta lapsesta (joka johtuukin esim diagnoosista). Kuitenkin jossain pitäisi mennä raja ilmoituksen "laillisuudelle", esimerkiksi jankkaajan toistuvat ilmoitukset eri perheistä tai todella törkeät valheet jotka pystytään osoittamaan toteen.
No arvaapa miten tosielämän jankkaaja toimii? Pistää kaverinsa asialle. Silloin lapsesta tehdään useampi aiheeton ilmoitus eri tekijöiden toimesta. Paljon vakuuttavampaa.
Kyllä se vaan niin on, että sossujen pitää olla hyviä ihmistuntijoita ja tarpeeksi topakoita torjumaan kostajat ja kiusaajat ihan itse. Ei ole oikeuslaitoksen eikä poliisin tehtävä korjailla epäpätevien sossujen virheitä jäljestäpäin, kuten nykyään tapahtuu.
Ohiksena lisäisin omasta puolestani, että on pelkkää unelmaa edes odottaa ls:ltä sellaisia tuloksia, mitä nyt moni odottaa vaahdotessaan: "yksikään lapsi ei enää" sitä ja tätä.. Ei se niin mene. Eikä hyvän asian nimissä voi itse rynnistää keinoilla millä hyvänsä tai tulee tehneeksi yhtä paljon pahaa kuin oli hyvää tekemässä.
Pari vuosikymmentä sitten oli ihan hyvä tilanne (sellainen, jonka kanssa joka tapauksessa pitää elää). Mikään tilasto ei osoita tuloksia, vaan lasten pahoinvointi on vain lisääntynyt. Laki on toki ollut jo pitkän aikaa sama, mutta vasta viime vuosina sitä on alettu soveltaa (resurssit ja ajan henki) siinä laajuudessa kuin se mahdollistaa ja nyt on pakko jo huomata, että lainsäädännössä on aikoinaan tehty aika karmeitakin virheitä.
Vierailija kirjoitti:
Kenestäkään hyvästä vanhemmasta ei varmasti ole lasuja tehty. Itse en tunne ainuttakaan edes lasulla uhattua vanhempaa. Enkä halua kyllä tunteakaan.
Hyvistä vanhemmista niitä vasta tehdäänkin. Ehkä et ole sellaista koskaan tavannutkaan.
Esim. katkerat juopot ja väkivaltaiset ex-puolisot tekevät yksin pärjäävistä yksinhuoltajista paljon ilmoituksia, ihan vain kiusatakseen. Mieleltään sairaat naapurit tekevät kaikenlaista ilmoitusta ihan vaan kiusatakseen naapureitaan. Sulla ei tarvitse olla kuin yksi asia, mihin voidaan tarttua, jonka teet vaikka vain eri tavalla kuin muut. Ei tarvitse olla kielletty eikä laiton tapa, esim. makaroonilaatikon tekeminen eri tavalla on riittänyt ihan todistetustikin syyksi! Leeni Ikonen kertoo siitä kirjassaan.
Vierailija kirjoitti:
Kun lukee Facebookissa Lastensuojelun uhrit -ryhmää niin ymmärtää kyllä nopeasti, että miksi ne lapset on huostaanotettu, vaikka vanhemmat eivät suostu totuutta hyväksymään sitten millään. Keksitään salaliittoteorioita, joissa lapsia ryöstetään ihan vaan, koska sijaisperheeseen pitää saada uusi lapsi, jotta päästään tienaamaan. Lapsen etu tuntuu toissijaiselta.
Itsekin elin väkivaltaisessa alkoholistiperheessä eikä kukaan mua huostaanottanut, koska vanhemmat jaksoi sen verran aina tsempata ja kävivät töissä. Harmi vaan, että itse sairastuin lapsuuteni takia niin pahasti, etten taida koskaan olla työkykyinen. Kärsin lukuisista mielenterveysongelmista enkä selviä edes arkipäiväisistä asioista. Vanhemmat siis pilasivat minulta mahdollisuuden normaaliin elämään.
Miksei susta tehty tai mikset itse tehnyt itsestäsi ilmoitusta? Kuulostat aiheelliselta tapaukselta.
Vierailija kirjoitti:
Teillä on vaan väärä käsitys lastensuojelusta, ei se ole mikään tuomitseva laitos joka antaa kuritushuonetta jos teet vähänkään väärin. Lastensuojelun tarkoitus on tukea perheitä heidän ongelmissaan ja auttaa niiden ylitse, sen vuoksi lastensuojeluilmoitus voidaan tehdä aina kun vähänkin huoli herää, ei tarvitse olle kyse mistään pahoinpitelystä tai hyväksyikäytöstä, vaan pienemmätkin ongelmat riittää.
Keveimmillään lastensuojeluilmoitus poikii lastensuojelusta soiton vanhemmille ja pienen rupatteluhetken ja se siitä. Pahimmillaan voidaan lopulta päätyä vaikka huostaanottoon, mutta ei tuotakaan ihan herkästi tehdä. Ikävimmillään lapsi ei saa apua vaikka sitä tarvisikin, vanhemmilla on edelleen isosti sananvaltaa näissä asioissa, joskus täytyy todeta että valitettavasti.
- Lastenhoitaja
Sun virkaohjeista kopioitu liirumlaarum ei ole oikein vakuuttavaa.
Lisäksi mulla ei ole väärää käsitystä lastensuojelusta - vaan karua kokemusta.
Jo termi "lasten suojelu" ei kuvaa mitenkään sitä toimintaa, "lasten kidutus" olisi ollut ainakin meidän kohdalla osuvampaa. Lastani jopa kuritettiin sossutoimistossa fyysisesti sossujen toimesta. Vedettiin väkisin käsivarresta ja potkittiin eteenpäin. Mun oli jopa pakko sanoa, että lopetetaan tää, me mennään hetkeksi kotiin lepäämään ja palataan sitten asiaan. Tullaan kyllä sovitusti takaisin. Soittakaa vaikka poliisit perään, jos ei tulla. Sossu ei vaan saanut hoidettua edes keksimäänsä rikosilmoitusta poliisille, tungimme itse itsemme poliisin tutkintaan, että saimme puhtaat paperit sossujen valheiden tilalle.
Pienet rupatteluhetkemme tapahtuivat sossulassa aina keskellä työpäiväni, joskus jopa kesken lapsen koulupäivän. Poliisi varasi meille "rupatteluaikaa" lauantaille, kun kerroin että olen työssäkäyvä ja yh ja lapsi kävi koulua.
Ainakaan kiltillä ja kohteliaalla vanhemmalla ei ole mitään sananvaltaa sossulassa. Kovat sossutantat jyräävät heikommat ihan jo pelkällä ylivoimallaankin. Pahimmillaan meitä kovisteli 3 tanttaa samaan aikaan, poliisilaitoksella riitti 1 tutkija.
Mutta siitä olen samaa mieltä kanssasi, että on ikävää, ettei sossut saa hoidettua näitä aiheellisia tapauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuinen ei koskaan ole lasu ilmoituksen kohde. Tämän kun jokainen aikuinen tajuaisi. Lasu on lapsen suojelua. Lapsi on tärkein.
Opetin 8 vuotiaan hitsaamaan => lasu.
Totta kai nenäkäs sanoo, että lasu oli lapsesta, mutta kyllä se oli siitä että opetin noinkin vaarallisen asian pikkupojalle, joka oli kiinnostunut asiasta.
Sosiaali täti oli sitä mieltä ettei tuon ikäinen saisi edes käyttää puukkoa puun vuolemiseen.
Suomi on pelottava paikka
Missä vaiheessa Suomi on muuttunut tällaiseksi, että ei edes puuta saa lapsi vuolla?
Mun isä opetti mulle veitsen heittoa ja puukko on pysynyt kädessä jo pienestä pitään.
Mun isä opetti meille ilmakiväärillä tarkkuusampumista. Jestas jos olisin itse erehtynyt tekemään samoin 2000-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä pitäisi tehdä? Lopettaa lastensuojelu?
Laittaa täysin uusiksi ja rikkoa vallitsevat valtarakenteet ja käytännöt. Kaikki tälläiset lonkeroitaan joka suuntaan ujuttavat holhousrakenteet ja ennen kaikkea ilmiantomekanismit pitäisi purkaa. Lisäksi virkamiehet pitää saada aidosti vastuuseen tekemisistään. Annetaan valtaa puuttua tapauksiin jotka oikeasti vaativat puuttumista mutta myös kova vastuu virheellisestä toiminnasta. Aiheettomista ilmiannoista myös pitää saada ilmiantaja aitoon vastuuseen ilman että voi piileskellä anonymiteetin takana.
Tervetuloa länteen, Andre.
Siis ei saisi ilmoittaa, jos näkee lapsen kaltoinkohtelua. Ei saisi puuttua perheiden tilanteisiin. Et varmaan ole tosissasi.
Mikset ilmoita suoraan poliisille? Niin minä ainakin teen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rikosilmoituksen kohteeksi joutuvalla yksinäisellä aikuisella ihmisellä on oikeusturva, mutta lastensuojeluilmoituksen kohteeksi joutuva perheellinen saa vain haaveilla sellaisesta.
Tämä on siis oikeusvaltion tila vuonna 2019 maassa, jossa poliitikot kantavat erityistä huolta syntyvyyden laskemisesta.
Kyllä kaikista lastensuojelun päätöksistä on valitusoikeus ja esim huostaanoton purkua voi hakea oikeusteitse milloin vain ja vaikka kuinka usein.Ne,joilla on oikeasti perusteet käyttää kyllä oikeusturvaansa.Ne,jotka vain haukkuu sossuja,tietää kyllä itsekin,että tehdyt lastensuojelun toimenpiteet ovat oikeita ja lapsen edun mukaisia.
Minä käytin oikeusturvaani ja sain lapseni takaisin. Mutta ei ollut helppoa, eikä halpaa. Sossujen haukkumista en lopeta haudassakaan.
Kyllä olet oikeassa. Tämä sinun ja monen muun kaltaisesi suhtautuminen lastensuojeluun on kuvottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viranomainen tekee ilmoituksen turvatakseen oman selustansa, sillä joissakin tapauksissa he voivat itse olla syytettynä siitä että ilmoitusta ei tehty.
Eli käytännössä toiminta voi olla lapsen edun vastaista.
Eikä vain "voi olla" vaan onkin. Aiheeton lastensuojeluilmoitus on lapsen edun vastaista.
Ei ole myöskään lapsen edun mukaista joutua asumaan esim. alkoholistien, väkivaltaisten ja kaltoinkohtelevien vanhempien luona. Niitä ilmoituksia tehdään edelleen ihan liian vähän ja moni lapsi kärsii kotonansa eikä saa apua mistään, koska ei uskalla paljastaa vanhempiaan.
Syyttömien ei pitäisi joutua kärsimään koska jollain on juoppo vanhemmat.
Ja toisilla avioerovanhemmat. Tutkitusti vaarallista. Pitäisikö tähän luoda automaatti?
Automaattihan on jo olemassa. Avioeron jälkeen lähivanhempi on suurennuslasin alla.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä aiheeton lastensuojeluilmoitus tulisi olla rinnastettavissa aiheettomaan rikosilmoitukseen, samanlaiset sanktiot tulisi seurata koska aiheettomasti tutkittavaksi päätyminen on stressaava asia, eli perättömästä ilmiannosta tulisi tulla syyte poliisin toimesta joka kerta kun aiheettomaksi todetaan, siinä kyllä tutkitaan oliko kyse tahattomasta vai tahallisesta aiheettomasta ilmoituksesta ja rangaistus sen mukaan sitten. Lisäksi lastensuojelulla tulisi olla valvova elin ja todellinen oikeudellinen vastuu toimistaan sekä enemmän resursseja ja niiden käyttäminen oikein eli oikeasti apua tarvitseviin lapsiin jotka liian usein jäävät sivuun kun tavallisiin perheisiin keskitytään, tavalliset perheet tulisi ennemmin suunnata muuhun tukeen lastensuojelua kuormittamasta ja jättää lastensuojelu suojelemaan niitä todellisessa vaarassa olevia lapsia.
Tämä itse asiassa ehkäisisi tod.näk. jopa muita rikoksia. Ainakin meidän tapauksessa olisi ehkäissyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä aiheeton lastensuojeluilmoitus tulisi olla rinnastettavissa aiheettomaan rikosilmoitukseen, samanlaiset sanktiot tulisi seurata koska aiheettomasti tutkittavaksi päätyminen on stressaava asia, eli perättömästä ilmiannosta tulisi tulla syyte poliisin toimesta joka kerta kun aiheettomaksi todetaan, siinä kyllä tutkitaan oliko kyse tahattomasta vai tahallisesta aiheettomasta ilmoituksesta ja rangaistus sen mukaan sitten. Lisäksi lastensuojelulla tulisi olla valvova elin ja todellinen oikeudellinen vastuu toimistaan sekä enemmän resursseja ja niiden käyttäminen oikein eli oikeasti apua tarvitseviin lapsiin jotka liian usein jäävät sivuun kun tavallisiin perheisiin keskitytään, tavalliset perheet tulisi ennemmin suunnata muuhun tukeen lastensuojelua kuormittamasta ja jättää lastensuojelu suojelemaan niitä todellisessa vaarassa olevia lapsia.
Tämä voitaisiin toteuttaa niin, että joka kuntaan asetettaisiin sosiaaliasiamies valvomaan sossujen toimintaa (nyt voi sama asiamies hoitaa montaa kuntaa kerrallaan), ja syyteoikeus sosiaaliasiamiehelle aiheettomista lasu-ilmoituksista ja sossujen virkavirheistä. Ovat oikeusoppineita, eli osaaminen riittäisi kyllä rajumpaankin valvontaan.
Ei, tietenkään ole, mutta milläs estät jokaisen tällaisen tapauksen?