Lue keskustelun säännöt.
Ihmiset pyrkivät käyttämään ilmaisena terapeuttinaan
30.04.2019 |
Tätä samaa on ollut lapsuudesta asti. Lopputulos: keski-ikäisenä olen päätynyt välttelemään ihmisten seuraa. En koe, että minua varten olisi olemassa toimivia ihmissuhteita. Kelpaan toisille ainoastaan niin kauan, kun minun niskaani pääsee kippaamaan henkiset paskalastit.
Mistä se oikein johtuu, että toisia kohdellaan nätisti ja toisia pyritään vain käyttämään hyväksi minkä ehditään?
Kommentit (198)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla käy samaa ja olen huomannut, että ihan oma vika. Jos alkaa reippaasti kertoa omia hauskoja asioitaan ja tekee hauskoja asioita, niin ihmiset lähtevät siihen mukaan. Jos taas istuu hiljaa ja nyökkäilee, niin siinä sitten joutuu terapeutiksi. Kukaan ei sellaista lempeää lehmämäistä nyökkäilijää sitten kaipaakaan kun on hauskanpidon aika. Että kannattaa miettiä sitä omaa käytöstä.
Juuri näin. Jos ottaa pelkän kuuntelijan roolin, saa olla kuuntelija lopun elämäänsä.
En muista ala-asteiässä erityisesti valinneeni roolia juopon isäni kuuntelijana. Isä esti minua menemästä nukkumaan, kun halusi puhua asioitaan. Saattoi keikkua sängyn laidallakin selittämässä yömyöhään.
Ehkä siksi minusta ei tullut mitään erityisen riehakasta huumoriveikkoa, kun kukaan ei ihmeemmin jaksanut edes ollessani lapsi kuunnella minun juttujani.
Sun pitää opetella. Uudet ihmiset, joita tapaat, eivät ole isäsi. Vaikka isäsi ei aikoinaan antanut sun pitää omia rajojasi, sä voit nyt aikuisena pitää ne muiden ihmisten suhteen ihan juuri sillä tavalla kuin itse haluat. Ei tarvitse olla mikään riehakas huumoriveikko vaan ihan tavalliset arjen positiiviset asiat riittävät. Jos teet jonkun kanssa yhdessä jotain, keskity siihen tekemiseen ja siitä puhumiseen. Uuden suhteen alkuvaiheessa pyri pitämään keskustelunaiheet positiivisina tai vähintäänkin neutraaleina. Sitten kolmen vuoden päästä, kun uudesta tuttavuudesta on kehittynyt ehkä ystäväkin, voi puhua vaikeammistakin asioista.
Noin yleisesti ottaen uusiin ihmisiin tutustuessaan kannattaa tarkkailla, millä tavalla toinen puhuu. Onko hänellä lähes kaikkeen negatiivinen asenne? Marmattaa milloin mistäkin pikkuasiasta? Puhuu muista ihmisistä (vaikka vain julkkiksistakin) negatiiviseen sävyyn? Arvostelee, tuomitsee, halveksii jne? Jos näin, peräänny.
Sitten kolmen vuoden päästä, kun uudesta tuttavuudesta on kehittynyt ehkä ystäväkin, voi puhua vaikeammistakin asioista.
Miten ap sen sitten kestää, eikös lapsuudesta tuttu ole kuitenkin jo enemmän kuin 3 vuotta vanha tuttu. Tai ap:sta en tiedä..
Sellaisia ne lapset on, rajattomia sieluja viellä..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla käy samaa ja olen huomannut, että ihan oma vika. Jos alkaa reippaasti kertoa omia hauskoja asioitaan ja tekee hauskoja asioita, niin ihmiset lähtevät siihen mukaan. Jos taas istuu hiljaa ja nyökkäilee, niin siinä sitten joutuu terapeutiksi. Kukaan ei sellaista lempeää lehmämäistä nyökkäilijää sitten kaipaakaan kun on hauskanpidon aika. Että kannattaa miettiä sitä omaa käytöstä.
Juuri näin. Jos ottaa pelkän kuuntelijan roolin, saa olla kuuntelija lopun elämäänsä.
En muista ala-asteiässä erityisesti valinneeni roolia juopon isäni kuuntelijana. Isä esti minua menemästä nukkumaan, kun halusi puhua asioitaan. Saattoi keikkua sängyn laidallakin selittämässä yömyöhään.
Ehkä siksi minusta ei tullut mitään erityisen riehakasta huumoriveikkoa, kun kukaan ei ihmeemmin jaksanut edes ollessani lapsi kuunnella minun juttujani.
Sun pitää opetella. Uudet ihmiset, joita tapaat, eivät ole isäsi. Vaikka isäsi ei aikoinaan antanut sun pitää omia rajojasi, sä voit nyt aikuisena pitää ne muiden ihmisten suhteen ihan juuri sillä tavalla kuin itse haluat. Ei tarvitse olla mikään riehakas huumoriveikko vaan ihan tavalliset arjen positiiviset asiat riittävät. Jos teet jonkun kanssa yhdessä jotain, keskity siihen tekemiseen ja siitä puhumiseen. Uuden suhteen alkuvaiheessa pyri pitämään keskustelunaiheet positiivisina tai vähintäänkin neutraaleina. Sitten kolmen vuoden päästä, kun uudesta tuttavuudesta on kehittynyt ehkä ystäväkin, voi puhua vaikeammistakin asioista.
Noin yleisesti ottaen uusiin ihmisiin tutustuessaan kannattaa tarkkailla, millä tavalla toinen puhuu. Onko hänellä lähes kaikkeen negatiivinen asenne? Marmattaa milloin mistäkin pikkuasiasta? Puhuu muista ihmisistä (vaikka vain julkkiksistakin) negatiiviseen sävyyn? Arvostelee, tuomitsee, halveksii jne? Jos näin, peräänny.
Olen toiminut tietoisesti näin, mutta parin vuoden tuntemisen jälkeen ihmissuhde ajautui silti samaan tilaan kuin mitä aiemmin on käynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitten kolmen vuoden päästä, kun uudesta tuttavuudesta on kehittynyt ehkä ystäväkin, voi puhua vaikeammistakin asioista.
Miten ap sen sitten kestää, eikös lapsuudesta tuttu ole kuitenkin jo enemmän kuin 3 vuotta vanha tuttu. Tai ap:sta en tiedä..
Niihin lapsuudesta tuttuihin ihmisiin otetaan etäisyyttä, jos he käyttävät aloittajaa vain ilmaisena terapeuttina. Tutustutaan uusiin ihmisiin. Useampaan kuin yhteen eli ei jäädä riippuvaiseksi yhdestä ihmisestä. Keski-iässä - kuten siis ap käsittääkseni on - jokaisella on ihan omat murheensa ja huolensa eikä jakseta jauhaa niistä kaikkien kanssa. Opetellaan tekemään uusien ihmisten kanssa mukavia asioita ja keskustelemaan ihan muista jutuista kuin kenenkään henkilökohtaisista tragedioista. Omasta menneisyydestään ei tarvitse kertoa edes ystävälleen, jos sillä tragedialla ei ole jotain oleellista merkitystä ystävyyssuhteen kannalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla käy samaa ja olen huomannut, että ihan oma vika. Jos alkaa reippaasti kertoa omia hauskoja asioitaan ja tekee hauskoja asioita, niin ihmiset lähtevät siihen mukaan. Jos taas istuu hiljaa ja nyökkäilee, niin siinä sitten joutuu terapeutiksi. Kukaan ei sellaista lempeää lehmämäistä nyökkäilijää sitten kaipaakaan kun on hauskanpidon aika. Että kannattaa miettiä sitä omaa käytöstä.
Juuri näin. Jos ottaa pelkän kuuntelijan roolin, saa olla kuuntelija lopun elämäänsä.
En muista ala-asteiässä erityisesti valinneeni roolia juopon isäni kuuntelijana. Isä esti minua menemästä nukkumaan, kun halusi puhua asioitaan. Saattoi keikkua sängyn laidallakin selittämässä yömyöhään.
Ehkä siksi minusta ei tullut mitään erityisen riehakasta huumoriveikkoa, kun kukaan ei ihmeemmin jaksanut edes ollessani lapsi kuunnella minun juttujani.
Sun pitää opetella. Uudet ihmiset, joita tapaat, eivät ole isäsi. Vaikka isäsi ei aikoinaan antanut sun pitää omia rajojasi, sä voit nyt aikuisena pitää ne muiden ihmisten suhteen ihan juuri sillä tavalla kuin itse haluat. Ei tarvitse olla mikään riehakas huumoriveikko vaan ihan tavalliset arjen positiiviset asiat riittävät. Jos teet jonkun kanssa yhdessä jotain, keskity siihen tekemiseen ja siitä puhumiseen. Uuden suhteen alkuvaiheessa pyri pitämään keskustelunaiheet positiivisina tai vähintäänkin neutraaleina. Sitten kolmen vuoden päästä, kun uudesta tuttavuudesta on kehittynyt ehkä ystäväkin, voi puhua vaikeammistakin asioista.
Noin yleisesti ottaen uusiin ihmisiin tutustuessaan kannattaa tarkkailla, millä tavalla toinen puhuu. Onko hänellä lähes kaikkeen negatiivinen asenne? Marmattaa milloin mistäkin pikkuasiasta? Puhuu muista ihmisistä (vaikka vain julkkiksistakin) negatiiviseen sävyyn? Arvostelee, tuomitsee, halveksii jne? Jos näin, peräänny.
Olen toiminut tietoisesti näin, mutta parin vuoden tuntemisen jälkeen ihmissuhde ajautui silti samaan tilaan kuin mitä aiemmin on käynyt.
Mistä sä haalit näitä ongelmatapauksia? En siis tarkoita pahalla vaan ihmettelen, miten jokainen ihminen, johon tutustut, onkin jonkinlainen ongelmatapaus. Voiko olla niin, että kiinnostutkin juuri sellaisista henkilöistä, joilla on jotain "salaisuuksia" elämässään? Pidät ehkä elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä tylsinä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten kolmen vuoden päästä, kun uudesta tuttavuudesta on kehittynyt ehkä ystäväkin, voi puhua vaikeammistakin asioista.
Miten ap sen sitten kestää, eikös lapsuudesta tuttu ole kuitenkin jo enemmän kuin 3 vuotta vanha tuttu. Tai ap:sta en tiedä..
Niihin lapsuudesta tuttuihin ihmisiin otetaan etäisyyttä, jos he käyttävät aloittajaa vain ilmaisena terapeuttina. Tutustutaan uusiin ihmisiin. Useampaan kuin yhteen eli ei jäädä riippuvaiseksi yhdestä ihmisestä. Keski-iässä - kuten siis ap käsittääkseni on - jokaisella on ihan omat murheensa ja huolensa eikä jakseta jauhaa niistä kaikkien kanssa. Opetellaan tekemään uusien ihmisten kanssa mukavia asioita ja keskustelemaan ihan muista jutuista kuin kenenkään henkilökohtaisista tragedioista. Omasta menneisyydestään ei tarvitse kertoa edes ystävälleen, jos sillä tragedialla ei ole jotain oleellista merkitystä ystävyyssuhteen kannalta.
Tätä olen opetellut, mutta tulosta ei ole tullut. Ihmisiin tutustuminen vain jotenkin joko lässähtää tai sitten päädyn takaisin tuttuun rooliin ja alan itse ottaa etäisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla käy samaa ja olen huomannut, että ihan oma vika. Jos alkaa reippaasti kertoa omia hauskoja asioitaan ja tekee hauskoja asioita, niin ihmiset lähtevät siihen mukaan. Jos taas istuu hiljaa ja nyökkäilee, niin siinä sitten joutuu terapeutiksi. Kukaan ei sellaista lempeää lehmämäistä nyökkäilijää sitten kaipaakaan kun on hauskanpidon aika. Että kannattaa miettiä sitä omaa käytöstä.
Juuri näin. Jos ottaa pelkän kuuntelijan roolin, saa olla kuuntelija lopun elämäänsä.
En muista ala-asteiässä erityisesti valinneeni roolia juopon isäni kuuntelijana. Isä esti minua menemästä nukkumaan, kun halusi puhua asioitaan. Saattoi keikkua sängyn laidallakin selittämässä yömyöhään.
Ehkä siksi minusta ei tullut mitään erityisen riehakasta huumoriveikkoa, kun kukaan ei ihmeemmin jaksanut edes ollessani lapsi kuunnella minun juttujani.
Sun pitää opetella. Uudet ihmiset, joita tapaat, eivät ole isäsi. Vaikka isäsi ei aikoinaan antanut sun pitää omia rajojasi, sä voit nyt aikuisena pitää ne muiden ihmisten suhteen ihan juuri sillä tavalla kuin itse haluat. Ei tarvitse olla mikään riehakas huumoriveikko vaan ihan tavalliset arjen positiiviset asiat riittävät. Jos teet jonkun kanssa yhdessä jotain, keskity siihen tekemiseen ja siitä puhumiseen. Uuden suhteen alkuvaiheessa pyri pitämään keskustelunaiheet positiivisina tai vähintäänkin neutraaleina. Sitten kolmen vuoden päästä, kun uudesta tuttavuudesta on kehittynyt ehkä ystäväkin, voi puhua vaikeammistakin asioista.
Noin yleisesti ottaen uusiin ihmisiin tutustuessaan kannattaa tarkkailla, millä tavalla toinen puhuu. Onko hänellä lähes kaikkeen negatiivinen asenne? Marmattaa milloin mistäkin pikkuasiasta? Puhuu muista ihmisistä (vaikka vain julkkiksistakin) negatiiviseen sävyyn? Arvostelee, tuomitsee, halveksii jne? Jos näin, peräänny.
Olen toiminut tietoisesti näin, mutta parin vuoden tuntemisen jälkeen ihmissuhde ajautui silti samaan tilaan kuin mitä aiemmin on käynyt.
Mistä sä haalit näitä ongelmatapauksia? En siis tarkoita pahalla vaan ihmettelen, miten jokainen ihminen, johon tutustut, onkin jonkinlainen ongelmatapaus. Voiko olla niin, että kiinnostutkin juuri sellaisista henkilöistä, joilla on jotain "salaisuuksia" elämässään? Pidät ehkä elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä tylsinä?
Ööh, mistä minä sen tietäisin? En pidä tylsinä. Ilmeisesti tasapainoisia ihmisiä ei minun seurani kiinnosta tai sitten he ovat pelkkiä satuolentoja, joita ei oikeasti ole olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla käy samaa ja olen huomannut, että ihan oma vika. Jos alkaa reippaasti kertoa omia hauskoja asioitaan ja tekee hauskoja asioita, niin ihmiset lähtevät siihen mukaan. Jos taas istuu hiljaa ja nyökkäilee, niin siinä sitten joutuu terapeutiksi. Kukaan ei sellaista lempeää lehmämäistä nyökkäilijää sitten kaipaakaan kun on hauskanpidon aika. Että kannattaa miettiä sitä omaa käytöstä.
Juuri näin. Jos ottaa pelkän kuuntelijan roolin, saa olla kuuntelija lopun elämäänsä.
En muista ala-asteiässä erityisesti valinneeni roolia juopon isäni kuuntelijana. Isä esti minua menemästä nukkumaan, kun halusi puhua asioitaan. Saattoi keikkua sängyn laidallakin selittämässä yömyöhään.
Ehkä siksi minusta ei tullut mitään erityisen riehakasta huumoriveikkoa, kun kukaan ei ihmeemmin jaksanut edes ollessani lapsi kuunnella minun juttujani.
Sun pitää opetella. Uudet ihmiset, joita tapaat, eivät ole isäsi. Vaikka isäsi ei aikoinaan antanut sun pitää omia rajojasi, sä voit nyt aikuisena pitää ne muiden ihmisten suhteen ihan juuri sillä tavalla kuin itse haluat. Ei tarvitse olla mikään riehakas huumoriveikko vaan ihan tavalliset arjen positiiviset asiat riittävät. Jos teet jonkun kanssa yhdessä jotain, keskity siihen tekemiseen ja siitä puhumiseen. Uuden suhteen alkuvaiheessa pyri pitämään keskustelunaiheet positiivisina tai vähintäänkin neutraaleina. Sitten kolmen vuoden päästä, kun uudesta tuttavuudesta on kehittynyt ehkä ystäväkin, voi puhua vaikeammistakin asioista.
Noin yleisesti ottaen uusiin ihmisiin tutustuessaan kannattaa tarkkailla, millä tavalla toinen puhuu. Onko hänellä lähes kaikkeen negatiivinen asenne? Marmattaa milloin mistäkin pikkuasiasta? Puhuu muista ihmisistä (vaikka vain julkkiksistakin) negatiiviseen sävyyn? Arvostelee, tuomitsee, halveksii jne? Jos näin, peräänny.
Olen toiminut tietoisesti näin, mutta parin vuoden tuntemisen jälkeen ihmissuhde ajautui silti samaan tilaan kuin mitä aiemmin on käynyt.
Mistä sä haalit näitä ongelmatapauksia? En siis tarkoita pahalla vaan ihmettelen, miten jokainen ihminen, johon tutustut, onkin jonkinlainen ongelmatapaus. Voiko olla niin, että kiinnostutkin juuri sellaisista henkilöistä, joilla on jotain "salaisuuksia" elämässään? Pidät ehkä elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä tylsinä?
Ööh, mistä minä sen tietäisin? En pidä tylsinä. Ilmeisesti tasapainoisia ihmisiä ei minun seurani kiinnosta tai sitten he ovat pelkkiä satuolentoja, joita ei oikeasti ole olemassa.
Ei ne ole satuolentoja. Mun ystävistäni ja kavereistani kaikki on tasapanoisia ihmisiä. Tunnen tasapainottomiakin, mutta he ovat jääneetkin vain tuttavuusasteelle. Voidaan jutella joskus, kun sattumalta tavataan, mutta ei pidetä puolin eikä toisin sen paremmin yhteyttä. Millaisissa paikoissa ja tilanteissa tutustut uusiin ihmisiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla käy samaa ja olen huomannut, että ihan oma vika. Jos alkaa reippaasti kertoa omia hauskoja asioitaan ja tekee hauskoja asioita, niin ihmiset lähtevät siihen mukaan. Jos taas istuu hiljaa ja nyökkäilee, niin siinä sitten joutuu terapeutiksi. Kukaan ei sellaista lempeää lehmämäistä nyökkäilijää sitten kaipaakaan kun on hauskanpidon aika. Että kannattaa miettiä sitä omaa käytöstä.
Juuri näin. Jos ottaa pelkän kuuntelijan roolin, saa olla kuuntelija lopun elämäänsä.
En muista ala-asteiässä erityisesti valinneeni roolia juopon isäni kuuntelijana. Isä esti minua menemästä nukkumaan, kun halusi puhua asioitaan. Saattoi keikkua sängyn laidallakin selittämässä yömyöhään.
Ehkä siksi minusta ei tullut mitään erityisen riehakasta huumoriveikkoa, kun kukaan ei ihmeemmin jaksanut edes ollessani lapsi kuunnella minun juttujani.
Sun pitää opetella. Uudet ihmiset, joita tapaat, eivät ole isäsi. Vaikka isäsi ei aikoinaan antanut sun pitää omia rajojasi, sä voit nyt aikuisena pitää ne muiden ihmisten suhteen ihan juuri sillä tavalla kuin itse haluat. Ei tarvitse olla mikään riehakas huumoriveikko vaan ihan tavalliset arjen positiiviset asiat riittävät. Jos teet jonkun kanssa yhdessä jotain, keskity siihen tekemiseen ja siitä puhumiseen. Uuden suhteen alkuvaiheessa pyri pitämään keskustelunaiheet positiivisina tai vähintäänkin neutraaleina. Sitten kolmen vuoden päästä, kun uudesta tuttavuudesta on kehittynyt ehkä ystäväkin, voi puhua vaikeammistakin asioista.
Noin yleisesti ottaen uusiin ihmisiin tutustuessaan kannattaa tarkkailla, millä tavalla toinen puhuu. Onko hänellä lähes kaikkeen negatiivinen asenne? Marmattaa milloin mistäkin pikkuasiasta? Puhuu muista ihmisistä (vaikka vain julkkiksistakin) negatiiviseen sävyyn? Arvostelee, tuomitsee, halveksii jne? Jos näin, peräänny.
Olen toiminut tietoisesti näin, mutta parin vuoden tuntemisen jälkeen ihmissuhde ajautui silti samaan tilaan kuin mitä aiemmin on käynyt.
Mistä sä haalit näitä ongelmatapauksia? En siis tarkoita pahalla vaan ihmettelen, miten jokainen ihminen, johon tutustut, onkin jonkinlainen ongelmatapaus. Voiko olla niin, että kiinnostutkin juuri sellaisista henkilöistä, joilla on jotain "salaisuuksia" elämässään? Pidät ehkä elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä tylsinä?
Ööh, mistä minä sen tietäisin? En pidä tylsinä. Ilmeisesti tasapainoisia ihmisiä ei minun seurani kiinnosta tai sitten he ovat pelkkiä satuolentoja, joita ei oikeasti ole olemassa.
Ei ne ole satuolentoja. Mun ystävistäni ja kavereistani kaikki on tasapanoisia ihmisiä. Tunnen tasapainottomiakin, mutta he ovat jääneetkin vain tuttavuusasteelle. Voidaan jutella joskus, kun sattumalta tavataan, mutta ei pidetä puolin eikä toisin sen paremmin yhteyttä. Millaisissa paikoissa ja tilanteissa tutustut uusiin ihmisiin?
Tunnetko todella toiset ihmiset niin hyvin, että pystyt sanomaan noin? Ihmisillä voi olla kaikenlaisia luurankoja kaapissaan. Myös sinulla, vaikka miellät itsesi tasapainoiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi osa ketjun kommenteista on poistunut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla käy samaa ja olen huomannut, että ihan oma vika. Jos alkaa reippaasti kertoa omia hauskoja asioitaan ja tekee hauskoja asioita, niin ihmiset lähtevät siihen mukaan. Jos taas istuu hiljaa ja nyökkäilee, niin siinä sitten joutuu terapeutiksi. Kukaan ei sellaista lempeää lehmämäistä nyökkäilijää sitten kaipaakaan kun on hauskanpidon aika. Että kannattaa miettiä sitä omaa käytöstä.
Juuri näin. Jos ottaa pelkän kuuntelijan roolin, saa olla kuuntelija lopun elämäänsä.
En muista ala-asteiässä erityisesti valinneeni roolia juopon isäni kuuntelijana. Isä esti minua menemästä nukkumaan, kun halusi puhua asioitaan. Saattoi keikkua sängyn laidallakin selittämässä yömyöhään.
Ehkä siksi minusta ei tullut mitään erityisen riehakasta huumoriveikkoa, kun kukaan ei ihmeemmin jaksanut edes ollessani lapsi kuunnella minun juttujani.
Sun pitää opetella. Uudet ihmiset, joita tapaat, eivät ole isäsi. Vaikka isäsi ei aikoinaan antanut sun pitää omia rajojasi, sä voit nyt aikuisena pitää ne muiden ihmisten suhteen ihan juuri sillä tavalla kuin itse haluat. Ei tarvitse olla mikään riehakas huumoriveikko vaan ihan tavalliset arjen positiiviset asiat riittävät. Jos teet jonkun kanssa yhdessä jotain, keskity siihen tekemiseen ja siitä puhumiseen. Uuden suhteen alkuvaiheessa pyri pitämään keskustelunaiheet positiivisina tai vähintäänkin neutraaleina. Sitten kolmen vuoden päästä, kun uudesta tuttavuudesta on kehittynyt ehkä ystäväkin, voi puhua vaikeammistakin asioista.
Noin yleisesti ottaen uusiin ihmisiin tutustuessaan kannattaa tarkkailla, millä tavalla toinen puhuu. Onko hänellä lähes kaikkeen negatiivinen asenne? Marmattaa milloin mistäkin pikkuasiasta? Puhuu muista ihmisistä (vaikka vain julkkiksistakin) negatiiviseen sävyyn? Arvostelee, tuomitsee, halveksii jne? Jos näin, peräänny.
Olen toiminut tietoisesti näin, mutta parin vuoden tuntemisen jälkeen ihmissuhde ajautui silti samaan tilaan kuin mitä aiemmin on käynyt.
Mistä sä haalit näitä ongelmatapauksia? En siis tarkoita pahalla vaan ihmettelen, miten jokainen ihminen, johon tutustut, onkin jonkinlainen ongelmatapaus. Voiko olla niin, että kiinnostutkin juuri sellaisista henkilöistä, joilla on jotain "salaisuuksia" elämässään? Pidät ehkä elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä tylsinä?
Ööh, mistä minä sen tietäisin? En pidä tylsinä. Ilmeisesti tasapainoisia ihmisiä ei minun seurani kiinnosta tai sitten he ovat pelkkiä satuolentoja, joita ei oikeasti ole olemassa.
Ei ne ole satuolentoja. Mun ystävistäni ja kavereistani kaikki on tasapanoisia ihmisiä. Tunnen tasapainottomiakin, mutta he ovat jääneetkin vain tuttavuusasteelle. Voidaan jutella joskus, kun sattumalta tavataan, mutta ei pidetä puolin eikä toisin sen paremmin yhteyttä. Millaisissa paikoissa ja tilanteissa tutustut uusiin ihmisiin?
Olen lopettanut ihmisiin tutustumisen, koska en koe siitä olevan minulle minkäänlaista iloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla käy samaa ja olen huomannut, että ihan oma vika. Jos alkaa reippaasti kertoa omia hauskoja asioitaan ja tekee hauskoja asioita, niin ihmiset lähtevät siihen mukaan. Jos taas istuu hiljaa ja nyökkäilee, niin siinä sitten joutuu terapeutiksi. Kukaan ei sellaista lempeää lehmämäistä nyökkäilijää sitten kaipaakaan kun on hauskanpidon aika. Että kannattaa miettiä sitä omaa käytöstä.
Juuri näin. Jos ottaa pelkän kuuntelijan roolin, saa olla kuuntelija lopun elämäänsä.
En muista ala-asteiässä erityisesti valinneeni roolia juopon isäni kuuntelijana. Isä esti minua menemästä nukkumaan, kun halusi puhua asioitaan. Saattoi keikkua sängyn laidallakin selittämässä yömyöhään.
Ehkä siksi minusta ei tullut mitään erityisen riehakasta huumoriveikkoa, kun kukaan ei ihmeemmin jaksanut edes ollessani lapsi kuunnella minun juttujani.
Sun pitää opetella. Uudet ihmiset, joita tapaat, eivät ole isäsi. Vaikka isäsi ei aikoinaan antanut sun pitää omia rajojasi, sä voit nyt aikuisena pitää ne muiden ihmisten suhteen ihan juuri sillä tavalla kuin itse haluat. Ei tarvitse olla mikään riehakas huumoriveikko vaan ihan tavalliset arjen positiiviset asiat riittävät. Jos teet jonkun kanssa yhdessä jotain, keskity siihen tekemiseen ja siitä puhumiseen. Uuden suhteen alkuvaiheessa pyri pitämään keskustelunaiheet positiivisina tai vähintäänkin neutraaleina. Sitten kolmen vuoden päästä, kun uudesta tuttavuudesta on kehittynyt ehkä ystäväkin, voi puhua vaikeammistakin asioista.
Noin yleisesti ottaen uusiin ihmisiin tutustuessaan kannattaa tarkkailla, millä tavalla toinen puhuu. Onko hänellä lähes kaikkeen negatiivinen asenne? Marmattaa milloin mistäkin pikkuasiasta? Puhuu muista ihmisistä (vaikka vain julkkiksistakin) negatiiviseen sävyyn? Arvostelee, tuomitsee, halveksii jne? Jos näin, peräänny.
Olen toiminut tietoisesti näin, mutta parin vuoden tuntemisen jälkeen ihmissuhde ajautui silti samaan tilaan kuin mitä aiemmin on käynyt.
Mistä sä haalit näitä ongelmatapauksia? En siis tarkoita pahalla vaan ihmettelen, miten jokainen ihminen, johon tutustut, onkin jonkinlainen ongelmatapaus. Voiko olla niin, että kiinnostutkin juuri sellaisista henkilöistä, joilla on jotain "salaisuuksia" elämässään? Pidät ehkä elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä tylsinä?
Ööh, mistä minä sen tietäisin? En pidä tylsinä. Ilmeisesti tasapainoisia ihmisiä ei minun seurani kiinnosta tai sitten he ovat pelkkiä satuolentoja, joita ei oikeasti ole olemassa.
Ei ne ole satuolentoja. Mun ystävistäni ja kavereistani kaikki on tasapanoisia ihmisiä. Tunnen tasapainottomiakin, mutta he ovat jääneetkin vain tuttavuusasteelle. Voidaan jutella joskus, kun sattumalta tavataan, mutta ei pidetä puolin eikä toisin sen paremmin yhteyttä. Millaisissa paikoissa ja tilanteissa tutustut uusiin ihmisiin?
Mitä sinä ja ystäväsi teette yhdessä, mistä puhutte, mikä on teistä hauskaa?
Mulla oli nuorena sama ongelma kuin ap:lla, nykyään ei ole tilittäjiä mutta ei ketään muutakaan ystävänä, ja vaikka haluaisin niitä niin kieltämättä useat ihmiset keitä tapaan tuntuu täysin samasta muotista valetulta, tasapainoiselta tylsimykseltä joiden mielestä on hauskaa jos joku porukasta esim sanoo vahingossa "näin pissan" kun piti sanoa "näin kissan". Tuolle nauretaan 10 minuuttia kunnes aletaan tehdä yhdessä fetasalaattia ja puhua lomasuunnitelmista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla käy samaa ja olen huomannut, että ihan oma vika. Jos alkaa reippaasti kertoa omia hauskoja asioitaan ja tekee hauskoja asioita, niin ihmiset lähtevät siihen mukaan. Jos taas istuu hiljaa ja nyökkäilee, niin siinä sitten joutuu terapeutiksi. Kukaan ei sellaista lempeää lehmämäistä nyökkäilijää sitten kaipaakaan kun on hauskanpidon aika. Että kannattaa miettiä sitä omaa käytöstä.
Juuri näin. Jos ottaa pelkän kuuntelijan roolin, saa olla kuuntelija lopun elämäänsä.
En muista ala-asteiässä erityisesti valinneeni roolia juopon isäni kuuntelijana. Isä esti minua menemästä nukkumaan, kun halusi puhua asioitaan. Saattoi keikkua sängyn laidallakin selittämässä yömyöhään.
Ehkä siksi minusta ei tullut mitään erityisen riehakasta huumoriveikkoa, kun kukaan ei ihmeemmin jaksanut edes ollessani lapsi kuunnella minun juttujani.
Sun pitää opetella. Uudet ihmiset, joita tapaat, eivät ole isäsi. Vaikka isäsi ei aikoinaan antanut sun pitää omia rajojasi, sä voit nyt aikuisena pitää ne muiden ihmisten suhteen ihan juuri sillä tavalla kuin itse haluat. Ei tarvitse olla mikään riehakas huumoriveikko vaan ihan tavalliset arjen positiiviset asiat riittävät. Jos teet jonkun kanssa yhdessä jotain, keskity siihen tekemiseen ja siitä puhumiseen. Uuden suhteen alkuvaiheessa pyri pitämään keskustelunaiheet positiivisina tai vähintäänkin neutraaleina. Sitten kolmen vuoden päästä, kun uudesta tuttavuudesta on kehittynyt ehkä ystäväkin, voi puhua vaikeammistakin asioista.
Noin yleisesti ottaen uusiin ihmisiin tutustuessaan kannattaa tarkkailla, millä tavalla toinen puhuu. Onko hänellä lähes kaikkeen negatiivinen asenne? Marmattaa milloin mistäkin pikkuasiasta? Puhuu muista ihmisistä (vaikka vain julkkiksistakin) negatiiviseen sävyyn? Arvostelee, tuomitsee, halveksii jne? Jos näin, peräänny.
Olen toiminut tietoisesti näin, mutta parin vuoden tuntemisen jälkeen ihmissuhde ajautui silti samaan tilaan kuin mitä aiemmin on käynyt.
Mistä sä haalit näitä ongelmatapauksia? En siis tarkoita pahalla vaan ihmettelen, miten jokainen ihminen, johon tutustut, onkin jonkinlainen ongelmatapaus. Voiko olla niin, että kiinnostutkin juuri sellaisista henkilöistä, joilla on jotain "salaisuuksia" elämässään? Pidät ehkä elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä tylsinä?
Ööh, mistä minä sen tietäisin? En pidä tylsinä. Ilmeisesti tasapainoisia ihmisiä ei minun seurani kiinnosta tai sitten he ovat pelkkiä satuolentoja, joita ei oikeasti ole olemassa.
Ei ne ole satuolentoja. Mun ystävistäni ja kavereistani kaikki on tasapanoisia ihmisiä. Tunnen tasapainottomiakin, mutta he ovat jääneetkin vain tuttavuusasteelle. Voidaan jutella joskus, kun sattumalta tavataan, mutta ei pidetä puolin eikä toisin sen paremmin yhteyttä. Millaisissa paikoissa ja tilanteissa tutustut uusiin ihmisiin?
Mitä sinä ja ystäväsi teette yhdessä, mistä puhutte, mikä on teistä hauskaa?
Mulla oli nuorena sama ongelma kuin ap:lla, nykyään ei ole tilittäjiä mutta ei ketään muutakaan ystävänä, ja vaikka haluaisin niitä niin kieltämättä useat ihmiset keitä tapaan tuntuu täysin samasta muotista valetulta, tasapainoiselta tylsimykseltä joiden mielestä on hauskaa jos joku porukasta esim sanoo vahingossa "näin pissan" kun piti sanoa "näin kissan". Tuolle nauretaan 10 minuuttia kunnes aletaan tehdä yhdessä fetasalaattia ja puhua lomasuunnitelmista.
Tai remontointeista. Uskomattoman tylsä aihe kuunnella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla käy samaa ja olen huomannut, että ihan oma vika. Jos alkaa reippaasti kertoa omia hauskoja asioitaan ja tekee hauskoja asioita, niin ihmiset lähtevät siihen mukaan. Jos taas istuu hiljaa ja nyökkäilee, niin siinä sitten joutuu terapeutiksi. Kukaan ei sellaista lempeää lehmämäistä nyökkäilijää sitten kaipaakaan kun on hauskanpidon aika. Että kannattaa miettiä sitä omaa käytöstä.
Juuri näin. Jos ottaa pelkän kuuntelijan roolin, saa olla kuuntelija lopun elämäänsä.
En muista ala-asteiässä erityisesti valinneeni roolia juopon isäni kuuntelijana. Isä esti minua menemästä nukkumaan, kun halusi puhua asioitaan. Saattoi keikkua sängyn laidallakin selittämässä yömyöhään.
Ehkä siksi minusta ei tullut mitään erityisen riehakasta huumoriveikkoa, kun kukaan ei ihmeemmin jaksanut edes ollessani lapsi kuunnella minun juttujani.
Sun pitää opetella. Uudet ihmiset, joita tapaat, eivät ole isäsi. Vaikka isäsi ei aikoinaan antanut sun pitää omia rajojasi, sä voit nyt aikuisena pitää ne muiden ihmisten suhteen ihan juuri sillä tavalla kuin itse haluat. Ei tarvitse olla mikään riehakas huumoriveikko vaan ihan tavalliset arjen positiiviset asiat riittävät. Jos teet jonkun kanssa yhdessä jotain, keskity siihen tekemiseen ja siitä puhumiseen. Uuden suhteen alkuvaiheessa pyri pitämään keskustelunaiheet positiivisina tai vähintäänkin neutraaleina. Sitten kolmen vuoden päästä, kun uudesta tuttavuudesta on kehittynyt ehkä ystäväkin, voi puhua vaikeammistakin asioista.
Noin yleisesti ottaen uusiin ihmisiin tutustuessaan kannattaa tarkkailla, millä tavalla toinen puhuu. Onko hänellä lähes kaikkeen negatiivinen asenne? Marmattaa milloin mistäkin pikkuasiasta? Puhuu muista ihmisistä (vaikka vain julkkiksistakin) negatiiviseen sävyyn? Arvostelee, tuomitsee, halveksii jne? Jos näin, peräänny.
Olen toiminut tietoisesti näin, mutta parin vuoden tuntemisen jälkeen ihmissuhde ajautui silti samaan tilaan kuin mitä aiemmin on käynyt.
Mistä sä haalit näitä ongelmatapauksia? En siis tarkoita pahalla vaan ihmettelen, miten jokainen ihminen, johon tutustut, onkin jonkinlainen ongelmatapaus. Voiko olla niin, että kiinnostutkin juuri sellaisista henkilöistä, joilla on jotain "salaisuuksia" elämässään? Pidät ehkä elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä tylsinä?
Ööh, mistä minä sen tietäisin? En pidä tylsinä. Ilmeisesti tasapainoisia ihmisiä ei minun seurani kiinnosta tai sitten he ovat pelkkiä satuolentoja, joita ei oikeasti ole olemassa.
Ei ne ole satuolentoja. Mun ystävistäni ja kavereistani kaikki on tasapanoisia ihmisiä. Tunnen tasapainottomiakin, mutta he ovat jääneetkin vain tuttavuusasteelle. Voidaan jutella joskus, kun sattumalta tavataan, mutta ei pidetä puolin eikä toisin sen paremmin yhteyttä. Millaisissa paikoissa ja tilanteissa tutustut uusiin ihmisiin?
Tunnetko todella toiset ihmiset niin hyvin, että pystyt sanomaan noin? Ihmisillä voi olla kaikenlaisia luurankoja kaapissaan. Myös sinulla, vaikka miellät itsesi tasapainoiseksi.
Tasapainoisillakin ihmisillä on elämässään ongelmia ja vaikeuksia. Myös heillä on menneisyydessään ikäviä asioita. Tasapainoisillakin ihmisillä on sairauksia, erimielisyyksiä puolison kanssa, huolia lapsistaan, työttömyyttä jne. Tasapainoisuus on sitä, ettei ole tarvetta jatkuvasti puhua ikävistä asioista kenelle tahansa, joka vain vähänkin viitsii kuunnella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla käy samaa ja olen huomannut, että ihan oma vika. Jos alkaa reippaasti kertoa omia hauskoja asioitaan ja tekee hauskoja asioita, niin ihmiset lähtevät siihen mukaan. Jos taas istuu hiljaa ja nyökkäilee, niin siinä sitten joutuu terapeutiksi. Kukaan ei sellaista lempeää lehmämäistä nyökkäilijää sitten kaipaakaan kun on hauskanpidon aika. Että kannattaa miettiä sitä omaa käytöstä.
Juuri näin. Jos ottaa pelkän kuuntelijan roolin, saa olla kuuntelija lopun elämäänsä.
En muista ala-asteiässä erityisesti valinneeni roolia juopon isäni kuuntelijana. Isä esti minua menemästä nukkumaan, kun halusi puhua asioitaan. Saattoi keikkua sängyn laidallakin selittämässä yömyöhään.
Ehkä siksi minusta ei tullut mitään erityisen riehakasta huumoriveikkoa, kun kukaan ei ihmeemmin jaksanut edes ollessani lapsi kuunnella minun juttujani.
Sun pitää opetella. Uudet ihmiset, joita tapaat, eivät ole isäsi. Vaikka isäsi ei aikoinaan antanut sun pitää omia rajojasi, sä voit nyt aikuisena pitää ne muiden ihmisten suhteen ihan juuri sillä tavalla kuin itse haluat. Ei tarvitse olla mikään riehakas huumoriveikko vaan ihan tavalliset arjen positiiviset asiat riittävät. Jos teet jonkun kanssa yhdessä jotain, keskity siihen tekemiseen ja siitä puhumiseen. Uuden suhteen alkuvaiheessa pyri pitämään keskustelunaiheet positiivisina tai vähintäänkin neutraaleina. Sitten kolmen vuoden päästä, kun uudesta tuttavuudesta on kehittynyt ehkä ystäväkin, voi puhua vaikeammistakin asioista.
Noin yleisesti ottaen uusiin ihmisiin tutustuessaan kannattaa tarkkailla, millä tavalla toinen puhuu. Onko hänellä lähes kaikkeen negatiivinen asenne? Marmattaa milloin mistäkin pikkuasiasta? Puhuu muista ihmisistä (vaikka vain julkkiksistakin) negatiiviseen sävyyn? Arvostelee, tuomitsee, halveksii jne? Jos näin, peräänny.
Olen toiminut tietoisesti näin, mutta parin vuoden tuntemisen jälkeen ihmissuhde ajautui silti samaan tilaan kuin mitä aiemmin on käynyt.
Mistä sä haalit näitä ongelmatapauksia? En siis tarkoita pahalla vaan ihmettelen, miten jokainen ihminen, johon tutustut, onkin jonkinlainen ongelmatapaus. Voiko olla niin, että kiinnostutkin juuri sellaisista henkilöistä, joilla on jotain "salaisuuksia" elämässään? Pidät ehkä elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä tylsinä?
Ööh, mistä minä sen tietäisin? En pidä tylsinä. Ilmeisesti tasapainoisia ihmisiä ei minun seurani kiinnosta tai sitten he ovat pelkkiä satuolentoja, joita ei oikeasti ole olemassa.
Ei ne ole satuolentoja. Mun ystävistäni ja kavereistani kaikki on tasapanoisia ihmisiä. Tunnen tasapainottomiakin, mutta he ovat jääneetkin vain tuttavuusasteelle. Voidaan jutella joskus, kun sattumalta tavataan, mutta ei pidetä puolin eikä toisin sen paremmin yhteyttä. Millaisissa paikoissa ja tilanteissa tutustut uusiin ihmisiin?
Tunnetko todella toiset ihmiset niin hyvin, että pystyt sanomaan noin? Ihmisillä voi olla kaikenlaisia luurankoja kaapissaan. Myös sinulla, vaikka miellät itsesi tasapainoiseksi.
Tasapainoisillakin ihmisillä on elämässään ongelmia ja vaikeuksia. Myös heillä on menneisyydessään ikäviä asioita. Tasapainoisillakin ihmisillä on sairauksia, erimielisyyksiä puolison kanssa, huolia lapsistaan, työttömyyttä jne. Tasapainoisuus on sitä, ettei ole tarvetta jatkuvasti puhua ikävistä asioista kenelle tahansa, joka vain vähänkin viitsii kuunnella.
Tunnetko ketään, jolla olisi esim traumaattinen lapsuus (esim hyväksikäyttöä) ja nykyhetkessä työttömyyttä, puolison sairaus/kuolema, lapsen sairaus/kuolema jne ja joka silti olisi tasapainoinen ja iloinen ja rauhallinen ja joka haluaisi puhua maalipintojen valinnasta?
Nimittäin yleensä "tasapainoisilla" ei ole juurikaan murheita elämässä, ainakaan useampaa yhtäaikaa. Jos niitä tulisi, menettäisi hekin tasapainonsa.
Ja juu, ei kenenkään tarvitse hengata tasapainottoman kanssa, mutta ei pidä luulla että kyse on vain luonteenpiirteestä. Olosuhteetkin vaikuttaa.
Elämässä sattuu ja tapahtuu. On aivan normaalia kertoa juttu kerran, kuin jankata samaa toistuvasti.
Tosin, jos joku on vakavasti traumatisoitunut ja toistaa samaa, on syytä ohjata terveyskeskukseen, tukipuhelimeen tai ryhmiin.
Hengitä syvään ap. Seiso ryhdikkäästi ja sano: nyt riittää.
Ai niin, puhelimeen ei tarvi vastata. Jotkut pitää kaveria tukipuhelimena yksipuolisesti.
Lue läheisriippuvuudesta. Onko sinut lapsena jotenkin ohitettu, että hylkäämisen pelossa yrität ansaita hyväksynnän?
Vierailija kirjoitti:
Elämässä sattuu ja tapahtuu. On aivan normaalia kertoa juttu kerran, kuin jankata samaa toistuvasti.
Tosin, jos joku on vakavasti traumatisoitunut ja toistaa samaa, on syytä ohjata terveyskeskukseen, tukipuhelimeen tai ryhmiin.
Hengitä syvään ap. Seiso ryhdikkäästi ja sano: nyt riittää.Ai niin, puhelimeen ei tarvi vastata. Jotkut pitää kaveria tukipuhelimena yksipuolisesti.
Lue läheisriippuvuudesta. Onko sinut lapsena jotenkin ohitettu, että hylkäämisen pelossa yrität ansaita hyväksynnän?
Kyllä on ohitettu. Olen tietoinen asiasta. Tämän takia olenkin ottanut moniin ihmisiin etäisyyttä. Asian ymmärtäminen ei vain ole auttanut minua löytämään toimivampiakaan ihmissuhteita. Vaihtoehdot tuntuvat olla joko yksin tai huonossa seurassa eikä kumpikaan näistä tuota minulle iloa.
Tätä olen alkanut harkita. Miksipä ei kerätä rahaa niillä taidoilla, joita on jo luonnostaan?