Olen vuosia kärsinyt ahmimishäiriöstä. Kävin syömishäiriöihin erikoistuneella lääkärillä ja tilanne vain paheni :( En tiedä enää mitä tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Jos olet kärsinyt ahmimisesta vuosia, ehdottaisin seuraavaa radikaalia kokeilua: mieti, mitä ovat ne ”kielletyt” herkut, joita himoitset eniten, kun ahmimiskohtaus iskee. Ota ne sitten osaksi jokapäiväistä ruokavaliotasi - unohtamatta kasviksia ja terveellistä perusruokaa. Mutta siis joka päivä munkki, pizzaa, karkkia tai mitä ne sinun suosikkisi ovatkaan. Tiedät donitsia vääntäessäsi, että saat huomennakin syödä donitsin. Ottaen huomioon ne määrät, mitä ahmimishäiriöstä kärsivä voi kerralla syödä, tämä ei ainakaan ole pahempi. Ehkä himo ja kielletyn hedelmän tunne lievittyy, kun kielletyt herkut eivät enää olekaan kiellettyjä.

Ei auta, on kokeiltu. En saa yhdestä munkista mitään tyydytystä, päinvastoin. Alkaa tehdä enemmän mieli ahmia, koska yksi munkki ei tyydytä edes makeanhimoani. Yhtä palkitsevaa kuin jättää elokuva kesken. Voi nauttia elokuvasta, mutta loppukohtaus tai ratkaisu, eli koko elokuvan pääpointti jää uupumaan. Se jää vain ärsyttämään.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet kärsinyt ahmimisesta vuosia, ehdottaisin seuraavaa radikaalia kokeilua: mieti, mitä ovat ne ”kielletyt” herkut, joita himoitset eniten, kun ahmimiskohtaus iskee. Ota ne sitten osaksi jokapäiväistä ruokavaliotasi - unohtamatta kasviksia ja terveellistä perusruokaa. Mutta siis joka päivä munkki, pizzaa, karkkia tai mitä ne sinun suosikkisi ovatkaan. Tiedät donitsia vääntäessäsi, että saat huomennakin syödä donitsin. Ottaen huomioon ne määrät, mitä ahmimishäiriöstä kärsivä voi kerralla syödä, tämä ei ainakaan ole pahempi. Ehkä himo ja kielletyn hedelmän tunne lievittyy, kun kielletyt herkut eivät enää olekaan kiellettyjä.

Lisäyksenä vielä, että jos joku päivä syöt suunniteltua enemmän herkkuja, et panttaa seuraavana päivänä, vaan jatkat suunniteltua ”joka päivä herkkuja” -linjaa. Painotan vielä, että terveellisiä, kasviksia ja proteiineja sisältäviä aterioita ei saa unohtaa - myös niitä tulee syödä päivittäin.

Tuossa kävi minulla ainakin niin että lihominen vain nopeutui, koska ahmimisten välissäkin oli normaalia kaloripitoisempaa syömistä. Minulla ainakaan ahmiminen ei ole varsinaisesti yhteydessä minkään ruoan mielitekoon. Useimmiten voin syödä karkkia tai pizzan tai mitä vaan ilman minkäänlaista halua syödä sitä kohtuuttomasti. Eikä niitä edes tee usein mieli. Sitten kun se ahmimiskohtaus iskee, se ei useinkaan liity haluun syödä mitään klassisesti herkullisena pidettyä, vaan se on kuin joku alkukantainen vaisto joka iskee tietoisen mielen ohi päälle ja panee ahmimaan ihan mitä vaan, olipa se hyvää tai ei. 

Eräs ravitsemusterapeutti jolla kävin sanoikin, että se voi hyvin meillä entisillä himolaihduttajilla olla sekaisin mennyt eloonjäämisvietti, joka muinaisina aikoina pani ihmisen ahmimaan -oman selviytymisensä eduksi- niin paljon lihaa kuin vain mitenkään pystyi silloin harvoin, kun jonkun eläimen sai kaadettua. Jotta sitten selviää ajoista jolloin ei löydy riistaa eikä keräiltävää. Jos on monta kertaa nälkiinnyttänyt itsensä kovilla kuureilla, keho voi mahdollisesti mennä sellaiseksi, että se on älyttömän hälytysherkkä sille että nyt uhkaa taas nälänhätä, nyt käynnistetään kaikki mekanismit että ihminen saadaan syömään mahdollisimman paljon sen varalle. Ja nämä systeemit on niin alkukantaisia ja syvällä aivoissa, että niihin on aika vaikea vaikuttaa tietoisen ajattelun tasolla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet kärsinyt ahmimisesta vuosia, ehdottaisin seuraavaa radikaalia kokeilua: mieti, mitä ovat ne ”kielletyt” herkut, joita himoitset eniten, kun ahmimiskohtaus iskee. Ota ne sitten osaksi jokapäiväistä ruokavaliotasi - unohtamatta kasviksia ja terveellistä perusruokaa. Mutta siis joka päivä munkki, pizzaa, karkkia tai mitä ne sinun suosikkisi ovatkaan. Tiedät donitsia vääntäessäsi, että saat huomennakin syödä donitsin. Ottaen huomioon ne määrät, mitä ahmimishäiriöstä kärsivä voi kerralla syödä, tämä ei ainakaan ole pahempi. Ehkä himo ja kielletyn hedelmän tunne lievittyy, kun kielletyt herkut eivät enää olekaan kiellettyjä.

Lisäyksenä vielä, että jos joku päivä syöt suunniteltua enemmän herkkuja, et panttaa seuraavana päivänä, vaan jatkat suunniteltua ”joka päivä herkkuja” -linjaa. Painotan vielä, että terveellisiä, kasviksia ja proteiineja sisältäviä aterioita ei saa unohtaa - myös niitä tulee syödä päivittäin.

Onko tän menetelmän toimivuudesta jotain näyttöä, tätä kun usein suositellaan. Mulla tämä teki ahmimisesta päivittäistä, tosin en montaa viikkoa jatkanut kokeilua, koska aiempi muutaman kerran viikossa ahmiminen oli mielestäni parempi vaihtoehto kuin päivittäinen.

Kai nämä ovat sellaisia, että osalla toimii ja osalla ei. Syyt ahmimisen taustalla ovat niin monenlaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnut itse tietävän sairautesi hyvin. Onko ahmimiskohtauksen edeltävä aika ahdistunutta? Mikä ahdistukseen voisi auttaa?

Kyllä, ahmimiskohtaus tulee 99% sen jälkeen, kun koen jotain stressaavaa, vähäistäkin. Harmitus ei ole iso, mutta halu ahmimiseen tulee sellaisena, etten voi sitä vastustaa. Ahmimiskohtauksen voi laukaista vaikkapa se, että työkaveri on töykeä, oma äiti sättii jostain typerästä (vaikka olen jo aikuinen!), lapset tappelevat keskenään, myöhästyn bussista tai ulkona sataa ja olen unohtanut sateenvarjon. 

Nimenomaan kaipaan apua siihen, että voisin ohittaa nämä tavalliseen elämään kuuluvat asiat ilman halua ahmia ja siten "turruttaa" harmitusta suklaaseen ja sokeriin.

ap

Lisään vielä: ahmiskohtaus voi tulla myös niin, että työpaikalla tarjotaan jotain herkkua ja kun sitten "sorrun" sellaiseen, harmittaa niin, että käyn kotimatkalla kaupasta ostamassa aivan järjettömät määrät herkkuja ja ahmin, koska portti on jo avattu.

ap

Noi toi kuulostaa just siltä että tarvitset myös sitä tietoa siitä miten syödä normaalisti. Varmasti tiedät ruokaympyröistä yms mutta käytännön toteutus voi olla vaikeaa syömishäiriön vuoksi. Taidat välillä paastota tai rajoittaa syömisiäsi, tai karsia itseltäsi normaaleja asioita, kuten esim herkkua kahvipöydässä, mikä johtaa sitten ahmimispaineeseen. Tuohon kun ei ole muuta keinoa kun löytää armo ja sallivuus itseä kohtaan, syödä ahmimisesta huolimatta säännöllisesti ja sallia itselleen myös niitä herkkuja. Ihan asialliselta tuo saamasi psykoedukaatio kuulostaa. Neuvoisin, ettet suhtautuisi noin ylimielisesti avun antajiin. Kannattaa myös kokeilla ssri-lääkettä, joka voi auttaa ahmimiseen. Moni syömishäiriöinen toivoo, että olisi olemassa jokin poppakonsti paranemiseksi, mutta sellaista ei ole vaan kaiken lähtökohta on säännöllinen syöminen. 5 kertaa päivässä, normaaleja aterioita. Myös herkkuja. Ei paastoa. Ei itserangaistuksia. Ei kompensaatiota. Ei luovuttamista, vaikka tulisi ahmintaa. Nälänsäätelyjärjestelmän normalisoitumisessa kestää kauan aikaa? Joten kärsivällisyyttä myös. Ssri ja terapiat ovat vain tukikeinoja, eivätkä mitään taikakonsteja ja oikoteitä siihen että asia korjaantuisi kuin itsestään.

T. Ex-syömishäiriöinen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan ohiksena, mitä tapahtuu jos ahmiliskohtauksen sattuessa telkeät itsesi kotiin tai muualle niin ettei ole mitään mitä syödä? Ettei ahmiminen onnistu. Niin mitä tapahtuu?

Mulla ei koskaan tuollaisissa tilanteissa tule ahmimiskohtausta. Olen ollut paljonkin esim. vaelluksilla tai yksin mökillä niin, ettei ole ollut mitään ylimääräistä syötävää, jonka voisi ahmia ilman että siitä tulee sitten ongelmia myöhemmin kun ei ole ruokaa jäljellä. Ei minun ole noissa tilanteissa ikinä tehnyt edes mieli ahmia mitään. 

Ilmeisesti se ahmimiskäytös on jotenkin ehdollistunut niihin "ympyröihin" joissa se on alkanutkin, eli kaupunkielämään arjessa. Mullahan ahminta alkoi kovan laihduttamisen jälkeen, ja se ei ole loppunut vaikken ole aikoihin yrittänyt laihduttaa enkä enää ajattele että jotkut ruoat on kiellettyjä tai lankeemuksia. 

Mutta jos kotiympyröissä kun alkaa ahdistaa ja tekee mieli ahmia ja sitten se jotenkin pakolla estettäisiin, kohtaisitko sen mikä sinua oikeasti ahdistaa ja pääsisit työstämään sitä?

Ei minua ahdista ollenkaan, kun ahmin. Kyllä toisinaan on käynytkin niin että himo ahmia on tullut, mutta ei ole voinut, esim. kun olin yksin juuri leikatun ja vasta nukutuksesta heräilevän koiran kanssa kotona. Ei ollut syötävää, enkä voinut jättää sitä yksin lähteäkseni kauppaan. Heti kun ymmärsin tämän, että nyt vaan ei ole mahdollisuutta kerta kaikkiaan ahmia, niin se pieni levottomuuden tunne joka oli tullut ahmimishimon mukana meni saman tien pois. Ei ollut mitään erityistä ahdistusta.

Ongelmahan on ettei normaalissa elämässä mitenkään voi vaan järjestää niin etteikö sitä mahdollisuutta useimmiten olisi. Ja "ahmimisdemoni" joka panee ahmimaan ei usko sellaisia syitä kuin "minun pitää laihduttaa" tai "ahminen on epäterveellistä". Se uskoo vasta äärimmäisen vakavat jutut kuten että lemmikin tai lapsen henki on kiinni siitä ahmitko tai et tai jotain vastaavaa.

Vierailija kirjoitti:

Ihan ohiksena, mitä tapahtuu jos ahmiliskohtauksen sattuessa telkeät itsesi kotiin tai muualle niin ettei ole mitään mitä syödä? Ettei ahmiminen onnistu. Niin mitä tapahtuu?

Miten normaali ihminen telkeää itsensä omaan kotiinsa ilman minkäänlaista syötävää? Pyytää puolisoa lukitsemaan itsensä varastoon, makuuhuoneeseen tms?

Onko joku sitten parantunut syömishäiriöstä joko osittain tai niin että sairaus ei ole lainkan aktiivinen? Parantuneet varmasti osaa parhaiten kettoa, mikä auttoi ja millaista avun pitäisi olla.

Vierailija kirjoitti:

Onko joku sitten parantunut syömishäiriöstä joko osittain tai niin että sairaus ei ole lainkan aktiivinen? Parantuneet varmasti osaa parhaiten kettoa, mikä auttoi ja millaista avun pitäisi olla.

Olen yrittänyt tätä kysellä sekä tuttavapiiristä että myös ammattilaisilta joilta olen hakenut apua syömishäiriöön, koska he näkevät isoja määriä onnistujia. Valitettavasti lopputulos näyttää olevan, että eri ihmisillä auttaa ihan eri asiat, tai voi jopa olla että vain aika auttaa niillä joilla auttaa, aika sama mitä siinä välissä tekee.

Esim. eräs ystäväni oli samanlainen ahmija-BED kuin minäkin, kunnes hän noin nelikymppisenä vaan "päätti ottaa itseään niskasta kiinni" ja lopetti sellaisen draamailun. Hänkin kuitenkin tunnustaa, että oli yrittänyt tällaista jo kymmeniä kertoja onnistumatta ollenkaan, eikä osaa sanoa, miksi se viimeinen kerta toimi kun ei aiemmat. Jotain henkistä kypsymistä on ilmeisesti tapahtunut, hän sanoo, koska samaan aikaan pääsi myös töissä prokrastinointitaipumuksesta ja perfektionismista. Hän ei kuitenkaan käynyt missään hoidoissa eikä edes itse tietoisesti miettinyt noita asioista tai yrittänyt ratkaista niitä. Yhtäkkiä vaan tuli kuulemma olo, että nyt loppuu tämä velttoilu ja selittely ja elämä muuttuu, ja muuttui myös.

Sitten on niitä, jotka on saaneet apua terapiasta tai sopivasta ruokavaliosta. Jollekin on auttanut esim. alanvaihto, jos entinen ammatti ja työ on aiheuttanut jatkuvasti stressiä ja ahdistusta. Ja sitten on valitettavasti meitä, jotka yrittää kaikkea mutta aina vaan ahmiminen pysyy, vaikka muuten muuttuu tasapainoisemmaksi ja rauhallisemmaksi ja kypsemmäksi ihmiseksi.

Kiitos kun kerrotte kokemuksia, on vähän helpompi käsittää mistä puhutaan. Vielä yksi tyhmä kysymys: voisiko sen ahmimisen suunnata johonkin harmittomaan? Eli vetää maha täyteen porkkanoita heti kun tuntuu siltä että ahmituttaa? Varmaan tätäkin on joku kokeillut.

Monista tarinoista saa sen kuvan että häiriö ensin varoittaa jollain tuntemuksella, ja voi vielä vetäytyän takaisin metsäretkellä tai sairaan koiran kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kun kerrotte kokemuksia, on vähän helpompi käsittää mistä puhutaan. Vielä yksi tyhmä kysymys: voisiko sen ahmimisen suunnata johonkin harmittomaan? Eli vetää maha täyteen porkkanoita heti kun tuntuu siltä että ahmituttaa? Varmaan tätäkin on joku kokeillut.

Monista tarinoista saa sen kuvan että häiriö ensin varoittaa jollain tuntemuksella, ja voi vielä vetäytyän takaisin metsäretkellä tai sairaan koiran kanssa.

Olen tosiaan ahminut porkkanoita ja raakoja ruusukaalejakin, jos mitään muuta ei ole. Mutta mieluiten ahmijaminä syö jotain mahdollisimman kaloripitoista, ja valitettavasti siinä vaiheessa kun ahminta on päällä, tietoista kontrollia ei ole, eikä edes halua lopettaa tai rajoittaa kaloreita, vaan vain raaka, eläimellinen halu ahmia.

Itsestäni tosiaan tuntuu kuin persoonani olisi kokonaan jotenkin jakautunut ahmijaminään ja tavalliseen minään. Tavallinen minä haluaa elämässäni pidemmän tähtäimen hyvää, kuten olla terve, laihtua, menestyä töissä jne. Ahmijaminä on aivan erilainen olento ja sanoo: mitä väliä sillä on jos huomenna vaikka kuolet, kunhan NYT saat nautinnon, elää ahmimisen hetkessä. Se halveksii suorastaan sellaista kunnollista, keskiluokkaista hikipinkoa kuin mikä sen mielestä normaaliminä on. Sen mielestä boheemius, dekadenssi, hetken himo ja nautinto on ainoat tavoittelemisen arvoiset asiat elämässä. Silläkin on jonkinlaiset rajat, juurikin tyyliin että ei nyt sentään kukaan läheinen saa kuolla siksi että minun pitää päästä ahmimaan. Tai ymmärrys siitä että jos vaikka viikon vaelluksella vetäisin kaikki ruoat toisena päivänä, loppuvaellus olisi hengenvaarallisen vaikea nälän ja janon takia. Tämä ei kuitenkaan auta normaalioloissa, joissa ahmijaminä aivan hyvin tietää, että voi ahmia kaiken mitä kaapeista löytyy ja Alepa on 100 metrin päässä josta hakea lisää ruokaa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

15 palkitsitko itseäsi ruualla kun olit saanut tehtyä hyvin töitä? Liittyykö ahmiminen sinulla usein television katselun yhteyteen?

Kyselee yksi jolla on alkanut olla aina välillä ahmimiskohtauksia tosin ei noin pahoja mutta mietityttää onko tilanteeni menossa kohti ahmimishäiriötä ja voisinko jotenkin pysäyttää kehityksen suunnan.

Sallin kyllä itselleni alunperin sen juustoviipaleiden syömisen sillä, että "olenhan lomalla" ja "kyllä noissa ulkohommissa on kaloreita palanut joten vähän saa ylimääräistä ottaakin". Siinä vaiheessa olin vielä ihan tietoinen syömisistäni ja ns. täydessä ymmärryksessä. Jotenkin sitä ei vaan muistanut, että mikä tahansa hyvä voi toisinaan laukaista ahmimiskohtauksen. Mutta ei aina... Kyllä minä joskus herkuttelen vaikka suklaapatukalla ahmimatta sen jälkeen mitään muuta. Ja toisinaan ahmiminen alkaa ilman mitään herkullista lähelläkään, ja voin ahmia vaikka kuivia makaroneja pussista ja riisikakkuja ja ties mitä tylsän makuista mitä vaan kaapeista löytyy.

Telkkaria katson aika vähän nykyisin enkä yleensä syö sitä katsoessani mitään, paitsi jos päällä on ahmimiskohtaus. Se ei ole laukaisija yleensä. Ainoa laukaisija minkä tunnistan on, että aika usein fyysinen aktiivisuus tuntuu edeltävän ahmimista, olipa se pidempi lenkki tai pihatöitä tai suursiivous kotona. Se on varmaankin jotain, missä minun pitäisi olla varovaisempi, etten sallisi itselleni "pikku palkkiota ahkeruudesta tai reippaasta ulkoilusta", koska riski ahmimiseen on isohko. Vaikka välillä voin onnistua olemaan tuossakin tilanteessa ahmimatta. 

Tuossa ekassa lauseessa se ongelman lähde tulikin. Eli muka sallit itsesi syödä, mutta sillä on jokin ehto kuten ulkotyöt ja liikunta. Käytät edelleen ruokaa palkintona, et ajattele ansaitsevasi syödä. Sen takua ahmiminen eskaloituu. Tuosta ajattelutavasta kun on aito sallivuus kaukana. Kun puutut tuohon ajatusansaan voit päästä eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnut itse tietävän sairautesi hyvin. Onko ahmimiskohtauksen edeltävä aika ahdistunutta? Mikä ahdistukseen voisi auttaa?

Kyllä, ahmimiskohtaus tulee 99% sen jälkeen, kun koen jotain stressaavaa, vähäistäkin. Harmitus ei ole iso, mutta halu ahmimiseen tulee sellaisena, etten voi sitä vastustaa. Ahmimiskohtauksen voi laukaista vaikkapa se, että työkaveri on töykeä, oma äiti sättii jostain typerästä (vaikka olen jo aikuinen!), lapset tappelevat keskenään, myöhästyn bussista tai ulkona sataa ja olen unohtanut sateenvarjon. 

Nimenomaan kaipaan apua siihen, että voisin ohittaa nämä tavalliseen elämään kuuluvat asiat ilman halua ahmia ja siten "turruttaa" harmitusta suklaaseen ja sokeriin.

ap

Lisään vielä: ahmiskohtaus voi tulla myös niin, että työpaikalla tarjotaan jotain herkkua ja kun sitten "sorrun" sellaiseen, harmittaa niin, että käyn kotimatkalla kaupasta ostamassa aivan järjettömät määrät herkkuja ja ahmin, koska portti on jo avattu.

ap

Noi toi kuulostaa just siltä että tarvitset myös sitä tietoa siitä miten syödä normaalisti. Varmasti tiedät ruokaympyröistä yms mutta käytännön toteutus voi olla vaikeaa syömishäiriön vuoksi. Taidat välillä paastota tai rajoittaa syömisiäsi, tai karsia itseltäsi normaaleja asioita, kuten esim herkkua kahvipöydässä, mikä johtaa sitten ahmimispaineeseen. Tuohon kun ei ole muuta keinoa kun löytää armo ja sallivuus itseä kohtaan, syödä ahmimisesta huolimatta säännöllisesti ja sallia itselleen myös niitä herkkuja. Ihan asialliselta tuo saamasi psykoedukaatio kuulostaa. Neuvoisin, ettet suhtautuisi noin ylimielisesti avun antajiin. Kannattaa myös kokeilla ssri-lääkettä, joka voi auttaa ahmimiseen. Moni syömishäiriöinen toivoo, että olisi olemassa jokin poppakonsti paranemiseksi, mutta sellaista ei ole vaan kaiken lähtökohta on säännöllinen syöminen. 5 kertaa päivässä, normaaleja aterioita. Myös herkkuja. Ei paastoa. Ei itserangaistuksia. Ei kompensaatiota. Ei luovuttamista, vaikka tulisi ahmintaa. Nälänsäätelyjärjestelmän normalisoitumisessa kestää kauan aikaa? Joten kärsivällisyyttä myös. Ssri ja terapiat ovat vain tukikeinoja, eivätkä mitään taikakonsteja ja oikoteitä siihen että asia korjaantuisi kuin itsestään.

T. Ex-syömishäiriöinen

Juurikin näin! Ahmimisen jälkeen ei pantata, laihdutustavoitetta ei voi olla. Seuraavana päivänä aivan normaalisti 5 ateriaa, ei miinuskaloripäiviä. Vähän kerrassaan kroppa alkaa uskoa ettei tarvitse ahmia. Psykoterapiassa tunteiden ja ydinuskomusten käsittelyä. Ssri tarvittaessa. Repsahduksilta ei voi välttyä mutta niihin ei jäädä kiinni.

Anteeksi, en lukenut keskustelua kun oli niin monta sivua.

Oletko ylipainoinen? Siis enemmän kuin muutaman kilon?

Koita mysimba laihdutuslääkettä. En ole ahminut itse sitten tammikuun kun tuon laihdutuslääkkeen aloitin. Ruokaei enää herätä sellaista himoa kuin ennen. Aiemmin koko elämäni pyöri ruuan ympärillä. Nyt ei ruoka kiinnosta paitsi silloin kun on kova nälkä ja silloinkin syö vain sen mitä tarvitsee. Kovakaan nälkä ei herätä ahmimiskohtausta.

On ollut niin vapauttavaa!

Olen laihtunutkin kymmenen kiloa mutta parempaa on ollut se ruuan himosta eroon pääseminen.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tuossa tilanteessa tarvittaisiin ihan psykologia ja terapiaa (kognitiivinen käyttäytymisterapia on hyvin tehokasta syömishäiriöihin.) Ei millään sairaanhoitajalla, ravitsemusterapeutilla ja normilääkärillä ole kompetenssia hoitaa syömishäiriötä, kuten oletkin jo nähnyt. Suosittelen myös ottamaan selvää, kuinka saisit haettua Kelan tukemaan terapiaan.

Nimimerkillä "Been there, done that"

Kognitiivinen käyttäytymisterapia on ehdottomasti paras ajatus.

LONGJOLLY (nyt tulee pitkä, palasteltu teksti)

Sama vika Rahikaisella.

Erinomainen aloitus, ja erinomaisen hyvää keskustelua. Monet viestit ovat kuin olisin itse kirjoittanut.

Anteeksi jo etukäteen, että tässä tulee nyt muiden jo käsittelemiä teemoja, ja semmoista, johon ap on sanonut, ettei hänellä toimi, mutta tämä on oma näkökantani.

Itse olen huomannut, että kaikki yritykset laihduttaa kitukuureilla (tai edes vähentää hiilareita yhdellä aterialla) kostautuvat ja johtavat hallitsemattomaan ahmimiseen ja mättöön. 

Olen itse järkeillyt tämän laihduttamisesta lihomisen syyksi sen, että siinä tavallaan pitää koko ajan pitää mielessä että muistaa varoa syömisiään, ja siitä seuraa se, että jatkuvasti ajattelee ruokaa! Vähän sama kuin joku kieltäisi sinua olemaan ajattelematta vaaleanpunaista elefanttia - mitä teet? No tietysti ajattelet sitä hiton vaaleanpunaista elefanttia (jota ei ole olemassa) entistä enemmän, vaikka et olisi ajatellut sitä aiemmin koskaan. Voidakseen kieltää jotain itseltään, joutuu jatkuvasti muistuttaa itseään siitä, mitä kieltää itseltään, eli ruoka  saa suhteettoman ison osan ajatuksista, ruoan merkitys vaan kasvaa mielessä. Ja sehän se sitten lihottaakin, kun ei muuta teekään kuin ajattele tuokaa.

Minulle eräs ravitsemusterapeutti kommentoi em. asiaa näin: Lopeta laihduttaminen! Mieti ennemmän, mitä kehosi tarvitsee.

(Omia mietelmiäni: Keho  tarvitsee kuituja, varsinkin liukoista kuitua (kaura, ohra), vitamiineja, kivennäisaineita, hyviä hiilareita (kuten esim. juurekset), hyviä rasvoja (monotyydyttymättömiä flavoniidipitoisia oliiviöljystä, omega-3 kalasta ja rypsiöljystä, avokadoa, vähän pellasiemeniä ja muita siemeniä tms.), terveellisiä proteiineja (vars. kasviproteiinia ja kalaa, tai kanaa).  Tämä kyllä taitaa päteä vain sellaisiin tapauksiin, joissa on jokin ravintainepuutos, mikä saa ahmimaan.)

(Kehosi EI tarvitse suolaa kovinkaan paljon (se lisää tulehdusta kehossa ja siksi lihottaa), leikkeleitä, punaista lihaa kovinkaan paljon, suuria määriä valkaistuja vehnäjauhoja, sokeria, kermaa, voita, prosessoitua ruokaa, eineksiä, roskaruokaa.)

LONGJOLLY

Itselläni liikunta on jostain syystä vaihtoehto ylensyömiselle - kun liikun, saan siitä hyvää oloa, enkä tarvitse niin paljon lohdutusta ruoasta. Aluksi aina kun liikunnan aloittaa uudestaan pitkän paussin jälkeen, nälkä on kyllä suuri. Silloin kannattaa ottaa mukaan jotain palauttavaa kuten jugurttia tms., eikä varsinkaan tulla liikunnan jälkeen nälkäisenä tai ylipäätänsä nälkäisenä kaupan kautta kotiin.

Liikunnan olisi hyvä olla sekä lihaskuntoa kehittävää, että aerobista kapasiteettia lisäävää. Ja se ei saisi olla stressaavaa, eikä verenmaku suussa tehtyä, sillä stressi lihottaa, ja liian rankasta urheilusta voi olla jopa haittaa, tulla rasitusvammoja yms.

Stressi lihottaa ja aikaansaa ahmimista! Yritä keksiä keinoja rauhoittaa itse itsesi ja keinoja vähentää stressiä.

Unettomuus lihottaa ja aikaan saa makeanhimoa! Huolehdi unihygieniastasi. Ja jos sinulla on uniapnea (kuorsaus), hanki CPAP-kone. Niitä saa ilmaiseksi terveyskeskuksen kautta.

(Tiedä, tästä on jo väännetty, enkä tiedä, toimiiko tämä itsellänikään.) VOI olla parempi, että sallii itselleen jonkun pienen karkin, sen sijaan, että kieltäisi itseltään KAIKKI herkut. Voi olla, että muuten herkut valtaavat ihmisen mielessä liikaa tilaa, vrt. vaaleanpunaisen elefantin ajatteleminen edellä. 

LONGJOLLY

Impulssikontrolli: "vierasvara" (keksit, leivonnaiset) on itsepetosta, koska syön kaikki sellaiset alta aikayksikön ihan itse. Baarikaappia minun ei kannata pitää. Ylipäätänsä kotona ei kannata pitää mitään epäterveellistä suuria määriä, tai edes sellaista, mistä voi helposti valmistaa jotain epäterveellistä (vehnäjauhot, sokeri, kananmunat, kaakao jne.).  Valmista etukäteen itsellesi maistuvia terveellisiä välipaloja. Jos yrität herkkulakon avulla päästä ahminnasta eroon, mene lomalla paikkaan, jossa on vähintään puoli tuntia kauppaan. Siinä ajassa ehkä ehdit tulla järkiisi, ja toivottavasti käännyt takaisin.

Opettele tekemään ruokaa, ja suunnittele ateriasi etukäteen. Pidä jääkaapissa valmista terveellistä ruokaa.

Tunge joka aterialle salaattia ja keitettyjä kasviksia (aloita ateria salaatilla). Lisää ruokaan kuin ruokaan kasviksia. Huijaa itseäsi syömään kasviksia ja kuitua.

Jos sinulla on kilpirauhasen vajaatoiminta, testauta se, ja syö läkärin määräämät lääkkeet (tyroksiini). Se voi laihduttaa vähän. Jos sinulla on 2. tyypin diabetes, testauta se. Diformin-lääke voi sekin laihduttaa vähän. D-vitamiinivaje ja muutkin ravinnepuutokset voivat aikaansaada ahmimista. (Ja liiallinen C-vitamiini taas lisätä ruokahalua?) Hormoneissa jotain häikkää (greliini ja mitä niitä kylläisyyshormoneita nyt onkaan)? Varmaan on muitakin elimellisiä syitä ahmimiselle.

LONGJOLLY

Psykoterapiasta voisi olla apua, varsinkin kognitiivisesta. Ehkä sen avulla saisi selville, mitä tarvetta ahmiminen täyttää, ja voisiko tuota tarvetta tyydyttää muilla keinoin? Turvallisuuden, läheisyyden/ihokontaktin, seksin, hyväksynnän tarve tulee nyt ekana mieleen, mutta voi olla muitakin. Jos taustalla on masennus, se varmaan pitäisi hoitaa jo ihan lääkkeilläkin, terapian lisäksi. Ahdistuskin voi aiheuttaa ahmimista, ja stressi. Heikko itsetuntokin. Se, ettei pysty pitämään puoliaan, vaan antaa muiden kävellä ylitseen. Näiden omahoidon opettelu voisi siis auttaa? Näistäkin voisi olla hyötyä:  Rentoutusharjoitukset? Mindfulness? Meditaatio? Kognitiivisessa terapiassa yritettään bongata automaattisia negatiivisia ajatuksia, ja sitten haastaa ne, että pitävätkö sittenkään paikkansa. Esim. äitisi soittaa sinulle ja sättii, kuulet että hän sanoo "olet kelvotn/arvoton/tms.". Tämä haastetaan, ja etsitään vaihtoehtoisia tapoja tulkita (esim. ehkä sättiminen onkin äidin puhetta ITSELLEEN, yritys ylipuhua ITSEÄÄn johonkin, tai pieleen mennyttä ylihuolehtivaisuutta tai jotain?). 

Jos ahmiminen jollain ilveellä liittyisikin perfektionismiin (taidan uskoa niin, itselläni taipumusta perfektionismiin), niin eikö se ole kohtuu pysyvä ihmisen persoonallisuuspiirre? Vai voiko siitä jotenkin toipua?

Ja ihan vaan tuli mieleen, että voisiko olla niin, etten tunnista tunteitani? Kun tunteitaan ei tunnista, niitä ei pääse työstämäänkään, koska ne eivät ole silloin tietoisia. Tähänkin ehkä psykoterapiasta voisi olla apua?

Oletko etsinyt Käypä hoito suositukset ahmimishäiriölle? Olisiko Syömishäiriöliitosta (SYLI) tai sen amerikkalaisista (tai muista kuin englanninkielisistä) vastineista sinulle hyötyä? Olisko Kelalla aiheeseen liittyviä kursseja?

´Älä päästä nälkää liian suureksi! Pidä säännöllinen ateriarytmi (ja unirtmi ja liikuntarytmi) niin, että ateriaväli ei tule liian pitkäksi. Syö terveellisiä välipaloja jo ENNEN kuin sinulle tulee iso nälkä. Isossa nälässä taatusti tulee ahmittua, jos on ahmintaan taipuvainen.

Voxra-masennuslääkkeestä on ollut vähän apua.

LONGJOLLY

Eli yhteenvetona minun vinkkini:

- lopeta laihduttaminen

- mieti sen sijaan, mitä ravintoaineita kehosi tarvitsee

- (salli pienet herkuttelut itsellesi)

- ala kuntoilemaan itseäsi kuunnellen, lihaskuntoa, aerobista, lihashuoltoa

- ei nälkäisenä kauppaan

- opettele tekemään itse ruokaa

- vähennä suolankäyttö minimiin

- vähennä kiusauksia eli lisää impulssikontrolliasi

Hei ap ja muut ahmijat

Itse en ole “varsinainen” ahmija, mutta ylipainoa on ja ruokaöverit tuttuja.

Mulla auttaa ketoruokavalio, koska se vie hiilarihimot pois. Ei tunnu missään(siis kiloissa), vaikka vetäisisi brieä koko kiekon, näin ei tule sitä kamalaa morkkista ja itsesyyttelyä, että miksi ratkesin, koska brie sopii hyvin ketoon ja kilojakaan ei tule. (Olettaen siis, että syö todella ketodietin mukaisesti koko ajan.)

Tämä ketodietin=ruokavalion(tarkoitus ei ole laihtua, vaikka ehkä voi laihtuakin) kokeilu voisi auttaa ahmimiskohtauksiin ja tehdä niistä edes hieman laadullisesti parempia, mikä johtaa vähempään itsesyyttelyyn ja näinollen toivottavasti parempaan henkiseen oloon. Lisäksi mahdollisesti estää karmeimpia(lue sokeri-hiilari-rasva) ahmimiskohtauksia jatkossa.