Lue keskustelun säännöt.
Miehet jotka ei kasvakaan isyyteen? Kuinka kauan naisen pitää silti tukea sitä kasvua?
21.04.2019 |
Meillä on pieni lapsi, joka täytti tänään 7 kk. Lapsi on yhdessä toivottu, kävimme jonkun aikaa jopa lapsettomuushoidoissa ennen kuin yhden keskenmenon jälkeen raskaus onnistui. Mieheni on vastuullinen, kotitöitä tekevä hyvä mies, joka oli pitkään haaveillut perheestä. No ilmeisesti perhe ei sitten ollutkaan sitä mitä oletti. Tai lapsi. Tai isyys. Mies ei ole lapsen syntymän jälkeen halunnut juurikaan viettää aikaa lapsensa kanssa, ei hoitaa häntä jne. On mieluummin harrastuksissaan kuin lapsen kanssa. Lapsen kanssa ollessa ei tiedä mitä tehdä vauvan kanssa eikä tiedä mitä tehdä, jos vauvalla on vaikka itku, nälkä, märkä vaippa tms. Tai tietenkin oikeasti tietää, mutta se ei missään hänen tekemisissään näy. Ei halua olla kahden lapsen kanssa, koska silloin joutuisi hoitamaan häntä eikä voisi vain uppoutua netflixiin sohvalle. Olen väsynyt tähän, ja pettynyt myös. Olen yrittänyt ymmärtää miestä ja sitä, että isyys on iso muutos jne ja antaa miehen tehdä asiat omalla tavallaan (vaikka se oma tapa on netflix ja sylissä vauva jonka märkä vaippa vuotaa yli eikä mies sitä vaihda).
Olen puhunut neuvolassa tästä, ja siellä aina sanotaan, että "joillakin miehillä kestää kasvaa isyyteen" ja "naisen pitää vain olla ymmärtäväinen ja kärsivällisesti vain tukea sitä isyyteen kasvamista, jos se ottaa aikansa". Minusta kylläkin tuntuu, että se terveydenhoitaja sanoo noin, koska hänen pitää sanoa noin, mutta oikeasti ymmärtää minun pettymystä hyvin eikä esim. ystäväänsä käskisi vain tukemaan isyyteen kasvamista loputtomiin.
Miksi joillakin miehillä kestää niin kauan "kasvaa" isyyteen? Ja kuinka kauan naisen pitää sitä vain tukea??!! Olen nyt tukenut sitä tasan 7 kk eikä sitä kasvua ole tapahtunut. Mitä nämä miehet ovat, jotka halusivat perheen, mutta eivät kasvakaan isyyteen?? Eikö ne kasvaisi, jos haluaisivat kasvaa?? Ja miksi naisen tehtävä on tukea ja tukea sitä kasvua? Miksei riitä, että nainen huolehtii omasta äitiydestään???
Kommentit (214)
Jos mies on normaali, hän haluaa hoitaa lastansa ja olla tämän kanssa kilvan äidin kanssa. Mikä muu olisi yhtä ihanaa kuin oman vauvan hoitaminen ja kehityksen seuraaminen. Suhde ei synny ilman jatkuvaa yhdessäoloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille on mieheni kanssa siunaantunut jo monta lasta joten asiasta on kertynyt paljon kokemusta. Mieheni on sellainen että vauvat eivät kertakaikkiaan ole hänen juttunsa. Hän hoitaa kyllä sektion jälkeen vauvan äärimmäisen hienosti ensimmäiset kaksi viikkoa kun itse toivun ja sen jälkeen vauva onkin minun vastuullani. Hän kuitenkin kaikin tavoin tukee minun äitiyttäni, hän puolustaa oikeuttani imettää lasta niin pitkään kuin haluan ja niin julkisesti kuin halua ja hän tarjoaa taloudellisesti kaiken tarvittavan ja hän huolehtii isommista lapsista ja touhuaa heidän kanssaan kaikkea mahdollista jne jne
Olen hyväksynyt alusta asti että tämä on hänen tapansa olla isä. Vauva-aikana hän keskittyy talouden turvaamiseen ja äidin tukemiseen. Sitten kun lapset oppivat puhumaan ja touhuamaan eli yli 1 vuotiaana mieheni muuttuu kokonaan ja osaa olla lasten kanssa ihan eri tavalla.
Omassa suvussani kaikki miehet, oma isänikin, ovat olleet tällaisia joten olen pitänyt asiaa normaalina. Oma isäni oli ihan huippu mutta hänkin jätti vauvat äidin hoivaan ja tuki äärimmäisen vahvasti imetystä ja sitten kun olimme isompia hän otti aktiivisen, keskustelevan, läsnäolevan vahva isän roolin.
Ap, kenties miehesikin on tätä miestyyppiä? Toivoa on, mutta toki on vaikea nähdä valoa tunnelin päässä kun tämä on ensimmäinen lapsi etkä vielä tiedä miten asiat tulevat muuttumaan.
Miten vanhempi voi päättää, että vauvat ei oo mun juttu?
Ei mies ole ikinä sellaista päättänytkään ettei vauvat ole hänen juttu. Luonnekysymys.
Minäkin taidan nyt vauvan ja taaperon äitinä päättää että pikkulapset ei oikein oo mun juttu, vaan sellaset parikymppiset omillaan asuvat lapset joiden kanssa voin keskustella sitten kun ne tulee käymään kylässä. Luonnekysymys, kato. :D
No voi hyvänen aika, eiköhän mulla ole ihan vähintään yhtä hyvä mies kuin teilläkin ellei parempikin. Ihan älyttömiä ideoita teillä että jos vauvat ei kiinnosta niin ne laitettaisiin laitokseen jne. Kenelle tulee tuollaista edes mieleen, aikuiset ihmiset!
Minun mies on ollut tukenani Aina, mutta edelleen vauvat ei ole hänen juttunsa ja hän on keskittynyt tukemaan minua äitiydessä. Olen saanut mm. olla kotiäitinä niin kauan kuin haluan ja rahat on yhteisiä eikä ole laittanut kituuttamaan kotihoidontuilla, imetystä on tukenut vahvasti, kaiken on hankkinut mitä olen halunnut ja hemmotellut minua kaikki vuodet ja aina kiittänyt minua ja arvostanut minua suuresti. Monet kaverini eivät ole todellakaan saaneet vastaavanlaista kohtelua miehiltään.
Ja vaikka vauvat eivät ole hänen juttunsa edelleenkään niin hyvä mies on silti. Parempi kuin monella muulla. Ja miten ihmeessä päättelette että hän ei kantaisi velvollisuuttaan jos en pärjäisi vauvan kanssa/ tarvitsen apua kun juuri kerroin että sektion jälkeen on aina vauvan hoitanut 2 viikkoa. Lisäksi aina ottanut syntymän aikaan 2 kk lomaa yrittäjyydestä jotta voi hoitaa kotityöt jotta voin keskittyä vauvaan ja imetykseen. Alkoholia ei käytä, baareissa ei juokse ja töistä on kiire aina ensimmäisenä kotiin minun ja lasten luo.
Onpa huono mies taas...... Huh huh teidän kanssa. Minkälaisten ihmemaan prinssien kanssa te elätte jos mulla on huono mies.
Täällä se, joka kysyi mitä miehet tekee jos äiti on sairaana. Olen äiti ja en tee mitään kun olen kipeänä. Mummot eivät myöskään tee. Mies hoitaa sekä minut että lapset kuten kuuluukin. Mistä kehitysvammaisten hoitolaitoksesta ootte miehenne oikein hakeneet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille on mieheni kanssa siunaantunut jo monta lasta joten asiasta on kertynyt paljon kokemusta. Mieheni on sellainen että vauvat eivät kertakaikkiaan ole hänen juttunsa. Hän hoitaa kyllä sektion jälkeen vauvan äärimmäisen hienosti ensimmäiset kaksi viikkoa kun itse toivun ja sen jälkeen vauva onkin minun vastuullani. Hän kuitenkin kaikin tavoin tukee minun äitiyttäni, hän puolustaa oikeuttani imettää lasta niin pitkään kuin haluan ja niin julkisesti kuin halua ja hän tarjoaa taloudellisesti kaiken tarvittavan ja hän huolehtii isommista lapsista ja touhuaa heidän kanssaan kaikkea mahdollista jne jne
Olen hyväksynyt alusta asti että tämä on hänen tapansa olla isä. Vauva-aikana hän keskittyy talouden turvaamiseen ja äidin tukemiseen. Sitten kun lapset oppivat puhumaan ja touhuamaan eli yli 1 vuotiaana mieheni muuttuu kokonaan ja osaa olla lasten kanssa ihan eri tavalla.
Omassa suvussani kaikki miehet, oma isänikin, ovat olleet tällaisia joten olen pitänyt asiaa normaalina. Oma isäni oli ihan huippu mutta hänkin jätti vauvat äidin hoivaan ja tuki äärimmäisen vahvasti imetystä ja sitten kun olimme isompia hän otti aktiivisen, keskustelevan, läsnäolevan vahva isän roolin.
Ap, kenties miehesikin on tätä miestyyppiä? Toivoa on, mutta toki on vaikea nähdä valoa tunnelin päässä kun tämä on ensimmäinen lapsi etkä vielä tiedä miten asiat tulevat muuttumaan.
Miten vanhempi voi päättää, että vauvat ei oo mun juttu?
Ei mies ole ikinä sellaista päättänytkään ettei vauvat ole hänen juttu. Luonnekysymys.
Minäkin taidan nyt vauvan ja taaperon äitinä päättää että pikkulapset ei oikein oo mun juttu, vaan sellaset parikymppiset omillaan asuvat lapset joiden kanssa voin keskustella sitten kun ne tulee käymään kylässä. Luonnekysymys, kato. :D
No voi hyvänen aika, eiköhän mulla ole ihan vähintään yhtä hyvä mies kuin teilläkin ellei parempikin. Ihan älyttömiä ideoita teillä että jos vauvat ei kiinnosta niin ne laitettaisiin laitokseen jne. Kenelle tulee tuollaista edes mieleen, aikuiset ihmiset!
Minun mies on ollut tukenani Aina, mutta edelleen vauvat ei ole hänen juttunsa ja hän on keskittynyt tukemaan minua äitiydessä. Olen saanut mm. olla kotiäitinä niin kauan kuin haluan ja rahat on yhteisiä eikä ole laittanut kituuttamaan kotihoidontuilla, imetystä on tukenut vahvasti, kaiken on hankkinut mitä olen halunnut ja hemmotellut minua kaikki vuodet ja aina kiittänyt minua ja arvostanut minua suuresti. Monet kaverini eivät ole todellakaan saaneet vastaavanlaista kohtelua miehiltään.
Ja vaikka vauvat eivät ole hänen juttunsa edelleenkään niin hyvä mies on silti. Parempi kuin monella muulla. Ja miten ihmeessä päättelette että hän ei kantaisi velvollisuuttaan jos en pärjäisi vauvan kanssa/ tarvitsen apua kun juuri kerroin että sektion jälkeen on aina vauvan hoitanut 2 viikkoa. Lisäksi aina ottanut syntymän aikaan 2 kk lomaa yrittäjyydestä jotta voi hoitaa kotityöt jotta voin keskittyä vauvaan ja imetykseen. Alkoholia ei käytä, baareissa ei juokse ja töistä on kiire aina ensimmäisenä kotiin minun ja lasten luo.
Onpa huono mies taas...... Huh huh teidän kanssa. Minkälaisten ihmemaan prinssien kanssa te elätte jos mulla on huono mies.
Eipä kyllä olisi tullut mieleenkään tehdä lasta miehen kanssa, joka ei sitä vauvaa hoida ja ole myös kotona hoitovapaalla. Meillä mies oli itseasiassa pidempään kuin minä ja ihan ensimmäisen vuoden aikana jo. Kyllä tuo todellakin olisi minulle huono mies, toisaalta en kyllä muutenkaan ole sellainen nainen, joka suostuisi olemaan kotiäitinä. Koko kuvio tuntuu niin vanhanaikaiselta ja kammottavalta, kun vaan voi olla. Isä on jokin toissijainen vanhempi kun äiti on se ensisijainen, joka tietää neuvola-ajat, lapsen asiat, päättää mitä puetaan aamulla päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille on mieheni kanssa siunaantunut jo monta lasta joten asiasta on kertynyt paljon kokemusta. Mieheni on sellainen että vauvat eivät kertakaikkiaan ole hänen juttunsa. Hän hoitaa kyllä sektion jälkeen vauvan äärimmäisen hienosti ensimmäiset kaksi viikkoa kun itse toivun ja sen jälkeen vauva onkin minun vastuullani. Hän kuitenkin kaikin tavoin tukee minun äitiyttäni, hän puolustaa oikeuttani imettää lasta niin pitkään kuin haluan ja niin julkisesti kuin halua ja hän tarjoaa taloudellisesti kaiken tarvittavan ja hän huolehtii isommista lapsista ja touhuaa heidän kanssaan kaikkea mahdollista jne jne
Olen hyväksynyt alusta asti että tämä on hänen tapansa olla isä. Vauva-aikana hän keskittyy talouden turvaamiseen ja äidin tukemiseen. Sitten kun lapset oppivat puhumaan ja touhuamaan eli yli 1 vuotiaana mieheni muuttuu kokonaan ja osaa olla lasten kanssa ihan eri tavalla.
Omassa suvussani kaikki miehet, oma isänikin, ovat olleet tällaisia joten olen pitänyt asiaa normaalina. Oma isäni oli ihan huippu mutta hänkin jätti vauvat äidin hoivaan ja tuki äärimmäisen vahvasti imetystä ja sitten kun olimme isompia hän otti aktiivisen, keskustelevan, läsnäolevan vahva isän roolin.
Ap, kenties miehesikin on tätä miestyyppiä? Toivoa on, mutta toki on vaikea nähdä valoa tunnelin päässä kun tämä on ensimmäinen lapsi etkä vielä tiedä miten asiat tulevat muuttumaan.
Miten vanhempi voi päättää, että vauvat ei oo mun juttu?
Ei mies ole ikinä sellaista päättänytkään ettei vauvat ole hänen juttu. Luonnekysymys.
Minäkin taidan nyt vauvan ja taaperon äitinä päättää että pikkulapset ei oikein oo mun juttu, vaan sellaset parikymppiset omillaan asuvat lapset joiden kanssa voin keskustella sitten kun ne tulee käymään kylässä. Luonnekysymys, kato. :D
No voi hyvänen aika, eiköhän mulla ole ihan vähintään yhtä hyvä mies kuin teilläkin ellei parempikin. Ihan älyttömiä ideoita teillä että jos vauvat ei kiinnosta niin ne laitettaisiin laitokseen jne. Kenelle tulee tuollaista edes mieleen, aikuiset ihmiset!
Minun mies on ollut tukenani Aina, mutta edelleen vauvat ei ole hänen juttunsa ja hän on keskittynyt tukemaan minua äitiydessä. Olen saanut mm. olla kotiäitinä niin kauan kuin haluan ja rahat on yhteisiä eikä ole laittanut kituuttamaan kotihoidontuilla, imetystä on tukenut vahvasti, kaiken on hankkinut mitä olen halunnut ja hemmotellut minua kaikki vuodet ja aina kiittänyt minua ja arvostanut minua suuresti. Monet kaverini eivät ole todellakaan saaneet vastaavanlaista kohtelua miehiltään.
Ja vaikka vauvat eivät ole hänen juttunsa edelleenkään niin hyvä mies on silti. Parempi kuin monella muulla. Ja miten ihmeessä päättelette että hän ei kantaisi velvollisuuttaan jos en pärjäisi vauvan kanssa/ tarvitsen apua kun juuri kerroin että sektion jälkeen on aina vauvan hoitanut 2 viikkoa. Lisäksi aina ottanut syntymän aikaan 2 kk lomaa yrittäjyydestä jotta voi hoitaa kotityöt jotta voin keskittyä vauvaan ja imetykseen. Alkoholia ei käytä, baareissa ei juokse ja töistä on kiire aina ensimmäisenä kotiin minun ja lasten luo.
Onpa huono mies taas...... Huh huh teidän kanssa. Minkälaisten ihmemaan prinssien kanssa te elätte jos mulla on huono mies.
Välillä aina unohtuu, että joukossamme vaeltaa ihmisiä, joilta puuttuu sarkasmin taju.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meille on mieheni kanssa siunaantunut jo monta lasta joten asiasta on kertynyt paljon kokemusta. Mieheni on sellainen että vauvat eivät kertakaikkiaan ole hänen juttunsa. Hän hoitaa kyllä sektion jälkeen vauvan äärimmäisen hienosti ensimmäiset kaksi viikkoa kun itse toivun ja sen jälkeen vauva onkin minun vastuullani. Hän kuitenkin kaikin tavoin tukee minun äitiyttäni, hän puolustaa oikeuttani imettää lasta niin pitkään kuin haluan ja niin julkisesti kuin halua ja hän tarjoaa taloudellisesti kaiken tarvittavan ja hän huolehtii isommista lapsista ja touhuaa heidän kanssaan kaikkea mahdollista jne jne
Olen hyväksynyt alusta asti että tämä on hänen tapansa olla isä. Vauva-aikana hän keskittyy talouden turvaamiseen ja äidin tukemiseen. Sitten kun lapset oppivat puhumaan ja touhuamaan eli yli 1 vuotiaana mieheni muuttuu kokonaan ja osaa olla lasten kanssa ihan eri tavalla.
Omassa suvussani kaikki miehet, oma isänikin, ovat olleet tällaisia joten olen pitänyt asiaa normaalina. Oma isäni oli ihan huippu mutta hänkin jätti vauvat äidin hoivaan ja tuki äärimmäisen vahvasti imetystä ja sitten kun olimme isompia hän otti aktiivisen, keskustelevan, läsnäolevan vahva isän roolin.
Ap, kenties miehesikin on tätä miestyyppiä? Toivoa on, mutta toki on vaikea nähdä valoa tunnelin päässä kun tämä on ensimmäinen lapsi etkä vielä tiedä miten asiat tulevat muuttumaan.
Ihanaa kun jaoit tämän, vaikka moni alapeukuttikin.
On monta tapaa olla perhe, pääasia että lapsi tulee hoidetuksi turvallisessa kasvua tukevassa ympäristössä. Vanhemmat tai vanhempi saavat ihan keskenään sopia työnjaosta henkilökohtaiset mieltymyksensä ja taipumuksensa huomioiden.
Moni tähän ketjuun kirjoittanut on katkeroitunut siitä, että on ottanut puolison joka ei työnjaosta sopimiseen ja sopimusten noudattamiseen kyennytkään. Se on tietysti surullista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille on mieheni kanssa siunaantunut jo monta lasta joten asiasta on kertynyt paljon kokemusta. Mieheni on sellainen että vauvat eivät kertakaikkiaan ole hänen juttunsa. Hän hoitaa kyllä sektion jälkeen vauvan äärimmäisen hienosti ensimmäiset kaksi viikkoa kun itse toivun ja sen jälkeen vauva onkin minun vastuullani. Hän kuitenkin kaikin tavoin tukee minun äitiyttäni, hän puolustaa oikeuttani imettää lasta niin pitkään kuin haluan ja niin julkisesti kuin halua ja hän tarjoaa taloudellisesti kaiken tarvittavan ja hän huolehtii isommista lapsista ja touhuaa heidän kanssaan kaikkea mahdollista jne jne
Olen hyväksynyt alusta asti että tämä on hänen tapansa olla isä. Vauva-aikana hän keskittyy talouden turvaamiseen ja äidin tukemiseen. Sitten kun lapset oppivat puhumaan ja touhuamaan eli yli 1 vuotiaana mieheni muuttuu kokonaan ja osaa olla lasten kanssa ihan eri tavalla.
Omassa suvussani kaikki miehet, oma isänikin, ovat olleet tällaisia joten olen pitänyt asiaa normaalina. Oma isäni oli ihan huippu mutta hänkin jätti vauvat äidin hoivaan ja tuki äärimmäisen vahvasti imetystä ja sitten kun olimme isompia hän otti aktiivisen, keskustelevan, läsnäolevan vahva isän roolin.
Ap, kenties miehesikin on tätä miestyyppiä? Toivoa on, mutta toki on vaikea nähdä valoa tunnelin päässä kun tämä on ensimmäinen lapsi etkä vielä tiedä miten asiat tulevat muuttumaan.
Miten vanhempi voi päättää, että vauvat ei oo mun juttu?
Ei mies ole ikinä sellaista päättänytkään ettei vauvat ole hänen juttu. Luonnekysymys.
Minäkin taidan nyt vauvan ja taaperon äitinä päättää että pikkulapset ei oikein oo mun juttu, vaan sellaset parikymppiset omillaan asuvat lapset joiden kanssa voin keskustella sitten kun ne tulee käymään kylässä. Luonnekysymys, kato. :D
No voi hyvänen aika, eiköhän mulla ole ihan vähintään yhtä hyvä mies kuin teilläkin ellei parempikin. Ihan älyttömiä ideoita teillä että jos vauvat ei kiinnosta niin ne laitettaisiin laitokseen jne. Kenelle tulee tuollaista edes mieleen, aikuiset ihmiset!
Minun mies on ollut tukenani Aina, mutta edelleen vauvat ei ole hänen juttunsa ja hän on keskittynyt tukemaan minua äitiydessä. Olen saanut mm. olla kotiäitinä niin kauan kuin haluan ja rahat on yhteisiä eikä ole laittanut kituuttamaan kotihoidontuilla, imetystä on tukenut vahvasti, kaiken on hankkinut mitä olen halunnut ja hemmotellut minua kaikki vuodet ja aina kiittänyt minua ja arvostanut minua suuresti. Monet kaverini eivät ole todellakaan saaneet vastaavanlaista kohtelua miehiltään.
Ja vaikka vauvat eivät ole hänen juttunsa edelleenkään niin hyvä mies on silti. Parempi kuin monella muulla. Ja miten ihmeessä päättelette että hän ei kantaisi velvollisuuttaan jos en pärjäisi vauvan kanssa/ tarvitsen apua kun juuri kerroin että sektion jälkeen on aina vauvan hoitanut 2 viikkoa. Lisäksi aina ottanut syntymän aikaan 2 kk lomaa yrittäjyydestä jotta voi hoitaa kotityöt jotta voin keskittyä vauvaan ja imetykseen. Alkoholia ei käytä, baareissa ei juokse ja töistä on kiire aina ensimmäisenä kotiin minun ja lasten luo.
Onpa huono mies taas...... Huh huh teidän kanssa. Minkälaisten ihmemaan prinssien kanssa te elätte jos mulla on huono mies.
Hienoa että olette löytäneet toimivan tavan jakaa vanhemmuutta. Täytyy kuitenkin ymmärtää että kaikki naiset eivät halua viettää vauvavuotta(kaan) sidottuna 24/7 vauvaan vaan toivovat mieheltä tasapuolista osallistumista arjen pyöritykseen. Se, että tämä tapa sopii teille ei tarkoita että se sopisi kaikille. Itsekään en koe vauva-aikaa heräilyineen mitenkään mielekkäänä, oikeastaan miehesi rooli sopisi minulle oikein hyvin. Valitettavasti sitä ei ole äidille oikein tarjolla joten hoidan vauvani niin hyvin kuin voin ja oletan miehenikin osallistuvan vauvan hoitoon minkä töiltään ehtii, jotta saan välillä aikaa itsellenikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille on mieheni kanssa siunaantunut jo monta lasta joten asiasta on kertynyt paljon kokemusta. Mieheni on sellainen että vauvat eivät kertakaikkiaan ole hänen juttunsa. Hän hoitaa kyllä sektion jälkeen vauvan äärimmäisen hienosti ensimmäiset kaksi viikkoa kun itse toivun ja sen jälkeen vauva onkin minun vastuullani. Hän kuitenkin kaikin tavoin tukee minun äitiyttäni, hän puolustaa oikeuttani imettää lasta niin pitkään kuin haluan ja niin julkisesti kuin halua ja hän tarjoaa taloudellisesti kaiken tarvittavan ja hän huolehtii isommista lapsista ja touhuaa heidän kanssaan kaikkea mahdollista jne jne
Olen hyväksynyt alusta asti että tämä on hänen tapansa olla isä. Vauva-aikana hän keskittyy talouden turvaamiseen ja äidin tukemiseen. Sitten kun lapset oppivat puhumaan ja touhuamaan eli yli 1 vuotiaana mieheni muuttuu kokonaan ja osaa olla lasten kanssa ihan eri tavalla.
Omassa suvussani kaikki miehet, oma isänikin, ovat olleet tällaisia joten olen pitänyt asiaa normaalina. Oma isäni oli ihan huippu mutta hänkin jätti vauvat äidin hoivaan ja tuki äärimmäisen vahvasti imetystä ja sitten kun olimme isompia hän otti aktiivisen, keskustelevan, läsnäolevan vahva isän roolin.
Ap, kenties miehesikin on tätä miestyyppiä? Toivoa on, mutta toki on vaikea nähdä valoa tunnelin päässä kun tämä on ensimmäinen lapsi etkä vielä tiedä miten asiat tulevat muuttumaan.
Miten vanhempi voi päättää, että vauvat ei oo mun juttu?
Ei mies ole ikinä sellaista päättänytkään ettei vauvat ole hänen juttu. Luonnekysymys.
Minäkin taidan nyt vauvan ja taaperon äitinä päättää että pikkulapset ei oikein oo mun juttu, vaan sellaset parikymppiset omillaan asuvat lapset joiden kanssa voin keskustella sitten kun ne tulee käymään kylässä. Luonnekysymys, kato. :D
No voi hyvänen aika, eiköhän mulla ole ihan vähintään yhtä hyvä mies kuin teilläkin ellei parempikin. Ihan älyttömiä ideoita teillä että jos vauvat ei kiinnosta niin ne laitettaisiin laitokseen jne. Kenelle tulee tuollaista edes mieleen, aikuiset ihmiset!
Minun mies on ollut tukenani Aina, mutta edelleen vauvat ei ole hänen juttunsa ja hän on keskittynyt tukemaan minua äitiydessä. Olen saanut mm. olla kotiäitinä niin kauan kuin haluan ja rahat on yhteisiä eikä ole laittanut kituuttamaan kotihoidontuilla, imetystä on tukenut vahvasti, kaiken on hankkinut mitä olen halunnut ja hemmotellut minua kaikki vuodet ja aina kiittänyt minua ja arvostanut minua suuresti. Monet kaverini eivät ole todellakaan saaneet vastaavanlaista kohtelua miehiltään.
Ja vaikka vauvat eivät ole hänen juttunsa edelleenkään niin hyvä mies on silti. Parempi kuin monella muulla. Ja miten ihmeessä päättelette että hän ei kantaisi velvollisuuttaan jos en pärjäisi vauvan kanssa/ tarvitsen apua kun juuri kerroin että sektion jälkeen on aina vauvan hoitanut 2 viikkoa. Lisäksi aina ottanut syntymän aikaan 2 kk lomaa yrittäjyydestä jotta voi hoitaa kotityöt jotta voin keskittyä vauvaan ja imetykseen. Alkoholia ei käytä, baareissa ei juokse ja töistä on kiire aina ensimmäisenä kotiin minun ja lasten luo.
Onpa huono mies taas...... Huh huh teidän kanssa. Minkälaisten ihmemaan prinssien kanssa te elätte jos mulla on huono mies.
Hienoa että olette löytäneet toimivan tavan jakaa vanhemmuutta. Täytyy kuitenkin ymmärtää että kaikki naiset eivät halua viettää vauvavuotta(kaan) sidottuna 24/7 vauvaan vaan toivovat mieheltä tasapuolista osallistumista arjen pyöritykseen. Se, että tämä tapa sopii teille ei tarkoita että se sopisi kaikille. Itsekään en koe vauva-aikaa heräilyineen mitenkään mielekkäänä, oikeastaan miehesi rooli sopisi minulle oikein hyvin. Valitettavasti sitä ei ole äidille oikein tarjolla joten hoidan vauvani niin hyvin kuin voin ja oletan miehenikin osallistuvan vauvan hoitoon minkä töiltään ehtii, jotta saan välillä aikaa itsellenikin.
Väitän, että aika monikin äiti vaihtaisi enemmän kuin mielellään roolia isän kanssa pikkulapsiaikana, ja toisaalta moni vapaaehtoisesti lapseton nainen saattaisi hyvinkin haluta lapsia, jos pääsisi yhtä helpolla lasten kanssa kuin miehet.
Vierailija kirjoitti:
Kysykääpä näiltä mimosa-isiltä, joiden psyyke ei kestä lastenhoitoa, että mitä tapahtuisi jos äiti olisi yhtäkkiä poissa pelistä, esim. kuolisi liikenneonnettomuudessa. Mitä nämä vässykät sitten tekisivät? Kenelle kiikuttaisivat lapsen hoidettavaksi?
En mää käsitä nykymiehiä. Yhteisellä päätöksellä, yhteisestä tahdosta tehdään lapsia. Sitten kun lapsi syntyy käperrytäänkin kuoreensa ja heittäydytään yhdeksi lapseksi lisää. Ja sitten itketään kun vaimo uupuu ja kyllästyy kantamaan kaiken yksin ja lähtee kävelemään. Tiedän kaveripiiristä montakin tapausta. Ja ei, kaikki miehet eivät ole tällaisia. Sitten on myös moderneja, täyspäisiä isiä jotka ovat mukana täysillä ensiparkaisusta.
Mitäkö isä silloin tekee, jos äiti kuolee yllättäen? Hommaa alati vaihtuvia hoitajia, seurustelee lukuisten eri naisten kanssa kunnes lyöttäytyy yhteen toisen juopon kanssa, jonka kanssa lähtee ryyppäämään jättäen lapset keskenään kotiin. Etsii epätoivoisesti edes jotain akkaa, joka suostuisi jäämään lapsilauman hoitajaksi, kun isää ei isyys kiinnosta.
T. Tällaisen isän traumatisoima lapsi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP, nyt on aika lyödä miehelle selvät rajat. Joko käytös muuttuu tai voi kadota teidän elämästä.
Sinun ei tarvitse "tukea miehen isyyttä" - mitä ihmettä se edes tarkoittaa?? Lapsi on saatettu maailmaan yhteisestä halusta, toiveesta ja päätöksestä. Mies ei voi väittää, ettei olisi tiennyt tai aavistellut, millaista arki lapsen kanssa voisi olla. Olen pahoillani, mutta miehesi vaikuttaa laiskalta eikä lainkaan kiinnostuneelta lapsesta tai arkenne sujumisesta. Tee miehelle selväksi, että asioiden täytyy muuttua NYT ja pysyvästi - muuten sinun ja lapsesi on parempi jatkaa kahdestaan.
Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä sen sitten tietää ennakkoon kuka mies on hyvä isä ja kuka ei? Koska tuntuu että täysin tuuripeliä... Kunnon rentuista tullut kunnollisia perhekeskeisiä ja toisaalta vaikka kaikki vaikuttaisi oikein hyvältä etukäteen ja mies olisi tunnollinen ja kunnollinen niin silti saattaa alkaa aivan miesvauvaksi. Vaikka olisi tunnettu ja yhdessä oltu iät ajat jne.
Ei vaan nainen hoitaa, koska ei voi jättää vauvaa ilman hoitoa. Mies näköjään voi.