Lue keskustelun säännöt.
Sinä, joka et halua periaatteesta naimisiin. Mikä siinä naimisiin menossa oikein pelottaa?
Etkö todella rakasta kumppaniasi, jäätkö odottamaan mahdollista parempaa ehdokasta, vai missä mättää? Tuntuu, että hetken hedonismi vetoaa millenniaaleihin enemmän kuin avioliitto ja perhe, vaikka nuo ovat todella antoisia ja perisnteisiä instituutioita.
Mikä syynä?
Kommentit (395)
Ei pelota mikään. En vain halua avioliittoon. En usko siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avioliiton juridiikka ei ole yhäkään pikkuasia. Se helpottaa ihan kaikenlaisia asioita, sellaisiakin joita ei tulisi edes ajatelleeksi. Jopa papin suhtautumista puolison kuollessa. Avioleski = hyvä, avoleski = ei mitään. Niin monta tarinaa olen kuullut halveksunnasta ja ignooraamisesta (en keksinyt hyvää sanaa suomeksi) avopuolison kuoltua. Ja itse asiassa avopuolison kuoltuahan leski ei ole virallinen leski eikä lähiomainen vaan rintaperilliset tai niiden puuttuessa omat vanhemmat. Ala siinä jakaa omaa kotiasi esim anoppisi kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tarvitse avioliittosopimuksesta mitään. En tarvitse elättäjää, en leskeneläkettä, puolison nimeä tai muutakaan mitä avioliitto toisi. En myöskään usko sen olevan mikään turva yhdessä pysymiseen. Me pysytään yhdessä niin kauan kuin molemmat sitä haluaa, ei siihen tarvita virallisia sopimuksia.
Tai pysytte yhdessä niin kauan kuin molemmat olette hengissä ja terveitä. Entäs jos yksi aamu se kumppani onkin n saanut aivoverenvuodon ja jää vihannekseksi tai jopa onkin kuollut. Toki voi lähes samat oikeudet juridisesti hoitaa kunmppanilleen kuin avioliitossa, mutta se vaatii hieman enemmän vaivannäköä. Toki jokainen saa elää ihan miten itse lystää, mutta silti tiettyihin asioihin kannattaa varautua edeltäkäsin.
En näe tuossa mitään ongelmaa.
Oletko tehnyt tarvittavat järjestelyt omalla kohdallasi? Siinä kohtaa kun kumppanin perijät alkaa tulla osille niin moni huomaa montakin ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tarvitse avioliittosopimuksesta mitään. En tarvitse elättäjää, en leskeneläkettä, puolison nimeä tai muutakaan mitä avioliitto toisi. En myöskään usko sen olevan mikään turva yhdessä pysymiseen. Me pysytään yhdessä niin kauan kuin molemmat sitä haluaa, ei siihen tarvita virallisia sopimuksia.
Tai pysytte yhdessä niin kauan kuin molemmat olette hengissä ja terveitä. Entäs jos yksi aamu se kumppani onkin n saanut aivoverenvuodon ja jää vihannekseksi tai jopa onkin kuollut. Toki voi lähes samat oikeudet juridisesti hoitaa kunmppanilleen kuin avioliitossa, mutta se vaatii hieman enemmän vaivannäköä. Toki jokainen saa elää ihan miten itse lystää, mutta silti tiettyihin asioihin kannattaa varautua edeltäkäsin.
Tämä. Ei ole ihan tavatonta, että avoliiton toisen osapuolen kuollessa joutuu eloon jäänyt ulos kodistaan ilman mitään irtisanomisaikoja tai mitään, jos perilliset haluavat avolesken pihalle puolison omistamasta asunnosta.
Avioliitto on vähän kuin kaikki vakuutukset. Tuntuu ihan turhalta maksaa niitä silloin, kun mitään ei tapahdu. Mutta sitten kun sattuu, on onnellinen, että oli se vakuutus.
Olen ollut kahdesti naimisissa ja se oli perseestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua vaimoa vaan tyttöystävän.
Olipas jokseenkin typerästi kirjoitettu aloitus. Ihan kuin kyse olisi jostain "etkö uskalla" tai "panet ympäriinsä jos et ole naimisissa" -tyypisestä asiasta. Eiköhän jokaisella ole syynsä olla naimisissa tai olla olematta.
t. naimisissa oleva nainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan oltu yhtä tuon miehen kanssa nyt 19 vuotta. Voi olla, että mennään naimissiin jossain vaiheessa, mutta ei vielä ole ollut ajankohtaista. Avioliitto on aika vanhentunut, kaikki voidaan sopia muuten.
Meillä on testamentit yms. Enkä sitä paitsi usko, että kukaan sukulaisista kävelisi minun ylitseni esimerkiksi hautajaisjärjestelyissä. Silloin saan syyttää vain itseäni.
Heh heh. Kyllä se kuolema saa joistakin esille ne pahimmat piirteet. Mikäli kuolleella on rintaperillusuä he saavat lakiosansa testamentista huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tarvitse avioliittosopimuksesta mitään. En tarvitse elättäjää, en leskeneläkettä, puolison nimeä tai muutakaan mitä avioliitto toisi. En myöskään usko sen olevan mikään turva yhdessä pysymiseen. Me pysytään yhdessä niin kauan kuin molemmat sitä haluaa, ei siihen tarvita virallisia sopimuksia.
Tai pysytte yhdessä niin kauan kuin molemmat olette hengissä ja terveitä. Entäs jos yksi aamu se kumppani onkin n saanut aivoverenvuodon ja jää vihannekseksi tai jopa onkin kuollut. Toki voi lähes samat oikeudet juridisesti hoitaa kunmppanilleen kuin avioliitossa, mutta se vaatii hieman enemmän vaivannäköä. Toki jokainen saa elää ihan miten itse lystää, mutta silti tiettyihin asioihin kannattaa varautua edeltäkäsin.
En näe tuossa mitään ongelmaa.
Oletko tehnyt tarvittavat järjestelyt omalla kohdallasi? Siinä kohtaa kun kumppanin perijät alkaa tulla osille niin moni huomaa montakin ongelmaa.
Järjestelyt on tehty. Ja kumppanin perijät saavatkin "tulla osille", niillä on siihen oikeus. Minulla on oma omaisuuteni, jonka jätän omille perijöilleni, ja kumppani saa tehdä saman omalle omaisuudelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos toinen osapuoli haluaa naimisiin, voitteko suostua hänen vuokseen, ja jos niin miksi ette? Jos tuleekin vastaan joku parempi?
Ihan ensimmäiseksi haluaisin yrittää ymmärtää, miksi sille toiselle osapuolelle se paperi on niin tärkeää. Sormusta en joka tapauksessa käyttäisi, koska en käytä koruja. Ja hääjuhlia en järjestäisi, koska en pidä juhlien järjestämisestä. Jos toinen osapuoli pystyisi antamaan hyvän syyn sille, että suhteemme kannattaisi virallistaa niin ei minulla siihen mitään periaatteellista estettä olisi, mutta se olisi tosiaan vihkiminen maistraatissa, korkeintaan kaksi ystävää todistajina, eikä juhlia eikä sormuksia eikä statuspäivityksiä someen tms.
Vierailija kirjoitti:
Mä en mee koska saatan haluta erota miehestä ennen kuin lapsi syntyy. Saan pitää yksin huoltajuuden ja päättää, missä lapsi asuu.
Tämä on harvoin kuultu perustelu. Aika erikoinen olet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En hyötyisi avioliitosta millään tavalla, ja raha- ja juridisten asioiden sotkeminen rakkausasioihin voisi tuoda täysin tarpeettomia rasitteita parisuhteeseen. Ymmärrän avioliiton, jos on esimerkiksi yhteinen koti, omaisuutta tai lapsia, vaikka käsittääkseni nuo voi sopia kyllä muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
En halua vaimoa vaan tyttöystävän.
Jep, sama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua vaimoa vaan tyttöystävän.
Jep, sama.
Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua vaimoa vaan tyttöystävän.
Jep, sama.
Miksi?
En ole perinteinen ihminen ja jotenkin tuo koko insituutio ällöttää.
Voisin halutakin naimisiin mutta en halua erota.
Ei ole kyse periaatteesta vaan siitä etten näe mitään hyvää syytä mennä naimisiin.
Miksi naimisiin pitäisi mennä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tarvitse avioliittosopimuksesta mitään. En tarvitse elättäjää, en leskeneläkettä, puolison nimeä tai muutakaan mitä avioliitto toisi. En myöskään usko sen olevan mikään turva yhdessä pysymiseen. Me pysytään yhdessä niin kauan kuin molemmat sitä haluaa, ei siihen tarvita virallisia sopimuksia.
Tai pysytte yhdessä niin kauan kuin molemmat olette hengissä ja terveitä. Entäs jos yksi aamu se kumppani onkin n saanut aivoverenvuodon ja jää vihannekseksi tai jopa onkin kuollut. Toki voi lähes samat oikeudet juridisesti hoitaa kunmppanilleen kuin avioliitossa, mutta se vaatii hieman enemmän vaivannäköä. Toki jokainen saa elää ihan miten itse lystää, mutta silti tiettyihin asioihin kannattaa varautua edeltäkäsin.
Tämä. Ei ole ihan tavatonta, että avoliiton toisen osapuolen kuollessa joutuu eloon jäänyt ulos kodistaan ilman mitään irtisanomisaikoja tai mitään, jos perilliset haluavat avolesken pihalle puolison omistamasta asunnosta.
Avioliitto on vähän kuin kaikki vakuutukset. Tuntuu ihan turhalta maksaa niitä silloin, kun mitään ei tapahdu. Mutta sitten kun sattuu, on onnellinen, että oli se vakuutus.
Siksi kannattaa omistaa oman osansa siitä asunnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tarvitse avioliittosopimuksesta mitään. En tarvitse elättäjää, en leskeneläkettä, puolison nimeä tai muutakaan mitä avioliitto toisi. En myöskään usko sen olevan mikään turva yhdessä pysymiseen. Me pysytään yhdessä niin kauan kuin molemmat sitä haluaa, ei siihen tarvita virallisia sopimuksia.
Tai pysytte yhdessä niin kauan kuin molemmat olette hengissä ja terveitä. Entäs jos yksi aamu se kumppani onkin n saanut aivoverenvuodon ja jää vihannekseksi tai jopa onkin kuollut. Toki voi lähes samat oikeudet juridisesti hoitaa kunmppanilleen kuin avioliitossa, mutta se vaatii hieman enemmän vaivannäköä. Toki jokainen saa elää ihan miten itse lystää, mutta silti tiettyihin asioihin kannattaa varautua edeltäkäsin.
Tämä. Ei ole ihan tavatonta, että avoliiton toisen osapuolen kuollessa joutuu eloon jäänyt ulos kodistaan ilman mitään irtisanomisaikoja tai mitään, jos perilliset haluavat avolesken pihalle puolison omistamasta asunnosta.
Avioliitto on vähän kuin kaikki vakuutukset. Tuntuu ihan turhalta maksaa niitä silloin, kun mitään ei tapahdu. Mutta sitten kun sattuu, on onnellinen, että oli se vakuutus.
Siksi kannattaa omistaa oman osansa siitä asunnosta.
Eli sinua ei haittaa jos puolison perillinen muuttaa kanssasi asumaan kun kerran omistaa puolet?
Se että hypergamia vie vaimon.
Sitten ollaan karussa tilanteessa kun on sopimus valtion kanssa.