Sana "päiväkoti" on hiljalleen poistumassa ja korvautumassa sanalla "varhaiskasvatuskeskus"
Osa kunnista on vaihtanut päiväkotiensa nimet varhaiskasvatuskeskuksiksi, yhtenä esimerkkinä Sallan kunta: http://www.salla.fi/Varhaiskasvatuspalvelut
Sana "päiväkoti" kuulostaa kieltämättä vanhanaikaiselta ja viittaa aikaan, jolloin kyseisen paikan tehtävänä oli olla jonkinlainen kodin korvike sillä aikaa, kun lasten vanhemmat olivat töissä. Se ei anna enää oikeaa kuvaa nykyisestä toiminnasta joka on lasten varhaiskasvattaminen.
Kommentit (131)
Siis vihaatteko te ihan henkilökohtaisesti näitä henkilöitä lastenne päiväkodeissa, jotka sattuvat olemaan lastentarhanopettajia vai mitä ihmettä? Miten he estävät lapsianne olemasta lapsia? Kyllä siellä enimmäkseen kuitenkin ihan leikitään ja tehdään ikätasolle sopivia juttuja henkilökunnan koulustasosta huolimatta. Ja oli nimike mikä tahansa niin kyllä ne hoitajatkin suorittavat siellä varhaiskasvatusta piti siitä sanasta tai ei.
Voisiko joku tosiaan valaista ihan konkreettisella esimerkillä, että miten päiväkodit olisivat lapsillenne parempia paikkoja jos niissä olisi pelkkiä hoitajia opettajien sijaan?
Vierailija kirjoitti:

Kustannuskysymys opettajat haluaa isompaa palkkaa kuin hoitajat. Rahalle on muutakin käyttöä ja pienet lapset tarvitsee vain hoitopaikan.

Enemmän aikaa lapsille sekä parempaa hoitoa ja enemmän virikkeitä. Myös kaikenlaisen pätemisen vähentyminen (sisältäen mm. tittelinkipeyden ja sanan "varhaiskasvatus" hokeminen joka lauseessa) olisi plussaa.

Jos näiden varhaiskasvatuksen maisterien palkkahaaveet toteutuvat, niin jatkossa yksi sellainen maksaisi kunnalle yhtä paljon kuin kaksi perhepäivähoitajaa. Siinä voi miettiä, että haluaisiko lapsen hoitoryhmään kolmen työntekijän sijaan mieluummin viisi työntekijää, jos kahdesta paperinpyörittelijästä luovuttaisiin.
Miten olisi "lasten säilöönottoyksikkö" ? Kuulostaa mielestäni ajankohtaiselta
Meidän lapsi ei tuollaisessa manipulointi keskusksessa tule viettämään ikinä onneksi sekuntiakaan
Enemmän aikaa lapsille sekä parempaa hoitoa ja enemmän virikkeitä. Myös kaikenlaisen pätemisen vähentyminen (sisältäen mm. tittelinkipeyden ja sanan "varhaiskasvatus" hokeminen joka lauseessa) olisi plussaa.[/quote]
Olet pihalla kuin lumiukko. Rahaa tarvitaan enemmän, jotta saadaan lisää henkilökuntaa. Miten muuten meinasit saada lapsille lisää aikaa ja virikkeitä? Koulutus antaa lisää ideoita ja tietoa siitä miten lapsi käyttäytyy ja miten siihen tarpeeseen tulisi vastata. Ilmeisesti sulle kelpaa hoitajaksi kuka vaan joka kahdella jalalla kävelee?
Silppu kirjoitti:
Meidän lapsi ei tuollaisessa manipulointi keskusksessa tule viettämään ikinä onneksi sekuntiakaan
Joo, ei niihin oteta mielikuvituslapsia.
Varhaiskasvattamo olisi hyvä nimi. Keskus-päätteisiä sanoja on ihan liikaa joka paikassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku tosiaan valaista ihan konkreettisella esimerkillä, että miten päiväkodit olisivat lapsillenne parempia paikkoja jos niissä olisi pelkkiä hoitajia opettajien sijaan?
Kustannuskysymys opettajat haluaa isompaa palkkaa kuin hoitajat. Rahalle on muutakin käyttöä ja pienet lapset tarvitsee vain hoitopaikan.
Perustelit sitä, miksi ne olisivat ilman opettajia käyttökustannuksiltaan edullisempia, et sitä, miksi ne olisivat lapsille parempia.
(kustannustehokkuus on asia, jota on syytä tarkastella pidemmälle elämänkaareen ulottuvien kerrannaisvaikutusten kannalta)
Vierailija kirjoitti:
Enemmän aikaa lapsille sekä parempaa hoitoa ja enemmän virikkeitä. Myös kaikenlaisen pätemisen vähentyminen (sisältäen mm. tittelinkipeyden ja sanan "varhaiskasvatus" hokeminen joka lauseessa) olisi plussaa.
Olet pihalla kuin lumiukko. Rahaa tarvitaan enemmän, jotta saadaan lisää henkilökuntaa. Miten muuten meinasit saada lapsille lisää aikaa ja virikkeitä? Koulutus antaa lisää ideoita ja tietoa siitä miten lapsi käyttäytyy ja miten siihen tarpeeseen tulisi vastata. Ilmeisesti sulle kelpaa hoitajaksi kuka vaan joka kahdella jalalla kävelee?
Korkeakoulutusvaatimus heikentää työvoiman saatavuutta ja tekee palkkaamisesta kallista. Tämä tarkoittaa sitä, että henkilökunnan määrä vähenee.
Tietoa siitä miten lapsi käyttäytyy ja miten siihen tarpeeseen tulisi vastata antaa ennen kaikkea kokemus. Toki myös koulutusta on syytä jonkin verran olla, mutta sen merkitystä ei tule yliarvioida. Pitkällä koulutuksella on myös mm. se haittapuoli, että se vieroittaa käytännöstä. Lasten hoito ja kasvatus on hyvin käytännönläheinen ala.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku tosiaan valaista ihan konkreettisella esimerkillä, että miten päiväkodit olisivat lapsillenne parempia paikkoja jos niissä olisi pelkkiä hoitajia opettajien sijaan?
Kustannuskysymys opettajat haluaa isompaa palkkaa kuin hoitajat. Rahalle on muutakin käyttöä ja pienet lapset tarvitsee vain hoitopaikan.
Perustelit sitä, miksi ne olisivat ilman opettajia käyttökustannuksiltaan edullisempia, et sitä, miksi ne olisivat lapsille parempia.
(kustannustehokkuus on asia, jota on syytä tarkastella pidemmälle elämänkaareen ulottuvien kerrannaisvaikutusten kannalta)
Lapsi hyötyy ennen kaikkea siitä, että häntä varten on riittävästi läsnäolevaa henkilökuntaa, joka ehtii tarjota laadukasta hoitoa, huomiota ja läheisyyttä.
Päivähoidon muuttuminen opettajapainotteiseksi "varhaiskasvatukseksi" ei tästä syystä edistä lasten hyvinvointia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kiitollinen sekä lastentarhanopettajille että -hoitajille. Ymmärrän myös erittäin hyvin, miksi koulutetumpaa väkeä tarvitaan päiväkodissa jos missä.
Sieltähän se peruspohja ja perustaidot saadaan esim. ryhmässä toimimiseen, sääntöihin, toisen huomioon ottamiseen ja tunnetilojen käsitettelyyn (monen muun päivittäisen asian lisäksi!). Se, että tällaisia taitoja opettaa suurelle ryhmälle erilaisia pikkulapsia ei varmasti ole helppoa ja vaatii kyllä koulutusta, että sen osaa tehdä oikein ja tehokkaasti. Ja en sano, että näitä asioita ei opeteta myös kotona, mutta kyllä mielestäni päiväkoti on hyvä tuki asiassa.
Te, jotka arvostatte vain koulujen opettajia; Veikkaanpa, että eka-tokaluokkalaisten opettajat ja muutkin arvostavat suuresti lastentarhanopettajan tekemää hyvää pohjatyötä. Helpottaa heidän työtään kun saa enemmän keskittyä aineiden opettamiseen kuin sekavan ryhmän paimentamiseen.
Noissa kurinpitojutuissa on menty merkittävästi takapakkia viime ajat. Esimerkiksi keskimääräinen vuoden 1990 6-vuotias totteli päiväkodin hoitajia paljon paremmin kuin vuoden 2019 6-vuotias. Ennen vaikka jos luettiin lapsille kirjaa ja sitä varten käskettiin ne penkille istumaan, niin lapset lähes aina tosiaan menivät siihen penkille ihan vaan käskemällä. Nykyään puolet kiukuttelee vastaan ja toinen puoli karkaa ties minne eikä niitä karkaajia nykysääntöjen mukaan edes saa väkisin pakottaa istumaan paikalleen.
Siis sanoisin melkein niin, että samaan aikaan kun henkilökunnan koulutustaso on kasvanut niin lasten tottelevaisuus on heikentynyt.
Se johtuu just siitä kun aikuisilla ei ole enää mitään valtaa lapsiin, ei ne enää kunnioita aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku tosiaan valaista ihan konkreettisella esimerkillä, että miten päiväkodit olisivat lapsillenne parempia paikkoja jos niissä olisi pelkkiä hoitajia opettajien sijaan?
Kustannuskysymys opettajat haluaa isompaa palkkaa kuin hoitajat. Rahalle on muutakin käyttöä ja pienet lapset tarvitsee vain hoitopaikan.
Perustelit sitä, miksi ne olisivat ilman opettajia käyttökustannuksiltaan edullisempia, et sitä, miksi ne olisivat lapsille parempia.
(kustannustehokkuus on asia, jota on syytä tarkastella pidemmälle elämänkaareen ulottuvien kerrannaisvaikutusten kannalta)
Lapsi hyötyy ennen kaikkea siitä, että häntä varten on riittävästi läsnäolevaa henkilökuntaa, joka ehtii tarjota laadukasta hoitoa, huomiota ja läheisyyttä.
Päivähoidon muuttuminen opettajapainotteiseksi "varhaiskasvatukseksi" ei tästä syystä edistä lasten hyvinvointia.
Mitähän mahdat arvella lastentarhanopettajien koulutukseen sisältyvän. Kasvatus ei sitä paitsi ole sama asia, kuin koulutus tai opettaminen.
Mulla on oikea lapsi toisin kuin tämän palstan naispuolisilla tuhkamunilla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku tosiaan valaista ihan konkreettisella esimerkillä, että miten päiväkodit olisivat lapsillenne parempia paikkoja jos niissä olisi pelkkiä hoitajia opettajien sijaan?
Kustannuskysymys opettajat haluaa isompaa palkkaa kuin hoitajat. Rahalle on muutakin käyttöä ja pienet lapset tarvitsee vain hoitopaikan.
Jos näiden varhaiskasvatuksen maisterien palkkahaaveet toteutuvat, niin jatkossa yksi sellainen maksaisi kunnalle yhtä paljon kuin kaksi perhepäivähoitajaa. Siinä voi miettiä, että haluaisiko lapsen hoitoryhmään kolmen työntekijän sijaan mieluummin viisi työntekijää, jos kahdesta paperinpyörittelijästä luovuttaisiin.
Mitä paperinpyörittelijää? Kyllä meidän lapsen päiväkodissa lto:t osallistuvat ihan normaalisti lasten hoitamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku tosiaan valaista ihan konkreettisella esimerkillä, että miten päiväkodit olisivat lapsillenne parempia paikkoja jos niissä olisi pelkkiä hoitajia opettajien sijaan?
Kustannuskysymys opettajat haluaa isompaa palkkaa kuin hoitajat. Rahalle on muutakin käyttöä ja pienet lapset tarvitsee vain hoitopaikan.
Perustelit sitä, miksi ne olisivat ilman opettajia käyttökustannuksiltaan edullisempia, et sitä, miksi ne olisivat lapsille parempia.
(kustannustehokkuus on asia, jota on syytä tarkastella pidemmälle elämänkaareen ulottuvien kerrannaisvaikutusten kannalta)
Tämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku tosiaan valaista ihan konkreettisella esimerkillä, että miten päiväkodit olisivat lapsillenne parempia paikkoja jos niissä olisi pelkkiä hoitajia opettajien sijaan?
Kustannuskysymys opettajat haluaa isompaa palkkaa kuin hoitajat. Rahalle on muutakin käyttöä ja pienet lapset tarvitsee vain hoitopaikan.
Jos näiden varhaiskasvatuksen maisterien palkkahaaveet toteutuvat, niin jatkossa yksi sellainen maksaisi kunnalle yhtä paljon kuin kaksi perhepäivähoitajaa. Siinä voi miettiä, että haluaisiko lapsen hoitoryhmään kolmen työntekijän sijaan mieluummin viisi työntekijää, jos kahdesta paperinpyörittelijästä luovuttaisiin.
Mitä paperinpyörittelijää? Kyllä meidän lapsen päiväkodissa lto:t osallistuvat ihan normaalisti lasten hoitamiseen.
Niin siis osan päivää osallistuvat. Loppuosa päivästä on heillä kirjallisia töitä, palavereja ym.
Se on lastentarha ja antaa niiden lasten olla sen lyhyen ajan lapsia. Ei ne tarvi vielä opettajia vaan hoitajia. Koulu on sitten ja siellä on opettajia. Ehkä pitäisi olla kilpailevia tarhoja joissa ei ole mitään wanabeopettajia vaan perushoitajia?