Olen vuosia kärsinyt ahmimishäiriöstä. Kävin syömishäiriöihin erikoistuneella lääkärillä ja tilanne vain paheni :( En tiedä enää mitä tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Tulevaisuuden varalle tällainen neuvo (tai miksei nykyhetkenkin, mutta jos olet tällä hetkellä tosi huonovointinen ja neuvoton, tämä ei ole ehkä tälle otollisin aika): jos pääset terapiaan, kannattaa myös kokeilla sen rinnalla jonkinlaisia meditaatio- ja hengitysharjoituksia. Niiden tarkoituksena on siis juuri se, että päästään kiinni siihen käsillä olevaan hetkeen, ja saataisiin hieman peliaikaa ennen kuin stressi menee yli. Meditoiminen muokkaa aivoja, se auttaa sietämään stressiä ja paineita.

Ainakin kognitiivisessa käytösterapiassa mindfulness alkaa olla peruskauraa, ja terapian ohella harjoitellaan tietoista läsnäoloa.

Osaat tosi hyvin analysoida ongelmaasi. Pystytkö sanomaan, minkälaisissa tilanteissa ahmimishimo iskee? Itselläni oli nuorena samanlaista vaivaa, mutta nyt vanhempana (olen 38 v.) se on poistunut kokonaan, enkä itsekään oikein tiedä miksi. Sitä fyysistä, hallitsematonta ruuan himoa ei vain enää tule. Voisiko näissä olla jotain ihan hormonaalisia juttuja taustalla?

Ai niin, ja olethan tietoinen, että on olemassa sellainen taho kuin syömishäiriöliitto? Kannattaa tutustua sen tarjontaan.

Oletko siis myös ylipainoinen? Jos, niin häiritseekö sinua enemmän painosi vai ahmiminen? Ajatteletko, että jos saisit ahmimiskohtaukset kuriin, niin painosi putoaisi?

Sori, jos jossain oli jo näihin vastaus.

Aika usein ahmimisimpulssi liittyy liian niukkaan syömiseen ahmimista edeltäen, joka taas on alkanut ehkä "korjausliikkeenä" edelliseen ahmimiseen. Siinä mielessä lautasmallin esittely oli ihan järkevää. Oletko pitänyt ruokapäiväkirjaa? Varmaan yksilöterapia voisi olla sinulle sopivampi, ja voitkin sitä hakea kun kolme kuukauttamuuta hoitoa on takana (ja psykiatrin terapia-arviokäynnit).

Vierailija kirjoitti:

Osaat tosi hyvin analysoida ongelmaasi. Pystytkö sanomaan, minkälaisissa tilanteissa ahmimishimo iskee? Itselläni oli nuorena samanlaista vaivaa, mutta nyt vanhempana (olen 38 v.) se on poistunut kokonaan, enkä itsekään oikein tiedä miksi. Sitä fyysistä, hallitsematonta ruuan himoa ei vain enää tule. Voisiko näissä olla jotain ihan hormonaalisia juttuja taustalla?

Aiemmin, nuorempana ahmiminen johtui paastoamisesta. Yritin laihduttaa ja olin monta päivää lähes syömättä - se purkautui aina ahmimiseen, tietenkin. Nuorempana söin myös tunteisiini, ärsytykseen, ahdistukseen. Herkuista tuli hyvä mieli, kun muuten oli ikävä olla. 

Koti- tai perhetaustassa ei ole mitään ihmeellistä. Paitsi että äiti on koko ikänsä yrittänyt laihduttaa ja herkkujen ympärille on muodostunut syntikehä. Tiedän, että se on myös osaltaan vaikuttanut syömishäiriööni. Kun koskaan ei ollut lupa syödä herkkuja ollenkaan tai jokaista suupalaa vahdittiin, nautin suunnattomasti niistä hetkistä, kun kukaan ei ollut vieressä katsomassa tai kommentoimassa neljättä pullaani.

Hormoneiden tiedän vaikuttavan sen verran, että viikkoa ennen kuukautisia makeanhimo yltyy. Tämän olen oppinut ja kun sen tiedän, osaan hillitä ja varoa. Tiedän, että se menee aikanaan ohi. 

Ahmin edelleen useimmin silloin, kun on huono fiilis. Mutta kuten jo aiemmin kirjoitin, niin ahmiminen voi tulla hyvänäkin päivänä, jolloin joku avaa portin ja se ajaa ahmimaan. Kuten työpaikan taukomunkki tms. 

Olen myös ymmärtänyt, että minulla on tilaisuus ahmia. Vaikka minulla on lapsia, pystyn järjestämään yksinäisiä hetkiä (tai jos en, ahmin autossa matkalla kotiin kaupasta), minulla on rahaa ostaa järjettömiä määriä herkkuja ja liikuntaharrastuksen takia paino pysyy jotenkin kuosissa. Ylipainoinen olen, mutten sairaalloisen lihava. Olisin, jos en liikkuisi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Oletko siis myös ylipainoinen? Jos, niin häiritseekö sinua enemmän painosi vai ahmiminen? Ajatteletko, että jos saisit ahmimiskohtaukset kuriin, niin painosi putoaisi?

Sori, jos jossain oli jo näihin vastaus.

Olen ylipainoinen. Ahmiminen häiritsee huomattavasti enemmän kuin ylipainoni. Olen aika sinut kehoni kanssa, mutta ahmiminen on kamalaa ja siitä haluan eroon. En ollenkaan usko, etten normaalipainoisena ahmisi. Se ei ole painosta kiinni.

ap

Onhan tuossa vaikka mitä, mitä voit terapiassa käsitellä! Kannattaa hakeutua psykiatrille ja hakea kela:n tukea. Ihmeellisiä terapeutteja olet tavannut, jos ne pettyvät sun traumojen puutteeseen. 😂

Eikö se ole nimenomaan ammattilaisen tehtävä alkaa purkaa mitä oikeastaan ajattelet ennen kuin alkaa ahmiminen jne? Outoa, että apua saisi vain jos osaisi etukäteen selittää mikä on vikana.

Kävin itse nuorena kaksivuotisen terapian 2x viikossa ja aika lailla terapeutti joutui kaivamaan mun ajatuksia/uskomuksia ja vääntämään niistä. Koin tämän terapiajakson hyödylliseksi ja pääsin kasvamaan vahvemmaksi aikuiseksi (dg oli lievä masennus, jolla pääsin terapiaan).

"Yleensä" häiriöiden taustalla on haitallisia ajatusketjuja, joissa jokin pieni juttu voi triggeröidä erilaisia tunnetiloja ja käytöksiä. Syynä näihin uskomuksiin voi olla monenlaiset tapahtumat, jotka alunperin kasvattavat vinoon (vaikka lyttäävät vanhemmat tai kiusaaminen) tai itsetunto laskee vaikka kehon muutosten ja kipujen vuoksi.

15 palkitsitko itseäsi ruualla kun olit saanut tehtyä hyvin töitä? Liittyykö ahmiminen sinulla usein television katselun yhteyteen?

Kyselee yksi jolla on alkanut olla aina välillä ahmimiskohtauksia tosin ei noin pahoja mutta mietityttää onko tilanteeni menossa kohti ahmimishäiriötä ja voisinko jotenkin pysäyttää kehityksen suunnan.

Vierailija kirjoitti:

15 palkitsitko itseäsi ruualla kun olit saanut tehtyä hyvin töitä? Liittyykö ahmiminen sinulla usein television katselun yhteyteen?

Kyselee yksi jolla on alkanut olla aina välillä ahmimiskohtauksia tosin ei noin pahoja mutta mietityttää onko tilanteeni menossa kohti ahmimishäiriötä ja voisinko jotenkin pysäyttää kehityksen suunnan.

Sallin kyllä itselleni alunperin sen juustoviipaleiden syömisen sillä, että "olenhan lomalla" ja "kyllä noissa ulkohommissa on kaloreita palanut joten vähän saa ylimääräistä ottaakin". Siinä vaiheessa olin vielä ihan tietoinen syömisistäni ja ns. täydessä ymmärryksessä. Jotenkin sitä ei vaan muistanut, että mikä tahansa hyvä voi toisinaan laukaista ahmimiskohtauksen. Mutta ei aina... Kyllä minä joskus herkuttelen vaikka suklaapatukalla ahmimatta sen jälkeen mitään muuta. Ja toisinaan ahmiminen alkaa ilman mitään herkullista lähelläkään, ja voin ahmia vaikka kuivia makaroneja pussista ja riisikakkuja ja ties mitä tylsän makuista mitä vaan kaapeista löytyy.

Telkkaria katson aika vähän nykyisin enkä yleensä syö sitä katsoessani mitään, paitsi jos päällä on ahmimiskohtaus. Se ei ole laukaisija yleensä. Ainoa laukaisija minkä tunnistan on, että aika usein fyysinen aktiivisuus tuntuu edeltävän ahmimista, olipa se pidempi lenkki tai pihatöitä tai suursiivous kotona. Se on varmaankin jotain, missä minun pitäisi olla varovaisempi, etten sallisi itselleni "pikku palkkiota ahkeruudesta tai reippaasta ulkoilusta", koska riski ahmimiseen on isohko. Vaikka välillä voin onnistua olemaan tuossakin tilanteessa ahmimatta. 

Pystyisitkö järjestelemään asioita etukäteen niin, ettet pääse käsiksi herkkuihin, kun ahmimishimo iskee? Esim. ettet ota pankkikortteja ollenkaan mukaan töihin tai muuallekaan, vaan ainoastaan kun lähdet kauppaan, ja ettei kotona tai muualla kädenulottuvilla ole koskaan mitään ahmittavaa? Tekisit siis etukäteen ahmimisen mahdollisimman hankalaksi. Toki aikuinen ihminen pystyy herkkuja hankkimaan silloin kun niitä tekee mieli, eikä tämä tietenkään auta psykologisiin syihin ongelmasi taustalla, mutta voisi ehkä kuitenkin vähentää ahmimiskertoja?

Itse olen lapsesta saakka kärsinyt bulimiasta ja tunnistan oikein hyvin tuon mitä joku kirjoitti, että silloin kun iskee himo ahmia, ei tarvitse käydä oman pään sisällä taistelua siitä meneekö ahmimaan vai ei. Luulen ettei sitä tunnetta pysty oikein ymmärtää, jos ei ole sitä kokenut.

Syömishäiriöiden hoito on mielestäni aika lapsen kengissä. Olen ollut nuorena nuorisopsykiatrialla hoidossa useita vuosia ja nyt aikuisena syömishäiriöyksikössä. Joka paikassa vain jankutetaan lautasmallista ja säännöllisestä ruokailusta ja terveellisestä syömisestä, eikä tunnuta ymmärtävän sitä, että usein syömishäiriötä sairastavat ovat hyvinkin tietoisia näistä asioista, eikä kyse missään nimessä ole tiedon puutteesta. Samaten minulle on monesti väitetty, että joku yksittäinen ahmimiskerta on johtunut siitä, että olen esimerkiksi jättänyt välipalan väliin tai syönyt iltapalan liian myöhään. Eikä ole uskottu, kun olen sanonut, ettei näillä asioilla ole mitään tekemistä ahmimisen kanssa. Olen noudattanut toisinaan pitkiäkin aikoja orjallisesti ateriasuunnitelmia ja ahminut silti, vaikka olen syönyt ohjeiden mukaan. Ahmin aina, kun tunnen jotain negatiivisia tunteita, joita en osaa käsitellä. Ahmin myös, jos tarkoitus on syödä vain yksi pala kakkua tai yksi jäätelö tms. silloin mieleni kääntää asian niin, että peli on jo menetetty tältä päivää ja on aivan sama syödä mitä tahansa, kun on jo sen herkun syönyt. Ahmin myös ihan hyvinä päivinä, kun tulee tilaisuus siihen. Tyyliin että muu perhe on mennyt aikaisin nukkumaan, itse tyhjennän kaapit kun kukaan ei näe, koska tilaisuus tekee varkaan. Joskus kun ateriasuunnitelmani kirjattiin että joka päivä täytyy syödä jokin herkku, ahmin silloin joka päivä, vaikka tätä oli edeltänyt pitkään parempi kausi. Mutta ravitsemusterapeutti oli sitä mieltä että kun pakottaa itsensä syömään joka päivä jonkun herkun, se muuttuu ennen pitkää joustavaksi syömiseksi. Periaatteessa ymmärrän ajatuksen, mutta itselläni se pahensi tilannetta huomattavasti. Enkä kyllä edelleenkään ole sitä mieltä että kenellekään tekee hyvää herkutella joka päivä.

Olin tosi pettynyt syömishäiriöyksikön hoitoon, olin jotenkin odottanut että heillä on jotain avaimet käteen paketteja, että näin asiat ratkaistaan. Suhtaudun myös hyvin skeptisesti siihen että tällainen kroonikko, kuin itse olen, voisi joskus parantua kokonaan. Siis niin että suhde ruokaan muuttuisi joku päivä täysin normaaliksi. Olen elänyt tämän syömishäiriön kanssa suuremman osan elämästäni kuin ilman sitä, enkä usko että milloinkaan paranisin täysin mieleltäni, vaikka oireilu joskus helpottaisikin.

Nyt olen ensi kertaa aloittamassa terapian ja toivon, että siitä olisi jotain apua. Toivottavasti aloittajakin löytää jostain sellaisen auttavan tahon, joka ymmärtää tilanteen kunnolla ja osaa auttaa.

Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Pystyisitkö järjestelemään asioita etukäteen niin, ettet pääse käsiksi herkkuihin, kun ahmimishimo iskee? Esim. ettet ota pankkikortteja ollenkaan mukaan töihin tai muuallekaan, vaan ainoastaan kun lähdet kauppaan, ja ettei kotona tai muualla kädenulottuvilla ole koskaan mitään ahmittavaa? Tekisit siis etukäteen ahmimisen mahdollisimman hankalaksi. Toki aikuinen ihminen pystyy herkkuja hankkimaan silloin kun niitä tekee mieli, eikä tämä tietenkään auta psykologisiin syihin ongelmasi taustalla, mutta voisi ehkä kuitenkin vähentää ahmimiskertoja?

Olen yrittänyt tuota. Nykyään vaan työmatkan varrella on kaksikin kauppaa, joissa toimii MobilePay kassalla. Pitäisi jättää puhelinkin kotiin.

Kotona ei ole ikinä mitään herkkua, ei edes kaakaojauhetta. Jos joskus on tai jää vaikka juhlista yli, niitä ei enää aamulla ole. Syön kaiken, johon pääsen käsiksi. Siis kotona. Herkut kaapeissa kiusaavat minua todella paljon, en pysty millään vastustamaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Itse olen lapsesta saakka kärsinyt bulimiasta ja tunnistan oikein hyvin tuon mitä joku kirjoitti, että silloin kun iskee himo ahmia, ei tarvitse käydä oman pään sisällä taistelua siitä meneekö ahmimaan vai ei. Luulen ettei sitä tunnetta pysty oikein ymmärtää, jos ei ole sitä kokenut.

Syömishäiriöiden hoito on mielestäni aika lapsen kengissä. Olen ollut nuorena nuorisopsykiatrialla hoidossa useita vuosia ja nyt aikuisena syömishäiriöyksikössä. Joka paikassa vain jankutetaan lautasmallista ja säännöllisestä ruokailusta ja terveellisestä syömisestä, eikä tunnuta ymmärtävän sitä, että usein syömishäiriötä sairastavat ovat hyvinkin tietoisia näistä asioista, eikä kyse missään nimessä ole tiedon puutteesta. Samaten minulle on monesti väitetty, että joku yksittäinen ahmimiskerta on johtunut siitä, että olen esimerkiksi jättänyt välipalan väliin tai syönyt iltapalan liian myöhään. Eikä ole uskottu, kun olen sanonut, ettei näillä asioilla ole mitään tekemistä ahmimisen kanssa. Olen noudattanut toisinaan pitkiäkin aikoja orjallisesti ateriasuunnitelmia ja ahminut silti, vaikka olen syönyt ohjeiden mukaan. Ahmin aina, kun tunnen jotain negatiivisia tunteita, joita en osaa käsitellä. Ahmin myös, jos tarkoitus on syödä vain yksi pala kakkua tai yksi jäätelö tms. silloin mieleni kääntää asian niin, että peli on jo menetetty tältä päivää ja on aivan sama syödä mitä tahansa, kun on jo sen herkun syönyt. Ahmin myös ihan hyvinä päivinä, kun tulee tilaisuus siihen. Tyyliin että muu perhe on mennyt aikaisin nukkumaan, itse tyhjennän kaapit kun kukaan ei näe, koska tilaisuus tekee varkaan. Joskus kun ateriasuunnitelmani kirjattiin että joka päivä täytyy syödä jokin herkku, ahmin silloin joka päivä, vaikka tätä oli edeltänyt pitkään parempi kausi. Mutta ravitsemusterapeutti oli sitä mieltä että kun pakottaa itsensä syömään joka päivä jonkun herkun, se muuttuu ennen pitkää joustavaksi syömiseksi. Periaatteessa ymmärrän ajatuksen, mutta itselläni se pahensi tilannetta huomattavasti. Enkä kyllä edelleenkään ole sitä mieltä että kenellekään tekee hyvää herkutella joka päivä.

Olin tosi pettynyt syömishäiriöyksikön hoitoon, olin jotenkin odottanut että heillä on jotain avaimet käteen paketteja, että näin asiat ratkaistaan. Suhtaudun myös hyvin skeptisesti siihen että tällainen kroonikko, kuin itse olen, voisi joskus parantua kokonaan. Siis niin että suhde ruokaan muuttuisi joku päivä täysin normaaliksi. Olen elänyt tämän syömishäiriön kanssa suuremman osan elämästäni kuin ilman sitä, enkä usko että milloinkaan paranisin täysin mieleltäni, vaikka oireilu joskus helpottaisikin.

Nyt olen ensi kertaa aloittamassa terapian ja toivon, että siitä olisi jotain apua. Toivottavasti aloittajakin löytää jostain sellaisen auttavan tahon, joka ymmärtää tilanteen kunnolla ja osaa auttaa.

Tsemppiä!

Olisin voinut kirjoittaa tämän itsekin sanasta sanaan. Tsemppiä sinulle!

ap

Tiedän että mut teilataan tästä, mutta kerronpas kuitenkin.

Mulla on historiassa monta vuotta ahmimiskohtauksia. Siis sellaisia ihan hallitsemattomia bingejä, söin ihan mitä tahansa mitä irti sain, suolaista ja makeaa sekaisin. Heti kun joku vähänkin harmitti, jääkaappi aukesi. Samalla häpesin tätä niin v***usti.

Lopulta ainoa mihin noi loppui oli liikunta, siis niin että vedän itseni ihan piippuun. Ihan sama mitä se on; ryhmäliikuntaa, juoksua, kuntosalia, lasten kanssa futista... Aivan sama, pääasia että kunnolla tulee hiki ja väsy.

Ahmimiskohtauksia ei oikeastaan ole enää puoleentoista vuoteen ollut.

Olen tämän täällä kerran aiemminkin kertonut ja alapeukkuja ropisi. Tämä on kuitenkin minun kokemukseni ja saattaisihan se toimia jonkun muunkin kohdalla.

Tsemppiä, AP, tiedän mikä suo toi on.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän että mut teilataan tästä, mutta kerronpas kuitenkin.

Mulla on historiassa monta vuotta ahmimiskohtauksia. Siis sellaisia ihan hallitsemattomia bingejä, söin ihan mitä tahansa mitä irti sain, suolaista ja makeaa sekaisin. Heti kun joku vähänkin harmitti, jääkaappi aukesi. Samalla häpesin tätä niin v***usti.

Lopulta ainoa mihin noi loppui oli liikunta, siis niin että vedän itseni ihan piippuun. Ihan sama mitä se on; ryhmäliikuntaa, juoksua, kuntosalia, lasten kanssa futista... Aivan sama, pääasia että kunnolla tulee hiki ja väsy.

Ahmimiskohtauksia ei oikeastaan ole enää puoleentoista vuoteen ollut.

Olen tämän täällä kerran aiemminkin kertonut ja alapeukkuja ropisi. Tämä on kuitenkin minun kokemukseni ja saattaisihan se toimia jonkun muunkin kohdalla.

Tsemppiä, AP, tiedän mikä suo toi on.

Mä olen joskus kokeillut tätä ja lopputuloksena oli tosi kieroutunut suhtautuminen liikuntaan. Siitä tuli pakkomielle, eikä mennyt kauaa kun olin reilusti alipainoinen. Ahmimiseen tuo kyllä auttoi, muttei varsinaisesti syömishäiriöön, se vain muutti muotoaan. Hienoa kuitenkin jos sulla on pysynyt liikkuminen normaalina, eikä mennyt överiksi. :)

Itsellä samoja kokemuksia " eikö sinulle muka tule paha olo? Oletko nyt  ihan varma ettet oksenna?" Koetin siinä tälle. ns asiantuntijalle vääntää rautalangasta että minulla on BED, ei bulimia ! Tästä on kymmenen vuotta enkä ole sen jälkeen koettanut apua hakea, olen nyt 42 v ja 162/120. 

Esimerkkejä tästä ahmimisesta nyt esimerkiksi se että tänään ostin lapsille kaupasta vappumunkit ja limsaa sekä tein tortilloja ja salaattia, mutta tässä ennen lasten kotiin tuloa  söin  2 munkkia, litran jäätelöä, pussin irtiksiä ja join kaksi energiajuomaa.  Tai toinen energiajuoma minulla on vielä kesken, mutta se ei ole vaarallista jos poika nyt tulee ovesta. Jäätelö olisi vaikeampi selittää. Roskat pitää muistaa aina viedä, ettei mies tai lapset ala kyselemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän että mut teilataan tästä, mutta kerronpas kuitenkin.

Mulla on historiassa monta vuotta ahmimiskohtauksia. Siis sellaisia ihan hallitsemattomia bingejä, söin ihan mitä tahansa mitä irti sain, suolaista ja makeaa sekaisin. Heti kun joku vähänkin harmitti, jääkaappi aukesi. Samalla häpesin tätä niin v***usti.

Lopulta ainoa mihin noi loppui oli liikunta, siis niin että vedän itseni ihan piippuun. Ihan sama mitä se on; ryhmäliikuntaa, juoksua, kuntosalia, lasten kanssa futista... Aivan sama, pääasia että kunnolla tulee hiki ja väsy.

Ahmimiskohtauksia ei oikeastaan ole enää puoleentoista vuoteen ollut.

Olen tämän täällä kerran aiemminkin kertonut ja alapeukkuja ropisi. Tämä on kuitenkin minun kokemukseni ja saattaisihan se toimia jonkun muunkin kohdalla.

Tsemppiä, AP, tiedän mikä suo toi on.

Mä olen joskus kokeillut tätä ja lopputuloksena oli tosi kieroutunut suhtautuminen liikuntaan. Siitä tuli pakkomielle, eikä mennyt kauaa kun olin reilusti alipainoinen. Ahmimiseen tuo kyllä auttoi, muttei varsinaisesti syömishäiriöön, se vain muutti muotoaan. Hienoa kuitenkin jos sulla on pysynyt liikkuminen normaalina, eikä mennyt överiksi. :)

Oho. No toi on tietenkin se seuraava riski.

Ikävää, että ei toiminut sun kohdalla! Mulla tosin olisi pitkä matka siihen reiluun alipainoon vieläkin... Eli toistaiseksi tämä tuntuisi toimivan ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnut itse tietävän sairautesi hyvin. Onko ahmimiskohtauksen edeltävä aika ahdistunutta? Mikä ahdistukseen voisi auttaa?

Kyllä, ahmimiskohtaus tulee 99% sen jälkeen, kun koen jotain stressaavaa, vähäistäkin. Harmitus ei ole iso, mutta halu ahmimiseen tulee sellaisena, etten voi sitä vastustaa. Ahmimiskohtauksen voi laukaista vaikkapa se, että työkaveri on töykeä, oma äiti sättii jostain typerästä (vaikka olen jo aikuinen!), lapset tappelevat keskenään, myöhästyn bussista tai ulkona sataa ja olen unohtanut sateenvarjon. 

Nimenomaan kaipaan apua siihen, että voisin ohittaa nämä tavalliseen elämään kuuluvat asiat ilman halua ahmia ja siten "turruttaa" harmitusta suklaaseen ja sokeriin.

ap

Lisään vielä: ahmiskohtaus voi tulla myös niin, että työpaikalla tarjotaan jotain herkkua ja kun sitten "sorrun" sellaiseen, harmittaa niin, että käyn kotimatkalla kaupasta ostamassa aivan järjettömät määrät herkkuja ja ahmin, koska portti on jo avattu.

ap

Luulen, että tämä on suuri osa ongelmaa; että peli on menetetty, kun on tullut syötyä munkki. Se ruokavalio, jota tavoitellaan, on liian kurinalainen. Jos terapian avulla saisit muokattua ajatteluasi siihen suuntaan, että on ok ja nimenomaan normaalin syömiseen kuuluvaa, että välillä herkutellaan. Ja että välillä saa palkita ja lohduttaa itseään suklaalla, munkeilla ym. Tällöin herkkujen syömisestä ei tulisi sitä fiilistä, että millään ei ole mitään väliä, antaa mennä, syödään kaikki mitä käteen osuu. Kun ei kiellä itseltään mitään ruoka-ainetta, niihin ei liity ”kielletyn hedelmän houkutusta”. Mutta terapiaahan tähän vaaditaan, ja prosessi on varmaankin pitkä. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Tiedän että mut teilataan tästä, mutta kerronpas kuitenkin.

Mulla on historiassa monta vuotta ahmimiskohtauksia. Siis sellaisia ihan hallitsemattomia bingejä, söin ihan mitä tahansa mitä irti sain, suolaista ja makeaa sekaisin. Heti kun joku vähänkin harmitti, jääkaappi aukesi. Samalla häpesin tätä niin v***usti.

Lopulta ainoa mihin noi loppui oli liikunta, siis niin että vedän itseni ihan piippuun. Ihan sama mitä se on; ryhmäliikuntaa, juoksua, kuntosalia, lasten kanssa futista... Aivan sama, pääasia että kunnolla tulee hiki ja väsy.

Ahmimiskohtauksia ei oikeastaan ole enää puoleentoista vuoteen ollut.

Olen tämän täällä kerran aiemminkin kertonut ja alapeukkuja ropisi. Tämä on kuitenkin minun kokemukseni ja saattaisihan se toimia jonkun muunkin kohdalla.

Tsemppiä, AP, tiedän mikä suo toi on.

Mulla toisinpäin, liikunta on usein ahmimiskohtauksen laukaisija.