Täysin rehellisesti, te jotka olette asuneet ulkomailla niin oliko henkinen olo parempi?

Mielenkiintoista. Oon kuullut kavereilta ketkä ovat reissanneet enemmän ja asuneet ulkomailla, useissa eri maissa. Niin ovat sanoneet että ulkomailla löytää kavereita paljon helpommin!

Sanoko se sun kamu tarkemmin, mikä täällä tuntuu ahistavalta?

Olen asunut poissa Suomesta 24 vuotta. Siteeni Suomeen ovat edelleen vahvat; käyn siellä lomilla ja omistan jopa asunnon Helsingistä. Aion muuttaa takaisin kun jään eläkkeelle.

Voin henkisesti hyvin asuinmaassani ja voin henkisesti hyvin Suomessa. Jos tarkasti ajattelee, niin Suomessa kuitenkin jonkun verran paremmin, koska kaikki on niin helppoa. Kun osaa kielen täydellisesti, ei mene energiaa siihen. Lisäksi tietää miten kaikki toimii; kaikki on tuttua ja mukavaa. Se on jotenkin rentouttavaa. Nautin Suomen lomistani suuresti.

Sama kokemus minulla.

Olen 2 kertaa muuttanut Suomesta Keski-Eurooppaan.

1. Kerralla asuin kohdemaassa vuoden, ja takaisin palaaminen oli henkisesti raskasta.

2. Kerralla asuin kohdemaassa 3 vuotta, ja takaisin palaaminen vieläkin vaikeampaa kuin ensimmäisellä kerralla.

Nyt olen asunut Suomessa yhtäjaksoisesti 10 vuotta ja oikeasti harmittaa, että palasin tänne.

Ilmapiiri on aina niin suhteellista. Suomessa minulle on helpompaa se, että voi puhua ajattelematta ja tulee ymmärretyksi. Vaikka osaisikin sen kohdemaan yleiskieltä niin murteen ja slangien puhujat pistää jatkuvasti pinnistelemään. Myös ilma (se fyysinen) on Suomessa raikas verrattuna miljoonakaupunkiin.

No tämähän riippuu ihan ihmisestä minkälainen kulttuuri/ilmasto/palvelut ovat itselle sopivia ja mielenterveyttä parantavia. Ihmiset jotka alunperinkään lähtevät ulkomaille ovat usein sellaisia jotka eivät viihdy suomessa. Se ei johdu siitä että suomessa olisi mitään vikaa, se on persoonallisuuden ja kulttuurin yhteentörmäys. Itse asuin saksassa ja viihdyin siellä nuorempana paremmin kuin suomessa, nyt suomi tuntuu parhaimmalta maalta asua. 

3kk ei tosin ole paljoa mitään, kuulostaa lähinnä ensi-ihastukselta. Parin vuoden jälkeen uudessa maassa voi alkaa tuntua suomikin hyvin houkuttelevalta. 

Kyllä. 

Suomessa oli omalla kohdallani paljon enemmän näköalattomuutta. Julkinen keskustelu paljon mustavalkoisempaa ja tuomitsevampaa. Usein oli vain yksi totuus ja vain yksi hyväksytty keino tehdä asiat sen hetken trendin mukaan "oikein". 

Käyn ylläpitämässä kielitaitoani parilla foorumilla ja lehtiä netistä lueskellen. Sama meno tuntuu jatkuvan.

Mulla oli sen verran kova ikävä läheisiäni ja ystäviäni, että palasin ihan mielelläni takaisin Suomeen. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. 

Suomessa oli omalla kohdallani paljon enemmän näköalattomuutta. Julkinen keskustelu paljon mustavalkoisempaa ja tuomitsevampaa. Usein oli vain yksi totuus ja vain yksi hyväksytty keino tehdä asiat sen hetken trendin mukaan "oikein". 

Käyn ylläpitämässä kielitaitoani parilla foorumilla ja lehtiä netistä lueskellen. Sama meno tuntuu jatkuvan.

Samaa mieltä.

Olen palannut Suomeen takaisin 2 kertaa asuttuani ulkomailla. Kolmatta kertaa ei varmaankaan tule. Nyt olen asunut jo parikymmentä vuotta ulkomailla ja ”ahdistun” jo viikon lomalla Suomessa.

Samalla tavalla pidän kielitaitoani yllä netin foorumeilla, mutta kun joskus erehdyn itse kirjoittamaan elämästäni ulkomailla, saan lähestulkoon aina kommentteja, jotka väittävät minun valehtelevan, koska ”ei olisi mitään tarvetta kirjoitella tällaisilla palstoilla, jos tuo olisi totta”. Tämä on varmaan yksi syy siihen, että Suomi-lomat ahdistavat, kun ihmisillä on niin ahtaat ja pienet ympyrät, että kaikki muu tuntuu täysin uskomattomalta, ollaan juututtu siihen koti-työpaikka-kauppa-kolmioon ja tehdään ehkä yksi charterlomamatka vuodessa. Ja kaikki muu on sitten valetta, jos joku elää toisin.

Suomessa on oma byrokraattinen ummehtunut ilmastonsa mikä on ainutlaatuinen perintö neuvostoliiton ajoilta. Tämä yhdistettynä skandinaaviseen Janten lain henkeen ja sisällissodan perintöön ja omalaatuiseen ruotsinkieliseen vähemmistöön niin ei ihme että ahdistaa.

Ulkomailla koin olevani vapaammin oma itseni (15-vuotta). Suomessa on hyvä olla, mutta jotenkin tuntuu, että aina pitäisi olla kuin muut (lattapäistäminen), pitäisi toimia kuin muut ja olla samaa mieltä kuin muut. Välillä suomettaa, mutta onneksi viihdyn hyvin itsekseni, joten silloin välttelen ylimääräisiä sosiaalisia kontakteja. Olen perheellinen, en ole mikään erikoinen tai erilainen, mutta Suomessa tunnen itseni joskus sellaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. 

Suomessa oli omalla kohdallani paljon enemmän näköalattomuutta. Julkinen keskustelu paljon mustavalkoisempaa ja tuomitsevampaa. Usein oli vain yksi totuus ja vain yksi hyväksytty keino tehdä asiat sen hetken trendin mukaan "oikein". 

Käyn ylläpitämässä kielitaitoani parilla foorumilla ja lehtiä netistä lueskellen. Sama meno tuntuu jatkuvan.

Samaa mieltä.

Olen palannut Suomeen takaisin 2 kertaa asuttuani ulkomailla. Kolmatta kertaa ei varmaankaan tule. Nyt olen asunut jo parikymmentä vuotta ulkomailla ja ”ahdistun” jo viikon lomalla Suomessa.

Samalla tavalla pidän kielitaitoani yllä netin foorumeilla, mutta kun joskus erehdyn itse kirjoittamaan elämästäni ulkomailla, saan lähestulkoon aina kommentteja, jotka väittävät minun valehtelevan, koska ”ei olisi mitään tarvetta kirjoitella tällaisilla palstoilla, jos tuo olisi totta”. Tämä on varmaan yksi syy siihen, että Suomi-lomat ahdistavat, kun ihmisillä on niin ahtaat ja pienet ympyrät, että kaikki muu tuntuu täysin uskomattomalta, ollaan juututtu siihen koti-työpaikka-kauppa-kolmioon ja tehdään ehkä yksi charterlomamatka vuodessa. Ja kaikki muu on sitten valetta, jos joku elää toisin.

Tuo kertoo lähinnä vain sun omista sukulaisistasi, ystävistäsi ja kavereistasi. En nimittäin ole koskaan törmännyt vastaavaan omien ihmissuhteideni kohdalla. Omasta suku- ja kaveripiiristäni on useammatkin asuneet ulkomailla ja osa ei ole edes syntyperältään suomalaisia. 

Ei. Kamalin se oli jenkeissä, jossa minun introvertti, suorastaan erakkomainen ja tosikko persoonani törmäsi ahdistaviin sosiaalisiin odotuksiin olla sosiaalinen, hymyilevä ja avoin. Oikeasti, jos ei koko ajan ollut naama tekohymyllä, joku kyllä huomautti siitä, ja kehotti hymyilemään. Miehet näyttivät saavan olla ihan rauhassa perusilmeellä myrtsinä, mutta naisella pitäisi koko ajan olla väännettynä joku ystävällinen ilme päälle. Lisäksi odotettiin työn puolesta että yhteistyökumppaneita kestitään jopa omassa kotona. Aivan kammottavaa. Ai että kun nautin siitä kun nyt taas asun Suomessa, että saan rauhassa olla erakko nörtti joka en puhu välttämättä päiviin kellekään :D

Olen asunut myös briteissä nuorempana pari vuotta. Siellä oli vähemmän ahdistavaa, mutta jotenkin sellainen juureton "mitä minä täällä teen" olo. Se on hassua, koska olen tosiaan aika erakko enkä Suomessakaan ole juuri ihmisten kanssa tekemisissä, joten luulisi että minulle on ihan sama jos olen yksin ja ulkomailla. Eikä minua varsinaisesti yksinäisyys vaivannut, mutta sellainen epämukava olo etten kuulu laumaan, että kaikki on jonkin verran vaikeaa kieli- ja kulttuurierojen takia. Tissuttelin sitten alkoholia iltaisin ihan liikaa perustympäisyyn joka liittyi tuohon juurettomuuden ja tarkoituksettomuuden tunteeseen.

Olen ollut hoitajana ulkomailla. Muistan kun luin paikallista iltiksestä juttuja sairaanhoitajista. Meinasin tippua takapuolelleni, kun jutussa kehuttiin hoitajia! Olipa yllätys, Suomessa kun on tottunut siihen, että meitä lyödään kuin vierasta sikaa..

Viihdyin ulkomailla ja paluu oli raskasta, en ole vieläkään päässyt sinuiksi tähän holhousvaltioon tämän 20 vuoden aikana.

Täältä on päästävä pois heti kun lapset pärjäävät omillaan.

Muutaman ex-työkaverin kanssa pidetään yhteyttä vieläkin.

Minä olen matkustellut paljon ja asunut kahdesti ulkomailla. Viihdyin oikein hyvin eurooppalaisessa suurkaupungissa ja kohtalaisen hyvin ulkomaalaisten yhteisössä, jonka kieli on toinen äidinkieleni, mutta Suomeen palaaminen oli kummallakin kerralla paluu kotiin. Jo lentokentän ovella tunsi keuhkoissaan ja kasvoillaan viileän, raikkaan ilman ja sai hypätä taksiin, sanoa osoitteen ja katsella rauhassa tuttuja maisemia. Suomessa on tyyntä ja turvallista.

Suomesta ja suomalaisista marisevat suomalaiset ovat rasittavia. He eivät millään tunnu tajuavan sitä, että he ovat ulkomailla turisteja ja vieraita, ja totta kai heihin suhtaudutaan eri tavalla kuin omiin. Ulkomaille matkustetaan etsimään seikkailua ja maiden mukavia puolia, joten asenne on jo valmiiksi positiivinen. Ja kun ei sinne jäädä loppuiäksi, ei tarvitse edes nähdä niitä varjopuolia. Ulkomaalaisen kävijän on yhtä helppo löytää Suomesta kavereita kuin suomalaisen ulkomailta. Se Suomeen palaavan ankea olo ja asenteiden ihmettely johtuu siitä, että täällä kotona olo ei ole yhtä erikoinen kuin ulkomaanreissuilla, ja töissäkin pitää käydä - toisin kuin lomalla. Ulkomaankomennuksetkin ovat mahtavia, kunnes niihin kyllästyy.

Minä olen käynyt ulkomailla viimeksi viitisentoista vuotta sitten. On olemassa maita, joissa en ole käynyt, mutta minulla ei ole mielenkiintoa lähteä katsomaan niitä. Olen nähnyt jo riittävästi, ja Suomessa on kutakuinkin kaikki - myös ilmasto ja ruoka - parempaa kuin muualla. :)

En oo asunut ulkomailla, oon opiskellu 3 kk ulkomailla ja se paikka ei ollu mikään wow, silmiä avaava kokemus. siis opiskelu itessään oli mukavaa, mut siel paikas oli hirveesti suomalaisii turistei, enemmän ku niitä sen maan ihmisiä, ja siel oli roskai kaduilla yms yms. asiat ei selkeestikkää ollu niin. ns. hyvin ku suomessa.

Oli enemmän halpoja shoppailukauppoja ja ns. rentoa... :DDDD vähän ku jos menee ulkomaan matkalle vaikka thaimaasee nii siel on niit kojui mist saa kiinahinnoilla kaikkee krääsää ja muuta. :DDD et ihmiselle joka tykkä shoppailla nii ainaki se maa on hyvä. :DDDD

Oli siel ihan ok ja nättii, mut ei se sellanen maa ollu johon mä nimenomaa haluaisin muuttaa.

Ihmiset oli mukavia, mut ei erityisesti eronnu suomesta, tosin en paljoa niiden kanssa aikaa viettänykkää. Rohkeemmin otti kontaktia ku suomalaiset, mut ei niin stereotyyppisesti ku jossain vaikka niistä asioista kerrotaan.

Mulle on sanottu etten oo ihan perussuomalainen luonne, et en sit tiiä sopisko joku muu maa mulle, en oo kokeillut. :)) Suomessa moni asiat on hyvin. :)

Kyllä ainakin viihdyn ja olen paljon tuottavaampi, innokkaampi jne työssäni, kun saan olla ulkomailla, kuten Italiassa. Kuulin siellä kerran.. kun minun ääntämiseni paljasti minun suomaisuuden, ihan yhtä äkkiseltään, eräässä ravintolassa, että samaan aikaan baarin tiskillä ollut työntekijä olikin puoliksi suomalainen myös. Hänen suomalainen vanhempansa oli tuonut hänet Italiaan kun hän oli pieni, ja halunnut kadota vain Suomesta.. Kyllä tuo tarina jäi mieleen, ja jotenkin toivon koko ajan että työni veisi minut pois Suomesta. Siellä olen kai enemmän oma itseni, etenkin eteläisen Euroopan maissa. Voi kunpa saisin pysyvän työpaikan sieltä. Eihän elämä muutu paikkaa vaihtamalla paremmaksi, siis jos on vaikkapa ahdistunut tms., mutta itselleni sopisi pois Suomesta hyvin. Viihdyn Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa.. Ehkä sen takia, kun heidän kulttuuri on niin tuttu. Mutta voisin kuvitella että viihtyisin myös USAssa. Vaikka jossain Texasissa tms. En tiedä miksi..

Vierailija kirjoitti:

3kk ei tosin ole paljoa mitään, kuulostaa lähinnä ensi-ihastukselta. Parin vuoden jälkeen uudessa maassa voi alkaa tuntua suomikin hyvin houkuttelevalta. 

Totta, tuohan ei ole kuin hieman tavallista pidempi lomareissu. Totta kai se tuntuu kivalta.

Kyllä kaksi vuotta vähintään pitäisi olla, ennen kuin voi asumiseksi sanoa. Siinä alkaa arki ja totuus paljastua.

Niinhän se on parisuhteissakin, sen pari vuotta jaksaa pinnistellä ja esittää parempaa kuin onkaan, mutta sitten viimeistään nähdään se suhteen todellinen luonne, että onko meistä miksikään.

Vierailija kirjoitti:

ja Suomessa on kutakuinkin kaikki - myös ilmasto ja ruoka - parempaa kuin muualla. :)

Miten ulkona sitä voikaan ihminen olla, voi apua!

Ilmasto ja ruoka nimenomaan ovat Suomessa täysin perseestä.

Verotus, holhous, kyttäysmentaliteetti jne ihan seuraavina perässä.

Ehkä täällä on tätä jo kommentoitukin, mutta 3kk on ihan liian lyhyt aika isojen johtopäätösten tekemiseen. Kulttuurishokin vaiheet kannattaa kokea siellä ulkomailla eli asua vähintään vuosi pari, jotta kunnolla pääsee arkeen siellä.

Itse olen asunut vuosikausia ulkomailla parissa eri maassa, nyt taas Suomessa, ja olo on täällä hyvä. Olen  kyllä etuoikeutetussa asemassa sen suhteen, että voin matkustella aina halutessani. Aina on kuitenkin hyvä palata.