Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies hoitaa lasta kotona arkisin, mutta ei tee päivän aikana mitään. Mikä avuksi?
13.05.2019 |
Olen lopen väsynyt. Meillä on mieheni kanssa 1.5 vuotias poika ja mieheni hoitaa häntä päivisin, kun olen itse töissä. Olen tottakai kiitollinen, että mieheni mahdollistaa minulle työnteon, mutta tässä on yksi tosi iso ongelma. Ihan sama miten paljon olen töissä, JOKA päivä tulen sotkuiseen kotiin, jossa ei ole tehty mitään koko päivän aikana. Pyykkejä ei ole pesty, ei olla tiskattu, mies ei ole syönyt mitään itse, lelut ja roskat ovat levitetty ympäri lattioita. Heti kun ovesta astuu sisälle pitää alkaa siivoomaan, tekemään ruokaa ja mies ojentaa lapsen minulle lähtien itse lepäilemään, kun hänellä oli niin rankka päivä.
Olen yrittänyt jutella, että jos laittaisimme lapsen hoitoon, jotta mieheni voisi etsiä töitä, mutta se ei kuulemma tule kuulookaan, koska hänen mielestään lapsi tarvitsee isänsä/äitinsä kanssa oloa nyt erittäin paljon (joka on totta, en sitä kielläkkään). Itse haluaisin olla kotona hoitamassa pikkuista, mutta kun mies on työtön, niin näin tämä on parempi. Jos kummatkin kävisi töissä, niin voisin tehdä pienempiä tunteja, jolloin olisi enemmän voimia hoitaa kotia.
Olen alkanut harkita eroa, sillä tällätavalla mistään ei tule mitään. Vaikka käyn töissä, niin koko perheen pyörittäminen kaatuu omaan niskaan täysin, eikä mies ole kauhean osallinen mihinkään. Rahallisesti tekisi tiukempaa, mutta uskoisin pärjääväni hyvin yksinkin. Olen yrittänyt jutella miehen kanssa asioita, mutta ei hän kuuntele.
Te naiset (ja miksei miehetkin) joilla on samanlaista ollut, niin mitä olette tehneet? Kuulostan varmasti tosi ikävältä niuholta, mutta en vain enää jaksa tätä päivästä päivään.
Kommentit (154)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muksu mukaan tekemään kaikkea, oppiipahan siinä samalla pienestä eikä tule sitten teininä järkytyksenä kun pitäisi osallistua siihen talouden hoitoon. Esimerkiksi:
Kuvitellaan että lapsen kanssa kotona oleva vanhempi haluaa tehdä ruuaksi perunoita ja jauhelihakastiketta.
1. Mene keittiöön. Ota esille tarvittavat asiat.
2. Lapsi on todennäköisesti seurannut ja haluaa huomiota. Anna lapselle peruna ("katsopas, Ilmariina-Justiina, tässä on peruna!")
3. Kuori perunat ja laita kiehumaan, lapsi tutkii saamaansa perunaa. Puhu lapselle siitä mitä olet tekemässä, ihastele hienoa perunaa jonka lapsi sai.
4. Paista jauheliha ja tee siitä kastike, jatka lapselle puhumista. Jos lapsi on kyllästynyt perunaan, keksi uutta tekemistä. Pyydä lasta etsimään vaikka jauhot kaapista (jos ovat niin alhaalla). Kehu lasta osallistumisesta. Nosta lapsi vaikka syöttötuoliin ja anna katsoa kastikkeen valmistusta vierestä.
5. Profit! Ruoka on valmis eikä lapsi ole traumatisoitunut.
Tai näin:
1. Mene keittiöön. Ota esille tarvittavat asiat.2. Lapsi on todennäköisesi seurannut ja haluaa huomiota. Anna lapselle peruna. Lapsi heittää perunan seinään, karjuu kuin syötävä, roikkuu jalassasi ja karjuu kuin syötävä kun et ota syliin, vääntelee uunin nappuloita, karjuu kuin syötävä kun kiellät, roikkuu verhossa, karjuu kuin syötävä kun kiellät, yrittää tyhjentää roskista, karjuu kuin kiellät, kipeää keittiöntuolille, karjuu kuin kielät, yrität tarjota sitä perunaa uudestaan ihmeteltäväksi, lapsi heittää senkin seinään ja karjuu vähän lisää. Ihan sama mitä yrität lapselle leperrellä, ei se mitään kuule. Sen sijaan naapuritkin kuulevat, miten hyvät keuhkot lapsella on.
3. Yrität kuoria perunoita lapsi sylissä, mutta lapsi ei halua olla sylissä, joten se karjuu. Lasket lapsen alas, mistä lapsi suuttuu ja (yllättäen) karjuu. Yrität keskittyä perunoihin, mutta puolen minuutin sisään kuuluu kolaus ja hätäkarjuntaa. Lapsi on kiivennyt tuolille ja sieltä pöydälle istumaan, kaatanut tuolin perässään, eikä pääse enää alas. Paitsi että lapsi yrittää silti päästä alas, pää edellä. Haet lapsen turvaan, mistä lapsi suuttuu, ja karjuu.
4. Yrität paistaa jauhelihaa, mutta lapsi on ennättänyt sulkea hellanlevyt, etkä heti huomaa sitä, koska yrität samalla leperrellä lapselle jotain kehittävää siitä, mitä olet tekemässä. Lasta ei kiinnosta. Lapsi haluaa kiivetä pöydälle uudestaan, ja noh, yllättäen karjuu kun ei saa. Pyydät lasta antamaan alakaapista jauhoja, lapsi kaataa silmänräpäyksessä kaikki jauhot ympäri lattioita ja menee uimaan niihin. Laitat lapsen syöttötuoliin, että saisit siivottua lattian. Ruoka kärähtää. Lapsi riekkuu syöttötuolissa, vihaisena siitä että hänellä on valjaat, ja onnistuu keikkauttamaan koko tuolin nurin, ja kolhaisemaan päänsä pöydänkulmaan.
5. Suljet hellan, poimit jauhoisen lapsen lattialta ja lähdette terveyskeskukseen näytille. Kotimatkalla haette pizzan.
Syöttötuoli kannattaa kiinnittää esim. narulla pöydänjalkaan kiinni, jotta se ei pääse kaatumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun esikoinen oli tuossa iässä sellainen ettei siinä yksinkertaisesti voinut tehdä yhtikäs mitään. Jos hetkeksikään käänsi katseensa, sattui jotain. Veti lampun alas, löi päänsä patteriin, juoksi päin syöttötuolia.
No ei ne lapset pieniin kolhuihin kuole. Parempi, että oppivat kuin että ovat pumpuliin käärittynä koko ajan. Ja pakkoko se on jotain pöytälamppuja pitää silloin, kun meno on pahimmiollaan, nostele vaaralliset tavarat pois, kyllä lapsille ehtii myöhemminkin opettaa, mitä saa tehdä ja mitä ei.
Tietysti elämästä voi tehdä vaikeaa monin eri tavoin.
Sanon minä, jonka villikkopoika oppi seisomaan 5 kk iässä ja kaatui monta kertaa suorin vartaloin, kun järkeä ei olut päässä pitää kiinni mistään. Pehmustettu kangaskypärä säästi pahemmilta kolhuilta.
Kyllä ne lapset nimenomaan kuolee onnettomuuksissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sortsi, mutta ei se nyt niiiiin ylivoimaista ole tehdä illalla niitä kotitöitä jne.
Niin kaikki muutkin töissä käyvät tekee. Sen lisäksi hoitavat usean lapsen harrastukset, kouluasiat jne.
Aloittajan miehelle tuntuu olevan. Siinä miehellä olisi hyvää aikaa hoitaa kotityöt, kun nainen on lapsen kanssa.
Kyllä se aloittajakin voi tehdä. Yksi ainoa lapsi, ei harrastuksia, ei läksyjä, ri mitään. Ja tonikäinenhän menee niin aikaisin nukkumaan että siinä on joka ilta pari tuntia aikaa ilman lasta.
Harrastukset ja läksyt ovat leikintekoa vilkkaan taaperon kaitsemiseen verrattuna. Harrastukset ovat käytännössä aikuisen omaa aikaa, ja läksyistä päävastuu kuuluu lapselle itselleen.
Ja mulla on sekä koululaisia että taapero, joten aika ei kultaa muistoja.
Niin eli on ihan ymmärrettävää ettei päivällä ehdi. Sen sijaan ap kyllä voi ensin olla lapsen kanssa ja sitten tehdä.
Minulla on kolme lasta joten tiedän kyllä mistä puhun. Harrastuskuskaukset ja koulukuormitus on kyllä ihan muuta kuin yhden mukulan hoitaminen.
Minullakin on kolme lasta, ja ihan oikeasti teet karhunpalveluksen lapsillesi, jos käytät heidän koulunkäyntiinsä ja harrastuksiinsa saman verran aikaa kuin vilkkaan taaperon hoitoon.
Lasten on tarkoitus asteittain oppia tulemaan toimeen omillaan. Kouluikäiset tarvitsevat tietysti juttukaveria, mutta se on taas vähän eri asia, eikä mitenkään rinnastu taaperon hengen pelastamiseen jauhelihan paiston lomassa. Eihän aviopuolisonkaan asioiden kuunteleminen vaikka ruoanlaiton lomassa ole työtä tai metatyötä, vaikka siitä mieli piristyykin.
Vierailija kirjoitti:
Kysymys 1; miksi olet mennyt kimppaan noin vetelän miehen kanssa?
Kysymys 2; miksi olet tehnyt lapse hänen kanssaan?
Ehkä se paljastui vasta myöhemmin. Jossittelu ei ratko ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun esikoinen oli tuossa iässä sellainen ettei siinä yksinkertaisesti voinut tehdä yhtikäs mitään. Jos hetkeksikään käänsi katseensa, sattui jotain. Veti lampun alas, löi päänsä patteriin, juoksi päin syöttötuolia.
No ei ne lapset pieniin kolhuihin kuole. Parempi, että oppivat kuin että ovat pumpuliin käärittynä koko ajan. Ja pakkoko se on jotain pöytälamppuja pitää silloin, kun meno on pahimmiollaan, nostele vaaralliset tavarat pois, kyllä lapsille ehtii myöhemminkin opettaa, mitä saa tehdä ja mitä ei.
Tietysti elämästä voi tehdä vaikeaa monin eri tavoin.
Sanon minä, jonka villikkopoika oppi seisomaan 5 kk iässä ja kaatui monta kertaa suorin vartaloin, kun järkeä ei olut päässä pitää kiinni mistään. Pehmustettu kangaskypärä säästi pahemmilta kolhuilta.
Kyllä ne lapset nimenomaan kuolee onnettomuuksissa.
Mutta tärkeintä edelliselle tuntuikin olevan se, ettei elämä ole turhan vaikeaa. Lapset muksahdelkoot ja halkaiskoot kallonsa, kunhan elämä ei ole vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muksu mukaan tekemään kaikkea, oppiipahan siinä samalla pienestä eikä tule sitten teininä järkytyksenä kun pitäisi osallistua siihen talouden hoitoon. Esimerkiksi:
Kuvitellaan että lapsen kanssa kotona oleva vanhempi haluaa tehdä ruuaksi perunoita ja jauhelihakastiketta.
1. Mene keittiöön. Ota esille tarvittavat asiat.
2. Lapsi on todennäköisesti seurannut ja haluaa huomiota. Anna lapselle peruna ("katsopas, Ilmariina-Justiina, tässä on peruna!")
3. Kuori perunat ja laita kiehumaan, lapsi tutkii saamaansa perunaa. Puhu lapselle siitä mitä olet tekemässä, ihastele hienoa perunaa jonka lapsi sai.
4. Paista jauheliha ja tee siitä kastike, jatka lapselle puhumista. Jos lapsi on kyllästynyt perunaan, keksi uutta tekemistä. Pyydä lasta etsimään vaikka jauhot kaapista (jos ovat niin alhaalla). Kehu lasta osallistumisesta. Nosta lapsi vaikka syöttötuoliin ja anna katsoa kastikkeen valmistusta vierestä.
5. Profit! Ruoka on valmis eikä lapsi ole traumatisoitunut.
Tai näin:
1. Mene keittiöön. Ota esille tarvittavat asiat.2. Lapsi on todennäköisesi seurannut ja haluaa huomiota. Anna lapselle peruna. Lapsi heittää perunan seinään, karjuu kuin syötävä, roikkuu jalassasi ja karjuu kuin syötävä kun et ota syliin, vääntelee uunin nappuloita, karjuu kuin syötävä kun kiellät, roikkuu verhossa, karjuu kuin syötävä kun kiellät, yrittää tyhjentää roskista, karjuu kuin kiellät, kipeää keittiöntuolille, karjuu kuin kielät, yrität tarjota sitä perunaa uudestaan ihmeteltäväksi, lapsi heittää senkin seinään ja karjuu vähän lisää. Ihan sama mitä yrität lapselle leperrellä, ei se mitään kuule. Sen sijaan naapuritkin kuulevat, miten hyvät keuhkot lapsella on.
3. Yrität kuoria perunoita lapsi sylissä, mutta lapsi ei halua olla sylissä, joten se karjuu. Lasket lapsen alas, mistä lapsi suuttuu ja (yllättäen) karjuu. Yrität keskittyä perunoihin, mutta puolen minuutin sisään kuuluu kolaus ja hätäkarjuntaa. Lapsi on kiivennyt tuolille ja sieltä pöydälle istumaan, kaatanut tuolin perässään, eikä pääse enää alas. Paitsi että lapsi yrittää silti päästä alas, pää edellä. Haet lapsen turvaan, mistä lapsi suuttuu, ja karjuu.
4. Yrität paistaa jauhelihaa, mutta lapsi on ennättänyt sulkea hellanlevyt, etkä heti huomaa sitä, koska yrität samalla leperrellä lapselle jotain kehittävää siitä, mitä olet tekemässä. Lasta ei kiinnosta. Lapsi haluaa kiivetä pöydälle uudestaan, ja noh, yllättäen karjuu kun ei saa. Pyydät lasta antamaan alakaapista jauhoja, lapsi kaataa silmänräpäyksessä kaikki jauhot ympäri lattioita ja menee uimaan niihin. Laitat lapsen syöttötuoliin, että saisit siivottua lattian. Ruoka kärähtää. Lapsi riekkuu syöttötuolissa, vihaisena siitä että hänellä on valjaat, ja onnistuu keikkauttamaan koko tuolin nurin, ja kolhaisemaan päänsä pöydänkulmaan.
5. Suljet hellan, poimit jauhoisen lapsen lattialta ja lähdette terveyskeskukseen näytille. Kotimatkalla haette pizzan.
Niinpä niin..
Tässä taas joku vela levittää ideologiaansa. Olen neljän lapsen äiti ja koskaan meillä ei ole ollut tällaisia tilanteita.
Tasapainoisella äidillä ja isällä on tasapainoisia lapsia. Mutta se varmaan tuntuu tässä mt-ongelmaisten "itseään toteuttavien" porukassa täysin vieraalta ajatukselta.
Mutta uskokaa pois nyt vain tätäkin Kun kerran näkee huutavan lapsen kauppakeskuksessa, niin sehän on sitten totuus.
Älä edes viitsi. Jos sinun lapsesi ovat flegmaattisia matoja, se ei ole muiden vika.
- Villin taaperon äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muksu mukaan tekemään kaikkea, oppiipahan siinä samalla pienestä eikä tule sitten teininä järkytyksenä kun pitäisi osallistua siihen talouden hoitoon. Esimerkiksi:
Kuvitellaan että lapsen kanssa kotona oleva vanhempi haluaa tehdä ruuaksi perunoita ja jauhelihakastiketta.
1. Mene keittiöön. Ota esille tarvittavat asiat.
2. Lapsi on todennäköisesti seurannut ja haluaa huomiota. Anna lapselle peruna ("katsopas, Ilmariina-Justiina, tässä on peruna!")
3. Kuori perunat ja laita kiehumaan, lapsi tutkii saamaansa perunaa. Puhu lapselle siitä mitä olet tekemässä, ihastele hienoa perunaa jonka lapsi sai.
4. Paista jauheliha ja tee siitä kastike, jatka lapselle puhumista. Jos lapsi on kyllästynyt perunaan, keksi uutta tekemistä. Pyydä lasta etsimään vaikka jauhot kaapista (jos ovat niin alhaalla). Kehu lasta osallistumisesta. Nosta lapsi vaikka syöttötuoliin ja anna katsoa kastikkeen valmistusta vierestä.
5. Profit! Ruoka on valmis eikä lapsi ole traumatisoitunut.
Tai näin:
1. Mene keittiöön. Ota esille tarvittavat asiat.2. Lapsi on todennäköisesi seurannut ja haluaa huomiota. Anna lapselle peruna. Lapsi heittää perunan seinään, karjuu kuin syötävä, roikkuu jalassasi ja karjuu kuin syötävä kun et ota syliin, vääntelee uunin nappuloita, karjuu kuin syötävä kun kiellät, roikkuu verhossa, karjuu kuin syötävä kun kiellät, yrittää tyhjentää roskista, karjuu kuin kiellät, kipeää keittiöntuolille, karjuu kuin kielät, yrität tarjota sitä perunaa uudestaan ihmeteltäväksi, lapsi heittää senkin seinään ja karjuu vähän lisää. Ihan sama mitä yrität lapselle leperrellä, ei se mitään kuule. Sen sijaan naapuritkin kuulevat, miten hyvät keuhkot lapsella on.
3. Yrität kuoria perunoita lapsi sylissä, mutta lapsi ei halua olla sylissä, joten se karjuu. Lasket lapsen alas, mistä lapsi suuttuu ja (yllättäen) karjuu. Yrität keskittyä perunoihin, mutta puolen minuutin sisään kuuluu kolaus ja hätäkarjuntaa. Lapsi on kiivennyt tuolille ja sieltä pöydälle istumaan, kaatanut tuolin perässään, eikä pääse enää alas. Paitsi että lapsi yrittää silti päästä alas, pää edellä. Haet lapsen turvaan, mistä lapsi suuttuu, ja karjuu.
4. Yrität paistaa jauhelihaa, mutta lapsi on ennättänyt sulkea hellanlevyt, etkä heti huomaa sitä, koska yrität samalla leperrellä lapselle jotain kehittävää siitä, mitä olet tekemässä. Lasta ei kiinnosta. Lapsi haluaa kiivetä pöydälle uudestaan, ja noh, yllättäen karjuu kun ei saa. Pyydät lasta antamaan alakaapista jauhoja, lapsi kaataa silmänräpäyksessä kaikki jauhot ympäri lattioita ja menee uimaan niihin. Laitat lapsen syöttötuoliin, että saisit siivottua lattian. Ruoka kärähtää. Lapsi riekkuu syöttötuolissa, vihaisena siitä että hänellä on valjaat, ja onnistuu keikkauttamaan koko tuolin nurin, ja kolhaisemaan päänsä pöydänkulmaan.
5. Suljet hellan, poimit jauhoisen lapsen lattialta ja lähdette terveyskeskukseen näytille. Kotimatkalla haette pizzan.
Niinpä niin..
Tässä taas joku vela levittää ideologiaansa. Olen neljän lapsen äiti ja koskaan meillä ei ole ollut tällaisia tilanteita.
Tasapainoisella äidillä ja isällä on tasapainoisia lapsia. Mutta se varmaan tuntuu tässä mt-ongelmaisten "itseään toteuttavien" porukassa täysin vieraalta ajatukselta.
Mutta uskokaa pois nyt vain tätäkin Kun kerran näkee huutavan lapsen kauppakeskuksessa, niin sehän on sitten totuus.
Minä olen yhden lapsen äiti, ja tilanne on hyvin tuttu. Siksi jäin yhden lapsen äidiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun esikoinen oli tuossa iässä sellainen ettei siinä yksinkertaisesti voinut tehdä yhtikäs mitään. Jos hetkeksikään käänsi katseensa, sattui jotain. Veti lampun alas, löi päänsä patteriin, juoksi päin syöttötuolia.
No ei ne lapset pieniin kolhuihin kuole. Parempi, että oppivat kuin että ovat pumpuliin käärittynä koko ajan. Ja pakkoko se on jotain pöytälamppuja pitää silloin, kun meno on pahimmiollaan, nostele vaaralliset tavarat pois, kyllä lapsille ehtii myöhemminkin opettaa, mitä saa tehdä ja mitä ei.
Tietysti elämästä voi tehdä vaikeaa monin eri tavoin.
Sanon minä, jonka villikkopoika oppi seisomaan 5 kk iässä ja kaatui monta kertaa suorin vartaloin, kun järkeä ei olut päässä pitää kiinni mistään. Pehmustettu kangaskypärä säästi pahemmilta kolhuilta.
Kyllä ne lapset nimenomaan kuolee onnettomuuksissa.
Montako tunnet keneltä kuollut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun esikoinen oli tuossa iässä sellainen ettei siinä yksinkertaisesti voinut tehdä yhtikäs mitään. Jos hetkeksikään käänsi katseensa, sattui jotain. Veti lampun alas, löi päänsä patteriin, juoksi päin syöttötuolia.
No ei ne lapset pieniin kolhuihin kuole. Parempi, että oppivat kuin että ovat pumpuliin käärittynä koko ajan. Ja pakkoko se on jotain pöytälamppuja pitää silloin, kun meno on pahimmiollaan, nostele vaaralliset tavarat pois, kyllä lapsille ehtii myöhemminkin opettaa, mitä saa tehdä ja mitä ei.
Tietysti elämästä voi tehdä vaikeaa monin eri tavoin.
Sanon minä, jonka villikkopoika oppi seisomaan 5 kk iässä ja kaatui monta kertaa suorin vartaloin, kun järkeä ei olut päässä pitää kiinni mistään. Pehmustettu kangaskypärä säästi pahemmilta kolhuilta.
Kyllä ne lapset nimenomaan kuolee onnettomuuksissa.
Montako tunnet keneltä kuollut?
Miehen siskon tiedän ja parhaan kaverini veljen.
Outo ratkaisu, kun mies ei tee kotitöitä, niin laittaisit lapsen hoitoon. :D Ei se mies töissä ollessaankaan tee niitä kotitöitä, ne silti odottaa sua.
Sun pitäisi varmaankin puhua siitä vinkkelistä, että tekis edes jotain päivän aikana. 1,5 vuotiaan kanssa voi tehdä paljonkin kotitöitä leikinvarjolla. On sen verran toimeliaassa iässä, että pyykit ja tiskaus onnistuu yhdessä. Imurin päällä on kiva ratsastaa.
Pääseekö se tyyppi edes ulos (kauppaan) lapsen kanssa. Mitä se sitten tekee siellä päivän? Onko edes lapsen kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt kuullostaa siltä, että mies on keksinyt hienon tavan luistaa koko arjesta lapsen varjolla. Olisin tehnyt stopin tuolle jo alle kuukauden jälkeen, koska tuo kuvio on aika pelottava välinpitämättömyydessään. Lisäksi mikä avioliitto tuollainen on, jossa toinen on illat puhelimella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muksu mukaan tekemään kaikkea, oppiipahan siinä samalla pienestä eikä tule sitten teininä järkytyksenä kun pitäisi osallistua siihen talouden hoitoon. Esimerkiksi:
Kuvitellaan että lapsen kanssa kotona oleva vanhempi haluaa tehdä ruuaksi perunoita ja jauhelihakastiketta.
1. Mene keittiöön. Ota esille tarvittavat asiat.
2. Lapsi on todennäköisesti seurannut ja haluaa huomiota. Anna lapselle peruna ("katsopas, Ilmariina-Justiina, tässä on peruna!")
3. Kuori perunat ja laita kiehumaan, lapsi tutkii saamaansa perunaa. Puhu lapselle siitä mitä olet tekemässä, ihastele hienoa perunaa jonka lapsi sai.
4. Paista jauheliha ja tee siitä kastike, jatka lapselle puhumista. Jos lapsi on kyllästynyt perunaan, keksi uutta tekemistä. Pyydä lasta etsimään vaikka jauhot kaapista (jos ovat niin alhaalla). Kehu lasta osallistumisesta. Nosta lapsi vaikka syöttötuoliin ja anna katsoa kastikkeen valmistusta vierestä.
5. Profit! Ruoka on valmis eikä lapsi ole traumatisoitunut.
Tai näin:
1. Mene keittiöön. Ota esille tarvittavat asiat.2. Lapsi on todennäköisesi seurannut ja haluaa huomiota. Anna lapselle peruna. Lapsi heittää perunan seinään, karjuu kuin syötävä, roikkuu jalassasi ja karjuu kuin syötävä kun et ota syliin, vääntelee uunin nappuloita, karjuu kuin syötävä kun kiellät, roikkuu verhossa, karjuu kuin syötävä kun kiellät, yrittää tyhjentää roskista, karjuu kuin kiellät, kipeää keittiöntuolille, karjuu kuin kielät, yrität tarjota sitä perunaa uudestaan ihmeteltäväksi, lapsi heittää senkin seinään ja karjuu vähän lisää. Ihan sama mitä yrität lapselle leperrellä, ei se mitään kuule. Sen sijaan naapuritkin kuulevat, miten hyvät keuhkot lapsella on.
3. Yrität kuoria perunoita lapsi sylissä, mutta lapsi ei halua olla sylissä, joten se karjuu. Lasket lapsen alas, mistä lapsi suuttuu ja (yllättäen) karjuu. Yrität keskittyä perunoihin, mutta puolen minuutin sisään kuuluu kolaus ja hätäkarjuntaa. Lapsi on kiivennyt tuolille ja sieltä pöydälle istumaan, kaatanut tuolin perässään, eikä pääse enää alas. Paitsi että lapsi yrittää silti päästä alas, pää edellä. Haet lapsen turvaan, mistä lapsi suuttuu, ja karjuu.
4. Yrität paistaa jauhelihaa, mutta lapsi on ennättänyt sulkea hellanlevyt, etkä heti huomaa sitä, koska yrität samalla leperrellä lapselle jotain kehittävää siitä, mitä olet tekemässä. Lasta ei kiinnosta. Lapsi haluaa kiivetä pöydälle uudestaan, ja noh, yllättäen karjuu kun ei saa. Pyydät lasta antamaan alakaapista jauhoja, lapsi kaataa silmänräpäyksessä kaikki jauhot ympäri lattioita ja menee uimaan niihin. Laitat lapsen syöttötuoliin, että saisit siivottua lattian. Ruoka kärähtää. Lapsi riekkuu syöttötuolissa, vihaisena siitä että hänellä on valjaat, ja onnistuu keikkauttamaan koko tuolin nurin, ja kolhaisemaan päänsä pöydänkulmaan.
5. Suljet hellan, poimit jauhoisen lapsen lattialta ja lähdette terveyskeskukseen näytille. Kotimatkalla haette pizzan.
Universumille kiitos näistä ainakin näistä asioista elämässäni:
- kolme rauhallista lasta, joita kiinnosti vaikka se laatikko missä on kaikki muovikipot- ja kupit sen aikaa, että ruoanlaiton yksi vaihe oli ohi.
- telkkarista, johon oli varaa hommat Netfix: aamupalan jälkeen mukelot sen ääreen Dublojen sun muiden kanssa, minä valmistin lounaan, siivosin keittiön ja sitten mentiin pihalle.
- miehestä, joka osaa korjata jälkensä ja antaa minulle omaa aikaa
- mainitsinko jo lapset? Siis kiitos siitä, että lapseni eivät koskaan ole karjuneet kuin reikäpäät ja tuhonneet kaikkea jos en istu vieressä ja tuijota silmiin 24/7.
- kiitos induktioliedestä ja kaikkien muiden kodinkoneiden lapsilukoista
Mun on ollut pakko tehdä jotain oikein, sillä arki ei ikinä ollut tuollaista kuin kuvailit.
Kannattaa tosiaan olla kiitollinen, jos sun lapset on niin rauhallisia ja helppoja! Meillä on vasta yksi lapsi 1,5v, ja meno on tosiaan pahimmillaan tuollaista kuin aiempi kirjoittaja kuvaili. Vasta nyt kun lapsi on tuon 1,5v niin olen pari kertaa pystynyt tekemään ruokaa, ja sekin jotain todella simppeliä ja nopeaa wokkia tai pastaa joka on vartissa valmista. Se on onnistunut jotenkuten niin, että lapsen dubloleikin tai autoleikin lomassa olen jo vaivihkaa käynyt nostelemassa pannut ja kattilat valmiiksi hellalle, ja ruokatarvikkeet pöydälle.
Sitten lapselle jotain ruokaa nopeasti mikron kautta, ja lapsi syöttötuoliin syömään. Maito pillipulloon, koska jos se päättää heittää nokkamukin lattialle niin sotku on järkyttävä (pillipullo ei sotke vaikka sitä heittelee). Hetken seuraan lapsen syömistä, ja jos vaikuttaa siltä että tänään lapsi syö kiltisti ja nätisti, niin sillä aikaa ehdin pilkkoa esim vihannekset pannulle ja laittaa pastaa kiehumaan, samalla vahdin koko ajan toisella silmällä taaperoa että se saa syödyksi ruokansa. Kun näyttää että ruoka loppuu niin laitan äkkiä kippoon jotain mahdollisimman hitaasti syötävää jälkkäriä, kuten muropalleroita tai marjoja tms mitä voi poimia yksitellen hitaasti suuhunsa.
Hyvällä säkällä olen saanut ruuan valmiiksi siihen mennessä kun taapero on syönyt, eikä ehdi vielä alkaa karjua tylsyyttään. Nostan taaperon leikkimään, mutta jos hän ei suostu mennä olkkariin (jonne on näköyhteys keittiöstä) niin annan ajaa pikkuautolla vaikka siinä keittiön pöydän nurkalla sen aikaa että saan itse syötyä oman ruokani. Jos homma menee kiljumiseksi ja hulinaksi, niin joskus annan sen huutaa ja syön silti itse, tai jos pystyn vielä tovin odotella omaa ruokaani niin syön vasta sitten kun olen saanut taaperon päikkäreille. Olen raskaana, joten täysin omasta olotilasta riippuu voinko odottaa ruokailuni kanssa vai en. Joskus on vaan syötävä heti, ja silloin taaperon ei auta muu kuin kiljua räkä poskella ja odottaa, jos ei omat lelut kelpaa...
Temperamenttisen, vilkkaan ja huonosti paikoillaan viihtyvän lapsen kanssa arki on melko haastavaa, kun silmät pitää olla selässäkin koko ajan. Ei tuota meidän lasta voinut jättää edes vauvana minnekään hetkeksikään, kun se alkoi heti vaan parkua. Mikään leikkikehä tms ei kelvannut. Ei viihtynyt sittereissä yms niin kauaa että olisin ehtinyt itselleni mitään ruokaa tehdä. Ei nukkunut vauvana päikkäreitäkään kuin 10-15min, ja sen ajan yleensä käytin siihen että kävin rauhassa vessassa ja lopen uupuneena tuijotin sohvalla seinää, ja keskityin hengittämiseen... Koskaan en ole syönyt niin paljon eineksiä, kuin esikoisen vauva-aikana!
Toisesta lapsesta toivotaan helpompaa tapausta, lienee sanomattakin selvää. Jos sattuu että tulee yhtä ylivilkas ja temperamenttinen tapaus, niin laihaa lohtua tuo ajatus siitä, että eivätpä ainakaan ole mitään hissukoita, jotka jää jalkoihin elämässä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiltti hiljainen mies tekisi kaiken poissa ollessasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muksu mukaan tekemään kaikkea, oppiipahan siinä samalla pienestä eikä tule sitten teininä järkytyksenä kun pitäisi osallistua siihen talouden hoitoon. Esimerkiksi:
Kuvitellaan että lapsen kanssa kotona oleva vanhempi haluaa tehdä ruuaksi perunoita ja jauhelihakastiketta.
1. Mene keittiöön. Ota esille tarvittavat asiat.
2. Lapsi on todennäköisesti seurannut ja haluaa huomiota. Anna lapselle peruna ("katsopas, Ilmariina-Justiina, tässä on peruna!")
3. Kuori perunat ja laita kiehumaan, lapsi tutkii saamaansa perunaa. Puhu lapselle siitä mitä olet tekemässä, ihastele hienoa perunaa jonka lapsi sai.
4. Paista jauheliha ja tee siitä kastike, jatka lapselle puhumista. Jos lapsi on kyllästynyt perunaan, keksi uutta tekemistä. Pyydä lasta etsimään vaikka jauhot kaapista (jos ovat niin alhaalla). Kehu lasta osallistumisesta. Nosta lapsi vaikka syöttötuoliin ja anna katsoa kastikkeen valmistusta vierestä.
5. Profit! Ruoka on valmis eikä lapsi ole traumatisoitunut.
Tai näin:
1. Mene keittiöön. Ota esille tarvittavat asiat.2. Lapsi on todennäköisesi seurannut ja haluaa huomiota. Anna lapselle peruna. Lapsi heittää perunan seinään, karjuu kuin syötävä, roikkuu jalassasi ja karjuu kuin syötävä kun et ota syliin, vääntelee uunin nappuloita, karjuu kuin syötävä kun kiellät, roikkuu verhossa, karjuu kuin syötävä kun kiellät, yrittää tyhjentää roskista, karjuu kuin kiellät, kipeää keittiöntuolille, karjuu kuin kielät, yrität tarjota sitä perunaa uudestaan ihmeteltäväksi, lapsi heittää senkin seinään ja karjuu vähän lisää. Ihan sama mitä yrität lapselle leperrellä, ei se mitään kuule. Sen sijaan naapuritkin kuulevat, miten hyvät keuhkot lapsella on.
3. Yrität kuoria perunoita lapsi sylissä, mutta lapsi ei halua olla sylissä, joten se karjuu. Lasket lapsen alas, mistä lapsi suuttuu ja (yllättäen) karjuu. Yrität keskittyä perunoihin, mutta puolen minuutin sisään kuuluu kolaus ja hätäkarjuntaa. Lapsi on kiivennyt tuolille ja sieltä pöydälle istumaan, kaatanut tuolin perässään, eikä pääse enää alas. Paitsi että lapsi yrittää silti päästä alas, pää edellä. Haet lapsen turvaan, mistä lapsi suuttuu, ja karjuu.
4. Yrität paistaa jauhelihaa, mutta lapsi on ennättänyt sulkea hellanlevyt, etkä heti huomaa sitä, koska yrität samalla leperrellä lapselle jotain kehittävää siitä, mitä olet tekemässä. Lasta ei kiinnosta. Lapsi haluaa kiivetä pöydälle uudestaan, ja noh, yllättäen karjuu kun ei saa. Pyydät lasta antamaan alakaapista jauhoja, lapsi kaataa silmänräpäyksessä kaikki jauhot ympäri lattioita ja menee uimaan niihin. Laitat lapsen syöttötuoliin, että saisit siivottua lattian. Ruoka kärähtää. Lapsi riekkuu syöttötuolissa, vihaisena siitä että hänellä on valjaat, ja onnistuu keikkauttamaan koko tuolin nurin, ja kolhaisemaan päänsä pöydänkulmaan.
5. Suljet hellan, poimit jauhoisen lapsen lattialta ja lähdette terveyskeskukseen näytille. Kotimatkalla haette pizzan.
Niinpä niin..
Tässä taas joku vela levittää ideologiaansa. Olen neljän lapsen äiti ja koskaan meillä ei ole ollut tällaisia tilanteita.
Tasapainoisella äidillä ja isällä on tasapainoisia lapsia. Mutta se varmaan tuntuu tässä mt-ongelmaisten "itseään toteuttavien" porukassa täysin vieraalta ajatukselta.
Mutta uskokaa pois nyt vain tätäkin Kun kerran näkee huutavan lapsen kauppakeskuksessa, niin sehän on sitten totuus.
Älä edes viitsi. Jos sinun lapsesi ovat flegmaattisia matoja, se ei ole muiden vika.
- Villin taaperon äiti
Ikävästi sanottu. En kutsuisi toisten lapsia flegmaattisiksi madoiksi.
Mutta kun mietin omiani (mulla on kokemusta sekä erittäin rauhallisesta että paristakin täystuhotaaperosta) en ole ollenkaan varma, että rauhallisen lapsen kanssa on kokonaisuudessaan helpompaa. Meillä ainakin se rauhallinen ja harkitsevainen taapero on tarvinnut isompana todella paljon tukea, kannustusta ja kiireetöntä latautumisaikaa selvitäkseen vaikka koulustressistä. Kun taas niistä sähköjäniksistä on kasvanut omatoimisia ihmisiä, joilla on koko ajan monta palloa ilmassa.
Eli ajatus Vaahteramäen Eemelistä, josta tulee isona kunnanvaltuuston puheenjohtaja, ei ole ollenkaan kaukaa haettu.
Vierailija kirjoitti:
Outo ratkaisu, kun mies ei tee kotitöitä, niin laittaisit lapsen hoitoon. :D Ei se mies töissä ollessaankaan tee niitä kotitöitä, ne silti odottaa sua.
Sun pitäisi varmaankin puhua siitä vinkkelistä, että tekis edes jotain päivän aikana. 1,5 vuotiaan kanssa voi tehdä paljonkin kotitöitä leikinvarjolla. On sen verran toimeliaassa iässä, että pyykit ja tiskaus onnistuu yhdessä. Imurin päällä on kiva ratsastaa.
Pääseekö se tyyppi edes ulos (kauppaan) lapsen kanssa. Mitä se sitten tekee siellä päivän? Onko edes lapsen kanssa?
Jos päivällä kotona ei ole ketään niin olisin kyllä kovin yllättynyt, ehkä jopa peloissani, jos sinne olisi ilmestynyt likaisia astioita, pöydät kaipaisivat pyyhkimistä, jarruraidat pöntössä ja vaatteet sekä lelut ympäriinsä.
Vierailija kirjoitti:
Outo ratkaisu, kun mies ei tee kotitöitä, niin laittaisit lapsen hoitoon. :D Ei se mies töissä ollessaankaan tee niitä kotitöitä, ne silti odottaa sua.
Sun pitäisi varmaankin puhua siitä vinkkelistä, että tekis edes jotain päivän aikana. 1,5 vuotiaan kanssa voi tehdä paljonkin kotitöitä leikinvarjolla. On sen verran toimeliaassa iässä, että pyykit ja tiskaus onnistuu yhdessä. Imurin päällä on kiva ratsastaa.
Pääseekö se tyyppi edes ulos (kauppaan) lapsen kanssa. Mitä se sitten tekee siellä päivän? Onko edes lapsen kanssa?
Meillä esikoinen pelkäsi imuria joten se oli aina isänsä sylissä sen aikaa että mä sain imuroitua. Pyykkejä oli kiva laitella yhdessä mutta joskus huomioni herpaantui ja löytyi ”valkoisesta” koneellisesti pinkkiä pyykkiä kun sinne oli sujautettu se taaperon punainen sukka joka oli sinä aamuna jalkaan pistetty. Astioiden laitto koneeseen oli ihan mahdotonta kun yksi roikkui jalassa ja ulisi ”syliin”. Näin meni 1.5 vuotiaan ainoan lapsen kanssa. Toisen lapsen kun sain niin oli ihan eri juttu kun esikoinen leikki nuoremman kanssa.
Mutta nykyäänkin jos haluan imuroida niin lapset on pakko istuttaa telkun tai tabletin eteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muksu mukaan tekemään kaikkea, oppiipahan siinä samalla pienestä eikä tule sitten teininä järkytyksenä kun pitäisi osallistua siihen talouden hoitoon. Esimerkiksi:
Kuvitellaan että lapsen kanssa kotona oleva vanhempi haluaa tehdä ruuaksi perunoita ja jauhelihakastiketta.
1. Mene keittiöön. Ota esille tarvittavat asiat.
2. Lapsi on todennäköisesti seurannut ja haluaa huomiota. Anna lapselle peruna ("katsopas, Ilmariina-Justiina, tässä on peruna!")
3. Kuori perunat ja laita kiehumaan, lapsi tutkii saamaansa perunaa. Puhu lapselle siitä mitä olet tekemässä, ihastele hienoa perunaa jonka lapsi sai.
4. Paista jauheliha ja tee siitä kastike, jatka lapselle puhumista. Jos lapsi on kyllästynyt perunaan, keksi uutta tekemistä. Pyydä lasta etsimään vaikka jauhot kaapista (jos ovat niin alhaalla). Kehu lasta osallistumisesta. Nosta lapsi vaikka syöttötuoliin ja anna katsoa kastikkeen valmistusta vierestä.
5. Profit! Ruoka on valmis eikä lapsi ole traumatisoitunut.
Tai näin:
1. Mene keittiöön. Ota esille tarvittavat asiat.2. Lapsi on todennäköisesi seurannut ja haluaa huomiota. Anna lapselle peruna. Lapsi heittää perunan seinään, karjuu kuin syötävä, roikkuu jalassasi ja karjuu kuin syötävä kun et ota syliin, vääntelee uunin nappuloita, karjuu kuin syötävä kun kiellät, roikkuu verhossa, karjuu kuin syötävä kun kiellät, yrittää tyhjentää roskista, karjuu kuin kiellät, kipeää keittiöntuolille, karjuu kuin kielät, yrität tarjota sitä perunaa uudestaan ihmeteltäväksi, lapsi heittää senkin seinään ja karjuu vähän lisää. Ihan sama mitä yrität lapselle leperrellä, ei se mitään kuule. Sen sijaan naapuritkin kuulevat, miten hyvät keuhkot lapsella on.
3. Yrität kuoria perunoita lapsi sylissä, mutta lapsi ei halua olla sylissä, joten se karjuu. Lasket lapsen alas, mistä lapsi suuttuu ja (yllättäen) karjuu. Yrität keskittyä perunoihin, mutta puolen minuutin sisään kuuluu kolaus ja hätäkarjuntaa. Lapsi on kiivennyt tuolille ja sieltä pöydälle istumaan, kaatanut tuolin perässään, eikä pääse enää alas. Paitsi että lapsi yrittää silti päästä alas, pää edellä. Haet lapsen turvaan, mistä lapsi suuttuu, ja karjuu.
4. Yrität paistaa jauhelihaa, mutta lapsi on ennättänyt sulkea hellanlevyt, etkä heti huomaa sitä, koska yrität samalla leperrellä lapselle jotain kehittävää siitä, mitä olet tekemässä. Lasta ei kiinnosta. Lapsi haluaa kiivetä pöydälle uudestaan, ja noh, yllättäen karjuu kun ei saa. Pyydät lasta antamaan alakaapista jauhoja, lapsi kaataa silmänräpäyksessä kaikki jauhot ympäri lattioita ja menee uimaan niihin. Laitat lapsen syöttötuoliin, että saisit siivottua lattian. Ruoka kärähtää. Lapsi riekkuu syöttötuolissa, vihaisena siitä että hänellä on valjaat, ja onnistuu keikkauttamaan koko tuolin nurin, ja kolhaisemaan päänsä pöydänkulmaan.
5. Suljet hellan, poimit jauhoisen lapsen lattialta ja lähdette terveyskeskukseen näytille. Kotimatkalla haette pizzan.
Niinpä niin..
Tässä taas joku vela levittää ideologiaansa. Olen neljän lapsen äiti ja koskaan meillä ei ole ollut tällaisia tilanteita.
Tasapainoisella äidillä ja isällä on tasapainoisia lapsia. Mutta se varmaan tuntuu tässä mt-ongelmaisten "itseään toteuttavien" porukassa täysin vieraalta ajatukselta.
Mutta uskokaa pois nyt vain tätäkin Kun kerran näkee huutavan lapsen kauppakeskuksessa, niin sehän on sitten totuus.
Älä edes viitsi. Jos sinun lapsesi ovat flegmaattisia matoja, se ei ole muiden vika.
- Villin taaperon äiti
Joo ADHD lapset on niitä OIKEITA lapsia, ja hyvin kasvatetut pelkkiä matoja. Hienoa.
Vierailija kirjoitti:
Outo ratkaisu, kun mies ei tee kotitöitä, niin laittaisit lapsen hoitoon. :D Ei se mies töissä ollessaankaan tee niitä kotitöitä, ne silti odottaa sua.
Sun pitäisi varmaankin puhua siitä vinkkelistä, että tekis edes jotain päivän aikana. 1,5 vuotiaan kanssa voi tehdä paljonkin kotitöitä leikinvarjolla. On sen verran toimeliaassa iässä, että pyykit ja tiskaus onnistuu yhdessä. Imurin päällä on kiva ratsastaa.
Pääseekö se tyyppi edes ulos (kauppaan) lapsen kanssa. Mitä se sitten tekee siellä päivän? Onko edes lapsen kanssa?
Mutta eipähän ole kukaan sotkemassa kämppää siinä välissä kun mieskin on töissä ja poissa kotoa makaamasta lapsen varjolla.
Alue: Aihe vapaa
Universumille kiitos näistä ainakin näistä asioista elämässäni:
- kolme rauhallista lasta, joita kiinnosti vaikka se laatikko missä on kaikki muovikipot- ja kupit sen aikaa, että ruoanlaiton yksi vaihe oli ohi.
- telkkarista, johon oli varaa hommat Netfix: aamupalan jälkeen mukelot sen ääreen Dublojen sun muiden kanssa, minä valmistin lounaan, siivosin keittiön ja sitten mentiin pihalle.
- miehestä, joka osaa korjata jälkensä ja antaa minulle omaa aikaa
- mainitsinko jo lapset? Siis kiitos siitä, että lapseni eivät koskaan ole karjuneet kuin reikäpäät ja tuhonneet kaikkea jos en istu vieressä ja tuijota silmiin 24/7.
- kiitos induktioliedestä ja kaikkien muiden kodinkoneiden lapsilukoista
Mun on ollut pakko tehdä jotain oikein, sillä arki ei ikinä ollut tuollaista kuin kuvailit.