Kamala rivitalopihaelämä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aluksi rivitalossa on ihan mukavaa. Tutustuu naapureihin jne.

Sitten heissä alkaa huomata omituisia piirteitä. Ovat liian tuttavallisia.

Lopulta he alkavat ärsyttää, eikä heille todella haluaisi sanoa kuin korkeintaan moi/ hei.

Asuin joskus puoli vuotta rivarissa ja totesin, että ei sovi myöskään mulle. Tunne oli täysin sama kuin edellisellä henkilöllä. Lisäksi oli vielä se ihmeellinen kilpailu. Parkkipaikalla kilpailtiin perheiden autoilla ja takapihoilla se kilpavarustelu vasta kukoisti. Kerrostalossa voi vaan moikata naapurille ja mennä sitten omille menoilleen, eikä kukaan ole kiinnostunut, millaisella autolla minä lähden aamulla töihin.

Eiköhän tuo parkkipaikkakilpailu ole omassa päässäsi. Rivitalon ja kerrostalon yhteisellä parkkialueella ei ole mitään eroa eikä kummassakaan kukaan kilpaile yhtään mistään.

Me oltiin yhtenä kesänä viikonlopun miehen veljen rivarikodissa kyläilemässä.  Aika ahistava tunne jäi.  Ihan kuin ne olis ollu naimisissa kaikkien asukkaitten kanssa.  Jatkuva kanssakäyminen naapurien kanssa, joka puolelta tuli huutoja ja morjestamisia ja pälä pälä mölö mölöä.  Penskat juoksenteli pitkin kaikkien pihoja ja aivan yllättäen kesken syömisen naapurin ukko kiskaisi oven auki ja syöksyi sisään esittelemään jotain hiton polkuautoa, jonka se oli ostanut muksulleen.  

Kai se heille kaikille sitten sopi, mutta meitä alkoi rasittaa.   Kun asutaan omakotitalossa.  On tässäkin naapurit, ja toki voidaan niittenkin kanssa olla tekemisissä, mutta ei se noin sosiaalista ole.  Täällä on sentään isot pihat ja kunnon metsälämpäreet vielä talojen välissäkin, hyvin rauhassa saadaan olla niin me kuin muutkin.   

No ehkä se sitten on vielä siinä vaikuttamassa, kun siinä rivarissa kaikki oli samanikäisiä nuoria perheitä joitten lapset pieniä.  Täällä meillä taas näissä taloissa asuu ihan kaiken ikäisiä.  Tietenkin tunnetaan kaikki lähinaapurit niin että jos tulisi joku hätä, niin ihan kenelle vain voitaisiin mennä pyytämään apua.  Olenkin joutunut kerran viettämään naapurissa monta tuntia kun jätin avaimen sisään eikä vara-avain ollut paikallaan.  Piti odottaa miehen töistä tuloa, pakkasta oli reilusti ja mulla ohuet sisävaatteet, olin vaan roskapussia viemässä.

Ei en ikinä muuttaisi rivariin.  Kerrostaloon mennään sitten kun ei enää pystytä tässä olemaan, mutta toisaalta täällä asuu kyllä hyvinkin iäkkäitä ihmisiä vielä omakotitaloissaan.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aluksi rivitalossa on ihan mukavaa. Tutustuu naapureihin jne.

Sitten heissä alkaa huomata omituisia piirteitä. Ovat liian tuttavallisia.

Lopulta he alkavat ärsyttää, eikä heille todella haluaisi sanoa kuin korkeintaan moi/ hei.

Asuin joskus puoli vuotta rivarissa ja totesin, että ei sovi myöskään mulle. Tunne oli täysin sama kuin edellisellä henkilöllä. Lisäksi oli vielä se ihmeellinen kilpailu. Parkkipaikalla kilpailtiin perheiden autoilla ja takapihoilla se kilpavarustelu vasta kukoisti. Kerrostalossa voi vaan moikata naapurille ja mennä sitten omille menoilleen, eikä kukaan ole kiinnostunut, millaisella autolla minä lähden aamulla töihin.

Tähän pitää vielä lisätä, että kyllähän niitä kyttääjiä ja juoruajia kerrostaloissakin on, mutta niistä ei oikeastaan tarvitse välittää, jos vain itse asuu asiallisesti. Eivätkä he tule myöskään niin iholle kuin rivitalossa. Nämä tietysti vain omia kokemuksia ja kavereilla kylässä käyneenä havaittuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ritarin pihassa terassi rakennettu niin ettei kummaltakaan puolelta naapuri näe terassille. Nurmikkoa voi katsella jos tarpeeksi pitkälle kuikuilevasta. Ihan kuin omakotitalossa asuisi.

Juu ei. Harvassa omakotitalossa naapuri on muutaman metrin päässä terassistasi ja kuulee ihan kaiken, mitä pihassasi höpistään. Edes Hesan (huom sanamuoto tietoinen valinta) perssilmän kokoisilla ok-tonteilla ei naapuri sentään ihan parin metrin päässä niskaan hengitä.

Itse kun haluan omalla tontillani tehdä ihan mitä lystään, eli vaikka huutaa kurkkusuorana alasti keskellä pihaa, niin olenkin valinnut asuinpaikkani sen mukaan, eli asun maalla yli hehtaarin kokoisella tontilla ja lähinpään naapuriin melkein kilometri matkaa. 

Rivari on totisesti vihonviimeinen asumismuoto ihmiselle, joka viihtyy paljon pihalla, mutta haluaa olla omissa oloissaan.

Miten "rivari" voi olla "vihonviimeinen" asumismuoto pihalla viihtyvälle, kun kerrostalossa ei ole pihaa ollenkaan? Minä en ainakaan näe rivitalon pihalta kuin viereisen omakotitalon asukkaat silloin harvoin, kun ovat pihallaan. Ja toisaalta kyllä halutessani kuulisin joka sanan, jonka omakotitalonsa pihalla puhuvat, jos vain jostain käsittämättömästä syystä kiinnostaisi.

On paljon kerrostaloja, joiden alimman kerroksen huoneistoihin kuuluu oma piha. Esimerkiksi tässä talossa jossa itse asun (ylimmässä kerroksessa tosin), on alakerran huoneistoissa varsin kookkaat ja suojaisat pihat. Itse pidän kuitenkin enemmän ylimmän kerroksen maisemista ja koko huoneiston levyisestä lasitetusta parvekkeesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aluksi rivitalossa on ihan mukavaa. Tutustuu naapureihin jne.

Sitten heissä alkaa huomata omituisia piirteitä. Ovat liian tuttavallisia.

Lopulta he alkavat ärsyttää, eikä heille todella haluaisi sanoa kuin korkeintaan moi/ hei.

Asuin joskus puoli vuotta rivarissa ja totesin, että ei sovi myöskään mulle. Tunne oli täysin sama kuin edellisellä henkilöllä. Lisäksi oli vielä se ihmeellinen kilpailu. Parkkipaikalla kilpailtiin perheiden autoilla ja takapihoilla se kilpavarustelu vasta kukoisti. Kerrostalossa voi vaan moikata naapurille ja mennä sitten omille menoilleen, eikä kukaan ole kiinnostunut, millaisella autolla minä lähden aamulla töihin.

Tähän pitää vielä lisätä, että kyllähän niitä kyttääjiä ja juoruajia kerrostaloissakin on, mutta niistä ei oikeastaan tarvitse välittää, jos vain itse asuu asiallisesti. Eivätkä he tule myöskään niin iholle kuin rivitalossa. Nämä tietysti vain omia kokemuksia ja kavereilla kylässä käyneenä havaittuja.

Mssä ihmeen seudulla te oikein asutte. Kymmeniä vuoria rivitalossa asuneena meillä on aivan toisenlaiset tunnelmat.Ei kukaan koskaan änkee meille, ei kyttää, ei huutele. Kaikki saa olla aivan rauhassa omissa oloissaan. Ihme porukkaa teiläpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerrostalo on paras.

Näin on talvisaikaan. Keväisin ja kesäisin vaan kaipaa okt:n pihaa, vaikkei muuten kaipaa okt-asumista töineen.

Asumme kerrostalossa maantasalla ja meillä on oma aidattu terassipiha.

Itseasiassa se ei ole teidän, olette omavaltaisesti aidanneet sen.

Jos ei kukaan valita ja olette kuin kusisukassa voitte siellä olla.

Aivan, kerrostalossa et omista seiniäkään, etkä mitään muuta kuin sen ilman, joka on huoneissa.

Omakotitalossa omistat kaiken (ettet asu vuokratontilla), mutta silti joudut maksamaan valtiolle kiinteistöveroa useita satasia vuodessa.

Osakkeita omistavat eivät siis mielestäsi omista yhtään mitään?

Rivitalossa oli todella kamalaa. Eläkeläismammat olivat pahimpia kyttääjiä, vahtivat, mitä ihmiset veivät roskikseen, kenen lapset melusivat jne ja soittelivat yhtenään isännöitsijälle ja kertoivat perättömiä valheita muista asukkaista. Taloyhtiön kokoukset olivat aivan mielipuolisia, aikuiset ihmiset riitelivät, uhkailivat ja haukkuivat toisiaan, en ollut koskaan aikaisemmin törmännyt tuollaiseen. Jokunen mukava ihminen mahtui joukkoon, mutta suurin osa oli hyvin outoa porukkaa. Pihaelämä sentään menetteli, kun päätyasunnossa ei ollut kuin yksi naapuri. Muutama vuosi kestettiin ja sitten muutettiin pois.

Täälläkään ei voi omasta pihasta nauttia, kun naapurissa läskiukko vetää spiidoissa ja sen 4 lasta kirkuu trampoliinilla. Voisi hieman ajatella muitakin, mutta ei.