Lue keskustelun säännöt.
Miehet jotka ei kasvakaan isyyteen? Kuinka kauan naisen pitää silti tukea sitä kasvua?
21.04.2019 |
Meillä on pieni lapsi, joka täytti tänään 7 kk. Lapsi on yhdessä toivottu, kävimme jonkun aikaa jopa lapsettomuushoidoissa ennen kuin yhden keskenmenon jälkeen raskaus onnistui. Mieheni on vastuullinen, kotitöitä tekevä hyvä mies, joka oli pitkään haaveillut perheestä. No ilmeisesti perhe ei sitten ollutkaan sitä mitä oletti. Tai lapsi. Tai isyys. Mies ei ole lapsen syntymän jälkeen halunnut juurikaan viettää aikaa lapsensa kanssa, ei hoitaa häntä jne. On mieluummin harrastuksissaan kuin lapsen kanssa. Lapsen kanssa ollessa ei tiedä mitä tehdä vauvan kanssa eikä tiedä mitä tehdä, jos vauvalla on vaikka itku, nälkä, märkä vaippa tms. Tai tietenkin oikeasti tietää, mutta se ei missään hänen tekemisissään näy. Ei halua olla kahden lapsen kanssa, koska silloin joutuisi hoitamaan häntä eikä voisi vain uppoutua netflixiin sohvalle. Olen väsynyt tähän, ja pettynyt myös. Olen yrittänyt ymmärtää miestä ja sitä, että isyys on iso muutos jne ja antaa miehen tehdä asiat omalla tavallaan (vaikka se oma tapa on netflix ja sylissä vauva jonka märkä vaippa vuotaa yli eikä mies sitä vaihda).
Olen puhunut neuvolassa tästä, ja siellä aina sanotaan, että "joillakin miehillä kestää kasvaa isyyteen" ja "naisen pitää vain olla ymmärtäväinen ja kärsivällisesti vain tukea sitä isyyteen kasvamista, jos se ottaa aikansa". Minusta kylläkin tuntuu, että se terveydenhoitaja sanoo noin, koska hänen pitää sanoa noin, mutta oikeasti ymmärtää minun pettymystä hyvin eikä esim. ystäväänsä käskisi vain tukemaan isyyteen kasvamista loputtomiin.
Miksi joillakin miehillä kestää niin kauan "kasvaa" isyyteen? Ja kuinka kauan naisen pitää sitä vain tukea??!! Olen nyt tukenut sitä tasan 7 kk eikä sitä kasvua ole tapahtunut. Mitä nämä miehet ovat, jotka halusivat perheen, mutta eivät kasvakaan isyyteen?? Eikö ne kasvaisi, jos haluaisivat kasvaa?? Ja miksi naisen tehtävä on tukea ja tukea sitä kasvua? Miksei riitä, että nainen huolehtii omasta äitiydestään???
Kommentit (214)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä ala hötkyilemään. Se että mies katsoo miluummine netfliksiä kuin 7kk vauvaa ei ole mitenkään verrannollinen siihen millainen isä hänestä tulee kun lapsi kasvaa. Moni isä alkaa isäilemään vasta sitten kun lapsi tajuaa puhetta ja sen kanssa voi jotain jo tehdä. Sinun ei tarvitse "tukea isäksi kasvamista" pakottamalla miestä vauvan kanssa vuorovaikutuskontaktiin, arvostelemalla, syyllistämällä ja painostamalla isää siinä vieressä. Jos jätät vauvan isän kanssa vaikka päiväksi kahden, niin mistä tiedät mitä siellä on tapahtunut sinun ollessasi poissa, että on vain tv:tä katsottu? Ettet vain hengittäisi jatkuvasti isän niskaan arvostellen ja moittien mitä kaikkea hän tekee väärin?
Mitä v€ttua?! Vanhemmuus ei ole mitään rusinat pullasta-hommaa jossa vastuuta voi alkaa ottamaan sitten kun itsestä siltä tuntuu ja lapsi on itselle viihdyttävä. Entä jos äitikin päättää että nääh, palataan asiaan sitten kun mukula pesee itse pyykkinsä? Ai niin, äidillehän ei tätä suoda vaan koppi pitää ottaa heti.
Näin se on. Et sinä voi pakottaa ketään toimimaan asioissa niin kuin juuri sinä haluat, etkö ole tätä vielä oppinut? Jos sinä teet lapsia, niin sinä hoidat niitä, ei sen kummempaa. Et voi itkeä isää, mummoa naapuria ketään siihen että hänen on nyt ihan pakko tehdä niin kuin sinä sanot, tuntea niin kuin sinä käsket, ja niin pois päin. Luulisi että tämän sanoo järki, mutta ei näytä sanovan monellekaan teistä.
Älä viitsi olla alentuva. Tiedän tasan tarkkaan etten voi aikuista pakottaa jos tätä ei nappaa jakaa vastuuta ja työtaakkaa. Mutta minun ei myöskään tarvi sietää vapaamatkustajia. Vastaavasti vätys mies ei voi olettaa, että joku ottaa kopin hänen vastuustaan mukisematta. Jos ei huvita, ei pidä ihmetellä jos löytää itsensä ulkoruokinnasta joku päivä. Ihan on ollut oma valinta, kuunteleeko toisen väsymystä ja kyllästymistä ja menee oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, vai istuuko omassa mua ei huvita-kuplassaan. Lopulta yksin.
No se on sun oma päätös rikkoa 7kk lapsen perhe siksi että teit itse väärän valinnan tehdessäsi lapsia tuollaisen mielestäsi läpipaskon miehen kanssa. Kannattiko?
Selvittele sitten sille jo isommalle lapselle miksi ette ole perhe, kun lapsi sitä kyselee. Ja meinaatko että jaksat paremmin sitten ypöyksin sen vauvasi kanssa? Mihin hänet sitten lykkäät hoitoon kun et millään jaksa pitää huolta omasta lapsestasi? Ja miksi et lykkää lasta sinne jo nyt, kun et kerran jaksa sitä?
Mikä perhe tuollainen on jossa ukko horrostaa sohvalla osoittamatta mitään kiinnostusta muita kohtaan ja herää ehkä vuosien päästä, tai sitten ei?
Ja jos tekee virheen, eikö ole syytä korjata se eikä vain kärvistellä maailman tappiin? Virheen korjausta on myös se, että heivaa ankeat energiasyöpöt elämästään.
Ja kun vätyksen, joka ei tee mitään, heivaa elämästään, miten elämä muuttuu pahemmaksi? Paitsi että passiivinen, mykkä mursu on poistunut sohvalta makaamasta?
Kyllä, tuossa tilanteessa kannattaa sitten varmistaa ja rakentaa turvaverkko, joka tarvittaessa auttaa. Mutta mies ei mitä ilmeisimmin kuulu siihen, koska ei halua.
Ja lapsen etu on toimiva yhden vanhemman perhe kuin toimimaton ja myrkyllinen vapaamatkustaja perhe, jossa opetetaan epänormaali roolijako.
Jännä homma että täysin isäkelpoisesta materiaalista tulikin 7 kuukaudessa energiasyöppö jota ei silmissään voi sietää ;) Eiköhän sinunkin kannattaisi antaa noiden raskaushormoniesi hieman tasaantua ennen kuin viet lapseltasi perheen pois omista itsekkäistä syistäsi?
Oikeasti, 7kk? Mä ole ollut 7kk sairaalassa putkeen, ja siitäkin selvisin, niin sä et selviä tuosta?
Miten tahaton sairastuminen ja se että istuu tahallisesti P€rse homeessa ovat mitenkään verrannollisia tilanteita v€tutuskäyrää ajatellen?
Ja miten se, joka nakkaa p@scat perheestään ei itse riko perhettään? Miten se ei ole itsekkyyttä? Mitä v€tun itua elää jo rikotusta perheessä? Näyttää paperilla paremmalta?
En ymmärtänyt sepustuksestasi juuri mitään, mutta kuka tässä on sairas???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysykääpä näiltä mimosa-isiltä, joiden psyyke ei kestä lastenhoitoa, että mitä tapahtuisi jos äiti olisi yhtäkkiä poissa pelistä, esim. kuolisi liikenneonnettomuudessa. Mitä nämä vässykät sitten tekisivät? Kenelle kiikuttaisivat lapsen hoidettavaksi?
En mää käsitä nykymiehiä. Yhteisellä päätöksellä, yhteisestä tahdosta tehdään lapsia. Sitten kun lapsi syntyy käperrytäänkin kuoreensa ja heittäydytään yhdeksi lapseksi lisää. Ja sitten itketään kun vaimo uupuu ja kyllästyy kantamaan kaiken yksin ja lähtee kävelemään. Tiedän kaveripiiristä montakin tapausta. Ja ei, kaikki miehet eivät ole tällaisia. Sitten on myös moderneja, täyspäisiä isiä jotka ovat mukana täysillä ensiparkaisusta.
Niin, eli "mukana ollaan täysillä" silloin kun tehdään kaikki niin kuin äiti määrää ja käskyttää.
Älä laita sanoja suuhuni. Isä viettää aikaa lapsen kanssa koska haluaa ja toteuttaa isyyttään itse hyväksi kokemillaan tavalla. Mutta hoivavastuu jaetaan äidin kanssa.
Niin, hoivavastuu, jonka äiti päättää.
Uli uli. Hoivavastuun määrittää lapsen tarpeet ja yhteishuoltajuudessa se menee 50-50.
Miten kellään voi käydä mielessä hyppyyttää 1kk ikäistä vauvaa?! Yleensähän vanhemmat ovat aivan hysteerisinä tuossa vaiheessa että lapsi ei mene rikki...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysykääpä näiltä mimosa-isiltä, joiden psyyke ei kestä lastenhoitoa, että mitä tapahtuisi jos äiti olisi yhtäkkiä poissa pelistä, esim. kuolisi liikenneonnettomuudessa. Mitä nämä vässykät sitten tekisivät? Kenelle kiikuttaisivat lapsen hoidettavaksi?
En mää käsitä nykymiehiä. Yhteisellä päätöksellä, yhteisestä tahdosta tehdään lapsia. Sitten kun lapsi syntyy käperrytäänkin kuoreensa ja heittäydytään yhdeksi lapseksi lisää. Ja sitten itketään kun vaimo uupuu ja kyllästyy kantamaan kaiken yksin ja lähtee kävelemään. Tiedän kaveripiiristä montakin tapausta. Ja ei, kaikki miehet eivät ole tällaisia. Sitten on myös moderneja, täyspäisiä isiä jotka ovat mukana täysillä ensiparkaisusta.
Niin, eli "mukana ollaan täysillä" silloin kun tehdään kaikki niin kuin äiti määrää ja käskyttää.
Älä laita sanoja suuhuni. Isä viettää aikaa lapsen kanssa koska haluaa ja toteuttaa isyyttään itse hyväksi kokemillaan tavalla. Mutta hoivavastuu jaetaan äidin kanssa.
Niin, hoivavastuu, jonka äiti päättää.
Uli uli. Hoivavastuun määrittää lapsen tarpeet ja yhteishuoltajuudessa se menee 50-50.
Ei mene koskaan tasan 50-50. Millainen taulukko teillä on käytössä siitä kumpi joutuu olemaan lapsen kanssa ja kumman on pakko tehdä sen kanssa jotain? Otatteko kellolla aikaa, ettei kumpikaan vain joudu olemaan lapsen kanssa yhtään enempää kuin toinen?
Meillä mies on HETI alusta lähtien hoitanut vauvoja siinä missä minäkin. Vaihtanut vaippaa, kylvettänyt, vauvulenkkeillyt, syöttänyt, nukuttanut ja kanniskellut itkevää vauvaa. Leikkinyt ja lukenut iltasatuja ja ottanut lapset mukaan joka paikkaan sitä mukaan kun lapset ovat kasvaneet.
En ole kysellyt että voisitko tai haluatko vaan se on ollut itsestäänselvyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siitä on nyt yli 30 vuotta, kun isäni sai esikoisensa. Vielä ei ole kypsymistä vanhemmaksi tapahtunut. Ei vastuuta tuosta prosessista voi mitenkään voi puolison harteille laittaa. Kaikista vain ei ole hyviksi vanhemmiksi ja se on fakta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysykääpä näiltä mimosa-isiltä, joiden psyyke ei kestä lastenhoitoa, että mitä tapahtuisi jos äiti olisi yhtäkkiä poissa pelistä, esim. kuolisi liikenneonnettomuudessa. Mitä nämä vässykät sitten tekisivät? Kenelle kiikuttaisivat lapsen hoidettavaksi?
En mää käsitä nykymiehiä. Yhteisellä päätöksellä, yhteisestä tahdosta tehdään lapsia. Sitten kun lapsi syntyy käperrytäänkin kuoreensa ja heittäydytään yhdeksi lapseksi lisää. Ja sitten itketään kun vaimo uupuu ja kyllästyy kantamaan kaiken yksin ja lähtee kävelemään. Tiedän kaveripiiristä montakin tapausta. Ja ei, kaikki miehet eivät ole tällaisia. Sitten on myös moderneja, täyspäisiä isiä jotka ovat mukana täysillä ensiparkaisusta.
Niin, eli "mukana ollaan täysillä" silloin kun tehdään kaikki niin kuin äiti määrää ja käskyttää.
Älä laita sanoja suuhuni. Isä viettää aikaa lapsen kanssa koska haluaa ja toteuttaa isyyttään itse hyväksi kokemillaan tavalla. Mutta hoivavastuu jaetaan äidin kanssa.
Niin, hoivavastuu, jonka äiti päättää.
Uli uli. Hoivavastuun määrittää lapsen tarpeet ja yhteishuoltajuudessa se menee 50-50.
Ei mene koskaan tasan 50-50. Millainen taulukko teillä on käytössä siitä kumpi joutuu olemaan lapsen kanssa ja kumman on pakko tehdä sen kanssa jotain? Otatteko kellolla aikaa, ettei kumpikaan vain joudu olemaan lapsen kanssa yhtään enempää kuin toinen?
Taulukoita ei tarvi kun kahdella täyspäiseltä aikuisella on yhtenevä käsitys mikä on tasapuolista ja oikeudenmukaista. Kato kaikki ei oo niin itsekkäitä mulqquja että joka asiasta pitää vääntää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä keskustelu on käyty satoja kertoja eri palstoilla ja eri medioissa. Joka lähtöön on mielipiteitä ja syyttäjiä ja ymmärtäjiä.
Voi olla, että tarvitaan se oma kokemus, että pystyy jotain sanomaan. Kun olen itse jo nuoruusajat elänyt, tiedän, että ennen lapsen hoitaminen oli ihan pääsääntöisesti naisen vastuulla ja harteilla. Siitä ei edes keskusteltu. Ehkä se lähtee niiltä ajoilta, jolloin vain miehet kävi töissä, niin katsottiin lapsen kuuluvan niihin naiselle kuuluviin kotitöihin ja yöthän piti työssäkäyvän miehen saada nukkua rauhassa. Tai kenties alkulähtökohta on jossain esihistoriassa, jolloin miehet ja naiset elivät erikseen ja naiset synnytti ja piti lapset, hyvä jos mies edes tiesi olevansa isä.
Myönnän ihan suoraan olleeni itse "idiootti" mennessäni naimisiin ja tehdessäni lapsen miehen kanssa ajattelematta asiaa mitenkään etukäteen. Mutta yhtä "idiootti" oli siis mieskin. Kummankin esikuva oli omassa lapsuuskodissa, jossa isä kävi töissä ja äiti oli kotirouva.
Asuimme alkeellisissa oloissa, ei tullut vettä sisälle ja oli puulämmitys. Se teetti työtä ihan riittävästi jo sekin. Yllätys minulle oli se, että mies jätti aivan suvereenisti kaikki nämä kotityöt minulle. Olin kaksi vuotta kotona lapsen syntymän jälkeen, sitten menin töihin ja edelleen kaikki kotityöt oli minulla. Mies teki vielä vuorotyötä, joten tilanne oli minulle hirveän hankala ja jossain vaiheessa aloin ihmetellä, miksi mies ei voinut mitenkään helpottaa mitään. Hän vaati kaiken olevan oman mielensä mukaisesti, ilman mitään kotihommarasitteita, vaikka minun tilanteeni oli tukala. Ruoka PITI olla hänen vaatimaansa aikaan valmiina, vaikka minulla olisi ollut mitä muuta tehtävää silloin ja hänellä taas aivan vapaata aikaa laittaa sitä ruokaa. Hänen piti yövuoronsa aikaan saada nukkua illalla heti syönnin jälkeen, joten minä en voinut tiskata astioita ennen kuin yhdeksän jälkeen illalla, kun hän nousi ylös, koska astioiden kilinä haittasi nukkumista. Minua olisi silloin jo nukuttanut valtavasti, koska aamulla oli noustava ylös jo viideltä, mutta kaikki piti tehdä miehen vaatimusten mukaan. Lisäksi minun oli pidettävä lapsi aina vaadittaessa hiljaisena. Koko eläminen oli loppujen lopuksi sellaista säätämistä ja varomista, että kun sitten viimein lähdin lapsen kanssa elämään kahdestaan, tuntui kuin olisi kamala raskas taakka lähtenyt yltä. Tuo esimerkki oli siis vain yksi. Lisäksi pitää mainita, että mies ei todellakaan katsonut asiakseen hoitaa lasta mitenkään. Vapaapäivinään hän katsoi oikeudekseen lähteä vaikka kalaan koko päiväksi tai ottaa alkoholia tapansa mukaan reippaanlaisesti. Lasta hän ei varsinaisesti hoitanut koskaan.
Eli emme varmasti kumpikaan olleet valmiita vanhemmiksi, mutta minun oli pakko kasvaa äidiksi, hän ei taas isyyttään ottanut ollenkaan merkittävänä asiana, lapsen hän hätisti aina minun helmoihini, niin pienenä kuin vähän sitten isompanakin.
Ilmeisesti ajat eivät ole tässä mielessä muuttuneet. Syytellä voi aina mutta mitä se kannattaa? Rakentavat kannanotot olisi paljon parempia, mutta niitä harvemmin tarjoillaan.
Vierailija kirjoitti:
No oletko auttanut ja opastanut häntä mitä pitää tehdä? Ei kaikki miehet automaattisesti osaa lasta hoitaa, vaikka se oma onkin. Ja ehkä hän ei tiedä miten noin pienen kans ollaan, pelkää että lapsi menee rikki tms.
No eihän naisetkaan osaa automaattisesti hoitaa lasta. Naisen dnassa ei ole yhtään enenpää koodattu tietoa kuin miehenkään dnassa siitå miten lasta hoidetaan. Eikå edes se että nainen kantaa ja synnyttåä lapsen tuo mukanaan mitåån tietoa miten lasta pitää hoitaa tai edes miten pitåä sylissä. Nainenkin joutuu opettelemaan kaiken ihan sylissä pitämisestä imettämisestå ja vaipan vaihdosta tai siitä miten saa lapsen nukkumaan alkaen.
Monet miehet on vaan niin @aatanan laiskoja tässäkin asiassa. Kun pitäisi vähän vaivaa nähdå niin tehkööt nainen sen ettei miesparka vaan rasitu.
Ja neuvola on yksi naisia vähättelevistå paikoista aina raskausajasta alkaen ja jatkuen lapsen syntymästä. Kaikkeen esim synnytyksen jälkeisiin vaivoihin sanotaan ettå semmoista se on eikä anneta apua. Sitten kun on ihan loppu väsymyksestä ja ahdistaa ja itkettåä valtava muutos kun mikään ei ole niin kuin ennen ja kaipaisi lohtua ja tukea niin kaikki ohitetaan neuvolassa lauseella kaikkea ei voi saada.
Mutta auta armias kun miehestå tulee puhe. Naisen pitää ynmärtåä ja tukea miestå kun onhan miehellä kaikki muuttunut! Ei kumma ettå tulee paljon eroja kun lapsi on pieni. Ja nimenomaan naisen ottamana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysykääpä näiltä mimosa-isiltä, joiden psyyke ei kestä lastenhoitoa, että mitä tapahtuisi jos äiti olisi yhtäkkiä poissa pelistä, esim. kuolisi liikenneonnettomuudessa. Mitä nämä vässykät sitten tekisivät? Kenelle kiikuttaisivat lapsen hoidettavaksi?
En mää käsitä nykymiehiä. Yhteisellä päätöksellä, yhteisestä tahdosta tehdään lapsia. Sitten kun lapsi syntyy käperrytäänkin kuoreensa ja heittäydytään yhdeksi lapseksi lisää. Ja sitten itketään kun vaimo uupuu ja kyllästyy kantamaan kaiken yksin ja lähtee kävelemään. Tiedän kaveripiiristä montakin tapausta. Ja ei, kaikki miehet eivät ole tällaisia. Sitten on myös moderneja, täyspäisiä isiä jotka ovat mukana täysillä ensiparkaisusta.
Niin, eli "mukana ollaan täysillä" silloin kun tehdään kaikki niin kuin äiti määrää ja käskyttää.
Älä laita sanoja suuhuni. Isä viettää aikaa lapsen kanssa koska haluaa ja toteuttaa isyyttään itse hyväksi kokemillaan tavalla. Mutta hoivavastuu jaetaan äidin kanssa.
Niin, hoivavastuu, jonka äiti päättää.
Uli uli. Hoivavastuun määrittää lapsen tarpeet ja yhteishuoltajuudessa se menee 50-50.
Ei mene koskaan tasan 50-50. Millainen taulukko teillä on käytössä siitä kumpi joutuu olemaan lapsen kanssa ja kumman on pakko tehdä sen kanssa jotain? Otatteko kellolla aikaa, ettei kumpikaan vain joudu olemaan lapsen kanssa yhtään enempää kuin toinen?
Taulukoita ei tarvi kun kahdella täyspäiseltä aikuisella on yhtenevä käsitys mikä on tasapuolista ja oikeudenmukaista. Kato kaikki ei oo niin itsekkäitä mulqquja että joka asiasta pitää vääntää.
Turhaan väität että yhteishuoltajuudessa kaikki menee 50-50, kun ei mene. Tarkista faktat ensin.
Mä en olisi todellakaan katsonut mitään omassa kuplassaan elävää vätystä. Mutta meillä pikkuvauva-aikana työnjako meni niin, että minä kyllä hoisin pääasiassa vauvan itkut ja syötöt. Isä vaihteli vaippaa, hoisi huushollia ja kauppakäynnit ja ruuat. Ja otti vauvan aamuisin pariksi tunniksi, että sain jatkaa unia. Koska tahansa pystyin jättämään vauvan hänelle siksi aikaa, jos itselleni tuli meno. Silti hänelle tuntui olevan luontevampaa, että minä olin vauvan päähoivaaja. Tämä sopi hyvin, koska isä otti hoitaakseen kaikki muut asiat.
Nyt lapsi on 1,5 vuotias, ja koen, että olemme tasa-arvoisia vanhempia tällä hetkellä. Hän tietää lapsen rytmin, ja osaa ottaa kopin hoitovastuuta milloin vain. Ja usein tekee sen oma-aloitteisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysykääpä näiltä mimosa-isiltä, joiden psyyke ei kestä lastenhoitoa, että mitä tapahtuisi jos äiti olisi yhtäkkiä poissa pelistä, esim. kuolisi liikenneonnettomuudessa. Mitä nämä vässykät sitten tekisivät? Kenelle kiikuttaisivat lapsen hoidettavaksi?
En mää käsitä nykymiehiä. Yhteisellä päätöksellä, yhteisestä tahdosta tehdään lapsia. Sitten kun lapsi syntyy käperrytäänkin kuoreensa ja heittäydytään yhdeksi lapseksi lisää. Ja sitten itketään kun vaimo uupuu ja kyllästyy kantamaan kaiken yksin ja lähtee kävelemään. Tiedän kaveripiiristä montakin tapausta. Ja ei, kaikki miehet eivät ole tällaisia. Sitten on myös moderneja, täyspäisiä isiä jotka ovat mukana täysillä ensiparkaisusta.
Niin, eli "mukana ollaan täysillä" silloin kun tehdään kaikki niin kuin äiti määrää ja käskyttää.
Älä laita sanoja suuhuni. Isä viettää aikaa lapsen kanssa koska haluaa ja toteuttaa isyyttään itse hyväksi kokemillaan tavalla. Mutta hoivavastuu jaetaan äidin kanssa.
Niin, hoivavastuu, jonka äiti päättää.
Uli uli. Hoivavastuun määrittää lapsen tarpeet ja yhteishuoltajuudessa se menee 50-50.
Ei mene koskaan tasan 50-50. Millainen taulukko teillä on käytössä siitä kumpi joutuu olemaan lapsen kanssa ja kumman on pakko tehdä sen kanssa jotain? Otatteko kellolla aikaa, ettei kumpikaan vain joudu olemaan lapsen kanssa yhtään enempää kuin toinen?
Taulukoita ei tarvi kun kahdella täyspäiseltä aikuisella on yhtenevä käsitys mikä on tasapuolista ja oikeudenmukaista. Kato kaikki ei oo niin itsekkäitä mulqquja että joka asiasta pitää vääntää.
Turhaan väität että yhteishuoltajuudessa kaikki menee 50-50, kun ei mene. Tarkista faktat ensin.
Se on perheen oma asia, mutta tasapuolisuus on lähtökohta, johon pyritään.
Kannattaa myös miettiä, käyttääkö mies henkistä väkivaltaa. Meillä väkivaltaisuus alkoi näkyä juuri siinä, että mies kieltäytyi hoitamasta lasta eikä suostunut keskustelemaan aiheesta järkevästi. Jos hän joutui olemaan lapsen kanssa esimerkiksi töideni takia, mies kosti sen huutamalla ja riehumalla. Käytiin pariterapiassakin, mikä vain pahensi tilannetta. Mukaan tuli lopulta myös fyysisen väkivallan uhkaa, haistattelua, seksiin pakottamista ja vaikka mitä. Kun lopulta lähdin lapsen kanssa, mies yrittikin yhtäkkiä viedä lapsen minulta kokonaan, vaikkei ollut kahteen vuoteen jaksanut hoitaa lasta juuri yhtään. Jouduimme myös menemään turvakotiin, koska pelkäsin miehen vahingoittavan lasta kostoksi minulle.
En väitä, että kaikki lastenhoitoa välttelevät miehet olisivat väkivaltaisia, mutta jos yhtään epäilet, että kyseessä voisi olla henkinen väkivalta, suosittelen lukemaan Lundy Bancroftin kirjan Why does he do it, joka löytyy esimerkiksi täältä: https://www.docdroid.net/py03/why-does-he-do-that.pdf#page=26
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minä naisena sitä vauvaa osannut hoitaa yhtään sen paremmin kuin mieskään.
Yhdessä opeteltiin rutiinit ja siinä samalla sitä sitten kiintyy lapseen. Me vanhemmat YHDESSÄ hodimme ja kasvatimme lapset ja lapset taas puolestaan kasvatti meistä ne hyvät vanhemmat.
Hyvä ja toimiva parisuhde on lasten koti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä ala hötkyilemään. Se että mies katsoo miluummine netfliksiä kuin 7kk vauvaa ei ole mitenkään verrannollinen siihen millainen isä hänestä tulee kun lapsi kasvaa. Moni isä alkaa isäilemään vasta sitten kun lapsi tajuaa puhetta ja sen kanssa voi jotain jo tehdä. Sinun ei tarvitse "tukea isäksi kasvamista" pakottamalla miestä vauvan kanssa vuorovaikutuskontaktiin, arvostelemalla, syyllistämällä ja painostamalla isää siinä vieressä. Jos jätät vauvan isän kanssa vaikka päiväksi kahden, niin mistä tiedät mitä siellä on tapahtunut sinun ollessasi poissa, että on vain tv:tä katsottu? Ettet vain hengittäisi jatkuvasti isän niskaan arvostellen ja moittien mitä kaikkea hän tekee väärin?
Mitä v€ttua?! Vanhemmuus ei ole mitään rusinat pullasta-hommaa jossa vastuuta voi alkaa ottamaan sitten kun itsestä siltä tuntuu ja lapsi on itselle viihdyttävä. Entä jos äitikin päättää että nääh, palataan asiaan sitten kun mukula pesee itse pyykkinsä? Ai niin, äidillehän ei tätä suoda vaan koppi pitää ottaa heti.
Näin se on. Et sinä voi pakottaa ketään toimimaan asioissa niin kuin juuri sinä haluat, etkö ole tätä vielä oppinut? Jos sinä teet lapsia, niin sinä hoidat niitä, ei sen kummempaa. Et voi itkeä isää, mummoa naapuria ketään siihen että hänen on nyt ihan pakko tehdä niin kuin sinä sanot, tuntea niin kuin sinä käsket, ja niin pois päin. Luulisi että tämän sanoo järki, mutta ei näytä sanovan monellekaan teistä.
Ihan tämä sama pätee lapsen isään. Jos mies tekee lapsia, hänen on itse hoidettava niitä. Näin se vaan menee.
Lapsen geeneistä on puolet mieheltä ja mies kun siittiöt laskee menemään niin hän on vastuullinen seurauksista ihan tasan siinä missä äitikin.
Tämä ei muuksi muutu vaikka miehen on paljon helpompi vastuustaan luistaa.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa myös miettiä, käyttääkö mies henkistä väkivaltaa. Meillä väkivaltaisuus alkoi näkyä juuri siinä, että mies kieltäytyi hoitamasta lasta eikä suostunut keskustelemaan aiheesta järkevästi. Jos hän joutui olemaan lapsen kanssa esimerkiksi töideni takia, mies kosti sen huutamalla ja riehumalla. Käytiin pariterapiassakin, mikä vain pahensi tilannetta. Mukaan tuli lopulta myös fyysisen väkivallan uhkaa, haistattelua, seksiin pakottamista ja vaikka mitä. Kun lopulta lähdin lapsen kanssa, mies yrittikin yhtäkkiä viedä lapsen minulta kokonaan, vaikkei ollut kahteen vuoteen jaksanut hoitaa lasta juuri yhtään. Jouduimme myös menemään turvakotiin, koska pelkäsin miehen vahingoittavan lasta kostoksi minulle.
En väitä, että kaikki lastenhoitoa välttelevät miehet olisivat väkivaltaisia, mutta jos yhtään epäilet, että kyseessä voisi olla henkinen väkivalta, suosittelen lukemaan Lundy Bancroftin kirjan Why does he do it, joka löytyy esimerkiksi täältä: https://www.docdroid.net/py03/why-does-he-do-that.pdf#page=26
Kannattaa myös miettiä onko sitä henkistä väkivaltaa äidin puolelta?
Kyttääminen, haukkuminen, vähättely, syyllistäminen, marttyrointi, mykkäkoulu, erolla uhkailu kun ei tehdä juuri kuin rouva tahtoo... Nämä ovat henkistä väkivaltaa, ja mies voi oireilla näitä passivoitumalla kun yrittää suojella itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä ala hötkyilemään. Se että mies katsoo miluummine netfliksiä kuin 7kk vauvaa ei ole mitenkään verrannollinen siihen millainen isä hänestä tulee kun lapsi kasvaa. Moni isä alkaa isäilemään vasta sitten kun lapsi tajuaa puhetta ja sen kanssa voi jotain jo tehdä. Sinun ei tarvitse "tukea isäksi kasvamista" pakottamalla miestä vauvan kanssa vuorovaikutuskontaktiin, arvostelemalla, syyllistämällä ja painostamalla isää siinä vieressä. Jos jätät vauvan isän kanssa vaikka päiväksi kahden, niin mistä tiedät mitä siellä on tapahtunut sinun ollessasi poissa, että on vain tv:tä katsottu? Ettet vain hengittäisi jatkuvasti isän niskaan arvostellen ja moittien mitä kaikkea hän tekee väärin?
Mitä v€ttua?! Vanhemmuus ei ole mitään rusinat pullasta-hommaa jossa vastuuta voi alkaa ottamaan sitten kun itsestä siltä tuntuu ja lapsi on itselle viihdyttävä. Entä jos äitikin päättää että nääh, palataan asiaan sitten kun mukula pesee itse pyykkinsä? Ai niin, äidillehän ei tätä suoda vaan koppi pitää ottaa heti.
Näin se on. Et sinä voi pakottaa ketään toimimaan asioissa niin kuin juuri sinä haluat, etkö ole tätä vielä oppinut? Jos sinä teet lapsia, niin sinä hoidat niitä, ei sen kummempaa. Et voi itkeä isää, mummoa naapuria ketään siihen että hänen on nyt ihan pakko tehdä niin kuin sinä sanot, tuntea niin kuin sinä käsket, ja niin pois päin. Luulisi että tämän sanoo järki, mutta ei näytä sanovan monellekaan teistä.
Ihan tämä sama pätee lapsen isään. Jos mies tekee lapsia, hänen on itse hoidettava niitä. Näin se vaan menee.
Lapsen geeneistä on puolet mieheltä ja mies kun siittiöt laskee menemään niin hän on vastuullinen seurauksista ihan tasan siinä missä äitikin.
Tämä ei muuksi muutu vaikka miehen on paljon helpompi vastuustaan luistaa.
Ei mene, koska et voi pakottaa toista. Koitahan nyt jo uskoa... Ainoa mitä voi pakottaa, on elareiden maksaminen, ei muuta. Jos toinen luistaa vastuustaan, niin sinä et voi sille yhtään mitään. Kenenkään ei ole pakko hoitaa lapsia, ei vaikka ne olisivat omia. Se että äiti haluaa lapsiansa hoitaa, niin hoitakoon, jos isä ei halua, ei häntä voi siihen pakottaa. Aika suloista kyllä että olet niin naiivi, että luulet ett kun sinä sanot että jonkun pitää tehdä jotain, niin hän muka myöskin niin tekisi. Et voi pakottaa, piste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa myös miettiä, käyttääkö mies henkistä väkivaltaa. Meillä väkivaltaisuus alkoi näkyä juuri siinä, että mies kieltäytyi hoitamasta lasta eikä suostunut keskustelemaan aiheesta järkevästi. Jos hän joutui olemaan lapsen kanssa esimerkiksi töideni takia, mies kosti sen huutamalla ja riehumalla. Käytiin pariterapiassakin, mikä vain pahensi tilannetta. Mukaan tuli lopulta myös fyysisen väkivallan uhkaa, haistattelua, seksiin pakottamista ja vaikka mitä. Kun lopulta lähdin lapsen kanssa, mies yrittikin yhtäkkiä viedä lapsen minulta kokonaan, vaikkei ollut kahteen vuoteen jaksanut hoitaa lasta juuri yhtään. Jouduimme myös menemään turvakotiin, koska pelkäsin miehen vahingoittavan lasta kostoksi minulle.
En väitä, että kaikki lastenhoitoa välttelevät miehet olisivat väkivaltaisia, mutta jos yhtään epäilet, että kyseessä voisi olla henkinen väkivalta, suosittelen lukemaan Lundy Bancroftin kirjan Why does he do it, joka löytyy esimerkiksi täältä: https://www.docdroid.net/py03/why-does-he-do-that.pdf#page=26
Kannattaa myös miettiä onko sitä henkistä väkivaltaa äidin puolelta?
Kyttääminen, haukkuminen, vähättely, syyllistäminen, marttyrointi, mykkäkoulu, erolla uhkailu kun ei tehdä juuri kuin rouva tahtoo... Nämä ovat henkistä väkivaltaa, ja mies voi oireilla näitä passivoitumalla kun yrittää suojella itseään.
Eli sinulle ei kannata mainita eron olevan vaihtoehto, jos mikään ei muutu? Pidät parempana vaihtoehtona sitä, että puoliso toteaa, että tämä oli nyt tässä, nyt saa riittää. Itse toivoisin avointa keskustelua suhteen tilasta, mutta kukin tyylillään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisen EI tarvitse tukea miehen kasvua isyyteen, ei tarvitse olla se vastuullinen vanhempi myös omalle miehelleen! Mies on aikuinen ja vastuussa itsestään. Tuo on just sitä naisille sälytettyä metatyötä tai mitä lie...
Miksi sitten neuvola käskee siihen aina? Vaikka kerron, että olen väsynyt siihen tukemiseen? Ja eräs ystäväni erosi miehestään heidän lapsen ollessa 2-vuotias, ja he kävivät sellaisessa eroneuvojutussa ja sielläkin oli vain käsketty ystävääni tukemaan isän isyyttä kun mies ei viitsinyt hoitaa lapsen tapaamisia lapsen kannalta hyvin. Ap
Neuvolat ovat jämähtäneet jonnekin sota-ajalle.
Ymmärrän täysin, meillä 6kk ikäinen vauva. Toivottu hartaasti.
Mutta mieheni ihan samaan tyyliin touhuaa kun Ap:n mies.
Tosin on lähtenyt parempaan suuntaan, pikkuhiljaa viimeaikoina.
Tosin usean kerran kun olen asiasta valittanut.