Lue keskustelun säännöt.
Autistin puolisot + lapset
13.11.2022 |
Oliko puolisollanne diagnoosi jo ennen kuin tapasitte? Auttoiko diagnoosin saaminen?
Olen epäillyt jo pitkään, että vaimollani on jonkinlainen neurokirjon häiriö. Se ei kuitenkaan ole hänelle ollut ongelma, vaan on itse asiassa pitkälle kouluttautunut vaativan alan asiantuntija ja elämä on sujunut hyvin. Vain tunnepuolella ja muiden huomioimisesta on ongelmia.
Meillä on kolme lasta, joista yhdellä epäilemme autismia. Huvittavaa kyllä vaimoni otti asian puheeksi, mutta ei näe itsessään samoja "ongelmia", jotka totta puhuen tyttäressäni ovat hyvin hienovaraisia äitiinsä verrattuna.
Lasten kanssa on ollut haastavaa. Ei lasten takia, koska he ovat aina olleet helppoja ja fiksuja ikäisekseen. Vaimoni ei vain oikein ymmärrä, ettei hän voi möläytellä lapsille mitä sattuu. Tänään lapset olivat askarelleet minulle kortin ja leiponeet kakun. Vaimo totesi kakun maistuvan pahvilta ja sanoi toiselle tyttärellemme, että hänen asunsa oli ruma. Tyttö tietenkin pahoitti mielensä ja itkukin pääsi. Näitä tapahtuu viikoittain, enkä tiedä, miten saisin lapset ymmärtämään, että äiti ei tarkoita pahaa, koska en aidosti usko, että tarkoittaisi. Minulle hän välillä laukoo hyvinkin järkyttäviä asioita, mutta aikuisena kestän ja ymmärrän.
Vaimolla ei siis ole diagnoosia, joten en tiedä, onko siinä hänen käytöksensä syy enkä yritä väittää, että olisi. Haluaisin perheemme hyvinvoinnin saada tähän selityksen, koska ratkaisua ei taida olla. Hän on aina ollut tällainen, eivätkä nämä möläytykset tapahdu vihasta tai pikkumaisuudesta. Omasta mielestään hän ei tee väärin, vaan lapset ovat liian herkkiä.
Onko tämä teidän mielestänne käytöstä, joka olisi ominaista autistiselle henkilölle vai onko kyse jostain muusta?
Kommentit (89)
Vierailija kirjoitti:
Voi olla opittua tai neuronkirjon häiriötä vaimosi osalta. Mutta olen itse työskennellyt neuropsykiatristen lasten kanssa ja tähän törmää aika usein että toisella vanhemmalla on täysin samoja piirteitä kuin diagnoosin saaneella lapsella. Yleensä tämä vanhempi ei näe oireita itsessään eikä välttämättä edes näe olgelmaa lapsen toiminnassa vaan pitää sitä normaalina koska on itse samanlainen.
Vaimoni pitää tätä lastamme suunnilleen perkeleen ruumiillistumana, vaikka lapsi on minun mielestäni ihan tavallinen 9v. Hän vetäytyy aika paljon omiin oloihinsa ja turhautuu helposti. Tyttö ottaa äitinsä kanssa joskus yhteen, ja uskon, että tästä kumpuaa tämä vaimoni suhtautuminen tyttären "autismiin".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Autismi on nykyään muotidiagnoosi, jolla selitetään kaikkea mahdollista. Tuo kuulostaa ennen kaikkea harvinaisen huonolta käytökseltä, ja voi siinä olla passiivis-aggressiivinen tarkoituskin. Mahdoton tietää, mutta itse en suvaitsisi tuollaista käytöstä toiselta aikuiselta ihmiseltä. Ikävää etenkin lapsille, jotka joutuvat kärsimään. Lapset eivät todellakaan ole liian herkkiä, jos tuollaisesta loukkaantuvat, vaan normaaleja.
Vierailija kirjoitti:
Autismi on nykyään muotidiagnoosi, jolla selitetään kaikkea mahdollista. Tuo kuulostaa ennen kaikkea harvinaisen huonolta käytökseltä, ja voi siinä olla passiivis-aggressiivinen tarkoituskin. Mahdoton tietää, mutta itse en suvaitsisi tuollaista käytöstä toiselta aikuiselta ihmiseltä. Ikävää etenkin lapsille, jotka joutuvat kärsimään. Lapset eivät todellakaan ole liian herkkiä, jos tuollaisesta loukkaantuvat, vaan normaaleja.
No, en minäkään, mutta jos kritisoin vaimoni käytöstä hän ottaa sen niin suurena loukkauksena, että hän vain huutaa. Ihan kuin hän menisi oikosulkuun. Olen katsonut parhaaksi jutella tyttöjen kanssa keskenämme asiat halki, koska äidin kanssa se ei onnistu. Olen oppinut olemaan ärsyttämättä häntä pitämällä mölyt mahassani. Se on rauhoittanut arkea paljon.
Tässä ei voi alkaa diagnosoimaan, on vain hatarat arviot. Osa suomalaisista on kauhean suoria, mutta lapselle ei saisi olla tökerö ja kun juttelet puolison kanssa, olisi kiva jos hän ottaisi sen huomioon. Ehkä kakku todella maistui pahvilta, mutta asusta voisi sanoa nätimmin, jos pitää hankkia toinen. Isänä voi lohduttaa lapsia. Aspergervivahde voi saada ylisuoraksi ehkä jotkut. Mutta ei noita voi alkaa diganosoimaan, koska joka toisella olisi sitten tutkimukset ja joku turha lääke. Osalla voi olla hiukan myös narsismia tai psykopatiaa (tai työstressi, paineita), mutta ei huomaa että loukkaa muita. Entä alkoholi? Aikuisellehan voi olla tavallaan suora, mutta lapsia ei saisi pitää pikkuaikuisena joka kestää mitä vaan, se voi olla rikkovaa. Lapsi selviää silti siitä vielä, jos isä on tukena. Entä yksityinen pariterapeutti joka osaisi selittää paremmin asian kumppanillesi, lasten kannalta? Kuulostaa ettei puolisosi rakasta lapsia, vaan pitää riesana ja ei vaan jaksa. Uupuu jossain vaiheessa.
Ei ollut diagnoosia kun tavattiin, mutta sellainen tuli vuosia eromme jälkeen. Selitti paljon ja jos olisi ollut tieto suhteen aikana, niin ehkä tilanteet olisi voitu käsitellä paremmin ja ero olisi vältetty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut diagnoosia kun tavattiin, mutta sellainen tuli vuosia eromme jälkeen. Selitti paljon ja jos olisi ollut tieto suhteen aikana, niin ehkä tilanteet olisi voitu käsitellä paremmin ja ero olisi vältetty.
Ei toisen luonne usein muutu. Ei diagnoosi takaa yhtään mitään. Ero parempi kuin hankala suhde. Miksi se pitäisi välttää?
Vierailija kirjoitti:
Tässä ei voi alkaa diagnosoimaan, on vain hatarat arviot. Osa suomalaisista on kauhean suoria, mutta lapselle ei saisi olla tökerö ja kun juttelet puolison kanssa, olisi kiva jos hän ottaisi sen huomioon. Ehkä kakku todella maistui pahvilta, mutta asusta voisi sanoa nätimmin, jos pitää hankkia toinen. Isänä voi lohduttaa lapsia. Aspergervivahde voi saada ylisuoraksi ehkä jotkut. Mutta ei noita voi alkaa diganosoimaan, koska joka toisella olisi sitten tutkimukset ja joku turha lääke. Osalla voi olla hiukan myös narsismia tai psykopatiaa (tai työstressi, paineita), mutta ei huomaa että loukkaa muita. Entä alkoholi? Aikuisellehan voi olla tavallaan suora, mutta lapsia ei saisi pitää pikkuaikuisena joka kestää mitä vaan, se voi olla rikkovaa. Lapsi selviää silti siitä vielä, jos isä on tukena. Entä yksityinen pariterapeutti joka osaisi selittää paremmin asian kumppanillesi, lasten kannalta? Kuulostaa ettei puolisosi rakasta lapsia, vaan pitää riesana ja ei vaan jaksa. Uupuu jossain vaiheessa.
Hän itse asiassa sairasti uupumuksen viisi vuotta sitten. Sen johdosta hän aloitti terapian ja hän on jokseenkin vähemmän räiskähtelevä, mutta lasten kanssa tilanne ei ole juuri muuttunut. Vaimo on itse ollut lasten hankinnassa "aktiivisempi" osapuoli. Itse en olisi halunnut nuorinta lastamme tehdä, koska avioliittomme on vähän tällainen, mutta vaimo meni tolaltaan, kun kieltäydyin. Annoin periksi. En kadu päätöstä tietenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut diagnoosia kun tavattiin, mutta sellainen tuli vuosia eromme jälkeen. Selitti paljon ja jos olisi ollut tieto suhteen aikana, niin ehkä tilanteet olisi voitu käsitellä paremmin ja ero olisi vältetty.
Ei toisen luonne usein muutu. Ei diagnoosi takaa yhtään mitään. Ero parempi kuin hankala suhde. Miksi se pitäisi välttää?
Avioliitto tarkoitettiin aikoinaan ikuiseksi.
Onkos hän erityisasiantuntijana vaativalla alalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toi vaikuttaa enemmän kovertilta narsismilta tai epävakaalta persoonallisuushäiriöltä. Nämä ovat usein elämässä pärjääviä ja ulospäin hyvinkin mukavia tyyppejä.
Vierailija kirjoitti:
Toi vaikuttaa enemmän kovertilta narsismilta tai epävakaalta persoonallisuushäiriöltä. Nämä ovat usein elämässä pärjääviä ja ulospäin hyvinkin mukavia tyyppejä.
Niin, vaikea sanoa. Vaimoni ei kyllä ole mitenkään erityisen sosiaalinen tai sosiaalisesti lahjakas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ollut dg:a
Omalta osaltani sanon että helpottaa mutta oon tavannut ihmisiä jotka ei haluu diagnoosia tai kieltää asian. Musta tuntuu että hienosti oot suhtautunut asiaan. Mä luulen että sellanen ns. tunteettomuus on harvinaista. Itse oon hyvin tunneherkkä joissain tilanteissa ja superempaattinen. Mutta voisin silti olla vaikka jossain ruumiiden tunnistushommissa.
Silti oon töksäytelly asioita mitä ei ois pitäny ja harmittaa. En tuu ihmisten kans toimeen yhtään. Alkuun Ehkä, sitten en enää.
Hyvää isänpäivää
Siis perheessä haukutaan lapsia viikoittain itkuun asti? Ei tuo kyllä minkään autismin piikkiin mene. Tuo on henkistä väkivaltaa ja teistä pitäisi tehdä lasu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapaamani aspergerit on kyllä saatelleet päästellä suustaan aika kyseenalaisia juttuja, mutta yhtä lukuun ottamatta kaikki on myös osanneet kantaa vastuun sanomisistaan, ja olleet aidosti pahoillaan kun heille on kerrottu että nyt loukkasit. Toki kaikki kirjolaiset ei ole samanlaisia, ja osalla on myös muita ongelmia ihmissuhteissa ja tunteiden ilmaisussa kuin vain autismin aiheuttamat ongelmat.
Jos et pysty vaimosi kanssa asiasta puhumaan ilman raivokohtauksia, niin taipuisin ennemmin pitämään ongelmia perhesuhteisiin liittyvänä. Tavallaan syyllä ei ole edes väliä, sillä jos sinä ja lapset tästä kärsitte, niin kannattanee vakavasti miettiä, kummasta on enemmän haittaa: tunnekylmästä, mahdollisesti henkistä väkivaltaa käyttävästä äidistä vai erosta. Lapset luultavammin kiittää jälkimmäisestä.
Jeps, koen että aspergeriin liittyy sellainen tietty kömpelyys käyttää sanoja, meillä ainakin, mutta ei (meillä tämän nuoren kohdalla) tarkoituksellinen ilkeily, oma nuori on oikeasti hyvin empaattinen muita kohtaan(vaikkei se ulkopuolisille niin näy), mutta saattaa sanoa suoraan voimakkaasti yhtä ja toista, vaikka että ruoka on tosi pahaa mutta ei ollenkaan tarkoita loukata sillä, se on vain aistillinen subjektinen fakta hänelle ettei voi tuota koostumusta syödä ja sanoo suoraan/vahvoin sanoin että varmasti ymmärrämme miksi jää lautaselle.
Itselläni on lähipiirissä henkilö, joka on aina ollut möläyttelijä eikä ymmärrä käytöksensä vaikutusta muihin ihmisiin. Hän ei monesti hahmota asioita muiden näkökulmasta ja herkästi mm. tuppautuu antamaan apua, jota ei oikeasti sillä hetkellä tarvittaisi tai antaa joitain tyylivinkkejä tai vastaavia henkilölle, jolla on ihan erilainen maku kuin hänellä. Hänellä on taipumusta muodostaa epärealistisen negatiivisia käsityksiä muista ihmisistä, koska tulkitsee heidän motiivejaan ja käytöstään usein kielteisen kautta. Toisaalta hän on saattanut pitää piikittelevää ja henkilökohtaisuuksiin menevää ihmistä hauskana ja sanonut huumorintajuttomiksi heitä, jotka eivät ole moisesta käytöksestä pitäneet. Hän ei ole oikein koskaan löytänyt paikkaansa aikuisten maailmassa ja on purkanut sen aiheuttamaa turhautumista lapsiinsa, etenkin tyttäreensä. Hän tivaa, olettaa ja moittii ja on sitten vilpittömän hämmentynyt ja surullinen siitä, kun ei saa ihmisiä avautumaan asioistaan tuolla tavalla.
En tiedä, onko kyseessä jokin neurokirjon oireyhtymä vaiko esimerkiksi käsittelemätön trauma. Koska hänen lapsuutensa ja nuoruutensa ovat olleet sangen traumaattisia, niin jälkimmäinen vaihtoehto voi hyvin olla mahdollinen. Kuitenkin tällä tavoin käyttäytyvä ihminen lähi- tai perhepiirissä voi olla varsinkin lapsille erittäin stressaavaa ja lannistavaa. Millään traumataustalla, neurokirjon oireilulla tai muulla ei voi oikeuttaa ikäviä kommentteja ja muuta haitallista käyttäytymistä. Jos vaimosi on yhtään samantyyppinen kuin tämä läheiseni, voi olla melkoinen työ saada hänet vakuuttuneeksi siitä, että hänen käytöksensä satuttaa lapsia ja voi pahimmillaan aiheuttaa heissä traumatisoitumista. Yrittää kannattaa silti, joko puhumalla suoraan kasvotusten tai esimerkiksi sähköpostiviestillä. Asian puheeksi ottamisessa kannattaa olla asiallinen mutta suora. Älä turhaan kiertele tai kaunistele ja tuo selkeästi esiin se, mikä vaikutus hänen käytöksellään on teidän perheeseenne.
Tilanne on stressaava myös sinulle, koska ei omalta rakkaalta puolisolta haluaisi kuulla jatkuvasti asiattomia ja suorastaan julmia kommentteja. On hienoa, että haluat ymmärtää syitä vaimosi käyttäytymisen taustalla mutta älä laiminlyö sen varjolla omaa hyvinvointiasi. Kuten jo totesin, niin mikään oireyhtymä tms. ei oikeuta epäasiallista ja suorastaan tuhoavaa käytöstä. Kaikkea hyvää jatkoon ja toivottavasti tilanne lähtee aukenemaan mahdollisimman pian!
Ne autistit jotka minä tunnen ovat kilttejä ihmisiä mutta voivat olla uhmakkaita jos ahdistuvat.Vain lievästi autistiset kykenevät parisuhteisiin. Sosiaaliset taidot ovat selvästi autisteilla kömpelöt. Eivät yleensä edes halua mitään suhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Tapaamani aspergerit on kyllä saatelleet päästellä suustaan aika kyseenalaisia juttuja, mutta yhtä lukuun ottamatta kaikki on myös osanneet kantaa vastuun sanomisistaan, ja olleet aidosti pahoillaan kun heille on kerrottu että nyt loukkasit. Toki kaikki kirjolaiset ei ole samanlaisia, ja osalla on myös muita ongelmia ihmissuhteissa ja tunteiden ilmaisussa kuin vain autismin aiheuttamat ongelmat.
Jos et pysty vaimosi kanssa asiasta puhumaan ilman raivokohtauksia, niin taipuisin ennemmin pitämään ongelmia perhesuhteisiin liittyvänä. Tavallaan syyllä ei ole edes väliä, sillä jos sinä ja lapset tästä kärsitte, niin kannattanee vakavasti miettiä, kummasta on enemmän haittaa: tunnekylmästä, mahdollisesti henkistä väkivaltaa käyttävästä äidistä vai erosta. Lapset luultavammin kiittää jälkimmäisestä.
Koen, että jos nyt jätän vaimoni petän hänelle antamani lupauksen. Toivon, että pystyn suojelemaan lapsia pahimmilta purkauksilta ja että he löytävät joskus onnen.
Vierailija kirjoitti:
Toi vaikuttaa enemmän kovertilta narsismilta tai epävakaalta persoonallisuushäiriöltä. Nämä ovat usein elämässä pärjääviä ja ulospäin hyvinkin mukavia tyyppejä.
Ehei! AIka tyypillistä Aspergerin / autismikirjon käytöstä. Etenkin Aspergerissa (menee nykyisin neurokirjon häiriöiden kattotermin alle) ajattelu voi olla todella mustavalkoista ja tuollaisia asioita on tullut itsekin töksäyteltyä nuorempana, koska en ihan oikeasti ymmärtänyt, että jollekin voisi tulla paha mieli. Lisäksi empatia on pitänyt opetella erikseen aikuisiällä.
Usein kirjolla olevat voivat olla jopa keskivertoa älykkäämpiä, mutta valitettavasti me emme puhu "samaa kieltä" tavallisten ihmisten kanssa vaan keskustelu toisten samanlaisten kanssa on helpointa.
Voi olla opittua tai neuronkirjon häiriötä vaimosi osalta. Mutta olen itse työskennellyt neuropsykiatristen lasten kanssa ja tähän törmää aika usein että toisella vanhemmalla on täysin samoja piirteitä kuin diagnoosin saaneella lapsella. Yleensä tämä vanhempi ei näe oireita itsessään eikä välttämättä edes näe olgelmaa lapsen toiminnassa vaan pitää sitä normaalina koska on itse samanlainen.