Lue keskustelun säännöt.
Olen vuosia kärsinyt ahmimishäiriöstä. Kävin syömishäiriöihin erikoistuneella lääkärillä ja tilanne vain paheni :( En tiedä enää mitä tehdä.
30.04.2019 |
Ahmimishäiriö alkoi jo 15-vuotiaana. Vasta kolmikymppisenä tajusin hakea apua ja sain lähetteen syömishäiriöklinikalle. Pääsin johonkin keskusteluryhmään ja juttelemaan lääkärille, mutta kummatkin olivat typeriä, eivätkä auttaneet yhtään. Keskusteluryhmässä sairaanhoitaja ja ravitsemusterapeutti kertoivat, että kannattaa syödä viisi kertaa päivässä ja näyttivät kuvia lautasmallista. Me ryhmäläiset pyörittelimme silmiämme. Tottakai me tiedämme, miten meidän pitäisi syödä! Tottakai me tiedetään, ettei pizzan, keksipaketin ja kolmen litran jäätelön syöminen yhdeltä istumalta ole tervettä. Mitä se auttaa, että joku sairaanhoitaja sanoo, ettei niin kannata tehdä.
Lääkäri oli tosi nuori, ilmeisesti vasta erikoistumassa. Kerroin rehellisesti millaisia määriä ahmin ja missä tilanteissa. Nuori tyttö (siis joku 24v oikeasti!) oli aivan huuli pyöreänä, ihmetteli ja kauhisteli syömiäni määriä. Olin vähän ihmeissäni itsekin, kun luulin meneväni asiantuntijalle purkamaan syömiskäyttäytymistäni. Tuo lääkäri kyseli ihan typeriä, kuten "eikö sulle tule huono olo, kun syöt kaksi donitsia peräkkäin?" No ei tule, kun voin syödä niiden donitsien lisäksi myös vaikka puoli kiloa karkkia, pari suklaalevyä, sipsipussin, litran jäätelöä, kaksi lihapiirakkaa ja keksipaketin. Ei tule huono olo ja sehän se taitaa tässä olla ongelmana!
Mitä teen? En todellakaan halua enää mennä keskusteluryhmään, josta ei saa mitään apua, enkä tuollaisen lääkärin juttusille, joka ei ymmärrä yhtään mitään.
En ole aivoton näyttelyeläin, vaan minulla on syömishäiriö. Kesti 15 vuotta myöntää se, mutta kun vihdoin sen myönsin, apua ei saa.
Kommentit (138)
Ravitsemusterapeutista ei ole oikeasti mitään hyötyä ihmiselle, joka tietää miten syödä oikein mutta syystä tai toisesta ei pysty niin tekemään.
Ravitsemusterapeutti voi auttaa ihmistä, joka ei tiedä että metvursti on rasvaista ja suolaista tai että banaanit eivät ole niin terveellisiä että niitä voisi syödä 5 kpl kerralla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Off topic.
Copy-pastasin WordPad-tiedostoon kirjoittamani pitkät tekstit palasina, mutta kopioiminen hävitti jostain syystä rivinvaihdot. Onko teillä jokin vinkki, millä ohjelmalla kannattaisi työstää pidempiä tekstejä niin, että ne kopioituisivat sellaisenaan tänne?
Vierailija kirjoitti:
^ Mulla yritykset vähentää hiilareita normiruoasta nimenomaan laukaisevat ahmimiskohtauksia. Jo esimerkiksi se, että korvaa perunat/riisin/makaronit vaikka uunijuureksilla.
Yritykset vähentää hiilareita ei toimi. Tiukka keto pelastaa. Aluksi viikonkin ajan voi tuntua huonolle, sen jäljeen helpottaa ja alkaa tuntua hyvältä fyysisesti ja ennen kaikkea henkisesti. Mahdolliset vatsavaivat loppuvat myös.
En jaksanut lukea kaikkia vastauksia, joten sorry jos tulee toistoa. 15 vuotta bulimiaa/anoreksiaa takana, ja sen jälkeen 10 tervettä vuotta. En saanut mitään apua läheisiltä tai terveydenhuollosta. Tässä mun vinkit:
-Heitä vaaka menemään
-Usko, että pystyt tervehtymään!
-Jos mahdollista, käy lääkärissä tutkituttamassa esim. kilpirauhasarvot, raudanpuute yms.
-Älä liiku liian rasittavasti varsinkaan ennen kuin toipuminen on alkanut
-Syö säännöllisesti, ei mitään dieettejä. Syö ennen kuin on nälkä, ja silloin kun on nälkä. Syö mitä haluat. Itse syön esim. vaaleaa leipää ja maitotuotteita, ja aivan liian vähän proteiinia ja vihanneksia. Mutta mulla on myös suolisto-ongelmia, joten syön sitä mitä pystyn.
-Kun ahmimishimo iskee, niin kiellä itseäsi kolme kertaa. Ala tehdä jotain muuta, esim siivoa tms. Kun himo tulee uudestaan pakottavaksi, kiellä itseäsi taas. Kun se neljännellä kerralla vaatii huomioita, niin anna periksi. Vaikka tähän koko hommaan menisi vain 5 min.
-Älä moiti itseäsi, jos repsahdat. Älä vaadi liikoja. Muista, että takapakkia tulee aina! Esim. vuosi on tosi lyhyt aika toipumiseen.
^ En voi, enkä lääketieteellisistä syistä edes saa karpata, lääkäri on kieltänyt. (En kirjoita tähän kaikkia sairastamiani sairauksia.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
^ En voi, enkä lääketieteellisistä syistä edes saa karpata, lääkäri on kieltänyt. (En kirjoita tähän kaikkia sairastamiani sairauksia.)
Tää siis liittyi aiempaan kommenttiin keto-dieetistä.
Tuo ajatus, että jos syön yhden munkin (tai suklaapatukan), on koko päivä pilalla, ja annan itselleni luvan ostaa kassikaupalla herkkuja ja ahtaa kaiken kitusiini, saattaa olla se tärkein asia, johon pitäisi pureutua.
Millä tavalla päivä on pilalla? Senkö takia, että se päivä ei sitten mene miinuskaloreilla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^ En voi, enkä lääketieteellisistä syistä edes saa karpata, lääkäri on kieltänyt. (En kirjoita tähän kaikkia sairastamiani sairauksia.)
Tää siis liittyi aiempaan kommenttiin keto-dieetistä.
Harmillista. Entä vähähiilihydraattinen? Esim veteen keitettettyä kaurapuuroa aamulla, ei muita hiilareita. Paitsi mitä kasviksista tulee tietenkin. Voisiko tuota kokeilla? Tosin jo pelkkä kaurapuurokin voi laukaista pahat hiilarihimot.
Kirjoitit, että noudatat terveellistä 5 krt/vrk ruokavaliota proteiineineen jne, mutta noudatatko OIKEASTI? Päivästä toiseen, kellonajat säännöllisinä, antamatta ahmimiskohtausten horjuttaa rutiinia? Ilman, että väliin tulee viikon tai useamman breikkejä?
Sorry jos kysymys tuntuu loukkaavalta, mutta itse olen myös BED-ahmija, ja minulla säännöllinen ruokavalio auttaa pitämään ahminnan kurissa. Ongelma vain on se, etten jaksa sitä säännöllistä ruokavaliota noudattaa (pääongelmani on masennus). Minulla on paljon uskomuksia liittyen ruokailuuni: "syön näin ja näin, ruokavalioni ja tottumukseni ovat tällaisia", ja sitten olenkin huomannut että näin ei välttämättä olekaan. En olekaan todellisuudessa sitä, mitä uskon olevani.
Välillä voi mennä viikkoja, etten syö oikeastaan mitään muuta kuin ahmimisruokaa ahmimisrytmillä. Silti ruokailuja pohtiessani minulle on tyypillistä ajatella "syön normaalia ruokaa säännöllisellä ruokailurytmillä", koska tämä on se rutiini, jota pystyn noudattamaan paremmassa kunnossa ollessani tai silloin, kun jokin ulkopuolinen taho määrittää ruokailut. Se on omaksumani minäkuva, josta haluaisin pitää kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^ En voi, enkä lääketieteellisistä syistä edes saa karpata, lääkäri on kieltänyt. (En kirjoita tähän kaikkia sairastamiani sairauksia.)
Tää siis liittyi aiempaan kommenttiin keto-dieetistä.
Harmillista. Entä vähähiilihydraattinen? Esim veteen keitettettyä kaurapuuroa aamulla, ei muita hiilareita. Paitsi mitä kasviksista tulee tietenkin. Voisiko tuota kokeilla? Tosin jo pelkkä kaurapuurokin voi laukaista pahat hiilarihimot.
Nk. sanottu, sellainen laukaisee ahmiskohtauksia. Ja lisäksi se on lääketieteellisistä syistä kielletty. Kahdesta eri syystä.
Voisiko ap kommentoida, kuulostaako joku vinkeistä toteuttamiskelpoiselta? Osaisi sitten antaa lisää vinkkejä.. nyt on kyllä tullut selväksi, mikä ei ainakaan sovi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi ap! Vähän sama kun puhuin neuvolassa lapsen kroonisensairauden aiheittamasta ahdistuksesta. Vastaus oli älä mieti asia....
Osta chilikarkkeja tai chiliä mitä otat suuhun ahmimishimon alkaessa. Tutkimuksen mukaan chilikarkit auttaa ahdistukseen yhtä hyvin kuin lääkkeet. Siis korvaa tarvittaessa otattavat lääkkeet ahdistuksen iskiessa.
Ja anna palautetta tuosta ryhmästä ylemmälle taholle.
Täällä 39v nainen jolla ollut vuosia b.e.d (binge eating disoster) eli tuttavallisemmin ahmimishäiriö. Minulla se alkoi teini-iässä, yksinäisenä ja kiusattuna hain ruuasta lohtua. Kohtauksen aikana syön vaikka vanijasokerit purkista, ranskanleivän tai pussin ranskanperunoita, ahmittavan ei tarvitse edes olla herkku.
Terveellisellä ruualla korvaaminen ei auta, vedän ensin sen pussin porkkanoita ja sitten alan penkoa kaapeista lisää syötävää. Mitään keksejä meille ei voi ostaa vierasvaraksi !
32-vuotiaana innostuin käymään kuntosalilla ja lenkillä, söin tyyliin pelkkää raejuustoa ja kanaa, liikuin joka päivä ja laihduinkin nopeasti- lopulta painoin 52 kg. Tätä kesti pari vuotta kunnes into salilla käymiseen lopahti ja lihoin nopeasti takaisin, ylikin. Nyt painan 80 kg, pituutta mulla on 166cm.
Jos saan itseni lenkille, minulla on sen jälkeen hirveä nälkä ja saatan vetää 2 lautasellista spagettia, purkin mehua ja etsiä sitten jälkiruokaa.
Tänään ostin lapsille wappuevääksi pussin sipsejä, otin yhden ja se olikin sitten menoa. Piti hakea oma pussi ja vielä irtiksiä päälle !
Kunpa voisinkin sanoa, mikä auttaa :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla lähtee lapasesta yleensä normiruoan jälkeen. Ensin pitää ottaa lisää normiruokaa, sitten voileipä, sitten jotain, sitten jotain makeaa. Jos ei ole makeaa, teen sitä, jos on aineita kotona. Vaikka sokeria ja viiliä, tai sokeria ja kaurahiutaleita, ihan mitä vaan. Tämän kierteen katkaisuun pikkuisen - joskus - auttaa se, että aterian jälkeen ottaa suuhunsa xylitolipurkkaa. VOI olla, että sen jälkeen ei enää sitten tule jatkettua ruokaorgioita. (Ellei sitten mässytä koko pussillista sitä purkkaa. Onneksi purkanhimo on vähentynyt masennuslääkkeen aloittamisen jälkeen. Xylitoli nimittäin saattaa aiheuttaa ripulia isommissa määrin.)
Korjaus: voileipiä, ei voileipä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
15 palkitsitko itseäsi ruualla kun olit saanut tehtyä hyvin töitä? Liittyykö ahmiminen sinulla usein television katselun yhteyteen?
Kyselee yksi jolla on alkanut olla aina välillä ahmimiskohtauksia tosin ei noin pahoja mutta mietityttää onko tilanteeni menossa kohti ahmimishäiriötä ja voisinko jotenkin pysäyttää kehityksen suunnan.
Sallin kyllä itselleni alunperin sen juustoviipaleiden syömisen sillä, että "olenhan lomalla" ja "kyllä noissa ulkohommissa on kaloreita palanut joten vähän saa ylimääräistä ottaakin". Siinä vaiheessa olin vielä ihan tietoinen syömisistäni ja ns. täydessä ymmärryksessä. Jotenkin sitä ei vaan muistanut, että mikä tahansa hyvä voi toisinaan laukaista ahmimiskohtauksen. Mutta ei aina... Kyllä minä joskus herkuttelen vaikka suklaapatukalla ahmimatta sen jälkeen mitään muuta. Ja toisinaan ahmiminen alkaa ilman mitään herkullista lähelläkään, ja voin ahmia vaikka kuivia makaroneja pussista ja riisikakkuja ja ties mitä tylsän makuista mitä vaan kaapeista löytyy.
Telkkaria katson aika vähän nykyisin enkä yleensä syö sitä katsoessani mitään, paitsi jos päällä on ahmimiskohtaus. Se ei ole laukaisija yleensä. Ainoa laukaisija minkä tunnistan on, että aika usein fyysinen aktiivisuus tuntuu edeltävän ahmimista, olipa se pidempi lenkki tai pihatöitä tai suursiivous kotona. Se on varmaankin jotain, missä minun pitäisi olla varovaisempi, etten sallisi itselleni "pikku palkkiota ahkeruudesta tai reippaasta ulkoilusta", koska riski ahmimiseen on isohko. Vaikka välillä voin onnistua olemaan tuossakin tilanteessa ahmimatta.
Tuossa ekassa lauseessa se ongelman lähde tulikin. Eli muka sallit itsesi syödä, mutta sillä on jokin ehto kuten ulkotyöt ja liikunta. Käytät edelleen ruokaa palkintona, et ajattele ansaitsevasi syödä. Sen takua ahmiminen eskaloituu. Tuosta ajattelutavasta kun on aito sallivuus kaukana. Kun puutut tuohon ajatusansaan voit päästä eteenpäin.
Minulla on tosiaan ravitsemusterapeutin suunnittelema tarkka ruokavalio mitä minun pitäisi syödä lihavuuden aiheuttamien terveysongelmien takia. Tarkoitus olisi syödä 80 % ohjelman mukaista ruokaa ja 20% kaloreista saa tulla vapaasti valituista jutuista kuten herkuista, alkoholista tms.
Eli ihan kovin suureen rentouteen en voi lähteä koska on niin paljon terveysjuttuja jotka vaativat painon pudottamista. Ei sillä, että ihan yhtä lailla olen ahminut silloinkin kun en ole laihduttanut ollenkaan vaan syönyt vailla huolta huomisesta. Näinä huolettomina kausina olen myös lihonut aina paljon, kun perusruoka on jo rasvaista ja runsaskalorista ja sitten pari 5000 kcal ahmintapäivää viikossa päälle.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen lapsesta saakka kärsinyt bulimiasta ja tunnistan oikein hyvin tuon mitä joku kirjoitti, että silloin kun iskee himo ahmia, ei tarvitse käydä oman pään sisällä taistelua siitä meneekö ahmimaan vai ei. Luulen ettei sitä tunnetta pysty oikein ymmärtää, jos ei ole sitä kokenut.
Syömishäiriöiden hoito on mielestäni aika lapsen kengissä. Olen ollut nuorena nuorisopsykiatrialla hoidossa useita vuosia ja nyt aikuisena syömishäiriöyksikössä. Joka paikassa vain jankutetaan lautasmallista ja säännöllisestä ruokailusta ja terveellisestä syömisestä, eikä tunnuta ymmärtävän sitä, että usein syömishäiriötä sairastavat ovat hyvinkin tietoisia näistä asioista, eikä kyse missään nimessä ole tiedon puutteesta. Samaten minulle on monesti väitetty, että joku yksittäinen ahmimiskerta on johtunut siitä, että olen esimerkiksi jättänyt välipalan väliin tai syönyt iltapalan liian myöhään. Eikä ole uskottu, kun olen sanonut, ettei näillä asioilla ole mitään tekemistä ahmimisen kanssa. Olen noudattanut toisinaan pitkiäkin aikoja orjallisesti ateriasuunnitelmia ja ahminut silti, vaikka olen syönyt ohjeiden mukaan. Ahmin aina, kun tunnen jotain negatiivisia tunteita, joita en osaa käsitellä. Ahmin myös, jos tarkoitus on syödä vain yksi pala kakkua tai yksi jäätelö tms. silloin mieleni kääntää asian niin, että peli on jo menetetty tältä päivää ja on aivan sama syödä mitä tahansa, kun on jo sen herkun syönyt. Ahmin myös ihan hyvinä päivinä, kun tulee tilaisuus siihen. Tyyliin että muu perhe on mennyt aikaisin nukkumaan, itse tyhjennän kaapit kun kukaan ei näe, koska tilaisuus tekee varkaan. Joskus kun ateriasuunnitelmani kirjattiin että joka päivä täytyy syödä jokin herkku, ahmin silloin joka päivä, vaikka tätä oli edeltänyt pitkään parempi kausi. Mutta ravitsemusterapeutti oli sitä mieltä että kun pakottaa itsensä syömään joka päivä jonkun herkun, se muuttuu ennen pitkää joustavaksi syömiseksi. Periaatteessa ymmärrän ajatuksen, mutta itselläni se pahensi tilannetta huomattavasti. Enkä kyllä edelleenkään ole sitä mieltä että kenellekään tekee hyvää herkutella joka päivä.
Olin tosi pettynyt syömishäiriöyksikön hoitoon, olin jotenkin odottanut että heillä on jotain avaimet käteen paketteja, että näin asiat ratkaistaan. Suhtaudun myös hyvin skeptisesti siihen että tällainen kroonikko, kuin itse olen, voisi joskus parantua kokonaan. Siis niin että suhde ruokaan muuttuisi joku päivä täysin normaaliksi. Olen elänyt tämän syömishäiriön kanssa suuremman osan elämästäni kuin ilman sitä, enkä usko että milloinkaan paranisin täysin mieleltäni, vaikka oireilu joskus helpottaisikin.
Nyt olen ensi kertaa aloittamassa terapian ja toivon, että siitä olisi jotain apua. Toivottavasti aloittajakin löytää jostain sellaisen auttavan tahon, joka ymmärtää tilanteen kunnolla ja osaa auttaa.
Tsemppiä!
Tuo ajatus, että ei ole tervettä herkutella joka päivä, ei ainakaan palvele sinua tai vie parempaan suuntaan. On se totta vie terveempää kuin syömishäiriö. Ehkä tuo mustavalkoisuus ajattelussa on iso ongelma, koska vaikka söisit paljonkin herkkuja joka päivä olisit silti onnellisempi ja terveempi kuin syömishäiriöisenä.
Tuollaiset ajattelutavat myös ylläpitää sitä hyvä (terveellinen) ruoka - paha (epäterveellinen) ruoka vastakkainasettelua, joka ajaa ahmimaan heti kun vähän syö jotain kiellettyä. Ruoan täytyy olla neutraalia ja ehdottomasti sallittua, jotta pystyy tervehtymään syömishäiriöstä.
En pidä edes ruoan jakamista "herkkuihin" järkevänä, koska siihen sisältyy se ajatus, että muu ruoka ei muka olisi herkullista. On niin tärkeää, että nautit kaikesta syömästäsi ruoasta ja joka aterialla.
Vierailija kirjoitti:
Täällä 39v nainen jolla ollut vuosia b.e.d (binge eating disoster) eli tuttavallisemmin ahmimishäiriö. Minulla se alkoi teini-iässä, yksinäisenä ja kiusattuna hain ruuasta lohtua. Kohtauksen aikana syön vaikka vanijasokerit purkista, ranskanleivän tai pussin ranskanperunoita, ahmittavan ei tarvitse edes olla herkku.
Terveellisellä ruualla korvaaminen ei auta, vedän ensin sen pussin porkkanoita ja sitten alan penkoa kaapeista lisää syötävää. Mitään keksejä meille ei voi ostaa vierasvaraksi !
32-vuotiaana innostuin käymään kuntosalilla ja lenkillä, söin tyyliin pelkkää raejuustoa ja kanaa, liikuin joka päivä ja laihduinkin nopeasti- lopulta painoin 52 kg. Tätä kesti pari vuotta kunnes into salilla käymiseen lopahti ja lihoin nopeasti takaisin, ylikin. Nyt painan 80 kg, pituutta mulla on 166cm.
Jos saan itseni lenkille, minulla on sen jälkeen hirveä nälkä ja saatan vetää 2 lautasellista spagettia, purkin mehua ja etsiä sitten jälkiruokaa.
Tänään ostin lapsille wappuevääksi pussin sipsejä, otin yhden ja se olikin sitten menoa. Piti hakea oma pussi ja vielä irtiksiä päälle !
Kunpa voisinkin sanoa, mikä auttaa :(
Mitäs jos aloittaisit proteeinilla ja katsoisit, että saat sitä tarpeeksi? Ja tietty rasvaa sopivasti myös. Mulla ainakin pelkkien hiilareiden syöminen saa aikaan sen, että haluan syödä vain hiilareita.
^ Mulla yritykset vähentää hiilareita normiruoasta nimenomaan laukaisevat ahmimiskohtauksia. Jo esimerkiksi se, että korvaa perunat/riisin/makaronit vaikka uunijuureksilla.