Sinä, joka et halua periaatteesta naimisiin. Mikä siinä naimisiin menossa oikein pelottaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi mennä jos molemmilla on jo lapset tehtynä? Rahaa ja rakkautta ei passaa sotkea. Lesken asumisoikeus on ainoa hyöty.

Miksi lasten takia sitten pitäisi mennä? Isyyden tunnustaminen kävi ihan kätevästi sosiaalitoimistossa. Toisen lapsen synnyttyä ei tarvinnut enää sitäkään, ilmoitus riitti.

Tilanne olis ollut huomattavasti hankalampi, jos iskä olisi mennyt kuolemaan ennen lapsen syntymää. Ja tällaistakin tapahtuu, omassa ystäväpiirissä kahteenkin kertaan.

Tapailemani mies ei aiemmin "uskonut" avioliittoihin. Takana hänellä yli 18v tunnekylmä suhde, jossa eivät olleet naimisissa eikä ollut lapsia. Mies on 40+. Tavattiin ja rakastuttiin ja hän on useaan otteeseen sanonut, että haluaa kanssani naimisiin. Kaikki aikanaan, en aio hosua sen asian kanssa kuitenkaan.

mitä vittua se muuttaa? lapsellista mennä naimisiin kun kohta 2020-luku.

Haureutta jos ei naimissa kirjoitti:

Avioliitto on Jumalan säätämä, miehen ja naisen välinen, valitettavasti mono tekee syntiä ja elää avosuhteessa

Itse tahtoisin naimisiin, mutta miehen pitää rakastaa minua tälläisenä kuin olen, kunnioittaa eri mielipiteitä jne, en tahdo tietenkään muutta saman katon alle ennenkuin naimisissa, kuten moni valitettavasti tekee, se on haureutta jos ei ole naimisissa ja asuu saman katon alla

Raamattu sanoo, on oltava uskollinen, liitto on pätevä kun on molempien sydämessä.

Ihmetyttää kun nykyaikanakin vielä puhutaan saako käyttää häissä valkoista pukua kun on asuttu yhdessä, samoin kuin 40 vuotta sitten!

Valkoinen vanhurskauden vaate kuuluu kaikille sukupuolesta riippumatta, minkä Jumala puhdistanut älä sano epäpyhäksi.

Vierailija kirjoitti:

Tiedättekö, että lasten on hyvä ja turvallinen kasvaa sitoutuneessa liitossa ja ydinperheessä, jossa vanhemmat eivät joka riidan tullen uhkaa eroamisella ja isiroolin esittäjät vaihdu tuon tuosta. Tutkimusten mukaan avoliitot hajoavat huomattavasti helpommin kuin avioliitot. 

Jos suhde on sellainen, jossa uhkaillaan erolla ja vaihdetaan koko ajan kumppania, niin ei naimisiin meno sitä toisenlaiseksi muuta. Mutta eipä tuo kuvaamasi olekaan mikään avoliitolle tyypillinen tilanne, enemmän kuvastaa epävakaata ja ei-niin-syvällistä suhdetta.

Syy, miksi tilastojen mukaan avoliitot päättyvät useammin kuin avioliittot, johtuu siitä, että avoliittojahan ei oikeastaan tilastoida. Eli tuohon on laskettu mukaan yhtä lailla vakiintuneet parisuhteet kuin jotkut opiskeluaikaiset nuorten seurustelut, joissa muutetaan seurustelukumppanin kanssa yhteen. Siinä tilastossa voi olla jopa pelkkiä kavereiden kämppisasumisia, mikä johtuu siitä, että koska avoliittoja ei rekisteröidä, lasketaan tuollaisiin tutkimuksiin todennäköisesti mukaan kaikki naisen ja miehen yhdessä asuminen.

Tilasto ei kerro tai ennusta mitään yksittäisen suhteen kestämisestä. Mutta jos suhde päättyy, se tulee päättymään joka tapauksessa, oltiin naimisissa tai ei. Jotenkin lapsellista olettaa, että suhteen saa kestämään menemällä naimisiin.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväpariskunta, avopari joka odotti esikoistaan, oli muuttamassa kaukoitään, mistä mies oli saanut töitä. Mies meni sinne edellä järjestämään asioita. Perillä hän tuli huonovointiseksi, meni lääkäriin jossa todettiin ärhäkkä leukemia, johon mies kuoli parissa viikossa.  Lapsi syntyi isän kuoleman jälkeen. Isyyden selvittäminen kesti kauan ja perintöjärjestelyt samoin. 

Nykyisinhän tämä tilanne menisi eri tavalla, koska nykyisin isyyden tunnustaminen hoidetaan jo raskausaikana neuvolassa. Sitä ei enää tehdä syntymän jälkeen lastenvalvojan luona tapauksissa, joissa isyys on osapuolille selvää. Eri asia tilanteet, joissa isäehdokkaita olisi useampi tai olisi muuta selvitettävää.

Jotkut muutkin ovat tuoneet tämän näkökulman täällä esiin, mutta itselleni on jatkossa itsestään selvää, että en tule menemään naimisiin - nimenomaan lasteni takia. Minulla on siis lapsia aiemmasta suhteesta, ja haluan, että sitten kun kuolen, nimenomaan he perivät minut. Tietenkin toivon, että elän pitkään, mutta varsinkin, jos lapset ovat vielä nuoria tai heillä on esim. asuntolainaa tms. katson heidän jopa tarvitsevan perintöä enemmän kuin toinen itseni ikäinen aikuinen, jolla on ehkä oma elämä hyvin balanssissa (ja myös, vaikkei olisikaan). Sille nyt en voi mitään, että lapseni ovat - sitten kuitenkin - minulle kaikkein tärkeimmät ja rakkaimmat. Sitä ei voi horjuttaa minkäänlainen rakkaus toiseen aikuiseen. Nyt minulla ei omaisuutta ole, mutta vanhempani ovat sen verran varakkaita, että on ihan todennäköistä, että joskus perin heidät - ja sitä kautta lapsilleni voi jäädäkin perittävää. Minusta lapsillani on suurempi oikeus perintööni kuin puolisolla ositukseen.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän naisia, jotka ovat avioeron myötä kääräisseet itselleen sievoiset summat rahaa. Onhan se ihan kannattavaa ja aina työn teon voittaa.

Oma mieheni on pa niin ei sen kanssa naimisiin kannata mennä.

Niin, että vaikka nainen käy töissä, hoitaa kodin, osallistuu kodin rakentamiseen ja hoitaa lapset niin hänen ei pitäisi saada mitään avioeron aikana - ei edes omaa omaisuutta, jonka on laittanut. Koska muutenhan nainen on GolD dIggER. Miehen kaikki rahat pitäisi saada. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos toinen osapuoli haluaa naimisiin, voitteko suostua hänen vuokseen, ja jos niin miksi ette? Jos tuleekin vastaan joku parempi?

Kai se riippuisi vähän siitäkin, miksi hän nimenomaan haluaa naimisiin. Olisi todennäköisempää, että sitä päätyisi suhteeseen ihmisen kanssa, joka ajattelee parisuhteesta suunnilleen samalla tavalla, joten en tiedä, kuinka todennäköisesti kaksi avioliitosta täysin eri lailla ajattelevaa edes pääsisi suhteessa niin pitkälle, että tällainen keskustelu tulisi.

Mutta jos kumppani kokisi, että ilman avioliittoa suhde ei tunnu oikealta tai ettei siinä olla sitoutuneita toisiimme, silloin minusta tuntuisi varmaan, ettei olla oikeat ihmiset toisillemme. Koska minulle taas sellainen suhde ei tuntuisi omalta, joka ei ilman avioliittoa olisi toisen mielestä mitään. Sitten taas, jos hän haluaisi naimisiin taloudellisten syiden tai muiden käytännön syiden vuoksi, voisin olla valmis keskustelemaan asiasta - että miksi ja miltä osin ja voisiko asiat järjestää toisella tapaa. Hassua kyllä, itse suostuisin sitä todennäköisemmin, mitä vähemmän tärkeänä toinen sen avioliiton kokisi, mutta sitten taas, jos se ei olisi hänelle tärkeä, tuskin hän alkaisi maanitella ja painostaa minuakaan naimisiin. En usko, että suhde voisi muutenkaan onnistua sellaisen kanssa, jolle avioliitto olisi ehdottoman tärkeä, kun luulisi, että elämänasenne, arvomaailma ja parisuhdekäsitys olisivat sitten muiltakin osin aika erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Niin, että vaikka nainen käy töissä, hoitaa kodin, osallistuu kodin rakentamiseen ja hoitaa lapset niin hänen ei pitäisi saada mitään avioeron aikana - ei edes omaa omaisuutta, jonka on laittanut. Koska muutenhan nainen on GolD dIggER. Miehen kaikki rahat pitäisi saada. 

Mitä tarkoitat omaisuuden laittamisella? Tottakai, jos hän laittaa omaa rahaa peliin, hänen täytyy saada osansa. Mutta ensinnäkään ei ikinä kannata (naimisissa ollessakaan) rahoittaa vain toisen nimissä olevaa omaisuutta. Ja jos tarkoitat laittamisella jotain kodinhoitoa, verhojen valintaa, yms. niin ei se kyllä tee hänestä vielä omistajaa. Eihän vuokralla asujakaan omista asuntoa, jota siivoaa ja josta pitää huolta.

Ja jos tarkoitat kodin rakentamisella konkreettista talon rakentamista, niin tietenkään ei kannata rakentaa ilmaiseksi toiselle taloa. Joko siitä kuuluu saada työkorvaus tai palkkaa, tai sitten omistaja rakentaa itse talonsa. Mutta tietenkin silloin kannattaa olla naimisissa, jos omaisuus alkaa limittyä ja sotkeentua tuolla tavoin. Toisaalta sitten minusta ainakin tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että avioliiton myötä saa oikeuden myös esim. kumppanin perimään omaisuuteen tai sellaiseen, joka tällä on ollut jo ennen avioliittoa. Ymmärrän sen, että yhdessä hankittu ja osittain yhdessä vaikka remontoitu talo voi olla yhteinen, mutta en ymmärrä sitä, miksi aviopuoliso tulee apajille sellaisenkin omaisuuden jaossa, jonka karttumiseen ei itsellä ole osaa eikä arpaa. Tämä on muuten yksi syy, miksi itse karsastan avioliittoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, että vaikka nainen käy töissä, hoitaa kodin, osallistuu kodin rakentamiseen ja hoitaa lapset niin hänen ei pitäisi saada mitään avioeron aikana - ei edes omaa omaisuutta, jonka on laittanut. Koska muutenhan nainen on GolD dIggER. Miehen kaikki rahat pitäisi saada. 

 

Mitä tarkoitat omaisuuden laittamisella? Tottakai, jos hän laittaa omaa rahaa peliin, hänen täytyy saada osansa. Mutta ensinnäkään ei ikinä kannata (naimisissa ollessakaan) rahoittaa vain toisen nimissä olevaa omaisuutta. Ja jos tarkoitat laittamisella jotain kodinhoitoa, verhojen valintaa, yms. niin ei se kyllä tee hänestä vielä omistajaa. Eihän vuokralla asujakaan omista asuntoa, jota siivoaa ja josta pitää huolta.

Ja jos tarkoitat kodin rakentamisella konkreettista talon rakentamista, niin tietenkään ei kannata rakentaa ilmaiseksi toiselle taloa. Joko siitä kuuluu saada työkorvaus tai palkkaa, tai sitten omistaja rakentaa itse talonsa. Mutta tietenkin silloin kannattaa olla naimisissa, jos omaisuus alkaa limittyä ja sotkeentua tuolla tavoin. Toisaalta sitten minusta ainakin tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että avioliiton myötä saa oikeuden myös esim. kumppanin perimään omaisuuteen tai sellaiseen, joka tällä on ollut jo ennen avioliittoa. Ymmärrän sen, että yhdessä hankittu ja osittain yhdessä vaikka remontoitu talo voi olla yhteinen, mutta en ymmärrä sitä, miksi aviopuoliso tulee apajille sellaisenkin omaisuuden jaossa, jonka karttumiseen ei itsellä ole osaa eikä arpaa. Tämä on muuten yksi syy, miksi itse karsastan avioliittoa.

Ei kukaan myöskään siivoa toisen kotia ilmaiseksi. 

Avioehdot on muuten olemassa.

Vierailija kirjoitti:

vanhempanikaan ei ole edes kihloissa, en ole itse ikinä haaveillut naimisiin menosta, se ei merkkaa minulle mitään tai muuta suhdettamme, miksi siis menisin?? kamalaa rahan tuhlausta ja en halua olla  juhlien keskipisteenä. tosin ei kuuluta edes kirkkoon

Minulle asia ihan sama, meneekö ihmiset avioliittoon vai ei, mutta ylläolevan kaltaiset mielipiteet naurattavat.  Onko tuo jotain uusavuttomuutta tuokin, ettei ole tiedossa avioliiton solmimistavat?  Kuvitellaan, että naimisiin voi mennä vain kirkossa ja on pakko pitää häät, jotka vie rahaa

Kun me menimme avioliittoon, minä pidin oman sukunimeni, eikä moneen vuoteen kaikki edes tienneet, että olemme naimisissa.  Ei mitään häitä pidetty.  

Mutta muuten ihan sama, mitä ihmiset tekevät.  No siinä mielessä kyllä on oikein minusta, että minun vanhempani olivat naimisissa, sillä kun isäni kuoli, äiti sai ja saa edelleen leskeneläkettä hänestä.  Äidin oma eläke on kauhean pieni, koska hän ei ollut työelämässä kuin vähän toistakymmentä vuotta ja siinäkin hyvin pienellä palkalla.   Onhan se hirveän hienoa, jos ihmiset on sitä mieltä, että he eivät mitään leskeneläkkeitä tarvitse, sehän kertoo hyvää tarinaa ihmisten varallisuudesta.  Ja nykyajan ihmiset haluaa olla toisistaan riippumattomia.   Tehkää niin kuin itsellenne hyväksi näette.    

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväpariskunta, avopari joka odotti esikoistaan, oli muuttamassa kaukoitään, mistä mies oli saanut töitä. Mies meni sinne edellä järjestämään asioita. Perillä hän tuli huonovointiseksi, meni lääkäriin jossa todettiin ärhäkkä leukemia, johon mies kuoli parissa viikossa.  Lapsi syntyi isän kuoleman jälkeen. Isyyden selvittäminen kesti kauan ja perintöjärjestelyt samoin. 

Nykyisinhän tämä tilanne menisi eri tavalla, koska nykyisin isyyden tunnustaminen hoidetaan jo raskausaikana neuvolassa. Sitä ei enää tehdä syntymän jälkeen lastenvalvojan luona tapauksissa, joissa isyys on osapuolille selvää. Eri asia tilanteet, joissa isäehdokkaita olisi useampi tai olisi muuta selvitettävää.

Sitä ei tehdä ennen kuin... 7 raskauskk? on täynnä.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut muutkin ovat tuoneet tämän näkökulman täällä esiin, mutta itselleni on jatkossa itsestään selvää, että en tule menemään naimisiin - nimenomaan lasteni takia. Minulla on siis lapsia aiemmasta suhteesta, ja haluan, että sitten kun kuolen, nimenomaan he perivät minut. Tietenkin toivon, että elän pitkään, mutta varsinkin, jos lapset ovat vielä nuoria tai heillä on esim. asuntolainaa tms. katson heidän jopa tarvitsevan perintöä enemmän kuin toinen itseni ikäinen aikuinen, jolla on ehkä oma elämä hyvin balanssissa (ja myös, vaikkei olisikaan). Sille nyt en voi mitään, että lapseni ovat - sitten kuitenkin - minulle kaikkein tärkeimmät ja rakkaimmat. Sitä ei voi horjuttaa minkäänlainen rakkaus toiseen aikuiseen. Nyt minulla ei omaisuutta ole, mutta vanhempani ovat sen verran varakkaita, että on ihan todennäköistä, että joskus perin heidät - ja sitä kautta lapsilleni voi jäädäkin perittävää. Minusta lapsillani on suurempi oikeus perintööni kuin puolisolla ositukseen.

Taas yksi, jolla on lapset valmiiksi tehtynä eikä huolta siitä, etteivät avokumppanin perheenjäsenet ole heittämässä avoleskeä pihalle. Johan täällä on todettu, että tällaisessa tapauksessa kannattaakin pitää rahat visusti erillään.

Viisaat vanhemmat myös laittavat testamenttiinsa lauseen, joka sulkee lasten puolisoiden avio-oikeuden perintöön pois. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedättekö, että lasten on hyvä ja turvallinen kasvaa sitoutuneessa liitossa ja ydinperheessä, jossa vanhemmat eivät joka riidan tullen uhkaa eroamisella ja isiroolin esittäjät vaihdu tuon tuosta. Tutkimusten mukaan avoliitot hajoavat huomattavasti helpommin kuin avioliitot. 

Jos suhde on sellainen, jossa uhkaillaan erolla ja vaihdetaan koko ajan kumppania, niin ei naimisiin meno sitä toisenlaiseksi muuta. Mutta eipä tuo kuvaamasi olekaan mikään avoliitolle tyypillinen tilanne, enemmän kuvastaa epävakaata ja ei-niin-syvällistä suhdetta.

Syy, miksi tilastojen mukaan avoliitot päättyvät useammin kuin avioliittot, johtuu siitä, että avoliittojahan ei oikeastaan tilastoida. Eli tuohon on laskettu mukaan yhtä lailla vakiintuneet parisuhteet kuin jotkut opiskeluaikaiset nuorten seurustelut, joissa muutetaan seurustelukumppanin kanssa yhteen. Siinä tilastossa voi olla jopa pelkkiä kavereiden kämppisasumisia, mikä johtuu siitä, että koska avoliittoja ei rekisteröidä, lasketaan tuollaisiin tutkimuksiin todennäköisesti mukaan kaikki naisen ja miehen yhdessä asuminen.

Tilasto ei kerro tai ennusta mitään yksittäisen suhteen kestämisestä. Mutta jos suhde päättyy, se tulee päättymään joka tapauksessa, oltiin naimisissa tai ei. Jotenkin lapsellista olettaa, että suhteen saa kestämään menemällä naimisiin.

Sitähän ei kukaan ole olettanut. Sen sijaan jos ihmiset ovat päättäneet avioitua, ja siis julkisesti sitoutua, se kertoo asenteesta, joka on enemmän kuin että ollaan nyt sit kai tällai kimpassa ja katellaan.

Avioliitto ei kerro mitään siitä rakastaako sen osapuolet toisiaan. Nykyään siitä on oikeastaan vain taloudellista hyötyä, enkä kaipaa kenenkään rahoja tai omaisuutta koska en pidä sitä arvossa vaikka varakas olenkin. En ole uskonnollinen tai tässä suhteessa muutenkaan mitenkään traditionaalinen niin ei kyllä pätkääkään kiinnosta aviohommat tuolta kantilta katsottuna. Ja jos ero nyt sattuu tulemaan eteen niin onhan se koko eroprosessi helpompi kuin jos olisimme naimisissa, säästää aikaa ja vaivaa.

kolmas sukupolvi kokenut vanhempiensa eron tai huonon liiton? Joskus 60-luvulla avioero oli häpeä ja sai tyyliin erota vain jos mies oli väkivaltainen tai alkoholisti.

Itselläni päättyi juuri 7 vuoden parisuhde ja hirveästi ei tunnu siltä että parisuhteet kestää edes kolmea vuotta pitempään ilman ongelmia.

Avoliitot ne nyt häilyväisiä onkin.  Tiedän naisen, joka on jo ties kuinka monennen miehen kanssa "avossa,"  ja on niin varma joka kerta, että tämä on se oikea ja tämä on pysyvää.  Lapsiakin on monen kanssa.  Kohta on mies häipynyt ja taas uusi kehiin.  Parempihan onkin, ettei mene jokaisen kanssa naimisiin, mutta tuskin edes pystyykään olemaan yhden kanssa.

Puhumattakaan miehistä, jotka luukuttaa milloin kenenkin kanssa.  

"Ei tarvita mitään vanhanaikaista avioliittoa."  No ei varmaan, eihän nämä ihmiset edes ymmärrä sitoutumisen päälle mitään.  Avioliitto onkin vastuunkantamista.  Siihen ei monikaan kykene.  Eikä viitsi.  

Ja olen muuten kyllä ihan satavarma siitä, että kun nämäkin täällä avoliittonsa ihanuudesta määkijät aikanaan menettävät puolisonsa kuolemalle, ERITTÄIN mielellään ottaisivat sen leskeneläkkeen, mutta se on myöhäistä enää silloin.  Ihan takuulla ottaisivat, kyllä raha aina ihmiselle kelpaa ja varsinkin vanhemmalla iällä, kun ei ne omat eläkkeet mitään miljoonia tule olemaan, tässä epävarmassa maailmassa, missä ei voi edes työllisyydestään olla varma.  Mutta niin kuin ennen sanottiin, huoletonta on hevosettoman elämä.  Ihan omin pikku jaloin saa tallustaa.

Vierailija kirjoitti:

vanhempanikaan ei ole edes kihloissa, en ole itse ikinä haaveillut naimisiin menosta, se ei merkkaa minulle mitään tai muuta suhdettamme, miksi siis menisin?? kamalaa rahan tuhlausta ja en halua olla  juhlien keskipisteenä. tosin ei kuuluta edes kirkkoon

Naimisiin meneminen ja häät ovat kaksi eri asiaa. Tässä ketjussa aiheena on se, miksi ei mennä naimisiin. 

Tässä kommentissa on sen sijaan mietitty, miksi ihmeessä järjestää häät. 

Naimisiin voi mennä ilman uskonnollisia seremonioita täysin maksutta virka-aikaan. Avioliiton voi solmia maistraatissa ma-pe klo 8-16, eikä sitä tarvitse juhlia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedättekö, että lasten on hyvä ja turvallinen kasvaa sitoutuneessa liitossa ja ydinperheessä, jossa vanhemmat eivät joka riidan tullen uhkaa eroamisella ja isiroolin esittäjät vaihdu tuon tuosta. Tutkimusten mukaan avoliitot hajoavat huomattavasti helpommin kuin avioliitot. 

Jos suhde on sellainen, jossa uhkaillaan erolla ja vaihdetaan koko ajan kumppania, niin ei naimisiin meno sitä toisenlaiseksi muuta. Mutta eipä tuo kuvaamasi olekaan mikään avoliitolle tyypillinen tilanne, enemmän kuvastaa epävakaata ja ei-niin-syvällistä suhdetta.

Syy, miksi tilastojen mukaan avoliitot päättyvät useammin kuin avioliittot, johtuu siitä, että avoliittojahan ei oikeastaan tilastoida. Eli tuohon on laskettu mukaan yhtä lailla vakiintuneet parisuhteet kuin jotkut opiskeluaikaiset nuorten seurustelut, joissa muutetaan seurustelukumppanin kanssa yhteen. Siinä tilastossa voi olla jopa pelkkiä kavereiden kämppisasumisia, mikä johtuu siitä, että koska avoliittoja ei rekisteröidä, lasketaan tuollaisiin tutkimuksiin todennäköisesti mukaan kaikki naisen ja miehen yhdessä asuminen.

Tilasto ei kerro tai ennusta mitään yksittäisen suhteen kestämisestä. Mutta jos suhde päättyy, se tulee päättymään joka tapauksessa, oltiin naimisissa tai ei. Jotenkin lapsellista olettaa, että suhteen saa kestämään menemällä naimisiin.

Sitähän ei kukaan ole olettanut. Sen sijaan jos ihmiset ovat päättäneet avioitua, ja siis julkisesti sitoutua, se kertoo asenteesta, joka on enemmän kuin että ollaan nyt sit kai tällai kimpassa ja katellaan.

Kyllähän se nykyisin on nähty, ettei avioliitto sen enempää sido aikomuksista huolimatta. Katellaan ne häät ja joku vuosi, liekö kaikilla laina häistä lyhennetty loppuun ennenkuin alkaa kaduttaa. Sen siitä saa kun koko elämä haaveillaan päivästä prinsessana ja siitä toisesta, joka tulee ja tekee kokonaiseksi. Arki voi iskeä hyvin tylysti päin kasvoja kun täyttymystä ei tulekaan, vaan ihan samoja tallukoita ollaan tiskeineen ja tennissukkineen.