Olen vuosia kärsinyt ahmimishäiriöstä. Kävin syömishäiriöihin erikoistuneella lääkärillä ja tilanne vain paheni :( En tiedä enää mitä tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä samoja kokemuksia " eikö sinulle muka tule paha olo? Oletko nyt  ihan varma ettet oksenna?" Koetin siinä tälle. ns asiantuntijalle vääntää rautalangasta että minulla on BED, ei bulimia ! Tästä on kymmenen vuotta enkä ole sen jälkeen koettanut apua hakea, olen nyt 42 v ja 162/120. 

Esimerkkejä tästä ahmimisesta nyt esimerkiksi se että tänään ostin lapsille kaupasta vappumunkit ja limsaa sekä tein tortilloja ja salaattia, mutta tässä ennen lasten kotiin tuloa  söin  2 munkkia, litran jäätelöä, pussin irtiksiä ja join kaksi energiajuomaa.  Tai toinen energiajuoma minulla on vielä kesken, mutta se ei ole vaarallista jos poika nyt tulee ovesta. Jäätelö olisi vaikeampi selittää. Roskat pitää muistaa aina viedä, ettei mies tai lapset ala kyselemään.

Eikö miehesi ihmettele, miten olet tuossa kunnossa?

Jos suinkin mahdollista, hakeudu terapiaan. Todennäköisesti sinulla on mahdollisuus saada siihen Kelalta tukea, joten itselle ei jää niin älyttömiä summia maksettavaa. Itse sain apua syömishäiriööni (ja muihin ongelmiini) vasta sitä kautta. Takanani on nyt 2,5 vuotta terapiassa terapeutilla, joka oli erikoistunut syömishäiriöihin ja joka muutenkin oli minulle sopiva eli meillä henkilökemiat toimi jne - myös se on tärkeää. Kävin ennen terapian alkua tutustumassa kolmella eri terapeutilla, joista onnekseni tuo yksi vaikutti hyvältä juuri minulle.

Ennen tuota itsekin koitin saada apua julkiselta puolelta ja se oli erittäin turhauttava ja turhakin tie. Ensin omalääkäri lähetti minut ravitsemusterapeutille, joka esitteli minulle vain ruokaympyröitä ja lautasmalleja. Kyllä, tiesin ne jo ennestään ja kyllä, olin myös yrittänyt niiden noudattamista, ja kuten sinäkin niin koin todella typeräksi ja vähän jopa alentavaksi, että joku kuvitteli vuosia jatkuneiden syömisongelmieni korjaantuvan sillä. Pari kertaa käytyäni ko. ravitsemusterapeutilla menin takaisin lääkärille, joka aika vastahakoisesti suostui tekemään lähetteen mt-puolelle, kun vaadin sitä melko näpäkästi. Mt-puolella pääsin noin 6 kk odotuksen jälkeen sairaanhoitajalle, joka toisti samat jutut kuin ravitsemusterapeutti ja kehotti myös lähtemään vaikka ulkoilemaan, jos tekee mieli ahmia niin ehkä se siitä. Taas turhautti, mutta sairaanhoitajassa oli sentään se parempaa kuin siinä ravitsemusterapeutissa, että hän myönsi itsekin, ettei oikein osaa auttaa. Siksipä hän hommasi minulle ajan heidän lääkärilleen, joka oli sitten joku kesäsijainen eli opiskelija. Ei sillä, etteikö sellainenkin voisi olla ihan hyvä, mutta hän tuntui ainakin olevan aika pihalla ja totesi, etten valitettavasti voi alkaa saada heidän kauttaan psykologilla käyntejä, koska syömishäiriöni ei kuitenkaan varsinaisesti täytä täysin esim. ahmimishäiriön kriteerejä. Hänkin kyllä myönsi, että suhteeni ruokaan ei ole terve ja minulla on selvää syömishäiriökäyttäytymistä jo monelta vuodelta, syömisteni aiheuttama ylipainoni on terveyttä uhkaava yms, mutta silti näin. Lähdin lannistuneena ja itkien kotiin. Tässä kohtaa oli yhteensä mennyt kaiken kaikkiaan aikaa jo 1 v 4 kk, kun ensimmäisen kerran kävin omalääkärillä puhumassa asiasta.

Tuon jälkeen koitin muutaman kuukauden vaan jatkaa selviytymistä omin keinoin, koska tuntui, etten nyt vaan voi saada apua ja sillä selvä. Tilanne kuitenkin paheni koko ajan ja ahdistukseni ja paha oloni lisääntyivät päivä päivältä. Lopulta läheiseni sanoi, että maksoi mitä maksoi, varaa aika yksityiselle ja mene kysymään voiko sitä kautta saada apua. Hän lainasi rahan yksityisellä psykiatrilla käyntiin, joka oli vastavalmistuneelle, työttömälle nuorelle liian iso raha saatavaksi mistään ja menin sinne. Tuntui ensimmäistä kertaa, että minut otettiin vakavasti ja minua haluttiin aidosti auttaa. Sitä kautta sain lausunnon Kelaa varten ja minulle neuvottiin miten voin hakea tukea psykoterapiaan Kelalta. Kelalta tuli myöntävä päätös ja Kelan tukemana tosiaan kävin sen 2,5 vuotta terapiassa, aluksi 1-2 krt/vko ja lopuksi vain 1 krt/kk. Nyt tuon terapian päättymisestä on reilu 3 vuotta ja asiat on edelleen hyvin. 

Voimia ja tsemppiä sinulle! Älä luovuta, kyllä sitä apua vielä löytyy! Joskus se vaatii kärsivällisyyttä ja sinnikkyyttä ja valitettavasti useiden huonojenkin ammattilaisten kohtaamista (riippumatta siitäkin käykö julkisella vai yksityisellä, molemmissa varmasti niin hyviä kuin huonoja, oma kokemukseni vain meni yksityisten eduksi 100-0), mutta kun vaan jaksaa puskea eteenpäin, löytyy sekin ammattilainen, joka oikeasti osaa ymmärtää ja auttaa.

N30

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä samoja kokemuksia " eikö sinulle muka tule paha olo? Oletko nyt  ihan varma ettet oksenna?" Koetin siinä tälle. ns asiantuntijalle vääntää rautalangasta että minulla on BED, ei bulimia ! Tästä on kymmenen vuotta enkä ole sen jälkeen koettanut apua hakea, olen nyt 42 v ja 162/120. 

Esimerkkejä tästä ahmimisesta nyt esimerkiksi se että tänään ostin lapsille kaupasta vappumunkit ja limsaa sekä tein tortilloja ja salaattia, mutta tässä ennen lasten kotiin tuloa  söin  2 munkkia, litran jäätelöä, pussin irtiksiä ja join kaksi energiajuomaa.  Tai toinen energiajuoma minulla on vielä kesken, mutta se ei ole vaarallista jos poika nyt tulee ovesta. Jäätelö olisi vaikeampi selittää. Roskat pitää muistaa aina viedä, ettei mies tai lapset ala kyselemään.

Eikö miehesi ihmettele, miten olet tuossa kunnossa?

Ei, luulee syyksi liian isoja annoskokoja ja liikkumattomuutta.

Usein saa lukea, kuinka syömishäiriöiset arvostelevat saamaansa hoitoa, ettei siitä ole mitään apua. Siitä saa sen käsityksen, että ihminen itse tietäisi millaista hoidon pitäisi olla. Millaista siis?

Se ihmetyttää minua, kun monen kohdalla yritetäään jos mitä eikä vaan auta, ja kuitenkin olisi jokin salaperäinen hoito joka auttaisi.

Auttaako 12 askeleen ohjelma. Eikö olekin sellainen kuin AO? Jotenkin nuo mekanismit tuntuvat olevan alkoholismin kaltaisia. (Tämä siis ulkopuolelta katsottuna, en oikeasti tiedä)

Jos olet kärsinyt ahmimisesta vuosia, ehdottaisin seuraavaa radikaalia kokeilua: mieti, mitä ovat ne ”kielletyt” herkut, joita himoitset eniten, kun ahmimiskohtaus iskee. Ota ne sitten osaksi jokapäiväistä ruokavaliotasi - unohtamatta kasviksia ja terveellistä perusruokaa. Mutta siis joka päivä munkki, pizzaa, karkkia tai mitä ne sinun suosikkisi ovatkaan. Tiedät donitsia vääntäessäsi, että saat huomennakin syödä donitsin. Ottaen huomioon ne määrät, mitä ahmimishäiriöstä kärsivä voi kerralla syödä, tämä ei ainakaan ole pahempi. Ehkä himo ja kielletyn hedelmän tunne lievittyy, kun kielletyt herkut eivät enää olekaan kiellettyjä.

Mulla oikeastaan loppui ahmiminen, kun sain ahdistukseen apua. Ei koskaan käsitelty mun ahmimista millään tavalla, vaan niitä asioita jotka ahdisti. Mulla se oli ainakin oire, joka helpotti kun sairaus helpotti. Eli mulla ei tainnut olla syömishäiriö? Onko sun mahdollista saada stressinhallintaa apua?

Mun ahmimishäiriööni on auttanut se, että olen hyväksynyt painoni enkä yritä koko ajan laihduttaa, ja se, että mulla on lääkitys, joka vähentää ahdistusta, joka ainakin mulla liittyy selvästi siihen ahmimiseen. Lisäksi katson, että syön terveellisesti. Aamusta enemmän proteiinipainotteisesti ja illalla enemmän hiilaripainotteisesti.

Ihan ohiksena, mitä tapahtuu jos ahmiliskohtauksen sattuessa telkeät itsesi kotiin tai muualle niin ettei ole mitään mitä syödä? Ettei ahmiminen onnistu. Niin mitä tapahtuu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnut itse tietävän sairautesi hyvin. Onko ahmimiskohtauksen edeltävä aika ahdistunutta? Mikä ahdistukseen voisi auttaa?

Kyllä, ahmimiskohtaus tulee 99% sen jälkeen, kun koen jotain stressaavaa, vähäistäkin. Harmitus ei ole iso, mutta halu ahmimiseen tulee sellaisena, etten voi sitä vastustaa. Ahmimiskohtauksen voi laukaista vaikkapa se, että työkaveri on töykeä, oma äiti sättii jostain typerästä (vaikka olen jo aikuinen!), lapset tappelevat keskenään, myöhästyn bussista tai ulkona sataa ja olen unohtanut sateenvarjon. 

Nimenomaan kaipaan apua siihen, että voisin ohittaa nämä tavalliseen elämään kuuluvat asiat ilman halua ahmia ja siten "turruttaa" harmitusta suklaaseen ja sokeriin.

ap

Lisään vielä: ahmiskohtaus voi tulla myös niin, että työpaikalla tarjotaan jotain herkkua ja kun sitten "sorrun" sellaiseen, harmittaa niin, että käyn kotimatkalla kaupasta ostamassa aivan järjettömät määrät herkkuja ja ahmin, koska portti on jo avattu.

ap

Luulen, että tämä on suuri osa ongelmaa; että peli on menetetty, kun on tullut syötyä munkki. Se ruokavalio, jota tavoitellaan, on liian kurinalainen. Jos terapian avulla saisit muokattua ajatteluasi siihen suuntaan, että on ok ja nimenomaan normaalin syömiseen kuuluvaa, että välillä herkutellaan. Ja että välillä saa palkita ja lohduttaa itseään suklaalla, munkeilla ym. Tällöin herkkujen syömisestä ei tulisi sitä fiilistä, että millään ei ole mitään väliä, antaa mennä, syödään kaikki mitä käteen osuu. Kun ei kiellä itseltään mitään ruoka-ainetta, niihin ei liity ”kielletyn hedelmän houkutusta”. Mutta terapiaahan tähän vaaditaan, ja prosessi on varmaankin pitkä. Tsemppiä!

Ongelma vaan on se, että usein ahmijalla ei se kohtuumäärä tunnu mitenkään palkitsevalta. Se on lähinnä surkeaa kitkutusta ja ankeilua, joka vaan tekee isomman mielihalun jota kuitenkaan ei saa tyydyttää koska täytyy pysyä kohtuudessa. Se lähinnä v*tuttaa. Se on vähän kuin alkoholistille sanoisi että koita nyt juoda kalja joka ilta niin suhde alkoholiin normalisoituu eikä ryyppäämistä enää tee edes mieli. Jos hän pystyisi pysymään jotenkin kaljassa per ilta niin häntä koko ajan pytyttäisi moinen hyödytön tissuttelu, ja todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin repeäisi kontrolli ja sitten mentäisiin taas. Näin käy helposti myös ahmijalle, joka yrittää kohtuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Usein saa lukea, kuinka syömishäiriöiset arvostelevat saamaansa hoitoa, ettei siitä ole mitään apua. Siitä saa sen käsityksen, että ihminen itse tietäisi millaista hoidon pitäisi olla. Millaista siis?

Se ihmetyttää minua, kun monen kohdalla yritetäään jos mitä eikä vaan auta, ja kuitenkin olisi jokin salaperäinen hoito joka auttaisi.

Auttaako 12 askeleen ohjelma. Eikö olekin sellainen kuin AO? Jotenkin nuo mekanismit tuntuvat olevan alkoholismin kaltaisia. (Tämä siis ulkopuolelta katsottuna, en oikeasti tiedä)

Ymmärtäisin, jos kyseessä olisi sairaus, johon ei ole vielä keksitty mitään apua. Mutta en ymmärrä sitä, että järjestetään erityisiä ahmimishäiriöön keskittyviä apuryhmiä, joista apu on tosi kaukana. Kukaan ei tällaisesta mitään hyödy, mutta yhteiskunnalle se tulee kuitenkin maksamaan jotain. 

Luulisin, että apua pitäisi saada enemmän mielenterveyspuolelta kuin ravitsemuspuolelta. En oikeasti usko, että on olemassa ainuttakaan syömishäiriöistä, joka ei tiedä, miten pitäisi syödä tai mitä kuuluu normaaliin, terveelliseen ruokavalioon. 

Minua luultavasti auttaisi se, että pureuduttaisiin ahmimista laukaiseviin tekijöihin ja yritettäisiin löytää siihen joku mekanismi, että ahmimiskohtaus pystyttäisiin estämään. Oli se sitten joku vertaistukihenkilö tai lääke tai ihan mitä vaan. En tiedä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ihan ohiksena, mitä tapahtuu jos ahmiliskohtauksen sattuessa telkeät itsesi kotiin tai muualle niin ettei ole mitään mitä syödä? Ettei ahmiminen onnistu. Niin mitä tapahtuu?

Tällaista ei ole vielä koskaan tapahtunut. Aina on kaapeissa kuitenkin jotain, josta kehittää vähintäänkin pellillinen pannaria. Vehnäjauhoja, kananmunia ja maitoa kun tuntuu olevan ihan aina saatavilla. Lapsiperheenä meillä ei yksinkertaisesti ole sellaista tilannetta, ettei ole yhtään mitään kaapissa. 

Vierailija kirjoitti:

Usein saa lukea, kuinka syömishäiriöiset arvostelevat saamaansa hoitoa, ettei siitä ole mitään apua. Siitä saa sen käsityksen, että ihminen itse tietäisi millaista hoidon pitäisi olla. Millaista siis?

Se ihmetyttää minua, kun monen kohdalla yritetäään jos mitä eikä vaan auta, ja kuitenkin olisi jokin salaperäinen hoito joka auttaisi.

Auttaako 12 askeleen ohjelma. Eikö olekin sellainen kuin AO? Jotenkin nuo mekanismit tuntuvat olevan alkoholismin kaltaisia. (Tämä siis ulkopuolelta katsottuna, en oikeasti tiedä)

No senn hoidon pitäisi olla sellaista, että se jotenkin helpottaisi syömishäiriötä mitattavasti. Eli esim. ahmimiskerran per kk vähenisivät, ahmittujen kalorien määrä kohtuullistuisi, tai parasta toki jos koko ahmimistaipumus paranisi kokonaan. Mutta mikä tahansa parempaaan suuntaan pysyvästi olisi jo apua.

12 askeleen ohjelma... Ensinnäkin, se ei kovin usein auta edes alkoholismiin. Olen nähnyt NIIN monia jotka vuosikausia veivaavat AA-repsahdus-AA-repsahdus väliä että eipä näytä mikään varma apu olevan. Toiseksi, AA:n idea on että alkoholista pitää luopua kokonaan ja lopullisesti. Ei siellä väitetä, että heidän konsteillaan pystyisi kohtuuteen. Syömistä ei voi kuitenkaan lopettaa kokonaan, joten ahmimishäiriöisen tehtävä on tavallaan paljon vaikeampi kuin alkoholistin, hänen pitää yrittää pysyä kohtuudessa addiktiota aiheuttavan asian kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnut itse tietävän sairautesi hyvin. Onko ahmimiskohtauksen edeltävä aika ahdistunutta? Mikä ahdistukseen voisi auttaa?

Kyllä, ahmimiskohtaus tulee 99% sen jälkeen, kun koen jotain stressaavaa, vähäistäkin. Harmitus ei ole iso, mutta halu ahmimiseen tulee sellaisena, etten voi sitä vastustaa. Ahmimiskohtauksen voi laukaista vaikkapa se, että työkaveri on töykeä, oma äiti sättii jostain typerästä (vaikka olen jo aikuinen!), lapset tappelevat keskenään, myöhästyn bussista tai ulkona sataa ja olen unohtanut sateenvarjon. 

Nimenomaan kaipaan apua siihen, että voisin ohittaa nämä tavalliseen elämään kuuluvat asiat ilman halua ahmia ja siten "turruttaa" harmitusta suklaaseen ja sokeriin.

ap

Lisään vielä: ahmiskohtaus voi tulla myös niin, että työpaikalla tarjotaan jotain herkkua ja kun sitten "sorrun" sellaiseen, harmittaa niin, että käyn kotimatkalla kaupasta ostamassa aivan järjettömät määrät herkkuja ja ahmin, koska portti on jo avattu.

ap

Luulen, että tämä on suuri osa ongelmaa; että peli on menetetty, kun on tullut syötyä munkki. Se ruokavalio, jota tavoitellaan, on liian kurinalainen. Jos terapian avulla saisit muokattua ajatteluasi siihen suuntaan, että on ok ja nimenomaan normaalin syömiseen kuuluvaa, että välillä herkutellaan. Ja että välillä saa palkita ja lohduttaa itseään suklaalla, munkeilla ym. Tällöin herkkujen syömisestä ei tulisi sitä fiilistä, että millään ei ole mitään väliä, antaa mennä, syödään kaikki mitä käteen osuu. Kun ei kiellä itseltään mitään ruoka-ainetta, niihin ei liity ”kielletyn hedelmän houkutusta”. Mutta terapiaahan tähän vaaditaan, ja prosessi on varmaankin pitkä. Tsemppiä!

Ongelma vaan on se, että usein ahmijalla ei se kohtuumäärä tunnu mitenkään palkitsevalta. Se on lähinnä surkeaa kitkutusta ja ankeilua, joka vaan tekee isomman mielihalun jota kuitenkaan ei saa tyydyttää koska täytyy pysyä kohtuudessa. Se lähinnä v*tuttaa. Se on vähän kuin alkoholistille sanoisi että koita nyt juoda kalja joka ilta niin suhde alkoholiin normalisoituu eikä ryyppäämistä enää tee edes mieli. Jos hän pystyisi pysymään jotenkin kaljassa per ilta niin häntä koko ajan pytyttäisi moinen hyödytön tissuttelu, ja todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin repeäisi kontrolli ja sitten mentäisiin taas. Näin käy helposti myös ahmijalle, joka yrittää kohtuuteen.

Olen samaa mieltä, mutta ruuan kanssa on se ongelma, että muuta vaihtoehtoa ei ole. Ruokaa on pakko syödä, alkoholin voi lopettaa kokonaan. Toki jollakin voi toimia se, että syö todella rajatusti ja kurinalaisesti, ja ikäänkuin alkoholistin tapaan yrittää päivä kerrallaan selviytyä sortumatta mihinkään kiellettyyn. Mutta luulen, että tällaisessa tavoitteessa onnistuminen on lähes mahdotonta.

Vierailija kirjoitti:

Ihan ohiksena, mitä tapahtuu jos ahmiliskohtauksen sattuessa telkeät itsesi kotiin tai muualle niin ettei ole mitään mitä syödä? Ettei ahmiminen onnistu. Niin mitä tapahtuu?

Mulla ei koskaan tuollaisissa tilanteissa tule ahmimiskohtausta. Olen ollut paljonkin esim. vaelluksilla tai yksin mökillä niin, ettei ole ollut mitään ylimääräistä syötävää, jonka voisi ahmia ilman että siitä tulee sitten ongelmia myöhemmin kun ei ole ruokaa jäljellä. Ei minun ole noissa tilanteissa ikinä tehnyt edes mieli ahmia mitään. 

Ilmeisesti se ahmimiskäytös on jotenkin ehdollistunut niihin "ympyröihin" joissa se on alkanutkin, eli kaupunkielämään arjessa. Mullahan ahminta alkoi kovan laihduttamisen jälkeen, ja se ei ole loppunut vaikken ole aikoihin yrittänyt laihduttaa enkä enää ajattele että jotkut ruoat on kiellettyjä tai lankeemuksia. 

Vierailija kirjoitti:

Jos olet kärsinyt ahmimisesta vuosia, ehdottaisin seuraavaa radikaalia kokeilua: mieti, mitä ovat ne ”kielletyt” herkut, joita himoitset eniten, kun ahmimiskohtaus iskee. Ota ne sitten osaksi jokapäiväistä ruokavaliotasi - unohtamatta kasviksia ja terveellistä perusruokaa. Mutta siis joka päivä munkki, pizzaa, karkkia tai mitä ne sinun suosikkisi ovatkaan. Tiedät donitsia vääntäessäsi, että saat huomennakin syödä donitsin. Ottaen huomioon ne määrät, mitä ahmimishäiriöstä kärsivä voi kerralla syödä, tämä ei ainakaan ole pahempi. Ehkä himo ja kielletyn hedelmän tunne lievittyy, kun kielletyt herkut eivät enää olekaan kiellettyjä.

Lisäyksenä vielä, että jos joku päivä syöt suunniteltua enemmän herkkuja, et panttaa seuraavana päivänä, vaan jatkat suunniteltua ”joka päivä herkkuja” -linjaa. Painotan vielä, että terveellisiä, kasviksia ja proteiineja sisältäviä aterioita ei saa unohtaa - myös niitä tulee syödä päivittäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnut itse tietävän sairautesi hyvin. Onko ahmimiskohtauksen edeltävä aika ahdistunutta? Mikä ahdistukseen voisi auttaa?

Kyllä, ahmimiskohtaus tulee 99% sen jälkeen, kun koen jotain stressaavaa, vähäistäkin. Harmitus ei ole iso, mutta halu ahmimiseen tulee sellaisena, etten voi sitä vastustaa. Ahmimiskohtauksen voi laukaista vaikkapa se, että työkaveri on töykeä, oma äiti sättii jostain typerästä (vaikka olen jo aikuinen!), lapset tappelevat keskenään, myöhästyn bussista tai ulkona sataa ja olen unohtanut sateenvarjon. 

Nimenomaan kaipaan apua siihen, että voisin ohittaa nämä tavalliseen elämään kuuluvat asiat ilman halua ahmia ja siten "turruttaa" harmitusta suklaaseen ja sokeriin.

ap

Lisään vielä: ahmiskohtaus voi tulla myös niin, että työpaikalla tarjotaan jotain herkkua ja kun sitten "sorrun" sellaiseen, harmittaa niin, että käyn kotimatkalla kaupasta ostamassa aivan järjettömät määrät herkkuja ja ahmin, koska portti on jo avattu.

ap

Luulen, että tämä on suuri osa ongelmaa; että peli on menetetty, kun on tullut syötyä munkki. Se ruokavalio, jota tavoitellaan, on liian kurinalainen. Jos terapian avulla saisit muokattua ajatteluasi siihen suuntaan, että on ok ja nimenomaan normaalin syömiseen kuuluvaa, että välillä herkutellaan. Ja että välillä saa palkita ja lohduttaa itseään suklaalla, munkeilla ym. Tällöin herkkujen syömisestä ei tulisi sitä fiilistä, että millään ei ole mitään väliä, antaa mennä, syödään kaikki mitä käteen osuu. Kun ei kiellä itseltään mitään ruoka-ainetta, niihin ei liity ”kielletyn hedelmän houkutusta”. Mutta terapiaahan tähän vaaditaan, ja prosessi on varmaankin pitkä. Tsemppiä!

Ongelma vaan on se, että usein ahmijalla ei se kohtuumäärä tunnu mitenkään palkitsevalta. Se on lähinnä surkeaa kitkutusta ja ankeilua, joka vaan tekee isomman mielihalun jota kuitenkaan ei saa tyydyttää koska täytyy pysyä kohtuudessa. Se lähinnä v*tuttaa. Se on vähän kuin alkoholistille sanoisi että koita nyt juoda kalja joka ilta niin suhde alkoholiin normalisoituu eikä ryyppäämistä enää tee edes mieli. Jos hän pystyisi pysymään jotenkin kaljassa per ilta niin häntä koko ajan pytyttäisi moinen hyödytön tissuttelu, ja todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin repeäisi kontrolli ja sitten mentäisiin taas. Näin käy helposti myös ahmijalle, joka yrittää kohtuuteen.

Olen samaa mieltä, mutta ruuan kanssa on se ongelma, että muuta vaihtoehtoa ei ole. Ruokaa on pakko syödä, alkoholin voi lopettaa kokonaan. Toki jollakin voi toimia se, että syö todella rajatusti ja kurinalaisesti, ja ikäänkuin alkoholistin tapaan yrittää päivä kerrallaan selviytyä sortumatta mihinkään kiellettyyn. Mutta luulen, että tällaisessa tavoitteessa onnistuminen on lähes mahdotonta.

Ja tällaisessa täysin kurinalaisessa syömisessä on myös se ongelma, että sekin on omanlaisensa syömishäiriö. Itse esimerkiksi olen pystynyt lopettamaan ahmimisen sillä, että olen noudattanut erittäin tiukasti rajattua ja niukkaa ruokavaliota. Mutta sekään ei ole tervettä, että ruokailut koostuvat vain muutamasta ruoka-aineesta ja omassa päässäni kaikki muu oli kiellettyä. Lopulta jo puuron syöminen laukaisi ahmimisen, koska puuro oli "kiellettyjen" listalla. Tiedä sitten kumpi vaihtoehto lopulta on terveydelle huonompi, tuo hyvin rajattu vai liika ahmiminen. Toivottavasti jatkossa syömishäiriöön löydetään joku toimiva hoitomalli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan ohiksena, mitä tapahtuu jos ahmiliskohtauksen sattuessa telkeät itsesi kotiin tai muualle niin ettei ole mitään mitä syödä? Ettei ahmiminen onnistu. Niin mitä tapahtuu?

Mulla ei koskaan tuollaisissa tilanteissa tule ahmimiskohtausta. Olen ollut paljonkin esim. vaelluksilla tai yksin mökillä niin, ettei ole ollut mitään ylimääräistä syötävää, jonka voisi ahmia ilman että siitä tulee sitten ongelmia myöhemmin kun ei ole ruokaa jäljellä. Ei minun ole noissa tilanteissa ikinä tehnyt edes mieli ahmia mitään. 

Ilmeisesti se ahmimiskäytös on jotenkin ehdollistunut niihin "ympyröihin" joissa se on alkanutkin, eli kaupunkielämään arjessa. Mullahan ahminta alkoi kovan laihduttamisen jälkeen, ja se ei ole loppunut vaikken ole aikoihin yrittänyt laihduttaa enkä enää ajattele että jotkut ruoat on kiellettyjä tai lankeemuksia. 

Mutta jos kotiympyröissä kun alkaa ahdistaa ja tekee mieli ahmia ja sitten se jotenkin pakolla estettäisiin, kohtaisitko sen mikä sinua oikeasti ahdistaa ja pääsisit työstämään sitä?

Ystävällä auttoi kun ei yksinkertaisesti ostanut kotiin mitään isoja ruokapakkauksia, etenkään epäterveellisiä ruokia. Kuulemma kahvi/tee voi myös auttaa.

47 jatkaa. 

Lisäksi olen käynyt ratkaisukeskeisessä kognitiivisessa psykoterapiassa, joka osaltaan on vähentänyt ahdistustani ja antanut hyvät työkalut kaikennäköisten asioiden ratkaisemiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet kärsinyt ahmimisesta vuosia, ehdottaisin seuraavaa radikaalia kokeilua: mieti, mitä ovat ne ”kielletyt” herkut, joita himoitset eniten, kun ahmimiskohtaus iskee. Ota ne sitten osaksi jokapäiväistä ruokavaliotasi - unohtamatta kasviksia ja terveellistä perusruokaa. Mutta siis joka päivä munkki, pizzaa, karkkia tai mitä ne sinun suosikkisi ovatkaan. Tiedät donitsia vääntäessäsi, että saat huomennakin syödä donitsin. Ottaen huomioon ne määrät, mitä ahmimishäiriöstä kärsivä voi kerralla syödä, tämä ei ainakaan ole pahempi. Ehkä himo ja kielletyn hedelmän tunne lievittyy, kun kielletyt herkut eivät enää olekaan kiellettyjä.

Lisäyksenä vielä, että jos joku päivä syöt suunniteltua enemmän herkkuja, et panttaa seuraavana päivänä, vaan jatkat suunniteltua ”joka päivä herkkuja” -linjaa. Painotan vielä, että terveellisiä, kasviksia ja proteiineja sisältäviä aterioita ei saa unohtaa - myös niitä tulee syödä päivittäin.

Onko tän menetelmän toimivuudesta jotain näyttöä, tätä kun usein suositellaan. Mulla tämä teki ahmimisesta päivittäistä, tosin en montaa viikkoa jatkanut kokeilua, koska aiempi muutaman kerran viikossa ahmiminen oli mielestäni parempi vaihtoehto kuin päivittäinen.